Usein täälläkin kirjoitetaan siitä, että on väsynyt ja uupunut. Kertokaa ihan kirjaimellisesti, että minkälaista se uupuminen oli? Nuo samat oireethan voi tulla mistä vain. Yritän tässä saada selvyyttä omaan tilaani. Minulla on vain struuma, ja TSH on 1-2 välillä ja T4V on välillä 11 ja 12.
Lääkitystäkin kokeiltiin, mutta se lopetettiin, kun T4V nousi 15. Oli kuulemma vaara, että tulee ylitoimintaa.
Minulle tulee ajoittain aivan valtavia uupumis-ja väsymyspäiviä. Tuntuu, että koko ajan on univelkaa, vaikka nukun aika hyvin. Tuo kumma uupunut olo minua enempi huolestuttaa. Ennen lähdin innokkaasti lenkille, mutta nyt se on varsinaista pakkopullaa. En vain jaksaisi enää kävellä pitempiä lenkkejä. Tuo isontunut kilppari on ehkä syynä siihen, että aivan kuin happi ei kulkisi niin kuin pitäisi.
Minulla on pian ultra ja siitnä tarkistetaan taas tuon kilpparin koko. Odotankin jo kovasti, että pääsisin leikkaukseen, koska tuo kilppari tuntuu jo inhottavalta ja usein se tekee sen, että tuntuu kuin happi loppuisi.
Minkälaista uupumista?
11
157
Vastaukset
- outoa meininkiä
Älytöntä lopettaa lääkitys,kun T4-v on viitteen puolivälissä. Lääkitys ei ehkä ollut vielä edes riittävän suurella annoksella. Oireet/pireettomuus ja T4-v ovat parhaat mittarit annostukselle. TSH saa painua jopa viitteen alapuolelle jos nuo em. seikat ovat kunnossa. Lisää Thyroxinia kehiin.
- kohta raatona
Minäkääm en ymmärrä sitä, että miksi se menisi liikatoiminnan puolelle. Annos päivässä oli 75 microgrammaa. se endo itsekkin sanoi, että lääkitys oli aika pientä.
- kertakaikkiaan
Ihan järkyttävää hoitoa olet saanut, thyroxin lääkityshän voi myös pienentää struumaa ja kun lääkitys on alotettu sitä ei saa lopettaa koska kilpirauhanen on lopettanut toiminnan kun on otettu purkista kilpirauhasen hormoonia T4:sta eli kun sinulla on struuma ja arvot nuo pitää thyroxinia syödä eikä sitä saa lopettaa koskaan sitä syödään koko loppu elämä.
- kohta raatona
Mulla se lääkitys ei pienentänyt struumaa. Ehkä siksi tuo lääkitys lopetettiinkin. Epikriisiin oli kyllä kirjoittanut, että olen koko ajan väsynyt..juu..kuuli ja tajusi että olen väsynyt, mutta eipä se kiinnostanut enempää. Juuri tän uupumuksen takia olen kyllä mennytkin lääkäriin. Rajoittaa niin paljon, kun ei jaksa eikä viiti.
Mielenkiinnolla odotan tuota ultraa.
- Vajaa rouva
Hyvä että menet ultraan. Pyydä myös mittaamaan vasta-aineet TPOab. Ja lääkärisi oli täysi pöllö, kun puhui liikatoiminnasta, kun arvot ovat puolivälissä.
- kohta raatona
Mulla on tän vuoden puolella mitattu toi TPOab, se oli silloin 174. Ei sitä enää oteta, kun sillä ei kuulemma ole mitään merkitystä.
Toi lääkäri oli ihan endo, joten ei näköjään nekään välttämättä tajua mitään.
On oikeastaan alkanut tuntumaan siltä, niinku toi kilpirauhanen ei olisi lääkäreiden mukaan mikään tärkeä ihmisen osa..
- puolidiagnoosi
jospa väsymys onkin jotain ihan muuta.veikkaisin
- raatona....
No sitäkin yritän tässä selvittää. Verikokeita on otettu ja niissä ei ole ollut mitään kummallista. Tämä struuma kun nyt on, niin siksi epäilen sen aiheuttava näitä vaivoja.
- Vajaa rouva
Sinulla on T4V ihan alakantissa. Sinulla on myös TPOab korkea, joka kertoo siitä, että sinulla on kilpirauhasessa autoimmuunitulehdus eli Hashimoton tauti. Eli TPOab -koetta tarvitsekaan ottaa uudestaan: se kertoo yhdellä mittauksella, että sinulla on Hashimoto. Autoimmuunitulehdus on pysyvä, sen takia mittauksia ei enää tarvita.
Koita saada aika jollekin suositellulle lääkärille.- kohta raatona
Luin tuosta Hahimoton tulehduksesta. Mun oireet sopis hyvin lihasoireinen Hashimoton tyreoidiittiin. On alkanut olemaan jalat ihan kummalliset. Jos istun jonkun aikaa paikallani, niin kävelemään lähteminen on vaikeeta. Se helpottuu kyllä,kun kävelyä jatkaa. Täytyypä kysyä lekurilta, että voiko mun jalkaongelma olla tuon kilpparin aikaansaannoksia. En ollut kyllä tajunnut aatellakaan, että niillä voisi olla mitään yhteistä.
kiitos Vajaa rouva. :) - Unhappy
kohta raatona kirjoitti:
Luin tuosta Hahimoton tulehduksesta. Mun oireet sopis hyvin lihasoireinen Hashimoton tyreoidiittiin. On alkanut olemaan jalat ihan kummalliset. Jos istun jonkun aikaa paikallani, niin kävelemään lähteminen on vaikeeta. Se helpottuu kyllä,kun kävelyä jatkaa. Täytyypä kysyä lekurilta, että voiko mun jalkaongelma olla tuon kilpparin aikaansaannoksia. En ollut kyllä tajunnut aatellakaan, että niillä voisi olla mitään yhteistä.
kiitos Vajaa rouva. :)mullakin on jalkaoireita ja ongelmia liikkeellelähdössä, suoranaista tuskaa. Olen luullut luupiikiksi tai joksikin kantapääongelmaksi, mutta kun ei parane edes oikeilla kengillä, pohjallisilla tms. Täytyy lukaista tuosta Hashimotosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264358Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993584TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.332560Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372479- 1412112
- 551946
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201831Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81545Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21433Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201358