Näin naapurin n. 130 kiloisen hikoilevan miehen kihnuttavan persettään kerrostalomme pihan puunrunkoon.
Lisäksi olin sitä mieltä, että asia on vielä varmistettava. Vilkaisin hänen kauppakassiinsa kun hän tuli ostoksilta. Oli käynyt apteekissa ja siellä oli peräsuolen hoitoon tarkoitettava valmiste sekä peräruiskeita.
Naapurin peräaukko kutiaa.
4
137
Vastaukset
- Tuttua huttua
Muutama vuosi sitten naapurissani asui tukeva mies, jolla oli samanlaisia ongelmia. Pihan puut kärsivät hinkkaamisesta paljon joten kävin eräänä kauniina kesäpäivänä hänen asunnollaan keskustelemassa tilanteesta.
Kävi ilmi, että hänen peniksensä kuulema luiskahtelee öisin hänen peräaukkoonsa jonka vuoksi hänelle on vuosien saatossa tullut pieniä kutisevia haavaumia peräaukkonsa ympärille. Kerroin hänelle, että ongelmaan on olemassa parempia ja iholle hellävaraisempia ratkaisuja.
Hän ei ehkä kuitenkaan täysin ymmärtänyt mitä tarkoitin, sillä hän katkaisi seuraavana päivänä massiivisen peniksensä ja asetti sen rappukäytävämme nimitaulun yläpuolelle kuin hirven pään. Puut saivat kuitenkin olla sen jälkeen rauhassa.- Puiden puolesta
No ilmankos meidänkin kerrostalon pihapuun runko on perseen kohdalta aivan kulunut piloille ja puu kärsii sillä osa sen lehdistä on muuttunut ruskeiksi tai pudonnut vaikka kesä on parhaimmillaan. Ties ketkä siinä käy ahteriaan hinkkaamassa.
Täytyy kysyä pihapartiolta (pihassa päivystävä mummu lauma) ovatko he havainneet puun juurella epäilyttävää toimintaa.
- Outoutta
Suomessa todellaki asuu outoja ihmisiä.
- säästöä niemessä
Meillä hallituksen puheenjohtaja luiskauttelee penistään mm. poninhäntäpojan peräaukkoon punkeron kannustaessa vieressä. Eipä siis ihme, että kaikenlainen lääkehoito on heille tarpeen. Hirvittää moinen luiskauttelu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830