Elämä LXI - jatkuu, jatkuu...

Alkuperäinen Rapu

Tässäpä taas Elämäketjun uusin aloitus. Kaikki mukaan, rajoituksia en asettele, mutta koetetaan olla "ihmisiksi", niin kuin vanha viisaus sanoo.

Kiitos Ali Baba edellisestä ketjusta. Jokohan "lomalaisetkin" ehtivät tähän ketjuun kertomaan kuulumisiaan?

500

523

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E A

      No lomalainenhan sitä ja tervehditään nyt kiittäen sekä uutta ketjua että vanhaa.

      2.3.2012 nämä alkoivat ja kolmas kesä meneillään ja aina hiukan kesä on hiljentänyt kirjoitusten määrää, mikä on ihan käsitettävää.

      Kyllä nämä viimeiset 15-16 kesää live-elämässäkin ovat toistaneet itseään eli tiettynä aikana tiettyä hommaa. Nyt alkaa olla marjanpoiminta-ajat.

      • Alkuperäinen Rapu

        Tervehdys!

        Minä tykkäsin poimia mustikoita(kin), koska olin oppinut sen kivan jo lapsena. Nyt minun "metsäni" ovat toripöydät. Aion kyllä ostaa mustikoita kunhan niitä alkaa tulla myyntiin. Kuitenkin - itse omin kätösin metsästä poimitut mustikat ja puolukat, ovat niitä parhaita.

        Minä palasin tuolta Allergiasairaalasta ja sydäntutkimusten takia nyt tutkitaan kaikki. Pef-seuranta alkuun kaksi viikkoa ja sitten Spirometria ja Diffuusiokapasiteettitutkimus, Prick ja sitten lääkäri siellä. Huh,huh!

        Mariassa sydämen UÄ! Näitähän riittää kun alkuun pääsivät.

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Eipä ollut tuttuja tutkimuksia kuin nuo keuhkoihin liittyvät ja mitä astmaatikoille tehdään.

        Hyvä se on, että tutkitaan.

      • Calvados
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Tervehdys!

        Minä tykkäsin poimia mustikoita(kin), koska olin oppinut sen kivan jo lapsena. Nyt minun "metsäni" ovat toripöydät. Aion kyllä ostaa mustikoita kunhan niitä alkaa tulla myyntiin. Kuitenkin - itse omin kätösin metsästä poimitut mustikat ja puolukat, ovat niitä parhaita.

        Minä palasin tuolta Allergiasairaalasta ja sydäntutkimusten takia nyt tutkitaan kaikki. Pef-seuranta alkuun kaksi viikkoa ja sitten Spirometria ja Diffuusiokapasiteettitutkimus, Prick ja sitten lääkäri siellä. Huh,huh!

        Mariassa sydämen UÄ! Näitähän riittää kun alkuun pääsivät.

        Minäkin olen ollut muutaman kerran mukana lääketutkimuksissa reuman takia, uusi lääke, jota tutkittiin vuoden ajan, ei auttanut minua yhtään, mutta tutkimuslääkäri oli aivan ihana tyyppi. Siihen testiin en suostunut, jossa käyttäisin tiettyä tulehduskipulääkettä ja sitten katsottaisiin gastroskopialla, mitä lääke on tehnyt vatsakalvolleni. Jotain sylkitestiä kerran tutkittiin ja kerran jotain ainetta tiputettiin minuun muutaman tunnin ajan kirrassa, mihin sekin tieto meni, en tarkkaan tiedä. Liittyi kaiketi osteoporoosiin.

      • jätä tiputtelut
        Calvados kirjoitti:

        "Tutkimuslääkäri oli aivan ihana tyyppi"

        "Jotain sylkitestiä kerran tutkittiin"

        "Mihin sekin tieto meni"

        Jep, veronmaksajien rahoja tärvätään.

      • Eläinaktivisti
        jätä tiputtelut kirjoitti:

        "Tutkimuslääkäri oli aivan ihana tyyppi"

        "Jotain sylkitestiä kerran tutkittiin"

        "Mihin sekin tieto meni"

        Jep, veronmaksajien rahoja tärvätään.

        Totta, lääketestejä tehdään myös siihen suostuville ihmisille, ettei kaikissa tarvitse käyttää eläimiä.

      • ihmisaktivisti
        Eläinaktivisti kirjoitti:

        Totta, lääketestejä tehdään myös siihen suostuville ihmisille, ettei kaikissa tarvitse käyttää eläimiä.

        Kyllä eläimet osaavat olla ihmisiksi siinä missä kokeisiin suostuneet, muut elämä olennot.

    • Calvados

      Hyvää iltapäivän aikaa tänne uuteen!

      Näin ne kesät menevät itse kullakin, tiettynä aikana kutakin, kuten E.A. tuossa mainitsee. Meillä on merisumu haihtunut, aurinko paistaa, mutta taivaanrannan horisontti on harmaana, sinne se sumupilvi on matkalla, Viroon päin.

      Sisareni soitti äsken, että heille ei tule vettä hanasta. Eivät ole kunnallisessa vesijärjestelmässä vaan oma vesipumppu on siis jumissa, joka on uusittu muutama vuosi sitten. Kaivossa ei ole vesi loppunut, on heillä varakaivokin, uuden kaivon lähellä, mistä vettä saavat käsin ämpärillä nostamalla. Sitä eivät kuitenkaan juo, ainakaan keittämättä.

    • Älytön rajaus

      Sinä otat riskin, kun rajaat osallistujat vain "ihmisiksi" olijoihin. Mitä sä pelkäät?

      • Alkuperäinen Rapu

        Elämässä on noita "riskejä"!

        Lainaus omasta kirjoituksestani nyt sitten vielä aivan ja vain sinulle, "Älytön rajaus".

        "Kaikki mukaan, rajoituksia en asettele, mutta koetetaan olla "ihmisiksi", niin kuin vanha viisaus sanoo."

        Taisit ymmärtää väärin- ihmiset eivät ole "vain", enkä niin ole kirjoittanutkaan, jos luet tarkemmin. Otetaan yhdessä selvää, mitä tarkoittaa "olla ihmisiksi", vaikka ei tuokaan ole minun keksimäni ajatus, vaan kuten kirjoitinkin, niin sanoo "vanha viisaus"!

        Siis: kaikki vaan mukaan!

        "Mitä sä pelkäät?"

        Tässä nyt on ollut kaikenlaista, joten pahimmat pelot ovat jo menettäneet merkitystään, mutta turhiin riitoihin ihmisten kesken en ryhdy. Huom! Nyt sanoin että "ihmisten" kesken!

      • Whoever

        Vähän minäkin oudoksuin mitä tuo "ihmisiksi" oikeastaan tarkoitti. Taasko yritetään ohjeistaa miten, mistä ja kuka saisi keskustella ?

        Ravun vastauksesta edelliseen aiheelliseen kysymykseen en ymmärtänyt höläsen pölähtävää.

      • Ei älyvapaa

        Kaikki vähänkin älliä omaavat tietävät mitä on "ihmisiksi oleminen".

      • Whoever
        Ei älyvapaa kirjoitti:

        Kaikki vähänkin älliä omaavat tietävät mitä on "ihmisiksi oleminen".

        No kerro.

      • Alkuperäinen Rapu
        Whoever kirjoitti:

        Vähän minäkin oudoksuin mitä tuo "ihmisiksi" oikeastaan tarkoitti. Taasko yritetään ohjeistaa miten, mistä ja kuka saisi keskustella ?

        Ravun vastauksesta edelliseen aiheelliseen kysymykseen en ymmärtänyt höläsen pölähtävää.

        "Ravun vastauksesta edelliseen aiheelliseen kysymykseen en ymmärtänyt höläsen pölähtävää."

        No voi, voi! Mutta ei se mittään!

        Minä menen nyt nukkumaan ja toivottelen hyvää yötä!

    • hh-riitu

      Kiitos Rapu Rohkealle, kun aloitit uuden.
      Tulihan se edellinenkin sitten pian täysikasvuiseksi.
      Voi hyvänen aika ja tännekkin on jo kertynyt sievoinen määrä kommentteja ja uusia uteliaita nimmareita.
      Ai, nyt on kysymyksessä ihminen. Että olla ihmisiksi. Kyllähän jokainen suomalainen tietää tuon sananlaskun. Lapsille ja nuorillekin sanotaan kun lähtevät jonnekin, että "olkee sitten ihmisiks". Niin, nykyään voi sitten miettiä syvällisemminkin, mitä se oikeasi tarkoittaa, kun meitä ihmisiä on niin tuhansia sortteja. Kenestä ottaa esimerkkiä? Mutta yritetään edes tulla toimeen keskenämme, eriävistä mielipiteistä huolimatta.

      • Whoever

        Kas Riitua, kolme viimeistä lausetta täyttä asiaa. Minäkin ymmärsin heti.

      • Alkuperäinen Rapu

        hh-riitu, tervehdys sinulle!

        Aika "rohkea" minä olen loppujenlopuksi, vaikka rapu olenkin, ja meitähän "keitetään" herkuiksi napsia.

        Tuo "ihminen" nyt tuli vain jostakin, ja niinpä sen kirjoitin aloitukseeni. "Ihmisyyttä" minäkin olen aina opettanut lapsilleni ja toisten huomioimista kunkin yksilön mukaan. Sanoin aina tyttärelleni silloin kun hän opiskeli lääkäriksi, että huomioi jokainen potilas hyvin ja yritä kohdella jokaista sen mukaan, miltä hän tuntuu ihmisenä, sen lisäksi tietysti että hoidat sen sairauden jokaiselta niin hyvin kuin suinkin.

    • E A

      Jahas

      Iltaa. Täällä kait yritetään sananparsien ja käytössä olevien lausahdusten uusia mahdollisia tulkintoja.

      "Olla ihmisiksi".

      No yritin apinan raivolla selvittää. Siis olenkohan tulkinnut joskus väärin , koska apinan raivollahan minä tähänkin koetin heittäytyä. Varmistin kuitenkin vielä urbaanista sanakirjasta. Miksi? No siksikin, että ensin pyrin selvittämään ko. ongelmaa nykysuomen sanakirjasta. Tuskastuin, koska jo olla- verbistä oli siellä yli seitsemän tiheästi kirjoitettua sivua. Jos vielä ihmisestä olisi moinen sivumäärä ... antauduin lopulta perinteiseen merkitykseen.

      Nyt kuitenkin kylkiasentoon ja miettimään, josko vaikka uni selvittäisi, mistä kysymys. Aamulla mahdollisesti kerron sitten, jos jotain selvisi. Vaikka eihän tämä nyt minulle kuulu, koska olen aina ihmisiksi.

    • Aurora4
      • Whoever

        Voiskos sitä paljon paremminkaan sanoa.
        Mutta Juice olikin viisas mies.

      • Inger1
        Whoever kirjoitti:

        Voiskos sitä paljon paremminkaan sanoa.
        Mutta Juice olikin viisas mies.

        " Parempaa Suomea " heti löytyi? Mikäli oikein arvaan tulkita ja ymmärtää! Mutta Keski-Suomessa minusta puhutaan kyllä myös oikeasti ns hyvää Suomea...

      • Aurora4
        Inger1 kirjoitti:

        Saatetaanpa puhuakin, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että mitä veäntelevämpi ja kiäntelevämpi kieli, sitä parempaa Suomea varsinkin yhdistettynä mahtaviin maisemiin.

        Nimimerkki "Terveisiä runon ja rajan tieltä".

      • Alkuperäinen Rapu
        Whoever kirjoitti:

        Voiskos sitä paljon paremminkaan sanoa.
        Mutta Juice olikin viisas mies.

        Huomenta hyvin nukutun yön jälkeen!

        Kuuntelin Aurora4:n ketjuun laittaman Juicen laulun: Ollaan ihmisiksi. Kiitos siitä. Minä en muista kuulleeni sitä aiemmin.

        "...ne hyökkää sutena kimppuun..."
        "Ollaan ihmisiksi..." - näin Juice siinä laulaa. Viisaasti sanottu.

        Tämän päivän HS:ssa oli uutispäällikön Ville Seurin "Merkintöjä" kirjoitus, mikä käsitteli kaunokirjallisuuden lukemisen tärkeyttä ihmisille. Hän kirjoittaa mm. näin: "Minun on entistä helpompi hyväksyä, että jokaisella on oma näkökulmansa, eikä ihmisten maailmassa siksi ole helppoja ratkaisuja."

        Hyvää kesäpäivää kaikille toivotellen lähden tästä kauppareissulleni.

      • Alkuperäinen Rapu
        Aurora4 kirjoitti:

        Saatetaanpa puhuakin, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että mitä veäntelevämpi ja kiäntelevämpi kieli, sitä parempaa Suomea varsinkin yhdistettynä mahtaviin maisemiin.

        Nimimerkki "Terveisiä runon ja rajan tieltä".

        Huomenta Aurora4!

        Tervetuloa sieltä maisemien maisemasta takaisin tänne "kivikylään"!

        Minullakin oli tarkoitus tehdä tänä kesänä matka sinne, mutta en nyt sitten tiedä onnistuuko se kun on tullut kaikenlaisia "esteitä" matkaan mukaan.

      • Aurora4
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Huomenta Aurora4!

        Tervetuloa sieltä maisemien maisemasta takaisin tänne "kivikylään"!

        Minullakin oli tarkoitus tehdä tänä kesänä matka sinne, mutta en nyt sitten tiedä onnistuuko se kun on tullut kaikenlaisia "esteitä" matkaan mukaan.

        http://youtu.be/Q8Hn7-yH0mg

        No tässä nyt sitä maisemien maisemaa kyläilykohteestani, sinullekin tuttua.

    • E A

      Huomenta

      Voihan nenä, Juice sen sitten kertoi hyvin. Ja minkä hiton työn meinasinkaan tehä, yöunikin oli levoton. Mutta onneksi apinan raivolla aloitin, mitä raivoa en kyllä ymmärrä, koska apinat eivät ole raivonneet oikein koskaan luontodokkareissa.

      Aurora, et kyllä ihan kilpikonnan vauhdilla siellä asti.

      • Whoever

        Tässä uusimmassa apinoiden planeetan vallankumous -elokuvassa geneettisesti älykkäiksi muutetut apinat taistelevat raivoisasti ihmisten kanssa planeetan herruudesta.
        Oliko se nyt joku Caesar Putler tai sinneppäin se johtaja-apinan nimi.

        Täytyy myöntää, että "eläkää ihmisiksi" on ihan aiheellisesti kyllä mielenkiintoinen toteamus.

        Kauan sitten katsoin sen ensimmäisen apinoiden planeetan ja vielä muistan, kun taisi tulla itselle yllätyksenä se Vapauden patsas ja leffan sanoma lopullisesti aukesi. No jatko-osat taisivat sitten tuntua heppoisimmilta ja vaikka niitä on uusittukin, niin ei ole oma kiinnostus riittänyt katsomiseen. Heston oli silloin yksi suurista. Ben Hur muistuu tietysti mieleen.

        Eläimet on kuvattu aika usein noissa taiteilijoiden visioissa sellaisiksi, mistä ihmisten pitäisi ottaa jotain oppia. Enpä ole juuri pohtinut asiaa, sillä eläimissä minulle taitaa pääsääntöisesti näyttäytyä taistelu "leivästä", taistelu puolisosta, taistelu reviiristä. Jotain todella suurta on siinä, että melkein kaikkiin elämän lokeroihin on joku elävä sopeutunut ja ne jotenkin vaan pitävät yllä tasapainoakin siellä pikku elinpiirissään. No ihmisen "äly" ei kait siihen riitä?

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        Minua hämmästyttää ihmisessä eniten miten evoluutio on tuottanut oman tuhonsa väistämättä aiheuttavan ominaisuuden, eli inhimillisen älyn.

        Mutta evoluutio ei kai tee pitkän tähtäimen suunnitelmia.

      • Inger1
        Whoever kirjoitti:

        Minua hämmästyttää ihmisessä eniten miten evoluutio on tuottanut oman tuhonsa väistämättä aiheuttavan ominaisuuden, eli inhimillisen älyn.

        Mutta evoluutio ei kai tee pitkän tähtäimen suunnitelmia.

        Evoluutiolle on siis tarkoituksen mukaisempaa lyhytjänteinen " tuhon tuottaminen" Koska ne ainekset kantavat kuitenkin muassaan jopa - inhimillistä älyä. Asetelman voisi kääntää toisinkin päin, eli että inhimillinen äly kannattelee evoluution tuhoa tuottavia elementtejä - joten jatkuvuutta ei toistaiseksi ainakaan pysäytä mikään tiedossa oleva taho tai varsinkaan - inhimillinen viisaus!

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Minua hämmästyttää ihmisessä eniten miten evoluutio on tuottanut oman tuhonsa väistämättä aiheuttavan ominaisuuden, eli inhimillisen älyn.

        Mutta evoluutio ei kai tee pitkän tähtäimen suunnitelmia.

        No juu

        Tuntuu yhden artikkelin lukemisen jälkeen (HS:n arkistosta "Tutkija: Evoluutio ei selitä kaikkia eliöiden muutoksia" 24.6.14) siltä, että evoluutio käsitteenä tarkoittaa aina geneettistä muutosta populaatiossa. Tai kait ei pelkästään tunnu siltä, vaan niin evoluutio on määritelty.

        Herää sitten ehkä kysymys siitä, mikä/mitkä geenit ohjaavat ihmisiä toimimaan tuhoisasti. No tulee heti mieleen, ettei evoluutiosta tule näissä kysymyksissä koskaan olemaan apua. Tullaankin kait yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja niihin ei biologinen evoluutioteoria anna vastauksia. No enpä ole koskaan jaksanut oikeastaan lukea esimerkiksi yhteiskuntien/psykologian/sosiologian... evoluutiotutkimuksia. Onkohan missään hallituksissakaan tällaisten tieteenharjoittajien edustajia? Tuskin. Mehän haluamme mieluummin talous- ja valtiotieteilijöitä päättämään asioista.

        Evoluutiotutkimuksesta? Sehän olisi pelkkää prosessia, millä ei ole ajatusta eikä aivoja; ei inhimillistä näköalaa tulevaan eikä menneeseen. on vain prosessien mekaaniset sykliset systeemit. Jotka jatkavat apinoimalla edellistä "ollutta " aina uutena omana muunnos toisto-jatkumonaan...Lähes kaikki luova Kehitys on siksi pysähdyksissä.

        Myös sotaa harjoittavat Valtiot ovat kehityksen jarruja ! Väkivaltaisten valtioiden itsemääräämisoikeuksiin olisi puututtava, lakkauttaa rajojen aseellinen hallinta, Israel on yksi esimerkki epäonnistuneesta valtiomuodosta. Jota pidetään pystyssä ulkopuolisella koko Lähi-itää muutoin loukkaavalla raha-ja ase-tukemisella. - Milloinkohan pakotteet yltävät USA:n asti Gazan tilanteen tähden kuten Euroopassa on jo käytössä. Tämä on puhetta nk keino-evoluutiosta, tavallisen ihmisen mahdollisuuksien estoa vapaan kehittymisen toteuttamiseen elämässä.

        Olet laittanut kysymysmerkin evoluutiotutkimukselle. Ja mainitset sen pelkäksi prosessiksi, mikä estää luovan kehityksen. En tiedä miksi.

        Ja tutkimusko apinoimista?

        On kait eri asia, miten ihmiskunta reagoi tutkimustuloksiin, millaisiin tuloksiin keskitytään, millaisiin ei. Jos meitä ohjaa vaaleissakin bruttokansantuotteet, taistelut energiasta, kauppataseen ylijäämät jne. ei kait oikein toivoa ole paremmasta.

        Väkivaltaiset valtiot. Jaa-a. Mielenkiintoisia tutkimustuloksiahan on historiasta kait vaikka kuinka paljon. Mitkä tekijät ajavat väkivaltaan, sortoon ja alistamiseen. Loppujen lopuksi olen optimisti, mutta aika ei tule riittämään. Ehkä. Uskon hivenen ihmisen sosiaaliseen kehitykseen, en biologiseen. Yhtenä apuna voisi olla täysin avoin tiedotus ja dokumentaatio. Aivan liian paljon jemmataan.

        Eipä mun parane sun kanssa enempi alkaa puhumaan evoluutioteorioista kun olet kertonut oman elämän ohjeittesikin noudattavan enempi vaan kantapääteoria-Evoluutioita.. Kun mulla itselläni on vastaavat omat tuumailut evol-suhdanteissa enemmän linnunratateorioista käsin liikkuvia, siis kaukana sielua raastavasta arjen metelistä ja muusta sellaisesta - raskaasta jo kertaalleen koetun pohdinnasta!

    • Inger1

      Sinnepäinhä se nimi minustakin tais johtaja apinalla hienokseltaan olla, jos kaiken oikein eri hyvin viittiiki muistaa!

      Iloa uuteen elämään!

      • Alkuperäinen Rapu

        Kiitos Inger1 mukavasta toivotuksestasi! Iloa elämässä on usein liian vähän.

        Täytyy kertoa juuri tänään apteekissa kuulemani "hauska" juttu, mille nauroimme yhdessä tuon jutun kertoneen rouvan kanssa aivan iloisesti.

        Viereeni istahti aika tuhti rouva kuumissaan. Hän sanoi minulle että tuolla (apteekissa) yksi mies (ei kuulemma ollut itsekään kovin kummoinen) oli sanonut hänelle, että "sinusta saisi kolme kaunista naista". Molemmat kyllä nauroimme, eikä se ollut pahantahtoista naurua.

        Nyt minä ryhdyn laittamaan jotain ruokaa, alkaa olla jo se aika päivästä.

        Hauska vitsi, mies paljasti naiselle tämän olevan kaunis. Muistan kun eräs suomalainen kuuluisa pianisti ja musiikintekijä sanoi itsestään samaa, olen lihava, mutta kaunis. Nimen jätän sanomatta.

    • Calvados

      Hyvää helteistä lauantaipäivää! 26 astetta väittää säätiedote täällä olevan, joten partsin lasitkin oli avattava, koska siellä oli jo 37 astetta. Mittari ei tosin säry, vaikka olisi enemmänkin lämmintä, näyttää -35 asteesta 50:een.

      Juha Föhr sanoi tänään Hesarissa, että häntä palelee teepaidassa jos on 18, niin minuakin. Lämpö on aika käsitteellinen asia, mihin kukin on tottunut. Tuulella on iso vaikutus myös. Kotonahan ei tuule, mutta jos meillä on talvella 18 niin otettava toppis päälle, jos ei tee jotain kotiaskaretta. Makkarissa täkin alla tarkenee, se on hyvä yölämpötila.

      Nyt olisi mahis heittää talviturkki mereen tänään. Ihan kodin vieressä. Eilenkin ranta oli täynnä ihmisiä.

    • Calvados

      Pojanpoikani ja vaimonsa ovat tänään häissä bestmanina ja kaasona parhaalle ystäväpariskunnalleen, jotka olivat heidän itsensä vastaavina hääjuhlissaan viime vuonna. Hauskat juhlat olivatkin. Nytkin ovat keksineet kaikenlaista ohjelmaa, en vain ole näkemässä. Hääparikin on alle kaksikymppinen, mutta nyt ollaan täysi-ikäisiä 18-vuotiaina. Ei tarvita vanhempien lupia.

      Tänään oli kaasosta juttua myös Hesarissa kun kahdesta muoruudenystävänaisesta toinen oli toiminut kaasona toiselle tämän häissä. Nyt on toisen vuoro olla kaasona tälle parhaalle ystävälleen, joka menee nyt ensimmäistä kertaa naimisiin kuusikymppisenä. Toinen on jo eronnutkin. Ovat tasan saman ikäisiä.

      Itse mennessäni avioon aikoinaan, ei silloin mitään polttareita, kaasoja ja bestmanneja ollut ainakaan meidän tuttavapiirissämme. Ei ollut vuoden kestäviä valmisteluja ynnä muuta höpönhöpöä.

      Aikansa kutakin.

      • Aurora4

        Ennen kaason ja bestmanin virkaa hoitivat morsiusneito, joka auttoi morsianta pukeutumisessa ja sulhaspoika joka piti huolta vihkisormuksesta. Ennestään hääparilla oli sormessaan kihlasormukset. Näin siis perinteisen kaavan mukaan.

        Kyllä siinä lievää "höpönhöpöäkin" oli, esim. se että morsiuspuku piti teettää, koska valmispukuja ei ollut. Itse suunnittelin omani ja ompelija toteutti. Sulhasella oli frakki ennestään, koska hän kuului erääseen kuoroon.

        Muutenhan häät olivat äärimmäisen vaatimattomat. Kotonani juotiin kahvit (hääväki ehkä myöhemmin nautti muutakin) ja suoraan juhlista lähdettiin häämatkalle sukulaisiin Savonmaalle. Ja sitten taas koulun penkille opiskelemaan ja töihin opiskelurahoja tienaamaan.

        .

        Totta puhut, entiset nimitykset olivat siis morsiusneito ja sulhaspoika. Nykyään on paljon pieniä lapsia morsiamen huntuja kantamassa, monesti omia lapsia. Morsiusneitoa minulla ei ollut, puin hääpukuni itse päälleni, kampaukseni teki kälyni. Hän oli siis tavallaan kaasoni? Sulhaspoikana oli mieheni veli, joka unohti sormuksen kotiinsa ja juuri ja juuri ehdimme Malmin kirkkoon ennen tilaisuuden alkua. Malmin kirkko oli vielä siihen aikaan se valkoinen pitsikuvioinen puuhuvila, ei nykyinen punatiilirakennus.

        Morsiuspukuani ei tarvinnut teettää, vuokrasin sen eräästä stadilaisesta pukuvuokraamosta. Kengät ostin itse. Kärjissä oli varmaan kolme senttiä tyhjää, minne ei kenenkään varpaat mahtuisi edes. Mieheni vaatetus oli armeijan harmaa, aliupseerioppilaan puku, hän oli silloin intissä Mikkelissä. Hääjuhlamme oli vaatimaton, anoppi järjesti kakkukahvit, häävalssimmekin oli mieheni veljen häävalssin kääntöpuoli, koska ei ollut varaa ostaa sitä mielivalssilevyämme: valssi baletista naamiaiset, puhumattakaan, että olisi ollut elävä orkesteri häissämme, kuten viikkoa myöhemmin sisareni häissä oli. Sisareni häät maksoi sulhanen ja hänen isänsä, ei varaton äitimme.

        Häämatkamme oli maanantaina morsiuspukuni vienti sinne stadin keskustassa olevaan pukuvuokraamoon, mieheni sai veljensä auton lainaksi ja sen moottori alkoi keittää kesken kaiken. Illalla mieheni liftasi taas Mikkeliin. Hän sai häälomaa sen maanantaipäivän.

        Hääpäivänämme oli monenlaista säätä, välillä satoi hiukan lunta, välillä paistoi aurinko, lunta ei ollut yhtään vaikka oli marraskuu. Riisiä löytyi hiuksistani vielä seuraavana päivänäkin.

        Riisiä heitettiin vielä tyttäreni häissä 90-luvulla, mutta nyt se on kai, jollei kiellettyä niin ei suositeltavaa. Sateessa nimittäin riisi saattaa muuttua puuroksi kirkon portaille. (Kuka sitä kuuraamaan.)

        Meidän häävalssimme oli se joka sattumalta tuli radiosta: Kielon jäähyväiset. Sitä sitten pyörähdeltiin äitini kodin olkkarissa. Olisiko appiukkoni minua vienyt seuraavan kipaleen? Ei varmaan koska lauantain toivotuissa tuli jo taas jotain muuta kuin valssia. Volgan lautturit? Luostarin Puutarhassa? Jonkinlainen levysoitin lapsuuskodissani oli, mutta ne harvat levyt olivat jotain sen ajan "rokkia" vielä kotona asuvien pikkuveljieni makuun. Edes "piitlesit" eivät olleet vielä olemassa vuonna 1962.

        Hääpäivä oli sateinen, sen sanotaan tuovan onnea. Enpä sitten tiedä. Joka tapauksessa sulhanen alttarilla panikoi jonkun verran, naama täyteen näppylöitä, kuumekin saattoi nousta. Joten häämatka sinne Savoon rautatievaunun tyhjässä ensimmäisessä luokassa sujui ikimuistoisen latteissa tunnelmissa. Miksi ihmeessä höyryjuna kaiken lisäksi pysähtyi jonnekin metsätaipaleelle tuntikausiksi ilman selityksiä? Morsian, sylissään sulhasen väsynyt pää, mietti että tällaistako se naimisissa oleminen sitten on.

        Kyllä, Calvados, täytyy sanoa, että häiden jälkeinen liftaus on vielä VR:n reistailua mainiompi muisto entisajan elämästämme.

        Nyt kun muistelen, meidän häävalssimme, joka oli se mieheni veljen häävalssin kääntöpuoli, oli metsäkukkia, se puoli, joka veljensä häissä soitettiin oli syysunelmia. Heidät vihittiin maaliskuussa ja meidät marraskuussa. (Tosin 2 ja ½ vuoden välillä). Ne kipaleitten nimet olisivat olleet parempia juuri toisin päin? Tosin he saivat lapsen syyskuussa ja me maaliskuussa, kuitenkin häiden jälkeen:-)) Meidän lapsemme sai alkunsa juhannuksena, metsäkukkien aikaan ja heidän marras-joulukuun lapsensa tuli ilahduttamaan vanhempiaan syysunelmien aikaan.
        Jopa nyt tulee uusia mielleyhtymiä monesta asiasta.

        Kielon jäähyväiset on kaunis sävelmä. Täytyypä etsiä nuo 3 sävelmää tuubista ja kuunnella uudella ajatuksella.

        Liftaus oli yleistä mieheni intin aikaan. Useimmiten hän pääsi viikonlopulla kotiin liftillä, ei silloin ollut varusmiehille litteroita jaossa melkein joka viikonloppu, kuten nykyään. Rahaa ei saanut myöskään vanhemmiltaan.

        Syysunelmia maaliskuussa, metsäkukkia marraskuussa. Ei tosiaan ollut niin harkittua kuin tänä päivänä tuntuu olevan jokainen yksityiskohta. Kuitenkaan liiton kestävyyttä eivät musiikkivalinnat pysty ennustamaan. Monilla Metsäkukkia voi soida yhä uudestaan, muutaman vuoden välein, rinnalla uusi toiveikas kumppani.

        Meidän aikana sentään uskottiin liiton kestävyyteen. Nykyään ehkä ajatellaan, että kunhan nyt saa sen "prinsessapäivänsä", kaikki on hyvin. Eroaminenkin on tehty helpoksi. Käteväksi vaihtoehdoksi jos jokin menee pieleen.

        "Meidän aikana sentään uskottiin liiton kestävyyteen"

        Mikä ettei, mutta varsinkin nuorena solmituilla liitoilla on huono ennuste. Johtuu siitä, että nuorella iällä enimmäkseen vain hormonit ohjaavat järjenjuoksua. Vanhempana enemmänkin päinvastoin.

        Tulinen rakastuminen on hienointa mitä voi kokea, mutta siis tunnetusti ohi menevää huumaa. Se mitä sen huuman jälkeen jää jäljelle, selviää vasta ajan päästä.
        Jos ei juuri muuta kuin rakkaudeton liitto, niin silloin mielestäni parempi kertarutina (eli ero) kuin ainainen kitinä. Lapsetkaan ei asiaa muuta, koska onnettomien aikuisten kanssa elää myös onnettomia lapsia.

        Toki on myös onnellisia liittoja ihan riippumatta siitä missä iässä ne on solmittu. Sekin on joskus hämmästyttävää miten erilaisesta ja etukäteen ajatellen toisilleen epäsopivasta parista voi tulla hyvin onnellinen pariskunta.

        Mutta mitä enemmän avoitumisen riskejä pohdin, johtopäätökseni on että täytyy olla seinähullu mennäkseen naimisiin.

        Mitä tarkoitat rakkaudettomalla liitolla? Vaikka korkein onnen huuma häipyykin, kuten se luonnollisesti melkein aina häipyy, voi tulla tilalle jotain kestävämpää eli ystävyyttä, lojaalia kaveruutta, jota eivät hormonit heiluttele. Sekin on jonkin lajin 'rakkautta' mielestäni.

        Onnellisuus on minulle kauhean vieras sana, kuin lilluisi jatkuvasti tyynen veden pinnalla auringon loistaessa. Ja samalla pelkäisi myrskyn nousevan ja auringon menevän pilveen. Mutta kun tietää, että onni on ohikiitäviä hetkiä kaiken muun sälän joukossa eikä muuta odotakaan, silloin voi löytää tasapainoisimman olotilan eli tyytyväisyyden.

        Äsken lukemassani kirjassa onni määriteltiin niin, että se on kohtalo, jonka kulkuun erilaiset sattumukset vaikuttavat.

        Vastasit itse kysymykseesi kirjoituksesi toisessa lauseessa.
        Eli se jos puuttuu, kyse on rakkaudettomuudesta.
        Itse asiassa määrittelit kypsän rakkauden olemuksen aika hyvin.

        Tuota onnellisuutta pitää miettiä vähän pitempään.

        Heitänpä väliin, sillä nyt liikutaan mielestäni ihmisen yhden olennaisen kysymyksen äärellä.

        "Vaikka korkein onnen huuma häipyykin, kuten se luonnollisesti melkein aina häipyy, voi tulla tilalle jotain kestävämpää eli ystävyyttä, lojaalia kaveruutta, jota eivät hormonit heiluttele. Sekin on jonkin lajin 'rakkautta' mielestäni."

        Oikeastaan mietin yhtä "järjestystä". Unohdan kokonaan huuman ja vaikka tiedän sen olemassaolon, niin jätän sen filmintekijöille. Kuvittelen olevani lähtöpisteessä nykyisillä tuntemuksilla. Ensin syntyisi se lojaali ja kestävä ystävyys ja sitten antaisin mennä samalla painolla. Sanovat jotkut, että suhdetta pitää hoitaa, mutta lyön hanttiin, sillä mitens sitä lojaalia ystävyyttä muuten kuin rehellisellä avoimuudella. Voisihan tällainen tie johtaa vaikka rakkauteen.

        Vajavaisena ihmisenä kuitenkin tyydyn vähempäänkin ja opettelen yhä uudestaan moniakin asioita kantapään ja suomalaisen männyn avulla.

      • Aurora4
        Whoever kirjoitti:

        Vastasit itse kysymykseesi kirjoituksesi toisessa lauseessa.
        Eli se jos puuttuu, kyse on rakkaudettomuudesta.
        Itse asiassa määrittelit kypsän rakkauden olemuksen aika hyvin.

        Tuota onnellisuutta pitää miettiä vähän pitempään.

        Rakkaudettomuus on kylmä ja kova sana. Jos nyt ei satu rakastamaan vain sitä, joka on´minulle määrätty' vaan suuntaa rakkautensa muihin asioihin ja ihmisiin, ei sellainen ole rakkaudeton. Jos vaikka rakastaa lapsiaan siinä liitossa, onko ihminen silloin rakkaudeton? Seksuaalista parisuhdetta ylistetään nykyään yli kaiken, millään muulla ei ole arvoa eli ilman sitä on jonkinlainen hylkiö?.

        Ei välttämättä kannata takertua yhteen sanaan jonka merkitys eri yhteyksissä nähtävästi on erilainen eri ihmisille.

        Käytin sanaa vain kuvaamaan kahden ihmisen välistä tunnekylmyyttä silloin kun tämäkään oma määritelmäsi "ystävyyttä, lojaalia kaveruutta, jota eivät hormonit heiluttele", ei toteudu.

        Ei sillä ole mitään tekemistä tunteisiin muita ihmisiä tai asioita, saati omia lapsiaan kohtaan.

        Seuraavaksi kysyt varmaan mitä tarkoitan "tunnekylmyydellä"..

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        Heitänpä väliin, sillä nyt liikutaan mielestäni ihmisen yhden olennaisen kysymyksen äärellä.

        "Vaikka korkein onnen huuma häipyykin, kuten se luonnollisesti melkein aina häipyy, voi tulla tilalle jotain kestävämpää eli ystävyyttä, lojaalia kaveruutta, jota eivät hormonit heiluttele. Sekin on jonkin lajin 'rakkautta' mielestäni."

        Oikeastaan mietin yhtä "järjestystä". Unohdan kokonaan huuman ja vaikka tiedän sen olemassaolon, niin jätän sen filmintekijöille. Kuvittelen olevani lähtöpisteessä nykyisillä tuntemuksilla. Ensin syntyisi se lojaali ja kestävä ystävyys ja sitten antaisin mennä samalla painolla. Sanovat jotkut, että suhdetta pitää hoitaa, mutta lyön hanttiin, sillä mitens sitä lojaalia ystävyyttä muuten kuin rehellisellä avoimuudella. Voisihan tällainen tie johtaa vaikka rakkauteen.

        Vajavaisena ihmisenä kuitenkin tyydyn vähempäänkin ja opettelen yhä uudestaan moniakin asioita kantapään ja suomalaisen männyn avulla.

        Minä vielä jostain kaukaa menneisyydestä muistan sen huumankin.

    • hh-riitu

      Täällä ollaan muisteltu häitä ja pohdittu evoluution merkitystä. En jaksa ajatella nyt mitään näihin aiheisiin. Tämä päivä on mennyt taas hikeä pyyhkiessä. Helle jatkuu ja jatkuu, voi hell...ttä.Kävin poikien luona syömässä. Olivat tehneet pitsan omilla päällysteillä ja mausteilla. Pohja oli ostettu Aldista. Kyllä se on nykyään helppoa keskenkasvuisillekin saada jotain syötävää pöytään. Ei siinä äitiä välttämättä tarvita ja ihan hyvälle maistoi. Vein salaattitarpeet ja toinen poika teki salaatin. Minä sain istahtaa valmiiseen pöytään. Huomenna on taas minun vuoro.
      Mitenhän sitä saa ensi yön nukuttua, tässä kuumuudessa.
      Hyvää yötä kuiteskin.

    • E A

      Avioituminen

      Monasti sanotaan (taas tartuttava sanontoihin) "vaimoni" tai "mieheni". Siis omistussuhdeko? "

      "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"

      Kaikki omistukseen liittyvähän on yleensä virallistettava.

      Muuten kyllä täytyy sanoa, että vastoinkäymiset ohjaavat, jos yleensä joku ohjaa. Kyseessä siis tällainen tavallinen, itsekäskin, pulliainen, jolle tuntuu se oma polku vaan...

      • Aurora4

        Onhan sinä eroa, puhutaanko vaimostani vai pelkästä vaimosta. Kun lähdin matkalle, pakkasin matkalaukkuuni sitä ja tätä. Perillä otin matkalaukustani sitä sun tätä. Jos olisin ottanut sitä tai tätä pelkästään laukusta kertomatta että se oli minun laukkuni, joku voisi syyttää varkaaksi.

        Puhun siis matkalaukustani ja miehestäni tarkoittamatta, että olisin mitenkään virallistanut suhdettani siihen matkalaukkuun.

        Mitenkähän sinä kerrot vieraille ihmisille että tämä xx on kumppanisi, jos et suostu käyttämään omistusliitettä? Sanotko että tämä xx on nainen, joka asuu kanssasi saman katon alla. Mitähän kumppanisi sellaisesta esittelystä tuumisi?

        Eli: omistusliitteellä on suomen kielessä tehtävä, jota ilman asioita, muitakin kuin virallisia omistussuhteita, olisi vaikeampi selittää.

        Kiva välillä saivarrella, eikö?

        Saivare on muuten päätäin muna.
        Se ei taatusti ole mukava.

        Liittyyköhän tuo saivare jotenkin saivartelu -sanaan ?

      • Aurora4
        Whoever kirjoitti:

        Saivare on muuten päätäin muna.
        Se ei taatusti ole mukava.

        Liittyyköhän tuo saivare jotenkin saivartelu -sanaan ?

        Minulta on lapsena häädetty saivareita harmaasalvalla, jota vedettiin hiusten läpi hyvin tiheäpiikkisellä kammalla. Ilman muuta saivartelu tulee noista pikku tuholaisista, siksi sanalla onkin negatiivinen kaiku.

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        Onhan sinä eroa, puhutaanko vaimostani vai pelkästä vaimosta. Kun lähdin matkalle, pakkasin matkalaukkuuni sitä ja tätä. Perillä otin matkalaukustani sitä sun tätä. Jos olisin ottanut sitä tai tätä pelkästään laukusta kertomatta että se oli minun laukkuni, joku voisi syyttää varkaaksi.

        Puhun siis matkalaukustani ja miehestäni tarkoittamatta, että olisin mitenkään virallistanut suhdettani siihen matkalaukkuun.

        Mitenkähän sinä kerrot vieraille ihmisille että tämä xx on kumppanisi, jos et suostu käyttämään omistusliitettä? Sanotko että tämä xx on nainen, joka asuu kanssasi saman katon alla. Mitähän kumppanisi sellaisesta esittelystä tuumisi?

        Eli: omistusliitteellä on suomen kielessä tehtävä, jota ilman asioita, muitakin kuin virallisia omistussuhteita, olisi vaikeampi selittää.

        Kiva välillä saivarrella, eikö?

        " Kiva välillä saivarrella, eikö? "

        Kyllä, ja saan tietysti tyydytettyä mieltäni aina, kun "löydän", siis ihan etsimällä, kaikkea mukavaa, jos vain hiemankin saan tölväistyä tiettyjä perinteitä.

        Kutsun kumppaniksi kanssakulkijaa. Käytän myös etunimeä. Vieraalle saatan kertoa, että asun N.N kanssa tai no, sitä nyt harvemmin joutuu kertomaan. Olen tietoisesti häivyttänyt omistussuhteen käyttämisen ja nykyään se tulee ihan luonnostaan.

        Okei, hellitän vähän ja joskus "lipsahtaa" kumppanini- muoto, mutta syynä koulu ja sen ... äsh.

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Saivare on muuten päätäin muna.
        Se ei taatusti ole mukava.

        Liittyyköhän tuo saivare jotenkin saivartelu -sanaan ?

        Juu, lyhyen pohtimisen jälkeen varmaan samaa sukua.

        Saivartelijaa on ehdottomasti tukistettu aikoinaan ja sormiin on tarttunut näitä tukassa olleita olijoita ja joku sitten on vaan laskenut 1 1=saivare;saivar.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        " Kiva välillä saivarrella, eikö? "

        Kyllä, ja saan tietysti tyydytettyä mieltäni aina, kun "löydän", siis ihan etsimällä, kaikkea mukavaa, jos vain hiemankin saan tölväistyä tiettyjä perinteitä.

        Kutsun kumppaniksi kanssakulkijaa. Käytän myös etunimeä. Vieraalle saatan kertoa, että asun N.N kanssa tai no, sitä nyt harvemmin joutuu kertomaan. Olen tietoisesti häivyttänyt omistussuhteen käyttämisen ja nykyään se tulee ihan luonnostaan.

        Okei, hellitän vähän ja joskus "lipsahtaa" kumppanini- muoto, mutta syynä koulu ja sen ... äsh.

        Meillä tuo lapsien "omistus-suhdekin" on vähän vaihteleva.
        Positiiviset jutut tekee aina "äitinsä poika", jos on jotain negatiivista, vaimoni ilmoittaa hieman moittivaan sävyyn että "sinun poikasi" teki tai sanoi sitä ja tätä.

      • Aurora4
        E A kirjoitti:

        Juu, lyhyen pohtimisen jälkeen varmaan samaa sukua.

        Saivartelijaa on ehdottomasti tukistettu aikoinaan ja sormiin on tarttunut näitä tukassa olleita olijoita ja joku sitten on vaan laskenut 1 1=saivare;saivar.

        Saivarit ja tukistelu liittyvät ehdottomasti yhteen. Saivarten poisto sinällään oli kovakourainen toimenpide, sen muistan. Piti istua hiljaa jakkaralla, kun päätä riivittiin loputtoman pitkään. Melkein yhtä raaka toimenpide oli sittemmin ensimmäisen permanentin otto, kesti monta tuntia mutta tuloksena olikin tiukka 'rautakampaus'.

        Kaikkea sitä ihmisparka on joutunutkin kärsimään...

      • Calvados
        Whoever kirjoitti:

        Meillä tuo lapsien "omistus-suhdekin" on vähän vaihteleva.
        Positiiviset jutut tekee aina "äitinsä poika", jos on jotain negatiivista, vaimoni ilmoittaa hieman moittivaan sävyyn että "sinun poikasi" teki tai sanoi sitä ja tätä.

        Teilläkin on siis uusioperhe? Minun lapset ja sinun lapset, onko teillä myös meidän lapsia?

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        Teilläkin on siis uusioperhe? Minun lapset ja sinun lapset, onko teillä myös meidän lapsia?

        Ymmärsit väärin, tämä juttu liittyi omistusliitteen käytön hauskoihin epäjohdonmukaisuuksiin Suomen kielessä.
        Eli kyseessä on tietysti sama poika, juu nou ?

      • Calvados
        Whoever kirjoitti:

        Ymmärsit väärin, tämä juttu liittyi omistusliitteen käytön hauskoihin epäjohdonmukaisuuksiin Suomen kielessä.
        Eli kyseessä on tietysti sama poika, juu nou ?

        Ymmärsin oikein, kunhan saivartelin:-)

      • ymmärrys hoi
        Calvados kirjoitti:

        Ymmärsin oikein, kunhan saivartelin:-)

        Höps tunnusta vaan että ymmärsit kyseiset jutut täysin väärin! Kyllä sutki tunnetaan!

      • Whoever
        ymmärrys hoi kirjoitti:

        Sutki (eli kiero)?
        Sekin on mielenkiintoinen sana, tulee kenties "sutkauksesta". Sutkaus taas tulee Venäjän sanasta "sutka", joka tarkoittaa vitsiä.
        Sutkin suomalainen merkitys sopiikin kyllä paremmin umpikieron Putlerin venäjään.
        (Sainpas taas sanottua)

      • Calvados
        ymmärrys hoi kirjoitti:

        Höps tunnusta vaan että ymmärsit kyseiset jutut täysin väärin! Kyllä sutki tunnetaan!

        Ymmärrys hoi, sähä sutki oot, kun vaität tuntevas mutki.

    • Calvados

      Kesäistä huomenta/päivää. Tämän sivun yläosassa pyydetään hyppäämään mukaan Nykäsen häihin, järjestyksessä kuudensiin. Ensi lauantaina. Matti se jaksaa, tosin Seiska maksaa kulut, niin miksei? Pysyy pinnalla, meillä kun on niin vähän julkkuja?

      • Whoever

        Matin ja Mervin seikkailut oli kiinnostavampia, kun oli enemmän draamaa mukana.

      • Calvados
        Whoever kirjoitti:

        Matin ja Mervin seikkailut oli kiinnostavampia, kun oli enemmän draamaa mukana.

        Hih, nyt ei ole paljoa draamaa ehtinyt muodostua, on sen verran tuore suhde. Mitä nyt Piia lähti lätkimään kesken häävalmistelujen, mutta laitettiin häästressin tiliin. Tarvitsi vain häävalmistelujen väliin omaa lomaa. On se kovaa maallikolle, kun pitää tanssia suuren juorulehden pillin mukaan, joka maksaa häät.

        Piia ? Onkos tää uusinkin Piia. Eikös sen niminen vaimo ole Matilla ollut ennenkin.
        Kuuluu nimittäin yleis-sivistykseen muistaa aakkosjärjestyksessä nää Matin eukot.

    • Calvados

      Meillä on juuri töllö auki History-kanavalla, siellä korjataan vanhaa "kajakkisaabia". Korjaajilla on mitä ihmeellisempiä hiuksia: rastaa, punk-piikkejä rivissä ja yhdellä on mahtavat "reisiharjat" naamassaan. Ohjelma ei taida olla kuitenkaan 70-luvulta.

    • Inger1

      Olen hieman tai paljonkin yllättynyt, että elämä-ketjussa voisi melkein alkaa puhua myös rakkaudesta. Kun vielä n.10 vuotta sitten tuli välittömästi rakkaus-sanan käytöstä salpaa suulle ja sydämelle..Tahi oliko se kielteinen asenne vain minun kohdalla poikkeuksellisen vahvana esille räväytettynä.

      Mitä tulee omistusliitteen käyttämiseen puhueen ja kirjoittamisen yhteydessä, suomen kielessä, on se mulla aika vähäistä tai harvinaista. Puhun näin tutussa seurassa yleensä omasta pojasta, tahi ex aviomiehestä, tai miehen uudesta perheestä, ja että olemme pysyneet kaikki hyvinä ystävinä keskenämme. Myös vuokra-asunnosta puhun ilman omistusliitettä. Samaten Vuokraisäntä. Mutta oma rakkautein on omani...kuten Jumalani; isä Taivaan ja omat vanhemmat isä ja äiti. Kuinkas ne voisivat muuta olla kuin omiani.

      • Aurora4

        Omistusliite -ni ei aina niinkään tarkoita omistamista vallankäytön mielessä, vaan hellyyttä ilmaisemassa. Katselin juuri märkää koiraa, joka uskollisesti odotti omistajaansa ukkossateessa kaupan edessä. Minä koiraton koirahullu sanoin spontaanisti: voi kultaseni...

        Muutamia vuosia sitten Hesarin Elämä-palstalla oli oikein hyviä aiheita, kuten juuri rakkaus, johon tuli paljon kommentteja - keltäs muilta kuin nykyisiltäkin elämäläisiltä. Ehkä muistan väärin, mutta ei semmoisesta aiheesta kovin paljon riidelty. Miksi olisikaan, koska rakkaus on yksityisasia, josta kaikilla on omat kokemuksensa.

        Koetetaas uudelleen "näin monen vuoden jälkeen".

      • Whoever

        Pikkulapset ehkä tarvitsevat ohjausta mistä ja miten keskustellaan.
        Me aikuiset emme lupia kysele.

        Se joka edes yrittää asettaa rajoituksia sananvapaudelle missään muodossa, tekee itsestään narrin.

      • Inger1
        Aurora4 kirjoitti:

        Omistusliite -ni ei aina niinkään tarkoita omistamista vallankäytön mielessä, vaan hellyyttä ilmaisemassa. Katselin juuri märkää koiraa, joka uskollisesti odotti omistajaansa ukkossateessa kaupan edessä. Minä koiraton koirahullu sanoin spontaanisti: voi kultaseni...

        Muutamia vuosia sitten Hesarin Elämä-palstalla oli oikein hyviä aiheita, kuten juuri rakkaus, johon tuli paljon kommentteja - keltäs muilta kuin nykyisiltäkin elämäläisiltä. Ehkä muistan väärin, mutta ei semmoisesta aiheesta kovin paljon riidelty. Miksi olisikaan, koska rakkaus on yksityisasia, josta kaikilla on omat kokemuksensa.

        Koetetaas uudelleen "näin monen vuoden jälkeen".

        Sehän " Rakkaus " - ketju oli minun aloittama.. Ei se kovin paljon keskustelua herättänyt, mikäli oikein muistan loppuikin aika äkisti, toisen henkilön uuden ketjun aloituksen toimesta...antaa olla. En palaa aiheeseen.

      • Inger1
        Inger1 kirjoitti:

        Sehän " Rakkaus " - ketju oli minun aloittama.. Ei se kovin paljon keskustelua herättänyt, mikäli oikein muistan loppuikin aika äkisti, toisen henkilön uuden ketjun aloituksen toimesta...antaa olla. En palaa aiheeseen.

        Jatkan kehuskelemistani...Niin olivat avaamiani ketjuja myös mm: " Suomi " ja " Nainen " - viimeksi mainittu ei lähtenyt käyntiin laisin. Taisi olla, että Pitämyspuun Tolkku-herra kirjoitti siihen mukavan naista kunnioittavan yhden ainoan kirjoituksen!

        Oi niitä aikoja tässä virtuoosi elämä-rakkauksissamme : )

    • Alkuperäinen Rapu

      Alkavan helteisen päivän huomenet!

      Tropiikin öitä luvassa, mikäli säätiedot pitävät paikkansa!

      Taas harmittaa hieman, kun minun satunnais "Keno" ei ollut eilen voimassa, koska olisin tuolla rivilläni saanut 200 euroa. Minulla on aina samat numerot noilla kahdella rivilläni, joita laitan silloin tällöin. Panokseni on euro plus rivi.

      Pian täytyy taas lähteä asioille tuonne Malmille. Hiki tulee jo nyt, vaikka ovet ovat auki ulos.

      Kuten Aurora ehdottaa, niin "rakkaus" olisi näin kesällä aivan sopiva keskustelun aihe. Vaikka se onkin aivan ympärivuoden riehuvaa sorttia.

      • Inger1

        Jotta ei olisi päällimmäisenä riehunta, voihan siihen liittää rauhan, lempeyden, intohimon, ilon ja tyyneyden: Siitä voisi kaikki yhteen laskiessa tulla mukavaakin harmonista ajanvietettä, keskustelijoiden itsensä kesken ja muidenkin vaikka ohimennen lukaistessa ketjua...

      • hh-riitu

        Hyvää huomenta. Täällä on ollut hellettä monta päivää ja illatkin niin tukalia, ettei uni tule. Aamuyöstä hiukan viilenee ja on vähän vilposta, kun asunto on ristivwdossa.
        Mutta ei tee yhtään mieli tonne Itämeren rannalle, sinnehän jäisi jalkoihin, jos kaatuisi tai makaisi hiekalla.

        http://www.bild.de/news/inland/unwetter/sommer-extrem-36901582.bild.html

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        Huomenta. Oho, on todellakin tungos tuolla rannalla. Tuolla jää varmasti joku hukkuvakin huomaamatta.

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Huomenta. Oho, on todellakin tungos tuolla rannalla. Tuolla jää varmasti joku hukkuvakin huomaamatta.

        Hyvä huomio Calva.
        Ei ainakaan pienempää lasta voi päästää silmistään vedessä sen enempää kuin hiekallakaan. Nuo Itämeren mestat eivät olleet koskaan minun juttuja täällä. Oma kylpyamme on kivempi. Sitäpaitsi moottoritiet ovat myös tuupaten täynnä mennentullen. Kyllä Suomen rannat ovat tuhat kertaa ihanampia.

        Tytär ja vävy tulevat tänä iltana takaisin Puolasta, olivat viikon siellä jossain Kolbergin läheisellä rannalla, mutta ei siellä noin tiivistä tunnelmaa ole kuin tuossa kuvassa.
        On niillä kuitenkin aika hikinen tulomatka, kun vasten aurinkoa ajavat.
        Tämä viikkokin on luvassa saman helteen jatkumista, vaikka etelän ja lännen suunnalta kuuluu ukkosen jyrinää.

    • E A

      Kyllähän se rajoittaisi genetiivin käyttöä, jos se käsitettäisiin vain omistusmuotona.

      Sain epämiellyttävän viestin juuri äsken. "Firmamme toiminta muuttuu ja siksi joudumme ..."

      Isohko kiinteistöalan firma saneeraa ja näin vanhin poikaNI plus toinen, joka firmaan oli valittu, saivat koeajalla kenkää. Käyttivät näitä uusia kavereita jo koulutusajalla peruspäivärahan määrällä ihan aikuisissa hommissa ja lupailivat taivaita. No koulutuksen jälkeen kolme viikkoa duunia ja sitten saneerataan. Sopivasti nämä "uudet" tekivät jo koulutuksessa ollessaan ilmaista duunia ja varsinaisen duunin alkaessa korvasivat vain hetken vakituisia kesälomittajina. Näin poika oli aatellut.

      • Alkuperäinen Rapu

        Huomenta E A ja pahoittelut tuon ikävän viestin johdosta. Näin se nykyisin Suomessa menee. Tästä asiasta oli jossain aiemmin juttuakin, olisiko ollut radiossa, kun nuorille annetaan "kenkää" koeajalla, vaikka ei olisi mitään syytä.

        Tuo koulutuksen aikana harjoittelun nimellä tehtävä työ oli jo silloin palkatonta kun minä opiskelin kotiäiti vuosieni jälkeen ammattiin. En minäkään saanut muuta kuin bussiliput. Kolme kuukautta eri terveydenhoitolaitoksissa ja täysiä päiviä.

        Nyt sitten sinne kauppoihin.

      • Whoever

        Sehän alkaa olla tietyille firmoille normaali toimintatapa ja kilpailukeino hyödyntää kaikki mahdolliset työllistämistuet ym. palkattomat harjoitteluajat (onko sellaisiakin vielä) ilman että olisi tarkoitustakaan myöhemmin palkata ketään ns. normaaliin työsuhteeseen.

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Huomenta E A ja pahoittelut tuon ikävän viestin johdosta. Näin se nykyisin Suomessa menee. Tästä asiasta oli jossain aiemmin juttuakin, olisiko ollut radiossa, kun nuorille annetaan "kenkää" koeajalla, vaikka ei olisi mitään syytä.

        Tuo koulutuksen aikana harjoittelun nimellä tehtävä työ oli jo silloin palkatonta kun minä opiskelin kotiäiti vuosieni jälkeen ammattiin. En minäkään saanut muuta kuin bussiliput. Kolme kuukautta eri terveydenhoitolaitoksissa ja täysiä päiviä.

        Nyt sitten sinne kauppoihin.

        " Tuo koulutuksen aikana harjoittelun nimellä tehtävä työ oli jo silloin palkatonta kun minä opiskelin kotiäiti vuosieni jälkeen ammattiin."

        Kyllä kyllä. Nuo työvoimatoimiston räätälöidyt koulutukset ovat hieman eri juttu. Tekisi mieli väittää ilman todisteita, että firmat käyttävät edelleen näitä koulutuksia hyväkseen, saavat ilmaista työvoimaa ja ehkä muuta mannaakin avustusten myötä. Poikakin teki sähkötöitä noin 15 v. ja tuntee olevansa ammattimies, mutta ei halunnut tehdä loppuelämäänsä sitä duunia. Tätäkin käytettiin työ"harjoittelussa" hyväksi ja mahdollisimman paljon pojalle yritettiin etsimällä etsiä korjattavia sähkökohteita. Olisi kiva tietää, millaisia summia kiinteistöfirma perii asiakkailtaan.

      • inger1
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Huomenta E A ja pahoittelut tuon ikävän viestin johdosta. Näin se nykyisin Suomessa menee. Tästä asiasta oli jossain aiemmin juttuakin, olisiko ollut radiossa, kun nuorille annetaan "kenkää" koeajalla, vaikka ei olisi mitään syytä.

        Tuo koulutuksen aikana harjoittelun nimellä tehtävä työ oli jo silloin palkatonta kun minä opiskelin kotiäiti vuosieni jälkeen ammattiin. En minäkään saanut muuta kuin bussiliput. Kolme kuukautta eri terveydenhoitolaitoksissa ja täysiä päiviä.

        Nyt sitten sinne kauppoihin.

        Työministeri Ihalainen on useinkin Mediassa työttömyysasiossa haastateltavana, että miten työntekijöiden kannalta, työnantajien tulee toimia. Tätäkö se sitten käytännössä oikeasti on?

      • Whoever
        inger1 kirjoitti:

        Kyllähän työllistämistukien idea on hyvä, ja monissa tapauksissa toimiikin oikein.
        Kaikkea käytetään kuitenkin väärin. Vilunkifirmat on nokkelia ja valvonta hankalaa.

    • Sama1

      Unohtui mainita Joku. Joka myös tahtoo yleensä rakastaa ja tulla mukaan, kun sille päälle milloin sattuu? Rakkauteen ei kuulu salpojen asettaminen vaan mieluummin niiden mataloittaminen ja jopa poistaminen, hyvässä!

      • Aurora4

        "kun sille päälle milloin sattuu"

        Eikös se näin ole kaikilla. Siis rakastamisen ja kirjoittamisen kanssa?

        EA:lle rehelliset valitteluni poikaasi kohdanneen epäoikeudenmukaisuuden ja kataluuden johdosta. Ei auta, vaikka kysymys olisikin normaalista kilpailukeinosta.

        Omalla jälkikasvullani on töitä toistaiseksi mutta alalla, johon ei hirveästi tungosta ole monestakaan syystä.

        On miellyttävä mielen vire tässä kohtaa päivää ja joo..myös elämä-ketjuakin! Arvaa miksi? Siksipä vaan, koska täällä puhuttiin heti aamusta rakkaudesta! Ihanasta rakkaudesta!
        Tulin äsken kotiin kielipitkällä ja join saavillisen verran mitä kotona tarjolla oli - kohta juon lisää! Nyt jo nälkäkin tuli. - Onko sinulla mahdollisesti ulkona jotain kypsymässä?

        Ulkona kypsymässä? Ei itsellä mutta talon yhteinen keittiöpuutarha röyhyää pinaattia ja salaattia. Tarkoitus oli että kaikki asukkaat saisivat poimia siitä, mutta eiväthän nuo kehtaa. On näet nuoria uusia asukkaita muuttanut ihan tänä kesänä. Minä näppäsin siitä juuri eilen pinaatinlehtiä kalakeittooni. Kylttikin siinä oli, että saa ottaa, mutta minne lie hävinnyt.

        Tyttärelleni luonto antaa kauneintaan harvaan asutulla saloseudulla. Enpä ole nähnyt niin suuria vadelmanraakileita kuin siellä. Kantarellia pukkaa maasta keltaisina lämpäreinä. Mustikkaakin nousee.

        Toki marjojen syöjiä löytyy osingolle muitakin kuin ihmisiä, kuten ihan äsken luin tuoreesta päivityksestä, tuoreesta läjästä...

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        "kun sille päälle milloin sattuu"

        Eikös se näin ole kaikilla. Siis rakastamisen ja kirjoittamisen kanssa?

        EA:lle rehelliset valitteluni poikaasi kohdanneen epäoikeudenmukaisuuden ja kataluuden johdosta. Ei auta, vaikka kysymys olisikin normaalista kilpailukeinosta.

        Omalla jälkikasvullani on töitä toistaiseksi mutta alalla, johon ei hirveästi tungosta ole monestakaan syystä.

        Harmitti pojan puolesta, kun oli saanut positiivisen fiiliksen jo pitkin kevättä, vaikka haistelikin joitain kummallisuuksia. No varsinainen työkin, muutaman viikon kestänyt, oli sujunut hyvillä mielin. Puulla päähän lyötynä kuunteli tämän aamun viestiään työpaikallaan lähimmältä pomoltaan, joka vaivautuneena oli ilmoituksen tuonut.

        Jollain lailla tuntuu, että kovaa on tänä päivänä tietyllä lailla, vaikka ei ennenkään niin helppoa ole ollut. Poika on kyllä sanavalmis, mutta ei niin äkkiväärä kuin isänsä ja sanoikin, että sellaisista ei työsuhteen loppumisessa ollut kysymys. No se siitä.

        PS. Harmitti vähän, kun laitoin tuollaisia viestejä tänne. Vähän liian yksityisiä asioita.

        Elähän E A unohda, että uusi päivä kaiken muuttaa voi. Poika saa toisen ja kolmannenkin mahdollisuuden eli pysyvästä työstä tulee varmasti tieto kun nyt katsoo vaan eteen päin, päästäkseen kiinni jostain positiivisesta uudesta mahdollisuudesta työn tai opiskelun kautta suunnittelemalla ensin!

        A-ra tarkoitin juuri sitä mitä kerroit, että talojen pihoilla saattaa olla puutarhaa sinapinsiemenen verra. Kuten täällä kalliolla on puutarhakalusteet talon puolesta. Lähellä siinä on ruohosipulia ja persiljaa nurmikon seassa...Sähkögrilli olisi kiva kantaa sinne puhtaan nurmikon keskelle..missä pyykkinarujen tähden on säilynyt kivan suuri tasainen viher- nurmikkoalue, juuri grilli-illalliselle ja istumiselle sopiva tila, hämärtyvässä kesäillassa, kun koivussa laulaa pikkulintu ja taivaalla paistaa kuu. Auringon jo laskiessa vihreään raikastuvaan lähimetsään huh huh kuuman työpäivänsä jälkeen! Hm...meille, jos tahdomme uskoa! Nousee illan hämärtyessä rauhallinen hahmo kivirappuja ylös kohti tuttu ...jostain kaukaa mutta aina romanttinen - Aksel Munth, tuoden Caprin tuoksun ja tuoreita hedelmiä vuorelta ja meren antia tullessaan..Rapujakin hakenut alhaalta rannasta ...Sallii meille mielikuvituksellisen henkisen kirjailija- elämänsä lämpimän läsnäolonsa ja -rikkautensa Koska luontoihmisiä näin perin juurin satumme - olla.

      • Calvados
        E A kirjoitti:

        Harmitti pojan puolesta, kun oli saanut positiivisen fiiliksen jo pitkin kevättä, vaikka haistelikin joitain kummallisuuksia. No varsinainen työkin, muutaman viikon kestänyt, oli sujunut hyvillä mielin. Puulla päähän lyötynä kuunteli tämän aamun viestiään työpaikallaan lähimmältä pomoltaan, joka vaivautuneena oli ilmoituksen tuonut.

        Jollain lailla tuntuu, että kovaa on tänä päivänä tietyllä lailla, vaikka ei ennenkään niin helppoa ole ollut. Poika on kyllä sanavalmis, mutta ei niin äkkiväärä kuin isänsä ja sanoikin, että sellaisista ei työsuhteen loppumisessa ollut kysymys. No se siitä.

        PS. Harmitti vähän, kun laitoin tuollaisia viestejä tänne. Vähän liian yksityisiä asioita.

        Minuakin harmittaa poikasi puolesta. Ei se liian yksityistä asiaa nykyään ole, että ilmoittaa, mitä kerroit, se on jo liiankin yleistä tuo menettely, työelämässä nykyään. Liian monet joutuvat kokemaan tuon kohtalon.

        Poikamme oli joulusta maaliskuun lopulle pakkolomalla, avovaimonsa, korkeakoulutettu, saa aina töitä muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Ei ole helppoa nykyään, kun vuokrat hipovat pilviä, ruokaakin olisi joka päivä syötävä, että jaksaa, omistusasuntoa ei voi ajatellakaan, kun ei tiedä, onko töitä ensi vuonna tai edes ensi kuussa.

        Tuo sinun viimeinen kappaleesi on kait liian monelle totta tänä päivänä. Sitten on niitäkin, jotka ovat töissä, mutta palkka riittää juuri ja juuri elämän pakollisiin menoihin.

        Edelleen haluaisi uskoa koulutukseen, vaikka itse en niin ole tehnytkään. Tai siis en ole jaksanut istua koulun penkillä tarpeeksi asti. Tai siis suht pienistä "vastoinkäymisistä" olen aina vain sulkenut ovia ja lähtenyt läiskimään. Pienikin kilpailun tapainen olotila siitä, että pitäisi "päihittää" toinen työmarkkinoilla, on minut saanut jotenkin poistumaan takavasemmalle. Vain ajatuksissa toki, sillä ei tällaisella meriitillä edes pääse kilpailutilanteisiin, mitä minulla on. No joo, olen myös muista syistä kierrellyt ja kaarrellut työtä, ei oikein aina natsaa. Jo ajatuskin, että hiestä märkänä on sinun jokapäiväinen leipäsi ansaittava on kammottava, sillä leipää kuskataan valtavia määriä jätteiksi. Viljaa poltetaan ja muuta mukavaa.

        Ikävä sanoa mitä ajattelee, mutta minusta alun alkain EU:ssa monenlaiset tukisysteemit ovat olleet kaatamassa rehellistä yrittäjän yritteliäisyyttä. Siinä ovat jalkoihin jääneet myös palkkatyöläiset ja tavalliset itsensä työllä elättäneet ihmiset ja kansalaiset, enimmäkseen syyttään. Ensin se tuki iski maatalouteemme, sitten yrityksille, työmarkkinoille. Keino-Yhteiskunnalle luotiin pohja. Missä surutta on voitu ajaa alas elinkeinoa harjoittavia tuotantolaitoksia, ETTÄ voidaan alkaa yrittämisen peräänkin yrittämistä alusta, tukien ja kummallisen anomusten sekä työllistämissysteemien turvin uusi ja taas uusi toimeentulo ja tuettu koulutus - jonkun turvin siis. Kuten EU:n leivän turvin! Normaali elinkeinoharjoitus ja sen eri ammattialat ovat vain EU:n huippuvirkoja ja muu kansa kävelee omista viroistaan ja töistään töistään ulkona. Pysyy tuilla ja uusilla " aloituksilla jotenkin sekä uusilla koulutuksilla ihmisten kirjoissa. - Aito työtä tarjoava Yritys onkin muuttunut himokkaaksi osakesijoittajaksi tai intressit ovat toimia -villien ja epäluotettavien - muiden sijoittajien juottovasikoina. Mikäs siinä. Maailmahan on mieltynyt tappamiseen ja teurastamiseen; kaikkialla! Sitä on alettu pitää jopa sallittuna kaikissa eri muodoissaan; Antaa palaa! Kyllä se jostain yksi yhteinen syyllinen vähän kaikkeen löytyy, että peli on sillä jotenkin avitettu ja pelastettavissa: Että jotta kesä saa jatkua toivottavasti rauhassa...kärpäsineenkin!

        En tiedä EU:n todellisuudesta juurikaan, mutta ...

        ainakin yksi epäilys on siitä, että Aasian ja muiden halpatyön paikkojen kanssa on alettu kilpailemaan ja sehän ei hyvään johda. Suuremmat yritykset ovat ehkä suojeluksessa ja ihmiset koneen osina. No noinhan on kait historiassa osin aina ollut, mutta joskus oli myös pienyrittäjiä enemmän. Ja syntyi laadukasta jälkeäkin.

        Jatkuva kilpailu on minulle kyllä punainen vaate, vaikka viisaammat sitä kehuisivatkin. Tekninen kehityskin alkaa tuottaa jotenkin päänvaivaa, siis oman pään vaivoja. Ainakin ristiriitaa synnyttää. Automatio haukkaa omansa, mutta sillekään ei voida mitään, kun sekin tuo osin paljon hyvääkin.

        Sinänsä hankalia kysymyksiä, joihin vastaus kyllä kait on niin, että jotkut suunnat ovat ihmiseen sisään rakennettuja eikä varsinaista paluuta mihinkään voi olla. Pelkkää "taistelua" ja sieltä melskeestä sitten kukin etsii omat onnensa ja rauhalliset olotilansa. Meillä Pohjoismaissa on vielä toistaiseksi kissan päivät. Pitää vaan opetella hykertelemään, mutta niin hyväksi tuskin olotilaani saan, että kehräämään alkaisin, vaikka voisi aihettakin olla.

        Kiitos ja otan osaa, jos olet noinkin epäuskoinen oman hyvän olosi tässä ja nyt välittömään, täysin autenttiseen mahdollisuuteen - alkaa vaikka kehrätä, vaisun hykertelyn sijaan. No senkin ymmärtää siltä näkökannalta, kun miesväelle ei kehräämisen taitoja ole lapsena ja nuorenakaan vielä opetettu Niinkuin meille tyttösille on käistä pitäin tehty!

        Muuten hyvää päivää perheeseesi!

    • a mummu

      Kesäpäivää!

      Paljon olette taas kerinneet. On ollut häitä ja mutkia onnissa, sutkia omistamista, saivareita. Ja hellettä! Meilläkin on asunnon ovet kiinni ja jäähdytin puhaltamassa.

      Tuo EA:n pojan tapaus on todella ikävä. On työnantajia, jotka härskisti vain vetävät välistä ja ottavat työntekijästä kaiken hyödyn, antamatta itse mitään vastineeksi. Röyhkeätä toimintaa.

      Omassa ammatissani aikoinaan yliopiston arvosanoihin kuului tietty määrä - monia kuukausia - harjoittelua. Itsekin olin yhden kesän "suviuunona" monen sadan kilometrin päässä kotoani harjoitusaikaa keräämässä. Palkka oli surkea, ja siitä piti vielä maksaa asunnon vuokra työpaikkakunnalla. Silloin ei harjoittelijoille maksettu päivärahoja eikä muitakaan tukia ollut. Matkatkin piti maksaa itse. Minulla oli kyllä onni saada tehdä alan tuntitöitä kotikunnassanikin melkein koko opiskeluaikani, joten harjoittelua lopulta tuli paljon enemmän kuin arvosanoihin vaadittiin. Eikä se todellakaan ollut pahaksi.

      Meitä oli aika monta, jotka tuon pinhuusin läpi kävivät. Olimme työantajalle halpoja sijaisia. Teimmehän lomalla tai muusta syystä poissa olevien vakituisten töitä. Joitakin vuosia myöhemmin harjoittelijatkin jo saivat sentään asuntoa varten jonkinlaista kulukorvausta.

      Sittemmin tuo pakollinen harjoittelu poistettiin, mikä ei ollut hyvä juttu työssä pärjäämisen kannalta. Moni maisteri sitten hyppäsikin ihan "kylmiltään kehään", mutta saivathan siten "harjoittelustaan" täyden palkan; työn hyvään osaamiseen kun kului ja kuluu edelleenkin vuosia.

    • Aurora4

      Muistan kuinka lankoni oli "suviuunona" kandiaikanaan, ja lääkärinplantun ensimmäinen työ järvenrantakylässä oli tutkia veneestä ongittu ruumis. Eli mentiin suoraan ammatin raskaimpaan ytimeen.

      Kesähelle oli silloinkin, muistan koska vietimme lomaa samalla seudulla. Uiminen siinä järvessä ei ihan hetkeen maistunut.

      Itse olin alalla, johon muodollisia pääsyvaatimuksia ei oikeastaan ollut, pyrkijöitä kylläkin sadoittain, kuten kai nykyäänkin useilla humanistisilla aloilla. Lähiesimiesten tekemä haastattelu ja heidän antamansa kielitaitoa ja nopeutta ym. mittaavat "koetehtävät" ratkaisivat.

      Ikäkin taisi olla sopiva. Ulkonäöstä en tiedä... Nythän on kohuttu että kauniit saisivat paremmin duunia. No, nuorethan ovat kaikki kauniita...

      • a mummu

        Työn hakeminen tänä päivänä on vaativaa - sitkeyttä ainakin - hommaa. Ei käy kateeksi niitä, jotka sitä joutuvat tekemään, jotkut kuukausitolkulla saamatta edes palautetta, että hakemus on vastaanotettu.

        CV:nkin tekeminen niin, että se huomataan työnantajan toimesta on aikamoisen tarkkaa hommaa. Mutta työhaastattelut kaiketi ovat tilanteita, jotka nk. syövät miestä. Mitä olen kuullut, niin haastatteluissa pitäisi mm. osata kehua itseään ihan surutta. Ei onnistuisi minulta.

        Jos nyt töitä hakisin, sanoisin vain, että osaan homman. Ja sillä siisti. Eli en saisi varmaan edes pehmokoiran ulkoiluttajan paikkaa. Onneksi aikoinaan ei ole paikkaa tarvinnut hakea. Pätkätöitä oli jatkuvasti, jos vain viitsi tehdä, ja hakuun pannun viran sai yleensä se, joka saamavuorossa (=pätkätöitä eniten) ja oli muuten muodollisesti pätevä. Ensimmäiseen työpaikkaani pääsin pistämällä jalan oven väliin jo opiskeluaikana: kymmenen vuotta tunti- ja muita pätkätöitä, ja virka kirjallisella haulla, jossa sen ajan tapaan "toivoin tulevani huomioon otetuksi sen ja sen virkaa täytettäessä". Omaa osaamistaan ei tarvinnut myydä penninkään edestä. Toiseen hommaani sitten vuosia, vuosia myöhemmin pyydettiin. Tämän päivän työn hakijoita ei käy kateeksi.

        Nytpäs kuitenkin tuli mieleen, että olenhan sentään ollut kerran kesätyöhaastattelussa. Ensimmäiseen kesätyöpaikkaani, Maunulan ostarin R-kiskaan, pääsin lyhyen työhaastattelun kautta. Muistelen, että kysyttiin suunnilleen, että osaanko lukea ja kirjoittaa. Koulun kevättodistus piti kyllä olla näytillä tuossa tilaisuudessa. Siinä kaikki ja paikka oli minun.

        Toinen, useampikesäinen työpaikkani tuli mieleen Hesarin jutusta, missä kerrottiin tietojen salaamisesta. Kuva reikänauhaaa suoltavasta koneesta on minulle nostalgiaa. Ihan sydän sykähti. Noita nauhoja käsittelin kolmena kesänä. Loppuaikoina osasin jo lukeakin nauhojen sisältöä. Em. homman saamiseksi minun piti antaa näyttö konekirjoitustaidostani. Sain paikan, erikoisluvalla: olin vasta 17v., eikä sen ikäinen saanut tehdä yövuoroja ilman viranomaisen lupaa. - Oi niitä aikoja!

        Tukalatonta hellepäivää!

      • Calvados
        a mummu kirjoitti:

        Minun ensimmäinen työpaikkani oli tehdas Malmilla, menin sinne 14½-vuotiaana. Tein ensin 6-tuntista työpäivää. Olen ollut myös baarissa, kaupassa, miestenvaateliikkeessä ja bingohallissa. Siellä vaatetuksena piti olla tiukka neulepusero ja minihame. Istuimme korokkeella pelaajien edessä, onneksi asiakkaat eivät ehtineet koko ajan vilkuilla sääriämme, kun piti kiivaalla tahdilla tutkia, tuleeko bingo:-)

        Kun kouluttauduin lisää, jouduin lähettämään pari kertaa myös CV:n ja käymään haastattelussa hakiessani työpaikkaa. Yhdessäkin paikassa teetettiin idioottimaiset testit, mikä tässä jonossa on seuraava kuvio jne. Paperit olivat huonoja, vinoon menneitä suttuisia kopioita. Menestyin testissä huonosti, mutta pääsin sinne töihin. Viimeisimmässä työpaikassani olin 24 vuotta.

    • E A

      Onpas kesää meinaan.

      Riitu lähetti kivan kuvan uimarannalta, kuin sillit suolassa ihmiset vilvoittavien vetten äärellä. Sekaan vaikeaa mahtua, vaikka käyttäsi rexonaa.

      Onneksi meillä päin tuulee ja vie mennessään pienemmät itikat, paarmatkin hetkeksi ja virkistää muuten helteistä ilmaa. Sisällä on ollut jatkuvasti 25 ja yli. Se on liikaa.

      Oli kasvimaan siistimispäivä ja ruohonsilpun ajoa tietyille kasveille. Omatoimi"viljelijä" raapii päätään ja ihmettelee, mikä taas vaivaa osaa perunamaata. Rutontapaista osassa varsia, vaikka ei ole niin satanutkaan. No, nämä ovat pikkuhuolia, jos nyt huolia ollenkaan.

      Koetan minäkin tuoda taas pari kuvaa. Suomen kesä on niin lyhyt, että helteiden kiroamiseen ei kannata aikaansa tärvellä. Kellokasvien värikäs aika on käsillä.

      http://kuvaton.com/k/y80N.jpg siniväri tuli vähän ylikirkkaaksi
      http://kuvaton.com/k/y805.jpg

    • Calvados

      Upeita vuohen- ja peurankelloja E.A.n kuvissa.

      Olin iltapäivällä pari tuntia Lintsillä sisareni, hänen tyttärensä ja tämän teinien kanssa. Jatkoivat matkaa Tallinnaan, kuten jo traditioksi muodostunut monen vuoden aikana. Saa nähdä, lähtevätkö nuoret vielä ensi vuonna äitinsä ja mummonsa kanssa tälle parin päivän matkalle.

      Lintsillä oli paljon väkeä, oli kuumuudessa itkeviä ja kiukuttelevia lapsia, kun eivät saaneet tahtoaan läpi jossain asiassa jne.

      Riikinkukon kukkaistutus oli taas upea kuten aina, samoin ne monet kukkapylväät. Vaikka minulla oli kamera mukana, nyt en ottanut kuitenkaan yhtään kuvaa. Kirkuna kirnussa, tulivaunussa sekä uusimmassa kingissä oli korvia vihlova, vesivempeleisiin oli tosi pitkät jonot, kasteluhan vain olisi lievittänyt kuumuudessa jonottavia, mutta sen kastelusillan katostakaan ei tullut vesisumua, kuten yleensä. Olikohan sekin vesi haihtunut jo ilmaan tai lintsin vesitorni jo tyhjenemässä?

    • Calvados

      http://www.youtube.com/watch?v=E6_mZJk3sqs

      Olen kuunnellut tänään Tabare Leytonia, jonka nimen E.A. minulle etsi. Esiintyi Tangomarkkinoilla tässä kuussa. Kyllä hänellä on sitten ihana ääni ja juuri sellainen ääni, mikä kuuluukin olla argentiinalaisen tangon laulajalla. Kuulostaa hyvin paljon Carlos Gardellilta. Tabare on uruguaylainen, uusi tuttavuus minulle musiikin saralla.

      Maailmalla on tavattomasti ihania laulajia.

    • Calvados

      Tuli mieleeni hauska juttu kun eilen yritin etsiä mikä ratikka menee Lintsille, jos joudun sinne kolmella eri vempeleellä lähtemään, minähän en julkisissa yleensä kulje ja ratikkanumeroita ja reittejä on vaihdeltu, niin silmääni osui joku keskustelu vuodelta 2012. Joku kysyi, mikä ero on ratikoilla 3T ja 3B? Joku vastasi, että jos olet ratikassa 3T, siellä on matkustajina vanhoja hajuvedelle tuoksuvia töölöläisrouvia, 3B:ssä haisee viinalle ja paskalle. 3B on parempi, antaa enemmän atmosfääriä stadin elämästä, kun spurgut matkustaa siinä, katso vain ensin, mihin istut.

      Nyt ei ole enää 3T ja 3B -vuoroja, on vain 3, 2, jne ja 8 ajaa samoja reittejä kuin 2 ja 3 jne. Nelonenkin koukkasi kaiketi sinne. Onneksi ukkeli tuli kotiin töistä sen verran aikaisin, että vei minut sinne autollamme. Alkumatkan Hagikseen olisin osannut. Tällaista se on täällä junantuomana vaikka vuosikymmeniä sitten tänne tulin. Kun ei julkisia tarvitse.

    • hh-riitu

      Soittelin tänä aamuna tyttärelleni kun olivat tulleet eilen illalla kotiin sieltä Puolan puolelta. Oli ollut kuulemma hyvä loma jne. Pikku Unna oli nauttinut rantalomasta, oli uinuat ja myllännyt rantahiekassa kuin pikkulapset.
      Tyttäreni sanoi, että ei siellä Suomessa voi niin kovin huonosti mennä. Leirintäalueelle oli tullut viikolla joku suomal. perhe kolmen lapsen kanssa. Heillä oli 9 metrinen asuntovaunu kaikkine luxusvehkeineen ja vetojuhtana suuren luokan bemari.
      No eihän tietenkään kaikilla suomalaisilla sellaisia vehkeitä ole.

      • Ali Baba

        On täällä, eihän täällä kukaan kehtaa alle 9 metrin bemarilla ajella!

      • hh-riitu
        Ali Baba kirjoitti:

        Ei se bemari ollut kaiketi 9 m vaan se asuntovaunu, ei asuntoauto.
        Mites kuuma siellä Balttiassa oli?
        Tänään oli vähän siedettävämpää täällä, asunnossani läpivedossa kun olin koko päivän: makuuhuoneen ikkuna auki niin, että Elbeltä käyvä tuuli pääsi sisään ja olkkarin parvekkeen ovesta ulos tuohon mäen rinteeseen. Oli ihan raikasta. Ei ole satanut eikä ukkostanut. Saisi kyllä jo.

        Baltianreissulla oli itseasiassa ihanteellinen kesäilma. Ei juurikaan yli 25C iltapäivällä, mutta yöllä kuitenkin selvästi viileää. Se on se korkea yölämpötila mikä saa ennepitkää hermostumaan.
        Nyt on taas käynyt kutsu lähteä Aavikolla. Taas aikaisemmin kuin ennen. Viimevuonna syyskuun lähtö oli jo aikaisin sitten sieltä kotiutumisen. Eli nyt tulee kaatumaan paraat kesäkuumat niskaan pitkäksi aikaa. Onneksi siellä on kaikki sisätilat ilmastoituja jopa niin että meinaa joskus huurtua mutta ulkona käydessä saa olla tarkkana.

    • E A

      Jahas eli huomenta

      Jahas, Ali palannut ja peräkontti täynnä herkkuja.

      Tässä lähden tyhjentämään säästöjäni. Meinaan, että toinen peräkkäinen korjaus autoon. No edellinen oli se pakollinen jakohihna, mutta nyt sitten korjataan osin vähän omia huolimattomuuksia. Toisaalta ei pidä meikkapojan valittaa, kun haaveilee toisaalta kalliista asuntoautosta. Siihen sitten mukamas olisi varaa, mutta korjaushinnat puistattaa. Täällä landella on kohtuuhintaisia korjaajia, mikä on suuri plussa.

      Kuuman päivän viettää kyllä hallin vilpoisuudessa mielellään ja kuulee samalla uusimmat uutiset. Siis kylän tapahtumista.

      • Ali Baba

        Kalliossa on liian kuumaa, hyppään ilmastoituun polleen ja karautan Röölän rantaan (OBoyn sillilaiturille) Naantaliin tarjoamaan kahvit ex. ystävättärelleni. Saahan siinä viilennystä 6-7 tunniksi.

      • Whoever
        Ali Baba kirjoitti:

        Kalliossa on liian kuumaa, hyppään ilmastoituun polleen ja karautan Röölän rantaan (OBoyn sillilaiturille) Naantaliin tarjoamaan kahvit ex. ystävättärelleni. Saahan siinä viilennystä 6-7 tunniksi.

        Naantalissa kannattaa olla varovainen kun siellä on se kuuluisa aurinko, pahuksen kuuma, polttaa herkästi ja hymyileekin vielä.

      • a mummu
        Whoever kirjoitti:

        Naantalissa kannattaa olla varovainen kun siellä on se kuuluisa aurinko, pahuksen kuuma, polttaa herkästi ja hymyileekin vielä.

        Kannattaakin siis valita Hangon keksi. Se ei ole niin kuuma:)

        Heinäkuun helteistä huolimatta leppeää kesäpäivää kaikille!

      • Calvados
        Ali Baba kirjoitti:

        Kalliossa on liian kuumaa, hyppään ilmastoituun polleen ja karautan Röölän rantaan (OBoyn sillilaiturille) Naantaliin tarjoamaan kahvit ex. ystävättärelleni. Saahan siinä viilennystä 6-7 tunniksi.

        On mukavaa, että monilla on nykyään hyvät välit myös exiin, vaikka ei olisi yhteisiä lapsiakaan. Aussisukulaisellakin kävi kylässä tänä kesänä hänen ex-kihlattunsa 38 vuoden takaa ja äitinsä kanssa, ei viimeisimmän vaimonsa kanssa. Ovat tavanneet vuosien saatossa muutaman kerran aiemminkin.

      • Calvados
        a mummu kirjoitti:

        Kannattaakin siis valita Hangon keksi. Se ei ole niin kuuma:)

        Heinäkuun helteistä huolimatta leppeää kesäpäivää kaikille!

        Naantalissahan valitaan aina se unikekokin, unikeonpäivä on taas sunnuntaina 27.7., Heidin päivänä. Mistähän sekin perinne on Naantalissa saanut alkunsa, että joku kaupungin "silmäätekevä" heitetään jorpakkoon soittokunnan säestyksellä:-))

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta myös täältä Pohjois-Helsingistä tänä aivan hurmaavana heinäkuun aamuna!

      E A puhuu korjauksista ja niiden hinnoista. Minulla ei ole autoa, mutta minä vein korjattavaksi ja osan "romuksi", omia korujani erääseen kultasepänliikkeeseen. Minulla on kaksi hyvin vanhaa kultaista rannerengasta joita olen käyttänyt arkikoruina. Nyt ne molemmat olivat jo niin kolhuilla ja rikki, että rupesin kyselemään niiden korjauksesta, mutta vaikka kävin monessa liikkeessä, niin missään ei luvattu korjata, koska olivat niin lommoilla. Romukultana niistä kahdesta tarjottiin silloinkin, kun kullan hinta oli korkeimmillaan, vain yli 200 euroa. Unohdin koko asian silloin, en raskinut luopua niistä muistoarvon takia.

      Viimeviikolla otin ne taas mukaan ja menin kyselemään yhdestä liikkeestä ja siellä sanottiin että sen toisen renkaan korjaus onnistuisi kyllä. Kysyin mitä saisin niistä ja yhdestä paripuoli korvarenkaasta ja ohuen ohuesta, kolmeen osaan katkenneesta kaulakorusta romukultana ja se summa oli lähes viisisataa! Myin ne muut korut paitsi sen minkä lupasivat korjata. Sain niistäkin 290 euroa. Tuon yhden renkaan korjaus tulee/tuli maksamaan 250 euroa. Siihen täytyy pahimpaan kolhukohtaan laittaa kultalevy kolhujen päälle. Siellä oli myynnissä aivan samanlainen rannekoru kuin tuo minun ja sen hinta oli 1 900 euroa, joten kannattaa korjauttaa, semminkin, kun se on rakas muisto nuoruudesta.

      Tässä oli nyt tätä minun "höläsen pölähtävää" juttuani kauniina aamuna!

      • Whoever

        "Höläsen pölähtävä" ?

        Yleisempi sanamuoto taitaa sittenkin olla "hölkäsen pöläys".
        Se tulenee sanasta hölynpöly.
        Hölynpölyähän on kaikkialla, mutta hyvin hölynpölisevissä ympäristöissä allergikot saavat astmaa muistuttavia oireita.

        Sait aika hyvän hinnan kullasta kun yleisimmän, eli 14 karaatin romukullan ostohinta on nyt reilusti alle 20e/gramma.
        Eli ihan pienistä koruista ei vissiin ollut kyse. Vanhoissa koruissa kylläkin voi olla ja todennäköisesti onkin suurempi kultapitoisuus.

        Tuommoisesta normi 14 karaatin kihlasormuksesta saisi muutaman kympin.

        Olen kuullut sellaisenkin sanonnan että "höikäsen pöläystä". Mitä tulee pölyyn, niin olen sitä juuri hengittänyt sitä, kun siivosin ulkovarastoa. Ihme kyllä, en ole ainakaan vielä saanut mitään oireita, vaikka minulta tutkitaan juuri nyt Allergiasairaalassa mahdollisia yliherkkyyksiä ja allergioita. Oliskohan merkki ettei niitä ole.

        Olen itsekin yllättynyt tuosta romukullasta saamastani hinnasta. Ne olivat vain 14 karaatin kultaa. Eikä se sileä rannerengas ollut kovin painavakaan. Tämä, minkä jätin nyt korjattavaksi painoi kuulemma 10 grammaa. Se on sellainen kapea, kantikas rengas.

    • Calvados

      Huomenta. Minullakin olisi kaikenlaista kultaa vietäväksi romukullaksi, mm Cordellin kaulaketju, joka ei pysy hetkeäkään ehjänä, eli aina siitä aukeaa joku kultarengas, sehän koostuu sellaisista kultapunoksista. Jos se tipahtaa kaulastani, en hyötyisi siitä edes romukullan hintaa. Ja kaulassa sitä ei voi pitää, vaikka mielelläni pitäisin, on niin kaunis.

      Anopilta olen joskus saanut sellaisen leveän rannerenkaan, sitä pidän silloin tällöin, samoin apelta olen saanut mm Bismarcia kaulaan, että ranteeseen. Yleensä en käytä koruja, vain korviksia.

      Apen talossa on käynyt nuoria naisia yrittämässä viedä koruja talon asukkailta, olivat käyneet jopa kiinni johonkin asukkaaseen. Oli iso varoituslappu talon alaovella toissa päivänä.

      • Alkuperäinen Rapu

        Minä hukkasin toisen kultaisen korvarenkaani, joita olen aina käyttänyt, tuolla Marian sairaala reissullani. Etsimme sitä kyllä, mutta ei löytynyt. Vastaavanlaiset maksaisivat noin 200 euroa. En nyt vielä ainakaan ostanut.

        Kyllä noita yrittäjiä on vähän joka sorttia. Kyllä kai ne myös onnistuukin viemään saalista.

      • a mummu
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Minä hukkasin toisen kultaisen korvarenkaani, joita olen aina käyttänyt, tuolla Marian sairaala reissullani. Etsimme sitä kyllä, mutta ei löytynyt. Vastaavanlaiset maksaisivat noin 200 euroa. En nyt vielä ainakaan ostanut.

        Kyllä noita yrittäjiä on vähän joka sorttia. Kyllä kai ne myös onnistuukin viemään saalista.

        Minullekin koruja on kertynyt. Olen kuitenkin huono niiden käyttäjä.Tykkään ihan pienistä koruista, vaikka minun pitäisi kuulema käyttää näyttäviä koruja. Korvikset minullakin on melkein aina ja ohuet ketjut kaulassa ja ranteessa, ja tietysti konservatiiviseen tapaan sormukset, jotka kertovat "säädystäni".

        Ei ole kauankaan, kun kävin läpi kaikki koruni juuri mahdollista myyntiä silmällä pitäen. Vaan yhtä ainutta en raaski myydä romukultana. Höhlää sinänsä jemmata kauniita tavaroita laatikon pohjalle, mutta näin nyt vain on. Tehkööt jälkipolvi niille sitten joskus mitä tykkäävät. Toivottavasti kuitenkin joku jätetään lapsenlapsille muistoksi mummustansa. Jonkun korun olenkin jo tytölle antanut. Pojallekin olen pari antanut. Antakoot vaikka joskus siipalleen, jos siipan hankkii/saa.

        Rapunen, olet onnekas, jos sinulta on hävinnyt vain yksi korvarengas. Minulla on jo monta paritonta korvakorua. Vaikka reiät teetin vasta viitisen vuotta sitten, niin varmaan jo viidestä parista on toinen kateissa. Varmaan johtuu laiskuudestani ottaa korut yöksi pois, ja kai ne sitten pieninä napiaisina johonkin punkan uumeniin ovat joutuneet tai lattialle, josta imuri ne on ahmaissut kitaansa. Harmittaa. Aika paljonkin.

        Tänään on ollut hyvä päivä tehdä paperisilppuritöitä. Se on mukavaa "hölynpölyistä" sisähommaa, kun ulkona on liian kuuma. Ulkonakin kyllä olisi puuhaa, etenkin kun taas koivunsiemenpirulaiset ovat vallanneet kaikki paikat. Keväällä oli joka paikka siitepölyn peitossa, nyt siis riesaavat siemenet ja eikä aikaakaan kun jo, voi kauhistus, niiden lehtiä on suut silmät täynnä. Eikä omassa pihassamme ole koivun koivua!!

        Ylihuomenna lähdemme lasten kanssa Savonlinnaan Taikahuilua kuulemaan. Tällä viikolla telkkaristakin tuli/tulee harvinaista herkkua: suoria lähetyksiä S:sta. Lisäksi kaksi edellisten vuosien esitystä oli ja tulee nähtäville TV:ssä Teemalta. Voitte vain arvata, että meikätyttö tapittaa ne kaikki. Tänään, vai olikos eilen, sanottiin lehdessä, että istuminen, sen lisäksi, että tappaa, myös lihottaa:))). Taidanpa varata itselleni seisomapaikat telkkarin edestä.

        Nyt taas silppuria soittamaan. Vielä on pieni pakka hävitettävää jäljellä.

        Hyvää kesäiltaa!

        Minä tykkään koruista ja niiden täytyy olla kultaa, vaikka tähtimerkkien mukaan ravulle sopii hopeakorut. Minä en hopeasta pidä.

        Ei minullakaan arjessa ole muita koruja kuin ohut kaulaketju, rengas korvakorut ja rannerengas. Jos lähden jonnekin esim. illalla, niin silloin laitan myös jotain sormuksia. Varmuuden vuoksi. Niillä voi torjua, jos sellainen tilanne eteen tulee.

        Minäkään en raskisi luopua mistään koruistani, mutta nyt oli järkevää myydä ne, mitkä myin, koska ne olivat aivan romua. Olen minä hukannut joskus ennenkin tuollaisen kultrenkaan, korvakorun, mutta ei sitä paritonta kannata säästää varoiksi, koska ei ne uudet ole aivan samanlaisia kuitenkaan.

        On varmaan aivan ihanaa lähteä Savonlinnaan Taikahuilua kuuntelemaan/katselemaan kun sääkin näin suosii. Mukavaa matkaa!

        Meillä näytti tänään mittari tuolla varjonpuolella 30 astetta. Tekee jotenkin veltoksi ryhtymään mihinkään, mikä ei ole aivan pakko. Sen varaston siivosin aamupäivällä. Ei ollut vielä niin kuuma kuin nytkin vielä on.

        Meillä on perjantaina pojantyttären 9- v. synttärit, tai ei meillä, vaan heillä ne pidetään. Joten juhlimaan minäkin menen.

      • Calvados
        a mummu kirjoitti:

        Minullekin koruja on kertynyt. Olen kuitenkin huono niiden käyttäjä.Tykkään ihan pienistä koruista, vaikka minun pitäisi kuulema käyttää näyttäviä koruja. Korvikset minullakin on melkein aina ja ohuet ketjut kaulassa ja ranteessa, ja tietysti konservatiiviseen tapaan sormukset, jotka kertovat "säädystäni".

        Ei ole kauankaan, kun kävin läpi kaikki koruni juuri mahdollista myyntiä silmällä pitäen. Vaan yhtä ainutta en raaski myydä romukultana. Höhlää sinänsä jemmata kauniita tavaroita laatikon pohjalle, mutta näin nyt vain on. Tehkööt jälkipolvi niille sitten joskus mitä tykkäävät. Toivottavasti kuitenkin joku jätetään lapsenlapsille muistoksi mummustansa. Jonkun korun olenkin jo tytölle antanut. Pojallekin olen pari antanut. Antakoot vaikka joskus siipalleen, jos siipan hankkii/saa.

        Rapunen, olet onnekas, jos sinulta on hävinnyt vain yksi korvarengas. Minulla on jo monta paritonta korvakorua. Vaikka reiät teetin vasta viitisen vuotta sitten, niin varmaan jo viidestä parista on toinen kateissa. Varmaan johtuu laiskuudestani ottaa korut yöksi pois, ja kai ne sitten pieninä napiaisina johonkin punkan uumeniin ovat joutuneet tai lattialle, josta imuri ne on ahmaissut kitaansa. Harmittaa. Aika paljonkin.

        Tänään on ollut hyvä päivä tehdä paperisilppuritöitä. Se on mukavaa "hölynpölyistä" sisähommaa, kun ulkona on liian kuuma. Ulkonakin kyllä olisi puuhaa, etenkin kun taas koivunsiemenpirulaiset ovat vallanneet kaikki paikat. Keväällä oli joka paikka siitepölyn peitossa, nyt siis riesaavat siemenet ja eikä aikaakaan kun jo, voi kauhistus, niiden lehtiä on suut silmät täynnä. Eikä omassa pihassamme ole koivun koivua!!

        Ylihuomenna lähdemme lasten kanssa Savonlinnaan Taikahuilua kuulemaan. Tällä viikolla telkkaristakin tuli/tulee harvinaista herkkua: suoria lähetyksiä S:sta. Lisäksi kaksi edellisten vuosien esitystä oli ja tulee nähtäville TV:ssä Teemalta. Voitte vain arvata, että meikätyttö tapittaa ne kaikki. Tänään, vai olikos eilen, sanottiin lehdessä, että istuminen, sen lisäksi, että tappaa, myös lihottaa:))). Taidanpa varata itselleni seisomapaikat telkkarin edestä.

        Nyt taas silppuria soittamaan. Vielä on pieni pakka hävitettävää jäljellä.

        Hyvää kesäiltaa!

        Tähän sopii A-mummulle vitsi: Pikku-Kalle oli ensimmäistä kertaa oopperassa ja kummasteli moista touhua.
        -Oli se totta vieköön ihmeellistä, hän äimisteli. -Elokuvissa, kun jotain pistetään niin alkaa heti tulemaan verta, mutta kun oopperassa pistetään miekalla tai keihäällä, niin heti alkaa pulputa laulua.

    • E A

      Hyvää huomenta

      Aamuni avajaisiksi katselin maanantaina tulleen "Tänään otsikoissa" ihan vaan sen takia, että siellä oli säilöntävinkkejä.

      Marttojen sivuilla on mainioita reseptejä mm. kesäjuomiksi. Kohta kerään mustaherukanlehtiä ja teen juomaa. Samalla talvea varten lehtien kuivatusta.

      Te olette "kaivelleet" kultaa. Jaa-a. Mikä ettei, jos vain se suoni löytyisi.

      Eilen päästiin kesän lämpöennätykseen kotipihalla, 29,9. Ja illalla pääsi sadepilvi yllättämään ja pesi kuivia polttopuita.

      Oli helle tai ei, niin hetkisen vietän siistimässä kasvimaiden ympäristöjä. Lähetän yhden kuvan, missä taustalla olevan koivikon puhdistan ensi kevään polttopuiksi ja samalla ilma virtaa ja valo lisääntyy kasvimaalle. Sinne suunnittelin aikoinani puistikkoa ja lammastarhaa, mutta suunnitelmiksi jäi.

      http://kuvaton.com/k/y8mw.jpg

      • E A

      • hh-riitu

        Päiviä, päiviä sinnekkin helteeseen. Täällä on tänään pilvistynyt, onneksi ja ukkostakin luvassa.

        Kaunnita kuvia EArantesilta, myös nuo kesän kukkaset. Tuohon nurmikkoidylliin sopisivat hyvin ne lampaatkin. Eikös sinulla enää ole niitä ankkoja?

        Koruistakin on täällä tehty selvää. Uskon hyvin, että Rapu on kullankantaja. Sopii hänen tyyliinsä, minkä käsityksen olen saanut täältä Elämästä. Jos minulta kysytään, niin minä en ole koskaan ollut "kultatyyppi", tämä ei ole kateutta, ettäs tiedätte. Olen hopeatyyppi ja sitten pidän mielelläni ja häpeilemättä muotikoruja, vai miksi niitä sanoisi, siis arvottomia, kirjavia ja mielikuvitusluomuksia, mitkä sopivat kulloinkin asuun. Niitä ei tietenkää voi vaihtaa rahaksi. Minulla on kihla- ja vihkisormus vielä laatikossa ja äidiltäni perityt kultaiset korvakorut, joissa jotkut safiirihelmet. Häneltä perityt kultakaulaketjun ja ranneketjun olen onnistunut hävittämään jo aikoja sitten.

    • Calvados

      Huomenta. Hyvän näköinen ryytimaa E.A:lla. Lampaat olisivat samalla hyvä ruohonleikkuri ja saisi villatkin omasta takaa.

    • Alkuperäinen Rapu

      Nyt voi kyllä sanoa, että helteistä heinäkuun iltapäivää!

      Täällä ylhäällä on aivan tukalan kuuma, alakerrassa hieman vähemmän. Ei jaksa edes paljon kirjoitella, saati "urheilla"!

      Kävin vilkaisemassa tuolla HS.fi:ssä ja huomasin, että nimim. Ukkelo, oli kommentoinut parikin kertaa minun kommenttiani tuosta "Pääministerin triathlon-tviitit, mutta en jaksa vastata. On liian kuuma.

      E A:lla on taas niin ihania kuvia, ne virkistää jo katsojaakin.

      "Uskon hyvin, että Rapu on kullankantaja."

      Niin minä olen, vaikka hopea on myös kaunista, mutta se ei vaan ole minun korumateriaalini.

      "Ihmiskullan" kyllä hukkasin, vaikka yritin kyllä pitää hyvin itselläni!

      • Whoever

        Monet miehetkin "koreilevat" koruin,
        minulle on toistaiseksi riittänyt yksi vihkisormus.

        Kullat säilytän mieluummin harkkoina tuossa telkkarin päällä.

      • a mummu
        Whoever kirjoitti:

        Monet miehetkin "koreilevat" koruin,
        minulle on toistaiseksi riittänyt yksi vihkisormus.

        Kullat säilytän mieluummin harkkoina tuossa telkkarin päällä.

        Jaahas, entisestä Elämästä muistan hyvin erään, joka keräili harkkoja. Ettet vain olisi samaa, "hyvää puuta":))

        Minunkin siippani sai aikoinaan vanhemmiltaan tasakymppilahjaksi kaksikin kultakorua, mutta kummatkin antoi minulle, saatteena, että hänelle riittää sormus. Yksi sormus piti muutama kesä sitten katkaista sairaalassa, kun hän mursi ranteensa ja alkoi jo sormi sinistyä kipsaamista odotellessa. No, sittemmin sai sormeensa entistä ehomman rinkulan.

        Hauskan vitsin murjaisi Calva pikku-Kallesta. Niinhän se on, että mitä kovemmin oopperassa pistetään sen hienompi kuolonaaria. Joskus kyllä (teko)verikin roiskuu; nähty on.

        Äsken tein muutaman ulkoaskareen ja kuskasin hirveän läjän lehtiä (sanoma-) lehtirokeen, jonne kämpämme ovelta on 189 askelta! Ja hikihän alkoi virrata oitis. Jahka Kyläsairaala on katsottu, niin sitten sauna palamaan ja lämmittelemään lisää. Illemmalla sitten asetun nautiskelemaan Kerimäen kirkosta lähetettävästä Mozartin Requiemistä. On muuten yksi hienoimmista (siis minun mielestäni) sen genren teoksista. Suosittelen.

        Kepeää kesäiltaa!

        PS. hh-riitun kautta lähetän Unnalle kettiksen koiramaiset terveiset.

        Aha, sinulla harkot ovat telkkarin päällä, Tolkulla ne ovat pankin tallelokerossa, näin hän on tuolla HS:ssa kertonut.

        Miehelläni ja minulla ovat vihkisormuksetkin jossain kaapin peränurkassa, jätimme pois jo 8 aviovuoden jälkeen, hyvin olemme ilman niitä pärjänneet. Kultina toisillemme olemme pysyneet.

      • hh-riitu
        a mummu kirjoitti:

        Jaahas, entisestä Elämästä muistan hyvin erään, joka keräili harkkoja. Ettet vain olisi samaa, "hyvää puuta":))

        Minunkin siippani sai aikoinaan vanhemmiltaan tasakymppilahjaksi kaksikin kultakorua, mutta kummatkin antoi minulle, saatteena, että hänelle riittää sormus. Yksi sormus piti muutama kesä sitten katkaista sairaalassa, kun hän mursi ranteensa ja alkoi jo sormi sinistyä kipsaamista odotellessa. No, sittemmin sai sormeensa entistä ehomman rinkulan.

        Hauskan vitsin murjaisi Calva pikku-Kallesta. Niinhän se on, että mitä kovemmin oopperassa pistetään sen hienompi kuolonaaria. Joskus kyllä (teko)verikin roiskuu; nähty on.

        Äsken tein muutaman ulkoaskareen ja kuskasin hirveän läjän lehtiä (sanoma-) lehtirokeen, jonne kämpämme ovelta on 189 askelta! Ja hikihän alkoi virrata oitis. Jahka Kyläsairaala on katsottu, niin sitten sauna palamaan ja lämmittelemään lisää. Illemmalla sitten asetun nautiskelemaan Kerimäen kirkosta lähetettävästä Mozartin Requiemistä. On muuten yksi hienoimmista (siis minun mielestäni) sen genren teoksista. Suosittelen.

        Kepeää kesäiltaa!

        PS. hh-riitun kautta lähetän Unnalle kettiksen koiramaiset terveiset.

        . "hh-riitun kautta lähetän Unnalle kettiksen koiramaiset terveiset."
        kiitos vaan, yritän haukahdella ymmärrettävästi.
        Kävin eilen tervehtimässä kotiinpalanneet ja tyttäreni näytti koneelta aivan ihania kuvia. Exäni oli siellä myös oman samojedinsa kanssa, joka on jo yli kymmenen vuotias. Tämä herra ei oikein kuulemma ollut innostunut leikkimään pikkulikan kanssa, vaikka se yrittikin kovasti ärsyttää. Mutta herra katsoi viisaammaksi mennä kauemmaksi, vaikka tyttäreni oli toivonut, että se opettaisi likalle käytöstapoja.
        Sama juomavati kelpasi kummallekkin ja yhtäaikaa. Unna yritti jopa ottaa Juriherran suusta makupalaa, mutta silloin tämä ärähteli ainoan kerran. Sitten Unna puri oman remminsä poikki ja seuraavaksi myös Jurin remmin. Unna halusi varmaan Jurin mukaan pienelle? lenkille. Onneksi se yritys jäi toteutumatta.

        Söpöä koiranelämää koiranne viettivät. Pentu yritti leikkiä, mutta vanhempi ei viitsinyt. Sieti kuitenkin pienemmän metkut hermostumatta sen kummemmin, makupalaa ei kuitenkaan luovuttanut murahtamatta.

        Olen huomannut vieraillessamme koira- tai kissaperheissä, että jos sinne tulee kylään pieni lapsi, varsinkin kissat luikkivat karkuun heti, tulevat esiin vasta kun lapsi on viety pois.

        Tämäkin siis osoittaa että kissat ovat älykkäämpiä kuin koirat.

    • Uunonen

      Onneksi en ole sellaisessa asemassa, että jos pieraisen, se on loukkaus tapettuja lapsia kohtaan. Käsittämätöntä rinnastaa pääministerin tviittaus omasta harrastuksestaan Gazan verilöylyyn.

      Kaikesta ne hesarissa jaksavat kalistellakin.

    • Ali Baba

      Voe, voe,
      Kyllä teidän kultaa kantavien kelpaa. Joillakin ihan harkkoina töllön päällä.
      EA.lla taas kesämökissäja sen pihassa mikä todella on kuin Naantalin aurinko.
      Minä parka joudun taas menemään keskellä kesää Dubaihin elokuun eka viíkon lipussa jolloin siellä on kuuminta.
      Mitään ei voi jos kaverit tarvitsee "selostajaa".
      Onneks tässä sai jo vähän tuntumaa Dubain ja Muscatin helteisiin. Muscatiin kun joudun nyt Dubaista menemään.
      Tällä menolla tässä on kohta omanilaisempi kuin karjalaisempi.
      Miten jotkut onkin siihen kultaan niin mieltyneitä. Siskollanikin on jonkinlainen harkkokin "vaatekaappinsa hyllyllä" ja toinen mokoma roikkumassa henkareista.

      • Calvados

        Aussisukulaisella roikkui kultaharkko kaulassa. Aika uskaliasta.

        Nyt on Dubaissa 41 astetta, onko siellä elokuun lopulla 50? Melkein kuin norjalaisessa saunassa jo nyt.

        Lisäys vielä Alille. Saako sieltä Emiraateistakaan enää kultaa halvemmalla kuten aikoinaan, jolloin kaikki siellä matkailleet toivat kultakoruja kaikille läheisilleen ja kuulemma halvalla?

        Nytpäs pääsenkin vastaamaan juonisti:
        Juu, Dubaista saa kultaa halvemmalla, mutta ei halvalla!
        Kyllä itteenikin hirvittää lähteä, mutta onneksi tiedän että sisätiloissa pelaa jäähdytys hyvin ja sopivan viilentyneenä kestää varsinkin aamulla ja illalla hyvänkin aikaa ulkona sellaisessa 40C lämmössäkin. Se lämpö siellä nimittäin kokonaisuudessaan tuntuu ehkä 5C lievemmältä kuin vastaava täällä. Toisin sanoen tämän päivän lämpö Hesassa olisi tuntunut samalta kuin 35-37CF Dubaissa.

    • hh-riitu

      Nyt oli ukkosta ja satoi rankasti. Luulin,että olisi hiukan viilentynyt, mutta pas..kan marjat. Nyt se hiki vasta tulikin kaupassa käydessä
      Vielä tuohon mistä laitoin linkin Travemünden rannalta. Eilen oli uutisissa, että Itämeren rannalla Kielin ja Travemündin välillä on viime päivinä hukkunut 8 ihmistä, ei lapsia vaan aikuisia miehiä. Yksi avioparikin. Siellä liehuu /liehui joka rannalla lippu, että "uiminen kielletty. Siitä huolimatta jotkut uhmasivat kieltoa ja olivat jopa riidelleet rannikkovahtien kanssa ihan käsirysyssä. Kaikki kun eivä tajua, mikä vaara uhkaa. Itämerellä oli viime päivinä voimakas tuuli koillisesta ja pohjoisen korkeapaine pakkasi vettä päin rannikkoa, aallokko oli kova ja se takaisinveto pinnan alla on juuri niin voimakas, että siihen eivät miehen voimatkaan yllä. Lehdessä oli oikein havainnollisesti kuva niistä veden voimista. Mutta mitäs iso mies pelkää, pikku aaltoja, vai?

      • Ali Baba

        Se menee oikeastaan näin: Iso mies ei pelkää pikku aaltoja ja pikku mies ei pelkää isoja aaltoja kun pikkumiehelle pikku aallot ovat isoja :)))))

        En menis kyllä ittekään sopivilla virtauksilla Timmerdorfer strandille harjottelemaan koirauintia.

        ps. Nyt kun on tiukan lämmintä ja viel ehtii kesä kiertää muutaman päivän niin taidankin huomenissa ajella vanhaan kotikaupunkiin Lappeenrantaan serkun kanssa vetykahveille Lappeenrannan torille tai sitten Prinsessa Armadaan Lappeenrannan satamaan.
        Tuleehan edes vähän tuuletusta.
        Ja Calvados varoo sitten menemästä sinne sauna partsille. Sinne voi sulaa tällaisilla ilmoilla. (Siis sille lasitetulle parvekkeelle)

        Juu, partsilla voisi vihtoa pienellä koivuvihdalla ja suihkuttaa kevyesti sumupullolla vettä päälleen. Kun avaan lasit laskee lämpö 37 asteesta parissa tunnissa 30 asteeseen.

        Nuo vesivirtaukset merissä ovat todella voimakkaita, etelän matkoilla liehui punaiset liput usein rannalla ja kukaan, ainakaan paikallinen ei ollut siellä uimassa. Aallonmurtajalla kävelykin on jo vaarallista, moni suomalainen on tullut arkussa takaisin uhmattuaan merta.

        Seilaako se Armada enää lainkaan Saimaan aalloilla? Mitä on vetykahvi?

        Siinä se Armada on jököttänyt kahvilana Lappeenrannan satamassa suurin piirtein niistä ajoista kuin minä sieltä 60 luvun alussa, 62, reissuun läksin. Ei sen höyrypannullaa varmaan enää kahvia kummempaa keitetä,.

        Lappeenrannan eines-eli ns. nakkikioskeilla on paikallisena erikoisuutena Vety- ja Atomi piirakat. Ne ovat paikallisia lihapiirakoita joissa on omat tunnustäytteensä. Vedyssä on lihapiirakan välissä ainakin kinkkua ja siivutettu keitetty kananmuna ellen ihan väärin muista.

        Lappeenrannnan Torin kahvikojut useimmat myyvät Vetyjä ja Atomeja muun pikakahvilatarjonnan ohella. Nakkikioskista poiketen niissä torikojuissa on muutama istuin ja pöytiä.

    • E A

      Huomenta. Nyt jo 27.

      Tuodaanpas Alin kirjoittamasta Lappeenrannan tunnusmerkistöstä pari tähän näytille.

      http://static.makuja.fi/files/recipe/hotdog.515x325.jpg

      Ja sitten se höyry

      http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/87/Prinsessa_Armaada_IMG_9023_C.JPG

      Hieno se satama-alue. Kyllä Suomesta kaunista paikkaa löytyy myös turisteille, ja nyt lämpöäkin.

      Riitulle tänne alas, ettei ankkoja ole enää. Viime syyspuolella kettu vei kolmikon, kun olin unhoittanut ne ulos liian pitkäksi aikaa. Tai no, en tiedä oliko se kettu. Kyllä ilveksiäkin hiippailee lähistöllä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta, tai onhan nyt jo aamupäivä pitkällä.

      Hieno on tuo Prinsessa Armada! Olen minäkin siellä joskus kahvitellut, kun olimme matkalla pohjoiseen.

      Olen myöskin syönyt joskus tuon Atomin, vai oliko se sittenkin Vety?

      Nyt on mentävä suihkuun, hiki noruu pitkin selkää. Helpottaa hetkeksi.

      • E A

        Jokos olet vastannut Ukkelille siellä Hesarissa?

        Lueskelin hieman ja ihmetyttää joskus ukkelin kommentit. No itse en ole sitä Stubbin juttua lukenut, mutta ei sälli sytytä minua. Minulle tulee joskus hänestä mieleen tuuliviiri. Mitähän ihmeen kunniamerkkejä sellaisesta jaetaan, jos Merkel taputtaa olkapäille? No ehkä hyvävelisisar- seuroilla on omat merkkinsä?

        Kyllä täytyisi jotenkin kaupunkiasuntoja viilentää tällaisilla helteillä. Ihme, kun ei yritetä tosissaan hyödyntää aurinkoenergiaa viilennykseen. Jo keväällä ehkä olisi mahdollista kerätä johonkin maan sisälle, eristettyihin suuriin kellareihin ja ....No en tunne mahdollisuuksia, mutta aivan varmaan niitä löytyisi. Se on kallista jäähdyttää perussähköllä, jollei sähköyhtiöitä jollain lailla pakotettaisi tällaisina aikoina tiputtamaan hintoja. Äsh.

        Tervehdys E A!

        No enpä ole vastannut ukkelille ja tuskinpa vastaankaan. Aivan samoin ajattelin minäkin, kuin sinä, ja varmaan moni muukin, tuosta Merkelin olalle taputuksesta. Kuuluu mielestäni sarjaan "kravatin oikaisu"!

        Tuohon huoneistojen viilennykseen kai saisi avun niillä ilmapumpuilla (vai mitä ne nyt ovat nimeltään)?, niillä, millä myös talvella lämmitetään. Maksaa se kyllä kai aikapaljon, en tiedä?

        Meillekkin on tulossa syksyllä ilmalämpöpumppu. Sehän lämmittää ja viilentää. Kuulemma säästää jopa 40% suoraan sähkölämmitykseen verrattuna. Näkis vaan senkin.

        Maksaa asennettuna normi ok -taloon 1500-3000 €.

        Itseäni on näissä epäilyttänyt sekalainen laatu. Monilla on vehkeet rikki muutaman kuukauden välein.

      • Alkuperäinen Rapu
        Whoever kirjoitti:

        Meillekkin on tulossa syksyllä ilmalämpöpumppu. Sehän lämmittää ja viilentää. Kuulemma säästää jopa 40% suoraan sähkölämmitykseen verrattuna. Näkis vaan senkin.

        Maksaa asennettuna normi ok -taloon 1500-3000 €.

        Itseäni on näissä epäilyttänyt sekalainen laatu. Monilla on vehkeet rikki muutaman kuukauden välein.

        Ilmalämpöpumppu, niinhän tuo nimi oli! Ajattelinkin, kun kirjoitin "ilmapumppu", ettei se nyt tainnut ihan oikein mennä, no mutta, sinnepäin kuitenkin.

        Olen kuullut ja lukenut aivan samanlaisia tietoja noista ilmalämpöpumpuista, että laatu on hyvin sekavaa ja kai myös se niiden asennus. Niillä kyllä saa sen viilennyksenkin aikaan. Joku meidänkin taloyhtiössämme heitti "ilmaan" ajatuksen noista laitteista ja nimen omaan viilennyksen kannalta. Muuten meillä on kaukolämpö ja se on hyvin vaivaton juttu.

        Tyttäreni taloon tehtiin jo talonrakennusvaiheessa maalämpö, enkä ole hänen kuullut siitä valittavan. Saisikohan siihen myös viilennyksen helpolla, enpä tiedä?

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Meillekkin on tulossa syksyllä ilmalämpöpumppu. Sehän lämmittää ja viilentää. Kuulemma säästää jopa 40% suoraan sähkölämmitykseen verrattuna. Näkis vaan senkin.

        Maksaa asennettuna normi ok -taloon 1500-3000 €.

        Itseäni on näissä epäilyttänyt sekalainen laatu. Monilla on vehkeet rikki muutaman kuukauden välein.

        http://www.nibe.fi/Tuotteet/Maalampopumput/NIBE--Ilmaiskylma-antaa-miellyttavan-sisailmaston/

        En tunne tätäkään tapausta, mutta ilmalämpöpumpun avulla tehty viilennys sitten on lisälaskuna näkyvissä sähkölaskussa. Olen kysynyt kaverilta, joka käyttää imalämpöpumppua myös viilennykseen, että saisin mitata energiankulutuksen yhden vuorokauden ajalta. No vähätteli sen tarpeellisuuta ja en sitten viitsinyt sen enempiä. Luulen vaan, että halusi pitää tiedon jemmassa.

        PS. Epäilen tuon maalämmönkin reklaamin ilmaisua : "Ilmaiskylmä"

        PS. Ilmalämpöpumppujen testejä kannattaa lukea ja uskon sen olevan erinomainen aina silloin, kun pakkanen pysyy alle -10. No tämä näin uskomustasolla.

        PS. Kesän meidän lämpöennästys tänään. Juuri nyt 31,1 ja sisällä 27,0. Puhallin kierrättää mitä kierrättää.

        Pientä lisää tietämättömältä.

        Sellaisella, jolla on vaikkapa parveke hyvään suuntaan, harkitsisin aurinkopanelisysteemiä ... äsh. Miksi sitten minä en harkitse? Koska odottelen hintojen laskua ja samalla otan selvää omien käsityskykyjeni rajoissa. Alalla ihan varmaan erilaisia vedättäjiä. Toisaalta tarpeeksi iso systeemi vie myös tilaa, joten parvekkeen käyttö ehkä ei sitten riitä muuhun kuin panelien lepopaikaksi. Tällä hetkellä saisi 2500-3500 eurolla erilaisia paketteja. Joku omakotitaloon suoraan sähköverkkoon kytkettäväksi, joku akuilla muilla tarvikkeilla. Maksimituotot ehkä jotain 24h x 1,3kW vuorokaudessa, mutta mitä sitten on se todellinen tuotto.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        http://www.nibe.fi/Tuotteet/Maalampopumput/NIBE--Ilmaiskylma-antaa-miellyttavan-sisailmaston/

        En tunne tätäkään tapausta, mutta ilmalämpöpumpun avulla tehty viilennys sitten on lisälaskuna näkyvissä sähkölaskussa. Olen kysynyt kaverilta, joka käyttää imalämpöpumppua myös viilennykseen, että saisin mitata energiankulutuksen yhden vuorokauden ajalta. No vähätteli sen tarpeellisuuta ja en sitten viitsinyt sen enempiä. Luulen vaan, että halusi pitää tiedon jemmassa.

        PS. Epäilen tuon maalämmönkin reklaamin ilmaisua : "Ilmaiskylmä"

        PS. Ilmalämpöpumppujen testejä kannattaa lukea ja uskon sen olevan erinomainen aina silloin, kun pakkanen pysyy alle -10. No tämä näin uskomustasolla.

        PS. Kesän meidän lämpöennästys tänään. Juuri nyt 31,1 ja sisällä 27,0. Puhallin kierrättää mitä kierrättää.

        Olen aivan samoin aika skeptinen noitten ilmalämpöpumppujen energian säästöprosenttien suhteen jos kaikki suodatin ja huoltokulut otetaan huomioon. Ja tuskinpa sitä kylmennystäkään ihan halvalla syntyy.

        Ok-taloon asennettavan maalämpöpumpun kustannukset porareikineen on kuuleman mukaan vähintään 20 000 €.
        Eli siitä ei rahallista säästöä synny ihan lyhyessä ajassa.
        Toisaalta tuossa Niben mainoksessa puhuttiin jo 80 % prosentin energiakustannusten säästöstä.
        Pistää kyllä mietityttämään.

        Yksi sukulainen Sipoossa laittoi ok-taloonsa mainitun pumpun muutama vuosi sitten. Tiedä oliko maa-, ilma-, kylmä- vaiko lämpöpumppu. Härveli oli ulkoseinässä, oliko sisäseinässäkin jotain, en huomannut, kun heillä on melko iso ok-talo.

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        Yksi sukulainen Sipoossa laittoi ok-taloonsa mainitun pumpun muutama vuosi sitten. Tiedä oliko maa-, ilma-, kylmä- vaiko lämpöpumppu. Härveli oli ulkoseinässä, oliko sisäseinässäkin jotain, en huomannut, kun heillä on melko iso ok-talo.

        Se oli justiinsa ilmalämpöpumppu. Siinä on isompi ilmanotto härveli talon ulkoseinässä ja pienempi puhallin sisällä.

        Oikein isoissa taloissa pitäis kai olla kaksikin sisäyksikköä.
        Mutta nämä ovat itsellenikin ihan vieraita juttuja.

    • Calvados

      Aamupäivää. Todella hieno laiva tuo Armada ja hodarin välissä on vaikka mitä.

      Täällä stadissakin on vaikka minkälaista välipalaa saatavissa, mutta kaipaan 60-luvun porilaisia.

      Kerran olin jossain paikallisessa jonossa niin yksi heppu tilasi kaksi kyttää ja kala mällillä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Terveisiä terassilta!

      Tulin juuri pojantyttären 9-vuotisjuhlista, jotka pidettiin heidän tulevan kotinsa tontilla, minne poikani on rakentanut ulkoterassin. Siellä oleva talo odottaa purkamista kivijalkaan asti ja siihen sitten aikanaan nousee heille uusi talo. Sää on ihana ja se oli todella mukava paikka kesäjuhlille. Tontti on suuri 1800 neliömetriä ja siellä kasvaa vaikka mitä puita, hevoskastanjoista alkaen. Nuorin vieras oli juuri täyttänyt vuoden, pieni tyttö ja hän seisoi hieman horjuen kauniissa kesämekossaan ja lähtipä siitä myös kävelemään. Kyllä oli söpöläinen!

      Täällä ketjussa on ollut hiljaista. Onko väki lähtenyt mökille? Minulla on edelleen tosi kuuma täällä yläkerrassa, en tiedä saako nukutuksi ollenkaan.

    • Ali Baba

      Terveisiä Lappeenrannasta. Muistin sen vedyn oikein. Se oli sitä savu-tai keittokinkkua ja siivutettu kananmuna lihapiirakan välissä. Lappeenrannan tori on vain kivenheiton päässä vanhasta Lappeen kirkon kellotapulista mitä naakat ovat aina pitäneet tukikohtanaan. Nyt pieni parvi naakkoja tepasteli siinä vetykioskilla ja olivat paljon sivistyneempiä kuin kauppatorin lokit. Kesyin tuli ihan pöydälle seisomaan, mutta yksikään ei yrittänyt ryöstää kädestä vaan odottivat että annetaan.
      Ostin tuliaiseksi vähän punaherukoita, tilliä ja tuoreita valkosipuleita varsien kanssa.

      Mitä tulee noihin keskusteltuihin ilmalämpöpumppuihin niin kansainvälisesti niitä kutsutaan Aircon tai siis ilmastointilaitteiksi. Kuumemmassa mailmassa niiden pääkäyttö onkin viilennys eikä lämmitys. Ne ovat hirmuisia sähkösyöppöjä ja hyvin usein huollon tarpeessa. Suomessa hankkisin sellaisen "siirrettävän" laitteen vain joko yhden huoneen viilennystä täi jos ei rahalla ole mitään merkitystä niin miksi ei vaikka parinkin huoneen viilennykseen kesän huippulämpöjä silmälläpitäen eli mahdollisesti 10 vuosipäiväntarvetta varten.

      Lämmitysmielessä en missään tapauksessa hankkisi niin kllista ja epävarmaa vehjettä vaikka olisi ukko mustalainen selittämässä kuin parasta hevostaan myydessä.

      • Whoever

        Varmaan sähkösyöppöys pitää paikkaansa näitten siirrettävien muutaman satasen viilennys-aparaattien kanssa.

        Mutta kiinteät ilmalämpöpumppu systeemit missä on ulko -ja sisäyksikkö erikseen pitäisi olla ihan eri juttu. Niillä luvataan jopa 40% enegiansäästö lämmityskuluihin korvattaessa sillä normaali sähkölämmitys. Viilennysominaisuus näissä on myös, mutta jos laitetta kesällä viikennykseen käyttää, niin siltä osin sähkönkulutus tulee tietysti erikseen.

        Jos nää systeemit olis ihan susia, niin en usko että ne niin nopeasti yleistyisi.

        Varmaan jostain löytyisi faktaa mitä nää kulutuslukemat oikeasti on, mutta näin kuumalla ei jaksa eikä viitti. Pitäis ensin hankkia ilmalämpöpumppu että sisäilma vähän viilenis..

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta!

      Taas on tulossa kuuma päivä. Mittari näytti 22 astetta varjossa jo tuossa seitsemänaikoihin, kun menin alas keittiöön. Nyt olisi jonkinlainen viilennys kyllä tarpeen. Kauppareissulle on kuitenkin lähdettävä tänäänkin.

      En nyt muista, missäpäin Suomea se oli, kun naakat varastavat golf-palloja. Aiheuttavat kuulemma suuret vahingot, kun nappaavat pallot lyönnin jälkeen. Mitkään pelotteet eivät auta. Tuli mieleeni tuosta Ali Baban kirjoittamasta Lappeen kirkon kellotornin naakoista ja siitäkin, kun tyttäreni golfaa (kilpailu) tänään Sastamalassa jossakin Sairaalalääkärit- Kirurgit turnauksessa ja eilen oli puhetta, että siellä Sastamalassa on se yksi paanukattoinen vanha kirkko, joka on palanut ja kunnostettu uudestaan. Tytär sanoi, että yrittää ehtiä piipahtamaan myös siellä tänään.

      Yritetään jaksaa - kun heinäkuu hellii meitä, vaikka "ehkä" hieman liian kuumasti!

    • E A

      Morot kaikille

      Alille. No kyllä ne ilmalämpöpumput ihan käypiä ovat, siis ne hyvät. Usealla ei ehkä ole mahdollisuuksia kaivattaa kallista maalämpöä. Tai ei halua jatkaa öljyllä. Tai sähköpattereilla. Ja vaikka olisikin öljy tai sähkölämmitys, niin sen ilmapumpun voi ottaa rinnalle. Pumppua kun käyttää niillä leudoilla ilmoilla, niin uskon, että halvempaa ja tasaisempaa lämpöä saa kuin sähköpattereilla. Jos taas on takka ja on ostopuiden varassa, niin ei sekään oikein halpaa ole ja työt kaupan päälle. Kaukolämmöstä en tiedä, mutta jokin epäilys siinäkin minulla on.

      Rapu, ne linnut, jotka veivät golfpalloja, olivat korppeja. Siellä, missä naakkoja on, niin saa olla tarkkana, etteivät pesi piippuihin.

      Nyt kaffeeta. Lämmin kahvi viilentää.

      • Alkuperäinen Rapu

        Kiitos E A tuosta "naakka" korjauksesta. Minä olin sen jostakin lukenut ja kun eilen tuolla synttäreillä keskustelimme golfista, koska tytär lähti sieltä suoraan ajelemaan sinne Sastamalaan tuohon heidän golf-turnaukseen, niin joku muisti, että ne olivat naakkoja, nuo golfpalloihin tykästyneet linnut.

        Sitten tuohon lämmitysasiaan. Meillä on täällä kaukolämpö, mutta nykyisin sen hintaa on nostettu, ettei taida olla halvempi kuin muutkaan, mutta vuosia sitten se oli halvin kyllä. Vaivaton se on edelleen. Aikaisemmassa asuntoyhtiössämme, missä asuin, oli öljylämmitys ja sain kyllä siitä niin tarpeekseni, että sekin oli osasyy sieltä muuttamiseen nykyiseen kotiini.

        Tuo kaukolämpö

        Uskon, että se on ihan hyvä järjestelmä, kun vain se ei olisi jonkun kunnan taloustasapainon ylläpitäjä. Joskus luin, että Lahden kaukolämpö nosti rajusti hintojaan juuri tasapainottaakseen kuntatalouttaan. Epäreilua siis kaukolämpöön liittyneille.

        PS. Kivaa nämä hellepäivät. Kuka tuolla helteellä nyt oikein jaksaa, nyt 29. Pääsin irrottelemaan Hesarin keskusteluissa tuon Kiviniemen valinnan suhteen. No ehkä modet taas piruilut siirtävät mappi ööhön.

        PS. Jos lähellä olisi golf rata, niin kyllä kokeilisin. Houkuttava peli.

    • Calvados

      Aamupäivää. Lappeenrannassa on siis sivistyneitä naakkoja. Mitähän ne korpit niillä golfpalloilla tekevät? Vievät pesään ja yrittävät hautoa?

      Mitä harmia on öljylämmitysasunnolla verrattuna kaukolämpöön asunto-osakeyhtiössä? Muistan, kun edellisessä asunnossamme oli öljylämmitys niin talonmies pystyi tekemään jotain, jos valitti asunnon kylmyydestä. Sitten siirryimme kaukolämpöön niin lämpöä ei tullut lisää vaikka kuinka olisi valitellut. Olimme kaiketi viimeinen linkki siinä putkessa, että kovilla pakkasilla lämpö oli jäähtynyt ennen kuin ehti talollemme asti.

      • E A

        " Mitä harmia on öljylämmitysasunnolla..."

        Kyllä tänä päivänä pitäisi öljylämmityksestä eroon päästä monesta syystä. Vaikka sitä perustellaan hyvälläkin hyötysuhteella, kun polttolaitteet ovat kehittyneet. Tuo kaukolämmön lämmönjako on tuntematon juttu, mutta veikkaan, että siinä syynä joko taloyhtiön säästö tai tekninen ongelma, mikä varmaan pystytään korjaamaan. Ehkä. Kyllä se lämpö pitää mitoittaa putkistoissa niin, että viimeinenkin saa tarpeeksi lämpöä. Tai sitten hintaa rajusti alas, mikä ei tietysti vilua vie pois, mutta lämmittä ainakin mieltä. Millaisia sisälämpöjä tarvitset, jos saa olla utelias? Yksilöllistähän se tietysti on.

        Kyllä kaukolämpö taajamissa olisi kenties paras ratkaisu nykyteknologioilla kaikella tavalle kokonaisedullisimpaan lämmitykseen.
        Sen ongelma onkin juuri siinä, että sen toimittaja on aina ostajaan nähden monopoliasemassa ja se näkyy hinnoissa ja niiden "tarve" nousuissa. Myös kaukojäähdytys olisi hyvä ratkaisu jäähdytystarpeelle. Jäähdytyksen kysyntä on kuitenkin vielä niin lyhytaikainen, että siitä on tosi suurta kaupunkia lukuun ottamatta ehkä vaikea saada kannattavaa bisnestä.
        Tuolla aavikon maissa sekä jäähdytys, että lämmitys jos milloinkaan tarpeellista, hoidetaan niillä ns. lämpöpumpuilla ja niin kuin viittasin niissä on ainakin siellä yleisimmissä laitteissa aina mitä erilaisimpia vikoja ja hirmuinen sähkökuorma. Juuri niiden takia esimerkiksi Emiraateissa on hirmuinen määrä höyryvoimalaitoksia kun virtaa tarvitaan julmasti juuri näihin aircon laitteisiin ja veden tekoon suolanpoistolaitoksista joista yksi yksikkö on melkein paperikonelinjan kokoinen.
        Meillä niitä voisi harkita rajoitetussa määrässä juuri sen jäähdytyskäytön vähäisen tarpeen vuoksi.
        Mutta niin kuin EA totesi niin hyvät ja äänettömät laitteet maksavat maltaita.

        ps. voin todella olla ylpeä niistä lappeenrantalaisista naakoista. Sivistyneet naakat oli oikein osuva kuvaus.

        Sitä kyllä ihmettelen, miksei siellä aavikon maissa käytetä aurinkoenergiaa viilentämiseen.

        Milläs ne pyörittää niitä höyryvoimalaitoksiaan? Olet tainnut jossain kyllä jo mainitakin, siis ainakin kaasun.

        PS. jostain lueskelin sellaista, että suomalainen pelle peloton tekee jäähdytyslaitteet vanhoista jääkaapin kompressoreista, lauhduttimista ja höyrystimistä. Kun tehontarve on vain hiukan runsas 100 wattia, niin johan sitä pyörittää pienehköllä aurinkopanelijärjestelmällä. Tiedä häntä, kuinka laajan alueen tuolla lailla pystyttäisi viilentämään. En viitsi avata jääkaapin ovea ja kokeilla. Saattaisi kompressori sanoa yhteistyön irti aika nopeasti tai lauhduttaja sitten lämmittäisi ilmaa, mitä koitetaan viilentää. Lauhduttaja pitäisi olla jossain ulkona, ehkä.

        Turkkilainen tuttavani sanoi, että heidän kylässään niinkuin useimmilla paikkakunnilla siellä on joka talon katolla aurinkopaneelit. Sillä energialla lämmitetään vedet ja aurinkoenergiaa käytetään kaikkeen kotitaloudessa tarvittavaan sänhkön käyttöön. No siellähän se on tietenkin helppoa, koska aurinko paistaa tarpeeksi.

        Tekisi mieli veikata, että

        Turkissa on pääsääntöisesti kerrostaloissa sähkölämmitys. Katsastin joitain myytäviä kohteita ja niissä mainittiin ainakin lattialämmitys (ei energiamuotoa, veikkaan sähkö) ja lisälämpönä tai viilennyksenä ilmalämpöpumppu.

        Vain joissain mainittiin yhtiövastike, mutta en niin montaa kyllä tarkistanut. Mainostavat ainakin edullisia vastikkeita ja halpaa sähköä.

        Jos olisin nuorempi, niin etsisin kyllä halpaa tonttia tai pientä taloa Espanjan tai Portugalin syrjäkyliltä. Toisaalta muutama kuukausi vuodesta asuntoautossa, äsh.

      • Calvados
        E A kirjoitti:

        " Mitä harmia on öljylämmitysasunnolla..."

        Kyllä tänä päivänä pitäisi öljylämmityksestä eroon päästä monesta syystä. Vaikka sitä perustellaan hyvälläkin hyötysuhteella, kun polttolaitteet ovat kehittyneet. Tuo kaukolämmön lämmönjako on tuntematon juttu, mutta veikkaan, että siinä syynä joko taloyhtiön säästö tai tekninen ongelma, mikä varmaan pystytään korjaamaan. Ehkä. Kyllä se lämpö pitää mitoittaa putkistoissa niin, että viimeinenkin saa tarpeeksi lämpöä. Tai sitten hintaa rajusti alas, mikä ei tietysti vilua vie pois, mutta lämmittä ainakin mieltä. Millaisia sisälämpöjä tarvitset, jos saa olla utelias? Yksilöllistähän se tietysti on.

        Hyvä sisälämpötila on mielestäni 21-22-astetta oleskelutiloihin, makkariin riittää 18. Mutta kun meillä meni talvella mittari 15-16-asteseen siinä kaukolämmön alkuajoissa, niin kyllä valitti yläkerran naapurikin kylmyyttä.

        Nuorena tytsynä asuin Malmilla erään talon yläkerrassa ja siellä lämpötila oli talvella noin 15 astetta, talon alimmassa kerroksessa oli keskuslämmityspannu, sen uunista tuli paistoi takaseinästä ulospäin, kun oli niin hapertunut. Siellä oli myös puilla lämmitettävä sauna ja verstas, jossa mies hitsasi milloin mitäkin. Oli puutalo. Talo olisi palanut todella nopeasti, jos palo olisi päässyt irti siitä uunista, minulla ei ollut asunnosta edes palotikkaita pihalle.

        Ensimmäisessä yhteisessä asunnossamme lämpötila laski jopa 8 asteeseen keittiössä ja olkkarissa 15 asteeseen yön aikaan talvella, mutta meillä olikin silloin puulämmitys. Sellaisiin lämpötiloihin olin tottunut lapsena.

        Jahas.

        Olet joskus ennenkin maininnut nuo arktiset sisälämmöt, mitä nuorempana jouduit kokemaan. Minä vaan en muistanut. Kyllä nuo talven olkkarilämmöt olisi saatava pysymään mainitsemissasi lukemissa. Meillä harvemmin on sydäntalvella kuitenkaan ihan niin lämpimään mahdollisuudet. Vaatisi ainakin uuden ja suuremman takan ja se sitten olisi jo vähintään neljän-viiden tonnin juttu.

    • Inger1

      Hyvä ja sopiva aika puhua lämmitystekniikoista asuintaloissa, kun kesän korkein lämpötila ulkona on n 32 astetta. Eihän sitä sitten kylmien ilmojen aikana kykene kuin hytisemään kädet taskussa ja vetämään villasukkaa lisää jalkaan ja myssyä syvemmälle päähän. Voidaan kesät talvet mitä parhaiten ilmoihin sopeutumalla!!!

      • Uunonen

        Eikös ole parempi puhua talojen lämmittämisestä puoli vuotta liian aikaisin kuin liian myöhään?

        Hyvää unikeon päivää.

      • inger1
        Uunonen kirjoitti:

        Niinhän se tietysti on että unikeon päivästäkin on parempi puhua ajoissa, ettei vaan satu karata käsistä koko Merkkipäivä. Kiitos toivotuiksesta. Alan tässä valmistautua oletettavan rauhaisaan keon päivään. - Kun ensin jaksaaaais " viettää " alta pois yhden hikisen kuuman ja levottoman yön!

        Nimimerkki Uunoselle tiedoksi että oikeasti uuni - se vasta ei ole ½ :ssa vuodessa tullut! Minikeittiöt ovat painajaisia, kun eivät näy helposti istuvan erilaisiin asuntoihin...

    • hh-riitu

      Täällä on puhe pumpuista. Kysyn vaan, kun en tiedä asiasta höykäsen pöläystä, että eikö kaikenlaiset pumput talossa pidä sellaista ääntä, että ei sitä viittisi kuunella yötä päivää. Minulla kun on tinnitus korvassa, niin se kuulostaa kuin olisi jatkuvasti joku vesipumppu korvan juuressa.
      Täällä ollaan päästy yleisesti pois öljylämmityksestä. Enimmäkseen kerrostaloissa ainakin on kaasulämmitys. Siis katujen alla kulkee kaasuputket ja niistä taloihin oma haarauma ja taloissa on omat lämmityslaitteet. Patterit saa lämpiämään asuntokohtaisesti niinkuin haluaa. Jos nytkin vääntäisin patterin hanaa täysille, niin patteri alkaisi lämmetä, vaikka ulkona onkin 30 astetta plussaa. Tietenkin maksan omat lämpökustannukset itse, pattereissa on kiinnitettynä mittari, mikä käydään lukemassa kerran vuodessa.

      • E A

        Tuo ilmalämpöpumppu ei pidä ääntä juurikaan.

        Varsinainen pumppuosa on talon ulkoseinällä ja se yksikkö, mikä jäähdyttää tai lämmittää ja on sisällä, on hiljainen.

        No Saksahan käyttää paljon venäläistä maakaasua, ainakin sitä. Meillä Suomessa kait vain suuremmat teollisuudet ja kohta ehkä nesteytettynä kaasuna ne laivat. Suomalainen poliitikko ei hyväksy tavallisten ihmisten esimerkiksi ajavan maakaasulla. Asemien määrässä pihdataan, kait tänä päivänä 20 tankkauspistettä.

        Tuo talokohtainen energian lukulaite on kait suomalaisissa kaukolämpökohteissakin. Kerrostaloista en tiedä, kuinka laskutus pelaa. Tuskin osakekohtaisesti, ehkä asuinpinta-alan mukaan. Valaiskaapa minua suomalaiset.

        Se kaasu tulee tänne tosiaan Itämeren putken kautta ja Putin kontrolloi. Voipi pian ollakin, että Putin korottaa kohta hintaa tuntuvasti, kun pakotteet häntä vastaan kovenee.
        Jos lämpöenergian laskutus menee pinta-alan mukaan, niin se on aika epäoikeuden mukaista sellaisille, jotka säästävät lämmityslukemissa ja toiset paahtavat minkä sietävät.

        Tarkoitinkin tuota turkkilaista systeemiä aurinkokennoilla energian tuottamisessa sellaisissa omakotitaloissa, jotka ovat itse kustantaneet ne kennot, niinkuin tuttavani äiti jossain Keski-Turkissa pikkuisessa kyläpahasesasa..

      • Ali Anjovis
        E A kirjoitti:

        Tuo ilmalämpöpumppu ei pidä ääntä juurikaan.

        Varsinainen pumppuosa on talon ulkoseinällä ja se yksikkö, mikä jäähdyttää tai lämmittää ja on sisällä, on hiljainen.

        No Saksahan käyttää paljon venäläistä maakaasua, ainakin sitä. Meillä Suomessa kait vain suuremmat teollisuudet ja kohta ehkä nesteytettynä kaasuna ne laivat. Suomalainen poliitikko ei hyväksy tavallisten ihmisten esimerkiksi ajavan maakaasulla. Asemien määrässä pihdataan, kait tänä päivänä 20 tankkauspistettä.

        Tuo talokohtainen energian lukulaite on kait suomalaisissa kaukolämpökohteissakin. Kerrostaloista en tiedä, kuinka laskutus pelaa. Tuskin osakekohtaisesti, ehkä asuinpinta-alan mukaan. Valaiskaapa minua suomalaiset.

        Siellä Persianlahden maissa sähkö ja juomavesi tehdään höyryllä ja höyry puolestaan pääsääntäisesti maakaasulla lämmitetyillä suurkattiloilla. Esimerkiksi se laitos jota olin viime talvena tuunaamassa toimi täysin maakaasulla. Siinä oli 5 kattilalaitosta yhteisteholtaan noin 30% enemmän kuin Olkiluoto 3 ydinvoimalassa eli runsaat 2 Gigawattia. Sen varapolttoaine on dieselöljy tai kevyt polttoöljy. Muualla varavoima vaihtelee kevyestä poltto öljystä raskaaseen polttoöljyyn. Joitakin laitoksia operoidaan ihan raskaalla polttoöljyllä.
        Emiraatit tosin jo muutama vuosi sitten suuntasivat ydinvoimaan ja nyt on nelja ydinvoimalaa tekeillä yhteisteholtaan 5200 megawattia eli kolmannes koko Suomen huippuenergiatarpeesta.

        Se on osaksi juuri se ilmastointi mikä hörppää rajusti sitä sähkövirtaa. Mainitsit tuolla teoreettisen 100W, mutta kyllä se on käytännössä mahdotonta. Siellä ihan vain yhden huoneen jäähdytysyksiköt hörppäävät minimillään 1500 wattia tehoa ollessaan jäähdyttämässä. Kaikki muut ovat sitäkin ahneempia.

        Helsinkiinhän on nyt pienessä mittakaavassa jo rakenteilla ja toiminnassa kaukojäähdytysverkosta. Siinä voisi muuten olla järkeä mutta vastaan tulee se vähäinen jäähdytystarve ja siten huono bisnes suurelle struktuuri-investoinnille mitä sekin vaatii.

        Tämä juomaveden valmistamo eli suolan poistamo mitä nyt menen tarkkailemaan on taas sellainen paperitehtaan kokoinen ja tuottanee juomavettä sellaiset 10 miljoonaa litraa päivässä eli 10000 tonnia/vrk. Tarkat tiedot saan kun olen mäellä!
        Senkin perässä on melkoinen höyrykattila joka tällä kertaa ei kuulu tarkkailtavieni joukkoon.

        Nyt kun vedentislauksesta, jäähdytyksestä yms on puhuttu näihin kuumiin ilmoihin liittyen niin jos sattumalta ette ole tienneet niin nesteen haihtuessa syntyy endoterminen eli kylmäävä reaktio. Jääkaapitkin ja ne ilmastointilaitteet pohjautuvat höyrystykseen.
        Kotioloissa voitte järjestää tällaisen teknisen jäähdytyksen ihan märällä pyyheliinalla tai sumutuspullolla niin että kastelette paljaan ihon ja pidätte tuuletinta itseenne kohdistettuna. Tuuletin aiheuttaa iholta kosteuden pihahaihtumisen ja viilentää sitä hetkessä. Jos on tukala olo niin pienellä suihkupullolla riittävän usein sumutettuna pystyy jäähdyttämään itsensä mukavaan olotilaan kunnes yön keskitunnit pudottavat lämmön muutenkin nippa nappa kestettävälle tasolle.

        Tästä niksistä velotan sen käyttäjiä yhden anjoviksen palkkiota. Anjoviksellä korjaan hikoilun aiheuttaman suolatasapainon vajauksen, :)))))

      • Calvados
        Ali Anjovis kirjoitti:

        Tässä sinulle yksi anjovis, ole hyvä! Minä jo sumutuspullolla jäähdyttelin itseäni partsilla, samalla kun vihdoin pienellä koivuvihdalla. Aussit kastelevat kesällä lakanansa, jotta jäähdytys tapahtuu yöllä, talvella lisäävät kuumavesipulloja sänkyynsä.

        Kävimme tänään Malmin hautausmaalla. Neljä vakihautaamme sai uudet kukkaset.

        Sitten ajoimme vielä Vantaan Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle, siellä oli menossa monet vihkiäiset. Voi, että oli kauniita morsiamia ja upeata hääväkeä. Miten morsiamet voivatkaan olla niin kauniin freesejä vaikka ilma oli todella kuuma. Ainakin kolme morsianta ja sulhasta saivat toisensa sen tunnin aikana minkä olimme siellä. Puhalsivat saippuakuplia riisin heiton sijaan, esim koska riisi tuppaa puuroutumaan kirkon rappusille, jos on sadesää. Nyt ei ollut siitä pelkoa. Riisinheittokielto on jo monessa kirkossa.

        Etsimme Dr Dulcamaran hautaa ja löysimme sen, hauta ei ollut se, mitä ensin luulimme silloin ekalla käynnillämme. Kävelimme ympäriinsä ja lopulta aivan uuvuin ja kadotin ukkelin näköpiiristä kun etsimme eri rivistöistä. Istuin eräällä penkillä, kun havaitsin tutun näköisen miehen, joka viittoili että tänne. Sieltä hauta löytyi, kirkon takaa, mutta hieman mutkan takaa, koska pensaat estivät suoran kulkutien, mieheni oli löytänyt haudan. Laitoimme haudalle valkoisia tertturuusuja.

      • hh-riitu
        Ali Anjovis kirjoitti:

        Siellä Persianlahden maissa sähkö ja juomavesi tehdään höyryllä ja höyry puolestaan pääsääntäisesti maakaasulla lämmitetyillä suurkattiloilla. Esimerkiksi se laitos jota olin viime talvena tuunaamassa toimi täysin maakaasulla. Siinä oli 5 kattilalaitosta yhteisteholtaan noin 30% enemmän kuin Olkiluoto 3 ydinvoimalassa eli runsaat 2 Gigawattia. Sen varapolttoaine on dieselöljy tai kevyt polttoöljy. Muualla varavoima vaihtelee kevyestä poltto öljystä raskaaseen polttoöljyyn. Joitakin laitoksia operoidaan ihan raskaalla polttoöljyllä.
        Emiraatit tosin jo muutama vuosi sitten suuntasivat ydinvoimaan ja nyt on nelja ydinvoimalaa tekeillä yhteisteholtaan 5200 megawattia eli kolmannes koko Suomen huippuenergiatarpeesta.

        Se on osaksi juuri se ilmastointi mikä hörppää rajusti sitä sähkövirtaa. Mainitsit tuolla teoreettisen 100W, mutta kyllä se on käytännössä mahdotonta. Siellä ihan vain yhden huoneen jäähdytysyksiköt hörppäävät minimillään 1500 wattia tehoa ollessaan jäähdyttämässä. Kaikki muut ovat sitäkin ahneempia.

        Helsinkiinhän on nyt pienessä mittakaavassa jo rakenteilla ja toiminnassa kaukojäähdytysverkosta. Siinä voisi muuten olla järkeä mutta vastaan tulee se vähäinen jäähdytystarve ja siten huono bisnes suurelle struktuuri-investoinnille mitä sekin vaatii.

        Tämä juomaveden valmistamo eli suolan poistamo mitä nyt menen tarkkailemaan on taas sellainen paperitehtaan kokoinen ja tuottanee juomavettä sellaiset 10 miljoonaa litraa päivässä eli 10000 tonnia/vrk. Tarkat tiedot saan kun olen mäellä!
        Senkin perässä on melkoinen höyrykattila joka tällä kertaa ei kuulu tarkkailtavieni joukkoon.

        Nyt kun vedentislauksesta, jäähdytyksestä yms on puhuttu näihin kuumiin ilmoihin liittyen niin jos sattumalta ette ole tienneet niin nesteen haihtuessa syntyy endoterminen eli kylmäävä reaktio. Jääkaapitkin ja ne ilmastointilaitteet pohjautuvat höyrystykseen.
        Kotioloissa voitte järjestää tällaisen teknisen jäähdytyksen ihan märällä pyyheliinalla tai sumutuspullolla niin että kastelette paljaan ihon ja pidätte tuuletinta itseenne kohdistettuna. Tuuletin aiheuttaa iholta kosteuden pihahaihtumisen ja viilentää sitä hetkessä. Jos on tukala olo niin pienellä suihkupullolla riittävän usein sumutettuna pystyy jäähdyttämään itsensä mukavaan olotilaan kunnes yön keskitunnit pudottavat lämmön muutenkin nippa nappa kestettävälle tasolle.

        Tästä niksistä velotan sen käyttäjiä yhden anjoviksen palkkiota. Anjoviksellä korjaan hikoilun aiheuttaman suolatasapainon vajauksen, :)))))

        Minun ei nyt tartte jäähdytellä itteäni millään. Tänään on ollut aivan siedettävää jopa miellyttävää ja parvekkeellakin on kiva istua , kun aurinko on jo laskenut puitten taakse.
        Mitenkähän a-mummu on selvinnyt Savonlinnan kuumuudesta? Linnan holvien varjossa on varmaan miellyttävän viileää. Tunnen tuon Linnan hyvin jo viiskyt-kuuskytluvuilta, kun serkkutyttöni oli siellä oppaana ja minä vietin S-linnassa kesälomiani ja pääsin serkkuni kanssa opaskierroksille. Silloin siellä ei ollut vielä Oopperajuhlia ja linnaan oli vain soutuyhteys.

      • Whoever
        Ali Anjovis kirjoitti:

        Siellä Persianlahden maissa sähkö ja juomavesi tehdään höyryllä ja höyry puolestaan pääsääntäisesti maakaasulla lämmitetyillä suurkattiloilla. Esimerkiksi se laitos jota olin viime talvena tuunaamassa toimi täysin maakaasulla. Siinä oli 5 kattilalaitosta yhteisteholtaan noin 30% enemmän kuin Olkiluoto 3 ydinvoimalassa eli runsaat 2 Gigawattia. Sen varapolttoaine on dieselöljy tai kevyt polttoöljy. Muualla varavoima vaihtelee kevyestä poltto öljystä raskaaseen polttoöljyyn. Joitakin laitoksia operoidaan ihan raskaalla polttoöljyllä.
        Emiraatit tosin jo muutama vuosi sitten suuntasivat ydinvoimaan ja nyt on nelja ydinvoimalaa tekeillä yhteisteholtaan 5200 megawattia eli kolmannes koko Suomen huippuenergiatarpeesta.

        Se on osaksi juuri se ilmastointi mikä hörppää rajusti sitä sähkövirtaa. Mainitsit tuolla teoreettisen 100W, mutta kyllä se on käytännössä mahdotonta. Siellä ihan vain yhden huoneen jäähdytysyksiköt hörppäävät minimillään 1500 wattia tehoa ollessaan jäähdyttämässä. Kaikki muut ovat sitäkin ahneempia.

        Helsinkiinhän on nyt pienessä mittakaavassa jo rakenteilla ja toiminnassa kaukojäähdytysverkosta. Siinä voisi muuten olla järkeä mutta vastaan tulee se vähäinen jäähdytystarve ja siten huono bisnes suurelle struktuuri-investoinnille mitä sekin vaatii.

        Tämä juomaveden valmistamo eli suolan poistamo mitä nyt menen tarkkailemaan on taas sellainen paperitehtaan kokoinen ja tuottanee juomavettä sellaiset 10 miljoonaa litraa päivässä eli 10000 tonnia/vrk. Tarkat tiedot saan kun olen mäellä!
        Senkin perässä on melkoinen höyrykattila joka tällä kertaa ei kuulu tarkkailtavieni joukkoon.

        Nyt kun vedentislauksesta, jäähdytyksestä yms on puhuttu näihin kuumiin ilmoihin liittyen niin jos sattumalta ette ole tienneet niin nesteen haihtuessa syntyy endoterminen eli kylmäävä reaktio. Jääkaapitkin ja ne ilmastointilaitteet pohjautuvat höyrystykseen.
        Kotioloissa voitte järjestää tällaisen teknisen jäähdytyksen ihan märällä pyyheliinalla tai sumutuspullolla niin että kastelette paljaan ihon ja pidätte tuuletinta itseenne kohdistettuna. Tuuletin aiheuttaa iholta kosteuden pihahaihtumisen ja viilentää sitä hetkessä. Jos on tukala olo niin pienellä suihkupullolla riittävän usein sumutettuna pystyy jäähdyttämään itsensä mukavaan olotilaan kunnes yön keskitunnit pudottavat lämmön muutenkin nippa nappa kestettävälle tasolle.

        Tästä niksistä velotan sen käyttäjiä yhden anjoviksen palkkiota. Anjoviksellä korjaan hikoilun aiheuttaman suolatasapainon vajauksen, :)))))

        Taitaa Anjovis-Ali olla Dynamokeskus Bongin miehiä. Toimintavapaiden LBH-teknologioiden (Localised Black Hole, paikallistetut mustat aukot) asiantuntija.

      • Ali Anjovis
        Whoever kirjoitti:

        Taitaa Anjovis-Ali olla Dynamokeskus Bongin miehiä. Toimintavapaiden LBH-teknologioiden (Localised Black Hole, paikallistetut mustat aukot) asiantuntija.

        No kertoihan se whoever lopulta vanhan nimimerkkinsäkin. Ei sitä tuon selvemmin olisi voinut ilmoittaa.

      • Calvados
        Ali Anjovis kirjoitti:

        No kertoihan se whoever lopulta vanhan nimimerkkinsäkin. Ei sitä tuon selvemmin olisi voinut ilmoittaa.

        Ja mikäs Whoever sitten on ennestään? P Kustaa vai?

      • Ali Baba
        Calvados kirjoitti:

        Ja mikäs Whoever sitten on ennestään? P Kustaa vai?

        Minä pidän sen arvauksen ihan omanani. Viittaan vain siihen että kysyin hänen ilmestyttyään mikä hänen alkuperäinen nimimerkkinsä oli jotta osaisi ottaa tunnetun kommunikaatiohistorian huomioon keskusteluissa.
        En minäkään 100% varma ole edelleenkään, mutta 100% varma rajoittumisesta kahteen tuntemistamme nimimerkeistä joista toiseen 99%.
        Kustaa ei siihen joukkoon kuulu- Kustaan kanssa voi keskustella varauksitta!
        Jos tarkkaan kuitenkin muistelette niin ainoastaan yksi historiallisista keskustelijoista sai teknologioista näppylöitä eikä hyväksynyt maailman yleistä teknologiaa omilta rajoituksiltaan. Niin ja se 1% mahdollisuus ei ollut teknologiasta kiinnostunut vaan koki oman elämäntapansa ylhäisessä yksinäisyydessään ainoaksi oikeaksi.

        Tämän enempää en aiheesta aio avautua. Jos henkilö itse haluaa avautua niin se on hänen valintansa.

        Sen vielä toistaisin, että Lappeenrannan naakatkin osasivat heti hyväksyä kanssaeläjänsä sellIaisina kuin ovat eli kunnioittivat tosiasioita.

        Nyt alan jo hiukan paremmin ymmärtämään Alin alusta asti varauksellista suhtautumista meikäläiseen.
        Kyse on siis jostain traumaattisista väännöistä joidenkin vanhojen keskustelijoiden kanssa, jotka on nyt sitten jotenkin yhdistynyt minuun.

        Minulla ei ole kylläkään aavistustakaan noista "historiallisista" kirjoittajista. Ilmeisesti kyse ei ole S24 osallistujista ?

        Anjovis juttu oli ns. hauskaksi tarkoitettu kirjoitelma, Uudenkaupungin Bonk museo tuli mieleen tuosta anjoviksesta.

        Joskus luvalla sanoen vähän ihmetyttää ihmisten rajoitteellinen tai "valikoiva" hoksnokka.

        Tavallaan tietysti mukava huomata tulleensa noteeratuksi, ei voi olla ihan yhdentekevä kirjoittaja jos herättää edes jotain tuntemuksia.

        Tuota kanssaeläjien hyväksymistä ja kunnioittamista olen tässä yrittänyt peräänkuuluttaa itsekin koko ajan.

        Ok, sorry, että edes arvailin. Arvelin vain P Kustaata, koska hän oli pitkään poissa ja on siis edelleen. Jatketaan.

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        Ok, sorry, että edes arvailin. Arvelin vain P Kustaata, koska hän oli pitkään poissa ja on siis edelleen. Jatketaan.

        Jos saan kysyä niin mistä arvelit että olisin P. Kustaa ?

        Mielenkiintoista sikäli, että Alin mielestä asia on mahdoton.
        Molemmat johtopäätökset ovat kuitenkin syntyneet samojen kirjoitusten perusteella..

      • Ali Baba
        Whoever kirjoitti:

        Jos saan kysyä niin mistä arvelit että olisin P. Kustaa ?

        Mielenkiintoista sikäli, että Alin mielestä asia on mahdoton.
        Molemmat johtopäätökset ovat kuitenkin syntyneet samojen kirjoitusten perusteella..

        Minäkin voin tähän sen verran ottaa kantaa, että odottelin P Kustaata minäkin kirjoittelemaan tänne ja ymmärtääkseni hän olisi kirjoitustauon aíkana liikaa muuttunut ilmestyäkseen Whoeverinä vaikka tuo nimimerkin valinta jollain tavalla Kustaaseen voisi viitatakin. Kustaa ei muistini mukaan kuitenkaan koskaan ottanut esiin mustia aukkoja keskusteluissa.

        Arvelin vain siksi, koska täällä kirjoitteli vielä ainakin viime vuonna nimimerkki P Kustaa, joka sitten jäi pois jostain syystä olkaleikkauksensa jälkeen. Sitten tänne ilmestyi Whoever ja kerrankin kun E.A. kaipasi Kustaata niin eräs tänne kirjoitteleva mainitsi, että P.K. on lähempänä kuin arvaatkaan. Siitä mielleyhtymäni että sinä olet täällä uudella nimmarilla oleva Kustaa.

        En kyllä muista että Kustaa olisi ollut sotajalalla Alin kanssa noista kemiallisista ja muistakaan asioista, mutta nyt kun muistelen niin se henkilö on...enpä tietenkään kerro:-)

        En tiedä mihin mustiin aukkoihin viittaat, mutta tuossa "Bong" huumorissa puhutaan niistä juuri kuten omassa kirjoituksessani.

        Minun puolestani tämä pikku väärinkäsitys voidaan siirtää mappi ööhön.

        "Bonk on hullunkurinen fantasiatuote, joka juontaa juurensa kuvataiteilija Alvar Gullichsenin ideasta. Oy Bonk AB on kuvitteellinen perheyhtiö, jonka ympärille on kehittynyt kokonainen historia ja jonka nimissä on tehty jos jonkinlaisia keksintöjä. Bonkin perhe tunnetaan mm. ”piristävästä anjovispohjaisesta höysteestä” ja ”jättiläisanjovisten liikehtiessä syntyneestä dynamoefektistä”.

        Löytyihän tieto heti tästä Bonk-taiteesta, josta olen lukenut jossain lehdissäkin. Samaa Bonk-taidettahan teki mm Andy Varhol.

      • Uunonen
        Whoever kirjoitti:

        Nyt alan jo hiukan paremmin ymmärtämään Alin alusta asti varauksellista suhtautumista meikäläiseen.
        Kyse on siis jostain traumaattisista väännöistä joidenkin vanhojen keskustelijoiden kanssa, jotka on nyt sitten jotenkin yhdistynyt minuun.

        Minulla ei ole kylläkään aavistustakaan noista "historiallisista" kirjoittajista. Ilmeisesti kyse ei ole S24 osallistujista ?

        Anjovis juttu oli ns. hauskaksi tarkoitettu kirjoitelma, Uudenkaupungin Bonk museo tuli mieleen tuosta anjoviksesta.

        Joskus luvalla sanoen vähän ihmetyttää ihmisten rajoitteellinen tai "valikoiva" hoksnokka.

        Tavallaan tietysti mukava huomata tulleensa noteeratuksi, ei voi olla ihan yhdentekevä kirjoittaja jos herättää edes jotain tuntemuksia.

        Tuota kanssaeläjien hyväksymistä ja kunnioittamista olen tässä yrittänyt peräänkuuluttaa itsekin koko ajan.

        Anjovis-juttu OLI hauska. "Hoksnokka" oli vielä hauskempi. Murresanonnat ovat tekstin suola.

      • kalvinisti
        Calvados kirjoitti:

        Arvelin vain siksi, koska täällä kirjoitteli vielä ainakin viime vuonna nimimerkki P Kustaa, joka sitten jäi pois jostain syystä olkaleikkauksensa jälkeen. Sitten tänne ilmestyi Whoever ja kerrankin kun E.A. kaipasi Kustaata niin eräs tänne kirjoitteleva mainitsi, että P.K. on lähempänä kuin arvaatkaan. Siitä mielleyhtymäni että sinä olet täällä uudella nimmarilla oleva Kustaa.

        En kyllä muista että Kustaa olisi ollut sotajalalla Alin kanssa noista kemiallisista ja muistakaan asioista, mutta nyt kun muistelen niin se henkilö on...enpä tietenkään kerro:-)

        Kuka tuo Calvados mahtaa olla? Mies vai nainen? Jonkinmoinen runoilija kumminkin, koska muistan nähneeni nimen eräässä runoketjussa, jota veti hyvin tutuntuntuinen kirjoittaja.

        "se henkilö on... enpä tietenkään kerro;-(

      • Whoever
        kalvinisti kirjoitti:

        Minäkin joskus seurailin tuota runoketjua. Tunnistin sieltä helposti aika monta tässäkin ketjussa kirjoittavaa.

        Ne henkilöt olivat...enpä tietenkään kerro.

      • Whoever
        Uunonen kirjoitti:

        Anjovis-juttu OLI hauska. "Hoksnokka" oli vielä hauskempi. Murresanonnat ovat tekstin suola.

        Kiva kun hoksnokkaa ilmenee silloin tällöin siellä sun täällä.

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        "Bonk on hullunkurinen fantasiatuote, joka juontaa juurensa kuvataiteilija Alvar Gullichsenin ideasta. Oy Bonk AB on kuvitteellinen perheyhtiö, jonka ympärille on kehittynyt kokonainen historia ja jonka nimissä on tehty jos jonkinlaisia keksintöjä. Bonkin perhe tunnetaan mm. ”piristävästä anjovispohjaisesta höysteestä” ja ”jättiläisanjovisten liikehtiessä syntyneestä dynamoefektistä”.

        Löytyihän tieto heti tästä Bonk-taiteesta, josta olen lukenut jossain lehdissäkin. Samaa Bonk-taidettahan teki mm Andy Varhol.

        Eikös Andy Warhol ollut se Amerikkalainen taiteilija joka mm. maalasi tomaattikeittopurkkeja ja erivärisiä Marilynejä ym. ?
        Taisivat olla jonkinlaisia valokuvasta tehtyjä painokuvia joita Warhol sitten väritti kirkkailla väreillä.
        Joka tapauksessa kuoli arvostettuna ja vauraana taiteilijana.

        Bong taas on supisuomalaisen Gullichsenin omalaatuinen taideprojekti, josta tuli niin iso juttu (kuten kerroit), että Uudessakaupungissa on pitkään ollut idean ympärille tehty museo.

      • J. Kustu
        Ali Baba kirjoitti:

        Minäkin voin tähän sen verran ottaa kantaa, että odottelin P Kustaata minäkin kirjoittelemaan tänne ja ymmärtääkseni hän olisi kirjoitustauon aíkana liikaa muuttunut ilmestyäkseen Whoeverinä vaikka tuo nimimerkin valinta jollain tavalla Kustaaseen voisi viitatakin. Kustaa ei muistini mukaan kuitenkaan koskaan ottanut esiin mustia aukkoja keskusteluissa.

        Koska toveri Kustaa ei ottanut esiin mustia aukkoja keskustelussa ja toveri Whoever ottaa, W ei voi olla K. Insinöörilogiikkaa?

      • Whoever
        J. Kustu kirjoitti:

        Koska toveri Kustaa ei ottanut esiin mustia aukkoja keskustelussa ja toveri Whoever ottaa, W ei voi olla K. Insinöörilogiikkaa?

        Kyseessä on siis insinööris-logistillinen tiedonhallinan
        aukotushäiriö ?

    • hh-riitu

      http://kuvaton.com/k/y84L.jpg
      Yritän lähettää tässä kuvaa yön kuningattarestani, joka on jo aukaissut 13 kukkaa, neljä jo rupsahtanut ja vielä on 16 aukaisematta.

    • Calvados
    • Calvados
      • hh-riitu

        Heräsin tänä aamuna klo 7 kovaan paukahdukseen ja vettä tuli kuin aisaa (ulkona).
        Calvados on googlannut yön kuningatarta yön aikana. Tosiaan; minun kuningattarellani ei ole piikkilehtiä tai noita voi jo sanoa rungoiksi, vaan sileitä lehtiä, joista ne kukat puhkeaa.

        Kukat ovat kyllä aika samanlaiset, mutta tässä minun kaktuksen kukassa ei ole niin paljon tuollasia piikikkäitä äärimmäisiä terälehtiä.
        Minä en ole hortonomi, enkä ole antanut tälle sileälehtiselle"yön kuningatar" nimeä, vaan sen sanoi se naishenkilö, jolta sain sen ensimmäisen lehden, mistä tämä omani on kasvanut ja kehittynyt kymmenen vuoden ajan MINUN Yön Kuningattareksi. Ja onko sillä niin väliä?
        Mitähän Inger sanoo? Hänellähän on myös Yön Kuningata. Sileät lehdet vai piikkirunko?

        Helmikuun alussa heitin kaikki asunnon ikkunoilla olevat viherkasvit ja kukkaset pois..sinne menivät kukkien taivaaseen: myös wanha Yönkuningatarkukka, kaunoinen. - Ei se muistaakseni ollut mitenkään piikikäs rungoltaan eikä lehdiltään. Ahkera oli kukkimaan. Vain kaunis ja kiitollinen muisto siitä herkän vienosti tuoksuvasta kukasta jäi. Riitulla on kuvassa aivan saman näköinen Yönkuningatar kukassa. Kiva sitä kuvastakin katsoa!

    • Calvados

      http://1.bp.blogspot.com/-lghLnu6t7wk/Uy8765X7TSI/AAAAAAAABcw/WBFskm0I8Ys/s1600/Epiphyllum_oxypetalum_flower.JPG

      Tässä on tuoksulehtikaktus, jonka kukka muistuttaa hyvin paljon yönkuningatarta, mutta ne kaktukset eivät ole kuulemma mitään sukua keskenään.

      Ukkelini sanoi, että heillä oli lapsuudenkodissa yönkuningatar ja siinä oli vain tuollaisia paksuja piikkimäisiä oksia, mitättömän näköisiä ja niistä se upea kukka joskus puhkesi. Riitun kaktuksessa on selkeitä, meheviä lehtiä.

      Oli miten oli, kukat ovat upeita ja en ole hortonomi. Pari on kyllä suvussa nytkin, mutta emme ole tekemisissä. Yksi hortonomi, äitini serkku, ihmetteli kerran miksi suomalaiset morsiamet eivät käytä kallaa hääkimpussaan, se kun on niin upea kukka. Yksi hänen serkkunsa sitten otti kallat hääkimppuunsa ja seuraavana yönä morsiamen isä kuoli. Taikauskolla ei ollut tietenkään minkäänlaista osuutta isän kuolemaan.

      • Calvados

        Nykäs Matti on sitten saanut Piansa tänään, Helvetin enkelit vartioivat kirkon ovella, ettei ulkopuolisia pääse kirkkoon ja hääväki puhalsi saippuakuplia, kuten on tapana nykyään riisinheiton sijaan. Joutseno on saanut hiukan vipinää kuntaansa.

        Kun päivällä lähdimme hautausmaakeikalle, ajoi vastaamme kohta lähdettyämme monta paloautoa, piipaata ja poliisia. Mitään täällä ei kuitenkaan näy tapahtuneen, koska ei Iltiksessä mainita mitään. Harjoituksesta oli siis varmaan kyse. Rauha maassa ja ihmiset rannoilla. Saimme huomiseksi kutsun sinne ilmalämpöpumpputaloon, aion kysyä, mitä ovat olleet mieltä sen toiminnasta näillä helteillä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Säätiedotus - 24 lämpöastetta varjossa kello 8.50 aamulla. Tiedossa on siis lämmintä tällekin päivälle.

      Minä aion vaihtaa lakanat nyt, vaikka huomenna ne ovat jo kenties hikiset. Miniäni sanoi laittaneensa tyynyn ja peiton pakasteeseen ja tyynystä oli tullut hieman liiankin kylmä, mutta muuten oli tuntunut hyvältä käydä nukkumaan.

      Kallat hääkukkina. Huomasin että tällä Matin toisella Pialla oli kaksi kallaa hääkukkina, mitähän tuo tietää?

      Niin ja unohdin aivan toivottaa Hyvää sunnuntaihuomenta kaikille!

      • Samoin sinulle A-Rapu ja kaikille kirjoittajilla hyvää, kaunista kesä päivää!

        Olin hieman Hämeessä kiertelemässä autolla ja sattuikin olemaan Hauholla oikein kunnon latotanssit kera hyvän orkesterin, ex-ministeri Koskisen tilalla...ministeri itse grillaili makkaraa ja hänen parempi/kauniimpi puoliskonsa hoiteli myyntiä apulaisineen kahviossa.

        Oli todella mukava ilta nuoremman veljeni, hänen vaimonsa ja tyttären kanssa.
        Tansillisestikin oli mukava ilta!

      • Alkuperäinen Rapu
        sishill kirjoitti:

        Samoin sinulle A-Rapu ja kaikille kirjoittajilla hyvää, kaunista kesä päivää!

        Olin hieman Hämeessä kiertelemässä autolla ja sattuikin olemaan Hauholla oikein kunnon latotanssit kera hyvän orkesterin, ex-ministeri Koskisen tilalla...ministeri itse grillaili makkaraa ja hänen parempi/kauniimpi puoliskonsa hoiteli myyntiä apulaisineen kahviossa.

        Oli todella mukava ilta nuoremman veljeni, hänen vaimonsa ja tyttären kanssa.
        Tansillisestikin oli mukava ilta!

        Tervehdys sishill!

        Pakko levähtää kun olen yrittänyt siivota ja lakanoita vaihtaa. Hiki tuli.

        Latotanssit - kuulostaa kyllä romanttiselta. En ole sellaisissa ollut, mutta muistan "hämärästi" maalta lapsuudesta, että siellä oli talkoiden päätteeksi myös tanssia jossakin talon puimalassa. No se muisto on hyvin hatara.

        Uskon kyllä, että sinulla oli hauskaa tuolla Hämeessä. Maaseudulla on kiva ajella kesäaikaan ja mieluummin niitä pieniä teitä pitkin.

    • E A

      Ali anjovikselle

      täältäkin anjovis. Tuota "ihon suihkutusta" testasin tässä muutamia päiviä sitten. Silloin myös tuuli hieman. Menin ulkona vaatteet päällä suihkuun ja aika kauan oli mukava olo. Paarmoja lukuunottamatta.

      Kaikille lämmintä päivää.

      Whoeverin "alkuperä" ei minulle tule aukeamaan ja hyvä niin. Ali ja "kuka hyvänsä" kirjoittavat kuitenkin niin hyvin, että mitäs väliä.

      Riitun kuningattaren ja ceen kaktuksen innoittamana lähetän kuvan auenneesta ? Kumppani painui taas mustikkaan, joten vain kysymysmerkki.

      http://kuvaton.com/k/y8Lh.jpg

      • hh-riitu

        Kiitos taas kuvasta, kyllä on kauniita liljoja?
        Kukat ovat Luojan lahja ihmisille. KIITOS.

      • Alkuperäinen Rapu

        Kauniita, kauniita kukkia te kaikki osaatte kasvattaa. Kiitos kuvista!

        Ali Baballe minulla olisi tuolla jääkaapissa aivan avaamaton anjovispurkki!

      • E A
        Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        Kauniita, kauniita kukkia te kaikki osaatte kasvattaa. Kiitos kuvista!

        Ali Baballe minulla olisi tuolla jääkaapissa aivan avaamaton anjovispurkki!

        Tietääkseni tuo lähettämässäni kuvassa ollut kukka on jalostettu versio keisarinkruunusta.

        Keisarinkruunu eli ruskolilja on ollut helppo kasvi. Kukat ovat olleet runsaslukuisempia, pienempiä ja oranssisia. Varret pidempiä.

    • Calvados
      • E A

        Mainio sivusto.

        Yli kolmenkymmenen asteen helteestä siirryin 27 sisätilaan. Ehkä liian nopeasti, sillä aloin miettiä, että Alilla voi olla sittenkin tekemistä "Dynamokeskus Bongin" kanssa. Hänhän myös usein käy omien kertomustensa mukaan Rymättylässä. Ehkä käväisee sitten Uudessakaupungissa myös?

        Meinaan, kun hän oli myös Itämeren rannalla ja toi (tai söi) todennäköisesti säilöttyä sampea. Ei uskaltautunut tuomaan anjovistuotteita, koska luultavimmin tiesi :

        "Paikallinen Bonkin kalastajaperhe oivalsi 1800-luvulla Itämereen istutetun perulaisen rasvaisen ja pahanmakuisen roskakalan, anjoviksen, hyötykäytön."

        Ei muuta kuin kylelleen soffalle ja katsomaan jotain dekkarintapaista, ku on niin watson- fiilis.

        Pitäisiköhän minun nyt pyytää Bonkin perikunnalta proviisio aloittamastani anjoviksen "maineen" palauttamisesta.
        On muuten aito anjovis julmetun suolainen. Sopisi täysin tällaiseen helletilaan.
        Meillähän myydään rannikoilla väärennettyä anjovista mikä on tehty joko kilohailista tai silakasta ja oikeastaan aika pliisuun kastikkeeseen. Olen näitä saaristolais"anjoviksiä" joskus ostanut niiltä Helsingin saaristolaispäiviltä Kauppatorin rannasta.
        Nämä tomaattikastikkeeseen tehdyt kalat kuten sampisäilyke ja kilohailisäilyke maistuvat melkein makeilta ja eivät oikein ole parasta ruokaa tällaisille päiville. Avasin juuri yhden purkin missä luki Sprotten in tomaatensauce, Dogvan russische kuche! melkein maistui hunajalle vaikka suolaista kaipasi.

    • Inger1

      Turha edes yrittää pitää puoliaan..minä nimittäin jo 15.7. kirjoitin rehellisille Kavereilleni FB:ssa tämän Anjovisherkun olemassa olosta kotona kesäisellä ruokapöydälläni. Että kun joku hyvä kaveri vaan hakisi valmiiksi perunoita tämän omalta kasvimaalta, nostaisi ylös vaikka yhden varren verran. Teiltä sekin apu täällä jäisi tekemättä, kun syötte liikaa kaikkea muuta särvintä, kuin Anjovisherkkua ruisleivän, tuoreen voin ja kirnupiimän niiden omakasvatettujen perunoiden kera...Mutta pidä vaan Ali itselläsi ansaitut Bonukset Anjoviksen mainostamisessa.

    • weepeli

      Pikaiset terviiset kaikille ystäville Elämään joka tuntuu jatkuvan vilkkaana(kin).

      Näillä näkymin paluu voi venähtää jopa erikoisen myöhään syksyyn joten voitte rauhassa "hengitellä" edelleen. En ole yhtäään ehtinyt seurata mitä olette kirjuutelleet saati puuhastelleet, senkin "riiviöt" ja vintiöt ! :-) Mutta että anjovista, hyi helekata teijän kanssai... Täs parit "anjovikset" ja muistakaa äijät ainakii pitää uimmahoussut jallaassa jos meitin järville päin...

      Lämpimin ajatuksin kaikille:

      http://kuvaton.com/k/y8Fi.jpg

      http://kuvaton.com/k/y8Fg.jpg

      http://kuvaton.com/k/y8FX.jpg

      • hh-riitu

        Terveisiä weepelille ja pikaisiin takaisaintulemisiin.
        Upeita nuo saaliit. Mitähän sorttia ovat? Anjovis jää toiseksi noitten rinnalla. Kysäsen vaan tässä, että mikä se anjovis on kalojaan. Onko sama kuin matjes täällä. Herkkua näin kesähelteellä uusien pottujen kanssa.

      • E A

        Moro

        Taas on weepelillä kujeet. No hienon järven ilta-aurinko oli hauen kanssa aitoa kamaa, mutta tuo kuha kyllä torilta tai muuten vaan kuva-kaaputtua.

        Lisää kalajuttuja odotellen ja toivotellen sinne saareen makoisia päiviä.

      • Ali Baba
        hh-riitu kirjoitti:

        Terveisiä weepelille ja pikaisiin takaisaintulemisiin.
        Upeita nuo saaliit. Mitähän sorttia ovat? Anjovis jää toiseksi noitten rinnalla. Kysäsen vaan tässä, että mikä se anjovis on kalojaan. Onko sama kuin matjes täällä. Herkkua näin kesähelteellä uusien pottujen kanssa.

        Tässä Riitulle saksaksi aidon anjoviksen määritelmä ja kuvaus:

        http://de.wikipedia.org/wiki/Sardellen

        Paras selvitys tulee kuitenkin englanninkielisellä hakusanalla: anchovy.

        Suomalainen wiki kuva asian huonosti ja osin väärin juuri siitä syystä, että sinne on sotkettu korvikeanjovis eli kilohaili.

        Weepelille varmaan vois näillä helteillä aito anjovis tehdä kauppansa vaikka on totta että kun aidon löytää niin jos sen sellaisenaan syö niin voi tulla yök ilmaisu ensimmäisenä mieleen, sen verran suolainen on pala. Välimerenmaissa löytyy joka paikasta aitoa anjovista eli sardelli kalasta säilöttyä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Kiva kuulla weepelistä ja hänen kalasaaliistaan. Tuo kuha oli komea ja tietysti hauki on kala myös!

      Maisemat siellä ovat "tunnetusti" upeat.

      Koetas nyt joutua tänne takaisin, ennen jäitä.

    • Calvados

      Luin eilen jostain, että hauki hyppäsi veneeseen ja yritti purra kalastajaa. En tiennyt, että kyseessä oli Viinijärvi ja Weepeli:-))

      • Alkuperäinen Rapu

        Huomenta hikisen yön jälkeen! Makuuhuoneen lämpömittari näyttää 27 astetta.

        Minäkin luin jostakin lehdestä tuosta hauesta, joka yritti purra kalastajaa. Mahtavahan tuo weepelin hauki on. Pojan tytär sai syntymäpäivälahjaksi virvelin ja heti ensimmäisellä kalastusmatkalla iso hauki nappasi. Tyttö (9-vuotta) oli aivan onnessaan ja nyt se hauki on fileinä pakkasessa. Minä sain siitä kuvan sähköpostiini silloin heti. Painosta ei ole tietoa kun ei heillä siellä ollut mitään vaakaa. Toiseksi jäi kuitenkin tuolle weepelin saamalle.

        Nyt täytyy ryhtyä miettimään, mitä tänään, vai eikö mitään!

    • E A

      Huomenta kaikille

      Tänään odotettavissa tällä leveyspiirillä: kostean lämmintä. Huono yhdistelmä.

      Tänään paikkakunnan uimarannalle katselemaan, kuinka pikkulikka ui kellukkeilla.

    • Calvados

      Huomenta. Meilläkin kodin lämpömittari näyttää 28 astetta, partsilla vielä 10 enemmän. Kävimme eilen siellä ilmalämpöpumpputalossa ja kysyin saavatko siitä viilennystä kotiinsa. Eivät saa, siinä ei ole viilennyspuolta ollenkaan, vain lämpöpuoli. Istuimme heidän terassillaan, jonka markiisia nostimme ylös ja laskimme alas auringon paistamisen myötä. Heidän tonttinsa edessä on lampi, jossa pulikoivat. Veden lämpö oli melkein sama kuin ilman.

      • Whoever

        Aika harvinainen ilmalämpöpumppu jos sitä ei voi käyttää viilennykseen. Siinähän pumpun koneiston toiminta käännetään vain toimimaan toisin päin.

        Voi tietty olla että kyseessä on joku ikivanha systeemi, tai sitten joku muu kuin varsinainen ilmalämpöpumppu.

        Tai sitten ovat niin nuukia etteivät raaski viilentää, ei nimittäin taida olla halpaa hupia.

    • lämmin

      Kiinnostaa hirveästi kumpi se on? Pökköä nyt pesään, että selviäis, veikkaan sekä että. Kuten sanonta kuuluu.

      • Whoever

        Mitähän kumpia meinaat, jos et nyt kuitenkaan enää enempää laita pökköä pesään näillä keleillä..

        Täällä muuten alkoi juuri ukkostaa.

    • hh-riitu

      Jo on aikoihin eletty, että Suomessa tarvitaan asuntoihin viilennyspumppuja, Eikö tavallinen venttilaattori riitä?

      • Whoever

        No kyse on siitä, että Suomessa varsinkin ok- taloihin on nopeasti yleistynyt ns. ilmalämpöpumppu, jonka päätarkoitus on lämmittää talvella. Lisäominaisuutena näissä on yleensä mahdollisuus myös viilentää taloa. Toki se maksaa sähkönä aika paljon, jos viilennystä kesällä haluaa käytyää. Elikkä tää viilennysmahdollisuus tulee ikäänkuin nykyaikaisen lämmitysjärjestelmän kylkiäisenä.

        Siitähän tässä nyt on keskusteltu että onko noista pumpuista mihinkään ja säästävätkö ne oikeasti lämmityksen kustannuksia.

        Kyllä kai Sakasakin ok- taloissa näitä ilmalämpöpumppuja käytetään ?

    • a mummu

      Kesäiltapäivää!

      Kyllä ainakin nyt on sellainen aika, että viilennin on poikaa/tyttöä. Kehitys kehittyy. Eihän ole ihmisikää siitäkään, kun Suomessa myytäviin autoihinkin alkoi tulla lisävarusteena ilmastointi. Muistan aikoinaan joskus 90-luvun puolivälissä, kun pähkäilin ensimmäistä työsuhdeautoani, niin ei tullut mieleenkään ottaa ilmastointia siihen, koska sellaista ei mielestäni tarvinnut. Pojat kyllä kehuivat mutsiaan "hyvästä päätöksestä". Nyt tuntuu, että kesällä autossa istuminen olisi silkkaa tuskaa, jos ei jäähdytystä olisi.

      Ilmalämpöpumpuista meillä on kokemusta jo aika monelta vuodelta. Ensin po. vehje laitettiin mökille lämmönlähteeksi, ja kesäkuumilla tietysti jäähdyttämään. Sähkön kulutusta en ole siellä itse seurannut, mutta siippa sanoo, että pumppu pienensi talvilämmityskuluja; aiemmin lämmitimme kahdella sähköpatterilla, nyt normaalilla talvikelillä riittää pumpun puhaltama lämpö sen jälkeen, kun sen ja yhden patterin avulla tila on lämmennyt ololämpötilaan, joka meillä on siellä parikymmentä astetta. Jäähdytyksen osuutta sähkölaskussa ei ole siippa seurannut. Jäähdytys kun on mökillä niin perin harvoin käytössä.

      "Kaupunki"kotiimme asennutimme kolmisen vuotta sitten po. pumpun jäähdytystarkoitukseen. Ja olemme tyytyväisiä. Naapurin ukkeli kertoi juuri tänä aamuna pihalla, että lauantai-iltana kotiuduttuaan kahden viikon lomareisulta sisälämpömittari näytti heillä 31 graadia. Ja milläs näillä keleillä kämppää jäähdytät! Sanoi, että nukkuminen oli lähes mahdotonta. Ja sen uskon satasella. Itse en pysty nukkumaan ollenkaan kuumassa, joka minulle nukkumisen suhteen alkaa kohta kun lämpö kipuaa kahdenkympin päälle.

      Mitä tulee pumpun ääniin, niin hyvälaatuiset systeemit ovat lähes äänettömiä. Ulos laitettava osa pitää kyllä ääntä, mutta paikka ratkaisee, kuuluuko se sisälle, tai pihalla aurinkokylvyssä lekottelevan naapurin korvaan. Meillä ei kuulu itselle eikä naapurille.

      Ja Weepeekin on ilmineerannut itsestään. Ei ole lämpö päätänsä pehmentänyt, koska teksti oli ihan taas WP-mäisen tolkullista.

      Anjoviksistä: yksi lempiruokani on Janssonin kiusaus runsaalla anjoviksella. Meillä sitä vain on niin harvoin, kun tuo siippa ei vesieläviä pysty syömään. Voi, kun rupesikin tekemäänjust nyt mieli tuota sapuskaa. Helteellähän pitää muistaa myös suolan saanti nestetankkauksen lisäksi.

      NIin, ja juu. Kyllä oli Olavinlinnassa kuuma! Viuhkat ja vesipullot menivät kaupaksi. Minullakin oli niin kuuma, että jätin väliin jopa oopperasamppuksenkin. Itse esitys oli upea, lapsetkin tykkäsivät kovasti. Ehkä olen jo aiemminkin todennut, että jos Tuuli Takalasta ei tule kansainvälistä tähteä, niin sitten on jossain vika, mutta ei äänessään. Hän oli aivan upea Yön kuningatar. Pelkäsin katsomon lattian romahtavan, kun ihmiset aplodeerasivat hänelle käsillään ja jaloillaan.

      • Whoever

        Häh, ettei ollut autossa ilmastointia ?
        Puhuva navigaattori ainakin oli jo varhain. Istui siinä vieressä antamassa tarkkoja ajo-ohjeita. Perille siitä huolimatta yleensä löydettiin.

      • hh-riitu

        Tervetuloa Savonlinnastaa-mummu. Huomasitko tuolla ylempänä muisteloni Olavin linnasta?
        Tuo viilennys/lämpöpumppu on varmaan oloa helpottava. Tekniikka kun suo kaikkinaiset mahdollisuudet olojen parantamiseen, niin miksei sitä käyttäisi hyväksi. En ole vaan täälläkään missään törmännyt tuollaseen pumppuun, kyllä kai niitä on täälläkin. Kun itseasiassa nyt ajattelen, niin luulen, että tuossa naapurikerrostalossa, mikä rakennettiin toissavuonna on sellainen pumppusysteemi. Talon pihassa on autotallit ja niiden päätyyn ne rakensivat jotain pumpputms. lämpölaitetta silloin rakennusvaiheessa ja se pitää kyllä jonkinlaiata ääntä. Kuulen sen yöllä, jos olen hereillä. Vaikka oma pumppukin pauhaa korvassani, niin silti. On vain nurinkurista , kun aina tai lähes aina, kun sanon jollekin vieraalle ihmiselle, että tulen Suomesta, niin he ihmettelevät, että "eikös siellä ole aina kylmä". Siihen sitten selittämään, että siellä on yhtä lämmin kuin täälläkin ja joskus lämpimämpikin. Nyt täytyy täydentää tuota lämpimyyttä viilennyspumpuilla.
        Tuuli Takalasta en ole vielä kuullut, löytyyköhän YTsta?

        Löysin, hh-riitu, muistelosi. On ollut varmaan aika mieleenpainuva kesäkokemus. Itse joskus nuorena likkana linnassa ekaa kertaa käydessäni ihmettelin niitä "ensimmäisiä sisävessoja", missä kuitenkin istuttiin säiden armoilla ja tuotokset lannoittivat sitten alla olevaa "virtaa mustaa" niin kuin Annikki Tähden laulussa sanotaan. Semmoiselle pöntölle en uskaltaisi itse istua: tyhjän päällä, korkealla tornissa, alla vellova musta virta. Huh, pelkästä ajatuksestakin mahaa kouraisee.

        Tuuli Takalan laulusta löysin YT:ssa vain viimekesäisen Mustakallio-kilpailun toisen finaaliesityksen, Yön kuningattaren aariaa ei siinä valitettavasti ole, mutta kyllä Straussin laulustakin selviää äänensä laatu. Googeloimalla löytyy erinäisiä lehtiartikkeleita hänestä.

      • a mummu
        Whoever kirjoitti:

        Häh, ettei ollut autossa ilmastointia ?
        Puhuva navigaattori ainakin oli jo varhain. Istui siinä vieressä antamassa tarkkoja ajo-ohjeita. Perille siitä huolimatta yleensä löydettiin.

        No, ei "oletusarvona". Ainakaan niissä merkeissä, jotka työantajani hyväksyi. Olihan sitikkaankin sellainen saatavilla lisävarusteena (ja lisähintaan tietysti), mutta pihinä eukkona totesin, että turha härveli vain nostaa auton verotusarvoa. Satsasin ennemmin moottorin kokoon - ja tietysti audio-systeemiin:))

        Perille kyllä nykyäänkin löytää vaikkei navia oliskaan, kuuluuhan autojen perusvarustukseen vielä kääntyvät etupyörät!!

        Nythän on jo muutaman vuoden päästä tulossa itsestään ajavat autot joissa on todennäköisesti myös itsestään kääntyvät etupyörät.

        Tämä on juuri se bisnes minkä varaan mm. Nokia laskee paljon.
        Autonomisen auton ohjaus perustuu kameroiden ja tutkien lisäksi "älykkääseen" 3D-digitaalikartta -navigointiin. Näissä karttasysteemeissä saattaa olla Nokiankin tulevaisuus.

    • Inger1

      Tärkeää että täällä on näin lauhkee ja pilvetön mieliala menneillään jokahikisellä olennolla ja etenkin pökkösellä itsellään eli komealla Suvenkorennolla! Korennoilla kannettiin ennen maailmassa vesisaavia olkapäillä kannatellen kasissa miehin. Eikä se haitannut jos vesi vähän läikähteli kintuille saavin reunan yli. Vai mitä kriittistäki mieltä sinä sakasalainen kin kaverimme oot nykyisistä Suomen kesähelteistä! Pumppuja minäkin olen valmis ihmettelemään kanssasi.

      • inger1

        Minulla ne virheetkin ovat luonnollisii, muut saavat luvan matkii! Iloista iltapäivää!

    • zip zap

      tulipa tosta weepeli kalasta sellainen jutu mieleeni ettta suosio jatkuu yha - kuolleet kalat aina pinalla. Taalla sujuvi hyvin ja maduro sanoi aika kivast, jotta kansan syva rakkaus Cháveziiin pitaa hanet elossa koko ajan.

    • Calvados

      On täällä mukavaa keskustelua pidetty yllä nyt yhden iltapäivän ajan kun olin apella häntä hyysäämässä (uusi ihmeteltävä sana) kun hän ei ollut juonut tarpeeksi tälle suomalaisille oudolla helteellä ja joutui lauantaita vasten yöllä Marian sairaalaan asti juomaan vettä! No laitettiin hänelle nestettä myös suoneen ja sitten sunnuntaina takaisin kotiin. Nyt sanoi juoneensa vettä jo liiankin kanssa.

      Ilmastoitu autokin on meillä nykyään ollut vasta noin 11 vuoden ajan, että jos on matkalle lähtö helteellä, pitää varata villanuttu hartioille, ettei vilustu. Helteestä ei autossamme tiedä mitään, kuten esim 70-luvun kaarastamme muistan, niin, 3 litraa limsaa kului jo suihimme ennen kuin olimme 100 kilometrin päässä kodistamme ja korvat soivat, kun piti olla ikkunat auki, mikä aiheutti sen, että pää oli kuin Haminan kaupunki perillä ollessa. Yleensä piti mennä korvien takia lääkäriin joka oli ulkomaalainen ja ihmetteli, miten suomalaiset sairastuvat joukolla kun on hellettä silloin kun sitä yleensä on.

      Mukava nähdä pitkästä aikaa Zip zap täällä, mutta sitä ihmettelen, miksi hän sanoo noin kuin sanoo Weepelin kalasta. Ei kai Zippikään niitä kalojaan elävänä syö, lähes päivittäinhän sinä Zip paikallisella kalatorilla käyt ja nautit kalan syönnistä. Monet mukavat tarinat olet kalansyönnistäsi kertonut raikkaan valkoviinin kera! Maduroa pitää pinnalla siis vain se että kansa rakasti Chávezia? Sellainen rakkaus ei loputtomiin kestä, pitää tulla muutakin kansan hyväksi.

    • Inger1

      Erittäin onnistunut Herääminen! Yksin monet peukalot ovat sen osoittaneet: suosio sekin johtuu yksin rakkaudesta!

      • hh-riitu

        Mistäs heräämisestä Ingeri puhuu?
        Heräsitkö juuri päiväunilta?
        Luin tuolta IS:stä, että joku Herzog oli Stadionilla puhumassa,ja Jonkun Tukiaisen hiuksissa oli SELVÄSTI? Jeesuksen naaman kuva. Onkos tää Tukiainen SE kuuluisa Tuksu? Minä en kyllä siinä hiuspehkossa nähnyt kenenkään naamaa.

        Et nyt ihan pysynyt asiassa Riitu, mistä minä tahdoin kirjoittaa eli rakkaudesta mikä siirtää vuoria ja saa ihmiset uskaltamaan taas tulla rohkeasti toistensa lähelle ja luo ajatuksineen ja kaikkineen.

        Ai jaa. NIin mitkä peukalot?

      • Inger1
        hh-riitu kirjoitti:

        Ai jaa. NIin mitkä peukalot?

        Mitä sulla onkaan sydämellä. Älä vaivaa päätäsi turhaan tarttumalla asiaan tai yksittäiseen sanaan jos et mitä heti ymmärrä.

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        Mistäs heräämisestä Ingeri puhuu?
        Heräsitkö juuri päiväunilta?
        Luin tuolta IS:stä, että joku Herzog oli Stadionilla puhumassa,ja Jonkun Tukiaisen hiuksissa oli SELVÄSTI? Jeesuksen naaman kuva. Onkos tää Tukiainen SE kuuluisa Tuksu? Minä en kyllä siinä hiuspehkossa nähnyt kenenkään naamaa.

        Tuksu on juuri se Tuksu, josta olet varmaan IS:n sivuilla nähnyt juttuja. Hän on Seiska-lehden vakijulkku, jotta lehteä saadaan taas myytyä runsaasti. Nyt hänet lähetettiin tämän Herzogin herätyskokoukseen, jotta saadaan sisältöä seuraavaan Seiskaan. Jotenkin vaikuttaa, että Seiska ja IS ovat samaa konsernia, eli Helsingin Sanomia!

        Minäkään en nähnyt Tuksun hiuspehkossa muuta kuin että oli muuttunut blondista punatukkaiseksi. Kenenkään naamaa en siinä nähnyt, vain taidokkaita jonkun kampaajan tekemiä palmikoita ja muita kiekuroita.

        Mutta kyllä tää Tuksu näytti nyt ihan "kiltiltä tytöltä" ja siinä luki, että hän oli saanut herätyksen ja halusi apua alkoholiongelmaansa siltä saarnaajalta. Eikös se Tuksun sisar kuollut jokin aika sitten, vai muistanko väärin.

    • zip zap

      hyva calvados emmme syo enaa kalisia kun olemme kokkko perhe pappykaijoja myoten kasvissyojia, se hellopotta olemusta ja hauvatknkin tykkää siyarouhesat ja puurrosta ja porkanasta.

      • Calvados

        Älä nyt viitsi hyvä Zip zap puhua täyttä potaskaa. Tiedän kyllä, että moni syö vain puuroa, porkkanaa ja soijaa, kun ei ole muuta mitä ostaa. Omasta lapsuudesta jo tuttua. Ei ollut rahaa ostaa mitään muuta kuin halvimpia tuotteita pysyäkseen hengissä. Papukaijat eivät kai ole koskaan olleetkaan lihan- tai kalansyöjiä? Sisareni mieskin keittää joka aamu koiralleen aamupalaksi kaurapuuroa.

        Kerro nyt ihan oikeasti, mitä sinulle nykyään kuuluu? Onko elämä Venezuelassa vielä mukavaa? Miksi kirjoitat niin harvoin tänne, säännöstelläänkö nettiyhteyksiä sieltä? Olen jo huolissani sinusta ja perheestäsi. Mihin on kadonnut se iloinen Zip Zap, kun ajelit avoautolla Välimeren rannoilla, Portugalissa ja Espanjassa.

      • tsiptsup

        Onko elämä Suomessa mukavaa? Olen huolissani sinun perheestäsi, kun kirjoitat tänne niin usein ja ilman asiaa. Oikeesti, mitä sinulle kuuluu?

      • Calvados
        tsiptsup kirjoitti:

        Onko elämä Suomessa mukavaa? Olen huolissani sinun perheestäsi, kun kirjoitat tänne niin usein ja ilman asiaa. Oikeesti, mitä sinulle kuuluu?

        Minulle kuuluu oikein hyvää. On rakas aviomies, hyvä poika ja kaksi ihanaa lapsenlasta, jotka rakastavat mummilassa käyntiä.

      • tsottsot
        Calvados kirjoitti:

        Minulle kuuluu oikein hyvää. On rakas aviomies, hyvä poika ja kaksi ihanaa lapsenlasta, jotka rakastavat mummilassa käyntiä.

        Mutta oikeesti eikä kiiltokuvana?

    • zip zap

      Ja lisaksi sonaoisi, etta tannaa kuoli suuri sissi guerilla Francisco “el Flaco” Prada, antroplogi ja sosicioli, rauhaa sielule

      • hh-riitu

        Vahinko kun en ymmärrä espanjaa, niin en voinut lukea googlaamalla, mitä tämä
        nyt kuollut el Flaco Prada on vaikuttanut.
        Kukasa sinun näppäimistön on sekoittanut Zip Zap? Teksti vaikuttaa jo ihan kuin .... no en sano.

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        Vahinko kun en ymmärrä espanjaa, niin en voinut lukea googlaamalla, mitä tämä
        nyt kuollut el Flaco Prada on vaikuttanut.
        Kukasa sinun näppäimistön on sekoittanut Zip Zap? Teksti vaikuttaa jo ihan kuin .... no en sano.

        Älä nyt taas pilaa kaikkea tosikkomaisuudellasi. Olisit iloinen, kun joku vanha tuttu vielä viitsii tännekin palata. Sama "rouva" Ceelle.

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Älä nyt taas pilaa kaikkea tosikkomaisuudellasi. Olisit iloinen, kun joku vanha tuttu vielä viitsii tännekin palata. Sama "rouva" Ceelle.

        Olisit iloinen, kun joku vanha ...

        Niinkun sinä, vai? Älä ite ota kaikkea niin tosissas. Naura vähän joskus.

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        Olisit iloinen, kun joku vanha ...

        Niinkun sinä, vai? Älä ite ota kaikkea niin tosissas. Naura vähän joskus.

        Muistaakseni olet lähes minun ikäiseni että turha v*ttuilla.

        Useinkin olet antanut aihetta nauruun, sorry for you.

      • tasakaksap
        Aurora4 kirjoitti:

        Muistaakseni olet lähes minun ikäiseni että turha v*ttuilla.

        Useinkin olet antanut aihetta nauruun, sorry for you.

        Pömmttö-keketjun akkhoilla musistkin pettjästä ethä pyöhkvät silliä mihsähä ei pappeertia eis olus. Kässikä ruskana kaktohat reimusssas, sannoha voikhan phasku mihä tultos.

      • Typytyy
        tasakaksap kirjoitti:

        Huonosti matkittu, et sitäkään ossaa.

      • hahhahriitu
        tasakaksap kirjoitti:

        Pömmttö-keketjun akkhoilla musistkin pettjästä ethä pyöhkvät silliä mihsähä ei pappeertia eis olus. Kässikä ruskana kaktohat reimusssas, sannoha voikhan phasku mihä tultos.

        Ai olet niin vanha, ettei vessapaperiakaan ollut keksitty siellä ryysyrannassa, missä lapsuutesi vietit? Ei ihme että henkes haisee ja kirjoitus tulee kakkana ulos.

    • zip zap

      no, mutya olimme lasten kanssa sateissa kesakuusa par vikkua suomesa ja tappasin vehnmpeni ja joimme somalaista viiniä ja voin sanoa kun kiersimme Ittalian kautta,niin voin sanoa eta vauhdikas itailasi-opetereti iinostaa kamalasti; Giuseppe Verbin opperatat ovatäynnä toimintaa.

      • Inger1

        Niin just Giuseppe Verdin Operetit tuovat minutkin taas jälleen pian sinne Italiaan!

        Kysymyksiä saa alkaa tehdä? Niistä minun suosio näämmä kasvaa.

      • hh-riitu
        Inger1 kirjoitti:

        Niin just Giuseppe Verdin Operetit tuovat minutkin taas jälleen pian sinne Italiaan!

        Kysymyksiä saa alkaa tehdä? Niistä minun suosio näämmä kasvaa.

        Kyllä e tiedestään, kuka sinulle peukun nostaa...
        Eiköhän tuo Verdi tehnyt ennemminkin oopperoita.

      • Ali Intomatka

        Zip Zap,
        Jos lupaan aina silloin tällöin viihdyttää meitä ja erityisesti kertomalla tarinoita Condor projektisya ja Hugo Panzerista niin minä lupaan puolestani kirjoittaa jouluksi uuden Zip Zap Zip Zap, zipe zipe zip zap joululaulun.
        Ja voisit kertoa tarinoita Angel fallsin Kakaduistakin

      • Ali Painomieli
        Ali Intomatka kirjoitti:

        Zip Zap,
        Jos lupaan aina silloin tällöin viihdyttää meitä ja erityisesti kertomalla tarinoita Condor projektisya ja Hugo Panzerista niin minä lupaan puolestani kirjoittaa jouluksi uuden Zip Zap Zip Zap, zipe zipe zip zap joululaulun.
        Ja voisit kertoa tarinoita Angel fallsin Kakaduistakin

        Painovirhepaholainen el diavolo: "Jos lupaat...."

      • Calvados

        Mahtoivat Zip lapsesi ihmetellä kun meillä oli niin kylmä kesäkuu. Venezuelassakin on sadekausi touko-marraskuussa, mutta silti lämmintä. Meillä oli muistaakseni kylmin kesäkuu 50 vuoteen. Nyt sitten kuumin heinäkuu vuosikymmeniin.

    • Inger1

      Kyllähän sekin jo täällä tiedetään että kiusa se on pienikin kiusa, ja kuka sitä osaa
      paraiten harjoittaa ja milläin tavalla. Vaan rakkaus kaiken voittaa ja pääsee vaikka risukon ja harmaan kivennii läpi aina ylös nostamaan, jos ei viiti aina peukkuu niin ainakin mielialoja. - Paitsi sinuun ei Riitu nyt taida purra hyvästi mikään.

      Johan on kuustoista!

    • Alkuperäinen Rapu

      Minä katsoin tv:stä elokuvan. Se kertoi erosta ja onnen etsinnästä. Löytyihän se onni sitten, mutta ei niin kuin elokuvan alussa olisi voinut kuvitella sen löytyvän. Ei toisen ihmisen avulla, vaan ihmisen omilla vahvuuksilla.

      Hyvää yötä ja koettakaa nukkua vaikka hikistä onkin!

      • Näin on että kyllä se onni omienkorvien välistä löytyy.

        Olet Rapu toipunut jo hyvin menneistä "operoinneistasi"?

      • Alkuperäinen Rapu
        sishill kirjoitti:

        Näin on että kyllä se onni omienkorvien välistä löytyy.

        Olet Rapu toipunut jo hyvin menneistä "operoinneistasi"?

        Terve!

        Olen taas kotiutunut tuolta Malmilta ja hiki noruu pitkin selkää.

        Olenhan minä toipunut, mutta kokeidenotto jatkuu. Kun kerroin, että olin ollut tanssimassa edellisenä iltana, kun tuo juttu sitten tuli seuraavana aamuna, niin nyt tutkitaan kaikki allergiat ja astmat, sekä vielä otetaan UÄ sydämestä. Keuhkotkin syynätään, koska sydän keuhkot ovat yhteydessä tuon hengityksen kanssa.

        Jotenkin tuo pelästytti, että en ole vielä oikein uskaltautunut kokeilemaan sitä minun elämääni - oikeasti!

      • Alkuperäinen Rapu kirjoitti:

        "kokeilemaan sitä minun elämääni-oikeasti!"

        Kyllä se päivä koittaa, tiedä vaikka on jo nurkan takana!

    • Calvados kirjoitti eilen: "Sisareni mieskin keittää joka aamu aamupalaksi koiralleen puuron"

      Koira koiran tuntee....puuroa se olen minäkin syönyt varmaan yli kaksikymmentä vuotta melkein joka aamu....alan keittelemään koht` taas....edukasta.

      Porkkanoitakin syönyt oon varmaan säkkikaupalla vuosien mittaan....uudet porkkanat namnam....edukasta.

      Ruokaan minulla ei paljon rahaa mene....
      Minulla on muutama kesä pusero joissa on reikiä ja joskus joku huomauttaa leikillään niin vastaan et` oon niin köyhä et` tulee halvemmaks` ostaa reiällisiä...

      Hyvää alkanutta lämpöistä kesäpäivää kaikille!

      • Calvados

        Hei Sishill, kyllä puuro on ravitsevaa ja terveellistä (pl karppaajat), kun lapsenlapsemme olivat pieninä meillä, kumpikin halusi sekä aamu- että iltapuuron, siinä välissä välipaloja, jätskiä, varsinaisen aterian jne. Kumpikin halusi vielä eri puuron ja aina, tyttö neljänviljan ja poika erikoismannaa (mukana lesettä) päälle voinokare, sokeria ja kanelia. Ja mummihan keitti.

        Reiälliset vaatteet ovat muotia edelleen, sukulaistytöllä oli uudet sortsit jalassa, aivan rispautuneet lahkeensuut ja pari viiltoa kuin veitsellä tehty ja rispattu niidenkin reunat. Päällään oli pusero, jossa oli vain etupuoli, selän puolella joku nauha.

      • Calvados kirjoitti:

        Laitan puuroon lisäksi leseitä ja marjoja....mutta puuro voisilmän kanssa on myös herkullista.

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        Hei Sishill, kyllä puuro on ravitsevaa ja terveellistä (pl karppaajat), kun lapsenlapsemme olivat pieninä meillä, kumpikin halusi sekä aamu- että iltapuuron, siinä välissä välipaloja, jätskiä, varsinaisen aterian jne. Kumpikin halusi vielä eri puuron ja aina, tyttö neljänviljan ja poika erikoismannaa (mukana lesettä) päälle voinokare, sokeria ja kanelia. Ja mummihan keitti.

        Reiälliset vaatteet ovat muotia edelleen, sukulaistytöllä oli uudet sortsit jalassa, aivan rispautuneet lahkeensuut ja pari viiltoa kuin veitsellä tehty ja rispattu niidenkin reunat. Päällään oli pusero, jossa oli vain etupuoli, selän puolella joku nauha.

        "Reiälliset vaatteet ovat muotia edelleen"

        Minunkin kesä "lookini" täällä kotona ollessa on erittäin muodin mukaiset t-paita ja alushousut.
        Vaimoni sanoo vain että "mitään en sano".

    • E A

      Hellurei

      Olipa mukava rantapäivä eilen. Varmaan vuosia kulunut, kun nyt sitten pikkulikan, äiteensä ja mummin kanssa kahdellakin rannalla.

      Kohta taas hetkeksi sinne ja sitten kyyditsen perheen kotiin.

      Minulla nyt ei oikein asiaa, mutta kiva oli nähdä zz:n ja sishillin kirjoitusten ilmestyneen tänne.

      PS. Intomatka lupasi tietyin edellytyksin kirjoittaa zipille joululaulun. Minä lupaan laulaa sen, jos...

      PS. Toisaalta, rumasti tölvätään Ceetä. Oikein perhe vedetään mukaan. Tajuntani vajavuudenko vuoksi en vaan tahdo ymmärrätää?

      • Aurora4

        C kirjoitti eilen Z:lle mm.

        "Kerro nyt ihan oikeasti, mitä sinulle nykyään kuuluu? Onko elämä Venezuelassa vielä mukavaa? Miksi kirjoitat niin harvoin tänne, säännöstelläänkö nettiyhteyksiä sieltä? Olen jo huolissani sinusta ja perheestäsi. Mihin on kadonnut se iloinen Zip Zap, kun ajelit avoautolla Välimeren rannoilla, Portugalissa ja Espanjassa."

        Oliko tuokaan ihan asiallinen tervetulotoivotus pitkään poissa olleelle kaverille?

        Taidat EA lukea aika valikoivasti näitä tekstejä.

        Terveisiä hiekkarannalta

        No en ehkä löytänyt tuosta Ceen kirjoituksista Z:taa solvaavaa. Jonkinnäköistä poliittista uteliaisuutta kylläkin.

        Se taas, mitä meidän lehdistö tiedottaa kaikomailta, ei juuri enää kiinnosta.

        Täällä alkoi ukostaa ja taitaa olla tulossa kunnon myräkät. Kohta sitten maantien päälle.

        Minne on kadonnut se iloinen Zip Zap, Calvados ihmetteli. Kai sekin sitten on "uteliaisuutta" että yhdistää jonkun maan poliittisen tilanteen asukkaiden mielentilaan.

        Siis iloinen ei tietenkään voi olla, jos maassa kuohuu???.

        "Se taas, mitä meidän lehdistö tiedottaa kaikomailta, ei juuri enää kiinnosta."

        Ihan yleisellä tasolla kysäisen mihin tietoihin sitten luotat. Seuraatko ulkomaisia tiedotusvälineitä ?

        Omasta mielestäni suomalaiset tiedotusvälineet on kuitenkin aika luotettavia. Vai tarkoitatko että nimenomaan lehdistöön ei voi luottaa ?

      • Calvados
        Aurora4 kirjoitti:

        Minne on kadonnut se iloinen Zip Zap, Calvados ihmetteli. Kai sekin sitten on "uteliaisuutta" että yhdistää jonkun maan poliittisen tilanteen asukkaiden mielentilaan.

        Siis iloinen ei tietenkään voi olla, jos maassa kuohuu???.

        Kyllä maan kuohunta alakuloiseksi vetää.

      • Aurora4
        Calvados kirjoitti:

        Kyllä maan kuohunta alakuloiseksi vetää.

        Lue vaikka naapurimaan kirjallisuutta niin huomaat että aina siellä joku yksityinen puolihullu iloinen riekkuu haudoilla. Jos koko kansa painuisi lakoon jokaisessa vallanvaihdoksessa, taitaisi tulla maailmanloppu. Ainakaan kellään ei olisi intoa lisätä sukuaan.

        Kumpaa naapurimaata tarkoitat? Ja kuka on se yksityinen puolihullu iloinen joka riekkuu haudoilla?

        Maailmanloppu saattaa ollakin lähellä. Kuka sen tietää?

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        "Se taas, mitä meidän lehdistö tiedottaa kaikomailta, ei juuri enää kiinnosta."

        Ihan yleisellä tasolla kysäisen mihin tietoihin sitten luotat. Seuraatko ulkomaisia tiedotusvälineitä ?

        Omasta mielestäni suomalaiset tiedotusvälineet on kuitenkin aika luotettavia. Vai tarkoitatko että nimenomaan lehdistöön ei voi luottaa ?

        Terveiset Helsingistä

        Täytyy sanoa omalta kohdalta, ettei kielitaito riitä kansainvälisten lehtien lukemiseen. No kotimaiset sitten. Niistä vain joitain, mutta mikään ei ole suuri lehti. Vaikka nettihesari tuleekin, niin harvoin vilkaisen. Kumppani sitten kertoo, jos nähnyt siellä ...Mm. Fifi, mikä on Voiman nettiversio. Siihenkään en "luota". Minun ei oikeastaan tarvitse saada jotain tietoa jostain valtiollisesta tapahtumasta. Usein tärkeimmät uutiset puidaan sitten jälkikäteen useammasta vinkkelistä, vaikka jossain haastatteluissa tai keskusteluissa.

        Mitä tulee uutiseen, niin olen siinä sitä mieltä, että se on useimmiten fiktiivinen. Vain joku hetki jostain ja pieni siivu muutenkin koko yhteiskunnasta ja sen laajoista tapahtumista. Millä niistä saa kattavan "tiedollisen" kuvan?

        Joskus on harmittanut, kun ei ole jaksanut seurata esimerkiksi kotimaan politiikkaa eduskunnan sivuilta (tai valtioneuvoston). Nyt ei harmita sekään.

        PS. Muistan muuten, kun zippi aikoinaan sanoi, että Hesari plokkasi uutisensa Venezuelasta espanjalaisesta oikeistolehdestä vain sen kääntämällä.

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        Minne on kadonnut se iloinen Zip Zap, Calvados ihmetteli. Kai sekin sitten on "uteliaisuutta" että yhdistää jonkun maan poliittisen tilanteen asukkaiden mielentilaan.

        Siis iloinen ei tietenkään voi olla, jos maassa kuohuu???.

        No juu, voihan tuon noinkin nähdä.

        No en kuitenkaan lukenut sitä Ceen juttua minään kauheana vastakkaisuuksien juttuna, kunhan lueskelin.

        Yhtä ihmettelen. Noita hiton plussia. Nyt pizzalle ja pehkuun.

      • Aurora4
        E A kirjoitti:

        No juu, voihan tuon noinkin nähdä.

        No en kuitenkaan lukenut sitä Ceen juttua minään kauheana vastakkaisuuksien juttuna, kunhan lueskelin.

        Yhtä ihmettelen. Noita hiton plussia. Nyt pizzalle ja pehkuun.

        Plussat johtuu siitä, että enää ei miinuksia voi antaa. Mikä on sinänsä hyvä asia. On ruhtinaallista saada kirjoitella tänne ilman ennen niin tavallisia miinusryöppyjä.

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Plussat johtuu siitä, että enää ei miinuksia voi antaa. Mikä on sinänsä hyvä asia. On ruhtinaallista saada kirjoitella tänne ilman ennen niin tavallisia miinusryöppyjä.

        Kaikesta sinäkin olet ottanut murheita.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        Terveiset Helsingistä

        Täytyy sanoa omalta kohdalta, ettei kielitaito riitä kansainvälisten lehtien lukemiseen. No kotimaiset sitten. Niistä vain joitain, mutta mikään ei ole suuri lehti. Vaikka nettihesari tuleekin, niin harvoin vilkaisen. Kumppani sitten kertoo, jos nähnyt siellä ...Mm. Fifi, mikä on Voiman nettiversio. Siihenkään en "luota". Minun ei oikeastaan tarvitse saada jotain tietoa jostain valtiollisesta tapahtumasta. Usein tärkeimmät uutiset puidaan sitten jälkikäteen useammasta vinkkelistä, vaikka jossain haastatteluissa tai keskusteluissa.

        Mitä tulee uutiseen, niin olen siinä sitä mieltä, että se on useimmiten fiktiivinen. Vain joku hetki jostain ja pieni siivu muutenkin koko yhteiskunnasta ja sen laajoista tapahtumista. Millä niistä saa kattavan "tiedollisen" kuvan?

        Joskus on harmittanut, kun ei ole jaksanut seurata esimerkiksi kotimaan politiikkaa eduskunnan sivuilta (tai valtioneuvoston). Nyt ei harmita sekään.

        PS. Muistan muuten, kun zippi aikoinaan sanoi, että Hesari plokkasi uutisensa Venezuelasta espanjalaisesta oikeistolehdestä vain sen kääntämällä.

        Suomalaiset uutismediat ostaa kaiketi valtaosan ulkomaanuutisista näiltä suurilta uutismonopoleilta kuten CNN, BBC tai Euronews.
        Jopa suomenkieliset käännökset toistuu usein sanasta sanaan samanlaisina mediasta riippumatta.

        Joskus vähän oudoksuttaa miten kritiikittömästi näitä uutisia julkaistaan. Siinähän on kyse kaupallisesta kilpajuoksusta kuka ensin ehtii uutisen julkaista.

        Mutta uskon kyllä että merkittävät uutiset tulee lopulta oikein kerrotuksi, koska Suomi on kuitenkin niin vapaa maa ettei tiedotusvälineilläkään voi olla muuta intressiä kuin totuus.

        Edes Putleri ei määrää mitä täällä kirjoitetaan.

    • hh-riitu

      Huomenta ihan yksinkertaisesti.
      Onpa "hauska" lukea, mitä eilen illalla on vielä kirjoiteltu. En tiedä, kuka minun "nimissä" tai siis väärennetyillä kirjaimilla tänne on kirjaillut, mutta sanon sen nyt taas sadannen kerran, että minä kirjoitan VAIN ssssställä yhdellä nimmarilla toisin kuin jotkut muut, niinkuin tässäkin ketjussa taas. Voi teitä raukkiksia, ette te kuitenkaan pysty muuksi muuttumaan. C: älä lannistu.
      Tässä tämän aamuinen täältä ulkomaan kirjeenvaihdosta.

    • Musil

      Te ootte kyllä semmonen kaksoismonarkia (Kakania), ettei teitä kukaan pysty lannistamaan. Mutta pientä kiusaa voi toki tehdä. Se on halpa-arvoisten oikeus.

      • Alkuperäinen Rapu

        Minä kysyn vain, että miksi ketään pitäisi lannistaa?

    • Calvados

      "Presidenttiinsä tuskastuneet venezuelalaiset osoittivat jälleen mieltään

      Venezuelan liki päivittäisten mielenosoitusten syynä on kansalaisten tyytymättömyys presidentti Nicolas Maduroa ja hänen hallitustaan kohtaan. Venezuelalaiset ovat raivoissaan, koska maassa rikollisuus yleistyy, hinnat laukkaavat hyperinflaation kourissa ja peruselintarvikkeista on jatkuvasti pulaa".

      Tällaisia uutisia on Ylen uutissivustoilla ollut pitkin kevättä ja jatkoa on seurannut, on hajotettu nuorten hallituksen vastaisia rauhallisia mielenosoituksia, pidätetty ja hakattu heitä, sotilaat ovat myöntäneet, että näin on tapahtunut, kaupoissa ei ole mitä myydä jne.

      Sitten zip tulee tänne pitkästä aikaa ja sanoo, että heidän perhe ei syö enää edes kalaa ja samaan hengenvetoon, että Maduroa pitää kivasti pinnalla se, että kansa niin rakasti Chávezia. Jotenkin se ei näytä siltä.

      Siitä minä innostuin kysymään, mitä hänelle oikeasti kuuluu, vieläkö hän jaksaa uskoa että Maduro saa Venezuelan asiat kuntoon. Juuri olleissa MM-jalkapallokisoissakin eräs pelaaja, en muista mistä lat.amerikan maasta oli, sanoi, että hänen maassaan asiat ovat kohta kuin Venezuelassa, yhtä huonosti.

      Kun katsoo maailman kansojen tilanteita eri puolilla, ei hyvältä näytä. Itsevaltius pahimmasta päästä.

      • Aurora4

        Kyllä ZZ varmasti tuntee maansa tilanteen ilman että sinä sitä valaiset mediasta saamillasi tiedoilla. Ruvetaanko nyt tässä yhteistuumin voivottelemaan ZZ:n "kauheaa kohtaloa"? Mitä ZZ:n pitäisi mielestäsi tehdä?

        ZZ:n lyhyiden kommenttien perusteella uskallat tehdä aika rohkeita johtopäätöksiä hänen elämästään. Ei syö kalaa = kituu köyhyydessä. Jne.

        Ei hän kidu köyhyydessä. Ei vain ole mitä ostaa on todennäköisin syy. Ja voihan hän muuttaa pois Venezuelasta, ei hän sen paremmin kuin vaimokaan ole sieltä kotoisin. Ja osa lapsistakin opiskelee Euroopassa.

      • Ali Baba
        Calvados kirjoitti:

        Ei hän kidu köyhyydessä. Ei vain ole mitä ostaa on todennäköisin syy. Ja voihan hän muuttaa pois Venezuelasta, ei hän sen paremmin kuin vaimokaan ole sieltä kotoisin. Ja osa lapsistakin opiskelee Euroopassa.

        Ollaanko edes varmoja, että ZZ edes on Venezuelassa (enää). Hänhän voi kirjoitella vaikka Viitasaarelta vai oliko se Pihtiputaalta. Parempi toki olisi että löytyisi Venezuelasta kun jokainen ulkomaan kirjeenvaihtaja on tarpeen ja tervetullut kommentoimaan.
        Niin ja voihan ZZ olla Angolassa tai Portugalliassakin.
        Fakta kuitenkin on, että Venezuelassa ovat puurotarvikkeetkin kaupoissa vähissä, joten ei siellä köyhä tarvitse olla puutteessa elääkseen. Siitä on vara commandante Madurokin pitänyt huolen.

        "Voihan hän muuttaa", niinpä. Tietääkseni hänellä on siellä virka ja koti.

        Muuttaisitko sinä kevyesti minne vain, jos et saisi kaupasta aina mitä haluat?

      • "siantuntijat"
        Aurora4 kirjoitti:

        "Voihan hän muuttaa", niinpä. Tietääkseni hänellä on siellä virka ja koti.

        Muuttaisitko sinä kevyesti minne vain, jos et saisi kaupasta aina mitä haluat?

        "Tietääkseni hänellä on siellä virka ..."??

        Ja tietolähteesi oli? Virka vai businekset? Mitä "lähteesi" tietää kertoa?

        ".......että Venezuelassa ovat puurotarvikkeetkin kaupoissa vähissä, joten ei siellä köyhä tarvitse olla puutteessa elääkseen."

        Häh, mitä oikein tahdot sanoa? "Ei ole puurotarvikkeita joten ei puutettakaan", vai? Mitä ne köyhät sitten syö, sisäfilettäkö?

      • Calvados
        Aurora4 kirjoitti:

        "Voihan hän muuttaa", niinpä. Tietääkseni hänellä on siellä virka ja koti.

        Muuttaisitko sinä kevyesti minne vain, jos et saisi kaupasta aina mitä haluat?

        Kullakin meistä on (ainakin ollut) virka tai toimi ja koti jossain päin jopa täällä Suomenmaallakin. Moni joutuu lähtemään virastaan ja toimestaan, kun se lakkautetaan. (Viimeisin taas Oulu). Sinne jää kotikin jollet satu olemaan niin onnekas, että pystyt elämään työttömyyspäivärahoilla, asuntotuilla ym ja jäämään sinne, missä talosi on. Suomesta ei vielä ole elintarvikkeet loppuneet, jos on rahaa millä ostaa. Huonot ajat on täälläkin ollut, esim apella on vieläkin pala pettuleipää vitriinissään oman äitinsä kokemista nälkävuosista.

      • Aurora4
        "siantuntijat" kirjoitti:

        "Tietääkseni hänellä on siellä virka ..."??

        Ja tietolähteesi oli? Virka vai businekset? Mitä "lähteesi" tietää kertoa?

        Lähteeni on ZZ itse, se mitä hän on kertonut työstään.

        Voihan se olla valettakin, samoin kuin kaikkien muidenkin kertomukset omasta elämästään voivat olla pelkkää soopaa, mistä minä tiedän.

        Jospa onkin viisainta suhtautua niin, että kaikki juksaavat juksaamisesta päästyään.

        Oikeastaan reipas satuilu onkin se mauste, mitä tästä Elämä-ketjusta puuttuu, jotta tämä olisi hauskaa ajanvietettä.

      • Aurora4
        Calvados kirjoitti:

        Kullakin meistä on (ainakin ollut) virka tai toimi ja koti jossain päin jopa täällä Suomenmaallakin. Moni joutuu lähtemään virastaan ja toimestaan, kun se lakkautetaan. (Viimeisin taas Oulu). Sinne jää kotikin jollet satu olemaan niin onnekas, että pystyt elämään työttömyyspäivärahoilla, asuntotuilla ym ja jäämään sinne, missä talosi on. Suomesta ei vielä ole elintarvikkeet loppuneet, jos on rahaa millä ostaa. Huonot ajat on täälläkin ollut, esim apella on vieläkin pala pettuleipää vitriinissään oman äitinsä kokemista nälkävuosista.

        Leikitään nyt vielä ajatuksella, että tietyllä venezuelalaisella menee oikein kamalan huonosti. Mistä hänellä silloin riittää rahaa niin suureen elämänmuutokseen kuin mahdollisen "kodin ja viran" hankkiminen Suomessa. On se ihan toisen sortin menoerä kuin oululaisen insinöörin työnetsiminen kotinsa lähistöltä.

        Mutta koska emme todellakaan tiedä lähes mitään, keksitään tähän sellainen ratkaisu, että muutto sujuu onnellisesti ja Helsingissä odottaa työpaikka tai Pihtiputaalla hieno maapala harrastaa kotitarveviljelyä.

      • "siantuntijat"
        Aurora4 kirjoitti:

        Lähteeni on ZZ itse, se mitä hän on kertonut työstään.

        Voihan se olla valettakin, samoin kuin kaikkien muidenkin kertomukset omasta elämästään voivat olla pelkkää soopaa, mistä minä tiedän.

        Jospa onkin viisainta suhtautua niin, että kaikki juksaavat juksaamisesta päästyään.

        Oikeastaan reipas satuilu onkin se mauste, mitä tästä Elämä-ketjusta puuttuu, jotta tämä olisi hauskaa ajanvietettä.

        Kuinka privaatisti hän on kertonut, koska yleisellä tasolla, no tasolla ja tasolla, ei hänen "tehtävistään" esim. Venezuelassa ole perille päässyt tarkasti. Silti se on yhdentekevä asia täällä olijoille, mutta ellei tehtävät liity läheisesti Chavezin tai nyk. Maduron "sisäpiiriä" tukeviin juttuihin, ei siellä varmasti silloin hyvin mene.

        "Siantuntijoiden" ydinkeskus heittääkin ilmaan valistuneen arvauksen(?) että nyk. pres. Maduro joutuu käpälämäkeen alle 6 kk:n sisällä. "Sisärengas" puhkeaa, tai se puhkaistaan joko kansanliikkeen tai armeijan voimin.
        Mikään (missään) ei tule toimimaan kauan aikaa tuolla tavalla. On ajankysymys koska kansan kurjistamisen päätepiste on edessä, lähellä se on jo nyt.

        Erittäin lapsellista täällä nälviä kanssakirjoittajia jos haluaakin joku (kaikki) tietää siellä? olevalta monivuotiselta "kirjeenvaihtajaltanne" asian todellista tilaa. Mutta voihan olla ettei hän voi niitä kertoa tai ei halua. Joka tietysti vaikuttaa aika huolestuttavalta.

        Päätän asianne käsittelyn osaltani tähän. Arvostakaa toistenne mielipiteen vapautta naljailun ja nälvinnän sijaan niin saatte itsekin sen arvostuksen keskustelijana jonka olette sitten "ansainnut". Hauskan ajanvietteen sekaan sopii myös vakavat pohdinnat, ilman "valehteluja". Näin, jälleen lähtö kentälle odottaa, teitä ehkä joskus vielä muistava H.Pelletti / "Siantuntijain" sihteeri.

        Jos se kone hetken vielä odottaa tärkeintä matkustajaa, huomautan että tämä on aloittelevien keskustelijoiden ajanvietepalsta, jolla kovin vakavia = vakavasti otettavia keskusteluja ei voi käydä. Yritetty on mutta jouduttu pakenemaan häntä koipien välissä, sanotaan nätisti ... raekuuron säestämänä. Meillä kullakin on näes imagomme, jonka muuttaminen ei käy käden käänteessä.

      • "siantuntijat" kirjoitti:

        Kuinka privaatisti hän on kertonut, koska yleisellä tasolla, no tasolla ja tasolla, ei hänen "tehtävistään" esim. Venezuelassa ole perille päässyt tarkasti. Silti se on yhdentekevä asia täällä olijoille, mutta ellei tehtävät liity läheisesti Chavezin tai nyk. Maduron "sisäpiiriä" tukeviin juttuihin, ei siellä varmasti silloin hyvin mene.

        "Siantuntijoiden" ydinkeskus heittääkin ilmaan valistuneen arvauksen(?) että nyk. pres. Maduro joutuu käpälämäkeen alle 6 kk:n sisällä. "Sisärengas" puhkeaa, tai se puhkaistaan joko kansanliikkeen tai armeijan voimin.
        Mikään (missään) ei tule toimimaan kauan aikaa tuolla tavalla. On ajankysymys koska kansan kurjistamisen päätepiste on edessä, lähellä se on jo nyt.

        Erittäin lapsellista täällä nälviä kanssakirjoittajia jos haluaakin joku (kaikki) tietää siellä? olevalta monivuotiselta "kirjeenvaihtajaltanne" asian todellista tilaa. Mutta voihan olla ettei hän voi niitä kertoa tai ei halua. Joka tietysti vaikuttaa aika huolestuttavalta.

        Päätän asianne käsittelyn osaltani tähän. Arvostakaa toistenne mielipiteen vapautta naljailun ja nälvinnän sijaan niin saatte itsekin sen arvostuksen keskustelijana jonka olette sitten "ansainnut". Hauskan ajanvietteen sekaan sopii myös vakavat pohdinnat, ilman "valehteluja". Näin, jälleen lähtö kentälle odottaa, teitä ehkä joskus vielä muistava H.Pelletti / "Siantuntijain" sihteeri.

        "Erittäin lapsellista täällä nälviä kanssakirjoittajia"

        Eikös sinunkin kirjoituksesi ole tältä päivältä "nälvimisiä".....

        "Arvostakaa toistenne mielipiteen vapautta naljailun ja nälvinnän sijaan"

        Minä en naljaile ja nälvi sinua "siantuntijat" mutta eikö tuo koske myös sinua?

        Kaikki olemme samanarvoisia, ei ylempänä mutta ei alempanakaan!!!!

      • "siantuntijat" (H.P)

        Ensiksi, ehdin tämän vielä kirjoittaa, ja vastaan Aurora 4:lle että yritän kyllä ymmärtää mitä tarkoitatte.

        Toiseksi nimimerkki sishill, voisitko näyttää ystävällisesti ne kohdat joissa sorruin "nälvimiseen"? Lähinnä parilla kysymyksellä yritin saada selkoa tilanteesta, mitä esim. hra. Baba tarkoitti ja tai kuinka privaattia on ollut rva. A:n saama tieto keskustelun kohteena olevan henkilön tehtävistä kohdemaassaan.

        Oman ymmärrykseni mukaan nuo 3 kirjoitustani eivät sisältäneet mainitsemianne seikkoja.
        Niin tai näin, mutta nyt ei aikani riitä näihin.

        Hyviin kirjoittamisiin kuitenkin.

      • Aurora4
        "siantuntijat" (H.P) kirjoitti:

        Rouva A vastaa vielä, että olen vuosien ajan ymmärtänyt, että keskustelun alaisen henkilön toimena on jonkinlainen tutkimustyö lähinnä luonnontieteen ja/tai kulttuurin piirissä, siis mielenkiintoinen henkinen työ eksoottisessa miljöössä.

      • "siantuntijat" (H.P) kirjoitti:

        Ensiksi, ehdin tämän vielä kirjoittaa, ja vastaan Aurora 4:lle että yritän kyllä ymmärtää mitä tarkoitatte.

        Toiseksi nimimerkki sishill, voisitko näyttää ystävällisesti ne kohdat joissa sorruin "nälvimiseen"? Lähinnä parilla kysymyksellä yritin saada selkoa tilanteesta, mitä esim. hra. Baba tarkoitti ja tai kuinka privaattia on ollut rva. A:n saama tieto keskustelun kohteena olevan henkilön tehtävistä kohdemaassaan.

        Oman ymmärrykseni mukaan nuo 3 kirjoitustani eivät sisältäneet mainitsemianne seikkoja.
        Niin tai näin, mutta nyt ei aikani riitä näihin.

        Hyviin kirjoittamisiin kuitenkin.

        "yritän ymmärtää mitä tarkoitatte"

        Jos ymmärrät tätä kautta mitä tarkoitin....Todellisuudessa tein aikaisemmassa kirjoituksessani sinulle tänään klo.17.35, aivan saman kuin sinä aikaisemmissa kirjoituksisasi toisille/toiselle...siis tuon "nälvimisen" sinua kohtaan...eli en ollut yhtään fiksumpi ja filmaattisempi kuin sinäkään!!

        No....kyllähän se kone oottaa sinua vieläkin....

    • Ali Baba

      Por Senor Zippeli Zappeli

      Boa noite, Sr. ZZ. É verdade que você tem na Venezuela é tão pobre que até o cão tem que comer mingau? São coisas bem, ou para coletar alimentos pacote enviado para lá o Sr. Maduro país empobrecido.
      muitas felicidades

      Sr. Yrmeä Körmy

      • zip zap

        Boa noite o podemos dizer muito mais melhor boa tarde. Aki temos casi tudo tutti la cosi como dizem os italianos. Nos colectamos alimentos na selva e matas e comemos as larvas. Deliciosas. Muitas vezes comemos serpentines largas. E podemos comer, tambem, papel hygienoco.

        Vou tomar um copo do vinho branco.

        Até a próxima Senhor Yrmeä Körmy

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta kaikkialle!

      Noista kahdesta edellisestä kommentista en kyllä ymmärtänyt muuta kuin nimet: zip zap ja Yrmeä Körmy!

      Hyvää ja "hikistä" päivänjatkoa kuitenkin. Taas on lähdettävä tuonne kauppaan. Nyt sinne houkuttaa nektariinit, kun tarjoushinta on vain 1.29 euroa kilo.

      • Ali Baba

        Se on suurinpiirtein näin mitä Zip Zap kirjoitti:

        "Hyvää iltaa ja kukatieshyvällä onnella voimme sanoa näkemiin. Aki? ovat kaikki casi la tutti Cosi kuten italialaiset sanovat. Keräämme ruokaa viidakossa ja metsistä ja syömme toukkia. Herkullista. Usein syömme suuria käärmeitä. Ja voimme syödä, liikaa, vessa paperia.

        Otan lasillinen valkoviiniä.

        Ylimmäinen herra Yrmeä Körmy"

        No, kaikella varauksella uskon tuohon. Mutta mitäs sinä kirjoitit? Käännäppä sekin.
        Niin ja havää huomenta kaikille.

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        No, kaikella varauksella uskon tuohon. Mutta mitäs sinä kirjoitit? Käännäppä sekin.
        Niin ja havää huomenta kaikille.

        Minuakin nauratti tuo wc-paperin syönti, sehän on suorastaan kortilla Venezuelassa. On zipillä huumori tallessa:-)

      • Ali Baba
        hh-riitu kirjoitti:

        No, kaikella varauksella uskon tuohon. Mutta mitäs sinä kirjoitit? Käännäppä sekin.
        Niin ja havää huomenta kaikille.

        Suurin piirtein näin kirjoitin:

        "Hyvää iltaa, herra ZZ. Onko totta, että teillä on Venezuelassa on niin huonosti, että jopa koiran täytyy syödä puuroa? Ovatko asiat kunnossa, vai keräämmekö ruoka paketin ja lähetämme sinne Herra Maduron köyhään maahan.

        Paljon terveisiä

        Herra Yrmeä Körmy
        "

      • Alkuperäinen Rapu
        Ali Baba kirjoitti:

        Suurin piirtein näin kirjoitin:

        "Hyvää iltaa, herra ZZ. Onko totta, että teillä on Venezuelassa on niin huonosti, että jopa koiran täytyy syödä puuroa? Ovatko asiat kunnossa, vai keräämmekö ruoka paketin ja lähetämme sinne Herra Maduron köyhään maahan.

        Paljon terveisiä

        Herra Yrmeä Körmy
        "

        Kiitos "Herra Yrmeä Körmy" noista suomennoksista. Eipä nyt oikein hyvältä näytä tuo elämä siellä. Tänäänkin oli Hesarissa pitkä kirjoitus Venezuelasta ja tilanteesta siellä.

        Minäkin muuten tuon puurokeskustelun innoittamana ostin tänään Elovena kaurahiutaleita, mutta minä aion nyt ainakin ensin leipoa niistä sellaisia kauralastuja.

      • Ali Maduro

        http://www.hs.fi/ulkomaat/Venezuela tukkii toisinajattelijoiden suut/a1406611532086

        Niin, tarkoitit varmaan tuota artikkelia. Onhan siinä sarkastisesti kirjoitettuna hyväkin puolensa: Kun Maduro tukkii venezuelalaisten suut niin vähempikin ruoka riittää!!
        :)))))

      • Alkuperäinen Rapu

    • Calvados

      Huomenta. Zip zap tuossa tuntuu kertovan, että he keräävät ruokaa viidakossa, mm toukkia tappavat ja syövät myös jotain matelijoita, ovat herkullisia. Nykyäänhän kaikissa tv-ruokaohjelmissakin tehdään näin, paahdetaan jos jotain henäsirkkoja, toukkia ja kaikenlaista elävää. Saahan niistä kuulemma herkullisia. Aasiassa ovat taattua snagaritavaraa, jolla on suuri menekki.

      • a mummu

        Sanonpa niin kuin sanottiin ennenvanhaan: on säitä pidellyt! Niin, että ukkonen hajotti "kaupunki"kodistamme wifin ja yhden tärkeimmistä hyvän mielen lähteistäni, eli tuon suuresti ihailemani Sonoksen. Nyt täytyy tyytyä toistaiseksi radion antiin, jossa aivan liian paljon tyhjänpäiväistä läyskytystä ns. Musiikin välissä.

        Oli tod. eilen melkoiset ukkoset, jotka kaikeksi epäonneksi jäivät tähän päälle möyryämään, niin että pelkäsin jo kettiksen sydämen pettävänw. Itsekin aloin jo pelätä, kun nuo em vehkeet rikkoituivat kovaäänisen, kimakan paukauksen säestämänä. Nyt täytyy toistaiseksi tyytyä tähän "akenttiluuriin", kun mokkulakin on mökillä.

        Leppoisaa kesäpäivää!

        Taisi olla eilisessä lehdessä juttua siitä, miten mm. Ulkonäöstä päin naamaa täräyttely on yleistynyt. Jutussa uumoiltiin, että yhtenä syynä on ihmisten lisääntynyt "rohkeus" somessa nk. sanoa suoraan ja vielä vähän suorempaankin. Itsekin monasti ihmettelen törkeyksiä, joita nimmarin piilosta surutta lauotaan (ei koske Elämäämme), törkeyksiä, joita kukaan ei sanoisi kellekään silmäkkäin keskusteltaessa. Onkohan niin, että nimmarin suojassaå töryn suoltaminen antaa joillekin kicksejä, joiden saanti ei muualla onnistu; saa toteuttaa hurjimpia unelmiaan.

        Vastaan itselleni. Edellisestä jostain syystä putosi pois muutama rivi. Toistan niistä vain: mukavaa kesäpäivää kaikille!

        Vieläkin vastaan itselleni: sen lisäksi, että rivejä hävisi, löytyivät hyvän päivän toivotukseni keskeltä viestiä. Helle pehmittänyt pääni, vai systeemin?!

        Systeemi pehmittyi, ei pääsi:-))

      • Whoever
        a mummu kirjoitti:

        Sanonpa niin kuin sanottiin ennenvanhaan: on säitä pidellyt! Niin, että ukkonen hajotti "kaupunki"kodistamme wifin ja yhden tärkeimmistä hyvän mielen lähteistäni, eli tuon suuresti ihailemani Sonoksen. Nyt täytyy tyytyä toistaiseksi radion antiin, jossa aivan liian paljon tyhjänpäiväistä läyskytystä ns. Musiikin välissä.

        Oli tod. eilen melkoiset ukkoset, jotka kaikeksi epäonneksi jäivät tähän päälle möyryämään, niin että pelkäsin jo kettiksen sydämen pettävänw. Itsekin aloin jo pelätä, kun nuo em vehkeet rikkoituivat kovaäänisen, kimakan paukauksen säestämänä. Nyt täytyy toistaiseksi tyytyä tähän "akenttiluuriin", kun mokkulakin on mökillä.

        Leppoisaa kesäpäivää!

        Taisi olla eilisessä lehdessä juttua siitä, miten mm. Ulkonäöstä päin naamaa täräyttely on yleistynyt. Jutussa uumoiltiin, että yhtenä syynä on ihmisten lisääntynyt "rohkeus" somessa nk. sanoa suoraan ja vielä vähän suorempaankin. Itsekin monasti ihmettelen törkeyksiä, joita nimmarin piilosta surutta lauotaan (ei koske Elämäämme), törkeyksiä, joita kukaan ei sanoisi kellekään silmäkkäin keskusteltaessa. Onkohan niin, että nimmarin suojassaå töryn suoltaminen antaa joillekin kicksejä, joiden saanti ei muualla onnistu; saa toteuttaa hurjimpia unelmiaan.

        " Itsekin monasti ihmettelen törkeyksiä, joita nimmarin piilosta surutta lauotaan "

        Jaahas, minkäslaisilla palstoilla sitä oikein seikkaillaan ?

        Minäkin olen aika pitkään keskustellut erilaisilla aika "rankoillakin" somepalstoilla, enkä kyllä koskaan ole saanut osakseni ensimmäistäkään "törkeyttä".
        Turpiin ynnä muuta on muutamia kertoja uhattu tulla vetämään, mutta sehän on vain ansaittua "huomiota" minun kohdallani. Sanansäilä on nimittäin joskus aika rankka minunkin puoleltani.

        En siis tarkoita tätä elämä -palstaa, tämähän on vain leppoisaa jutustelua.

        Mielestäni somessa ei pidäkkään olla samanlaisia käytöskoodeja kuin live elämässä. Somessahan nimenomaan on mahdollisuus olla oma rehellinen itsensä.

        No, myönnän kyllä että mainittu "törky" ilmiökin on olemassa, eli on ihmisiä joilla ei ole muuta tarkoitustakaan kuin "törkeillä", eli he luultavasti saavat kicksinsä juuri mainitsemallasi tavalla.

        Hittolainen, tulipas paljastettua sivupersoonani harrastukset:)))).

        Itse asiassa, loppujen lopuksi käyn hyvin vähän millään muilla foorumeilla kuin näissä "Elämissä", ehkä pari kertaa kuussa IS:n ja kahden muun, kotiin tilatun lehden keskustelupalstoilla. Ja niissäkin vain lukemassa, kirjoita en kuin aivan poikkeustapauksessa.

        Kun tämän foorumin ylärivillä on kiinnostava otsikko, niin käyn katsomassa, mitä se pitää sisällään, mutta silloin tällöin on käynyt niin, että lähes jo aloittaja/aloitus teilataan, joskus hyvinkin loukkaavin sanakääntein, tyyliin: "mitä älykääpiö itsestäänselvyyksiä kyselet, painu h****iin", tai vastaavaa muuta, yhtä ylentävää. Silloin käännän sivua aika älkkiä. Ikäänkuin olisi olemassa kirjoittajia, jotka "ottavat osaa keskusteluun" vain saadakseen purkaa ei niin kehittävien ilmaisujen varastoansa kollegoihinsa. Ja sitten tietysti on noita täysin puskasta, asiasta viidenteen-tyylisesti heitettyjä roisiuksia, jotka nimenomaan tulkitsen kicksien hakemiseksi.

        "Somessahan on mahdollisuus olla oma rehellinen itsensä". No, pakko kai myöntää tässä kohdassa, että jos se törkyily ihan oikeasti on sitä omaa itseä, niin kai on sitten pienempi paha purkaa sitä nimmarin takaa, jos vain sen avulla joku ihan oikean elämän ihminen säästyisi tuolta omalta itseltä, joka luultavasti ei ole kovin kiehtova; ei noudata oikean elämän (lue: vanhanaikaisina tuomittuja) käytöskoodeja.

        Saas nähdä toimiiko tämä lainamokkula. Äsken yritin jo yhtä viestiä saada lähtemään, mutta myllynsiivet vain jäivät pyörimään.

        Minäkään en ole kohdannut törkeyttä, en livenä enkä some-palstoilla. Ehkä täytyy olla erityinen ' törkysilmä' huomatakseen sen samalla tavalla kuin jotkut sanovat omistavansa 'homotutkan'.

        No, et ehkä ihan ymmärtänyt mitä tarkoitin rehellisyydellä ja "käytöskoodeilla" tässä yhteydessä.

        Luulen kyllä että olemme itse asiasta loppujen lopuksi samaa mieltä; en usko että kumpikaan meistä jättäisi somessa lausumatta todellista mielipidettään, tai muuttaisi sitä "kohteliaisuussyistä", kuten livessä joutuu tekemään.

        Liike-elämässä varsinkin jossa minä toimin joudun tietyllä tavalla koko ajan laskelmoimaan mitä passaa kellekkin sanoa.

        Ja sekin taitaa olla vähän määrittelykysymys mikä on sitä törkyä. (ja kenelle)

      • Aurora4
        Whoever kirjoitti:

        Ja sekin taitaa olla vähän määrittelykysymys mikä on sitä törkyä. (ja kenelle)

        Niinpä. Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena, huomaa töryn paremmin. Tai ehkä juuri päinvastoin: jos on nähnyt törkyä jo ihan tarpeeksi, haluaa torjua sen. Minusta tietty määrä rumuutta kuuluu elämään ja se on vain hyväksyttävä. Turpaan vedon uhkaukset ovat muuta sanallista törkyä ikävämpiä, koska ne kielivät jonkin asteen väkivaltaisesta luonteesta.

      • a mummu
        Whoever kirjoitti:

        No, et ehkä ihan ymmärtänyt mitä tarkoitin rehellisyydellä ja "käytöskoodeilla" tässä yhteydessä.

        Luulen kyllä että olemme itse asiasta loppujen lopuksi samaa mieltä; en usko että kumpikaan meistä jättäisi somessa lausumatta todellista mielipidettään, tai muuttaisi sitä "kohteliaisuussyistä", kuten livessä joutuu tekemään.

        Liike-elämässä varsinkin jossa minä toimin joudun tietyllä tavalla koko ajan laskelmoimaan mitä passaa kellekkin sanoa.

        Ilmeisesti en, meillä lienee eri koodit.

        Kyllä minäkin todellisia mielipiteitäni täällä lausun, mutta yritän - aina se ei onnistu - kuitenkin noudattaa suunnilleen samoja sääntöjä kuin oikeassa elämässänikin. Paitsi, että ne säännöt eivät välttämättä tietenkään ole samat kuin muilla, esim. sinulla. Minä en nimittelisi kirjoittajakollegaani tai jotakuta muuta sivullista, kuten aika usein näkee tehtävän nimmareiden somessa. En päästele siinä sen kummemmin kuin livenäkään. Ajatella tietenkin voin vaikka mitä ja vaikka manata itsekseni kaikin osaamini sanoin, mutta "ilmoille" en niitä päästele.

        Moni sanoo, että pitäisi aina sanoa suoraan. Minusta se ei ole niin, tai ainakaan niin, että täräyttää ajatuksensa päin näköä sen kummemmin sanojaan harkitsematta. Suoraan voi sanoa, mutta sanomisen tavan voi - ja pitää - harkita. Kuten itsekin sanoit, pitää tuumia kelle miten ja mitä sanoo. Joskus kyllä voi tulla tilanne, että jos siisti puhe ei mene perille, niin pitää vaihtaa kieli siihen, mitä toinenkin ymmärtää. Mutta silloin on jo piru merrassa, ainakin minulla.

      • Whoever
        Aurora4 kirjoitti:

        Niinpä. Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena, huomaa töryn paremmin. Tai ehkä juuri päinvastoin: jos on nähnyt törkyä jo ihan tarpeeksi, haluaa torjua sen. Minusta tietty määrä rumuutta kuuluu elämään ja se on vain hyväksyttävä. Turpaan vedon uhkaukset ovat muuta sanallista törkyä ikävämpiä, koska ne kielivät jonkin asteen väkivaltaisesta luonteesta.

        No, sehän on tavallaan 11-0 nolla väittelyn voitto minulle jos muutamalla sanankäänteellä saan jonkun niin pois tolaltaan ettei pysty enää vastaamaan muuten kuin uhkaamalla "turpiin" vetelyllä.

        Onneksi tuo on kuitenkin äärimmäisen poikkeuksellista.

        Ja kuten sanoit; rumuuskin on osa elämää. Osaisko ilman sitä nähdä kauneuttakaan..

      • Aurora4
        a mummu kirjoitti:

        Ilmeisesti en, meillä lienee eri koodit.

        Kyllä minäkin todellisia mielipiteitäni täällä lausun, mutta yritän - aina se ei onnistu - kuitenkin noudattaa suunnilleen samoja sääntöjä kuin oikeassa elämässänikin. Paitsi, että ne säännöt eivät välttämättä tietenkään ole samat kuin muilla, esim. sinulla. Minä en nimittelisi kirjoittajakollegaani tai jotakuta muuta sivullista, kuten aika usein näkee tehtävän nimmareiden somessa. En päästele siinä sen kummemmin kuin livenäkään. Ajatella tietenkin voin vaikka mitä ja vaikka manata itsekseni kaikin osaamini sanoin, mutta "ilmoille" en niitä päästele.

        Moni sanoo, että pitäisi aina sanoa suoraan. Minusta se ei ole niin, tai ainakaan niin, että täräyttää ajatuksensa päin näköä sen kummemmin sanojaan harkitsematta. Suoraan voi sanoa, mutta sanomisen tavan voi - ja pitää - harkita. Kuten itsekin sanoit, pitää tuumia kelle miten ja mitä sanoo. Joskus kyllä voi tulla tilanne, että jos siisti puhe ei mene perille, niin pitää vaihtaa kieli siihen, mitä toinenkin ymmärtää. Mutta silloin on jo piru merrassa, ainakin minulla.

        Kyllä tulisi somekeskustelusta tylsää, jos kaikki vain myötäilisivät toisiaan. Joskus keskustelua elävöittää pieni väittely, jopa piikittely.

        Tietenkin on leppoisaa jutella hyvässä taatussa seurassa säästä, mutta eihän sellainen jätä mitään ajatuksia mieleen paitsi että tuon kanssa on turvallista rupatella säästä.

        Anteeksi, tulikohan sanottua rumasti.

        Sinä olet sitten aika onnekas ihminen jos voit live-elämässäkin puhua aina juuri kuin ajattelet, kunhan vain muotoilet sanottavasi kaunein sanankääntein..

        Minä kyllä joudun siviilielämässä usein puhumaan "muunneltua totuutta".

        Minulle tämän somen yksi tärkeimpiä merkityksiä on se, että on paikka missä voi puhua juuri niin kuin ajattelee. Eihän se tarkoita sitä ettei voisi käyttää sivistynyttä kieltä.

        Elikkä pääpiirteissään samaa mieltä kuitenkin ollaan että omia mielipiteitään saa julistaa. Sinä käytät harkitumpaa kieltä, minä sanon suorempaan.

        Ehkä voimme elää jatkossakin tämän dilemman kanssa..

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Niinpä. Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena, huomaa töryn paremmin. Tai ehkä juuri päinvastoin: jos on nähnyt törkyä jo ihan tarpeeksi, haluaa torjua sen. Minusta tietty määrä rumuutta kuuluu elämään ja se on vain hyväksyttävä. Turpaan vedon uhkaukset ovat muuta sanallista törkyä ikävämpiä, koska ne kielivät jonkin asteen väkivaltaisesta luonteesta.

        "Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena..."

        No ei uskoisi sitten, että tällainen henkilö käyttää työkseen sitä kuuluisaa muotisanaa, niinkuin heitit minulle tässä äsken. Se oli se v-sana.

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        "Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena..."

        No ei uskoisi sitten, että tällainen henkilö käyttää työkseen sitä kuuluisaa muotisanaa, niinkuin heitit minulle tässä äsken. Se oli se v-sana.

        Voi voi ja minä kun juuri annoin sulle plussan hauskasta euro/markkajutustasi.

        Enhän minä mikään arvostettu kansalainen ole, ehkä tarkoitin jotain muuta keskustelijaa. Minulta yksinäisenä eläke-eukkona välillä lipsahtaa tuokin muotisana.

        Hyvä että huomautit. Onneksi Suomen suku on jalostunut ulkomaille levitessään.

      • a mummu
        Whoever kirjoitti:

        Sinä olet sitten aika onnekas ihminen jos voit live-elämässäkin puhua aina juuri kuin ajattelet, kunhan vain muotoilet sanottavasi kaunein sanankääntein..

        Minä kyllä joudun siviilielämässä usein puhumaan "muunneltua totuutta".

        Minulle tämän somen yksi tärkeimpiä merkityksiä on se, että on paikka missä voi puhua juuri niin kuin ajattelee. Eihän se tarkoita sitä ettei voisi käyttää sivistynyttä kieltä.

        Elikkä pääpiirteissään samaa mieltä kuitenkin ollaan että omia mielipiteitään saa julistaa. Sinä käytät harkitumpaa kieltä, minä sanon suorempaan.

        Ehkä voimme elää jatkossakin tämän dilemman kanssa..

        Eikös se, että puhuu "muunneltua totuutta" ole aika lähellä sitä minun ajattelemaani "kaunein sanakääntein"???? Ei se ole mitään onnekkuutta, vaan se on valinta.

        Jep, olen samaa mieltä, että voi puhua juuri niinkuin ajattelee. Mutta ilmaisu voisi kuitenkin noudattaa, juuri niinkuin sanoit, sivistynyttä kieltä, joka näiltä "suoraan sanojilta" ei läheskään aina onnistu.

        Minulla ei ole mitään ongelmaa, tuskin edes dilemmaa. Olen sitä mieltä, että olen sitten virtuaali- taikka oikeassa maailmassa, niin hyvät tavat kuitenkin on säilytettävä, vaikka puhuisi niin kuin ajattelee.

      • Nobody's perfect

        "Minulla ei ole mitään ongelmia, tuskin edes dilemmaa."

        Ehkä pieni dilemma tekisi hyvää, aiheuttaisi inhimillisen särön kovaan panssariin.

        .

      • a mummu
        Aurora4 kirjoitti:

        Niinpä. Jos on elänyt vakaata elämää arvostettuna kansalaisena, huomaa töryn paremmin. Tai ehkä juuri päinvastoin: jos on nähnyt törkyä jo ihan tarpeeksi, haluaa torjua sen. Minusta tietty määrä rumuutta kuuluu elämään ja se on vain hyväksyttävä. Turpaan vedon uhkaukset ovat muuta sanallista törkyä ikävämpiä, koska ne kielivät jonkin asteen väkivaltaisesta luonteesta.

        Jos minua tarkoitat minua tuolla arvostetulla kansalaisella, niin tuskin sen arvostetumpi, miltään kantilta katsottuna, olen kuin sinäkään. Enkä missään kuplassakaan ole elänyt. En tiedä, kuinka sinun on käynyt, mutta en koskaan saanut esim. minkäänlaista, noista itsenäisyyspäivänä jaettavista kunniamerkeistä. Ja siitä on muotoni musta hamaan loppuun asti, nyyh:)))

        Törkyä ja rumuuttahan maailmassa on aina ollut ja on, eikä se luultavastikaan jää keneltäkään näkemättä, oli sitten "arvostettu kansalainen" tai ei. Tuossa ylhäällä Whoever mainitsee määrittelykysymyksen, joka tässä kohdassa on kai vähän sama kuin makuasiat. Jollekin esim. v-alkuinen sana on törkyä, joku toinen ei sitä edes huomaa. Oma törkykiintiöni mm. kielenkäytön suhteen taisi tulla täyteen kauan sitten erään jo poismenneen lähes "lähipiiriläisen" kautta (kas, onpas näitä eri alojen eksperttejä lähipiiriini siunaantunutkin :-D) kautta. Voisi kai kuvitella, että sen ansiosta olisin törylle immuuni, mutta toisin kävi, ja ilmeisesti olen sitten allergisoitunut. Em. törkymöykky oli kyllä väkivaltainenkin, ei onneksi kuitenkaan minua kohtaan.

      • a mummu
        Nobody's perfect kirjoitti:

        .
        "Minulla ei ole mitään ongelmia, tuskin edes dilemmaa."

        Ehkä pieni dilemma tekisi hyvää, aiheuttaisi inhimillisen särön kovaan panssariin.

        .

        Jaa, että teit jo minusta analyysin. Taitava tyyppi olet.

      • a mummu
        Nobody's perfect kirjoitti:

        .
        "Minulla ei ole mitään ongelmia, tuskin edes dilemmaa."

        Ehkä pieni dilemma tekisi hyvää, aiheuttaisi inhimillisen särön kovaan panssariin.

        .

        Piti vielä pyytämäni perustelut analyysillesi, mutta sormet olivat nopeammat kuin ajatus.

      • a mummu
        Aurora4 kirjoitti:

        Kyllä tulisi somekeskustelusta tylsää, jos kaikki vain myötäilisivät toisiaan. Joskus keskustelua elävöittää pieni väittely, jopa piikittely.

        Tietenkin on leppoisaa jutella hyvässä taatussa seurassa säästä, mutta eihän sellainen jätä mitään ajatuksia mieleen paitsi että tuon kanssa on turvallista rupatella säästä.

        Anteeksi, tulikohan sanottua rumasti.

        A4, nyt vasta huomasin tämän viestisi. Sattuneesta syystä itse enää aika harvoin keskustelen säästä. Mieluummin juttelen vaikkapa vuodenaikaan sopivista, lehtien antamista meikkivihjeistä. Sekin on turvallista.

        Luulen, että tiedän mitä tarkoitit tuossa toisessa kappaleessa. Sanat olivat kyllä kauniit, mutta sen ajatuksesta en lainkaan ole varma. Mutta ei tartte pyydellä anteeksi. Ollaanhan somessa, missä kaikki on sallittua.

      • Aurora4
        a mummu kirjoitti:

        Jos minua tarkoitat minua tuolla arvostetulla kansalaisella, niin tuskin sen arvostetumpi, miltään kantilta katsottuna, olen kuin sinäkään. Enkä missään kuplassakaan ole elänyt. En tiedä, kuinka sinun on käynyt, mutta en koskaan saanut esim. minkäänlaista, noista itsenäisyyspäivänä jaettavista kunniamerkeistä. Ja siitä on muotoni musta hamaan loppuun asti, nyyh:)))

        Törkyä ja rumuuttahan maailmassa on aina ollut ja on, eikä se luultavastikaan jää keneltäkään näkemättä, oli sitten "arvostettu kansalainen" tai ei. Tuossa ylhäällä Whoever mainitsee määrittelykysymyksen, joka tässä kohdassa on kai vähän sama kuin makuasiat. Jollekin esim. v-alkuinen sana on törkyä, joku toinen ei sitä edes huomaa. Oma törkykiintiöni mm. kielenkäytön suhteen taisi tulla täyteen kauan sitten erään jo poismenneen lähes "lähipiiriläisen" kautta (kas, onpas näitä eri alojen eksperttejä lähipiiriini siunaantunutkin :-D) kautta. Voisi kai kuvitella, että sen ansiosta olisin törylle immuuni, mutta toisin kävi, ja ilmeisesti olen sitten allergisoitunut. Em. törkymöykky oli kyllä väkivaltainenkin, ei onneksi kuitenkaan minua kohtaan.

        Tässä on taas tapahtunut hullunkurisia väärinkäsityksiä "kunniallisen kansalaisen" ja yhden v-alkuisen sanan tiimoilta.

        Sen verran oikaisen, että riitu tulkitsi omalla nerokkaalla tavallaan väärin tekstin, jossa puhuin yleisluontoisesti millaisista kahdesta vaihtoehtoisesta lähtökohdasta törkykauhu saattaa kummuta. R käsitti että minä kehuin olevani kunnon kansalainen ja moitti minua, että korkeasta säädystäni huolimatta käytin rumaa v-alkuista sanaa.

        Josta taas minä kimmastuin sen verran että mainitsin kunniallisella kansalaisella tarkoittaneeni jotain muuta kuin itseäni.

        Apua, jos harhaluotini osuikin a-mummuun! Ei ollut tarkoitus.

        Nou hätä. Se sinun "kunniallinen kansalainen" vain seurasi sopivasti viestiäni, missä noita törkeilyitä suomin. Sanoit myös: "ehkä tarkoitin jotain muuta kirjoittajaa". Ja minä sitten suoritin yhteenlaskun.

      • Aurora4
        a mummu kirjoitti:

        A4, nyt vasta huomasin tämän viestisi. Sattuneesta syystä itse enää aika harvoin keskustelen säästä. Mieluummin juttelen vaikkapa vuodenaikaan sopivista, lehtien antamista meikkivihjeistä. Sekin on turvallista.

        Luulen, että tiedän mitä tarkoitit tuossa toisessa kappaleessa. Sanat olivat kyllä kauniit, mutta sen ajatuksesta en lainkaan ole varma. Mutta ei tartte pyydellä anteeksi. Ollaanhan somessa, missä kaikki on sallittua.

        No säästä keskustelu oli klisee ja vertaiskuva. Sovitaanko niin, että koska somessa kaikki on sallittua, minä jatkan omalla linjallani ja sinä ystäviesi kanssa omallasi. Kyllä höpötystä maailmaan ja someen mahtuu "joka laijja".

        Hyvää viikonloppua..

    • Kävin tunnin fillaroimassa ja nautiskelin edukkaasta aamupuurostani lopun vasta äsken....

      Jotenkin on "huonosti" miulkii nyt hiukka asiat....kuumuusko sen teettää kun en osaa päättää ostanko sijoitusasunnon vai sijoittelenko muuhun euroni, niitä kun jäi aivan mukavasti asuntojen vaihdon lomassa...

      • Calvados

        Älä ainakaan Nokian osakkeita osta. Koneen mieluummin.

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        Älä ainakaan Nokian osakkeita osta. Koneen mieluummin.

        Äläs sano, Nokiahan on vahvassa nousussa.

      • Calvados
        Whoever kirjoitti:

        Äläs sano, Nokiahan on vahvassa nousussa.

        On vahvassa nousussa tai ei, en usko, että ukkelini saa ikinä takaisin sinne laittamiaan rahoja. Tälläkin hetkellä osakkeidensa arvo on pohjamudissa. Saa nähdä, kun ei ole myynyt niitä, ei ole kuulemma hävinnyt vielä mitään?

      • Whoever
        Calvados kirjoitti:

        On vahvassa nousussa tai ei, en usko, että ukkelini saa ikinä takaisin sinne laittamiaan rahoja. Tälläkin hetkellä osakkeidensa arvo on pohjamudissa. Saa nähdä, kun ei ole myynyt niitä, ei ole kuulemma hävinnyt vielä mitään?

        Noksulla on monta rautaa tulessa tulevaisuuden todella suurissa bisneksissä, kuten autonavigoinnin 3D karttasysteemeissä. Pienellä tuurilla Nokia nousee uudelleen muutamassa vuodessa. Mutta tuuripeliähän ne osakkeet aina on.

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        Noksulla on monta rautaa tulessa tulevaisuuden todella suurissa bisneksissä, kuten autonavigoinnin 3D karttasysteemeissä. Pienellä tuurilla Nokia nousee uudelleen muutamassa vuodessa. Mutta tuuripeliähän ne osakkeet aina on.

        Tarkoitatko autonavigoinnilla sitä 3D karttasysteemiä, jolloin autoa ei tartte itse ollenkaan ajaa vaan "systeemi" ajaa itsestään eli ajokorttikin tulee kait tarpeettomaksi.
        En kyllä lähtisi sellasen auton kyytiin, en ainakaan ensimmäisenä.
        Ja kuka saa sitten sakot, jos tapahtuu kolari?

        Kyllä Nokialla pitää olla enemmän kuin pieni tuuri, jotta pärjää tulevissa haasteissa.

        Jep, siitä teknologiasta on kyse.
        Nykyiset prototyypit on sellaisia, että kuljettaja istuu ratin takana valmiina jos tulee tekniikkaan ongelmaa.
        Mutta kyllä niillä on jo ajettu tuhansien kilometrien matkoja ilman että kuljettajan on tarvinnut rattiin koskea.

        Kai tavoite on, että tulevaisuudessa "autonominen" auto kulkee täysin itsenäisesti. Tuskin siinä sitten tarvitaan kuskia lainkaan, kaikki ovat matkustajia.

        Ehkä ne sakot maksaa sitten auton ohjausjärjestelmästä vastuussa oleva taho.

        Kyllä Noksulla ihan oikeasti on valtavasti osaamista näissä(kin) asioissa.

    • Alkuperäinen Rapu

      sishill, jos minulla olisi ylimääräistä, niin sijoitusasunnossa ne olisivat kaikkein tuottoisammat. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, koska asuntoja, varsinkin pienasuntoja, ei täällä ole koskaan tarpeeksi. Varma sijoituskohde!

      • Näin on, asunnossahan ne eurot on kaikkein tuottoisinta.

        Yleensä en edes tuollaisista asioista kirjoita mutta tulihan tuosta "koiranruoasta/puurosta" mieleeni.....

        Ruoka on ollut aina minulle pyhä asia...syö kuka hyvänsä ja mitä kukakin.
        Joillakin on varallisuutta ja joillain ei...mutta toisten mollaaminenkin esim. kirpputorivaatteista on ala-arvoista, jota täällä elämässäkin oli erään herran aikaansaavana jokunen aika sitten!

        Lämmintä riittää.....lähden perjantaina viikonloppu reissuun Savon sydämeen....ensimmäinen pysähdys on vaikkapa Kuopion torille....

        Päivän jatkoja kaikille...lämpöisiä sellaisia!

      • a mummu
        sishill kirjoitti:

        Näin on, asunnossahan ne eurot on kaikkein tuottoisinta.

        Voe, tokkiisa, Sishill, olen lähes kateellinen, kun puhut Kuopion torista. Minäkin olen pyrkinyt joka kesä käymään entisen, vaikkakin lyhytaikaisen kotikaupunkini torilla. Vielä en sitä tänä vuonna ole saanut aikaiseksi, mutta onhan tässä vielä kesää. Kuopio on suosikkikaupunkini, kun puhutaan ihan oikeista, kaupunki-kaupungeista.

        Mukavaa matkaa Savoon!

      • a mummu kirjoitti:

        Kiitos, ja vien terveisiä kaikilta Kuopijooon...

      • Calvados
        sishill kirjoitti:

        Näin on, asunnossahan ne eurot on kaikkein tuottoisinta.

        Yleensä en edes tuollaisista asioista kirjoita mutta tulihan tuosta "koiranruoasta/puurosta" mieleeni.....

        Ruoka on ollut aina minulle pyhä asia...syö kuka hyvänsä ja mitä kukakin.
        Joillakin on varallisuutta ja joillain ei...mutta toisten mollaaminenkin esim. kirpputorivaatteista on ala-arvoista, jota täällä elämässäkin oli erään herran aikaansaavana jokunen aika sitten!

        Lämmintä riittää.....lähden perjantaina viikonloppu reissuun Savon sydämeen....ensimmäinen pysähdys on vaikkapa Kuopion torille....

        Päivän jatkoja kaikille...lämpöisiä sellaisia!

        Minun ex-miniäni ostaa vaatteensa etupäässä kirppikseltä ja halvalla saakin ja hyvännäköisiä. Minä en ole ikinä ostanut kirppikseltä mitään, mutta se ei johdu mistään ylen katsomisesta, en vain muutenkaan osta juuri mitään koskaan. Ja kun ostan, ne ovat aina Anttilasta, Haloselta, Seppälästä, Lindexiltä, tai siitä Itiksen Silkki-Centeristä, joissa ne eivät muutenkaan maksa paljoa. Silkki-Centeristä olen saanut monta kivaa silkkiblazeria esim, viimeinen kappale ja S-kokoa, hinta noin 50 e. Se on minulla vieläkin ja säilynyt hyvänä koska harvoin käytän, viimeksi se oli päälläni 31.5. sukulaispojan yo-juhlissa.

        Kotona käytän t-paitoja ja lökäreitä eli gollege-housuja.

      • Alkuperäinen Rapu
        sishill kirjoitti:

        Kiitos, ja vien terveisiä kaikilta Kuopijooon...

        Minäkin toivottelen sinulle mukavaa viikonloppumatkaa Kuopioon. Minä olen miettinyt matkaa Joensuuhun, mutta saas nähdä ehdinkö sinne tänä kesänä.

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Minun ex-miniäni ostaa vaatteensa etupäässä kirppikseltä ja halvalla saakin ja hyvännäköisiä. Minä en ole ikinä ostanut kirppikseltä mitään, mutta se ei johdu mistään ylen katsomisesta, en vain muutenkaan osta juuri mitään koskaan. Ja kun ostan, ne ovat aina Anttilasta, Haloselta, Seppälästä, Lindexiltä, tai siitä Itiksen Silkki-Centeristä, joissa ne eivät muutenkaan maksa paljoa. Silkki-Centeristä olen saanut monta kivaa silkkiblazeria esim, viimeinen kappale ja S-kokoa, hinta noin 50 e. Se on minulla vieläkin ja säilynyt hyvänä koska harvoin käytän, viimeksi se oli päälläni 31.5. sukulaispojan yo-juhlissa.

        Kotona käytän t-paitoja ja lökäreitä eli gollege-housuja.

        Mikä vika kirppiksen vaatteissa on? Tunnen täällä yhden suomalaisen rouvan, joka ostaa Hesassa jollain kirppiksellä ain siellä käydessään ison kasan vaatteita ja ne ovat todella hyvää laatua ja siistejä ja edullisia.
        Minä en ole ostanut minkäänlaisia vaatteita pitkiin aikoihin, en kirppikseltä enkä muualtakaan, korkeintaan sukkahousuja ja alusvaatteita. Olen saanut lahjoituksena tänäkin kesänä oikein kauniita laatumerkkejä ja sopivia eräältä tutavaltani, joka ei ole pitänyt niitä kuin vähän aikaa.

        Tänään on 30.7. eli kuukauden loppu, jolloin rahavarani ovat jokseenkin out. Piti murtaa säästölippaan lukko ja laskea siellä olevat kolikot, seteleitä ei siellä ollut.
        Yleensä kuukauden loppu on hätätilanne minulla ja silloin ostan mäkkäriltä kahden euron annoksen, jossa on joku burgeri plus juoma, kokis, fanta tai sprite. No nyt otin taas chickenburgerin ja Fanta. Panin pussistani kaksi euron kolikkoa tiskille. Tyttö sanoi, että he eivät ota vierasmaalaista rahaa. Aloin siinä inttämään, että tuo toinen on saksal. euro ja toinen suomalainen euro, Suomessakin on Euro, joas ette sitä tiedä. Tyttö pysyi tiukkana ja minä myös, pyysin häntä menemään pomonsa luo kysymään vaikka. Vähän ajan kuluttua pomo tuli siihen ja sanoi, että "ei tämä ole Euro tämä on markka, ja sitä he eivät huoli". Olin aika nolona siinä kun totesin, että ohoh niinpäs onkin markka. Se oli saman kokoinen kuin Euro ja aurinkolasit silmilläni en sitä tunnistanut kunnolla. Pyysin tietenkin anteeksi ja laskin pussistani saksal. kahdenkymmenen ja kymmenen sentin kolikoita Euron lisäksi. Olin säästänyt lippaaseen vanhoja rahoja, enkä lähtiessäni tarkistanut, mitä ne olivat Siellä oli yksi 10 markkanenkin, jota olin ensin tyrkyttänyt toisessa paikassa kahtena Eurona. Voi herranjesta, että mun pitää olla torvelo.

      • "siantuntija" H P.

        Tervehdys teille Elämän ylläpitäjille sinne , ajasta en osaa heittää kuin arvion , kenties to aamuyö? Pahoittelen että yhteydet täältä ovat maybe n'hing
        Olemme kuitenkin landanneet, no ihan perfektly but still alive.

        En saa kaikkia luettua mutta ehkä
        todellista tietoa osin hra. Körmyn ja Venezuelan Zz: ansiosta .Valitettavasti hra. Zz ei kerro kuin humorin varjolla peitellen tilanteen vakavuutta maassa ,miksi?

        Yhden seikan sain luettua myös, rva/neiti Sishill, jos sijoitat, harkitse pääradan varrelle n. 40-80 km:ä stadin ulkop:lta.

        Rva. Rapuselle myös että Kimmeli
        oli paikallaan yhä : ) Joku epäm. :" tyyppi" pyysi läh. terv. jos tänne saan jonkin jutun läpi ?
        Samoin itseltäni kaikille Hs: ajan Elämäläisille.

        .

    • Alkuperäinen Rapu

      "Näin, jälleen lähtö kentälle odottaa, teitä ehkä joskus vielä muistava H. Pelletti..."

      Kiitos muistamisesta ja kiitos terveisistä! Hyvä että edes Kimmeli pysyy paikallaan siellä joenvarrella!

      Nyt muuten "kirkastui" muukin, kuin kesäinen aamu, mikä ei meidän vielä valoisien kesäöiden takia pimeä ollutkaan.

      Hyvää "lentosäätä" ja muistahan edelleenkin meitä "Elämäläisiä", vaikka kaukana lenteletkin.

      Muistot ovat kultaakin kalliimpia, tai no, riippuu tietysti "kullasta"!

    • Calvados

      Huomenta. Meillä oli eilen illalla ensimmäinen ukonilma täällä rannalla. Yöllä se jatkui. Menin nukkumaan puoli kaksitoista ja vähän yli yksi heräsin kovaan pamaukseen, ukonilma oli taas päällä. Hyvin se on tämän alueemme tähän mennessä kiertänyt.

      Kiitos H Pelletti terveisistäsi, minulle ei ole vielä kirkastunut muu kuin aamu. Yöllä oli todella pimeä kunnes salamointi sen kirkasti:-)

      • hh-riitu

        Hyvää päivää. Calvados, osaatko sinä sanoa, kuka tuo Pelletti on, en muista missä hän olisi aikaisemmin kirjoitellut. Ja minne hän nyt on lentänyt, missä on kimmeli?
        Yks ulalla oleva täältä kyselee.

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        Hyvää päivää. Calvados, osaatko sinä sanoa, kuka tuo Pelletti on, en muista missä hän olisi aikaisemmin kirjoitellut. Ja minne hän nyt on lentänyt, missä on kimmeli?
        Yks ulalla oleva täältä kyselee.

        Kimmeli on hotelli Joensuussa Pohjois-Karjalassa. Luulen, että en hirveän paljon erehdy jos arvelisin Pelletin olevan Pöllönpoika, Vaahteralehtimaahan muuttanut Weepelin vanha eräretkikumppani.

        Ehkä joku tekee paremman arvauksen.

      • Ali Baba
        Aurora4 kirjoitti:

        Kimmeli on hotelli Joensuussa Pohjois-Karjalassa. Luulen, että en hirveän paljon erehdy jos arvelisin Pelletin olevan Pöllönpoika, Vaahteralehtimaahan muuttanut Weepelin vanha eräretkikumppani.

        Ehkä joku tekee paremman arvauksen.

        Kyllä minäkin muistan pöllönpojan. Ellen aivan väärin muista niin arvelin häntä joskus Peewelin sedäksi :)))
        Ilmeisesti on matkalla Klondyke joelle majavanmetsästykseen!

      • Alkuperäinen Rapu
        Ali Baba kirjoitti:

        Kyllä minäkin muistan pöllönpojan. Ellen aivan väärin muista niin arvelin häntä joskus Peewelin sedäksi :)))
        Ilmeisesti on matkalla Klondyke joelle majavanmetsästykseen!

        Eivätköhän Aurora ja Ali Baba arvanneet aivan oikein.

        Pöllönpoika on lennähtänyt sieltä, minne hänet rengastettiin jo vuosia sitten, lomailemaan tuonne Viinijärvelle.

        Oli muuten kivoja keskusteluja silloin aikoinaan Hesarin Elämässä, kuinkahan kauan siitä jo onkaan?, kun pöllönpoika ja weepeli, silloin kyllä weepeli ei ollut vielä weepeli, mutta sama mies kuitenkin, kirjoittelivat sieltä erämaista männynlatvasta! Olisiko jo jotain viisi vuotta, en muista? Heidän kirjoitustyylikin on hyvin samanlainen.

    • Calvados

      Olin taas apella iltapäivän puolivälissä. Hänellä oli käynyt kk-siivooja, joten pääsin vähällä. Ihania nuo maksetut palvelut, kenellä on siihen sen verran varaa, että edes kerran kuussa "kuurataan" parkettilattiat ja suihkuhuone pienestä asunnosta, pestään ovenkahvat, pyyhitään suurimmat pölyt jne, joten pääsin tänään kuin koira veräjästä. Mistähän sekin sanonta on kotoisin? Vein hänelle pesemäni pyykit ja huomasin, että maanantaina vaihtamani petivaatteet olivat jo taas suihkuhuoneen kopassa odottamassa pesuun pääsyä, vaikka maanantaina pesin osan hänen koneellaan ja loput omalla koneellani. En valita, vaan totean.

      HHRiitu, vaikka viime yönä välähteli ja salamoi, en tajunnut kuka on mahdollisesti tuo H Pelletti, Aurora antoi oivan arvion, samoin Ali Baba. Pöllönpojasta on taatusti kyse, joka muutti Kanadaan, avioitui siellä ja laski jossain vaiheessa päin puutakin, muistaakseni fillarilla? Selvisi siis oletettavasti vähäisin vammoin, kun on ollut täälläkin käymässä, eikä taatusti pyörätuolissa:-))?

      • Calvados

        Nyt kun Ravun juttukin on tänne ilmestynyt, on siis ihan varma, että kyse on Pöllönpojasta, varmaan on Weepelille sukulainen kuten jo Alikin arveli.

        Oli miten oli, hyvää matkaa sinne Kanadaan H Pelletti:-))

    • Raipun muistavat monet Hesarin ajoilta. Hänen kanssaan olin sähköpostitse jonkun verran yhteyksissä....annoin hänelle puh.numeronkin....no, aloin melko pian tuon jälkeen laittamaan puhelimeni äänettömälle nukkumaan mennessäni. Se ystävyys loppui kuin kananlento seinään...

      Tuli mieleen vain noista nimimerkeistä ja myös "samankaltaisista kirjoitustyyleistä".

      Raipu aikoinaan kertoi minulle kuinka hän kirjoittaa useammalla nimimerkillä...samoissa ketjuissakin. Yksi nim. oli "jumala"....Seurasin hiukan ihmeissäni...mutta jokaisella on huvinsa.....

      Olisi mukava kuulla Raipusta.

      • Aurora4

        Raipun nimi tulee täällä esille silloin tällöin. Kun aloin Hesariin kirjoittamaan syks. 2009, hän ei tainnut enää olla mukana.

        Missä mahtaa seikkailla Paimenpoika, joka HS:n kulttuuripuolella haukkui humanististen aineiden opiskelijat maan rakoon hyödyttöminä taivaanrannan maalareina. No en niin kauheasti osannut kieltääkään.

      • Calvados

        Muistan Raipun oikein hyvin Hesarin ajoilta. Hän muutti 2007 vuoden lopulla Espanjaan lähtien sinne omalla autollaan, joka oli pakattu täyteen henkilökohtaisia tavaroita. Muut hän myi tai lahjoitti siellä Tuusulassa olevasta asunnostaan. Hän lähti Vuosaaren satamasta Saksaan menevään laivaan ja ajoi Euroopan halki. Kävi Jaguariniakin tapaamassa Sveitsissä. Kirjoitteli hiukan aikaa meille eri paikoista nettikahviloissa, mutta rahat loppuivat. Maksoi euron tunti jne. Kävi yhtä lapsenlastaan tapaamassa Barcelonassa, jossa poika asui isänsä kanssa. Raipulla on kolme tytärtä, joista kukaan ei asunut Suomessa. Yksi asuu jenkeissä, yksi Amsterdamissa ja yksi taisi olla Lontoossa. Vaimoja hänellä oli kolme, anoppeja kahdesan, kun avovaimot lasketaan mukaan, ainakin omien sanojensa mukaan.

        Kun HS:n elämä teki loppujaan Durian tiesi kertoa, ettei Raipulla mene hyvin Espanjassa. Haalimme jo pientä avustusta hänelle, mutta Hesari teki siitä lopun alkuunsa.

        Raipulla oli blogi, jossa hän kirjoitti Tuusulan kunnan ja omista asioistaan. Oli mielenkiintoinen persoona. Hän oli asunut lastensa pieninä ollessa mm Bilbaossa. Jenkeissä asuva tytär oli Renny Harlinin assistentti jonkun leffan teossa.

        Olisi kiva tietää, mitä Raipulle nykyään kuuluu. Kyllä hänellä naisia oli heti taas Espanjaan mennessään, miten mieluisia, ei tietoa. Jonkun luona asuikin aluksi. En ollut koskaan häneen yhteydessä puhelimitse enkä sähköpostitse. Suomessa ollessaan hän oli paljonkin yhteydessä kahteen HS:n kirjoittajaan, Janushkaan ja Reissunaiseen. Vierailivat toisillaan. J ja Rn pitivät blogiakin, kunnes tiensä jostain syystä erosivat. Harmi. Olivat niin mukavan tuntuinen pari, mutta kuten sanotaan, kasvoivat kaiketi erilleen sen parin vuoden aikana minkä olivat yhdessä.

        Aika vänkelää on ollut tänään saada viestejä lähtemään. Tuolla ylempänä olevia tyrkytin useampaankin kertaan, ja joka kerta vain myllyn ratas jäi pyörimään, mutta jossain vaiheessa sitten viestit (näköjään) lähtivät liikkeelle. Luulen, että syy on kyllä nyt omissa vehkeissäni, kun jouduin tyytymään tähän perin juurin hitaaseen lainamokkulaan. Tänään tuli Elisalta ilmoitus, että paketti uusia osia on lähtenyt matkaan. Huomenna kyllä taas lähdemme mökille, joten emme ennätä asentaa pakettia kuin vasta maanantaina.

        Muistan minäkin Raipun. Kerran hän soitti minullekin mainostaen Kaija Koon konserttia. Taisi olla joku vaalitilaisuus. Mysteeriksi minulle jäi, mistä hän onki puhelinnumeroni. Itse en muista sitä antaneeni. Olin äimän käkenä ja vissiin siksi lyhytsananainen. Sen koommin ei sitten soitellut. Muistan myös, kun kertoi pudistavansa kotimaan pölyt jaloistaan, ja sen, että ainakin alkuun Espanjassa meni aika huonosti. Toivottavasti on sittemmin päässyt jaloilleen ja elämä taas luistaa.

        Tänään olen kytännyt koko päivän netistä säätutkadataa. Koiranpoika on ollut luonamme, koska olisi muuten joutunut olemaan yksin kotonaan ja kovia ukkosia oli luvassa. Yhtä ainutta jyrähdystä ei ole kuulunut; ukkoset ohittivat tämän kylän kaukaa. Kettis kyllä vaistosi säätilan, kun kulki kaiken aikaa häntä koipien välissä, eikä edes tullut kerjuulle, kun söimme. Ja se on varma merkki, että kaikki ei ole sillä kohdallaan.

        Ukkonen on katkaissut sähköt mökillämme ja nyt vain jännäämme kuinka paljon vettä on valunut jääkaapin pakastelokerosta. Onneksi se on pieni, joten lientä ei ämpärikaupalla sieltä irtoa. Ilmoitus sähkökatokosta tuli siipan puhelimeen jo iltapäivällä. Välillä se oli korjattu, mutta katkesi uudelleen. Vielä ei ole tullut viestiä, että uusikin vika olisi korjattu. Toivottavasti huomenna jo sähkö virtaa, koska kuuma mökissäkin tulee näillä lämmöillä, jos jäähdytin ei toimi. Noh, täytyy sitten mennä järveen jäähylle.

        Jaahas. Tää on taas tätä meikäläisen juttelua säästä. Vaaratonta, mitään sanomatonta jorinaa, eikä anna ajattelun aihetta. Kunhan tuulettelen sanavarastoani.

        Toivorikasta torstai-iltaa!

        Hei A-mummu. Raipuhan oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa, teki vaalityötä netissäkin, etsi varmaan puhelinnumerosi luettelosta, koska olet uusimaalainen, kuten hän oli siihen aikaan. Itse en olisi voinut häntä äänestää, koska olen stadilainen. Ja puolueensakin oli väärä. Ei hän varmaan sinua sen paremmin tuntenut, ainakaan HS:n keskustelupalstan perusteella.

        Säähän on mitä parhain keskustelunaihe. Nytkin Kauhajoella on satanut 40 mm vettä eli Suomen ennätys viiden uutisten mukaan. Hävisimme rutkasti.

        Toivottavasti jääkaapissa olevat ruokanne ovat vielä syömäkuntoisia huomenna. Tätini mökillä totuimme härskiin voihin ja homeelta maistuvaan pullaan. Ilman ripulia.

        Lisäys vielä edelliseen, tätini mökillä ei ollut jääkaappia, vaan maakellari.

      • Ali Baba
        Calvados kirjoitti:

        Muistan Raipun oikein hyvin Hesarin ajoilta. Hän muutti 2007 vuoden lopulla Espanjaan lähtien sinne omalla autollaan, joka oli pakattu täyteen henkilökohtaisia tavaroita. Muut hän myi tai lahjoitti siellä Tuusulassa olevasta asunnostaan. Hän lähti Vuosaaren satamasta Saksaan menevään laivaan ja ajoi Euroopan halki. Kävi Jaguariniakin tapaamassa Sveitsissä. Kirjoitteli hiukan aikaa meille eri paikoista nettikahviloissa, mutta rahat loppuivat. Maksoi euron tunti jne. Kävi yhtä lapsenlastaan tapaamassa Barcelonassa, jossa poika asui isänsä kanssa. Raipulla on kolme tytärtä, joista kukaan ei asunut Suomessa. Yksi asuu jenkeissä, yksi Amsterdamissa ja yksi taisi olla Lontoossa. Vaimoja hänellä oli kolme, anoppeja kahdesan, kun avovaimot lasketaan mukaan, ainakin omien sanojensa mukaan.

        Kun HS:n elämä teki loppujaan Durian tiesi kertoa, ettei Raipulla mene hyvin Espanjassa. Haalimme jo pientä avustusta hänelle, mutta Hesari teki siitä lopun alkuunsa.

        Raipulla oli blogi, jossa hän kirjoitti Tuusulan kunnan ja omista asioistaan. Oli mielenkiintoinen persoona. Hän oli asunut lastensa pieninä ollessa mm Bilbaossa. Jenkeissä asuva tytär oli Renny Harlinin assistentti jonkun leffan teossa.

        Olisi kiva tietää, mitä Raipulle nykyään kuuluu. Kyllä hänellä naisia oli heti taas Espanjaan mennessään, miten mieluisia, ei tietoa. Jonkun luona asuikin aluksi. En ollut koskaan häneen yhteydessä puhelimitse enkä sähköpostitse. Suomessa ollessaan hän oli paljonkin yhteydessä kahteen HS:n kirjoittajaan, Janushkaan ja Reissunaiseen. Vierailivat toisillaan. J ja Rn pitivät blogiakin, kunnes tiensä jostain syystä erosivat. Harmi. Olivat niin mukavan tuntuinen pari, mutta kuten sanotaan, kasvoivat kaiketi erilleen sen parin vuoden aikana minkä olivat yhdessä.

        Se Raipun jenkeissä oleva tytär näkyikin ihan Puisto nimellä jonkun elokuvan henkilöluettelossa. Meni niin nopeasti ettei jäänyt leffa mieleen. Ties vaikka Raipu olisi onnistunut muuttamaan Epsanjasta Jenkkilään. Toivotaan ainakin että tarinalla olisi jossain onnellinen tila.

      • Calvados kirjoitti:

        Muistan Raipun oikein hyvin Hesarin ajoilta. Hän muutti 2007 vuoden lopulla Espanjaan lähtien sinne omalla autollaan, joka oli pakattu täyteen henkilökohtaisia tavaroita. Muut hän myi tai lahjoitti siellä Tuusulassa olevasta asunnostaan. Hän lähti Vuosaaren satamasta Saksaan menevään laivaan ja ajoi Euroopan halki. Kävi Jaguariniakin tapaamassa Sveitsissä. Kirjoitteli hiukan aikaa meille eri paikoista nettikahviloissa, mutta rahat loppuivat. Maksoi euron tunti jne. Kävi yhtä lapsenlastaan tapaamassa Barcelonassa, jossa poika asui isänsä kanssa. Raipulla on kolme tytärtä, joista kukaan ei asunut Suomessa. Yksi asuu jenkeissä, yksi Amsterdamissa ja yksi taisi olla Lontoossa. Vaimoja hänellä oli kolme, anoppeja kahdesan, kun avovaimot lasketaan mukaan, ainakin omien sanojensa mukaan.

        Kun HS:n elämä teki loppujaan Durian tiesi kertoa, ettei Raipulla mene hyvin Espanjassa. Haalimme jo pientä avustusta hänelle, mutta Hesari teki siitä lopun alkuunsa.

        Raipulla oli blogi, jossa hän kirjoitti Tuusulan kunnan ja omista asioistaan. Oli mielenkiintoinen persoona. Hän oli asunut lastensa pieninä ollessa mm Bilbaossa. Jenkeissä asuva tytär oli Renny Harlinin assistentti jonkun leffan teossa.

        Olisi kiva tietää, mitä Raipulle nykyään kuuluu. Kyllä hänellä naisia oli heti taas Espanjaan mennessään, miten mieluisia, ei tietoa. Jonkun luona asuikin aluksi. En ollut koskaan häneen yhteydessä puhelimitse enkä sähköpostitse. Suomessa ollessaan hän oli paljonkin yhteydessä kahteen HS:n kirjoittajaan, Janushkaan ja Reissunaiseen. Vierailivat toisillaan. J ja Rn pitivät blogiakin, kunnes tiensä jostain syystä erosivat. Harmi. Olivat niin mukavan tuntuinen pari, mutta kuten sanotaan, kasvoivat kaiketi erilleen sen parin vuoden aikana minkä olivat yhdessä.

        "Haalimme jo pientä avustusta hänelle"

        Samoihin aikoihin Kun Durian avustusta touhusi HS-palstoilla tuli televisiosta menestyvästä Suomalaisesta puvustaja Susanna Puistosta dokumentti Hollywoodista. Kirjoitin siitä myös mutta sitäkään ei julkaistu.

        Aina ei kohtaa lapset ja vanhemmat aikuistuttuaan toisiansa....Toisaalta hiukan ajattelin miksi Durian ei ottanut yhteyttä Susannaan kun olivat Raipun kanssa kuitenkin niin hyviä kavereita.

        Hitsi vieköön, luokallani oli Puisto-niminen tyttö Caloniuksenkadulta. Ja Durianin kanssa totesimme olevamme viereisistä kortteleista 1940-luvun Mechelininkadulta samaisesta Töölöstä.

        Maailma on pieni!

      • Aurora4 kirjoitti:

        Muistaakseni Raipu ja Durian opiskelivat samassa opinahjossa kuin Lenita Airisto samaan aikaan....

      • Aurora4
        sishill kirjoitti:

        Muistaakseni Raipu ja Durian opiskelivat samassa opinahjossa kuin Lenita Airisto samaan aikaan....

        Eli ruotsalaisessa Kauppakorkeakoulussa. Dr. Dulcamara opiskeli myös siellä. Oli joskus puhetta, kun kerroin että mieheni opiskeli Arkadiankadun toisella puolella suomalaisessa Kauppiksessa..

        Täsmennän vielä, että Hankenilla.

      • Calvados
        sishill kirjoitti:

        Muistaakseni Raipu ja Durian opiskelivat samassa opinahjossa kuin Lenita Airisto samaan aikaan....

        Juu, Raipuhan on ekonomi kuten Lenitakin.

      • Calvados
        sishill kirjoitti:

        "Haalimme jo pientä avustusta hänelle"

        Samoihin aikoihin Kun Durian avustusta touhusi HS-palstoilla tuli televisiosta menestyvästä Suomalaisesta puvustaja Susanna Puistosta dokumentti Hollywoodista. Kirjoitin siitä myös mutta sitäkään ei julkaistu.

        Aina ei kohtaa lapset ja vanhemmat aikuistuttuaan toisiansa....Toisaalta hiukan ajattelin miksi Durian ei ottanut yhteyttä Susannaan kun olivat Raipun kanssa kuitenkin niin hyviä kavereita.

        Minäkin näin sen dokumentin.

      • Calvados
        Calvados kirjoitti:

        Juu, Raipuhan on ekonomi kuten Lenitakin.

        Tarkistin Raipun vaalisivulta, että on opiskellut ekonomiksi Hels KKK:sta vuosina 56 -59.

    • Aasian-tuntija

      Puheenjohtja Soini tokaisi perä-Suomalaisten tilaisuudessa, että nyt tarviaan uuddellemaalle ehdokkaaksi joku julkku. paikkalla ollut puolueaktiivi kuuli,että uuddellemaalle tarvitaan ehdokkaaksi joku mulkku..

      Loppu onkin historiaa

      • a mummu

        Olipas vitsikästä!

      • Kaikkein suurin ...

        Sen kuultuaan erä lähetti twitterillä viestin, että sinne on vain 30 kilometriä, juoksen nopeasti paikalle!

    • Ali Baba
    • Ali Baba

      Onpas outoa - kaikki tuntuvat nukkuvan keskellä yötä, milloin olisi hiljaista ja rauhallista tehdä työtä!

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta kaikille hyvin nukutun yön jälkeen. Ei ollut aivan niin kuuma kuin on ollut monena yönä.

      Raipesta en muista mitään muuta kuin tuon nimimerkin, se on tuttu. Durianin kanssa vaihdoimme kyllä mielipiteitä, emmekä aina kovin yhtämielisiä, mutta emme "sotineetkaan", mikäli oikein muistan.

      "Kaipaa ei sua ainoakaan..." laulaa juuri nyt radiossa Topi Sorsakoski. Täällä me olemme "kaipailleet" entisiä "Elämäläisiä" ja eiköhän se ole merkki siitä, että he ovat jättäneet pysyvän jäljen meidän mieliimme.

      Hyvää perjantai päivää, nyt on alettava valmistautua pian kauppareissulle. Ensin katselen kuitenkin Jälkiviisaat!

    • Calvados

      Huomenta. Naapuri soittaa parvekkeellaan jotain kauheaa rapin renkutusta. Todella yksitoikkoista. Hän myös soittaa puhelunsa parvekkeella, niin että äänensä kuuluu maailman toiselle puolelle. Ja monta puhelua illallakin. Tämä on näitä kerrostaloasumisen ihanuuksia.

      Pojanpoika tulee vaimonsa kanssa illalla meille viikonlopuksi. En nukkunut kovin hyvin yöllä, meillä oli tornituuletin päällä makkarissa ja se pitää matalaa hurinaa, vaikka oli vain ykkösnopeudella. No, ei hyvin ole nukuttanut muutenkaan, kuumuuden takia.

    • Calvados

      Onkohan E.A:lta katkennut sähköt ukonilman takia?

      • Ali Baba

        Ei EA'lta varmaankaan sähköt ole katkennut. EA on sen verran keksijäpelle, että hän nyt keittäis tarvittavan sähkön vaikka camping kaasulla.
        Varmaankin on jossain ympäri Suomea retkeilemässä tai sieniä laskemassa metsässä.
        Argh, siitäpä tuli mieleen, että voi kun sais herkkutatteja, mutta taitaa se Dallavalle kerätä ne kaikki ja viedä pakastettuna Italiaan.

        Niin taitaa viedä. Onkohan firma tuon jalkapalloilijan faijan?

      • Ali Babarow
        Calvados kirjoitti:

        Niin taitaa viedä. Onkohan firma tuon jalkapalloilijan faijan?

        Täsmälleen sama jalkapalloilijaisä.
        Olen muuten ostanut pari kertaa Dubaissa Carrefourin pakastealtaasta Italiasta sinne tuotuja pakastettuja herkkutatteja. Ne ovat juuri niitä Dallavallen suomalaisia tatteja.
        Dubaissakin niitä saa, mutta Suomesta ei löydä kirveelläkään elle monopolikauppamme S ja K ole niitä myyntiin ottaneet.

      • hh-riitu
        Ali Babarow kirjoitti:

        http://kuvaton.com/k/y8Nf.jpg

        Kävin tänään Aldissa ostoksilla (ihan oikeilla Euroilla, koska tänään oli eläke jo tilillä)
        Ostin sieltä tällasia kuivattuja marjoja, joissa on kovin paljon vitamiini C:tä.
        Aldissa oli toissaviikolla Orientali-ruokaviikko ja siellä oli monenlaisia herkkuja. Löysin googlaamalla enemmän tietoa näitten marjojen käytöstä, mutta sinä Ali tunnet varmaan myös nämä.

        Tänä vuonna tulee varmaan vähän sieniä, koska on niin kuumaa.

    • Alkuperäinen Rapu

      Nyt minä tunnen kokeneeni vääryyttä S:n asiakasomistajana. Minulla on kotivakuutus IF:ssä ja he ovat olleet yhteistyössä Helsingin Osuuskaupan kanssa, niin että kotivakuutuksesta maksetaan bonukset.

      Nyt huomasin, ettei sitä bonusta ollutkaan maksettu kesäkuussa, jolloin maksoin vuoden vakuutukseni. Menin selvittämään asiaa S-pankkiin ja sitten vielä soitin tuonne Helsingin Osuuskaupan asiakaspalveluun ja sain kuulla että yhteistyö IF:n kanssa oli päättynyt 31.5. 2014 ja minulla alkoi uusi vakuutusjakso 1.6.2014, mutta kukaan ei maksa minulle bonuksia tuosta kuluneesta kokonaisesta vuodesta. Mitään ilmoitusta tuosta ei ole lähetetty asiakkaalle, enkä ole huomannut tuosta vaihdosta mitään juttua Yhteishyvässäkään.

      Nyt minun pitäisi siirtää vakuutukseni Tapiolaan (vai mikä sen nimi nykyisin onkaan)? saadakseni bonukset jatkossa, mutta tästä kuluneesta vuodesta ei makseta. Eihän tuossa ole kyse kuin muutamasta eurosta, mutta minusta se on väärin, koska vuosi oli kulunut, eikä asiakasta oltu edes informoitu asiasta mitenkään.

      Nyt alan uskoa kauppojen todelliseen ahneuteen ja asiakkaiden etujen minimoimiseen joka tavalla.

      • Ali Baba

        Tähän ei voi juuri muuta kommentoida kuin oppia ikä kaikki ! :))

      • Ali Aavikko
        Ali Baba kirjoitti:

        Tähän ei voi juuri muuta kommentoida kuin oppia ikä kaikki ! :))

        Ai niin, unohdin juoruta, että tänään tuli uusi ajokortti postista ja kävin heti autoliitossa tilaamassa kansainvälisen ajokortin minkä saan maanantaina ja sitten voin taas ajella Emiraateissa ja Omanissa. Lähtöhän oli keskiwiikkona.
        Huh, pelkään vähän sitä lehmänhenkäystä mikä tulee vastaan kun lentoaseman ilmastoiduista tiloista astuu Dubain katuilmaan. Onneksi tulo on aikaisin aamuyöstä jolloin on kylmintä eli noin 32-35C :(((((

      • Alkuperäinen Rapu
        Ali Aavikko kirjoitti:

        "Oppia ikä kaikki", no niinhän se on tietysti, mutta minusta tuo oli väärin, olinhan sen bonuksen jo "ansainnut"!

        Miksi sinunkin "täytyy" taas lähteä? Kaikki miehet karkaa meiltä pois. Onhan se nyt epäterveellistäkin jatkuva helle meille kylmään tottuneille ihmisille.

        Onneksi meillä on vielä E A, kunhan saa ne "sähkönsä" kuntoon ja eiköhän se weepelikin vielä raaski lähteä sieltä saarestaan tänne "kivikylään.

        Saas nähdä pelaako "sähköt" minulla ja saanko tämän kirjoitukseni lähtemään, kun tämä kone on tänään oikutellut?

    • hh-riitu

      http://kuvaton.com/k/y8Ng.jpg

      Tässä taas yksi todiste siitä, että kauneus on katoavaista. JÄtän nuo nuutuneet kukat tuohon roikkumaan niin kauan, että ne kuivaa, sillä niistä virtaa kuivuessa voimaa seuraavaan sukupolveen, eli ensi kesän kukkimiseen.

      • Aurora4

        Onpa kaunis penkki!

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Onpa kaunis penkki!

        Tää penkki on tosiaan kaunis. Se on erään vanhan talon puutarhasta omimani, missä tyttäreni asuin muutama vuosi sitten. Yritin poistaa siitä vanhaa lakkaa lakanpoistoaineella, mutta se aine kuivui siihen ja jätti vanhan sinisen läikikkään pinnan. Minusta se onkin kauniimpi näin sinikirjavana. Se on myös kätevä parvekkeella kun sen istuimen kannen voi nostaa ja allaolevaav laatikkoon voi säilöä puutarhakaluja.

        Semmonen koneellinen hiomalaikka maksaa ehkä 29 euroa plus vaihdettavat santapaperit. Noin hienoa tuolia varten kannattaisi ostoa harkita sillä sellaisella hiomakoneella tuo on alta aikayksikön kuin uudella vastasyntyneellä puupinnalla, jonka voi sitten joko öljytä, lakata tai maalata.
        Tai kysy vaikka "Bunssilta" lainaksi hyvään tarkoitukseen kun näet seuraavan kerran. Siellä se jossain taas kesän loputtua luuhaa!

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        Tää penkki on tosiaan kaunis. Se on erään vanhan talon puutarhasta omimani, missä tyttäreni asuin muutama vuosi sitten. Yritin poistaa siitä vanhaa lakkaa lakanpoistoaineella, mutta se aine kuivui siihen ja jätti vanhan sinisen läikikkään pinnan. Minusta se onkin kauniimpi näin sinikirjavana. Se on myös kätevä parvekkeella kun sen istuimen kannen voi nostaa ja allaolevaav laatikkoon voi säilöä puutarhakaluja.

        Mullakin on parvekkeella harmaantunut säiden syömä penkki, mutta se on standardimallia. Sinun penkkisi on kivasti patinoituneen näköinen ja malli ainakin minun silmääni hyvin erikoinen ja koristeellinen kaarevine käsinojineen.

        Nythän fiineissä sisustusohjelmissa näkee tuollaisia ihania vanhoja kapineita arvopaikalla. Ennen aikaan vanhoja tavaroita hävettiin ja ajan patina peitettiin mahdollisimman pian paksulla maalilla.

        Yksi esimerkki on mieheni "morsiusarkku". Perheen kaikille lapsille teetettiin heidän lähtiessään kotoa perinteinen kirstu ikiomien tavaroiden säilyttämiseen. Arkkuihin oli käsityönä maalattu romanttinen kukkakiehkura, mutta tyhmyyksissämme - tai sen ajan tyylin mukaisesti - maalasimme koko kauneuden umpeen tummanpunaisella öljyvärillä. Nyt, puoli vuosisataa myöhemmin, alkuperäinen vaaleanvihreä väri tunkee ruman maalin alta ja nyt en todella aio mitään "entisöintiä" harjoittaa.

        .

      • Aurora4
        hh-riitu kirjoitti:

        Tää penkki on tosiaan kaunis. Se on erään vanhan talon puutarhasta omimani, missä tyttäreni asuin muutama vuosi sitten. Yritin poistaa siitä vanhaa lakkaa lakanpoistoaineella, mutta se aine kuivui siihen ja jätti vanhan sinisen läikikkään pinnan. Minusta se onkin kauniimpi näin sinikirjavana. Se on myös kätevä parvekkeella kun sen istuimen kannen voi nostaa ja allaolevaav laatikkoon voi säilöä puutarhakaluja.

        Lisäisin vielä, että on hienoa että puupinnassa näkyy kerrostumia, oli se sitten lakan poistoyritystä tai muuta. Kaikki kertoo esineen historiasta. Eihän vanhan tarvitse näyttää uudelta.

      • Whoever
        Aurora4 kirjoitti:

        Lisäisin vielä, että on hienoa että puupinnassa näkyy kerrostumia, oli se sitten lakan poistoyritystä tai muuta. Kaikki kertoo esineen historiasta. Eihän vanhan tarvitse näyttää uudelta.

        Pätee muuten ihmisiinkin.
        (Toi viimeinen lause meinaan.)

    • celiaström

      hh-riitu "asuin muutama"mihin on näppäittsesxesi hävinnyt

      • hh-riitu

        näppäittsesxesi

        suomenna tämä sana kuka lienetkin, please.

        ja huomenta, heräsin juuri.

      • Whoever
        hh-riitu kirjoitti:

        näppäittsesxesi

        suomenna tämä sana kuka lienetkin, please.

        ja huomenta, heräsin juuri.

        Öh, kielitaitoni on rajoitteellinen, jos minulta kysyit. (viittaan nimmariini)

      • hh-riitu
        Whoever kirjoitti:

        Öh, kielitaitoni on rajoitteellinen, jos minulta kysyit. (viittaan nimmariini)

        Ai anteeksi, kun sanoin "kuka lienetkin, en ajatellut sinua sen enempää kuin ketään muutakaan erikoisesti. Olisi ihan totta kiva tietää, mitä joku tarkoittaa, kun heittää henkilökohtaisen kysymyksen.

      • hh-riitu
        hh-riitu kirjoitti:

        Ai anteeksi, kun sanoin "kuka lienetkin, en ajatellut sinua sen enempää kuin ketään muutakaan erikoisesti. Olisi ihan totta kiva tietää, mitä joku tarkoittaa, kun heittää henkilökohtaisen kysymyksen.

        Nyt huomasain, kun luin edellä olevan kirjoituksewni, että siellä on tosiaan kirjoitusvirhe; piti olla "missä tyttäreni asui". Mutta silti en ymmärrä tuota näppäittsesxesi sanaa; minulla ei ole koneella oikeinkirjoituskontrollia, jos se sitä tarkoittaa.

    • E A

      Morot kaikille

      Alille hyvät matkat. No olen tässä laskeskellut, lueskellut ja muutenkin viettänyt leppoisia hetkiä.

      Ostin automme käytettynä vuonna 2009 loppuvuodesta eli auto tulee 5 vuotta olleeksi meillä ensi joulukuussa. Olen ajanut tänä aikana sillä 59 340 km. Tämä on maksanut 4379,08 €. Siis huomioituna vain polttoaine.

      Jos olisin ajanut nuo kilometrit Teslalla (37 kWh akustolla) ja täyttänyt akut verkkovirralla, minkä hinta tällä hetkellä meillä on 0,162 € / kWh kaikkineen, veroineen ja siirtoineen, olisi tuo kilometrimäärä maksanut sähkönä 1424 € eli säästö olisi viideltä vuodelta ja noilla kilometreillä ollut 2954 € polttoaineen osalta. Mitä säästöä sitten olsi tullut korjauksista, varmaan niistäkin jotain.

      Miksi tällaista laskua teen? No siksi, että Tesla lupaa akuille 8 vuoden takuun ja jostain kaivoin tuon mahdollisen auton hinnan vuonna 2015, mikä autolle ennustetaan. Eli 29 000 €. No ei tietysti varmaan Suomessa. Herää monia kysymyksiä.

      Jos auto yleistyisi, niin tankkaus pitäisi tehdä mahdollisuuksien mukaan tuuli- tai aurinkoenergialla, sillä ei ole mitään järkeä lisätä moisen takia ydinvoimaa. Jos minulla olisi taskussa ylimäärää noin 15 000, niin pihan korkeimmalla paikalla olisi 4-6 kWh:n tuulivoimala ja 4-5 kpl nykyaikaista sähköpanelia.

      Hetkinen, pääni sisällä kuuntelen omaa ääntäni. Olen suunnittelemassa 20 000 € hintaista matkailuautoa ja kuitenkin kirjoitan, että " jos minulla olisi taskussa ..."

      Hetkinen, jos olisin merimies, niin tuuli minua kuljettaisi...Tyynellä vain haaveksisin jossain mukavassa poukamassa. Tai soutaisin rannalle. Tai metskaisin safkaa.

      Missä on kunnon hybridit, joissa ... jaa-a ... no vaikka sähkö kaasu? Missä on tehokkaat lääketabletit, mitkä hillitsisivät haaveiluja?

      Nyt hommiin. Ja iltapuolella sitten taltioituja suunnistuksia ja yleisurheiluja luuraamaan.

      • Ali Baba

        Älä hyvä mies edes suunnittele ottavasi "lääkkeitä" haaveiluun. Haaveilu on kaiken perusta sillä vasta haaveista rakentuu halutun suuntainen todellisuus. Siis, ellei ole haaveita ei ole todellisuuttakaan vaan joutuu elämään inhorealistin sekä fyysisessä, että henkisessä kurjuudessa. Todennäköisesti luolassa ja nuotiolla paistellen paleoruokaa!

      • Whoever

        No, näyttää noita Tesloja myydyn jonkin aikaa jo täälläkin. Hinnat alkaen luokkaa 110 000 €.

        Sitten tulee vielä mm. käyttövoimavero, joka on kylläkin pienempi kuin dieselissä.

        Kenties siis sittenkin pieni dieseli, tai nythän on esim. Volkkarilla noita pikku 1.2 bensaturboja, joitten keskikulutus on siinä 5 litraa. Tehoja kuitenkin toista sataa hv.

        Meillä on 1.9 perusdiesel ja tällä hetkellä todellinen keskikulutus ostohetkeltä saakka on 5,4 litraa.

        Mutta mutta. Kun katselee uutisia tai dokkareita tai ihan mitä tahansa, missä näkee autoja pitkissä jonoissa, viisi kaistaa yhteen suuntaan ja kohta läpi koko maailman, niin herää ainakin yksi kysymys. Edelleenkö vain maaöljyä ja mihin kaikkeen sitä tuhlataankaan. Ja millainen saattaa olla mahdollinen pudotus? No se ei öljyfirmoja tai tuottajia tietysti kiinnosta.

        No johan tuosta laskelmastani näkee, että tuskin kukaan kiinnostuu ensin maksamaan sähköautosta (vaikka halpeneekin ja toimisi) omasta sähköntuottamisesta. Investoinnit kun ovat suht kalliita ja "säästö" koetaan marginaaliseksi. No se kalleus on tietysti katsojan silmissä, sillä moni on valmis maksamaan 10 000 - 20 000 tavallisesta autosta, vaikka ei sitä välttämättä tarvitsisikaan. Ja mökkikansa lepuuttaa hermojaan ja käy luonnossa mökillään, minkä hinta saattaa olla ... no jaa. Investointi mökkiin kannattaa, kun hinta nousee, jep. Mitä enemmän varustelua, sitä parempi.

        Siispä. Jatkan yhä joitain laskelmiani ja todennäköisesti päädyn samoihin tuloksiin kuin muutkin. Ei kannata. Liian vaikeaa. Liian rajoittavaa.

    • Calvados

      Helteistä iltapäivää. Kyllä oli taas kuuma viime yönä, partsin ovet ja ikkunat auki piti yrittää nukkua, vaikka joku äijä talossa alkoi laulaa ½ 4 aamuyöllä tultuaan kotiin, ehkä jostain yökerhosta. Pojanpojanvaimo laittoi tulpat korviinsa, olihan se hyvä sikäli, että äijä lauloi ja nauroi, ei tapellut kenenkään kanssa.

      Minulla alkoi yöllä särkeä olkapäätä, pakko oli ottaa buranaa, otin vain puolikkaan 400 millisestä ja se auttoi.

      Nyt naapuri paistaa taas kalaa jossain ihmeen hajuisessa rasvassa, yök. Koko kotimme haisee, samoin rappukäytävä. Meillä on kaikki lävet auki ja haju sen kun viipyy. Onkohan se rasva jotain eltaantunutta härskiintynyttä ihraa? Kuin mätä kala haisisi.

      Inkeri kerran puhui omassa talossaan asuneesta rouvasta, joka paistoi myös jossain kamalan hajuisessa valkoisessa rasvassa jonka lemu levisi hänenkin asuntoonsa niin, että piti perua jonkun vieraan tulo. Meiltä nuoret lähtivät itikseen haistelemaan muita mahdollisia hajuja.

      • Whoever

        Teillä on tietysti naapureina oikeita kulinaristeja, jotka käyttävät ruuanvalmistuksessa Aasialaista "mädättämällä" valmistettua kalakastikketta. Pieniä kaloja säilötään vahvassa suolassa pari vuotta, kunnes ne ovat "käyneet" vahvaksi suolaiseksi nesteeksi. Nami.

        Tämän kastikkeen ei oikein valmistettuna kylläkään pitäisi aivan kaameasti haista. Valmistusprosessin aikana sitäkin enemmän. Kaloille pitää antaa happea, eli purkki pitää välillä avata. Silloin lienee syytä käyttää happinaamaria.

    • Aurora4

      http://youtu.be/LDF4_qVgbFU

      Tämä tuli äsken lauantain toivotuissa. Jos sallitte... yksi nuoruuteni kappaleita. Ja kesään kuuluva ilman muuta.

    • hh-riitu

      Huhhuh hellettä, eikö saisi jo loppua?
      Minun piti käydä iltapäivällä sairaalan polilla, kun se vanha vaiva tuli taas. Sain pillerit maanantaihin saakka ja sitten on mentävä lääkärille hakemaan jatkopillerit.
      Liekkö helle karkottanut potilaat, kun odotushuoneessa oli vain yksi ennen minua. Selvisin koko jutusta alle puolen tunnin. Tyttäreni vei minut autolla sairaalan eteen, mutta ei jäänyt odottamaan, enkä sitä pyytänytkään, kuuma auto ja ei sitä etukäteen tiedä miten kauan joutuu odottamaan. Tulin sitten bussilla takaisin.

      • Calvados

        Saisi jo loppua, ei yli 25 astetta enää tarvitsisi olla, mutta lisää hellettä lupailivat maanantaiksi. Pää on kuin haminankaupunki lähes kaiken aikaa. Nuoret lämmittivät itsellensä saunan. En todellakaan aio mennä löylyyn.

      • Ali aavikko

        Minulle tämä on käynyt hyvästä harjoituksesta Aavikon kesälämpöihin. Ensi vuonna kyllä hommaan sen jäähdyttimen. Sitten kun sen hankkii niin tulee tietenkin huurteinen kesä.
        Onneksi aavikolla on yötilanne parempi sillä jäähdytys pelaa j saa ainakin viileässä nukuttua ja toimistotkin ovat jäähdytysilmastoituja.

      • E A

        Vuoden 2010 kesä "voittaa" toistaiseksi vielä pituudessaan tämän hellejakson. Siis meillä. Suunnilleen samoissa ollaan, jos tämä kestää vielä viikon, mitä kyllä on luvattukin.

        No poudan jälkeen tulee aina...vaikka se ei helteellä lohdutakaan.

    • Ali Baba
    • Ali Baba
      • Calvados

        Hyviä kuvia ovat. Onko tuossa ekassa toimistosi:-)

      • Ali Baba

    • Calvados

      Onpa komea villa ja putkia joka suuntaan.

      • Ali Official

      • Alkuperäinen Rapu
        Ali Official kirjoitti:

        Kun toimistoani kyselit, niin tässä on aavikkotoimistoni Ruwaisissa Abu Dhabissa:

        http://kuvaton.com/k/yTyv.jpg

        "Kun toimistoani kyselit, niin tässä aavikkotoimistoni Ruwaisissa Abu Dhabissa:"

        Huomenta vaan täältä ei niin kuumasta alkupäivästä kaikille!

        Ihmettelen vaan, kuinka tuossa Ali Baban toimistossa toimii "jäähdytysilmastointi"?

        Minulle tulee tytär tänään käymään, joten täytyy ryhtyä laittamaan jotain syötävää. Poika on tottunut siihen, että mummilla syödään aina kun tänne tullaan.

        - Ihmettelen vaan, kuinka tuossa Ali Baban toimistossa toimii "jäähdytysilmastointi"?

        Siinähän on kolme jäähdytysputkea, suoraan kaasutehtaalta. Siellä kerätään tehtaan laitteista ja ilmasta ylimääräinen kosteus ja sumutetaan sitten Alin terassille. Yöllä ei tarvita jäähdytystä, joten niitä kolmea tolppaa käytetään yökatoksen tukipilareina.

        PS. Kun tarviit Ali uutta sohvasänkyä, niin vihjaa vain meille.

    • klo 4

      Miksihän rentut kiinnostavat meitä rouvaihmisiä?

      • Whoever

        Rouvas ? Ehkä monet naiset haluavat vierelleen itseään heikomman miehen, josta uskovat voivansa muokata mieleisensä ? Alfauros on liian vaikea pala.

        Pätee myös moniin miehiin ?

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Rouvas ? Ehkä monet naiset haluavat vierelleen itseään heikomman miehen, josta uskovat voivansa muokata mieleisensä ? Alfauros on liian vaikea pala.

        Pätee myös moniin miehiin ?

        Alfauros on miehinen blondi, pelkkä ... en löydä sanaa kuvaamaan, mutta

        aitoa renttua ei kyllä muokata.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        Alfauros on miehinen blondi, pelkkä ... en löydä sanaa kuvaamaan, mutta

        aitoa renttua ei kyllä muokata.

        Mielenkiintoinen määritelmä alfaurokselle. Entä sitten alfanaaras ?

      • Aurora4
        Whoever kirjoitti:

        Mielenkiintoinen määritelmä alfaurokselle. Entä sitten alfanaaras ?

        Alfanaaras

        Rikas, vanha, oikullinen, mutta oikeustoimikelpoinen joten pystyy pompottamaan perijöitään. Kuulin juuri naapurilta kauhujuttuja tällaisesta mukavasta mummusta.

      • Whoever
        Aurora4 kirjoitti:

        Alfanaaras

        Rikas, vanha, oikullinen, mutta oikeustoimikelpoinen joten pystyy pompottamaan perijöitään. Kuulin juuri naapurilta kauhujuttuja tällaisesta mukavasta mummusta.

        Jaa että rikas ? Onkohan se sitten alfanaarauden syy vai seuraus..vai molempia ?

        Vakavasti puhuen (ainakin melkein) alfauroolla tai -naaraalla yleensä tarkoitetaan jonkin yhteisön "johtavaa" hahmoa.
        Olisko se sitten ihmisistä puhuttaessa esim. parisuhteessa se vahvatahtoisempi, "hallitsevampi" osapuoli.

        Mutta tämä alfa -sana on ylipäätään ihmisistä puhuttaessa vähän keinotekoinen ilmaus, vaikka sitä paljon näkee käytettävän.

        Eläinmaailmassa on erittäin tärkeää selviytymisen kannalta että laumanjohtaja on kokenut ja pätevä johtamaan laumaa.

        Ihmisten kohdalla asiat on paljon monimutkaisempia. Hullu alfauros diktaattorina, kuten Putleri, on tuhoisa yhdistelmä.
        (Siinä taas päivän putlerit, heh)

        Alfanaaras voisi olla suvun matriarkka, ei välttämättä rikas mutta vaikutusvaltainen. Mutta alfanaaras ei voi olla ainoa sukupuolensa edustaja, vaan yhteisössä on oltava verrokkeina muita, heikompia naaraita. Hallitseva muija ei siis voi olla perheen alfanaaras ellei sitten ole lauma tyttäriä hallittavana - sen miesraukan lisäksi.

        Alfaurokseen liittyy mielestäni myös positiivisia piirteitä, jos hän on oikea alfa eli aidoilla johtajaominaisuuksilla varustettu mies. Alfoja vaarallisempia ovat heikot miehet jotka epätoivoisesti pyrkivät alfan asemaan. Näitä löytyy usein firmojen keskiportaasta ja heille on ominaista ylempiensä kosiskelu ja alempiensa nöyryyttäminen.

        Mutta jospa jätetään alfa-määritelmä susinaaraille ja -uroksille, joiden peli on huomattavasti ihmisten peliä reilumpaa.

        Heikoista miehistä tuli mieleen, että tuo suuresti kunnioittamani Putleri onkin siis todellisuudessa varsin hyvä esimerkki todella heikosta surkimuksesta ?

      • E A
        Aurora4 kirjoitti:

        Alfanaaras

        Rikas, vanha, oikullinen, mutta oikeustoimikelpoinen joten pystyy pompottamaan perijöitään. Kuulin juuri naapurilta kauhujuttuja tällaisesta mukavasta mummusta.

        Eläinlauman todellinen johtaja

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        Mielenkiintoinen määritelmä alfaurokselle. Entä sitten alfanaaras ?

        Sorry, mulla meni sanat aivan sekaisin ja siinä sitten kyllä meni ajatuskin.

        Eli "luin" alfauroksen jostain syystä macho- mieheksi. Voihan nenä.

      • Whoever
        E A kirjoitti:

        Sorry, mulla meni sanat aivan sekaisin ja siinä sitten kyllä meni ajatuskin.

        Eli "luin" alfauroksen jostain syystä macho- mieheksi. Voihan nenä.

        Machomiehisyys on myös synonyymi putlerismille..

        (kohta joku luulee että minulla on itänaapurimme johtajan suhteen jotain hampaankolossa)

      • hh-riitu
        Aurora4 kirjoitti:

        Alfanaaras voisi olla suvun matriarkka, ei välttämättä rikas mutta vaikutusvaltainen. Mutta alfanaaras ei voi olla ainoa sukupuolensa edustaja, vaan yhteisössä on oltava verrokkeina muita, heikompia naaraita. Hallitseva muija ei siis voi olla perheen alfanaaras ellei sitten ole lauma tyttäriä hallittavana - sen miesraukan lisäksi.

        Alfaurokseen liittyy mielestäni myös positiivisia piirteitä, jos hän on oikea alfa eli aidoilla johtajaominaisuuksilla varustettu mies. Alfoja vaarallisempia ovat heikot miehet jotka epätoivoisesti pyrkivät alfan asemaan. Näitä löytyy usein firmojen keskiportaasta ja heille on ominaista ylempiensä kosiskelu ja alempiensa nöyryyttäminen.

        Mutta jospa jätetään alfa-määritelmä susinaaraille ja -uroksille, joiden peli on huomattavasti ihmisten peliä reilumpaa.

        Alfanaaraaksi voi kutsua myös ensimmäistä vaimoa, Muslimimaissa, joissa moniavioisuus on sallittua. Tällä vaimolla on tyttärien lisäksi myös jalkavaimot komennon alla. Mies yleensä pitää huolen siitä, että tätä ens. vaimoa kunnioitetaan.

      • Inger1
        Whoever kirjoitti:

        Heikoista miehistä tuli mieleen, että tuo suuresti kunnioittamani Putleri onkin siis todellisuudessa varsin hyvä esimerkki todella heikosta surkimuksesta ?

        Heikko mies voi olla ihanan vahva - Siperian kalastajana, Oman aikakautensa rakastajana, vanhojen pienten itsenäisten V:n feder.kansojen kehityksestä huolehtijana, ystävänä ja turvallisuuden luojana niille ja avoimena suhtautujana Eurooppaan. Rauhaa rakastavana kansalaistensa turvallisuudesta huolehtijana ja omasta henkisestä ja fysikastaan huoletivana - Hyvänä naapurina Suomelle!! Jos niiin halutaan!

        Ihailtavaa, jota harvasta suurvalta presidentistä nykypäivänä esim voi sanoa?

    • E A

      Hienoja kuvia Alilta.

      Niistä voi aistia alueen lämpötilaa ja rakennusarkitehtuuriakin. Aikoinaan haaveilemani kulkuneuvokin etsii jotain hiekasta. Anna tulla lisää, kun ehdit.

      Tässä suomalaisilta "hiekkadyyneiltä"

      http://kuvaton.com/k/yTyc.jpg

    • Inger1

      Johan löytyi E.A:lta herttainen Jymytyttö. Luoja että leveä kesähymy, alkoi naurattaa!

      • E A

        Työkaveri kävi Lappeenrannassa ja sieltä löysi nämä hiekkaveistokset.

        Millähän ne pysyy kasassa?

      • Inger1
        E A kirjoitti:

        Työkaveri kävi Lappeenrannassa ja sieltä löysi nämä hiekkaveistokset.

        Millähän ne pysyy kasassa?

        Voivat olla silikoonitissit miespuoliselle ei oo yritetty tehä mittää enempiä täkyjä

    • hh-riitu

      Terveiset kaikille. Kaunis tuo Alin linna. Ja niin viihtyisä toimistokin?
      Vai jo keskiviikkona sinne lennät.
      Tuo Lappeenrannan hiekkapatsasnäyttely on joka kesä. Hauskat rantapimut. Viime vuonna taiai olla joku luolataide, jonne sai mennä jopa sisälle luolaan. Millähän ne patsaat saadaan ketsämään vesisateet ja tuulet?
      Tässä sivulla on kaikenlaista selvännäkijöitten mainosta, Lapin Shamaani, LUotettava Selvännäkijä. Onko kellään kokemusta? jostain selvännäkijästä

    • Ali tukaton

      Ennen kuin liitelen keskiviikkona uutta tukkaa kasvattamaan ja uusia paitoja teettämään niin tässä malliksi nyt Naantalissa otettu tukkakuva ennen sen lyhentämistä korvanipukoiden tasalle.
      Päällä on yksi niistä Surissa teetetyistä paidoista.
      Kuvan otti "ex tyttöystäväni" Velkuan satamakahvilassa pari viikkoa sitten.

      http://kuvaton.com/k/yTQO.jpg

      • E A

      • hh-riitu

        Vai oliko päinvastoin, että sinä kuvasit ent.tyttöastäväsi takaapäin? Ei vaiteskaan.
        Viimeksi täällä käydessäsi hiuksesi olivat puolta lyhyemmät.
        Olisi varmaan hankalaa liehua Väinämöisen lookissa siellä kuumassa ilmastossa, paitsi jos pitäisi aina ponnarilla. Nukkuessa olisi hyvä sitoa ponnari päälaelle, ettei hiukset mene suuhun.

      • hh-riitu
        E A kirjoitti:

        Hieno tukka

        Minun piti olla laittamatta tätä kuvaa, vaikka se todistaa myös sen, etten syönyt ainuttakaan mustikkaa poimintamatkalla. Mutta nyt sitten laitan ja siinä osin näkyy oma kuontaloni.

        Herättänyt pahennusta täällä sivistyksen ahjossa.

        Ensin työvälineet : http://kuvaton.com/k/yTQJ.jpg

        Sitten suun ympärystää : http://kuvaton.com/k/yTQi.jpg

        Ja tuotos : http://kuvaton.com/k/yTQg.jpg

        Mites, jos näyttäisit hampaatkin? Mutta ihan kohtalainen tulos metsässä käynniltä. Kiusaako itikat tänä kasänä?
        Tai punkit? Niitä on kuulemma paljon.

        PS. Huomasin taas kirjoitusvirheitä edellisessä viestissä. Sanon nyt että en enää korjaile niitä.

        Sen takia teinkin 25 cm lyhennyksen kun tukka oli jatkuvasti suussa ja en oikein saanut sitä ponnaria toiminaan kun takatukkaa oli vaikka kuinka paljon mutta päältä eivät enää tahtoneet kasvaa tarpeeksi pitkiksi.
        Leikkasin sen kuitenkin tasatukaksi eli polkaksi ja siitä se nyt saa yrittää uudestaan kasvaa tasatahtia ponitukan suuntaan. Jos taas pinna menee niin ei muuta kuin poikki uudestaan.

        https://autos.yahoo.com/news/world-most-expensive-rv-sold-dubai-w-video-160010714.html

        Löysin EA'lle sen sopivan motorhomen :))))))))))))))))))))

      • Ali Baba
        Ali Baba kirjoitti:

        Sen takia teinkin 25 cm lyhennyksen kun tukka oli jatkuvasti suussa ja en oikein saanut sitä ponnaria toiminaan kun takatukkaa oli vaikka kuinka paljon mutta päältä eivät enää tahtoneet kasvaa tarpeeksi pitkiksi.
        Leikkasin sen kuitenkin tasatukaksi eli polkaksi ja siitä se nyt saa yrittää uudestaan kasvaa tasatahtia ponitukan suuntaan. Jos taas pinna menee niin ei muuta kuin poikki uudestaan.

        tässä muutamia viime talven kuvia lisää. postitan niitä muutaman päivittäin ennen lähtöä uusia kuvaamaan.
        Niissä on sekaisin maisemia ja tekniikkaa. Jos pieni järvi näkyy niin se on meidän "talvivaara" allas siellä eli käytetyt kattilalaitoksen pesuvedet.

        http://kuvaton.com/k/yTYr.jpg
        http://kuvaton.com/k/yTYq.jpg
        http://kuvaton.com/k/yTYE.jpg
        http://kuvaton.com/k/yTY6.jpg

      • Ali Baba

      • E A
        hh-riitu kirjoitti:

        Mites, jos näyttäisit hampaatkin? Mutta ihan kohtalainen tulos metsässä käynniltä. Kiusaako itikat tänä kasänä?
        Tai punkit? Niitä on kuulemma paljon.

        PS. Huomasin taas kirjoitusvirheitä edellisessä viestissä. Sanon nyt että en enää korjaile niitä.

        No en kehdannut näyttää hampaita, sillä luulen, että ylähampaani hieman ristikkäisasetelma olisi pilannut kokonaisuuden, hih. Toisaalta hampaiden ristikkäisyys on yksyhteen naaman ryppyisyyden kanssa.

        No nämä meidän poiminnat kestävät korkeintaan tunnin pari, ainakin helteellä. Siis kolmeen litraan tyydymme monasti (ja allekin), sillä todelliset poimijat tuovat kymmeniä litroja kerralla pois metsästä. Kuivalla kankaalla ei nyt ollut itikoita, mutta koukkasin kosteampaan metsään sienien perään ja siellä kyllä hyttystä riitti. Sienet ovat hakusessa, kuivuus on vaikuttanut todella paljon.

        Punkit ovat meitä kiertäneet, mutta naapureita ovat hätyyttäneet. Jo neljäs vuosi, kun joltakin kaivan tai hirtän pois punkkia. Tänä vuonna vasta yksi "potilas" ilmaantunut. Inhottava vitsaus, mikä on saanut joissain ihan hysteerisiä pelkotiloja aikaan.

        Sinulla on hyvä tilanne, meinaan, kun on vain kirjoitusvirheitä. Minulla suoranaisia ajatusvirheitä ja lukihäiriötä.

      • E A

    • Calvados

      Iltaa. Olen viettänyt päivän nuoren parin kanssa Suomenlinnassa ja olen aivan kuitti. Sää oli helteinen ja Suokki täynnä turisteja. Jalkapohjat ovat aivan liiskana. Kauppatorilla oli täydet markkinat meneillään, turkiksiakin oli myynnissä. Nokan maailmapyöräkin oli toiminnassa. Siinä on myös salonkikori, jossa on läpinäkyvä pohja ja samppanjatarjoilu.

      Olette kirjoitellet ahkerasti ja lähettäneet kivoja kuvia. Ali on leikannut polkan itsellensä, että on hieman viileämpi fleda sinne aavikolle.

    • Ali Baba
      • Calvados

        Miten jylhät seinämät vuorilla on, ihmeesti nuo palmut kasvavat siinä vuorien alareunassa rivissä. Mahtavan näköistä.

      • Ali Wadi
        Calvados kirjoitti:

        Miten jylhät seinämät vuorilla on, ihmeesti nuo palmut kasvavat siinä vuorien alareunassa rivissä. Mahtavan näköistä.

        Tämä on aika tyypillistä tuollaiselle vuoristoon muodostuneelle Wadille eli sadevesien kuluttamalle juoksujoelle. Usein ne ovat kuivia muutoin paitsi sateiden aikana.Omanin Hajar vuoristossa on kuitenkin useita wadeja joissa on tätä makeaa vettä ympärivuotisesti kun Intian valtamerta vasten oleville vuorille sataa kohtalaisen usein. Niissä on näitä palmujonoja. Kuivempien wadien pohjalla myös kasvaa usein taatelipalmuja kun siellä maan alla on vettä.
        Se valkoinen kukka mistä laitoin yhden kuvan oli otettu siitä samasta wadista. Wadi al-Shab. Tuolla hakusanalla löytyy siitä netistäkin paljon juttua.

      • E A

        Eksoottinen uimaranta ja hieno linna.

    • Alkuperäinen Rapu

      Huomenta!

      Kyllä on paljon upeita kuvia tullut ketjuun. Niin meiltä, kuin muualtakin otettuja. Kiitos niistä.

      Elokuu on alkanut lämpöisenä ja näyttää jatkuvankin yhtä hikisenä. Joku on ennustanut, että tällaista jatkuu lokakuulle asti! Tuohon "ennustukseen" en kyllä aivan usko.

      Minulla oli eilen tämä pikkupoika käymässä ja mummi "pääsi" taas leikkimään. "Mummi tuu", kun kysyin että "minne"? niin vastaus oli että "leikkimään"! Tosin mummi sai vain etsiä sopivia leegoja laatikosta kun poika rakensi autoja ynnä muita vempeleitä, joilla voi liikkua niin maalla kuin merelläkin.

    • Ali Baba
      • E A

        Hyvin näkyy tuon kaasulaitoksen laajennus. Kaksi uutta piippua.

        Kyllä on myös kokoa tuolla nestekaasutankkerillakin. Niinhän se oli, että nestekaasu on öljyntuotannon sivutuote. Onkos siellä vieressä myös näitä öljylähteitä?

        Tarkkaan ottaen jalostuksen sivutuotteena syntyvä kaasu mitä toki voi käyttää ajoneuvoissakin on butaania ja etaania. Butaani menee enimmäkseen kaasuksi ja etaani menee muihin käyttöihin.
        LNG eli nesteytetty maakaasu jota noilla tankkereillakin kuskataan ympäri maailmaa on taa metaania eli maakaasua joka tulee suoraan kaasuna maan alta. On paikkoja joissa metaania tulee myös raakaöljyn tuottamisen yhteydessä. Omanin kaasu tulee niiden Hajar vuorten takaiselta aavikolta ja tuodaan tuohon satamaan mikä on siinä voimalaitoksen vieressä suurilla putkilla ja nesteytetään ennen noihin tankkereihin lastaamista. Tuosta Surin satamasta kaasu on tainnut mennä pääosin Koreaan ja Japaniin.

        Tuossa voimalaitoksessa oli siis viisi kattilalaitosta joiden yhteisteho maakaasulla ajettuna on runsas 2 Gigawattia eli noin 30% enemmän kuin Olkiluoto 3 tulevaisuudessa. Maakaasun nesteytyslaitos on naapurina.

        Autoihin löytyy runsaasti kaasutankkaus asemia alkaen Eestistä. Saksassakaan ei tarvitse pelätä ilman kaasua jäämistä jos kaasuversiolla ajelee. Tosin kaikissa ajoneuvoissahan on sekä kaasu että bensa/diesel käyttö vaihtoehtona

        No joo

        Tajusin sen nestekaasualuksen olevan nimenomaa LPG kaasualuksen eli sitä samaa kaasua, millä me mm. grillailemme ja trukit ainoastaan käyttävät polttoaineenaan Suomessa.

        Mutta alhaalle laitoin kartan, missä Saksassa olevat LPG asemat

        http://www.mylpg.eu/stations/

        Kun tuolta sivulta klikkaa Suomi, saa seuraavan selvityksen : "Description
        In Finland, LPG is not used as motor vehicle fuel, and consequently, it is not available even for the tourists' vehicles.*"

        Ja jos oikein olen näitä sivuja tulkinnut, niin nimenomaa LPG asemia on noussut kavavassa määrin. LNG asemia lienee Saksassa noin 900 kun LPG asemia 6000.

        No se siitä. Pääasia, että suomalaiset ovat tyytyväisiä. Mistähän, herää kysymys?

        Lisäys ja kopsaus

        "Nestekaasua käytetään myös autojen polttoaineena myyntinimenä LPG tai Autogas. Useissa Länsi-Euroopan maissa se on liki yhtä yleinen näky huoltoasemilla kuin bensiini ja dieselöljy. Tällä hetkellä Euroopassa myydään nestekaasua ajoneuvokäyttöön 18 eri maassa, muun muassa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Saksassa ja jopa Ruotsissa.[1] Suomessa sen käyttö on kielletty ainoastaan verotuksillisin perustein: ”Lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen … käyttäminen ajoneuvossa on kiellettyä.”[2]"

        Yksinpuhelu jatkuu ja

        myönnän, että olen hieman aikaani jäljessä. Vaikka Euroopasta löytyykin paljon nestekaasuautoja (Briteissä noin 100 000), niin aika alkaa mennä ohi. Niin paljon on kehittynyt polttomoottoritekniikka. No tietysti myös öljyteollisuuden valtava lobbaus on kait kehittynyt samaan tahtiin.

        Nyt on minulta kulunut niin paljon energiaa, että ulos ja ottamaan hieman aurinkoa tilalle. Akut siis taskussa.

        No tässä ratkaisu, ei taida ihan halkoja häkäpönttöön mahtua, mutta pienempää pilkettä kyllä. Tankkauspisteitä ympäri Suomen.

        http://image.bayimg.com/lanjjaaba.jpg

      • E A
        Whoever kirjoitti:

        No tässä ratkaisu, ei taida ihan halkoja häkäpönttöön mahtua, mutta pienempää pilkettä kyllä. Tankkauspisteitä ympäri Suomen.

        http://image.bayimg.com/lanjjaaba.jpg

        Joskus mieli hehkuttikin, eli jos olisin autonasentaja jne...Muutenkin pitäisi olla enemmän kiinnostusta ja uskallusta. Uskoisin vielä itse itseeni näissä aurinkopaneli ja tuulivoima-asioissa, vaikka en niitä ole tehnytkään, mutta auton koko mekaniikka on minulle ollut aina jotenkin vastenmielistä.

        Vuosimalli autolla pitää olla 70- luvun alkupään, jotta saisi sen ilman käyttövoimaveroja. Mainio peli olisi näille lyhkäisille siirtymille ja miksei vaikka pakuauton voimanlähteenä. Peräkärryssä pönttö ja puuvarantoa, mitä sitten matkan varrella voi lisätä.

        http://www.ekoautoilijat.fi/tekstit/suuret_kuvat/Lincoln_Ekomobiili.jpg

        No metsäpalovaroituksen aikana ehkä...

        Ompa vaarallisen näköistä, liekki sytyttää mennessä muutamia tienvarren puita.
        Eikös niillä autolla ollut sota-aikana joku häkäpönttö edessä vai takana ja sitten kammella käyntiin. Muistan naapurimiehellä olleen sellaisen. Me lapset saimme kerran kyytiäkin siinä.
        Noi Alin kuvat ovat jotenkin kammottavia. Ne kertovat siitä öljyn mahdista, millä dollareita tuotetaan. Jos tollanen kaasulaiva räjähtäisi, se olisikin aikamoinen jytky ja saastuttaja.
        Pisti myös silmiin noissa kuvissa, että missään ei ole puutarhaa, esim sen Alin linnakin seisoo ihan yksin hiekka-autiomaalla. En vaihtaisi esim. Suomen maisemia mistään hinnasta tuoolaseen kuivaan erämaahan.
        Täällä on tänään taas saanut hikoilla minkä ehtii. Vähän liikuntaa ja hiki valuu norona otsalta. Onkohan tämä nyt sitten sen ilmaston lämpiämisen syytä tai ansiota, että kesä on näin kuuma, ja onkohan jatkossa sama ensi kesänäkin.
        Eipä silloin kenenkään tartte etsiä aurinkoa jostain Kanarialta.

        Meiltäkin ovat Madeiran matkat vähentyneet, kun asumme suorastaan aurinkorannalla, miksi maksaa montasataa euroa viikosta per lärvi kun saman saamme omalla partsilla meren rannalla. Palmut vain puuttuvat. No, ei tätä hellettä loputtomiin jatku, saatamme vielä joskus taas sinnekin matkustaa. Kaukomaihin ei edes mieli tee.

    • E A

      Heipä hei

      Olenkohan lukenut tämän kartan oikein?

      http://www.gas-tankstellen.de/menu.php?jump=bab

      Katsoin nestekaasuasemia. Siis mielestäni auton käyttövoimaksi voi tankata nestekaasua Saksassa näillä asemilla. Sinisessä ruudussa on niiden asemien määrä tietyllä alueella. Yhteensä kait Saksassa on yli 6000 asemaa, missä voi tankata autoonsa nestekaasua, vain noin tuhat maakaasupistettä.

      No pitää tutustua paremmin karttaan ja koettaa vaatimattomalla kielitaidolla selvittää.

      • Ali Baba

        Minäkin olen kirjoittanut helteellä läpiä päähäni kun puhuin vain butaanista ja etaanista kun suuri LPG kaasu propaanikin olisi pitänyt mainita.
        Toden totta valtaosalla asemia saa LPG eli näitä propaani-butaani seoksia. Mutta esimerkiksi biokaasua toimittavat asemat kaikki lykkäävät metaania joka on siis LNG eli nesteytettyä maakaasua eli metaani tai sitä pierua mitä kaukainen puissa asuva serkkumme ehdotti tankkiin puhallettavaksi.
        Tulevaisuus kaasun osalta tulee kuitenkin siirtymään metaaniin biokaasun ja maakaasun ehtymättömien varojen vuoksi kun taas LPG kaasuja syntyy vain öljynjalostuksen sivutuotteina ja öljynjalostus tulee joskus vääjäämättä vähenemään.
        Mahdollisesti sitä aletaan enemmän tarjota ajoneuvoihin PNG muodossa eli pressurized natural gas.

    • ali papa

      pierase tankkiin .

      • E A

        Ei ole tehty niin hienoja kaasulaitteita, mitkä toimisivat erinomaisen ytimekkään ja puhtoisen kaasuni voimalla. Muuten kyllä ehdotuksesi olisi oiva.

    • Calvados

      Kaikenlaisia kaasuja täällä on päästelty, mutta Whoeverin linkkiä koneeni ei suostu avaamaan. Joku ali papa - ei meidän Ali Babamme, käskee pieraisemaan tankkiin. Sillä ei pitkälle pötkitä. Pitäisi syödä enemmän hernistä ja kaalia sekä tuoretta ruislimppua, että pääsisi pari kilometriä eteenpäin.

      • Whoever

        Jaa ettei avaudu kuva, joskus nää kännykällä tehdyt linkitykset ei toimi ihan yks yhteen windowsin kanssa.
        Taitaa tulla tommoinen "forbidden" sivu. Mutta jos sen näkyessä "maalaa" linkin nimen hakukentässä ja painaa enter, jo näkyy.
        Siis varsin sopiva kulkupeli EA:lle.

        Sain vastaukseksi, että sivusto vaatii kirjautumisen ja minä en ole kirjautunut mihinkään.

      • Aurora4
        Whoever kirjoitti:

        Jaa ettei avaudu kuva, joskus nää kännykällä tehdyt linkitykset ei toimi ihan yks yhteen windowsin kanssa.
        Taitaa tulla tommoinen "forbidden" sivu. Mutta jos sen näkyessä "maalaa" linkin nimen hakukentässä ja painaa enter, jo näkyy.
        Siis varsin sopiva kulkupeli EA:lle.

        Sain auki kun neuvosi mukaan maalasin kentän ja painoin enteriä. Kamalan iso häkäpönttö pienelle autolle, hih, vie takuulla pitemmälle kuin kattilallinen Jalostajan hernekeittoa.

    • Calvados

      Huomenta. Häkäpönttökuva ei aukea minulla, maalaan vaikka kuinka.

      Olen yrittänyt lähettää tänne kuvaa Suokista, mutta kuvatiedosto on liian iso, ei siirry. Kuvat on järkkärillä otettuja, omalla kamerallani otettuja olen saanut tänne KuvatOn`n avulla, en tiedä, miten pienennetään. Onhan siinä niitä kuvakokoja valittavana, mutta ei onnistu siitä huolimatta.

      • Calvados

        Nyt kokeilin taas sitä häkäpönttökuvaa, siirsin sen linkin suosikkeihin ja siellä se aukesi heti! On todella suuri häkäpönttö autossa. Pitääpä katsoa uudestaan, eihän kuski taida nähdä edes takalasista läpi.

      • Inger1

        Mää lähen kysymää Tyyneltä, miten Pönttö aukee?

    • Calvados

      Yritin lähettää yhden Suokki-kuvan Ausseihin, ei lähtenyt ja kone meni juntturaan. Tämä 8.1. ei edes kysy haluatko pienentää kuvan, kuten entinen rakas XP teki. Pönttö ohjelma:-(

      • hh-riitu

        hellettä,sanokaa rehellisesti, pidätekö tällaisesta helteestä. Tänään oli täällä sadetta ja ukkosta, mutta sen jälkeen sitten hikisen tukalaa.
        Calvados, yritä Paint-ohjelmalla pienentää.

      • Ali Baba
        hh-riitu kirjoitti:

        hellettä,sanokaa rehellisesti, pidätekö tällaisesta helteestä. Tänään oli täällä sadetta ja ukkosta, mutta sen jälkeen sitten hikisen tukalaa.
        Calvados, yritä Paint-ohjelmalla pienentää.

        Hahhelihaa !
        Huomenna ainakin minä pääsen jäähdytettyihin tiloihin aavikolle. Ulkona paahtaa mutta sisällä huurtuu. Hyvä on keskiarvo.
        Tähänkin finskin helteeseen on alkanut pikkuhiljaa tottua. Osaa rajoittaa tekemisiään lämmön mukaiseksi eli lähes olemattomiin.
        Kunhan saan taas yhteydet rakennettua niin kerron tosihelteistä ja kameleista.

        Kiva saada sinulta taas tietoa ja kuvia tosihelteistä, kameleista, palmuista, taateleista, öljystä, kaasusta, paitakankaista ja hellehatuista. Hyvää matkaa!

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        hellettä,sanokaa rehellisesti, pidätekö tällaisesta helteestä. Tänään oli täällä sadetta ja ukkosta, mutta sen jälkeen sitten hikisen tukalaa.
        Calvados, yritä Paint-ohjelmalla pienentää.

        En pidä tällaisista helteistä. Kokeilen Paintia, äsken kokeilin Picasaa ja kone meni täysin juntturaan. Piti sulkea väkisin, kun ei boottaus auttanut.

      • E A
        Ali Baba kirjoitti:

        Hahhelihaa !
        Huomenna ainakin minä pääsen jäähdytettyihin tiloihin aavikolle. Ulkona paahtaa mutta sisällä huurtuu. Hyvä on keskiarvo.
        Tähänkin finskin helteeseen on alkanut pikkuhiljaa tottua. Osaa rajoittaa tekemisiään lämmön mukaiseksi eli lähes olemattomiin.
        Kunhan saan taas yhteydet rakennettua niin kerron tosihelteistä ja kameleista.

        Hyvää matkaa...

        kuvia ja tekstiä odotellen

      • E A
        hh-riitu kirjoitti:

        hellettä,sanokaa rehellisesti, pidätekö tällaisesta helteestä. Tänään oli täällä sadetta ja ukkosta, mutta sen jälkeen sitten hikisen tukalaa.
        Calvados, yritä Paint-ohjelmalla pienentää.

        Rehellisesti sanottuna

        helle on ihan persiistä ... tai no, tähänkin tottuu, mutta olen vielä nuori, joten enpä tiedä tulevaisuudesta.

        Ehkä olisi jo nyt syytä luxukseen ja hankkia jäähdytystä ilmalämpöpumpun avulla. Nukkuminen tuppaa olla hankalaa, kun on tottunut nukkumiseen peitto päällä.

    • Alkuperäinen Rapu

      Tervehdys!

      Minun koneeni on tänään temppuillut aivan koko ajan. Lieneekö helteestä johtuvaa sekin.

      Tämäkin ketju vetelee viimeisiään. Kesti vajaan kuukauden, kun 500 tulee täyteen, joten olemme me jaksaneet kirjoitella kuumuudesta huolimatta.

      hh-riitu, kyllä näin kovat helteet jo meinaavat hyydyttää minutkin, vaikka olen aina luullut, ettei Suomessa voi olla koskaan liian kuumaa. Ehkäpä minä nyt vain olen tullut "varovaiseksi", mikä kyllä, suoraan sanoen, harmittaa minua hieman.

      Ali Baballe antoisaa matkaa sinne "aavikolle" putkien pariin!

    • hh-riitu

      Minäkin toivotan Ali Körmylle hyvää matkaa ja antoisaa oleskelua siellä tosihelteessä.
      Mistähän kautta nyt sinne lennät?
      Minä olisin nyt mieluummin Sidneyssä, siellä on vain 9 astetta.
      Tällasella helteellä jo yksi kaupassa käynti on niin hiostavaa, että heti kotia päästyä menen suihkuun.
      Voi olla, että päällä oleva antibioottikuurikin vaikuttaa siihen, että hikoaa niin vaaaltaaavasti. Ahkera työtä tehdessään, laiska syödessään... Mikään ruokakaan ei maistu. Jo toisten ruokailua katsoessa tuolla terasseilla alkaa yököttää.

    • Calvados

      http://kuvaton.com/k/yTT6.jpg

      Huomenta.

      Nyt onnistuin saamaan yhden Suokki-kuvan tänne, kun sain pienennettyä kuvakoon. Tämä on Suomenlinnan Kustaanmiekasta.

      • Calvados

        Imuroin äsken kämppämme, hiki valui heti pitkin selkää. Pojantytär tulee meille tänään poikaystävänsä kanssa viikonlopuksi. Siksi kysäisen kuka avaa seuraavan Elämä LXII? Voin minäkin sen tehdä, jos ei muita löydy.

      • hh-riitu
        Calvados kirjoitti:

        Imuroin äsken kämppämme, hiki valui heti pitkin selkää. Pojantytär tulee meille tänään poikaystävänsä kanssa viikonlopuksi. Siksi kysäisen kuka avaa seuraavan Elämä LXII? Voin minäkin sen tehdä, jos ei muita löydy.

        Avasin uuden keskusteluketjun ja siihen tuli myös ensimmäinen kirjoitusvirhe.

      • Calvados
        hh-riitu kirjoitti:

        Avasin uuden keskusteluketjun ja siihen tuli myös ensimmäinen kirjoitusvirhe.

        Kiitos paljon sinulle HH-Riitu, ei kirjoitusvirheet haittaa, niitä tulee kaikille.

        Kiitos Ravulle tästä antoisasta ketjusta:-)

        Nyt on muuten Hiroshiman vuosipäivä, 70 vuotta sitten kaupunki tuhoutui.

      • Alkuperäinen Rapu
        Calvados kirjoitti:

        Kiitos paljon sinulle HH-Riitu, ei kirjoitusvirheet haittaa, niitä tulee kaikille.

        Kiitos Ravulle tästä antoisasta ketjusta:-)

        Nyt on muuten Hiroshiman vuosipäivä, 70 vuotta sitten kaupunki tuhoutui.

        Elämä ei tässä tuhoudu, koska uusi on jo alkanut, mutta minäpä päätän tämän ketjun!

        Kiitos hh-riitu uudesta Elämä-ketjusta. Nyt on taas tilaa kirjoitella.

        Minä tulin juuri hikisenä ja nälkäisenä kotiin tuolta Allergiasairaalasta. Olin siellä puhaltelemassa ja ihopistokokeissa, joista kyllä tuli nolla tulos. Ei siis ainakaan mitään näitä kasveihin liittyvää allergiaa ole. Muita ei kyllä testattukaan.

        Nyt menen syömään on niin, niin nälkä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe