Kun muutama vuosi sitten kiersin Suomea asuntoautolla, pienellä budjetilla, hämmästyin, miten vähän mahdollisia yöpymispaikkoja matkan varrella oli. Ajoimme läpi Hämeen ja Satakunnan, kunnes lopulta illansuussa löysimme kivan paikan joen rannalta, ja jäimme sinne pariksi päiväksi.
Ehdottaisin, että täällä meidän kauniissa Päijät-Hämeessämme kunnat tekisivät teihin levikkeitä sopiviin paikkoihin, joille muutama asuntoauto voisi pysähtyä. Voihan sellainen olla vaikka lähellä paikallisia ruokakauppoja, joissa turistit sitten mahdollisesti täydentäisivät varastojaan. Tai vaikka eivät ensi alkuun mitään ostaisi, levittäisi tällainen ele hyvää mieltä ja kaunistaisi kunnan kuvaa ihmisten mielissä. Ihan hyvän mielen takia voisi auttaa turisteja jäämään yöksi. Vessathan heillä on autoissaan, joten edes käymälöitä ei olisi pakko järjestää. Tai miksei joku kompostoiva huussi. Voihan vaikka laittaa myös keräyslippaan, johon voi jättää muutaman lantin, jos on palveluun tyytyväinen, mutta ei olisi pakko. Tätä projektia voitaisiin hoitaa vapaaehtoisvoimin.
Unohdetaan ahneus. Levitetään hyvää tahtoa. Se alkaa olla uhanalainen luonnonvara.
Näin turisteja kauniille seudullemme
9
117
Vastaukset
- äly hoi
joo, lirintäalueet konkursiin ja ilmaispalveluitaasuntoautoilijoille
jows on varaa ostaa asuntoauto niin on varaa maksaa palveluista- ghgjghkjhlg
Jotkut ostavat uuden asuntoauton ja heillä lienee varaa yöpyäkin hotellissa tai leirintäalueella. Joku ostaa vielä juuri ja juuri ajokelpoisen rottosen, jolla kierretään hiukan ennen kuin siitä tulee kesämökille vierasmajoitus; he arvostavat ilmaisia pysähdyspaikkoja. Niin myös he, jotka ovat saaneet asuntoauton lainaksi, ulkomaiset turistit pienemmä budjetilla, ja monet muutkin. Eivät kaikki asuntoautoilla ajavat ole rikkaita sen enempää kuin kaikki omakotitaloissa asuvat.
- rgethth
No, täällä on vain yksi ruokakauppa ja sen takana on parkkipaikalla tilaa asuntoautollekin.
- dsfsfbf
Ja laitetaan vielä höpömies oppaaksi karavaanarille , niin kokemus on ikimuistoinen.
- cbcvbnvnmb
Päijänteen ranta on upea, ja sitä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Jospa oppisimme keskittymään kansalaisten hyvinvointiin sen sijaan, että yritämme kiskoa jokaiselta mahdollisimman paljon rahaa omiin taskuihimme.
- Pulkkilaisenharju
Outo aloitus tässä ketjussa. Kunnat tekemään valtion teihin levikkeitä, että matkailuautoilijat voivat niissä viipyä muutaman vuorokauden.
Käyn tämän tästä Päijänteen rannalla, mutta ei multa kukaan ole tullut rahaa pyytämään.
Kävin muuten hiljattain Kalkkisten satamassa. Oli täysin matkailuajoneuvojen valloittamaa aluetta. Laivalaiturilla oli auringonpalvojia niin, että ei siihen ainakaan mitään laivaa voisi jäädä odottamaan. - Taskuparkista parahtaa
Matkailuautoilija käyttäisi mielellään ns. matkaparkkeja,
jos niitä olisi. Ne saisivat maksaa, tämä ei ole maksukykyasia.
Kuntien hallinnossa pitäisi vain sisäistää m.autoilun idea.
Virkamiehet voisivat käväistä opintomatkalla Keski-Euroopassa.
Vähiten juovuksissa oleva toimisi kuskina. Vuokra-autoilla
tietysti.- sdtgtdruhtyi
Niin, minusta olisi hyvä, jos olisi sekä maksullisia että ilmaisiakin pysäköimispaikkoja, kauniilla paikoilla. Ne ilmaisetkin toisivat ihmisiä paikkakunnalle ja tekisivät sitä tunnetuksi. Nelostien varren sijainti on hyvä tällaiseen. Ilmaiset paikat olisi hyvä olla palvelujen lähellä, vaikka kaupan, jossa matkailija todennäköisesti sitten ostaisi jotain. Paljon varmaan on niitäkin, jotka voivat maksaa palveluista. Heillekin tarvitaan enemmän paikkoja. Minulla, aloittajalla, osasyy pysähtymispaikkojen löytämättömyyteen varmaan oli maan ja seutujen huono tuntemus. Mutta se on ongelma, joka on lähes jokaisella ulkomaisella turistilla ja paluumuuttoa harkitsevalla. Auttakaa heitä tekemällä teidän paikkakunnallanne pysähtyminen helpoksi ja miellyttäväksi. On turhauttavaa paahtaa läpi kauniiden seutujen ainoana ajatuksenaan löytää paikka, johon jäädä yöksi, kun kello alkaa lähennellä yhdeksää illalla ja alkaa jo uuvuttaa.
- somppio
sdtgtdruhtyi kirjoitti:
Niin, minusta olisi hyvä, jos olisi sekä maksullisia että ilmaisiakin pysäköimispaikkoja, kauniilla paikoilla. Ne ilmaisetkin toisivat ihmisiä paikkakunnalle ja tekisivät sitä tunnetuksi. Nelostien varren sijainti on hyvä tällaiseen. Ilmaiset paikat olisi hyvä olla palvelujen lähellä, vaikka kaupan, jossa matkailija todennäköisesti sitten ostaisi jotain. Paljon varmaan on niitäkin, jotka voivat maksaa palveluista. Heillekin tarvitaan enemmän paikkoja. Minulla, aloittajalla, osasyy pysähtymispaikkojen löytämättömyyteen varmaan oli maan ja seutujen huono tuntemus. Mutta se on ongelma, joka on lähes jokaisella ulkomaisella turistilla ja paluumuuttoa harkitsevalla. Auttakaa heitä tekemällä teidän paikkakunnallanne pysähtyminen helpoksi ja miellyttäväksi. On turhauttavaa paahtaa läpi kauniiden seutujen ainoana ajatuksenaan löytää paikka, johon jäädä yöksi, kun kello alkaa lähennellä yhdeksää illalla ja alkaa jo uuvuttaa.
Venäläiset valtaa Urajärven.Kuka hullu näille vuokraa mökkejä.Häiritsevät luontoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285233Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073776TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362880Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372819- 1522302
- 552046
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221930Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91614Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51556Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271518