Vanhaan systeemiin moderoinnissa, kun näkyy asialliset ja sääntöjen mukaiset keskusteluketjut katoavan häirikköpoistattajien toimesta? Tuolla ulkopolitiikka palstalla otsikko oli:
"Vahinkojen suuruus"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12122817
Onko taas palattu
7
208
Vastaukset
- Siellä nimim.
"fueller" kyseli oivaltavana jo hieman etuajassa( 16.3.), mm. että paljonko noista EU-pakotteista suomalaiset joutuvat maksamaan: "Laskekaa joku viitteellinen summa euroissa. "
Nyt kun noita tietoja on alettu saada jo pääuutisissakin, ajattelin laittaa sinne jokusen linkin kyselyyn, mutta hups hei koko keskusteluketju oli poistettu ja löytyy enään vain osittaisena Googlen välimuistista. Edes kirosanoja ei ollut ketjussa ollenkaan, vain asiallista informaatiota ja sen vaihtoa.
Mikä moderointia oikein vaivaa? Tuollaisella moderoinnilla vain tyhmennetään palstoja ja ne ovat lopulta keskustelut ja niiden aloitukset jotain pissistason parin rivin chatailua vailla järkeä ja perusteluita, lopulta ei kukaan jaksa tai viitsi tehdä asiallisia alustuksia tai edes kommentteja palstalle, kun ne mahdollisesti poistetaan mitä oudoimmista syistä tai poliittisten trollien toimesta.
Sen sijaan nämä sekaiset massapostitukset pysyvät palstoilla kuin tauti:
"H U R M I O L I K K E E N , , , S U V A I T S E V A S U U D E L L A , , ,"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12406479Valojien kanssa olen tapellut jo nelisen vuotta heidän asiallisten viestien poistojen johdosta - ainoa keino on kirjoittaa viesti uudelleen, Perussääntöhän on, että asiallisen viestin kirjoittamista ei ole säännöissä kielletty,
Omat viestinsä voi ketjun kanssa tallettaa levylle 'talleta sivu'-toiminnolla. Itse käytän kahta ohjelmaa: web site watcer (vahtii poistoja) ja local web archive (arkistoi viestiketjuja): http://www.aignes.com/- Toimineeko
stuxnet kirjoitti:
Valojien kanssa olen tapellut jo nelisen vuotta heidän asiallisten viestien poistojen johdosta - ainoa keino on kirjoittaa viesti uudelleen, Perussääntöhän on, että asiallisen viestin kirjoittamista ei ole säännöissä kielletty,
Omat viestinsä voi ketjun kanssa tallettaa levylle 'talleta sivu'-toiminnolla. Itse käytän kahta ohjelmaa: web site watcer (vahtii poistoja) ja local web archive (arkistoi viestiketjuja): http://www.aignes.com/nuo Linuxissa? Kyllästyin jo aika sitten mikkisoftaan, jatkuviin päivityksiin ja silti ohjelmat kaatuivat, Vista oli muistinsyöjä ja ei toivonut toivotusti, Windows seiska vaikutti lupavalta, mutta kun hain siihen itseäni mielytävän nopean selaimen kyseinen ohjelma sekosi totaalisesti muutamassa viikossa.
Nyt pyörittelen Linuxia, joka on kyllä omalla tavallaan kökkötraktori, mutta vaikuttaa vakaalta, siinä vaan pitää osata vanhoja juttuja siinä muinaista Dossia muistuttavassa mustassa laatikossa, eli on hieman hankalampi kuin kilpailijat. - Toimineeko
Toimineeko kirjoitti:
nuo Linuxissa? Kyllästyin jo aika sitten mikkisoftaan, jatkuviin päivityksiin ja silti ohjelmat kaatuivat, Vista oli muistinsyöjä ja ei toivonut toivotusti, Windows seiska vaikutti lupavalta, mutta kun hain siihen itseäni mielytävän nopean selaimen kyseinen ohjelma sekosi totaalisesti muutamassa viikossa.
Nyt pyörittelen Linuxia, joka on kyllä omalla tavallaan kökkötraktori, mutta vaikuttaa vakaalta, siinä vaan pitää osata vanhoja juttuja siinä muinaista Dossia muistuttavassa mustassa laatikossa, eli on hieman hankalampi kuin kilpailijat.Joo, löytyi Linuxillekin vastaava. Testataan...mutta oli aika pelleilyä koko asennus selaimen päivityksineen. Eikä maksa mitään.
- Ja kuten
Suomi24 itse kertoo:
"Suomi24 haluaa edistää sananvapautta Suomessa."
http://www.suomi24.fi/opastus/turvallisuus/yleiset#yleista
Jos noin olisi, ylläpito palauttaisi tuon poistetun keskusteluketjun.- hehe.. näkis vaan
"Suomi24 itse kertoo:
"Suomi24 haluaa edistää sananvapautta Suomessa.""
Ompas ne olleet siellä vitsikkäällä päällä. - Äläs ny
hehe.. näkis vaan kirjoitti:
"Suomi24 itse kertoo:
"Suomi24 haluaa edistää sananvapautta Suomessa.""
Ompas ne olleet siellä vitsikkäällä päällä.kyllähän ne sallivat tuonkin edellämainitun hurmioliike kahjon massapostittaa juttujaan pitkin palstoja.., on meinaan spämmännyt jokseenkin samoja juttuja palstoille jo seitsemisen vuotta aktiivisesti, euroopan parlamenttipalstan etusivu ja kakkosivukin on täynnä noita samoja schaisseja:
"H U R M I O L I K K E E N , , , S U V A I T S E V A S U U D E L L A , , ,"
Että kyllä sanavapautta löytyy, kun vaan kirjoittelee tarpeeksi sekopäisiä juttuja vauhdilla, se on sitten ihan eri juttu, että jos kirjoittelee asiaa palstoille niin sitten voi tulla ongelmia ja viestit katoilla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243088Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392854Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162625Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122248Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka382201- 132124
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142015Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717