onko oikein

roghr

Tänä vuonna on Suomeen tullut uusi tapa päästä edustamaan pojissa,nimittäin olla pois SM-kisoista ja PM-kisoista ja sitten ei kun edustamaan.Kyllähän ensisijainen vaatimus edustuspaikalle on Suomenmestaruus ja PM-kisoissa pärjääminen,sitten voidaan ajatella edustuspaikkaa.Ei se niin tärkeää ole kenellekään saada jotain mitalia poikien arvokisoista,ettei SM-kisoihin voi osallistua,kun ei voida painoja pudottaa kovin usein,harvalla painijalla on tuollaista oikeutta jo poikaiässä,vaatii oikean valmentajan,tähän on kenenkään turha vastaan änkyttää,etteikö näin olisi toimittu.Ihmeellistä on myös edustaminen,jos on ollut kauan loukkaantumisen vuoksi pois,ei kai kukaan poika-ikäinen vielä niin suuri nimi ole,että vanhoilla meriiteillä lähtee edustamaan ilman SM-näyttöjä,vaatii tietysti oikean valmentajan.Tuontasoinen kähmintä,mitä nyt harrastetaan,ei varmasti lisää muiden,harvalukuiseksi käyneiden painijoiden intoa jatkaa lajin parissa,eli edelleen on vain muutama seura,joiden painijoihin kiinnitetään huomiota niin valmennuksellisesti,kuin myös edustuspaikkoja jaettaessa.Tässä olisi liiton hallituksellä työsarkaa tutkia,ei pelkästään kuunnella valmentajien esityksiä.

24

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komppaan.....

      Lisäksi annetaan liikaa painoarvoa joillekkin "ulkomaan kisoille" jotka todellisuudessa ovat vain paikallisia ikäkausikisoja.

    • viiskasin yksinvaltias

      Peltokankaan Mikko on kyllä niin ylivoimanen nimi tuohon 58:sin sarjaan että mielestäni olisi väärää jos häntä ei MM-kisoihin lähetettäisi. Mikko oli erittäin lähellä arvokisa mitalia jo viimme mm-kisoissa, että uskon että mitali voisi hänen taskussa olla, jos hyvä päivä Mikolle sattuu. EM-edustajan vedot oli jo sitä luokkaa, mitä todellakaan ei kasvavan nuoren miehen kannattaisi kuihduttaa, jo muutenkin todella timmistä kropasta.

      • Lähellä oli

        ei lasketa kuin laihialla.

        Mäkin meinasin saada lottovoiton, läheltä piti näes etten jättänyt kuponkia.


      • Jos hyvä päivä...

        jos,jos,jos,jos, juuri tuon jossittelun takia on sm ja pm kisat.
        jossitella voi vaikka hautaan asti mutta väärin on sm kisoissa pärjänneitä kohtaan jos ei valita, sm kisoillahan voi sen jälkeen pyyhkiä p.ersettä!


      • ryhjoid

        Mikä ihmeen nimimies voi olla joku 17v. poikapainija,jotain rajaa sentään asiantuntemattomiinkin kirjoituksiin.


      • SIVUSTA SEURAAVA

        Paljonko on EM-edustajan ja Mikon paino ero ja montako kertaa Mikko on voittanut EM- edustajan. Mikäs on 63kg edustajan painon pudotus? On varmaan enemmän kun oli EM-edustajalla!!!!!!!!


    • Kateus se

      taas nostaa päätään ja vie tuhkatkin pesästä.

      • Mitä tekemistä

        Kateudella ja järjellä keskenään? Eikö noita ilman näyttöjä ole lähetetty jo tarpeeksi?


      • Kyllä sokea
        Mitä tekemistä kirjoitti:

        Kateudella ja järjellä keskenään? Eikö noita ilman näyttöjä ole lähetetty jo tarpeeksi?

        Reettakin näkee ketä kannattaa ulkomaille lähettää ja ketä ei.


      • Näköjään sokeat
        Kyllä sokea kirjoitti:

        Reettakin näkee ketä kannattaa ulkomaille lähettää ja ketä ei.

        niitä on lähetelly kun katsoo viimeaikaisia tuloksia ;) olet TÄYSIN oikeassa.


      • Valinnat oikein
        Näköjään sokeat kirjoitti:

        niitä on lähetelly kun katsoo viimeaikaisia tuloksia ;) olet TÄYSIN oikeassa.

        ja ne on vastuuvalmentajat hyvin tehny. Toisilla painijoilla tulokset olisivat huonompia.


      • Kenellä toisilla?
        Valinnat oikein kirjoitti:

        ja ne on vastuuvalmentajat hyvin tehny. Toisilla painijoilla tulokset olisivat huonompia.

        Ja mikä ihme ennustajaeukko sinä olet ? kukaan ei voi tietää mikä olisi menestys ollut toisella porukalla, et edes sinä vaikka kaikkitietävä oletkin (omasta ja äitisi mielestä).

        Ja nyt puhutaan tulevista skapoista ja siitä millä näytöillä niihin jotkut menee, rahalla??


      • Kyllä valmentajat
        Kenellä toisilla? kirjoitti:

        Ja mikä ihme ennustajaeukko sinä olet ? kukaan ei voi tietää mikä olisi menestys ollut toisella porukalla, et edes sinä vaikka kaikkitietävä oletkin (omasta ja äitisi mielestä).

        Ja nyt puhutaan tulevista skapoista ja siitä millä näytöillä niihin jotkut menee, rahalla??

        näkee leireillä kuka on kunnossa ja kuka taas ei. He osaavat arvioida kenellä on mahdollisuuksia pärjätä ja kenellä sillä hetkellä ei. Luotan täysin heidän ammattitaitoonsa.


      • katso tuloksia
        Kyllä valmentajat kirjoitti:

        näkee leireillä kuka on kunnossa ja kuka taas ei. He osaavat arvioida kenellä on mahdollisuuksia pärjätä ja kenellä sillä hetkellä ei. Luotan täysin heidän ammattitaitoonsa.

        niin näet sen "ammattitaidon".


      • Tulokset hyviä
        katso tuloksia kirjoitti:

        niin näet sen "ammattitaidon".

        pieneksi maaksi Suomi pärjää aivan loistavasti painin arvokisoissa. Näin pienillä resursseilla pari mitalia vuodessa on suoranainen ihme.


    • rotuolotbj

      On ilmeisesti turha kenenkään harjoitella,jos jonkun viimevuoden näytöt riittää,eikös haastaminen ole se urheilun suola,minkälaisia näyttöjä Mikko on antanut viime syksyn jälkeen,taisi Rantasessa käydä ottamassa päihin näytöstyyliin virolaiselta,joka oli EM-kisassa täysi statisti.Kateutta ei ole vaatia kaikille Suomen painijoille,jotka vielä jaksavat lajia harrastaa,samat säännöt kuin valmentaja porukan omien seurojen pojille.

    • Aina sama homma

      juttu, joka kesä. Lähetettiin tuonne EM tai MM kisoihin kuka tahansa niin itkua ja porua, kateuttakin on. Koskaan, huom, ei koskaan kaikki ole tyytyväisiä. Aina joku itkee. Ehkä tää on sitte sitä suomalaisuutta.. Ei osata kaveria kannustaa.

      Voittakaa kaikki kisat ihan pystyyn niin ei jää jossiteltavaa. Varmasti valitaan.

      • jtyopti

        kukas noista valituista on voittanut kaikki kisat pystyyn?Ei ole väärin vaatia valitsemaan painijat SM-kisojen ja PM-kisojen perusteella arvokisoihin,varsinkin,kun on kadetti-ikäisistä kysymys.Kateudella ei ole oikeudenmukaisuuden kanssa mitään tekemistä.


      • hei harri

        Eikö sm ja pm kisat pystyyn voitettuna riitä? pitääkö vielä olla pohjoisuniversumin mestari vai mitä oikein nyt sönkötät???


      • oieoihry
        hei harri kirjoitti:

        Eikö sm ja pm kisat pystyyn voitettuna riitä? pitääkö vielä olla pohjoisuniversumin mestari vai mitä oikein nyt sönkötät???

        Nythän käydään keskustelua siitä,kun lähetetään edustamaan sellaisia,jotka eivät ole edes osallistuneet SM-ja PM-kisaan.


      • Se on väärin
        oieoihry kirjoitti:

        Nythän käydään keskustelua siitä,kun lähetetään edustamaan sellaisia,jotka eivät ole edes osallistuneet SM-ja PM-kisaan.

        Eihän ketään voi lähettää ilman näyttöä.


    • hola1

      Selkeät säännöt/valinta kriteerit kaikkille. Se vie painia eteen päin suomessa.

      • Kenelle kriteerit

        on epäselvät? Paras painija kisoihin ja sillä selvä! Jos on kaksi tasavahvaa niin karsitaan. Niinkuin on tehty.


      • Pakko kysyä sinulta
        Kenelle kriteerit kirjoitti:

        on epäselvät? Paras painija kisoihin ja sillä selvä! Jos on kaksi tasavahvaa niin karsitaan. Niinkuin on tehty.

        Nimimerkki "kenelle kriteerit" nythän tässä ketjussa arvostellaan ilman näyttöä lähetettyä 58kg kadetti painijaa.

        Kenenkä kanssa hän on karsinut edustuspaikasta kun ei sm ja pm kisoihin ole osllistunut? ja missä tämä karsinta ottelu käytiin ja ketä oli toinen painija ?

        Kiitos vastauksesta etukäteen.

        ps, hyvä painijahan Mikko on siitä ei ole kyse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      249
      4514
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1695
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1538
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      16
      1421
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1261
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      91
      1201
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1064
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1035
    Aihe