Vakavasti vakaajista

Räps,Räps

Kun kuvanvakaajat alkoivat ilmestyä markkinoille,sekä Nikon että Canon päättivät rakentaa sen objektiiveihin.
Laitettiin markkinointi osastot töihin,jotka saivat asiakaskunnalleen selitää,miksi objektiiveihin,ei runkoon.Onnistuivat ilmeisen hyvin,koska mainosmiesten tekstejä edelleen mantrana toistetaan.
Totuus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi ja raadollisempi,haluttiin vain ja ainoastaan vauhdittaa objektiivien myyntiä.Kuinka monikaan on painellut kauppaan ja ostanut uuden vakaajallisen objektiivin edellisen,sinänsä moitteettoman objektiivin tilalle.
Mainosmiehet ja ekonomistit ovat varmasti taputelleet toistensa selkiä Nikonilla ja Canonilla.Onneksi kaikki valmistajat eivät lähteneet tähän vastenmieliseen vedätykseen mukaan,vaan rakensivat ja rakentavat kuvanvakaajat runkoon.
Vakaajan paikka on rungossa,siellä on tilaa uusille,yhä kehittyneemmille vakaajille,objektiivissä ei.
Tulevatko Nikon tai Canon siirtymään runkovakaajiin,tuskin.Se olisi sama,kuin kirjoittaisivat avoimen kirjeen jossa myöntäisivät virheensä ja tunnustaisivat vedätyksen,sitä nämä kaksi jättiläistä eivät tule tekemään.
Nikonilla oli tuhannen taalan paikka rakentaa runkovakaaja,kun he lanseerasivat Df.n,markkinoiden kauneimman kameran.Df tukekee myös vanhempaa Nikonin optiikkaa ja Nikonin ei olisi tarvinnut kuin todeta,että halusivat tuoda kuvanvakaajan mainiot ominaisuudet myös vanhempaa optiikkaa käyttävien ulottuville,se olisi ollut todellinen kädenojennus asiakaskunnalle,mutta ei,ahneus voitti.Uskon että Df myisi vieläkin paremmin jos se olisi varustettu runkovakaajalla,jopa minä,parikymmentä vuotta Olympuksia käyttäneenä olisi empimättä tuon kaunottaren ostanut.

34

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rops rops

      Voi olla, että aina ei tarjonta ja kysyntä kohtaa.
      Df näyttää flopilta, etenkin ilman runkovakaajaa, mutta olisiko sekään pelastanut.

      "todellinen kädenojennus asiakaskunnalle"
      Kultainen taisi olla se olympuksenkin kädenojennus. Joo vanha 4/3 tulee jatkumaan, mutta: vanha viisaus sanoo, että jos tarvitset sovitteen väliin, teet joitain väärin.

      • Räps,Räps

        Olet valitettavan oikeassa 4/3 kohdalla,mutta asia ei ole aivan verrannollinen.
        MFT on kuitenkin aivan uusi kameratyyppi.

        Mutta tämä nyt eksyy aiheesta...

    • 920

      Kyllähän se oli Canon joka esitteli kuvanvakaajan, ja silloinhan kuvattiin filmille jolloin vakaajan asentaminen runkoon olisi ollut aikalailla haasteellista. Canon on jatkanut valitsemaansa linjaa siitä lähtien. Sonyn pelikonetehdas ei oikein tiedä mitä tekis, välillä on kuvanvakaaja rungossa....sitten sitä ei olekkaan....aikalailla säälittävää toimintaa.

    • "Totuus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi ja raadollisempi,haluttiin vain ja ainoastaan vauhdittaa objektiivien myyntiä.Kuinka monikaan on painellut kauppaan ja ostanut uuden vakaajallisen objektiivin edellisen,sinänsä moitteettoman objektiivin tilalle."

      Mitä vikaa tässä?
      Kauppiaan täytyy pitää huolt kassavirrastaan.

      "Mainosmiehet ja ekonomistit ovat varmasti taputelleet toistensa selkiä Nikonilla ja Canonilla."

      Onko asiakkaat teillä päin aivottomia kuolaavia ameeboja, jotka ostavat ja ostavat ja ostavat ihan mitä vaan heille joku keksii myydä?

      "Onneksi kaikki valmistajat eivät lähteneet tähän vastenmieliseen vedätykseen mukaan,vaan rakensivat ja rakentavat kuvanvakaajat runkoon."

      Onneksi sitten nämäkin, jotka halusivat tälläisen värkin, saivat sellaisen.

      "Vakaajan paikka on rungossa,siellä on tilaa uusille,yhä kehittyneemmille vakaajille,objektiivissä ei."

      Tämän täytyy olla fakta :-)

      "Tulevatko Nikon tai Canon siirtymään runkovakaajiin,tuskin.Se olisi sama,kuin kirjoittaisivat avoimen kirjeen jossa myöntäisivät virheensä ja tunnustaisivat vedätyksen,sitä nämä kaksi jättiläistä eivät tule tekemään."

      Voi sen ajatella toisellakin tavalla.
      Ajattele jos C ja N ovatkin niin jalomielisiä, että ovat tahallansa jättäneet muillekin valmistajille vähän jalansijaa, eli markkinoita.
      Muutenhan joku voisi huomata, että muita metkkejä ei tarvita, koska C ja N tuottavat joka tapauksessa parhaan laadun.

      "Nikonilla oli tuhannen taalan paikka rakentaa runkovakaaja,kun he lanseerasivat Df.n,markkinoiden kauneimman kameran.Df tukekee myös vanhempaa Nikonin optiikkaa ja Nikonin ei olisi tarvinnut kuin todeta,että halusivat tuoda kuvanvakaajan mainiot ominaisuudet myös vanhempaa optiikkaa käyttävien ulottuville,se olisi ollut todellinen kädenojennus asiakaskunnalle,mutta ei,ahneus voitti."

      Nikon ei ole köyhien merkki.

      "Uskon että Df myisi vieläkin paremmin jos se olisi varustettu runkovakaajalla,jopa minä,parikymmentä vuotta Olympuksia käyttäneenä olisi empimättä tuon kaunottaren ostanut. "

      Ilmankos sua sit niin paljo harmittaa, että Nikonilla tai Canonilla ei ole vakaajallista runkoa :-)

      Olet siis Olympus-kuvaaja ja kauheesti häiritsee muiden merkkien touhut?

      Et taida olla tyytyväinen Olympukseesi ja haluaisit oikean kameran tilalle.
      Ainoa ongelma on vaan, että pitäisi olla vakaaja rungossa ?

    • Sitä se teettää

      Kun on laukullinen Olyja ja Zuikoja ja sitten huomaa että se on aivan sama kuin olisi laukullinen p*skaa.

      Otan osaa.
      Onneksi on Canon ja Nikon.

    • Canonisti minäkin

      Vain objektiivissa oleva vakaaja voidaan saada kohtuullisen kestäväksi ja toimivaksi. Käytännössä vain pieni osa markkinoilla olevista vakaajista on hyvin toimivia!

    • Optiikassa olevalla vakaajalla on kaksi lyömätöntä etua puolellaan runkovakaajaan verrattuna.

      Ensiksikin se on voitu optimoida juuri tuolle objeltiiville johon se on asennettu.

      Toiseksi, meillä kuvaajilla on yleensä mukana ainakin pari kolme putkea vakaajillaan tai ilman. Jos yhden rungon vakaaja pettää niin muiden toimii edellee mutta jos se ainoa runkovakaaja sanoo työsopimuksensa irti ei yksikään toimi.

      Minulla on kokemusta ainoastaan objektiivien vakaajista useamman Nikonin, Sigman ja yhden Tamroninkin osalta ja melkein väittäisin niiden toimivan juuri siten kuin on luvattu.

    • itsellä on Fx

      Vakaajissa ja peilinheiluttimisssa on sellainen kummallinen ominaisuus, että niitä pitää ylistää ja puolustella tällaisellakin keskustelupalstalla. En muista mitään muuta kameran osaa puolustellun niin kiivaasti.

      Toinen vastaava kummallisuus on C&N kameroiden ylistäminen sillä perusteella, että niihin on saatavissa paljon vanhoja objektiiveja (vakaajalla?)

      Ihmettelen miten silloin kuvattiin kun noita välttämättömiä vempeleitä ei ollu kameroissa?

      ”Ensiksikin se on voitu optimoida juuri tuolle objeltiiville johon se on asennettu.”
      Tuosta lienee enmpi haittaa kuin hyötyä niissä objektiiveissa joiden softaa ei voi päivittää.

      • Kyllä vanhat optiikat ovat monesti käyttökelpoisia, itsekin olen niihin sortunut.

        Ilman vakaajaa voi kuvata mainiosti mutta se vaikeuttaa varsinkin huonossa/vähässä valossa kuvaamista ja monesti edellyttää tripodia kun vakaajalla vielä selviää.

        Niitä ei tarvitse puolustella mutta voi korjata toisten esittämiä vääriä käsityksiä.

        Moini asia on nykyään todella ohjelmallisesti ohjattua jopa objektiiveissä. Vakaaja on kuitenkin varsin riippuvainen vain kiihtyvyysantureiden signaaleista joten siihen ei liittyne kovinkaan monimutkaisia ohjelmia vaan skaalaus ainoastaan. Skaalausta taas ei liene syytä muuttaa kun lasi muutoin pysyy samana.

        Vakaajan toiminnasta tuossa edellä sanon vain mielipiteen enkä ala siitä väittelemään jos joku luulee paremmin tietävänsä.

      • skaalaus?
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kyllä vanhat optiikat ovat monesti käyttökelpoisia, itsekin olen niihin sortunut.

        Ilman vakaajaa voi kuvata mainiosti mutta se vaikeuttaa varsinkin huonossa/vähässä valossa kuvaamista ja monesti edellyttää tripodia kun vakaajalla vielä selviää.

        Niitä ei tarvitse puolustella mutta voi korjata toisten esittämiä vääriä käsityksiä.

        Moini asia on nykyään todella ohjelmallisesti ohjattua jopa objektiiveissä. Vakaaja on kuitenkin varsin riippuvainen vain kiihtyvyysantureiden signaaleista joten siihen ei liittyne kovinkaan monimutkaisia ohjelmia vaan skaalaus ainoastaan. Skaalausta taas ei liene syytä muuttaa kun lasi muutoin pysyy samana.

        Vakaajan toiminnasta tuossa edellä sanon vain mielipiteen enkä ala siitä väittelemään jos joku luulee paremmin tietävänsä.

        ”Niitä ei tarvitse puolustella mutta voi korjata toisten esittämiä vääriä käsityksiä.”
        —mistähän johtunee, että toisilla on väärinkäsityksiä vatkaajista ja peilinheiluttimista, mutta ei juurikaan muista kameran osista. Paitsi tietenkin sinulla nuo googlettamasi viisaudet aukkoarvoista, optiikan putken optisesta pituudesta yms.

        ”Skaalausta taas ei liene syytä muuttaa kun lasi muutoin pysyy samana.”
        —tarkoittaako tuo, että esim zoomissa ”Skaalausta taas ei liene syytä muuttaa” vaikka polttoväli muuttuu? Vai mistä skaalauksesta on kysymys?

      • 920

        Peilikameroiden puollustaminen varmaan johtuu siitä että tänne kirjoitellaan naurettavia kirjoituksia niitä vastaan.
        Itse olen ostanut kaikki nykyiset objektiivit uutena, enkä valinnut kameraa sen takia että siihen löytyis paljon vanhoja objektiiveja.
        En harrasta kaluston keräilyä, vaan oon myynyt vanhat filmivehkeet pois hyllyiltä tilaa viemästä.

      • skaalaus? kirjoitti:

        Skaalaushan tarkoittaa sitä, että kiihtyvyysantureiden antama signaali sovitetaan aina kullekin optiselle pituudelle sopivaksi jotta kohde ei näyttäisi liikkuvalta.

        Kokemukseni mukaan useamman Nikon putken kahden Sigman tuotteen ja yhden Tamronin osalta homma on aika onnistunut. Vanhin Nikon on ollut käytössä jo useita vuosia.

      • Työeläkeläinen kirjoitti:

        Jäi vielä sanomatta, että optinen ja fyysinen pituus ei aina vastaa toisiaan vaan linssistön rakenne ratkaisee. Minullakin on 16 mm alapää zoomissa joka on lyhimmillään arviolta ainakin 50 mm pituinen. Siis sen optinen pituus on tuo 16 mm ja fyysinen noin 50 mm.

      • itsellä on Fx
        920 kirjoitti:

        Peilikameroiden puollustaminen varmaan johtuu siitä että tänne kirjoitellaan naurettavia kirjoituksia niitä vastaan.
        Itse olen ostanut kaikki nykyiset objektiivit uutena, enkä valinnut kameraa sen takia että siihen löytyis paljon vanhoja objektiiveja.
        En harrasta kaluston keräilyä, vaan oon myynyt vanhat filmivehkeet pois hyllyiltä tilaa viemästä.

        ”Peilikameroiden puollustaminen varmaan johtuu siitä että tänne kirjoitellaan naurettavia kirjoituksia niitä vastaan.”
        —olipa tosi lapsellinen selitys.
        Jos mnä kirjoittaisin tänne jotain ”naurettavaa kirjoituksia” esim Leicasta niin alkaako hysteerinen Leican puolustelu?

        Moni on täällä kertonut esim Leican punaisesta täplästä heille aiheutunueista komplekseista. Mutta en ole huomannut kenenkään hysteerisesti puolustelevan punaisia täpliä.

      • sanomatta?
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Jäi vielä sanomatta, että optinen ja fyysinen pituus ei aina vastaa toisiaan vaan linssistön rakenne ratkaisee. Minullakin on 16 mm alapää zoomissa joka on lyhimmillään arviolta ainakin 50 mm pituinen. Siis sen optinen pituus on tuo 16 mm ja fyysinen noin 50 mm.

        Eikös se mennyt niin, että optiikan putken optinen pituus jaetaan putken optisella halkaisijalla joka eiole aivan sama kuin optiikan putken optinen ympärysmitta. Sinulla oli muistaakseni kolme googlausta jotka todistavat luulosi oikeikai?

        Tuosta ”totuudestasi” kai seuraa, että jos objektiivin valovoima ei muutu zoomatessa niin optiikan putken optinen halkaisija muuttuu aina kun polttoväliä muutetaan, mutta se ei ole sama kuin optiikan putken optinen optinen ympärysmitta?

    • olen aina oikeassa

      Jaas ........ eläkeläinen, joka on aina oikeassa, taas täällä sössää olevansa "valokuvaaja".

      • Olen ollut harrastaja 1960 luvulta alkaen eli kun olen saanut kameran hinnan kokoon silloisista ansioistani. Suhteessahan kamerat olivat silloin kalliimpia.

        Nythän saan pokkaririmpuloita kassillisen yhden kuukauden eläkkeelläni mutta silloin -60 luvulla piti säästää kameran hinta kun ei ollut edes luottokorttia.

        Jonkunlainen kuvaajahan sitä on kun on noin 50 vuotta asiaa harrastanut joskus tiiviimmin ja toisinaan löysemmin. Nyt eläkkeellä on hyvää aikaa harrastuksille joten ei kun kuvaamaan taas huomen aamulla.

        Et ole oikein koskaan pystynyt osoittamaan minun kovasti väärässäkään olevan! harmittaako?

      • kuvaajahan?
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Olen ollut harrastaja 1960 luvulta alkaen eli kun olen saanut kameran hinnan kokoon silloisista ansioistani. Suhteessahan kamerat olivat silloin kalliimpia.

        Nythän saan pokkaririmpuloita kassillisen yhden kuukauden eläkkeelläni mutta silloin -60 luvulla piti säästää kameran hinta kun ei ollut edes luottokorttia.

        Jonkunlainen kuvaajahan sitä on kun on noin 50 vuotta asiaa harrastanut joskus tiiviimmin ja toisinaan löysemmin. Nyt eläkkeellä on hyvää aikaa harrastuksille joten ei kun kuvaamaan taas huomen aamulla.

        Et ole oikein koskaan pystynyt osoittamaan minun kovasti väärässäkään olevan! harmittaako?

        Työeläkeläinen on erinomainen varottava esimerkki siitä minkälaisia meistä kaikista ilmeisesti tulee jos elämme vanhaksi.

      • kuvaajahan? kirjoitti:

        Työeläkeläinen on erinomainen varottava esimerkki siitä minkälaisia meistä kaikista ilmeisesti tulee jos elämme vanhaksi.

        Pidähän varasi jotta ei käy näin huonosti jotta joutuu eläkkeelle. Tiedän tapoja jolla se hoituu helposti ja yksi niistä on niskakiikku.

        Ideasi eivät juurikka ole tuota edellistä parempia mutta jonkunhan sinut pitää herättää.

      • tee se!
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Pidähän varasi jotta ei käy näin huonosti jotta joutuu eläkkeelle. Tiedän tapoja jolla se hoituu helposti ja yksi niistä on niskakiikku.

        Ideasi eivät juurikka ole tuota edellistä parempia mutta jonkunhan sinut pitää herättää.

        niin mikset tapa itseäsi ja häivy marmattamasta?

      • tee se! kirjoitti:

        niin mikset tapa itseäsi ja häivy marmattamasta?

        Jos sinulta loppuu herneet, inkkarit häipyvät kanootista tai pipo kiristää niin miksi et itse tee sitä?

        Yleensä pysyn asiassa mutta teille tolloille ja pölöille vastailen samalla mitalla.

        Minun ei tarvitse marmattaa mutta sinä et taida edes muuhun pystyäkään!

    • lopeta kooklaus

      "Työeläkeläinen
      25.7.2014 15:43
      Optiikassa olevalla vakaajalla on kaksi lyömätöntä etua puolellaan runkovakaajaan verrattuna.
      Ensiksikin se on voitu optimoida juuri tuolle objeltiiville johon se on asennettu."

      Voi miten suurta "viisautta ja tietoa" taas! Mille muulle se olisi voitu optimoida, kuin itselleen? Sääksmäen sillalle, Myllypuron ostarille, vai Kajaanin linnaraunioille. Haa haaaa...

      • ""Työeläkeläinen
        25.7.2014 15:43
        Optiikassa olevalla vakaajalla on kaksi lyömätöntä etua puolellaan runkovakaajaan verrattuna.
        Ensiksikin se on voitu optimoida juuri tuolle objeltiiville johon se on asennettu."

        Voi miten suurta "viisautta ja tietoa" taas! Mille muulle se olisi voitu optimoida, kuin itselleen? Sääksmäen sillalle, Myllypuron ostarille, vai Kajaanin linnaraunioille. Haa haaaa... "

        Sekin on kummallista, kun aina sitä runko- ja putkivakaajaa rinnastetaan keskenään.
        Sen runkovakaajan toimintatapa on helppo jopa myllypuron ostarilla tajuta
        -sen kun heilutteee leukaluutaan samaan tahtin ku lapanen lappaa lisää kiljua kitusiin.

        Mutta ihmeellistä, kun kukaan ei koskaan ole perehtynyt miettimään, että miten se putkivakaaja oikein edes toimii.
        Että voisiko siinä olla syy sen erilaiseen tehoon runkovakaajaan nähden?

        Mites on?????????
        Täytyykö lähteä myllypurosta aina pyllymurolle, tai jopa kultaiselle lorolle, jotta asia selviää???????????????
        Ja onko sillä ylipäätänsä mitään väliä?

      • ha ha haa
        ladamies_nyt_ja_aina kirjoitti:

        ""Työeläkeläinen

        Niin sinä tunnut työntävän samaa ruikkusuolta, kuin eläkeläinenkin. Ei asiaa, ei tietoa, mutta saatanan savolainen luonne sentään löytyy...

      • SaVoLaX-suihku
        ha ha haa kirjoitti:

        Niin sinä tunnut työntävän samaa ruikkusuolta, kuin eläkeläinenkin. Ei asiaa, ei tietoa, mutta saatanan savolainen luonne sentään löytyy...

        "Niin sinä tunnut työntävän samaa ruikkusuolta, kuin eläkeläinenkin. Ei asiaa, ei tietoa, mutta saatanan savolainen luonne sentään löytyy..."

        Et vissii osaa asiaa selvää?

      • ha ha haa kirjoitti:

        Niin sinä tunnut työntävän samaa ruikkusuolta, kuin eläkeläinenkin. Ei asiaa, ei tietoa, mutta saatanan savolainen luonne sentään löytyy...

        Kerropa nyt meille jotka uteliaana odottelemma suuria viisauksiasi arvoisa "ha ha haa" siitä miten putki ja runkovakaajien toiminnat eroavat toisistaan. Miten ne yleensäkin toimivat.

        Kaipa sinä siitä olet hyvin selvillä kun ainakin arvostella osaat.

      • Kun vertaat sitä runkovakaajaa joka on juurisille putkelle optimoitu niin mille putkelle runkovakaaja on optimoitu? Oletko miettinyt?

        Tuo sinun viisautesi tuossa lopetaessasi on todella ylitsevuotavaista ja osoittaa jottet ymmärrä asiasta enempää kuin sika pohjantähdestä. Ha ha haaaaaaa!

      • Sääksmäen sillalle,
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kerropa nyt meille jotka uteliaana odottelemma suuria viisauksiasi arvoisa "ha ha haa" siitä miten putki ja runkovakaajien toiminnat eroavat toisistaan. Miten ne yleensäkin toimivat.

        Kaipa sinä siitä olet hyvin selvillä kun ainakin arvostella osaat.

        Sääksmäen sillalle, Myllypuron ostarille, vai Kajaanin linnaraunioille.

      • haaaa haaaa
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Kun vertaat sitä runkovakaajaa joka on juurisille putkelle optimoitu niin mille putkelle runkovakaaja on optimoitu? Oletko miettinyt?

        Tuo sinun viisautesi tuossa lopetaessasi on todella ylitsevuotavaista ja osoittaa jottet ymmärrä asiasta enempää kuin sika pohjantähdestä. Ha ha haaaaaaa!

        Sääksmäen sillalle, Myllypuron ostarille, vai Kajaanin linnaraunioille.

      • Sääksmäen sillalle, kirjoitti:

        Sääksmäen sillalle, Myllypuron ostarille, vai Kajaanin linnaraunioille.

        Kuten arvelin olet syvällä tietämättömyyden suossa ja uppoamassa sinne eikä kukaan voi auttaa. Ymmärrän epätoivosi!

    • alapää zoomissa

      Työeläkeläinen
      ”Minullakin on 16 mm alapää zoomissa joka on lyhimmillään arviolta ainakin 50 mm pituinen. Siis sen optinen pituus on tuo 16 mm ja fyysinen noin 50 mm.”

      Meissä on jotakin samanlaista. Minullakin on joskus ”alapää zoomissa” jos näen viehättävän vastakkaisen sukupuolen edustajan. Fyysinen pituus kyllä on ”lyhimmillään arviolta” hieman eri mittaluokkaa.

      • Olet väärällä palstalla, eiköhän täältä lankulta jotain sinullekin löydy noihin alapääsi vaivoihin. Minun laajakulmazoomini alapää on tosiaan 16 millinen yläpään yltäessä ihan 35 milliin asti.

    • 920

      Jos vakavasti vakaajista puhutaan, niin eivät ne vakaajat alkaneet ilmestyä itsekseen kameroihin, vaan kyllä jonkun se on täytynyt keksiä.
      Vakaajan teki ensimmäisenä iameroihin Canon, joka laittoi sen KINOFILMIKAMERAAN kiinnitettävään objektiiviin. Aika hankala se olis laittaa siirtämään filmiä eikä filmin ja objektiivin väliin voitu tilanpuutteen takia laittaa ylimääräistä liikuteltavaa linssiä.

      Sitten menikin moonta vuotta että Nikonin johdolla muut alkoivat laittaa vakaajia.
      Sony laittoi vakaajan runkoon.....mutta kasvain, uudesta kinopeilittömästä se puuttuu.
      Canon on jatkanut kehittämäänsä linjaa kiitettävästi, ja varmaan ovat tietoisia siitä että kuvia voidaan ottaa myös ilman vakaajaa.
      Hinnoista voidaan tietysti olla montaa mieltä, mutta aika arvokkaita ovat eräiden merkkien objektiivit vaikka niissä ei olekkaan vakaajaa.

      • Canonisti minäkin

        Vakaajien synty on ihan puhdasta sotilasoptroniikkaa. Lavetin (laiva, lentokone, panssarivaunu) heiluessa pitä tähtäinkuva saada vakautettua osuman takaamiseksi.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2250
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1761
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      160
      1620
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1382
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1251
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1109
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1063
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      948
    Aihe