Uuden aikakauden suomettuminen

Suomettuminen

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomettuminen menoss

      Muistaakseni Katainen taisi avuliaasti ehdottaa herra Junckeria Eu-neuvoston puheenjohtajuuteen. Junckeri taisi luvata,että hänen "hallinnossaan" tulee riittämään sopivia tehtäviä. Sen voisi suorasukaisesti sanoa, että aikoo ehkä järjestää duunin, ellei mitään vapaudu?

      FT: Juncker kaavailee finanssialan komissaaria - Katainen esillä
      Torstai 31.7.2014 klo 03.10
      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014073118531573_ul.shtml

      "EU-komission tuleva puheenjohtaja Jean-Claude Juncker suunnittelee perustavansa uuden EU:n finanssipalvelujen komissaarin, joka valvoisi koko unionin rahavakautta, kirjoittaa Financial Times.

      Financial Times kertoo ilman lähdemerkintöjä, että tämä komissaarin rooli voisi mahdollisesti sopia Suomen entiselle pääministerille ja pätkäkomissaarina aloittaneelle Jyrki Kataiselle (kok), Hollannin valtiovarainministerille Jeroen Dijsselbloemille ja Latvian entiselle pääministerille Valdis Dombrovskisille.

      Lehden mukaan suunnitelmissa yksi komissaari saisi yhteisen finanssipalvelujen salkun. Jotkut Lontoo-taustaiset pankit pelkäävät, että tämä kääntää koko EU:n finanssipolitiikan kohti euroalueen vaatimuksia. Britannia ei kuulu euroalueeseen.

      EU:n finanssisääntely kuuluu tällä hetkellä sisämarkkinoiden komissaarille Michel Barnierille.

      Lehden lainaama virkamies sanoo, että uusi valvoja ottaisi pankki- ja markkinayksikön sisämarkkinoiden komissaarilta ja yhdistäisi ne finanssivakauden yksikköön."

      • jykäjuonio

        "Muistaakseni Katainen taisi avuliaasti ehdottaa herra Junckeria Eu-neuvoston puheenjohtajuuteen. Junckeri taisi luvata,että hänen "hallinnossaan" tulee riittämään sopivia tehtäviä. Sen voisi suorasukaisesti sanoa, että aikoo ehkä järjestää duunin, ellei mitään vapaudu?"

        Jos Juncker johtaa EU-neuvostoa, niin väitänpä, että silloin Komissiota johtaa Katainen, on saatava loppuun neuvottelut yhtymisestä Venäjän kanssa. Katainen on vetänyt näitä neuvotteluja tähänkin asti, mutta asiaa väännellään nyt suomalaisille, ettei totuus paljastu, että tämä on ollut koko Kataisen Brysseliin lähdön idea: neuvotella Venäjän ja EU:n yhdistyminen.

        Myös näytelty Ukraina-kriisi tähtää samaan hämäykseen.

        Kun Suomen perustuslakiin merkittiin EU:iin kuuluminen, ja siellä on lause, että merkittäväkään toimivallan siirto ei ole perustuslainvastainen, siellä on myös maininta, jos EU liittyy johonkin toiseen kokonaisuuteen (esim. tässä tapauksessa Venäjään), siitä ei tarvitse edes äänestää Suomessa Eduskunnassa (kansasta puhumattakaan).

        Tämä on koko jutun juoni.

      • Taas kerran
        jykäjuonio kirjoitti:

        Hourit ja tuot toistuvasti samoja harhojasi palstaa sotkemaan, olet todella kaukana todellisuudesta noiden harhojesi kanssa. Kuten aiemminkin, sekoitat toisiinsa kuulumattomia asioita keskenään. Pakkomielteesi Venäjästä ja sen liittymisestä Euroopan unioniin saa sinut tekemään koomisia subjektiivisia päätelmiä eri asioista.

        "Tämä on koko jutun juoni."

      • ww III.

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11350

        Kolmas maailmansota uhkaa lännen valmistautuessa sotilastoimiin Venäjää vastaan

        Suomessa lännen eliitin omistama ja sen intressejä (NATO-tavoitetta) palveleva propagandakone – hallintoneuvostojen johtamat valtamediat – ovat olleet jo jonkin aikaa yksituumaisella ylivaihteellaan Venäjää vastaan. Kaikki soraäänet on leimattu ja hiljennetty nopeasti.

        - informaatiosota käynnistettiin nykyiselleen Venäjän parlamenttivaaleissa 2011 ja sitä voimistettiin edelleen presidentinvaaleissa. Välissä propagandan liekkiä on kohennettu milloin homokysymyksillä, Pussy Rioteilla, Sini Saareloilla, olympia-korruptioilla ja millä tahansa väitteillä, jotka ovat palvelleet Venäjän ja varsinkin sen valtiojohdon demonisointia.

        Samaan aikaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on torpannut kaksin käsin maataan vastaan lietsottuja värivallankumous-yrityksiä. Ulkomailta käsin rahoitettujen kansalaisjärjestöjen (NGO) toiminnan rajoittaminen vuonna 2012 tuotti nopeasti tuloksia ja mm. USAID:n vetäytyminen esti poliittista epävakautusta onnistumasta. Tämä epäonnistuminen sai lännen eliitin sotilaallisille takajaloilleen Venäjää vastaan.

        etc.

      • voihyvänenaika
        Taas kerran kirjoitti:

        Hourit ja tuot toistuvasti samoja harhojasi palstaa sotkemaan, olet todella kaukana todellisuudesta noiden harhojesi kanssa. Kuten aiemminkin, sekoitat toisiinsa kuulumattomia asioita keskenään. Pakkomielteesi Venäjästä ja sen liittymisestä Euroopan unioniin saa sinut tekemään koomisia subjektiivisia päätelmiä eri asioista.

        "Tämä on koko jutun juoni."

        No, jää nähtäväksi. Juttuhan on ihan simppeli ensi syksynä tarkistaa Kataisen asemasta. Mitä siitä kinaamaan.

        Tuo Venäjän ja EU:n yhtyminenhän ei ole houretta, vaan EPP-puolueen sivuilta Big-Euroopan luominen, jossa he mainitsevat, että tämä toimenpide edellytty Neuvostoliiton kaatamista ensin. Eli on fakta. Samoin Kataisen neuvottelut, ei ole houretta, joten päätelmäni perustuu faktoihin, kun tiedetään taustat. Olen nämä neuvottelut Russia-EU tänne linkittänyt, ja viimeinen nuijankopautus oli juuri ennen Ukrainan kriisin alkamista.

        Tässä alla nyt kataishouretta, johon päätelmäni perustuvat EPP:n englanninkielisten sivujen lisäki. Jos jo tiedät nämä fakta-asiat, niin miksi elät luuloissa ja kuvitelmissa, ja näet ne houreena? Tai tuolle taudille muuten on olemassa diagnoosikin...

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        EPP:llä on nyt EU:ssa diktatuuri Lissabonin sopimuksella, joten tilanne etenee ensi syksynä.

        Edelleen muuten on koko jutun juoni, mutta saa nähdä, että opetellanako vielä puhumaan kiinaakin... Oletko muuten miettinyt, että miksi Suomessa tehtiin perustuslaki, jossa EU saa yksin määrätä, että kenen kanssa se menee kimppaan? Tai miksi Suomessa perustuslailla nyt suodaan mahdollisuus rajoittaa ihmisten perusoikeuksia, jotka aikaisemmin on juuri taattu samaisella perustuslailla?

      • salettijuttu1
        ww III. kirjoitti:

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11350

        Kolmas maailmansota uhkaa lännen valmistautuessa sotilastoimiin Venäjää vastaan

        Suomessa lännen eliitin omistama ja sen intressejä (NATO-tavoitetta) palveleva propagandakone – hallintoneuvostojen johtamat valtamediat – ovat olleet jo jonkin aikaa yksituumaisella ylivaihteellaan Venäjää vastaan. Kaikki soraäänet on leimattu ja hiljennetty nopeasti.

        - informaatiosota käynnistettiin nykyiselleen Venäjän parlamenttivaaleissa 2011 ja sitä voimistettiin edelleen presidentinvaaleissa. Välissä propagandan liekkiä on kohennettu milloin homokysymyksillä, Pussy Rioteilla, Sini Saareloilla, olympia-korruptioilla ja millä tahansa väitteillä, jotka ovat palvelleet Venäjän ja varsinkin sen valtiojohdon demonisointia.

        Samaan aikaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on torpannut kaksin käsin maataan vastaan lietsottuja värivallankumous-yrityksiä. Ulkomailta käsin rahoitettujen kansalaisjärjestöjen (NGO) toiminnan rajoittaminen vuonna 2012 tuotti nopeasti tuloksia ja mm. USAID:n vetäytyminen esti poliittista epävakautusta onnistumasta. Tämä epäonnistuminen sai lännen eliitin sotilaallisille takajaloilleen Venäjää vastaan.

        etc.

        Mielenkiintoinen tilanne: sinä povaat meille kolmatta maailmansotaa siitä samasta tilanteesta, jossa minä näen tämänkin jutun hämäyksenä - kuten kaikki vastakkainasettelut - kun tuolla "sodanuhkalla" Venäjän ja Lännen välille luodaan omasta mielestäni vain keinotekoista ristiriitaa. Todellisuudessa näen, että tämän takana nämä juonivatkin yhteistyötä. Kun viimeinen nuijankopautus tuli Russia-EU neuvotteluissa kaksi viikkoa ennen Ukrainaa, niin tämän varjolla nyt harva se päivä uutisoidaan Putinin puhuneen Obaman kanssa ja Merkelin soitelleen Putinille ja Obama taas soittaa Merkelille. Se on NWO valmis.

      • niin miksi ei?
        salettijuttu1 kirjoitti:

        Jos kyse ei olisi yhteistyöstä Putinin ja länne välillä ja olisi edes jonkinlainen sodanuhka, niin Putin olisi jo kymmenen kertaa vetänyt diplomaatteja kotiin lännestä, kun Venäjää valtiona kiristetään jäädyttämällä venäjän kansalaisten varoja ulkomailla. Oletko kuullut Putinin puhuvan tästä asiasta mitään? Edes uhkaavansa sillä?

      • Kun nyt vaan
        niin miksi ei? kirjoitti:

        Et tajua mistään mitään, kuten tavallista. En tuota povannut, vaan se on tuolla lehdessä luettavissa. Tuossa oli vain lyhyt lainaus laajasta artikkelista, lähteet siellä ovat näkyvissä, tolloimmat eivät osaa lukea edes niitä.

      • Suomi menee
        voihyvänenaika kirjoitti:

        No, jää nähtäväksi. Juttuhan on ihan simppeli ensi syksynä tarkistaa Kataisen asemasta. Mitä siitä kinaamaan.

        Tuo Venäjän ja EU:n yhtyminenhän ei ole houretta, vaan EPP-puolueen sivuilta Big-Euroopan luominen, jossa he mainitsevat, että tämä toimenpide edellytty Neuvostoliiton kaatamista ensin. Eli on fakta. Samoin Kataisen neuvottelut, ei ole houretta, joten päätelmäni perustuu faktoihin, kun tiedetään taustat. Olen nämä neuvottelut Russia-EU tänne linkittänyt, ja viimeinen nuijankopautus oli juuri ennen Ukrainan kriisin alkamista.

        Tässä alla nyt kataishouretta, johon päätelmäni perustuvat EPP:n englanninkielisten sivujen lisäki. Jos jo tiedät nämä fakta-asiat, niin miksi elät luuloissa ja kuvitelmissa, ja näet ne houreena? Tai tuolle taudille muuten on olemassa diagnoosikin...

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        EPP:llä on nyt EU:ssa diktatuuri Lissabonin sopimuksella, joten tilanne etenee ensi syksynä.

        Edelleen muuten on koko jutun juoni, mutta saa nähdä, että opetellanako vielä puhumaan kiinaakin... Oletko muuten miettinyt, että miksi Suomessa tehtiin perustuslaki, jossa EU saa yksin määrätä, että kenen kanssa se menee kimppaan? Tai miksi Suomessa perustuslailla nyt suodaan mahdollisuus rajoittaa ihmisten perusoikeuksia, jotka aikaisemmin on juuri taattu samaisella perustuslailla?

        Kimppaan EU:n kanssa ja sen seurauksena liittyy myös NATO:on, Venäjän viholliseen, tuon kertoi Esko Seppänenkin jo vuonna 2003.

        "Kaksi huomattavaa sosialidemokraattista yhteiskunnallista toimihenkilöä makaa poliittisesti rähmällään vieraan vallan edessä.

        Toinen on ex-presidenttimme Martti Ahtisaari (sd), joka on transatlanttisti eli USA:n mannekiini. Hän polkee miinoja Suomen Nato-jäsenyyden tiellä.

        Toinen on eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd), joka möi meidät Bushille Irakin öljysodassa. Nyt hän myy meitä sotaliittoon EU:n kautta..."

        http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/sotasosiaalidemokratiaa.htm

        Voi hyvänen aika, ettei tuotakaan ole tiedetty.

      • Anonyymi

        Noi EPP salaiittoteoriat, niillä voi pyyhkiä hanuriaan, muuhun niistä ei ole. Koko EPP joukko kuten muutkin EU puolueet tottelevat kiltisti käskyjä sitä mitä rapakon takaa USA:sta tulee, jokunen vasemmistopuolue vähän pistää hanttiin, mutta sillä ei ole merkitystä.

      • hehheeheh ja lol

      • tyhjä kattila siellä
        hehheeheh ja lol kirjoitti:

        Noi EPP salaiittoteoriat, niillä voi pyyhkiä hanuriaan, muuhun niistä ei ole. Koko EPP joukko kuten muutkin EU puolueet tottelevat kiltisti käskyjä sitä mitä rapakon takaa USA:sta tulee, jokunen vasemmistopuolue vähän pistää hanttiin, mutta sillä ei ole merkitystä.

        EI OLE MUITA EU-PUOLUEITA. Ne ovat EU:n poliittisia jakaumia, vain EPP on oma puolueensa, johon kuuluu maita jäseninä myös EU:n ulkopuolelta, jotka osallistuvat EU:n päätöksentekoon EPP:n kautta. Myös EPP kertoo olevansa koko EU:n luomisen takana. Vitsi, että nyppii tämä tietämättömyys, jota jaetaan sitten suurella suulla, ja joku voi vielä uskoakin!

        EPP:lle on myönnetty mm. Lissabonin sopimuksen myötä - TUOLLE PUOLUEELLE - yksinoikeus vaalien järjestämiseen, ja heidän näkemyksensä vaaleista oli se, että he asettavat vain esille oman ehdokkaansa, josta sitten mepit voi äänestää tyykkäävätkö vai eivät gallupissa. TÄMÄ TAPAHTUI JUURI, OLETKO SOKEA!

        Vuosikausia he ovat kokoustaneet EU-huippukokouksen nimellä, vaikka koko EU-huippukokous (Eurooppa-neuvosto) ei ole edes ollut EU:n toimielin, ja tässä EU-huippukokouksessa sitten muka päätettiin hetkeä aikaisemmin kaikki EU-asiat, jotka tiedotusvälineet vuotivat julki EU-päätöksinä. He kokoustivat jäsenmaiden ministerit ja kaikki, joiden kautta sitten valtioiden sisään ujutettiin heidän politiikkansa.

        EU-huippukokous=eurooppa-eliitti, omien sanojensa mukaan=Eurooppa-neuvosto, ei Euroopan neuvosto, eikä Euroopan Unionin neuvosto, sai korkeimman poliittisen päätäntänvallan EU:ssa Lissabonin sopimuksen myötä, ja paljon muuta, joka mahdollisti heille diktatuurin.

        TYHMÄ IDIOOTTI, EI TOTUUS ENNENKÄÄN OLE OLLUT SALALIITTOTEORIA KUIN IDIOOTIN IHMISEN PÄÄSSÄ!

        Tana, kun te olette vaarallisia meille muille - olette tuolla tyhmyydellänne ja salaliittovouhotuksella totuudesta aiheuttaneet tämän jumalattoman vahingon muille!

      • mikä voima?
        Kun nyt vaan kirjoitti:

        Et tajua mistään mitään, kuten tavallista. En tuota povannut, vaan se on tuolla lehdessä luettavissa. Tuossa oli vain lyhyt lainaus laajasta artikkelista, lähteet siellä ovat näkyvissä, tolloimmat eivät osaa lukea edes niitä.

        Heh, totta se on, lehdestä sen luin. Tässä Sale taas agiteeraa - tuo EPP:n kunniapuheenjohtaja - kansaa.

        http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2014080218535884_pk.shtml

        Mutta ei edelleenkään mitään toimia Putinilta suhteessa diplomatiaan, joka on se konkreettinen välirikon merkki.

        Niinistön suusta:

        "Vladimir Putiniin on yritetty kuukausia vaikuttaa pehmeästi. Hän näyttää kuitenkin arvostavan vain voimaa."

        Älkääkä hetkeäkään unohtako, että nämä ovat samoja henkilöitä, jotka myivät Suomen, tekivät uuden perustuslain, jossa voi rajoittaa jopa suomalaisten perusoikeuksia ja jossa sanotaan, että toimivaltaa voi huoletta siirtää rajojen ulkopuolelle, että vain ylipäätään merkittävä toimivallansiirto edellyttää eduskuntakäsittelyn, ja sellainenkaan ei ole merkittävää toimivaltaa, jos ulkopuolinen taho liittää meidät johonkin toiseen maahan. Heillä on valta siihenkin tuon perustuslain mukaan.

        Miten tuo voima konkreettisesti ilmenee, jos ei saa edes sanallisesti vedettyä diplomaattejaan lännestä kotiin?

      • on kiire!!!
        mikä voima? kirjoitti:

        Ja tällä jengillä, johon myös Putin kuuluu - kokomus on Putinin puolueen sisarpuolue, ja Kanerva kokoustaa heidän puoluekokouksissaan ja Katainen on neuvotellut yhdentymiset Putinin puolueen kanssa - ei ole nyt mitään muuta päämärää kuin saada keinolla millä hyvänsä valmiuslaki voimaan, joka mahdollistaa samanlaisen lakiin perustuvan vallankaappauksen kuin Hitler teki aikoinaan.

        Ja tuo laki mahdollistaa sitten perustulakimuutoksen kautta perusoikeuksien rajoituksen (olla, elää, asua), ja saa voimaan EU-sotilaspoliisin, jolla on diplomaattinen syytesuoja, ja he voivat taas lakiin perustuen pidättää kenet tahansa, missä maassa tahansa ja viedä mihin maahan tahansa ilman mitään selityksiä useaksi vuodeksi.

        Poimin talteen EPP:n virallisilta historiasivuilta v. 2011. Linkki ei toimi enää.

        "However, the EPP soon politically outweighed the EUCD, and the members who also belonged to the EPP concentrated more and more on their work in the latter group. The issue of merging the two organisations re-surfaced when Spain and Portugal joined the European Community in 1986, but the revolutionary events which took place in Moscow and in other Eastern European capitals delayed the idea of a “big” EPP."

        Ja Big EPP on yhtä kuin big Eurooppa, koska heillä on nyt diktatuurivalta Lissabonin sopimuksen myötä.

        "Eduskunta jätti "Hitler-porsaanreiän" valmiuslakiin

        Julkaistu: 21.5.2010 17:26

        Kriisiolojen poikkeusvaltuuksista päättäminen siirretään presidentiltä hallitukselle. Kiistelty valmiuslaki säädetään hallituksen esittämässä muodossa.
        Eduskunta löi perjantaina lukkoon lain sisällön. SDP:n esittämät pykälämuutokset kaatuivat hallitusrintaman voimin äänin 94-64. Oppositio olisi säilyttänyt presidentillä asetuksenanto-oikeuden poikkeusoloissa.
        Asiaa edellisiltana puitaessa edustajia kuohutti SDP:n Jacob Södermanin vetämä Hitler-kortti. Söderman piti Adolf Hitlerin valtaannousua varoittavana esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos valtuudet perusoikeuksien rajoittamiseen annetaan hallitukselle.
        Söderman muistutti Hitlerin hyödyntäneen yhden poikkeuslain sallimaa menettelyä valtaan noustessaan. Hänen mukaansa valmiuslakiin uhkaa jäädä vaarallinen porsaanreikä, koska eduskuntaan ja hallitukseenkin voi tulla ääriliikkeitä.
        Söderman varoitteli, että kyse on laista, jolla viisi ministeriä vaikka samasta puolueesta voi laillisesti ottaa kaikki valtaoikeudet ilman kummempaa kontrollia."

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337675040.html

      • pakkotyölaki tulossa
        on kiire!!! kirjoitti:

        Nyt TAJUTKAA, ja ne tikun foliomyssyt pois jokaiselta salaliittoteoriaäänestysvouhkaajalta ja jokaiselta tikun sitä tätä tuota luulijalta ja kuvittelijalta: TEILLÄ ON VIIMEINEN HETKI TAJUTA TÄMÄ ASIA, KOSKA TÄMÄ ON FAKTA!

        Kokomus=EPP=Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä=big EPP=BIG EUROOPPA=Lissabonin sopimus=diktatuuri.

        Ensi marraskuussa astuu remmiin ensimmäinen diktatuurihallinto EU:ssa tämän kuvion kautta ja he tarvitsevat edellä mainitun valmiuslain voimaan astumisen. Se voidaan perustulain mukaan saattaa voimaan myös tartuntaudilla. Onko se ebola, vai onko se Ukrainan tilanne, en tiedä, mutta heillä on kiire saada se voimaan.

      • loppuu aika
        pakkotyölaki tulossa kirjoitti:

        Ja teillä ei ole enempää aikaa kuin 3 kuukautta tämän tajuamiseen, ja sitten rysähtää.

      • Erkkikään ei kestä
        Suomi menee kirjoitti:

        Kimppaan EU:n kanssa ja sen seurauksena liittyy myös NATO:on, Venäjän viholliseen, tuon kertoi Esko Seppänenkin jo vuonna 2003.

        "Kaksi huomattavaa sosialidemokraattista yhteiskunnallista toimihenkilöä makaa poliittisesti rähmällään vieraan vallan edessä.

        Toinen on ex-presidenttimme Martti Ahtisaari (sd), joka on transatlanttisti eli USA:n mannekiini. Hän polkee miinoja Suomen Nato-jäsenyyden tiellä.

        Toinen on eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd), joka möi meidät Bushille Irakin öljysodassa. Nyt hän myy meitä sotaliittoon EU:n kautta..."

        http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/sotasosiaalidemokratiaa.htm

        Voi hyvänen aika, ettei tuotakaan ole tiedetty.

        Huh, kun taas inhaa tarinaa. Miksi hemmetissä jotkut ihmiset ovat ns. kamalan pitkäikäisiä, kun taas toiset, paljon tarpeellisemmat ihmiset kuolevat johonkin hitsin infarktiin?

        Eikö tämä s...na ikinä lopu? Tullut seurattua kaiken maailman mielipuolisia johtajia ja niinpä Suomi tässä suossa.

      • Kissa-hiiri-leikkiä?
        niin miksi ei? kirjoitti:

        Jos kyse ei olisi yhteistyöstä Putinin ja länne välillä ja olisi edes jonkinlainen sodanuhka, niin Putin olisi jo kymmenen kertaa vetänyt diplomaatteja kotiin lännestä, kun Venäjää valtiona kiristetään jäädyttämällä venäjän kansalaisten varoja ulkomailla. Oletko kuullut Putinin puhuvan tästä asiasta mitään? Edes uhkaavansa sillä?

        Niin taitaa olla, nimittäin taas tänään lälläri-uutinen ns. sodanuhkasta. Käytännössä kukaan ei ota mitään oikein tosissaan, täyttä teatteriahan touhu taitaa olla. Israel ja Hamas ovat oikeassa sodassa, Ukraina lienee väärinymmärrystä ja johtoportaan keskinäistä kusetusta ja rahastusta, kansaa uunotetaan enemmän tai vähemmän.

        Ukraina 2.8.2014 klo 14:45 | päivitetty 2.8.2014 klo 15:57
        Venäjä syyttää aseita Ukrainaan vievää EU:ta kaksinaismoralismista
        http://yle.fi/uutiset/reuters_venaja_sanoo_eun_hyvaksyvan_aseiden_viennin_ukrainaan/7389680

        Eikö sotilalle ala jo sytyttää, että nyt leikitään eu:n ja russian kesken kissa-hiiri-leikkejä. Kukaan nimttäin ei ole vielä seonnut täydellisesti, mitä nyt matkustajakoneen tiputus. Se taisi ollakin missaus, jota kadutaan?

      • Doktriini
        pakkotyölaki tulossa kirjoitti:

        Nyt TAJUTKAA, ja ne tikun foliomyssyt pois jokaiselta salaliittoteoriaäänestysvouhkaajalta ja jokaiselta tikun sitä tätä tuota luulijalta ja kuvittelijalta: TEILLÄ ON VIIMEINEN HETKI TAJUTA TÄMÄ ASIA, KOSKA TÄMÄ ON FAKTA!

        Kokomus=EPP=Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä=big EPP=BIG EUROOPPA=Lissabonin sopimus=diktatuuri.

        Ensi marraskuussa astuu remmiin ensimmäinen diktatuurihallinto EU:ssa tämän kuvion kautta ja he tarvitsevat edellä mainitun valmiuslain voimaan astumisen. Se voidaan perustulain mukaan saattaa voimaan myös tartuntaudilla. Onko se ebola, vai onko se Ukrainan tilanne, en tiedä, mutta heillä on kiire saada se voimaan.

        Wolfowitzin doktriini on vallannut EUn johdon, Suomi mukaanluettuna. Venäjä pitää saattaa pieneksi ja heikoksi. Pahin mitä USAn hegemonialle voisi tapahtua, olisi Venäjän ja EUn lähestyminen yhteistoimintaan. Tämähän olisi jo USAta merkittävämpi yhteenliittymä, mitä USAei voi hyväksyä missään tapauksessa.

        http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172993-tupo-euro-ja-suomen-hintakilpailukyky#comment-2685436

      • Ebola outo juttu?
        loppuu aika kirjoitti:

        Ja teillä ei ole enempää aikaa kuin 3 kuukautta tämän tajuamiseen, ja sitten rysähtää.

        Voit varmaankin tarkentaa? Mitä meidän tulisi tajuta? Emme osaa paeta tai mitään muutakaan, kun johtajat näennäisesti ovat keskenään riidoissa huolimatta yhteisestä "tausta- vapaamuurari-puolueesta", EPP.

        Kansalaiset ovat liian epäyhtäisiä, nämä johtajat ovat kuin 1930-luvulta.

      • act of 2014
        Kissa-hiiri-leikkiä? kirjoitti:

        Niin taitaa olla, nimittäin taas tänään lälläri-uutinen ns. sodanuhkasta. Käytännössä kukaan ei ota mitään oikein tosissaan, täyttä teatteriahan touhu taitaa olla. Israel ja Hamas ovat oikeassa sodassa, Ukraina lienee väärinymmärrystä ja johtoportaan keskinäistä kusetusta ja rahastusta, kansaa uunotetaan enemmän tai vähemmän.

        Ukraina 2.8.2014 klo 14:45 | päivitetty 2.8.2014 klo 15:57
        Venäjä syyttää aseita Ukrainaan vievää EU:ta kaksinaismoralismista
        http://yle.fi/uutiset/reuters_venaja_sanoo_eun_hyvaksyvan_aseiden_viennin_ukrainaan/7389680

        Eikö sotilalle ala jo sytyttää, että nyt leikitään eu:n ja russian kesken kissa-hiiri-leikkejä. Kukaan nimttäin ei ole vielä seonnut täydellisesti, mitä nyt matkustajakoneen tiputus. Se taisi ollakin missaus, jota kadutaan?

        Estääkseen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan tai muihin valtiohin Euroopassa ja Euraasiassa, sääti Yhdysvaltain kongressi lain "Venäjän Aggression ehkäisy Act of 2014"

        Otin muutamia kohtia esiin , koska tuo laki aiheuttaa mielestäni lisää jännitteitä ”idän ja lännen” välille...

        http://anterotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172976-ukraina-naton-liittolainen

      • Neuvostojakin monta
        jykäjuonio kirjoitti:

        "Muistaakseni Katainen taisi avuliaasti ehdottaa herra Junckeria Eu-neuvoston puheenjohtajuuteen. Junckeri taisi luvata,että hänen "hallinnossaan" tulee riittämään sopivia tehtäviä. Sen voisi suorasukaisesti sanoa, että aikoo ehkä järjestää duunin, ellei mitään vapaudu?"

        Jos Juncker johtaa EU-neuvostoa, niin väitänpä, että silloin Komissiota johtaa Katainen, on saatava loppuun neuvottelut yhtymisestä Venäjän kanssa. Katainen on vetänyt näitä neuvotteluja tähänkin asti, mutta asiaa väännellään nyt suomalaisille, ettei totuus paljastu, että tämä on ollut koko Kataisen Brysseliin lähdön idea: neuvotella Venäjän ja EU:n yhdistyminen.

        Myös näytelty Ukraina-kriisi tähtää samaan hämäykseen.

        Kun Suomen perustuslakiin merkittiin EU:iin kuuluminen, ja siellä on lause, että merkittäväkään toimivallan siirto ei ole perustuslainvastainen, siellä on myös maininta, jos EU liittyy johonkin toiseen kokonaisuuteen (esim. tässä tapauksessa Venäjään), siitä ei tarvitse edes äänestää Suomessa Eduskunnassa (kansasta puhumattakaan).

        Tämä on koko jutun juoni.

        FT: Juncker kaavailee finanssialan komissaaria - Katainen esillä
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014073118531573_ul.shtml
        Torstai 31.7.2014 klo 03.10

        EU-komission tuleva puheenjohtaja Jean-Claude Juncker suunnittelee perustavansa uuden EU:n finanssipalvelujen komissaarin, joka valvoisi koko unionin rahavakautta, kirjoittaa Financial Times.

        EU-komission pj on kai suomeksi käännetty väärin, jotan pahaa häikkää on tässä monen "neuvoston" päällikössä, joka istuu molemmilla palleilla. Laiton itse sen ensin väärin.

        Euroopan komissio
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_komissio

        "Euroopan komissio on Euroopan unionin toimielin, joka muun muassa valmistelee ja panee täytäntöön Euroopan unionin neuvoston asettamia erilaisia säädöksiä ja päätöksiä ja valvoo niiden noudattamista EU:n jäsenvaltioissa. Euroopan komission puheenjohtajana on vuodesta 2004 toiminut portugalilainen José Manuel Barroso."

        Eurooppa-neuvosto

        Eurooppa-neuvostoa ei pidä sekoittaa Euroopan neuvostoon eikä Euroopan unionin neuvostoon.

        Eurooppa-neuvoston tunnus
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-neuvosto

        "Eurooppa-neuvosto tai epävirallisesti EU:n huippukokous on Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten erityinen kokoonpano, jonka tehtävä on antaa EU:lle sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet sekä määritellä yleiset poliittiset suuntaviivat.

        Se on EU:n ylin poliittinen elin."

        Olisiko tuo Eurooppa-neuvosto nyt sitten EPP-puolue?

        Tässä "kaikki", luultavasti jotain on kuitenkin piilotettu, kuten myös ne vakaus- ym. rahastot. Sakki on aivan "mielipuolista", koska eihän kukaan noita pysty kontrolloimaan, eikä niitä siis kukaan varmaan valvo mitenkään.

        Euroopan unioni
        Flag of Europe.svg

        Osa politiikan artikkelisarjaa:
        Euroopan unionin politiikka
        Perussopimukset
        Rooma · Maastricht
        Amsterdam · Nizza · Lissabon
        Toimielimet
        Euroopan parlamentti

        Puhemies Martin Schulz
        Jäsenet (2009–2014)
        Eurooppa-neuvosto

        Puheenjohtaja: Herman Van Rompuy
        Neuvosto

        Puheenjohtajuus: Italia (loppuvuosi 2014)
        Euroopan komissio

        Puheenjohtaja José Manuel Barroso
        Nykyinen komissio (2010–2014)
        Euroopan unionin tuomioistuin

        Puheenjohtaja · Ensimmäisen asteen tuomioistuin
        Virkamiestuomioistuin
        Euroopan keskuspankki

        Pääjohtaja: Mario Draghi
        Euroopan tilintarkastustuomioistuin
        Vaalit
        Vaalit 2009 · Vaalit 2014 · Vaalipiirit
        Puolueet · Parlamenttiryhmät · Kansanäänestykset Euroopan unionista
        Liittyvät aiheet
        Jäsenvaltiot · Laajentuminen · Ulkomaan suhteet
        Laki · EMU · Muut instituutiot · Erillisvirastot
        n • k • m

      • US War Plan
        Doktriini kirjoitti:

        Wolfowitzin doktriini on vallannut EUn johdon, Suomi mukaanluettuna. Venäjä pitää saattaa pieneksi ja heikoksi. Pahin mitä USAn hegemonialle voisi tapahtua, olisi Venäjän ja EUn lähestyminen yhteistoimintaan. Tämähän olisi jo USAta merkittävämpi yhteenliittymä, mitä USAei voi hyväksyä missään tapauksessa.

        http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172993-tupo-euro-ja-suomen-hintakilpailukyky#comment-2685436

        US War Plan for Europe and Russia

        31 maaliskuu 2014 "

        "- Yhdysvallat on valmis syöksemään Euroopan sotaan Venäjän kanssa, jotta Washington säilyttää hegemoniaansa transatlanttisella akselilla. hän kertoi meille aiemmin viikolla.

        Niin tärkeitä ovat nämä kysymykset edelleen Yhdysvaltojen ylivallasta, että Washington on valmis uhraamaan miljoonia ihmishenkiä sota Venäjän ja sen ns transatlanttisten Euroopan "liittolaisten" kanssa.

        Tämä järkyttävä paljastus tulee Euroopan entisten Naton komentajalta.

        http://www.informationclearinghouse.info/article38107.htm

      • ..................
        Neuvostojakin monta kirjoitti:

        FT: Juncker kaavailee finanssialan komissaaria - Katainen esillä
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014073118531573_ul.shtml
        Torstai 31.7.2014 klo 03.10

        EU-komission tuleva puheenjohtaja Jean-Claude Juncker suunnittelee perustavansa uuden EU:n finanssipalvelujen komissaarin, joka valvoisi koko unionin rahavakautta, kirjoittaa Financial Times.

        EU-komission pj on kai suomeksi käännetty väärin, jotan pahaa häikkää on tässä monen "neuvoston" päällikössä, joka istuu molemmilla palleilla. Laiton itse sen ensin väärin.

        Euroopan komissio
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_komissio

        "Euroopan komissio on Euroopan unionin toimielin, joka muun muassa valmistelee ja panee täytäntöön Euroopan unionin neuvoston asettamia erilaisia säädöksiä ja päätöksiä ja valvoo niiden noudattamista EU:n jäsenvaltioissa. Euroopan komission puheenjohtajana on vuodesta 2004 toiminut portugalilainen José Manuel Barroso."

        Eurooppa-neuvosto

        Eurooppa-neuvostoa ei pidä sekoittaa Euroopan neuvostoon eikä Euroopan unionin neuvostoon.

        Eurooppa-neuvoston tunnus
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurooppa-neuvosto

        "Eurooppa-neuvosto tai epävirallisesti EU:n huippukokous on Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten erityinen kokoonpano, jonka tehtävä on antaa EU:lle sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet sekä määritellä yleiset poliittiset suuntaviivat.

        Se on EU:n ylin poliittinen elin."

        Olisiko tuo Eurooppa-neuvosto nyt sitten EPP-puolue?

        Tässä "kaikki", luultavasti jotain on kuitenkin piilotettu, kuten myös ne vakaus- ym. rahastot. Sakki on aivan "mielipuolista", koska eihän kukaan noita pysty kontrolloimaan, eikä niitä siis kukaan varmaan valvo mitenkään.

        Euroopan unioni
        Flag of Europe.svg

        Osa politiikan artikkelisarjaa:
        Euroopan unionin politiikka
        Perussopimukset
        Rooma · Maastricht
        Amsterdam · Nizza · Lissabon
        Toimielimet
        Euroopan parlamentti

        Puhemies Martin Schulz
        Jäsenet (2009–2014)
        Eurooppa-neuvosto

        Puheenjohtaja: Herman Van Rompuy
        Neuvosto

        Puheenjohtajuus: Italia (loppuvuosi 2014)
        Euroopan komissio

        Puheenjohtaja José Manuel Barroso
        Nykyinen komissio (2010–2014)
        Euroopan unionin tuomioistuin

        Puheenjohtaja · Ensimmäisen asteen tuomioistuin
        Virkamiestuomioistuin
        Euroopan keskuspankki

        Pääjohtaja: Mario Draghi
        Euroopan tilintarkastustuomioistuin
        Vaalit
        Vaalit 2009 · Vaalit 2014 · Vaalipiirit
        Puolueet · Parlamenttiryhmät · Kansanäänestykset Euroopan unionista
        Liittyvät aiheet
        Jäsenvaltiot · Laajentuminen · Ulkomaan suhteet
        Laki · EMU · Muut instituutiot · Erillisvirastot
        n • k • m

        "Olisiko tuo Eurooppa-neuvosto nyt sitten EPP-puolue?"

        Ei ole.

        Jean-Claude Juncker on USA:n ja NATO:n mies, niiden vanha gladio tiedustelija/vakooja.

        http://www.voltairenet.org/article179401.html

      • Muualta lainattua
        .................. kirjoitti:

        Keskustelua:

        http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=242686&tstart=0

        "Juncker taisi jo keksiä uskolliselle palvelijalleen salkun, pitäähän
        kaverin saada henkilökohtainen palkkio kansakunnan talouden
        romuttamisesta EU:n hyväksi."

        Juncker on se poikkeus, joka vahvistaa säännön elikäs kerrankin
        alkoholisti = kohonnut toleranssi vieroitusoireet on oikeassa
        paikassa; saa vähemmän vahinkoa aikaan.

        Suurta älykkyyttä ei vaadi päätellä sitä, että UK on yksityiskohtia
        saanut USA:lta ja siksi Juckerin vastustus oli pikemminkin
        poliittisten irtopisteiden keräämistä. Jos suurkuluttaja laittaa
        korkin kiinni niin käsien tärinä alkaa ilman bentsoja
        ennalta-arvaamattomana ajankohtana abstinenssin aikana välillä 3 - 7
        päivää - ja bentsovetoiset poliitikot/byrokraatit ovat aina olleet
        uudistuva luonnonvara! [En jaksa heitä luetella].

        Jokainen voi lisäksi päätellä Vepsäläisen metodilla eli pelkällä
        otsalla sen, ettei

        A. Juncker ei halua liian tasokkaita alaisia!
        B. Omien kansalaisten vakoilukampanja johtui siitä, että Juncker
        halusi varmistaa sen, etteivät vastustajat voi häntä
        alkoholiongelmiensa takia kampittaa [tätähän eli Hooverin oppia on
        sovellettu iät ajat]. "

      • Jännitystä kirjoissa
        .................. kirjoitti:

        "Olisiko tuo Eurooppa-neuvosto nyt sitten EPP-puolue?"

        Ei ole.

        Jean-Claude Juncker on USA:n ja NATO:n mies, niiden vanha gladio tiedustelija/vakooja.

        http://www.voltairenet.org/article179401.html

        Agentti- ja vakoojajuttuja.

        Forcing the CIA to admit some ugly truths
        By David Wise
        August 1, 2014
        http://blogs.reuters.com/great-debate/2014/08/01/forcing-the-cia-to-admit-some-ugly-truths/

        Hakuja, koska moni kirjoittaa asioista eri näkökulmasta ja löytyy itse teos.

        Tiger Trap: America's Secret Spy War with China
        https://www.google.com/search?q=Tiger Trap: America's Secret Spy War with China&ie=UTF-8

        Our Spy War with China
        http://curt-rice.com/2014/03/06/why-are-women-so-uncooperative/

        Löytyy muuten muitakin vakoilukirjoja:

        Tiger Trap: America's Secret Spy War with China Hardcover – Bargain Price, June 14, 2011
        by David Wise (Author)
        http://www.amazon.com/Tiger-Trap-Americas-Secret-China/dp/B00AK2YTUA

        Spy: The Inside Story of How the FBI's Robert Hanssen Betrayed America
        https://www.google.com/search?q=Spy: The Inside Story of How the FBI's Robert Hanssen Betrayed America&ie=UTF-8

        Spy: The Inside Story of How the FBI's Robert Hanssen Betrayed America Paperback – October 14, 2003
        by David Wise (Author)
        http://www.amazon.com/Spy-Inside-Hanssen-Betrayed-America/dp/0375758941

    • Samasts aiheesta
      • Koroljov

        "Älkää toistako Suomen virhettä"?!? Ns. suomettuminenhan oli Suomen menestystarina kylmän sodan ajan epävakaassa maailmassa. Ja kun verrataan Suomen tuolloista vahvaa ja kansainvälisesti arvostettua asemaa Suomen rajamaan, reunavaltion ja paarian rooliin USA-NATO-EU:n länsimaisen blokin laitamassa (ja toisaalta EU:n "ytimessä" eli täysin Saksasta taloudellisesti riippuvaisena), havaitaan kuinka Kekkosen aika merkitsi Suomelle vahvuuden kautta, kansallista kultakautta. Moni suomalainen haluaisi nuo ajat takaisin.

      • kyl se
        Koroljov kirjoitti:

        Elintaso silloin nousi!

      • "Matkarahastaja"

        Onko tuo Kekkonen sitten ollut kuin nykyisin Ukrainen entinen pressa, Viktor Janukovytš ?

        Eikä me tajuttu? Ei silti, en kyllä halua Stubb-haglund-katainen -omahyvä poikia ja kumppaneitakaan tänne. Kokoomus on todella surkujuttu, kaikki on sotkettu, eikä pikku kuvio ole valutta ja maahanmuuttajien imurointi.

        Jos oltaiisin luotu tänä omaa infraa huolellisemmin ja koulutettu nuoria kaupantekoon ulkomaille. Sijaisasukkaiden roudaaminen on p...stä.

    • mikä suomi?

      Ei voi keskustella Suomesta, kun ei enää tiedä, että mikä se edes on?! On vaadittava poliittisia päättäjiä, ennen kaikkea nyt pääministeriä/hallitusta edes määrittelemään tuo asia Suomen kansalle, koska Suomi on nyt täysin uudenlaisessa tilassa ja erilaisessa tilanteessa!

      Puolustusvoimien uuden lain kokonaisuudistuksen mukaan Suomi ei ainakaan puolusta itseään, vaan vain osana jotakin kokonaisuutta - laissa asia määritellään vain alueellisena - koskien jonkin maa-alueen osaa - puolustuksena.

      • tajuatteko?

        Tässä tilanteessa jutut "Suomi sitä" ja "Suomi tätä" kuulostaa vain siltä kuin joku kaupunki Suomessa ryhtyisi puhumaan valtiotasolla itsestään johtajana.

      • "Syöpäporukkaa"

        Sitä pitää sitten päämedioissa mennä ja kysellä, ei ne näistä piittaa, paitsi kun haluavat nolata toisten keskustelua.

    • Meidät "syödään"?

      Kataisesta voi tulla salkuton komissaari – jos häntä onnistaa
      19.8.2014 5:56
      Annamari Sipilä hs.fi

      " Kataisen kabinettiin on tulossa kolme suomalaista, ja muut jäsenet etsitään isoista jäsenmaista

      Uuden komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker miettii parhaillaan keinoja uudistaa komission toimintaa. Kaikkien 28 jäsenmaan komissaareille ei yksinkertaisesti riitä järkevää tekemistä."

      "Varapuheenjohtajien "filtterirooli" nousi esiin Junckerin kabinettipäällikön Martin Selmayerin haastattelussa Euobserver-julkaisussa aiemmin elokuussa. Katainen mainittiin yhtenä ehdokkaana.

      Kataisen tekeillä olevasta kabinetista ei haluttu kommentoida HS:lle asiaa. Juncker on aiemmin luvannut Kataiselle "painavan salkun"."

      Toinen keskustelu aiheesta.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12433475#comment-69418155

    • psykopatia1

      Tuskin mikään muu on totta siitä mitä me tiedämme niin kuin tämä "lupaus". Sairasta.

      "- Lupaan vain verta, hikeä ja kyyneleitä, pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb lainasi Winston Churchillia Vantaalla kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa tiistaiaamuna."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081918584900_uu.shtml

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5554
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      52
      2312
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1059
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1044
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      940
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      877
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      793
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      771
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      763
    Aihe