Mikä on tämän hetken "ykkösrahasto"?

tumpeloo

Eli mikä tuottaa parhaiten?

15

478

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amatöörisäästäjä

      Hassu kysymys, koska historiallinen tuotto ei ole ikinä tae tulevasta tuotosta.

      Varmin tapa onnistua valitsemaan keskimääräistä paremmin tuottava(t) rahasto(t) on valita rahasto(t), jonka kulut ovat mahdollisimman pienet. Tällaiset ovat tyypillisesti passiivisia indeksirahastoja. Kalliimmat rahastot eivät keskimäärin tuota vastaavia indeksejä paremmin ja kun tuotosta vähennetään isommat kulut, jää jäljelle huonompi tulos. Kuluiltaan edullsia passiivisia indeksirahastoja on esimerkiksi Seligsonilla. Näihin säästän itse.

      Kulujen lisäksi tavallinen sijoittaja voi vaikuttaa tuottoon muutamalla muullakin tavalla:

      Kannattaa kiinnittää huomiota hajautukseen, niin maantieteellisesti kuin toimialakohtaisestikin.

      Ostot kannattaa hajauttaa ajallisesti, jolloin edulliseen aikaan ostaa kesimäärin enemmän osuuksia. Säännöllisen kuukausittaisen säästämisen tapauksessa tämä toteutuu automaattisesti.

      Osake- ja korkosijoitusten suhdetta säätelemällä voi vaikuttaa tuotto-odotus- ja riskitasoihin.

    • rahatuottamaan
      • amatöörisäästäjä

        Ihan järkyttävä palkkiotaso tuossa: merkintäpalkkio 1,0 %, lunastuspalkkio 2,0 %, hallinnointipalkkio 2,2 % vuodessa.

        Pitkäjänteisessä säästämisessä etenkin tuo viimeinen syö tulosta. Jos passiivisien indeksirahaston palkkio on 0,5%, täytyisi tuon tuottaa 1,7% enemmän joka vuosi ollakseen parempi sijoitus. Vaikea uskoa, että näin pitkällä aikajänteellä tapahtuisi.

        Jos pelata haluaa, niin siitä vaan, mutta pelaajille on parempiakin instrumentteja.

      • pörssiraketti

        Salkunhoitaja valittu maailman parhaaksi kategoriassaan.

        "FIMin Hertta Alava maailman 20 parhaan rahastonhoitajan joukkoon, 2014
        Finanssitutkimusyhtiö Citywire listasi 20 viime vuoden menestyksekkäintä rahastonhoitajaa. FIM Sahara -osakerahaston päävastuullinen rahastonhoitaja Hertta Alava nousi maailmanlaajuisen vertailun ykköseksi kategoriassa ”Muut kehittyvät markkinat”.

        https://www.fim.com/tietoa-fimista/fim-yrityksena/tunnustukset

      • pörssiraketti
        amatöörisäästäjä kirjoitti:

        Ihan järkyttävä palkkiotaso tuossa: merkintäpalkkio 1,0 %, lunastuspalkkio 2,0 %, hallinnointipalkkio 2,2 % vuodessa.

        Pitkäjänteisessä säästämisessä etenkin tuo viimeinen syö tulosta. Jos passiivisien indeksirahaston palkkio on 0,5%, täytyisi tuon tuottaa 1,7% enemmän joka vuosi ollakseen parempi sijoitus. Vaikea uskoa, että näin pitkällä aikajänteellä tapahtuisi.

        Jos pelata haluaa, niin siitä vaan, mutta pelaajille on parempiakin instrumentteja.

        Olet tosi amatööri. Tottakai hyvä salkunhoito maksaa ja siitä kannattaakin maksaa.

    • tsgg

      Suomen markkinoille Nordnetin Superrahasto.

      • amatöörisäästäjä

        Joo, tuossa on kulut kohdallaan. Saapa nähdä, kuinka kauan aikovat pitää tuon kuluttomana. Voipi olla, että kannattaa pitää pitkäänkin, jos tuolla tuodaan taloon kokonaan uusia asiakkaita. Kun rahasto sijoittaa vain Suomeen, valitsee järkevä kuitenkin sijoittaja salkkuunsa ajan mittaan muitakin tuotteita saadakseen hajautusta, ja maksaa sitten kulut niistä.

    • SuomiNeito18

      No ei nyt ainakaan Suomi-rahasto, oli kuluton tai ei. Ja kysymys kuuluu: kuinka kauan kuluton? Sitten kun tarpeeksi rahaa, niin tuleeko jokin yllättävä 0,2 % vuosikulu, "kun hallinnoinnin työmäärä kasvanut" tms. BS-verukkeella. Kaikki on mahdollista, eihän Veljekset Keskinenkään myy joulukinkkua alle ostohinnan enää tammikuussa. Suomen osakkeet lisäksi kaikkien aikojen huipuissa ja sikakalliita arvostukseltaan juuri nyt. En panostaisi Suomen markkinoihin ainakaan indeksitasolla, yksittäiset yhtiöt voisivat toimia paremmin.

      Katsele kehittyvien maiden valtionlainarahastoja, ovat jääneet yleisestä noususta paitsi, samoin kehittyvät maiden osakkeet kuten Brasilia ja Kiina. Ja kulutehokkaasti ETF:illä tai sitten harkintaan jotain kansainvälistä viiden tähden rahastoa, valikoimaa löytyy Morningstarilla.

    • ripsa6

      Ittellä on Suomi-osakerahastoa, tämän vuoden tuotto tällä hetkellä 9,98%. Historiallinen tuotto ei tosiaan ole tae tulevasta, eikä ole tiettyä rahastoa joka olisi aina paras. Jos yhtään pelisilmää löytyy tai saat hyvän ja osaavan sijoitusneuvojan (suosittelen) osta rahastoa, joka on alamaissa, mutta jonka tulevaisuus on tulevaisuuden näkymiltään turvattu. Pitkä aika palkitsee säästäjän, ja alhaisilla rahaston osuuksilla saat toki enemmän osuuksia: Ei kannata siis välttämättä ostaa rahastoa jolla nyt menee parhaiten, ettei käy kuin monella Talvivaarassa.

      • trosi

        Dansken Suomi-rahaston suursijoittajaversio?

        Tänä vuonna on kannattanut olla (Helsingin pörssiin rahastojen kautta sijoitetut) rahat sellaisessa rahastossa, joka sijoittaa myös vähän pienempiin yhtiöihin. Useampikin Suomi-rahasto on peitonnut tuotossa OMXH25-indeksin, joka sisältää siis 25 eniten vaihdettua firmaa Hgin pörssistä, ja jota myös OMXH25-etf-rahasto sekä Nordnetin superrahasto seuraavat.

        Yksi parhaista (Morningstarin mukaan) on ollut Nordean Suomi indeksirahasto, joka seuraa OMXH Bench Cap -indeksiä. Sen eri versioista näkee kyllä hyvin mikä on palkkiotason merkitys toteutuneeseen tuottoon: tämän vuoden tuotto bulleroversiossa 11,20 % ja instituuttiversiossa 11,49 %. Tuota paremmin on Suomi-rahastoista tuottanut vain United bankersin UB HR Suomi Kasvu -rahasto, 12,55 %. On kyllä hyvää mainosta tuoreelle pörssifirmalle :)

        - ja todettakoon vielä, että edelliset kaksi vuotta sekä Nordean Suomi indeksi että UB HR Suomi kasvu hävisivät selvästi OMXH25:lle. Eli 2012-2013 rahat olisi kannattaneet olla mieluummin OMXH25-indeksiä seuraavassa rahastossa tai etf:ssä.

      • öumppy

        Rahastojen tuotot ovat aivan surkeita kautta linjan. Jos esim ajatellaan hajauttaa suomen 10 firmaa rahastoon (kuviteltu) ehkä 5 tuottaa voittoa ja yksikin tuhertaja saa näistä kymmenestä pilattua koko salkun tappioillaan. Sijoittakaa hyvät ihmiset osakkeisiin vaikka ennen osakkeen irtoamispäivää että saatte osingot ja myykää sitten pois seuraavana vuotena sama uudestaan.Pidätte niitä rahoja sänkyn alla jos ei ole sängyä vuoden ajan. Ei pelkoa kurssin laskuista eikä myöskään nousuista. Rahastot ON PANKKIEN TULONLÄHDE EI ASIAKKAIDEN. Parasta sijoitustoimintaa on ostaa halvalla ja myydä kalliilla eipä ole välistä vetäjiä paitsi naapurin jaska.

      • krooooh
        öumppy kirjoitti:

        Ei hjyvää päivää.

        Tosi hyvä vitsi juu. Mutta voisiko tuollaiset tarinat kirjoittaa johonkin vitsipalstalle eikä tänne?

      • Justiinsa...
        öumppy kirjoitti:

        Rahastojen tuotot ovat aivan surkeita kautta linjan. Jos esim ajatellaan hajauttaa suomen 10 firmaa rahastoon (kuviteltu) ehkä 5 tuottaa voittoa ja yksikin tuhertaja saa näistä kymmenestä pilattua koko salkun tappioillaan. Sijoittakaa hyvät ihmiset osakkeisiin vaikka ennen osakkeen irtoamispäivää että saatte osingot ja myykää sitten pois seuraavana vuotena sama uudestaan.Pidätte niitä rahoja sänkyn alla jos ei ole sängyä vuoden ajan. Ei pelkoa kurssin laskuista eikä myöskään nousuista. Rahastot ON PANKKIEN TULONLÄHDE EI ASIAKKAIDEN. Parasta sijoitustoimintaa on ostaa halvalla ja myydä kalliilla eipä ole välistä vetäjiä paitsi naapurin jaska.

        Paitsi, että osakekurssit tippuu suunnileen osinkojen verran osinkojen irtoamispäivänä. Lisäksi menee kaupankäyntikulut x 2. Todella fiksu ehdotus!

    • katso itse
      • att2

        Kyllä sekin myös Avansa.se

        Vuodesta 1988 on ollut rahastot tänään on varmenpaa. Lääkeala on tuottanut hyvin noin 43% tänä vuonna.

        Koskaan ei saa ottaa rahastoa jossa sisään ulos maksuja eikä muita tulokseen koskevia maksut 0,2--1,4%.

        Suomalaisia ei koskaan ole ollut, voitoista hyvin pieni vero (ei Suomessa)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe