Söin joskus 3 vuotta sitten masennuslääkkeitä. Lopetin ne kun tulin raskaaksi. Lopetuksen jälkeen sain ensimmäisen dejavu tuntemuksen, olimme paikassa jossa en koskaan ennen ollut ollut ja tunsin että olin ollut siellä ennen. Tuntemuksen jälkeen tuli huono ja pahoinvoiva olo, tahdoin mennä vessaan rauhoittumaan..Tuntui että sydän pumppaa ja ahdistaa. Aivankuin paniikkikohtaus, näitä tuntemuksia alkoi tulla silloin tällöin, luulin että minulla oli paniiikkihäiriö tms..noh, sitten lääkäri määräsi masennuslääkkeitä uudestaan uusiutuneeseen masennukseen kahden vuoden päästä tästä..Masennuslääkkeet veivät minut maniaan, joten sain tasaajia. Lopetin ne koska noin itseni terveeksi ja pian lopetuksen jälkeen sain elämäni ensimmäisen epilepsia kohtauksen unissani. Huom! Olin saanut unikohtauksia jo useamman vuoden ajan sellaisia, joissa näin samaa painajaista uudelleen ja uudelleen, ensimmäisen dejavu kohtauksen jälkeen..no jouduin sairaalaan, jossa 1. Lääkäri näki lääkitykseni ja sanoi, että tasaava lääke aiheuttaa kouristuksia ja syytti psykiatria kun oli niitä määrännyt.. Kun kerroin että olin lopettanut lääkkeet pari päivää ennen sain diagnoosin epileptinen kohtaus ja aloitettiin tutkimukset.. Mitään syytä ei löytynyt mutta neurologi on sitä mieltä et minulla on epilepsia kun kaikki dejavu tuntemukset sekä painajaiset sekä yksi kouristuskohtaus viittaa siihen..lääkkeet ovat vieneet oireet.. Mutta joskus mietin laukaisiko masennuslääke nuo oireet..??
Epilepsia masennuslääkkeistä
3
475
Vastaukset
- Lääkeinfo
Neuroleptit aiheuttavat epilepsiakohtauksia:
http://wikipedia.org/wiki/Neurolepti
Neuroleptejä tyrkytetään aivan liian paljon mm. masennukseen ja bipoon, vaikka ne lamaavat aivot:
Martin Harrowin 15 ja 20 vuoden tutkimuksissa seurattiin potilaita hyvin pitkäaikaisesti, ja yllättävän suuri osa esimerkiksi skitsofreniadiagnoosin saaneista potilaista lopulta lopetti neuroleptit. Tämä ryhmä myös lopulta pärjäsi paljon paremmin toiminnallisesti kuin neurolepteja syönyt ryhmä.
http://psychrights.org/research/digest/nlps/OutcomeFactors.pdf
https://www.pubmed.com/pubmed/23512950
http://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2012/05/Harrow.pdf
http://www.madinamerica.com/2013/09/behind-amazing-victory-mental-health-activists-robert-whitaker/
Jne. Neuroleptit lamaavat "antipsykoottisilla" tasoilla aivojen dopamiinipolkuja ja siten korkeampiin ihmisen ajattelun ja tunteiden säätelyyn liittyviä aivojen alueita, kuten otsalohko ja limbinen järjestelmä (oppiminen, muisti, tunteet, motiivit, puhekeskus, aistikeskukset jne.). Tämän ominaisuuden vuoksi niitä lääkkeitä voidaan käyttää esimerkiksi "skitsofrenian", "bipolaarisuuden" ja nuorten ja vanhusten käytöshäiriöiden kontrollointiin. Nämä lääkkeet eivät varsinaisesti paranna mitään aivoissa olevaa sairautta, vaan ne lamaavat ison osan aivoista. Jotkut potilaat ja varsinkin potilaan läheiset ja muu yhteiskunta voivat kokea "kemiallisen lobotomian" vaikutukset hyödyllisinä, mutta on myös suuri osa "skitsofreniaa" tai "bipolaarista" sairastavia (tarkemmin niillä nimillä diagnosoituja), jotka voivat toiminnallisesti paremmin hyvin pienellä annoksella näitä lääkkeitä tai jopa ilman niitä.
Varminta tietoa masennuslääkkeittesi yhteydestä epilepsiaan löydät Lääkeinfon tuotekohtaisista selosteista valmisteen nimellä. - Epileptikkoko
Kiitos, täytyy tutustua noihin linkkeihin. Olen yrittänyt aiemmin löytää tietoa suomeksi tuloksetta. Mutta ehkä jotain nyt löytyy.
- Leptikkokin
Onpas sinulla ikävä tilanne. Psyk.lääkkeiden äkillinen lopetus selittäisi kyllä nuo kohtaukset,varsinkin jos neurologisisa kokeissa ei löydetä kohtauksen aiheuttajaa. Mutta toki tuo, että olet saanut dejoja pitemmällä ajalla ilman syy-yhteyttä taas puhuu epilepsian puolesta sairautena.
Ehkä sinulla on alttius kohtauksille ja psyk.lääkkeiden lopetus on sit ikään kuin laukaisuut epilepsian aktiiviseksi.
Monellahan on alttius esim. tapaturman vuoksi, mutta aika(monesti vuosia) vain näyttää tuleeko niitä kohtauksia vai ei.
Dejavun(ja muidenkin auraoireiden) jälkeen on "normaalia" tuo paniikkioireisto. Tottakai sitä hämmentyy ja nimenomaan tuo et äkkiä piiloo johoki- fiilis.Ja nimenomaan tuo dejavu on se, joka erottaa onko kyse paniikkikohtauksesta vai epilepsiasta.
.
Lääkäritkin ovat monesti eri mieltä asioista ja potilas sit menee hämilleen ku saa erilaisia vastauksia, jopa täysin päinvastaisia. Mut sille ei oikein voi mitään, niin tuurista kii millaisen lekurin mikäki kerta saa omaa asiaa hoitaan. Epilesiaanhan liitty kyllä muitakin auraoireita. Tuo dejavu on monesti niitä ensimmäisä, jotka antaa viitteita epilepsiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611654IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597926Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut922920Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982238Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1522168Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81636- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin531084Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782