Kukahan on syyllinen

ajatuksia

Kun pettäminen paljastuu, isketään useimmiten sitä kakkosta. Hän on ensinnäkin saattanut olla aivan täysin tietämätön miehen olevan varattu. Tai sitten mies on antanut ymmärtää, että on eroamassa. On turha asiaa tietämättä syyttää vierasta sumeilematta ilman, että tietää tapauksen yksityiskohdat. Ei kukaan voi toimivaan suhteeseen kiilata.

75

565

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syytön/syyllinen

      Jos vapaa nainen/mies tietää toisen olevan varattu, niin mun mielestä hän osallistuu tietoisesti varatun puolison pettämiseen. Ihan sama juttu, jos mies/nainen kertoo olevansa varattu mutta juuri eroamassa puolisostaan. Ei ihminen silloinkaan ole vapaa tekemään mitä sattuu.

      Jos on täysin tietämätön että vehtaa varatun kanssa, vapautuu syyllisyydestä. Se miksi kakkosta isketään, johtunee petetyn itsesuojeluvaistosta. Ei uskalleta kohdata sitä tosiasiaa, että se pahin pettäjä makaa samassa sängyssä. Onkin se läheisin ihminen.

      Ei kukaan kiilaa kenenkään suhteeseen ellei se suhteessa oleva anna siihen mahdollisuutta. Parisuhteessa ei silti tarvitse olla mitään vikaa. Toinen vaan haluaa pönkitystä itsetunnolleen käymällä vieraissa.

      • ei pidä sokee olla

        Silloin voidaankin syyttää vaan tyhmyydestä, jos ei oo tajunnu ukon olevan varattu. Minä ainakaan en levittelis jalkojani, ennen kuin esim. näen miten ja missä mies asuu. Kyllä siinä näkee, että onko sinkku.

      • Niinhänse
        ei pidä sokee olla kirjoitti:

        Silloin voidaankin syyttää vaan tyhmyydestä, jos ei oo tajunnu ukon olevan varattu. Minä ainakaan en levittelis jalkojani, ennen kuin esim. näen miten ja missä mies asuu. Kyllä siinä näkee, että onko sinkku.

        Niin en minäkään sitä ymmärrä että heti tarvitsee sänkyyn hypätä oli sinkku tai just eromassa oleva mies? Jos tapaan jonkun kivan miehen kuppilassa joka kertoo olevansa juuri eroamassa en kokisi mitenkään houkuttelevana olla siinä heti se lohdutuspanokaan? En usko että nainen joka luulee olevansa sinkun kanssa joutuu syyttelyn kohteeksi koska hän lienee yhtä lailla petetty kuin sen miehen vaimokin. Se että tunteeko silti itse syyllisyyttä nin siihen ei voi vaikuttaa kukaan. Vaimo ja tämä huijattu kakkonen saattaa sitä tuntea siitä että olenpa minä ollut tyhmä kun en tajunnut? Olen myös sitä mieltä että suhteessa ei tarvitse olla muuta kuin hetkellinen tylsä kausi niin moni ajautuu hakemaan piristystä vieraasta jos sellainen on sopivasti tarjolla. Miehet varsinkin elävät enemmän hetkessä miettimättä seurauksia mutta saattavat silti olla omasta mielestään sitoutuneita vaimoonsa.

    • Kokenut tietäjä

      Tässäkin asiassa on mont puolta!
      Jos ajatellaan, ettet olisi alussa tiennyt miestä varatuksi, niin kyllä se asia yleensä aika usein paljastuu. Eri asia on, että kakkonen haluaakin jatkaa, kun muka tunteet tulivat mukaan niin ei pystynyt lopettamaan suhdetta, kuten fiksu, rehellinen ja kunniallinen nainen tekisi.

      Olin sinkkuna kymmenen vuotta, seurustelin eripituisissa suhteissa, mutta yksikään mies ei edes yrittänyt huijata. Olin itse ehdoton, että ukkomiehen tai juuri eronneen pienten lasten isän kanssa en aloita ja se myös piti. ( olin omat lapseni aikuiseksi kasvattanut)
      Jokainen mies vastasi rehellisesti suoraan kysymykseen, eikä tarvinnut salapoliisia perään laittaa. Tuo on itsensä pettämistä, että muka ei tiennyt!

      Olen tullut siihen lopputulokseen, että naiset joilla ei käy miesmaailmassa flaksi sekaantuvat varattuihin helpommin ja ukkomiesten on helppo heitä huijata.

      Jos on miestenmieleinen nainen niin saa yleensä " rumempia" potkia pois ja on varaa mistä valita. Eikä silloin kukaan nainen ole niin hullu, että varatun huolisi.....
      Minulle on turhaa tulla muuta selittämään!

      • Sannnnnnni

        Kokenut tietäjä ei tiedä mistään mitään.
        Olin nuorena oikein miesten mieleen, sinkkuja riitti kyllä. Tapailin kivaa miestä kuukausitolkulla, kävin hänen asunnollaan (opiskelijasolu vain miehille, mitään merkkiä naisen läsnäolosta missään paitsi omani, omia tavaroitanikin saatoin jättää miehen huoneeseen lojumaan mikä yleensä on varma merkki ettei paikalla käy kuin yksi nainen), hän kertoi menemisistään ja ne myös täsmäsivät (en vaani, mutta itsekin liehun paljon joten helposti jos saan tekstarin "nyt poikien kanssa baarissa x" niin vastaan "ai olen aika lähellä, tulen messiin yhdelle?" ja tuolla menolla yleensä huomaa jos jonkun menot eivät täsmää. Nämä täsmäsivät).
        Keväällä kävi sitten ilmi että miehen pitkäaikainen tyttöystävä ja kihlattu oli ollut ulkomailla talven vaihdossa. Siinä vaiheessa ketutti aika ankarasti. Olin helvetin vihainen sekä miehelle että itselleni koska on ollut aivan perussääntöni aina ettei varattuihin kosketa -mutta en kyllä voi käsittää miten ihmeessä olisin voinut tietää.
        Sanoin tietysti tuttavuuden irti. Ketutti silti.

      • ff<gf<gsbzba<bh
        Sannnnnnni kirjoitti:

        Juu. Noi on noita opiskelijajuttuja. Silloin sattui vaikka mitä, mutta tällä palstalla puhutaan aviossa ja parisuhteessa olevien pettämisestä. Ei opiskelukämpissä asu vielä kovin vakiintunutta porukkaa. EI tuo kelpaa kakkosten puolustukseksi. Ei tietysti mikään...

      • Sannille
        Sannnnnnni kirjoitti:

        Kokenut tietäjä ei tiedä mistään mitään.
        Olin nuorena oikein miesten mieleen, sinkkuja riitti kyllä. Tapailin kivaa miestä kuukausitolkulla, kävin hänen asunnollaan (opiskelijasolu vain miehille, mitään merkkiä naisen läsnäolosta missään paitsi omani, omia tavaroitanikin saatoin jättää miehen huoneeseen lojumaan mikä yleensä on varma merkki ettei paikalla käy kuin yksi nainen), hän kertoi menemisistään ja ne myös täsmäsivät (en vaani, mutta itsekin liehun paljon joten helposti jos saan tekstarin "nyt poikien kanssa baarissa x" niin vastaan "ai olen aika lähellä, tulen messiin yhdelle?" ja tuolla menolla yleensä huomaa jos jonkun menot eivät täsmää. Nämä täsmäsivät).
        Keväällä kävi sitten ilmi että miehen pitkäaikainen tyttöystävä ja kihlattu oli ollut ulkomailla talven vaihdossa. Siinä vaiheessa ketutti aika ankarasti. Olin helvetin vihainen sekä miehelle että itselleni koska on ollut aivan perussääntöni aina ettei varattuihin kosketa -mutta en kyllä voi käsittää miten ihmeessä olisin voinut tietää.
        Sanoin tietysti tuttavuuden irti. Ketutti silti.

        Älä viitsi itseäsi puolustella! Jos olisit vähänkään halunnut tietää miehen taustoista ja niitä selvittää niin se olisi käynyt todella helposti!( opiskelukaverit mm.)
        Et halunnut tietää ja sait syyttää vain itseäsi! Tuo suhdehan ei nähtävästi ollut kovin pitkä ja vakava missään vaiheessa, joten et voi verrata vuosien pettämiseen pitkässä avioliitossa.
        Kun vasta seurustelusuhteessa paljastuu pettäminen niin se on hyvin helppoa lopettaa siihen...harmi jos sydän särkyi, mutta oma vika!

      • Sannnnnnnni
        Sannille kirjoitti:

        No eipä tullut mieleeni että olisi pitänyt palkata yksityisetsivä selvittämään miehen taustoja (miehen kavereilta joskus jälkeenpäin törmätessä kyllä kysyin että mitenköhän vitussa eivät olleet tulleet maininneeksi -he sanoivat että mies oli sanonut että suhde oli ollut talven katkolla joten eivät tienneet että olisi pitänyt.
        Sydänsurua en saanut koska tuollaiset paskiaiset voivat kyllä pitää tunkkinsa, se mies ei olisi kelvannut vaikka olisi polvillaan anellut, mutta kuten sanottu, ketutti. Onneksi ei ole toista kertaa sattunut.
        Sävystäsi päätellen kuulut niihin naisiin jotka ovat naineet tapapettäjän, ja reagoivat siihen vihaamalla kaikkia muita naisia sensijaan että vain eroaisivat?

    • Kokenut tietäjä

      Lisään vielä, että minun mielestäni kakkonen on ihan yhtä syyllinen siinä samassa kuin pettäjäkin!
      Onko ihan pakko sotkeutua varattuun?

      Sehän tiedetään, että on miehiä jotka yrittävät joka tilanteessa,mutta tiedetään myös heidän olevan niitä kaikista epäluotettavampia! Hullu nainen joka lankeaa heihin ja vielä uskottelee rakkautta.
      Rakkaus epärehelliseen luuseriin, mihin se muka kantaa? Pettymykseen ja epätoivoon...

      Ottakaa naiset nyt viimeistään se järki käteen!

      • kaksi päätä

        Ykkösenä puhutko? Kakkonen tekee sulle palveluksen usein romuttamalla oman elämän, paljastamalla mieheesi pas**kamaisuutta. Ei kaikki tiedä tai olettaa olevansa kakkonen, joillakin menee vuosia. Niin kuin petetyt huutaa mistä vaimo voi tietää ettämies pettää jos koton kaikki hyvin. Mistä nainen voi tietää että on olemassa kakkonen eli se vaimo, jos suhteessa on kaik hyvin.

      • Kokenut tietäjä
        kaksi päätä kirjoitti:

        Ykkösenä puhutko? Kakkonen tekee sulle palveluksen usein romuttamalla oman elämän, paljastamalla mieheesi pas**kamaisuutta. Ei kaikki tiedä tai olettaa olevansa kakkonen, joillakin menee vuosia. Niin kuin petetyt huutaa mistä vaimo voi tietää ettämies pettää jos koton kaikki hyvin. Mistä nainen voi tietää että on olemassa kakkonen eli se vaimo, jos suhteessa on kaik hyvin.

        Kakkonen ei tee minulle mistään asiasta palvelusta! Mistä sen nyt heitit?( luulit lapsellisesti loukkaavasi)

        Olen ystäväpiirissäni seurannut kahden kakkosen vuosikausien " taistelua" eikä loppua näy! Siksipä palstalla luen näitä kakkosten puolusteluja, jotka eivät minuun tehoa. Kakkonen on aivan yhtä syyllinen ja usein vielä enemmänkin, kun ei osaa irti päästää toisen pyristelyistä huolimatta!

        Yksi merkittävä näkökulma salasuhteeseen on se, että usein kakkonen on petetyn lähipiiristä! (ystävä, työkaveri, sukulainen, naapuri)
        Miten sitä sitten puolustatte?

      • flash

        Kokeneelle tietäjälle: Mutta vaimohan siinä on se suurin hullu, kun on ponkaissut naimisiin miehen kanssa, joka panee kuin kani ympäri kaupunkia! Ja vieläpä tehnyt kanille poikasia! Ja luuletteko tosiaan, että jos kaksi kania kohtaa, että niitä kiinnostaa teidän moralisointi, EI Kiinnosta!

      • Päin pläsiä
        flash kirjoitti:

        Siinä tuli tämän keskustelun lapsellisin puolustuskommentti!
        Juuri niin, mene syvemmälle itseesi ja mieti mitä ulos päästät!!
        Keskenkasvuisetkin aloittavat suhteensa varatun kanssa, niin minkälainen on odotettavissa oleva tulevaisuus?

        Ei mitään väliä...:)) Millaisten vanhempien kasvattamia nämä älykääpiöt ovat?

      • ei mun takki kaipaa

        Kenelle kakkonen on syyllinen? Syyllinen on varattu joka pettää.
        Ei kai kenenkään "tehtävä" ole kieltäytymällä ja vain sillä estää varatun lankeamista synnin tielle.
        Samaa mieltä olen, että satusedät ja tädit on luusereita. Se joka lupaa kuun ja tähdet taivaalta, on vihoviimeinen ihmisenlaji joka maa päällään kantaa.
        Se että turhan puhuja on varattu, ei tee siitä todellakaan jalompaa tai että pitäisi taputtaa päähän ja ymmärtää kun sillä on niin veemäinen kumppani kotona.

        Ihmetellä täytyy miten nämä satuilijat ovat pitäneet pystyssä liittoaan. Luulisi, että näytelläkään ei voi koko ajan kun saman katon alla asutaan.
        Vai pysyykö nämä juuri siksi "kuosissa" kun lentävät kukasta kukkaan. Ilman huolenhäivää siitä miten kohtelevat toisia ihmisiä.

        Tunteet on silti pirullinen juttu välillä. Ihmisellä kun tuppaa olemaan rakkauden kaipuu. Kun toinen puhuu kauniita ja fyysisestikin saa kokea miehen ja naisen välistä rakkautta pitkän yksinäisyyden jälkeen, onko se ihme jos järki unohtuu.
        Niinhän tuo klassikkonäytelmäkin Gabriel tule takaisin kertoo osuvasti naisen rakkauden janosta. Jotkut asiat ei muutu.

      • 5+8
        Kokenut tietäjä kirjoitti:

        Kakkonen ei tee minulle mistään asiasta palvelusta! Mistä sen nyt heitit?( luulit lapsellisesti loukkaavasi)

        Olen ystäväpiirissäni seurannut kahden kakkosen vuosikausien " taistelua" eikä loppua näy! Siksipä palstalla luen näitä kakkosten puolusteluja, jotka eivät minuun tehoa. Kakkonen on aivan yhtä syyllinen ja usein vielä enemmänkin, kun ei osaa irti päästää toisen pyristelyistä huolimatta!

        Yksi merkittävä näkökulma salasuhteeseen on se, että usein kakkonen on petetyn lähipiiristä! (ystävä, työkaveri, sukulainen, naapuri)
        Miten sitä sitten puolustatte?

        Taistelua mistä? Valehtelevsta pas*askasta? Mielestäni molemmat sairaista jos itselleeen sellaisen mehen haluavat, sekä vaimo että kakkonen.

        Lue palstalla myös niitä joille mies EI kerro olevansa naimisissä, vaimoineen ja lapsineen. Jos ketään puolustelen niin vain niitä jotka aidosti välittävät, rakastavat, elävän elämänsä ulevaisuuden toivossa ja sitten yksi päivä kaikki romahtaa, kun paljastuu että on olemassa toinen nainen, olipa se settin vaimo tai kakkonen.

        En todellakaan koskaan puolustelisin kakkosta joka tietoisesti yrittää hajottaa perhettä, viedä miestä.

      • ex-vaimo
        Päin pläsiä kirjoitti:

        Siinä tuli tämän keskustelun lapsellisin puolustuskommentti!
        Juuri niin, mene syvemmälle itseesi ja mieti mitä ulos päästät!!
        Keskenkasvuisetkin aloittavat suhteensa varatun kanssa, niin minkälainen on odotettavissa oleva tulevaisuus?

        Ei mitään väliä...:)) Millaisten vanhempien kasvattamia nämä älykääpiöt ovat?

        Miehen kasvatus on onnistunut? Ei ole tullut älykääpiöitä vaan fiksuja ja eteensä katsovia ihmisiä. Osaa ottaa rusinat molemmista pullista. Saa kivan kotielämän ja kodin ulkopuolelta elämään kuuluvan vaihtelun. Tämäkö on oikein?

        Jos syytä etsitään vanhempien kasvatuksesta niin ainakin minun ex-miehen kasvatuksesta on jokin mennyt pieleen. Hän oli se joka petti ja jolla oli vastuu tekemisistään. Hän oli varattu ja hänen olisi pitänyt kieltäytyä suhteesta toiseen.

      • :))

        Juu on :)

    • yksinkertaisesti

      Se joka valehtelee on syyllinen.

    • oppia ikä kaikki

      Minulle mies sanoi tavatessamme että on asunut (ja asuikin) asumuserossa vaimostaan ja ero oli vireillä. Onko silloin kyse vielä varatusta henkilöstä? Hän antoi ymmärtää etteivät ole enää tekemisissä keskenään ja ero on käsittelyä vaille valmis.

      Myöhemmin kävi ilmi ettei tämä lähes jo ex-vaimo ollut lainkaan samaa mieltä asioista. Mies ilmeisesti piti sinnekin suuntaan portit auki vielä vaikka kalasteli jo uusilla vesillä.

      Olin tavatessamme täysin siinä uskossa että liitto on kuollut ja kuopattu ja se on molemmin puolin niin kun mies näin minulle kertoi. Sellaisia ne miehet ovat, kertovat mielellään muunneltua totuutta että pääsevät lähempään kontaktiin.

      Tästä opin sen että kierrän kaukaa eronneet ja karanneet ja jotain siltä väliltä. Mies itse tässä töppäili mutta minäkin sain osani tämän "ex-vaimokkeen" vihasta. Mies vain porskutteli menemään ja minusta tehtiin syntipukki. Huvittavaa...

      • Toinen totuus

        Hyvä että opit ainakin sen, että koskaan ei pidä sekaantua myöskään eroa sunnitteleviin tai juuri eronneisiin! Varsinkaan pienten lasten isiin.
        Kaikki tietävät, että asiat on vielä todella kesken ja jos niihin sotkeutuu ulkopuolisena niin saa syyttää vain itseään!

        Eron käsittely vie jokaisella aikaa hiukan enemmän kuin harkinta-ajan! Toki luuseri haluaa itselleen kannustajan ja tukijan sinne eron myllerrykseen, mutta täysjärkinen ihminen ei siihen mene.
        Mutta löytyypä näistä naikkosista niitä, jotka menevät! Eivät uskalla päästää irti hetkeksikään...

      • varattuhan se

        Mun mielestä jos toinen kertoo, että avioeron ykkösvaihe on menossa tai asuvat erossa tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei ihminen ole vielä vapaa seurustelemaan uuden kanssa. Eli on varattu henkilö niin kauan kunnes avioero astuu voimaan.

      • vapaa toki!
        varattuhan se kirjoitti:

        Mun mielestä jos toinen kertoo, että avioeron ykkösvaihe on menossa tai asuvat erossa tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei ihminen ole vielä vapaa seurustelemaan uuden kanssa. Eli on varattu henkilö niin kauan kunnes avioero astuu voimaan.

        Miten tämän sitten ajattelee. Minusta, jos ero on vireillä ja asutaan jo erillään, ollaan täysin vapaita tapailemaan ketä haluaa.

      • Yrittäkää ymmärtää
        vapaa toki! kirjoitti:

        Miten tämän sitten ajattelee. Minusta, jos ero on vireillä ja asutaan jo erillään, ollaan täysin vapaita tapailemaan ketä haluaa.

        Pettäjä ja kakkonen ajattelevat että vapaa, muut ajattelevat että varattu!
        Kakkosen olisi parasta pysytellä vielä sivummalla ja se olisi parasta kaikille. Petetyille ja lapsille sekä muille lähipiirissä ihan vain välttääkseen pahimpia konflikteja!

      • Mietintöaika
        vapaa toki! kirjoitti:

        Miten tämän sitten ajattelee. Minusta, jos ero on vireillä ja asutaan jo erillään, ollaan täysin vapaita tapailemaan ketä haluaa.

        Miksi puhutaan harkinta-ajasta? Eikö kuutta kuukautta voi odottaa että ero on selvä?

        Hakemuksen jättämisestä tuomioistuimeen alkaa kuuden kuukauden harkinta-aika. Harkinta ajan jälkeen puolisoiden tulee hakea lopullista avioeroa uudella käräjäoikeuteen tehtävällä hakemuksella. Jos avioeroa ei haeta viimeistään vuoden kuluessa käräjäoikeuden määräämän harkinta-ajan alkamisesta, avioero raukeaa. Tämän jälkeen eron saaminen edellyttää uutta hakemusta harkinta-aikoineen.

        Puolisoiden ei tarvitse avioeron saamiseksi muuttaa harkinta-aikana erilleen. Puolisoiden osallistuminen erityiseen perheasioiden sovitteluun on myös vapaaehtoista.

      • 1+1+1 ei ole kaksi
        vapaa toki! kirjoitti:

        Miten tämän sitten ajattelee. Minusta, jos ero on vireillä ja asutaan jo erillään, ollaan täysin vapaita tapailemaan ketä haluaa.

        Ja yleesä harkinta-aika on vain lain vaatima pakkopulla odottaa. Ainakin itse olin harkinnut eron jo valmiiksi - miehen pettämisen myötä - ennen kuin edes sanoin haluavani eron. Mieshän oli erohalut ilmaissut pettämällä minua, minä ilmaisin erohalun hakemalla eroa. Harkinta-aika käytettiin paperiasioiden hoitamiseen ja elatusasioista sopimiseen.
        Eli kyllä asumuserossa ja harkinta-aika päällä ollessa ollaan jo vapaita tapailemaan ketä haluaa, jos vain kykenee siihen - se on jo eri asia.

      • hoijaajaa
        1+1+1 ei ole kaksi kirjoitti:

        Juuri eronneisiin tai asumuserossa olevia ei pidä tapailla sillä 75% eronneista palaa yhteen. Siksi harkinta-aikakin on. Yleensä vasta konkreettinen erilleen muuttaminen herättää huomaamaan mitä menettää.

        Oma mies piti kaksi vuotta nuorta naista salarakkaana. Kun juttu paljastui hän vuodatti suurta sieluntoveruutta ja rakkautta naista kohtaan. Kun kysyin miksei sitten naisen tavattuaan ottanut eroa heti, vastaus oli että odotti oikeaa hetkeä ja aikaa vain vierähti. Olin raivona ja haukuin miehen lyttyyn, mutta olisin antanut pettämisen anteeksi. Mies vastasi haukkuihin kylmästi että oikeastaan hyvä kun paljastui, sillä nyt hän sitten voi keskittyä tarkastamaansa, ihanaan naiseen eikä joudu sietämään minua enää päivääkään (takana 17v liitto).

        Muutimme erilleen. Käytännön asioita hoidettiin puhelimitse. Neljän kuukauden päästä mies soitti ja kyseli koiriemme kuulumisia. Pitkän puhelun päätteeksi hän tunnusti että kaipaa minua ja yhteistä elämäämme mielettömästi. Kun asuimme yhdessä jaettu arki ei saanut arvostusta. Nyt ei kuulemma iltaakaan mene, ettei hän ikävöi keskustelujamme, läheisyyttä, yhteistä historiaa, monipuolista ja paineetonta seksielämäämme.

        En olisi ikinä uskonut että mies palaa, niin jäätävä hän oli erotessa ja vahvassa uskossa uuteen onneen. En tiedä ovatko yhdessä. En kysellyt puhelimessa, mutta selväksi tuli että haluaisi aloitta suhteen kanssani. Voihan se olla että haluaisi nyt vaihtaa ex-ykkösen kakkoseksi ja ykköseksi tullut kakkonen kokee saman pettämissopan miehen kanssa eri roolissa. Kakkonen tiesi mitä sai joten sorry vaan jos joku päivä hieman lipeää exän kanssa makkarin puolelle.

    • palikka2

      musta nämä syyllinen syytön keskustelut ovat aina "outoja" siinä vaiheessa kuun syylliseksi yritetään osoittaa vain kakkosta tai / ja petettyä. minusta ainoa ykkössija suoraan ja ihmettelemättä on annettava ainoastaan sille pettäjälle - hän siinä kahden ihmisen tunteilla leikkii (jätetään pois nyt ne kakkoset jotka tietoisesti etsii vain varattuja periaatteella: minä minä, muista viis). muista sijoista voi sitten vääntää ja kiisestellä - mutta yleensä niissä keskusteluissa unohtuu se pettäjä. petettyä ei voi oikeestaan syyttää mistään kuin siitä hyvä uskoisuudesta että ei näe että suhteessa kaikki ei ole hyvin ja suht vaikeahan se on nähdä jos toinen ei suutaan saa auki kertoakseen että hänestä suhde ei ole kunnossa.

      itse olen ollut petetty ja kakkonen - saman miehen ja tuossa järjestyksessä. eli mies löysi uuden naisen, jätti minut ja myöhemmin otti yhteyttä kun oli ikävä. itse olin ikävissäni joten lähdin tuolle kakkosen tielle ennenkuin muutaman kuukauden kuluttua väsyin siihen. en lopettanut sitä ykkösen takia vaan ihan itseni, tajusin että jossain on mies joka arvostaa minua kokonaisuutena ja jolle on olemassa vain yksi nainen eikä se ole kyseinen mies.

      nyt sinkkuna olessani olen huomannut miten helposti oikean suhdetaustan voi peittää jos niin haluaa. on ihmisiä jotka seurustelevat ns. kaukosuhteessa, tekevät reissu hommia (viikot toisella paikkakunnalla, viikonloput kotona) jne joten en yhtään ihmettele että löytyy ihmisiä joille yllätyksenä tulee toisen parisuhde muutaman kuukauden jälkeen eli huomaa olevansakkin kakkonen.

      mutta tuossa se moraali sitten mitataan kun huomaa ihastuneensa ihmiseen joka onkin varattu. toiset tietoisesti lähtevät varatun matkaan toiset päätyvät tilanteeseen ja siinä sitten mitataan arvostus toista ihmistä kohtaan eli sitä petettyä. itse en todellakaan ole malli esimerkki, häpeän noita elämäni paria kuukautta, mutta olen anteeksi itselleni antanut - ihastunut ihminen vielä uskoo ja toivoo että toisen saa takaisin - kunnes tajuaa että ei toinen välttämättä ole sen uskon ja toivon arvoinen. jos joku päivä tapaan tämän kyseisen miehen uuteen naiseen ja puheeksi tulisi nämä kaksi kuukautta, anteeksi omalta osaltani pyytäisin. saisinko, en tiedä, eikä sillä väliä koska tekemättömäksi en asiaa saa mutta olisin ainakin yrittänyt tehdä omaltaosaltani sen mitä olisin voinut eli pyytänyt anteeksi, tarkoittaen sitä.

      • Munahaukat

        Kaksi viimeistä kirjoitusta tukevat sitä näkemystä joka minullakin on.
        Veljeni tapasi ravintolassa naisen, joka oli tuttu nuoruusvuosilta. Mitään vispilänkauppaa heillä ei ollut ikinä kuitenkaan ollut. Nainen oli nyt siis viittäkymppiä lähestyvä sinkku. Illan mitaan tuli puheeksi myös veljeni avioliitto.
        Valitettavasti veli avautui tälle naiselle todeten ettei hänellä ole nykyään vaimonsa kanssa mitään puhuttavaa. Erosta ei kotona kuitenkaan ollut puhetta. Ilta oli hauka, mutta seuraavana aamuna tuli tältä sikku naiselta heti tekstiviestiä sekä puhelu. Juttelu oli kuitenkin ollut kuulemma mukavaa. Veljeni on kuitenkin todennut ettei voi soitella vapaasti - koska hän ei halua loukata vaimoaan. Vaimohan ei ollut koskaan tätä naikkosta tavannut. Nainen selitteli, että hänelle voi kyllä soitella koska vaan (vaikka yöllä). Jonkin ajan kuluttua alkoi tulla erilaisia pyyntöjä mm pyykinpesukone taitaa olla rikki osaato sanoa mikä siinä voisi olla..nähdäänkö ruokatunnillani jossain kahvilassa..joudun sairaalaan voitko tuoda minulle lehtiä ja karkkia. Vanhaan kaveruuteen vedoten siis toimittiin. Kälyni sai tietää yhteydenpidosta ja siitäkös sota syntyi, ja kyllä ihan aikeesta jos minulta kysytään. Myöhemmin veljeni kertoi, että nainen oli ikäänkuin auttaakseen painostanut häntä ottamaan eron/muuttamaan pois kotoaan ym. Naisella ei ollut lapsia, mutta kovasti hän oli neuvonut niissäkin asioissa mm lapsella voi kyllä olla kaksi kotia ym. Mikä hinku tällä naikkosella oli. Kyllä ne vastuukysymykset liittyvät näissä tapauksissä myös kakkoseen. Jos puute on niin kova niin miksei yritä vapaata miestä? Veljeni perheessa asiat rauhoittuivat ja tuo kriisi on ollutta ja mennyttä. Nykyään heillä menee tosi hyvin. Avioliittoa takana jo parikymmentä vuotta. Tuo kakkonen tai mikä nyt lieneekään haukkui veljeni vaimoa takanapäin (uhkaili kunnianaloukkausella ym kun kälyni otti tähän yhteyttä). Eli ei ollut munaa kuitenkaan vaikka niin kierosti toimikin.

    • ajatuksia

      Luulisi, että kakkonen aika pian tajuaa miehen olevan varattu. Jos asuvat samalla paikkakunnalla. Reissutöissä olevan suhteen asia ei välttämättä selviä koskaan.
      Mutta oletus, että asuvat samalla paikkakunnalla. Tuskin voi pitää avioliittonsa salasuhteelta salassa?
      Asumusero on varmaan monen suhteen alku. Ja sitten jos puolisot palaakin yhteen, lasten vuoksi. Salasuhde saattaakin jatkua, avoin suhde muuttuu salasuhteeksi. Eikä kakkonenkaan välitä vaimosta, koska hänelle on vakuuteltu, että avioliitto jatkuu vain lasten vuoksi. Vuosien saatossa ehtii tunteetkin tulla mukaan, eikä kakkosesta, jos ei miehestäkään, ole lopettamaan suhdetta.
      Kuka on syyllinen? Mies, ei eroa kummastakaan naisesta. Vaimo, koska haluaa pitää kulissiliiton yllä toisista naisista tietäessäänkin. Kakkonen, koska tapailee varattua.
      Suurin syy kolmansiin osapuoliin on kuitenkin toimimaton avioliitto. Kunnossa olevaan suhteeseen ei voi ulkopuoliset päästä. Miksi tämä tosiasia on joidenkin niin vaikea ymmärtää? Jos puolisoaan rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa, ei kykene pettämään. Ei halua pettää, ei pysty.
      Ja minkä arvoista elämää on elää kulissiliitossa pettäjän kanssa? Tai pettäjänä.

    • olet oikeassa

      Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Paitsi viimeisestä kohdasta, koska mielestäni mies voi pettää vaikka parisuhde on toimiva.

      • höpöttäjät

        höpsistä, ei petä jos suhde kunnossa, hyvää liittoa ei kukaan riskeeraa

      • eipä yleistetä
        höpöttäjät kirjoitti:

        höpsistä, ei petä jos suhde kunnossa, hyvää liittoa ei kukaan riskeeraa

        Voi kuule, sä et tiedäkään, miten paljon on miehiä, jotka vehtaa vieraiden kanssa ihan panemisen ilosta. Ihan siitä syystä, ettei heille vaan riitä yksi nainen. Vaimojaan eivät koskaan hauku eivätkä nurise kurjaa liittoaan. Kertovat rakastavansa vaimoaan ja tykkäävänsä myös muista naisista. Heillä on vaan sellainen luonto.

        Yleistämistä että parisuhde on huono, jos mies pettää. Se on miehen omassa mielessä se halua pokata mahdollisimman paljon naisia. Ei ole mitenkään riippuvaista siitä millainen vaimo ja suhde on. Jos vikaa pitää jostain hakea niin se vika on miehen omassa päässä.

      • seliseli
        eipä yleistetä kirjoitti:

        Höpö höpö! Luonnekysymyksellä pettämistä ei selitellä! Kyllä se on tietoinen valinta jos pettää, ei luonto siihen vie. Pettäjien vaan pitäisi myöntää ensin itselleen, että on väärän ihmisen kanssa suhteessa. Ja ottaa ero, ja alkaa hakemaan sitä oikeaa, jota rakastaa niin paljon ettei muita halua, eikä halua satuttaa pettämällä.
        Jos ei voi olla yhden naisen kanssa, niin sitten pitäisi olla sinkku! Eikä edes yrittää parisuhdetta, saisi ihan vapaasti panna ketä haluaa.

      • ei selitys
        seliseli kirjoitti:

        Pettäjän luonteella on aina väärän kanssa naimisissa, kun alkuhuuma on ohi mennyttä.

      • 16+11
        ei selitys kirjoitti:

        Pettäjän luonteella on aina väärän kanssa naimisissa, kun alkuhuuma on ohi mennyttä.

        Ei pidä mennä naimisiin jos ei voi olla kunnon parisuhteessa!

    • sopp1

      Syyttely eikä syyllisten etsiminen kuulu terveeseen parisuhteeseen, eikä mihinkään muuhunkaan suhteeseen. Etsitään ratkaisuja, keskustellaan, ei syytellä.

      • oon miettinyt näin

        Oikeassa olet. Mä vaan mietin tätäkin ketjua lukiessa ja omassa lähipiirissä tehtyjen huomioiden perusteella, että on ihan oikeasti olemassa naisia, joille kelpaa vain varattu. Jotka tietoisesti pokaavat varattuja ihan vaan kiusallaan sitä vaimoa kohtaan. Saavat ilmeisesti jotain tyydytystä siitä, kuvittelevat olevansa jotenkin parempia kuin vaimo.

        Tietenkin pettäjä on se, joka väärin tekee, jos pitää syyllisiä etsiä. Mutta tämän palstan kakkoset, kertokaas olenko ihan hakoteillä. Paitsi eihän naiset tunnusta ikinä tuota, että saavat nautintonsa siitä, että varatun kanssa panevat. Eivätkä suinkaan seksin takia vaan saadakseen toisten perhe-elämän sekaisin. Olenko oikeassa?

      • Maailma on sairas
        oon miettinyt näin kirjoitti:

        Se on ihan sama juttu, kun eron jälkeen hypätään exän kanssa sänkyyn pettämään sitä entistä kakkosta! Jotain sairasta mielihyvää siitä saa...uskomatonta, mutta tunnen muutaman petetyn jotka tuota harrastavat.
        He ovat just niitä samoja helppoja kakkosia itse sitten jatkossa. Ei mitään väliä eikä kunnioitusta muiden parisuhteita kohtaan!

      • kaikkea sitä luullaa
        Maailma on sairas kirjoitti:

        voi hitsi maailma on sairas. mitn ihmeessä pitäisi petyn kunnioittaa kakkosen ja petturin parisuhdetta? Eihän kakkonenkaan kunnioittanut petturin ja tämän puolison parisuhdetta.

      • Maailma on sairas
        kaikkea sitä luullaa kirjoitti:

        voi hitsi maailma on sairas. mitn ihmeessä pitäisi petyn kunnioittaa kakkosen ja petturin parisuhdetta? Eihän kakkonenkaan kunnioittanut petturin ja tämän puolison parisuhdetta.

        No petetty on jossain määrin sairas, kun exänsä sänkyyn hyppää! Samoin myös silloin heilahtanut mieleltään, kun pettämisen itse koettuaan alkaa jonkun luuserin kakkoseksi.

        Kunnioittamisessa tarkoitin kakkosia yleensä! Se koira taas älähti.....

      • Maailma ON sairas
        Maailma on sairas kirjoitti:

        No petetty on jossain määrin sairas, kun exänsä sänkyyn hyppää! Samoin myös silloin heilahtanut mieleltään, kun pettämisen itse koettuaan alkaa jonkun luuserin kakkoseksi.

        Kunnioittamisessa tarkoitin kakkosia yleensä! Se koira taas älähti.....

        Ja kirjoitan tuon kaiken edellisen itse nähtynä ja kuultuna! Kaksi petettyä, jotka hyppäsivät eron jälkeen exiensä sänkyyn tuntien voitonriemua siitä, kun saivat kakkosta pettää ovat itse ajautuneet ( kuten kakkoset käyttävät termiä) ukkomiesten kakkoseksi. Suhteet ovat kestäneet jo vuosia...

        Tosin siinä eron jälkeen on ollut yritystä löytää vapaata miestä, mutta jostain syystä ne ovat jääneet yritykseksi. Ovatko liian takertuvia vai miksi ne vapaat kaikkoavat?
        Kun ei löytynyt sitten vapaita, niin helpon avun toivat varatut....

        Minä en ole koskaan ymmärtänyt, että jos itse on petetty ja elämänsä romahtanut niin miten sen saman voi tehdä eteenpäin?. Lapset siinä syyttömästi vain kärsivät!

      • mikä koira?
        Maailma on sairas kirjoitti:

        No petetty on jossain määrin sairas, kun exänsä sänkyyn hyppää! Samoin myös silloin heilahtanut mieleltään, kun pettämisen itse koettuaan alkaa jonkun luuserin kakkoseksi.

        Kunnioittamisessa tarkoitin kakkosia yleensä! Se koira taas älähti.....

        Maailma on sairas. Todella sairas, minäkään en ymmärrä miten petturin kans voisi alkaa pettään kakkosta. Hyi.

        Aiahan voi todella olla näinkin kuten kokemus puhui
        "Totta tuokin mutta petetty/jätetty ei välttämättä tiedä puolisonsa pettäneen. Petturi on halunnut erota aivan muista syistä, ja kertoo katuvansa tekojaan sekä toivovansa saada palata takaisin jolloin kakkonen ei hyväksy petturin yritystä lämmittää entistä liittoaan, ja ilmoittaa olemassaolostaan ja tahdostaan saada petturi itselleen".

      • 20v riitti,mutta oma
        mikä koira? kirjoitti:

        Öö... Jos haluaisin exääni, voisin hyvinkin panna hänen kanssaan vaika onkin juuri nyt yhden "kakkosensa" kanssa. En kyllä kokisi tekeväni mitän väärin, koska mies on jo ollut minun. No, en kuitenkaan halua häntä enkä koskisi pitkällä tikullakaan enää.

    • elämää nähnyt N45

      Itse kakkosena olevana tarkoitukseni ei ole sekoittaa toisen perhe-elämää tai tehdä kiusaa ykköselle, miehen vaimolle. Eiköhän sitä jokainen ajattele omaa elämäänsä, Tarkoituksella mies on varattu, koska olen itsekin. Ilman sitoumuksia ollaan yhdessä nauttien elämän pienistä hetkistä muunkin kuin seksin merkeissä. Kakkosmieheni toimii samoilla periaatteilla.

      Tuohon itse otsikkoon voisin vastata, että syyllinen on pettäjä itse. Kakkosta on turha syyllistään, koska pettäjä hakee seuransa jostakin. Jos se en ole minä, niin joku muu. En tiedä vielä yhtään miestä ( tai naista), joka olisi pakotettu salasuhteeseen. Kyllä he sitä ihan itse haluavat.

    • Hyvä teille

      Petettynä vaimona olen ihan samaa mieltä. Toinen elämäänsä kyllästynyt varattu löytyy helposti ihan mistä vain. Sinä kakkonen olet sattunut osumaan kohdalle juuri siinä vaiheessa, kun ikä ja arki alkoivat ahdistaa. Sinun kanssasi ei tarvitse ratkoa arjen ongelmia, vaan nauttia niistä "elämän pienistä hetkistä".

    • kokemus puhuu

      Maailma on sairas kirjoitti "He ovat just niitä samoja helppoja kakkosia itse sitten jatkossa. Ei mitään väliä eikä kunnioitusta muiden parisuhteita kohtaan!"

      Totta tuokin mutta petetty/jätetty ei välttämättä tiedä puolisonsa pettäneen. Petturi on halunnut erota aivan muista syistä, ja kertoo katuvansa tekojaan sekä toivovansa saada palata takaisin jolloin kakkonen ei hyväksy petturin yritystä lämmittää entistä liittoaan, ja ilmoittaa olemassaolostaan ja tahdostaan saada petturi itselleen.

    • sellaistahan tämä on

      Asioissa on puolensa ja kääntöpuolensa ja monia juttuja siinä välillä. Itse olin kakkonen naimisissa olevalle naiselle, tai oikeastaan kolmonen tai nelonen jälkeenpäin kuultuna. Nainen vakuutteli että "liitto on ohi, me erotaan piakkoin" ja pommitti ja houkutteli pitkän aikaa aloittamaan suhteen.
      No lopulta sitten sorruin elämäni ehkä suurimpaan virheeseen ja aloin joksikin aikaa siihen touhuun. Ei todellakaan kannattanut, taisin olla vain huomionhaku työkalu ja pelinappula vanhan pariskunnan nokittelussa ja viimein tajusin lopettaa homman.
      Asia paljastui pikkuhiljaa kavereille ja tutuille, joita sitten katosi oikealta ja vasemmalta. Nyt siitä on tietoisia puolituttujen kaimatkin. Hommaanhan tietenkin löytyi sitten tasan yksi syyllinen, minä. Vaikka kaikki aloitteet tuli toiselta puolelta. Siellä pariskunnalla on kaikki sovittu ja kostettu moneen kertaan, eikä siellä päässä tutut enää tuomitse. Mutta minä jäin leima otsassa ilman kavereita. Kaikesta oppii.
      A: Ei ikinä varattuja, vaikka ois kuinka "eroamassa"
      B: Älä ikinä usko ettei ole varattu, jos ei voi todistaa sitä
      C: Se että sinä et kerro kenellekään, ei tarkoita ettei nainen kertoisi parhaalle kaverille luottamuksella, joka kertoo sen toiselle parhaalle, jolla ei niin ole luottamusta
      D: Jos ei muita ole kuin varattuja, ole kokonaan ilman.

    • petskulaattori

      Eihän sitä kakkosta isketä, eihän hän ole ketään pettänyt. Ykkönenhän se on joka pettää.

    • hyi mitä teit

      viinaan menevä varattu syyttää viinaa kaikesta, ja siks muka valehteli sinkulle olevansa vapaa

    • nainen5

      Samaa mieltä. Paitsi suht toimivaan suhteeseen mies voi ottaa seksisuhteen sivuun, huijaamalla, kenties yrittäen päästä eroon naisesta välillä. Mitä sokeuteen tulee, vaikka näkee miehen petturuuden tai epäilee sitä, nuori nainen ei saa enää rakastumista pois. Mies käyttää sitä hyväksi saadakseen seksiä ja jättää joskus kuin roskan. Oli aikaa kulunut vähän tai paljon. Siitä voi päätellä mikä se mies on. Ja mitä naisista ajattelee. Pelimiehen oma nuorempi avovaimo kyllä kiinnostaa ja motivoi häntä, kohdellaan hyvin toisin kuin "kakkosta". Ja ollaan konservatiivista ja kilttiä poikaa pomolle, kavereille, suvulle, anopille ja apelle. Tälläisiä miehiä nuoret naiset palvovat, ennen kuin silmät aukenee missä mies käy. Vai aukeaako? Haluaako vaimo nähdä miehen pyhimyksenä joka ei voi särkeä muiden sydämiä, huijata ja pettää. Ja kenties tuoda jopa tauteja kotiin. Mies katoaa lopulta jättäen särkyneet kakkoset, ei ajattele heidän tunteitaan, hän sai seksiä. Hänellä on avovaimo ja seuraava avovaimo kun kärähtää, komea pitkä vakuuttava mies saa naisia.

    • Tosi rumaa touhua

      Kakkonen on syyllinen aina jos lähtee lohtua antamaan toisen keskeneräisen eron aikana ja tarkoittaa, että se puoli vuotta jokaisen pitää olla yksin miettimässä, järjestelemässä asioitaan, silloin ei uusia virityksiä laiteta.

      Oikeastaan on kakkosellekin suuri riski lähteä tuohon mukaan, kun entisen kanssa asiat ovat vielä keskeneräiset, olet silloin enemmän laastari tai vain kuka tahansa, joka on siinä, että tämän eroavan ei tarvitse eroaan käydä läpi ja tulee kyllä jossakin vaiheessa eteen, silloin sinä kakkonen et enää merkitse samaa.

      Kakkosesta jää myös silloin hyvin ruma mielikuva jos hän on ilmestynyt jo asumuseron aikana kuvioihin tai ollut kauemmin ja kyllä se tosi likaista onkin mennä sotkemaan siihen soppaan mukaan.
      Tuskin olette puolueettomia entisen eron käsittelyn vaiheissa, joten ei ketään, ennenkuin kuin entisen kanssa asiat ovat lopullisesti ohi ja selvitetty.

      • ei aina vain voi syy

        Sinä voit asettaa itsellesi sääntöjä, mutta et sinä voi määrätä toista ihmistä, että saako vai ei saa tavata ketään muuta kun on jo asumuserossa. Ja itseasiassa, pettäjä pettää jos on pettääkseen vaikka asuis samassa 10 neliön hökkelissä. Se, että onko se moraalisesti oikein tai väärin, on aivan selvä juttu (suurimmalle osalle), mutta ketään ei voi pakottaa mihinkään missään tilanteessa, muutoin se on selvästi henkistä väkivaltaa myös sinun puolelta.

      • mä oon eri mieltä

        Missä se määrätään, että avioeron harkinta-aikana ei saa tapailla ketään? Se on kuule ihan jokaisen oma asia, lähteekö eroa tekevän matkaan. Eiköhän jokainen tajua, että siinä käy joko huonosti tai hyvästi. Ihan niinkuin sullekin on käynyt avioliitossa, huonosti tai hyvästi. Et ikinä voi tietää kuinka käy. Ihmisen elämä on tosi tylsää, jos ei joskus uskalla ottaa riskejä.

    • Lapsellista

      Olipa taas muutamalta kakkoselta loistava kannanotto!

      Asumusero on asumusero ja harkinta-aika on säädetty harkintaan ja miettimiseen sekä suhteen pelastamiseen! Onneksi näitäkin nähdään jotka tuota noudattavat ja he saavatkin usein vielä parisuhteensa kuntoon. Mikä sen hienompaa lapsiperheessä!

      Turhaan nämä kakkoset pyrkivät ennen aikojaan haaskalle!

      • 10+13

        Usein ero on harkittu ja mietitty pitkään ENNEN asumuseroa ja harkinta-ajan alkamista. Harkinta-aika käytetään usein asioiden järjestämiseen. Sovitaan yhteishuoltajuudesta ja tapaamisista. Sekä osituksen tekemisestä. Kyllä samaan aikaan voi tapailla jo muita. Ei kaikki tarvitse enään harkinta-aikaa avioliiton elvyttämiseen. Tokihan voi palata yhteen asumuserosta, mutta kuinka monta kertaa suhde kuitenkaan toipuu toisen pettämisestä? Ero tulee lopulta, ihan varmasti.

        Eikä ne kakkoset useinkaan haaskalle ole pyrkimässä (haaskalle??)- kaikille lienee selvää, ettei vasta eronneen kanssa ainakaan mitään pysyvää kannata ajatellakaan ;)

      • Ei kiireetä ensin yk
        10+13 kirjoitti:

        Siltikin asiantuntijat sanovat, että on edelleen käsittelemättä todellinen eroasia.

        Ihminen ei yksinkertaisesti ole valmis uusiin suhteisiin. Suhdetta haetaan lohduksi, kun opittu elämään parisuhteessa, nyt olisikin aika oppia elämään yksin, vasta se selvittää oman pään.
        Myös että seksi katkeaa eron myötä, sitä haetaan ja se on kaikkein suurin virhe, voit joutua kohtaamaan jotain sellaista, mitä inhoat lopun ikääsi.

        Aika monestihan juuri tuohon kohtaan iskee sitten se häpeän tunne, kyllä sen tunnette että on väärin hypätä suhteesta toiseen, eli se harkita-aika tapaamatta ketään läheisyyden tai seksin merkeissä, vain oman sukupuolen kanssa miitinkejä.

      • Moralisti!
        Ei kiireetä ensin yk kirjoitti:

        Harkinta-aika on avioliiton eheyttämistä tai purkamista varten, ei uusien suhteiden etsimistä ja luomista varten! Jokainen ulkopuolinen joka siihen iskeytyy on avioliiton ulkopuolinen eli kakkonen ja hänen maineensa on sen mukainen.

        En ole petetty, mutta olen nähnyt lähipiirissä kuinka tärkeä tuo harkinta-aika on juuri petetylle! Hän saa koottua itsensä sekä myös asiansa järjestettyä tai toinen vaihtoehto on saada yhdessä parisuhteensa elpymään ja uuteen nousuun.

        Kakkosten kannattaa pitää näppinsä erossa tuossa vaiheessa!( olen kyllä kuullut, että silloinhan se härskiys vasta paljastuu)

      • huhuh
        Moralisti! kirjoitti:

        "Moralistille" Mikä sinä olet tulla kertomaan, mitä varten harkinta-aika tms. ovat kenellekin. Jokainen aikuinen ihminen päättää itse omista asioistaan myös harkinta-ajoista. Moralisti täällä saarnaa muille, itse on pahin, joka yrittää määräillä jopa tuntemattomien mielipiteitä! Etkö itse huomaa omaa käytöstäsi, täällä saarnaat moraalista, ja itse olet täysverinen piru kirjoitusten perusteella. Sinä et ole mikään tuomari kenellekkään. Olet täysi psykopaatti juttujesi perusteella.

      • 3+8

        Taidat olla petetty. Ja todella katkera kun puoliso löysikin toisen. Koitappa nyt rauhottua ja saada itsei kasaan. Mene vaikka terapiaan apua hakemaan ongelmiisi.

      • gddxzgazdgz
        huhuh kirjoitti:

        "Moralistille" Mikä sinä olet tulla kertomaan, mitä varten harkinta-aika tms. ovat kenellekin. Jokainen aikuinen ihminen päättää itse omista asioistaan myös harkinta-ajoista. Moralisti täällä saarnaa muille, itse on pahin, joka yrittää määräillä jopa tuntemattomien mielipiteitä! Etkö itse huomaa omaa käytöstäsi, täällä saarnaat moraalista, ja itse olet täysverinen piru kirjoitusten perusteella. Sinä et ole mikään tuomari kenellekkään. Olet täysi psykopaatti juttujesi perusteella.

        No kyllä se harkinta aika, on harkinta-aikaa varten. Kun ihminen eroaa pitkäaikaisesta kymmeniä vuosia kestäneestä liitosta, niin sanoohan se järkikin, ettei mennä kuin lehmä uudella nurmella! Paljon paskaa sataa niskaan, jos ei ymmärrä että pettäminen järkyttää ja monia muitakin kuin sitä ex.puolisoa!

    • TiMPPA:

      Miespuolisena huvittaa nää naikkosten kissa-hiiri tappelut siitä, onko se kakkonen syypää miehen pettämiseen tai osa syytä ja onko vaimo tyhmä, jos jatkaa pettämisen tultua ilmi. Kyllä se on naiset niin että vika on ainoastaa siinä miehessä. Se on siinä suhteessa sen vaimonsa tai kumppaninsa kanssa ja kakkosnainen ei ole osa sen ja vaimon suhdetta. Jos avioliitto ei kiinnosta miestä ja mies haluaa mennä vieraisiin, niin tuskin siitä voi sitä vierasta osapuolta syyttää. Se mies pettäjänä itse päättää, meneekö muuhun sänkyyn vaimon sängyn lisäksi. Aikuiset ihmiset päättävät omasta elämästään eikä kukaan päätä toisen puolesta. Jättäkää ne kakkoset rauhaan ja syyttäkää pettävää miestänne. Kakkosten taas ei pitäis rakastua tuollassiin miehiin. On meitä ei pettäviäkin tarjolla. Nuo miehet lupailee naisille kuuta taivaalta ja osa valitettavasti uskoo. Parempi olis ottaa nuo miehet kevyesti seksin kannalta, jos niihi on pakko sekaanua. Rakastua ei kannata.

      • toisenlainenkakkonen

        Ootko sä oikeasti mies? Mä olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Pettävien miesten kanssa on parempi ottaa seksi seksinä ilman turhia odotuksia. Ei kenenkään liittoon pääse kolmatta ellei se liitossa oleva itse sitä halua. Ja se ei ole puolison vika vaan pelkästään pettäjän.

        Ei petetyt tuota halua uskoa. Itsesuojelureaktio vai mikä lienee kyseessä? Mutta kun aika kuluu käryn käytyä luulisi jokaisen tajuavan, kuka oli se syyllinen tapahtuneeseen.

      • Moralisti!

        Voi voi, tässä taas yksi kakkonen puolustelee sielunsiskojaan! Turhaa puolustelua sillä pettäjät ja kakkoset ovat yleisen mielipiteen mukaan yhteiskunnan pilaajia, toisen luokan kansalaisia!

      • Moralisti!

        Mies jolla on aidosti puhdas sydän ei ota kumppanikseen entistä kakkosta sitä on turhaa kuvitella! Mies, joka ei ole epärehellinen pettäjä etsii itselleen omanlaista seuraa, vapaata.

        Timppa on nainen! Naurettavia kirjoituksia..ensin ero ja sitten uusi suhde! Jokaisen on parempi elää puhtaassa ilmapiirissä. Salailijat saavat salata lopun elämäänsä, onko se tervettä? Kysyn vaan!

      • huhuh
        Moralisti! kirjoitti:

        Voi voi, tässä taas yksi kakkonen puolustelee sielunsiskojaan! Turhaa puolustelua sillä pettäjät ja kakkoset ovat yleisen mielipiteen mukaan yhteiskunnan pilaajia, toisen luokan kansalaisia!

        Moralisti et ole yhtä kuin yleinen mielipide. Psykothan juuri näin kuvittelee.

      • huhuh
        Moralisti! kirjoitti:

        Mies jolla on aidosti puhdas sydän ei ota kumppanikseen entistä kakkosta sitä on turhaa kuvitella! Mies, joka ei ole epärehellinen pettäjä etsii itselleen omanlaista seuraa, vapaata.

        Timppa on nainen! Naurettavia kirjoituksia..ensin ero ja sitten uusi suhde! Jokaisen on parempi elää puhtaassa ilmapiirissä. Salailijat saavat salata lopun elämäänsä, onko se tervettä? Kysyn vaan!

        Sinä itse et ole terve! Vittu mikä ämmä

      • nautiskelija2
        huhuh kirjoitti:

        Sinä itse et ole terve! Vittu mikä ämmä

        Itse olen asumuserossa, ukko ei halua avioeroa. En luota mieheen, että pystyisi olemaan uskollinen, jos jatkaisimme. Kerran kun pettää, niin on taipumus jatkaa pettämistä. Niinpä harkitsen vakavasti eroa ja muutenkin haluan nähdä, en etsimällä, löytyykö niitä luotettavia miehiä vielä tästä maailmasta.

      • 10+5
        toisenlainenkakkonen kirjoitti:

        Ootko sä oikeasti mies? Mä olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Pettävien miesten kanssa on parempi ottaa seksi seksinä ilman turhia odotuksia. Ei kenenkään liittoon pääse kolmatta ellei se liitossa oleva itse sitä halua. Ja se ei ole puolison vika vaan pelkästään pettäjän.

        Ei petetyt tuota halua uskoa. Itsesuojelureaktio vai mikä lienee kyseessä? Mutta kun aika kuluu käryn käytyä luulisi jokaisen tajuavan, kuka oli se syyllinen tapahtuneeseen.

        Olen varmaan poikkeuksellinen ex-vaimo. Syytän pettämisestä vain ex-miestäni, en niitä naisia ketä hän sutas viikseen.
        Järkyttävän paljon täältä lukee just tuota, että vaimot (ja ilmeisesti heidän ystävänsä myös?) syyttävät näitä kakkosia/kolmosia miehensä petturuudesta. Itse tiedän kokemuksesta, että kyllä liitto oli kuralla kun siihen kolmannet osapuolet pääsi. Itse en pettänyt, mies petti. Mutta syytän tästä vain meidän kahden sopimattomuutta yhteen, aviolittomme oli lähes seksitön lopulta. Oli kuin kaksi kaverusta yritti yhteisiä lapsia kasvattaa. Ei ihme, että mies lähti lämpimämpään syliin. Erota älysin vasta kun mies jäi toistuvasti kiinni pettämisistään (aina satunnainen pano, ei tietääkseni pitkiä salasuhteita) Siinä vaiheessa oli pakko jo katsoa peiliin ja myöntää itsellekin, ettei lapset ole syy pysyä naimisissa miehen kanssa, jota ei halua millään muotoa miehenä.

      • toisenlainenkakkonen
        10+5 kirjoitti:

        Aivan kuin olisin lukenut omaa elämääni. Näin se on. Noin minäkin ajattelin miehen pettämisen paljastuttua. Ei me vaan sovittu toisillemme lapsista huolimatta. Ja oli mussakin omat sietämättömät vikani. Siksi mä ihmettelen tuota vieraiden naisten syyttämistä. Onko se itsesuojelukeino vai mikä? Totuuden pakenemisesta ei seuraa mitään hyvää.

        Mä tiedän tekeväni väärin, koska mulla on suhde varattuun mieheen. Mä tiedän, miltä petetystä tuntuu. Suhde perustuu seksiin ja mukavaan yhdessä oloon. Ei mulla ole tarkoituksena kostaa kellekään omaa petetyksi tulemista. Omatunto soimaa todella kovaa välillä. Mutta kun mä tykkään siitä miehestä. Eniten kuin kenestäkään ikinä ennen. Saa kivittää.

      • entykkäämoralistista
        Moralisti! kirjoitti:

        Mies jolla on aidosti puhdas sydän ei ota kumppanikseen entistä kakkosta sitä on turhaa kuvitella! Mies, joka ei ole epärehellinen pettäjä etsii itselleen omanlaista seuraa, vapaata.

        Timppa on nainen! Naurettavia kirjoituksia..ensin ero ja sitten uusi suhde! Jokaisen on parempi elää puhtaassa ilmapiirissä. Salailijat saavat salata lopun elämäänsä, onko se tervettä? Kysyn vaan!

        Nyt meni jotain ohi. Mies joka ei ole epärehellinen pettäjä? Eikö pettäjät ole aina epärehellisiä? Kai sä kuitenkin moralistina tarkoitit, että ensin pitää erota ja sitten vasta harkinta-ajan jälkeen etsiä uusi puoliso?

        Sä myös väität, että mies joka pettää on niin puhdassydäminen ettei ota kakkostaan vaimokseen vaan etsii jonkun muun. Mikäs logiikka tuossa on? Huvikseen ukko panee vieraita, jää kiinni, tulee ero (vaimon halusta tietysti) ja sitten ukko etsii naisen, joka ei ole ikinä varattujen kanssa vehdannut. Voi jeesus.

      • kiitos moralisti
        huhuh kirjoitti:

        Sinä itse et ole terve! Vittu mikä ämmä

        Eikö ole hienoa, että moralisti tällä palstalla julistaa ehdotonta totuuttaan? Nimittäin me muut tajutaan, että meillä järki sentään päässä on ja tajutaan, ettei elämä ole kenenkään kohdalla noin ehdotonta. Kiitos siitä moralistille.

        Ehkä me muut vain ei tajuta hänen tapaansa ajatella. Mutta jos hän elää kuten kirjoittaa, niin voi olla hemmetin tylsää hänen elonsa. Käyttää aikansa muiden tuomitsemiseen eikä näe erilaisia vivahteita. Veikkaan että on petetty, reippaasti keski-ikäinen, vanhoillisten vanhempien kasvattama nainen. Ihan pihalla elämästä yleensäkin, kun luulee, että pettäminen on pahin asia mitä ihmistä voi kohdata.

      • dgsdhhdjj
        toisenlainenkakkonen kirjoitti:

        Aivan kuin olisin lukenut omaa elämääni. Näin se on. Noin minäkin ajattelin miehen pettämisen paljastuttua. Ei me vaan sovittu toisillemme lapsista huolimatta. Ja oli mussakin omat sietämättömät vikani. Siksi mä ihmettelen tuota vieraiden naisten syyttämistä. Onko se itsesuojelukeino vai mikä? Totuuden pakenemisesta ei seuraa mitään hyvää.

        Mä tiedän tekeväni väärin, koska mulla on suhde varattuun mieheen. Mä tiedän, miltä petetystä tuntuu. Suhde perustuu seksiin ja mukavaan yhdessä oloon. Ei mulla ole tarkoituksena kostaa kellekään omaa petetyksi tulemista. Omatunto soimaa todella kovaa välillä. Mutta kun mä tykkään siitä miehestä. Eniten kuin kenestäkään ikinä ennen. Saa kivittää.

        Mikä lortto! Itse joutunut petetyksi, ja jakaa persettä varatulle. Varnaan tiedät, ettei mikään sen helpompaa kun varattu saada vipuun. Varmaan haluat ukon itsellesi, etkä välitä vittujakaan, miten puolisolle ja perheelleen käy.

      • Iltapäivän hauskat
        entykkäämoralistista kirjoitti:

        Nyt meni jotain ohi. Mies joka ei ole epärehellinen pettäjä? Eikö pettäjät ole aina epärehellisiä? Kai sä kuitenkin moralistina tarkoitit, että ensin pitää erota ja sitten vasta harkinta-ajan jälkeen etsiä uusi puoliso?

        Sä myös väität, että mies joka pettää on niin puhdassydäminen ettei ota kakkostaan vaimokseen vaan etsii jonkun muun. Mikäs logiikka tuossa on? Huvikseen ukko panee vieraita, jää kiinni, tulee ero (vaimon halusta tietysti) ja sitten ukko etsii naisen, joka ei ole ikinä varattujen kanssa vehdannut. Voi jeesus.

        Moraalittomat eivät tietenkään tykkää moralistista sillä hänellä on selkeä näkemys uskottomuudesta! Se on vain nilviäisten tapa ratkaista ongelmansa!
        Joutuuhan siinä hiukan omaa asennettaan ja elämäntapaansa funtsaamaan, nimittäin jos siellä ylhäällä on vielä jotain jäljellä!

        Entykkäämoralistista-kommentoijalla on sisälukutaito vähän hakusissa!

      • Totta joskus
        kiitos moralisti kirjoitti:

        Eikö ole hienoa, että moralisti tällä palstalla julistaa ehdotonta totuuttaan? Nimittäin me muut tajutaan, että meillä järki sentään päässä on ja tajutaan, ettei elämä ole kenenkään kohdalla noin ehdotonta. Kiitos siitä moralistille.

        Ehkä me muut vain ei tajuta hänen tapaansa ajatella. Mutta jos hän elää kuten kirjoittaa, niin voi olla hemmetin tylsää hänen elonsa. Käyttää aikansa muiden tuomitsemiseen eikä näe erilaisia vivahteita. Veikkaan että on petetty, reippaasti keski-ikäinen, vanhoillisten vanhempien kasvattama nainen. Ihan pihalla elämästä yleensäkin, kun luulee, että pettäminen on pahin asia mitä ihmistä voi kohdata.

        "Mies jolla on aidosti puhdas sydän ei ota kumppanikseen entistä kakkosta "

        Sori, kakkoset, mutta joidenkin kohdalla, tämä on totta. Motiivi vain ei ole puhdas sydän vaan itsekkyys. Jos kakkonen kärysi pettäjän kotiin, lapsi- ja sukusuhteiden vuoksi, pettäjä lemppaa itse kakkosen. Onhan noita muitakin otettavia, kunnon pettäjällä.

    • adgshs

      Kyllä se pettämä puoliso on syyllinen, hän tekee sen ratkaisun.
      Mutta jos kakkonen on ollut tietoinen asiasta, niin kyllä siinä vaiheessa hänkin ansaitsee pienen moraalisaarnan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2802
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      259
      2792
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2395
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      207
      1876
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1348
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      49
      1245
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1162
    Aihe