Naisten keskustelupalstat ja alaikäiset

Uudistusta kaivataan

Olen kiinnittänyt huomiota naisten keskustelupalstoilla kysyviin pikkutyttöihin, eli varhaisteineihin. Ainahan tietty ei voi tietää, onko sanottu ikä ja sukupuoli lainkaan oikeat ja onko koko keskustelun aloitus provoilua. Joka tapauksessa olen sillä kannalla, että naisten keskustelupalstojen pitäisi olla k-18 -palstoja. Teini-ikäisille pitäisi olla oma palstansa.

Tämän perustelen sillä, että naisten palstoilla voidaan käsitellä aiheita, jotka eivät lasten kehitystasoon kuulu. Eli naisten asiat eivät ole irrallisia esim. seksuaalisuuteen liittyvistä asioita. Lisäksi ainakin aborttipalsta on fanaatikkojen valtaama. Eli jos joku pikkutyttö tulee raskaaksi, niin hänen palstoilta saama tieto on hyvin kyseenalaista. Samoin naistentautien osalta pikkutytöt keksivät itselleen sellaisia vaivoja ja sairauksia, jotka ovat heille hyvin epätodennäköisiä ikänsä puolesta.

Jos alaikäisten seksuaalisuuteen ja sukupuoliterveyteen kuuluvat kysymykset keskitettäisiin omaan osastoonsa, voitaisiin edes vähän rajata sitä, millaisiksi keskustelut suuntautuvat ja edes vähän pyrkiä suojelemaan lasten normaalia kehitystä. Lapsen ymmärrys ei voi olla millään tavoin samanlaista kuin kaikenlaista nähneen ja kokeneen aikuisen. Ikäraja ei tietenkään ehdottomasti estä mitään, mutta se voi edes suunnata keskustelijan sopivampaan paikkaan.

3

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gini1234

      Olen samaa mieltä siitä että uudistusta kaivataan

    • turha toivo

      Luuletko, että ylläpitoa kiinnostaa joku keskustelun laatu?

    • btw.

      Alaikäisillehän on nuorten palsta...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe