Miksi homomies ei voi luovuttaa

häh

verta, kuten hetero?

16

90

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mats,homppel

      Siksi kun sairastaa,kehitysvinoumaa.

    • pohnis1

      Pelätään, että kaikki homon verta saaneet heterot muuttuvat homoiksi tai saavat HIV:n tai jotain muuta lapsellista.

    • NäinMeillä

      Käsittääkseni tuosta rajoituksesta on juuri luovuttu tai ollaan juuri luopumassa.

    • Jussi9876

      Koska homoilla HIV-positiivisuus on yhä nykyään 100 kertaa yleisempää kuin heteroilla. Kyseessä on siis potilaiden turvallisuuteen liittyvä varotoimi. Vaikka veret testataankin, HIV ei välttämättä näy jos tartunta on tullut muutaman kuukauden sisällä.

      Mielestäni on ikävää, että homofobian pelko ajaa turvallisuuden edelle.

      • NäinMeillä

        No ei se yleisyys nyt sentään noin paljon suurempaa ole. Jos otetaan huomioon myös muut kuin seksin välityksellä tarttuneet tapaukset (=ruiskuhuumeet), ero on noin 10-20 kertainen.
        Onko riski sitten sillä suhteella suuri, on eri asia.

    • Sjutton ja

      Ongelmia ja "ongelmia" on monilla. TV: " Kun käännät hänelle selkäsi, hän seisoo edessäsi" lauloi Nurmio. Pari ns ihmisoikkeuksia tai privilegioita haluavaa ryhmää on saanut paljon huomiota, en tarkoita urheijoita tai poliitikkoja. Stew Fry on ihan hyvä näyttelijä, mutta but mitä hänen sc ihmissuhde-elämänsä meille miljoonalle kuuluu, eorovirsien kehnouskilpalu sitä suuremmalla syyllä?

      Ehkä jollakulla on tavoite, ettei tauteja levitetä edes varomattomuuden kautta, mitä?

    • totta 1

      Havaintoja homojen kertomana.
      Minua ihmetyttää homojen rakkauden muoto miten se käytännössä ilmenee.
      Eikö homojen suhde ole vapaat suhteet vaikka ovat parisuhteessa ja useimmiten siihen ei liity useinkaan tunnetta muuhun kuin seksin toteuttamiseen kummallisella tavalla jota harjoittaa vain muutama kymmenen tuhatta ihmistä.
      Minua huolettaa se että paria voi vaihtaa noin vain vaikka tilapäisesti eikö se rakkaus ole silloin heikoilla eikä pysyvää. Itse käsittäisin että jos rakastaa se pitäisi olla pysyvää ja läpielämän käsittävää rakkautta kaikkien vaikeuksienkin kohdatessa.
      Tuleeko silloin moraalikato jos rakkaus on häilyvää kun ei keskity siihen ihmiseen jota sanoo rakastavansa. Miten se elämä jatkuu sitten mummona ja pappana jääkö heikompi yksilö heitteille kun seksi ei ole elinvoimaista ja sitä myöten huolenpito tuntuu turhauttavalta kun pelkkä seksi ohjaa ihmissuhdetta.
      En oikein usko sitä että seksi on sellainen tauti että siitä ei voi muuntua heteroseksin alueelle.
      Mitä se on jos järki sanoo toisin mutta teot ovat järjenvastaisia.
      Painotan mielipiteessäni sitä että en ymmärrä sitä että eikö ihminen ole muutoskykyinen kun paremmasta on kysymys sekä yleisemmin hyväksytymmästä elämän muodosta ja sen toteuttamisesta jonka kaikki voisi ilomielin hyväksyä. En usko että silloin menettäisi mitään jos toteuttaisi muuntumista niin kuin muissakin asioissa mitä yhteiskunnassa ymmärretään yleisesti hyväksytyksi.

      • Mats.Öberg

        Raamattu sanoo yksselitteisesti että homostelu on syntiä.Jo sen ajan ihmiset tajusivat homostelun haitat.Nykyisin tätä sairautta tuetaan julkisesti.Jokainen jolle Raamattu on avautunut edes hiukan,ymmärtää mistä on kyse.

      • kokemus-k
        Mats.Öberg kirjoitti:

        Raamattu sanoo yksselitteisesti että homostelu on syntiä.Jo sen ajan ihmiset tajusivat homostelun haitat.Nykyisin tätä sairautta tuetaan julkisesti.Jokainen jolle Raamattu on avautunut edes hiukan,ymmärtää mistä on kyse.

        Raamatun ohjeiden noudattaminen on kuitenkin ihan vapaaehtoista ja jokaisen ihmisen oma valinta. Yhteiskunnan tehtävä ei ole määrittää millaista on oikea rakkaus tai oikea seksi kunhan ketään ei vahingoiteta.

      • tehtävä ja tehtävä
        kokemus-k kirjoitti:

        "Yhteiskunnan tehtävä ei ole määrittää millaista on oikea rakkaus tai oikea seksi kunhan ketään ei vahingoiteta."

        Yhteiskuntahan tekee sitä kokoajan, määrittelemällä mikä milloinkin ja kenelle on vahingollista. Ja tarkasti ottaen, yhteiskunta ei varsinaisesti tee yhtään mitään, vaan ihmiset tekevät yhteiskunnallisia määritelmiä. Se millä vaikuttimilla ihmiset määritelmiä ja päätöksiä tekevät, vaikuttaa siis lopulta koko yhteiskuntaan.

      • KokemusK
        tehtävä ja tehtävä kirjoitti:

        "Yhteiskuntahan tekee sitä kokoajan, määrittelemällä mikä milloinkin ja kenelle on vahingollista."

        Vahingollisuudesta pitää yhteiskunnan päätöksissä kuitenkin olla myös jotain oikeaa näyttöä. Ei riitä vain että "Raamattu kieltää" tai "minusta ei ole moraalisesti oikein".

      • tehtävä ja tehtävä
        KokemusK kirjoitti:

        "Ei riitä vain että "Raamattu kieltää" tai "minusta ei ole moraalisesti oikein"."

        Itseasiassa kyllä riittää. Kukaan ei voi tutkia tai kysellä vaikuttimiasi vaalikopissa.

        Demokratian mukaan tehdyissä päätöksissä on useimmiten mahdotonta ennakoida vaikutuksia, eli mitään näyttöä esim. natoon liittymisen vaikutuksista ei voi etukäteen saada. Äänestäjien sisäiset vaikuttimet ohjaavat näinollen valtaosin demokraattista yhteiskuntaa. Hänen henkilökohtaisen moraalinsa ja viisautensa varassa on suuret asiat.

        "Itseasiassa kyllä riittää. Kukaan ei voi tutkia tai kysellä vaikuttimiasi vaalikopissa. "

        Nyt ei puhuta äänestämisestä vaaleissa vaan lainsäädäntötyöstä. Ja sitä sitovat mm. perustuslakimme ja sen määräykset kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta, uskonnonvapaudesta yms. sekä kansainväliset sopimukset joihin Suomi on sitoutunut.
        Ja juuri tästä syystä lainsäädännössämme on enää hyvin vähän asioita jotka ovat pääasiassa moraalisia kieltoja tai määräyksiä. Yleensä kaikkien kieltojen taustalla on joku konkreettinen aiheutuva haitta.

        Vaikea sanoa mitä tarkoitat? Yhteiskunnallisia asioita kun tulkitaan niin monesta näkökulmasta. Kuka omista näkemyksistään, milloin mistäkin ja mihin näkijän motiivitkaan ohjaavat.

        Mutta ei mikään lainsäädäntö voi olla kovin irrallaan, ikäänkuin erillään yhteiskunnasta äänestävien ihmisten moraalisista arvoista. Sellainen yhteiskuntahan olisi skitsofreeninen, jossa lakia käytettäisiin jatkuvasti tavallaan ihmisten moraaliarvojen vastaisesti. On näistä maista toki esimerkkejä. Tällainen romahduttaa yleisen lainkunnioituksen, ja saa ihmiset vaatimaan yhteiskuntaan kunnollista, demokratian hengen mukaista lakia ja järjestystä. Kommunistiset maat olivat juuri sellaisia.

    • Allekirjoituksia...
      • Allekirjoituksia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe