Murhan yritys

miksi muka

Jos kyttä menee seisomaan keskelle ajokaistaa ja joku ajaa päälle niin se on murhan yritys vaikka pitäisi puhua itsemurhan yrityksestä. Kun taas kytät murhaa putkaan tai missä tahansa, niitä ei edes syytetä mistään. On tämä Suomi ihmeellinen maa, pitäisikö täälläkin alkaa ihmisten riehumaan ja ryöstelemään kauppoja että saataisiin kyttämurhaajat tuomiolle vai onko parempi jakaa itse tuomioita niille kyttien tapaan.

Äsken vasta murhasivat kaksi nuorta miestä putkaan, tuskinpa saavat mitään tuomiota, mutta heti ovat laittamassa toisia murhasyytteeseen kun itse hölmöyttään jäävät auton alle. Saman tien voi tietysti oikeastikin yrittää murhata kun kerran sama syyte aina tulossa.

"Poliisi yritti käsimerkein viittoa autoa pysähtymään. Kuljettaja kuitenkin kiihdytti ja osui poliisiin, joka lensi konepellin ja tuulilasin kautta maahan.

Kuljettaja pakeni tapahtumapaikalta törmäyksen jälkeen. Poliisi loukkaantui lievästi, mutta hän on jo kotiutunut hoidosta.

Autossa oli poliisin mukaan tapahtuma-aikaan kaksi nuorta miestä. Molempien henkilöllisyys on saatu selvitettyä ja heidät otettiin kiinni maanantaina iltapäivällä. Miehet ovat iältään 16 ja 17 vuotta.

Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkautena."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201408120095357_uu.shtml

16

1602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se vain on

      Syyttäjät ovat sinnikkäästi syyttäneet murhan yrityksestä tai murhasta jos poliisi on jäänyt auton alle mutta yhtään tuomiota noista syytteistä ei ole tullut eikä tule nytkään.

      Esim. Kälviällä poliisi jäi yli kahta sataa ajaneen rattijuopon alle, syytettiin murhasta, ei siitä tuomittu vaan törkeästä kuolemantuottamuksesta.

      Ilmeisesti poliisit ja syyttäjät ovat sopineet että aina syytetään kovimman mukaan vaikka tälläisissa tapauksissa ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia.

      • Tämä totta

        Poliisin tappoyritys on aina murhayritys ja jos poliisi kuolee on se murha!

      • 9+20

        Eivät ne mitään ole sopineet, mutta kun konna saa valita veronmaksajien piikkiin parhaan asianajajan mitä Suomesta löytyy, niin syyttäjät ovat jääneet taidoiltaan kakkoseksi.
        Lisäksi oikeuden naisjäsenet mieluummin asettuvat konnan puolelle, kuin poliisin. Konnallahan on aina ollut ankea lapsuus, jne.

      • Näin se vain on
        9+20 kirjoitti:

        Ketää ei ole tuomittu murhasta tai murhan yrityksestä kun on ajanut tai yrittänyt ajaa poliisin päälle. Syyttäjät sitkeästi ovat syyttäneet mutta kertaakaan syyte ei ole mennyt läpi.

      • 5+11
        Näin se vain on kirjoitti:

        Ketää ei ole tuomittu murhasta tai murhan yrityksestä kun on ajanut tai yrittänyt ajaa poliisin päälle. Syyttäjät sitkeästi ovat syyttäneet mutta kertaakaan syyte ei ole mennyt läpi.

        Sitkeästä jankkaamisestasi huolimatta kirjoituksestasi näkyy, ettet ymmärrä rikosoikeudesta hölynpölyä. Se ei ole mitään matematiikkaa, missä 2 2 = 4 vaan mielipiteitä. Se mielipide, joka saa enemmistön voittaa.
        Onhan Eduskunnassakin oppositio aina eri mieltä, kuin hallitus olematta silti mielipiteessään väärässä, mutta enemmistö voittaa.

      • ei nim
        Näin se vain on kirjoitti:

        Ketää ei ole tuomittu murhasta tai murhan yrityksestä kun on ajanut tai yrittänyt ajaa poliisin päälle. Syyttäjät sitkeästi ovat syyttäneet mutta kertaakaan syyte ei ole mennyt läpi.

        Nimimerkki: Näin se vain on,kannattaa ottaa asioista selvää! ;)

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut äänekoskelaisen Jaakko Tapio Kinnusen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä ja 15 pienemmästä rikoksesta. 31-vuotias Kinnunen sai tuomionsa eilen.

        Kinnusen rikoskumppani, 25-vuotias äänekoskelaisnainen selvisi 22 kuukauden ehdollisella vankeustuomiolla. Naisen vakavin rikos oli törkeän pahoinpitelyn yritys.

        Kinnunen yritti murhata virkatehtävissä olleen moottoripyöräpoliisin juhannuksen jälkeisenä sunnuntai-iltana Suolahden Kaura-ahossa. Kinnunen yritti ajaa urheilumallisella Toyota MR2-avoautolla kahdesti poliisikonstaapelin päälle.

        Hieman ennen juhannusta Kinnunen jätti palaamatta Laukaan avovankilaan, jossa hän oli suorittamassa vankeusrangaistusta. Keskiviikkona mies varasti äänekoskelaisyrityksen omistaman auton.

      • ei nim

        Nimimerkki: Näin se vain on,luulo ei ole tiedon väärti! ;)

        Kaahasi kohti poliisia – sai viisi vuotta vankeutta murhan yrityksestä
        KOTIMAA 21.3.2014, klo 14:27.
        Poliisia kohti kaahannut mies tuomittiin vankilaan muun muassa murhan yrityksestä.

        Amfetamiinia käyttänyt mies oli ajanut ylinopeutta ja oli vähällä törmätä sivullisen moottoripyörään Helsingin Vallilassa heinäkuussa 2012, kun pakeni poliisipartiota.

        Poliisi oli levittämässä piikkimattoa pysäyttääkseen Lahdenväylää kohti ajaneen miehen. Mies vaihtoi kaistaa poliisin puolelle tietä ja ajoi kohti häntä reilusti yli sadan kilometrin vauhdilla. Oikeuden mukaan oli kiinni hyvästä onnesta, että poliisi ehti väistää sivuun.

        Mies kiisti yrittäneensä tappaa poliisin. Oikeuden mukaan hänen oli kuitenkin täytynyt havaita poliisi ja käsittää, että törmäys on todennäköinen.

        Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tero Olavi Sinkkosen, 40, viideksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Hovioikeus piti tuomion voimassa.

      • ei nim

        Nuori mies yritti murhata poliisin kuorma-autolla: viisi vuotta vankeutta
        KOTIMAA | 24.6.2014 | 15:24 | PÄIVITETTY 15:2516
        Tuomas Rimpiläinen

        Aamulehti
        Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut varastettua kuorma-autoa kuljettaneen 21-vuotiaan miehen murhan yrityksestä. Oikeuden mukaan Topias Julius Iraklis Palin yritti ajaa poliisin päälle Lempäälässä aamuyöllä 10. huhtikuuta 2014.

        Poliisin päälle ajoa yrittänyt sai vankeutta murhan yrityksestä
        12.5.2008 14:55 A A
        STT
        MUSTASAARI. Pietarsaarelainen mies sai maanantaina tuomion murhan yrityksestä. Hän yritti ajaa poliisin päälle kaksi vuotta sitten Vaasassa. Mustasaaren käräjäoikeus tuomitsi Tatu Henrik Timosen, 24, vankeuteen viideksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi

      • Näin se vain on
        ei nim kirjoitti:

        Nimimerkki: Näin se vain on,kannattaa ottaa asioista selvää! ;)

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut äänekoskelaisen Jaakko Tapio Kinnusen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä ja 15 pienemmästä rikoksesta. 31-vuotias Kinnunen sai tuomionsa eilen.

        Kinnusen rikoskumppani, 25-vuotias äänekoskelaisnainen selvisi 22 kuukauden ehdollisella vankeustuomiolla. Naisen vakavin rikos oli törkeän pahoinpitelyn yritys.

        Kinnunen yritti murhata virkatehtävissä olleen moottoripyöräpoliisin juhannuksen jälkeisenä sunnuntai-iltana Suolahden Kaura-ahossa. Kinnunen yritti ajaa urheilumallisella Toyota MR2-avoautolla kahdesti poliisikonstaapelin päälle.

        Hieman ennen juhannusta Kinnunen jätti palaamatta Laukaan avovankilaan, jossa hän oli suorittamassa vankeusrangaistusta. Keskiviikkona mies varasti äänekoskelaisyrityksen omistaman auton.

        Yritti ajaa kahdesti päälle, vähän eri asia jos poliisi jää rattarin alle. Sitä paitsi tuo on vasta käräjäoikeuden tuomio, ei siis lainvoimainen. Luultavasti hovissa muuttuu.

        Kerro yksikin tapaus jossa poliisin yli on ajettu ja on tullut tuomio murhasta, edes yksi.

      • Näin se vain on
        ei nim kirjoitti:

        Nuori mies yritti murhata poliisin kuorma-autolla: viisi vuotta vankeutta
        KOTIMAA | 24.6.2014 | 15:24 | PÄIVITETTY 15:2516
        Tuomas Rimpiläinen

        Aamulehti
        Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut varastettua kuorma-autoa kuljettaneen 21-vuotiaan miehen murhan yrityksestä. Oikeuden mukaan Topias Julius Iraklis Palin yritti ajaa poliisin päälle Lempäälässä aamuyöllä 10. huhtikuuta 2014.

        Onko hovioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomioita? Käräjiltä tulee välillä mitä ihmeellisimpiä tuomioita.

      • ei nim
        Näin se vain on kirjoitti:

        Onko hovioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomioita? Käräjiltä tulee välillä mitä ihmeellisimpiä tuomioita.

        "Hovioikeus piti tuomion voimassa."

        Kaahasi kohti poliisia – sai viisi vuotta vankeutta murhan yrityksestä
        KOTIMAA 21.3.2014, klo 14:27.
        Poliisia kohti kaahannut mies tuomittiin vankilaan muun muassa murhan yrityksestä.

      • ei nim
        Näin se vain on kirjoitti:

        Onko hovioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomioita? Käräjiltä tulee välillä mitä ihmeellisimpiä tuomioita.

        Hovista niitä ihmeellisiä tuomiota ei tulekaan! ;)

      • ...joo
        Näin se vain on kirjoitti:

        Yritti ajaa kahdesti päälle, vähän eri asia jos poliisi jää rattarin alle. Sitä paitsi tuo on vasta käräjäoikeuden tuomio, ei siis lainvoimainen. Luultavasti hovissa muuttuu.

        Kerro yksikin tapaus jossa poliisin yli on ajettu ja on tullut tuomio murhasta, edes yksi.

        Eri asia jos yrittää kiilata toista ajoneuvoa tiellä tai kun kyttä yritää itsemurhaa tulemalla tielle eteen. Jos kyttä yrittää kiilata niin silloin tietysti on oikeus puolustautua.

      • idioottikyttä
        ei nim kirjoitti:

        Nimimerkki: Näin se vain on,luulo ei ole tiedon väärti! ;)

        Kaahasi kohti poliisia – sai viisi vuotta vankeutta murhan yrityksestä
        KOTIMAA 21.3.2014, klo 14:27.
        Poliisia kohti kaahannut mies tuomittiin vankilaan muun muassa murhan yrityksestä.

        Amfetamiinia käyttänyt mies oli ajanut ylinopeutta ja oli vähällä törmätä sivullisen moottoripyörään Helsingin Vallilassa heinäkuussa 2012, kun pakeni poliisipartiota.

        Poliisi oli levittämässä piikkimattoa pysäyttääkseen Lahdenväylää kohti ajaneen miehen. Mies vaihtoi kaistaa poliisin puolelle tietä ja ajoi kohti häntä reilusti yli sadan kilometrin vauhdilla. Oikeuden mukaan oli kiinni hyvästä onnesta, että poliisi ehti väistää sivuun.

        Mies kiisti yrittäneensä tappaa poliisin. Oikeuden mukaan hänen oli kuitenkin täytynyt havaita poliisi ja käsittää, että törmäys on todennäköinen.

        Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tero Olavi Sinkkosen, 40, viideksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Hovioikeus piti tuomion voimassa.

        Ei kai nyt kukaan piikkimaton päältä vapaaehtoisesti aja vaan sieltä mistä voi ajaa turvallisesti. Jos ei kyttä älyä mennä sivuun niin oma vikansa, ei tiellä saa seisoskella.

      • niinpä...
        ei nim kirjoitti:

        Hovista niitä ihmeellisiä tuomiota ei tulekaan! ;)

        Hovinarrioikeus lähes poikeuksetta muuttaa murhat tapoiksi tai kuolemantuottamuksiksi ja vapauttaa kytät vaikka olisivat murhanneet. Tuollaiset itsemurhaaja kyttien uhrit taas tuomitaan raskaimman mukaan. Pelkkiä pellejä koko porukka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1508
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      676
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe