Automaattipilssipumppu 80-luvn skandiin

Santtu 31

Törmäsin juuri ensimmäistä kertaa vakuutusehdoissa uuteen tai aiemmin ohi menneeseen ehtoon jonka mukaan uppoamisvahinkoja ei korvata ellei veneessä ole asianmukaista automaattista pilssipumppua.

80-luvun skandissa on tähän asti pärjätty manuaalisella pilssipumpulla ja saaristopurjehduksessa kaikki pilssiin päätynyt vesi on ollut sinne ihan itse kaadettua. Eihän tuo nyt suuri kustannus tai työmääräkään ole pumppua pilssiin sijoittaa, mutta mitenkäs muilla:

Kuinka yleistä on että vesillä vastaan tulevat kanssapurjehtijat ovat laillani vain katsastussääntöjen mukaisella manuaalipumpulla varustautuneita?

27

1221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halpa investointi!

      Eikö turvallisuusvarustuksessa voisi käyttää myös itsenäistä ajattelua vai pitääkö tehdä vain se, mitä katsastusmääräyksissä luetellaan?
      Halvimmat automaattikatkaisijalla varustetut sähköiset pilssipumput lienevät 20 euron hintaluokassa. Sellaisen pumppausteho voi olla yli 1000 litraa tunnissa. Ainakin uppoaminen hidastuu halvankin automaattipumpun ansiosta, jos satamaseisokin aikana sattuu tulemaan vuoto vaikkapa moottorin raakavesipumpusta tai jos pesualtaan meriveden jalkapumppu alkaa vuotaa. Vuotoja kyllä syntyy eri syistä eikä välttämättä juuri silloin, kun itse olet veneessäsi!
      Hyvä, jos vakuutusyhtiöt ovat kiinnittäneet huomiota olellisiin turvallisuusvarusteisiin. Myös laponestoventtiilien tulisi olla pakollisia. Vaatiiko katsastus niitäkään?

      Omassa brittiläisessä 33ft veneessäni on venevalmistajan toimesta kaksi autom.kytkimellä varustettua sähköpumppua ja kaksi manuaalista tyhjennyspumppua vakiovarusteina. Siksi en ole seurannut, mitä katsastus sanoo sähköpumpuista. Myös ed veneessäni oli autom. pilssipumppu vakiovarusteena. Se ettei oma vene ole vielä kertaakaan vuotanut, ei todista automaattista sähköistä tyhjennyspumppua tarpeettomaksi!

      Muistattehan tapauksen, jossa ruotsalaisvalmisteinen vene upposi Bermudan lähelle vuodon takia. Vuoto oli hallinnassa usean vrk ajan siihen sakka, kunnes sen ainoa sähköpumppu lakkasi toimimasta. Pariskunta oli kotimatkalla pallonkierrolta eikä hallinnut vannasputken vuotoa käsipumpulla eikä vuodon tukkiminen onnistunut.

    • kauanko jaksaa?

      Mietin just että tuollaisen järkevän hintaisen automaattipumpun voisi murjaista omaankin veneeseen. Mutta kauanko pienveneen akku pyörittää tuollaista pumppua? Oletetaan vaikka sellainen pikku vapaa-ajan akku ja pikkuvene, ja oletetaan vielä että muuta sähköä ei ole päällä, akku on täynnä ja aurinkokenno kannella suorittaa välillä ylläpitolatausta.

      • laskutehtävä

        Jos päädyt vaikkapa Bilteman pumppuun, niiden virrankulutukset näet tästä: http://www.biltema.fi/BiltemaDocuments/Manuals/25-9751_man.pdf
        Jos valitset 21.90 euron hintaisen, sen pumppaustehoksi ilmoitetaan 63 litraa minuutissa ja virrankulutukseksi 5 A.
        Jatkon voit laskea itse, koska vain sinä tiedät veneesi akkukapasiteetin. Jos käytät 50 Ah, pumppu pyörii 10 tuntia. Aika paljon vettä se ehtii sinä aikanakin pumpata, eikö vain?

      • Johnson pump
        laskutehtävä kirjoitti:

        Uskotko tosiaan bilteman pumpun käyvän edes tuntia yhtäjaksoisesti!

      • käyttötesti tarpeen?
        Johnson pump kirjoitti:

        Uskotko tosiaan bilteman pumpun käyvän edes tuntia yhtäjaksoisesti!

        En ole kiinnostunut uskon asioista. Bilteman pumput otin sähkönkulutustietojen esimerkeiksi. Saman hintaluokan pumppuja on esim. svb:n verkkokaupassa http://www.svb24.com/en/seatec-bilge-pump.html
        Johnsonin pumppu taisi olla 50 euron hintaluokasta ylöspäin.

        Jos on olemassa vahvoja epäilyksiä tyhjennyspumppujen kestävyydestä, annapa käyttötestin vinkki esim. Venemestari-lehdelle! Halpispumput käyntiin ja katsotaan milloin ne simahtavat!

        Jos esimerkiksi ottamani Bilteman pumppu kävisi edes tunnin, se ehtisi pumpata 3780 litraa. Eikö sekin olisi parempi veneessä kuin ei ollenkaan pumppua?

      • Bossu

        Mulla on koko kesä ollut 7m avofiskarissa automaattipumppu, ja hyvin on riittänyt akku, vaikka välillä ei ole pariin viikkoon startattu ja on ollut sateista. Veneessä on vain starttiakku. Sama vene upposi kerran, se olisi vältetty automaattipumpulla.

    • pumppua

      Tyypillisesti automaattiset pilssipumput ovat ns keskipakopumppuja, joiden tuotto ilmoitetaan ilman korkeuseroa, eli ovat todellisia lähinnä silloin jos tyhjennät pumpulla vaikkapa punkan päällä olevaa ämpäriä. Pilssiä ne tyhjentävät hitaammin, koska korkeusero tuottaa vastapainetta. Lisäksi pitempi letku tuottaa virtauksessa vielä lisää vastapainetta, ja nuo pumput on mitoitettu varsin ohkaisille letkuille, joten vastapainetta tulee merkittävän paljon.
      Akut eivät useinkaan ole käytännössä täysiä, joten automaattisen pilssipumpun olemassaolo ei todellakaan välttämättä estä uppoamista vuodon sattuessa, mutta sellainen kannattaa tietysti olla siitä huolimatta jos se vaikuttaa mahdollisiin vakuutuskorvauksiin tuhansia euroja.
      Kaikki pilssipumput eivät tietenkään toimi yhtämittaa edes vuorokautta, vaikka virtaa riittäisikin. Lisäksi tuollainen pieni uppopumppu tukkeutuu helposti, jos vuodon seurauksena pilssiin syntyy mitä tahansa mössöä, vaikkapa paperista.

      Oikesti vuodon sattuessa kapasiteetiltaan vähintään 100 litraa minuutissa todellisella korkeuserolla tuottava uppopumppu olisi hyödyllinen, jos se vaan saisi jostain riittävän kauan virtaa toimiakseen.

      • Juuhansson

        Mulla on veneessä Johnson L550 UC siinä on pumpun kanssa yhteen rakennettuna automaattikytkin jossa ei ole liikkuvia osia, tuo pumppu on toiminut moitteetta pitkään. Uskallan suositella muillekin

    • ppolkhytfd

      Mikäs vakuutusyhtiö on tälläisiä ruvennut vaatimaan?

      • pumpun ääni varoitti

        Vaikka mikään vakuutusyhtiö ei automaattipumppua vaatisikaan, eikö sellainen joka tapauksessa kannattaisi asentaa. Kustannuskin on kohtuullinen.

        Lisään keskusteluun yhden pointin automattipumpun puolesta. Kaukana rannikoista purjehtiessani pilssipumppu käynnistyi yllättäen. Pilssipumpun ääni on vuodon varoitussignaali! Vuotokohta löytyi kohtalaisen pian. Se oli moottorin lämmönvaihtimen rikkoutunut tiiviste. Vettä tuli lorisemalla. Vuoto loppui, kun moottorin jäähdytysveden läpivientihana suljettiin. Rikkoutunut tiivisterengas poistettiin päivänvalossa ja korvattiin Permatexilla.
        Ellei pilssipumpun ääni olisi varoittanut, vesi olisi todennäköisesti ehtinyt nousta turkkilevyjen päälle ennenkuin vuoto olisi huomattu (näin kävi erään veneen vessan tulviessa). Mitä enemmän vettä on pilssissä sitä kauemmin kestää vuotokohdan paikantaminen.

      • Vanha Ohlson
        pumpun ääni varoitti kirjoitti:

        Hyviä pointteja automaattipumpun puolesta edellä. Onko tietoa tai kokemusta miten hälytyksen saisi kännykkään ?

        Venehän seisoo enimmän ajan laiturissa ja silloin ei olla itse kuulemassa tai näkemässä.

        Vai onko vuototilanne todennäköisempi liikkeellä ollessa, poislukien tietysti karilleajot.

      • hälytys kännykkään
        Vanha Ohlson kirjoitti:

        Hyviä pointteja automaattipumpun puolesta edellä. Onko tietoa tai kokemusta miten hälytyksen saisi kännykkään ?

        Venehän seisoo enimmän ajan laiturissa ja silloin ei olla itse kuulemassa tai näkemässä.

        Vai onko vuototilanne todennäköisempi liikkeellä ollessa, poislukien tietysti karilleajot.

        Täsä youtubevideossa esitellään muutama järjestelmä, jolla pilssipumppu hälyyttää matkapuhelimeen:
        https://www.youtube.com/watch?v=TaK5q6NrlJM
        Verkkokaupoissa näkyy olevan eri hintaisia hälytysjärjestelmiä.

      • Lämmönvaihtimen
        pumpun ääni varoitti kirjoitti:

        Vaikka mikään vakuutusyhtiö ei automaattipumppua vaatisikaan, eikö sellainen joka tapauksessa kannattaisi asentaa. Kustannuskin on kohtuullinen.

        Lisään keskusteluun yhden pointin automattipumpun puolesta. Kaukana rannikoista purjehtiessani pilssipumppu käynnistyi yllättäen. Pilssipumpun ääni on vuodon varoitussignaali! Vuotokohta löytyi kohtalaisen pian. Se oli moottorin lämmönvaihtimen rikkoutunut tiiviste. Vettä tuli lorisemalla. Vuoto loppui, kun moottorin jäähdytysveden läpivientihana suljettiin. Rikkoutunut tiivisterengas poistettiin päivänvalossa ja korvattiin Permatexilla.
        Ellei pilssipumpun ääni olisi varoittanut, vesi olisi todennäköisesti ehtinyt nousta turkkilevyjen päälle ennenkuin vuoto olisi huomattu (näin kävi erään veneen vessan tulviessa). Mitä enemmän vettä on pilssissä sitä kauemmin kestää vuotokohdan paikantaminen.

        kenno alkoi vuotaa ja lorottaa vettä korkin reiästä pilssiin. En tiedä mistä olisin sen lopuksi huomannut jos ei automaattipilssipumppu olisi alkanut huutaa pumpatessaan. Kahden käsipumpun lisäksi minulla on 2 pientä automaattipumppua 90l/min ja kaksi isompaa ei-automaattia 200l/min. Sähköpumppu ja käsipumppu voivat olla sarjassa samassa letkussa.

      • samaan letkuunko??
        Lämmönvaihtimen kirjoitti:

        kenno alkoi vuotaa ja lorottaa vettä korkin reiästä pilssiin. En tiedä mistä olisin sen lopuksi huomannut jos ei automaattipilssipumppu olisi alkanut huutaa pumpatessaan. Kahden käsipumpun lisäksi minulla on 2 pientä automaattipumppua 90l/min ja kaksi isompaa ei-automaattia 200l/min. Sähköpumppu ja käsipumppu voivat olla sarjassa samassa letkussa.

        Miksi asentaisit kaksi erilaista pumppua samaan letkuun? Eikö varmempi ratkaisu ole oma letku kummallekin takaiskuventtiilit estämään veden kiertäminen letkusta takaisin pilssiin.

        Letkun läpimitta riippuu pumpun tehosta. Tavallisesti se on 38 mm käsikäyttöisille pilssipumpuille ja tehokkaille sähköpumpuille (esim. Johnson suurtehopumppu). N. 100l/min uppopumpuissa, esim. Whale ja Johnson, letkuliitäntä on 29 mm putkelle ja kaikkein pienimmissä, n. 50l/min pumpuissa 19mm.

        Ehdottamasi pumppujen sarjaan asennus lisännee viratausvastusta ja voinee vaikeuttaa toista pumppua tai molempien pumppujen samanaikaista käyttöä? Onko asennustavastasi käytännön hyötyä? Miksi ei automaattikytkintä jokaiseen sähköpumppuun?

      • Virtausvastusta
        samaan letkuunko?? kirjoitti:

        tuo lisännee varmasti, tosin eikö takaiskuventtiilikin lisää hiukan? Asennustavan hyöty oli vain sen helppoudessa. Isompia sähköpumppuja - jotka vievät 18A/kpl - olen ajatellut käyttää vain ollessani paikalla - kone käynnissä jne. esim törmäyksessä johonkin terävään. Niissä ei ole läpivientejä vaan pitkät letkut jotta ylettyvät lähes veteen asti ja auttavat lapolla pumppua.

    • Santtu 31

      Tuo pumpun äänen varoituselementti on ollut itselläkin mielessä. Muuten turvallisuusmielessä omassa päässä vaan sähköpumppuun pidempään luottaminen ei ole kovin korkealla. Mielummin pidetään vuoto kurissa. Isomman vuodon sattuessa black-out on myös mahdollinen (akut aika alhaalla) jolloin turkilla asti loiskuva tyhjennystarve on hoidettava manuaalimenetelmin.

      YachtPool tuota ehdoissaan vaatii. Tosin ainakin mainontansa mukaan ovat myös ainoa joka korvaa satamaan läpiviennin viasta uponneen veneen joten tuota vasten vaatimus kuullostaa kohtuulliselta. Kuten kaikki totesitte - tämä ei ole oikeasti kustannuskysymys - joten siis lisää askartelua tiedossa.

      • ks opetusvideot!

        Ajatusmallissasi on heikkouksia. Sähköpumppu ei ole manuaalisen tyhjennyspumpun korvaaja, vaan lisäapu vuotoveden poistoon. Vuototilanteessa on oleellista sekin, että pystyt mahdollisimman nopeasti selvittämään vuodon syyn. Se vaikeutuu, jos vuodon kurissa pitäminen vaatii jatkuvaa käsin pumppaamista ja miehistösi on pieni tai olet yksin.
        Vesilastin täytyy olla aika suuri ennenkuin akutkin ovat veden alla ja sähköt loppuvat. Käytännössä se merkitsisi vedenoinnan nouseen salongin sohvien korkeudelle. Ei kai akkuja yleensä ole sijoitettu alas pilssiin, vai onko?
        Yachting Monthlyn (vai oliko Yachting Worldin?) julkaisemissa youtube-opetusvideoissa käsitellään vuototilanteita. Ne kannattaa katsoa! Tietenkin vuoto koetetaan pitää kurissa. Se on hankalaa ellei vettä saa riittävästi poistettua, jotta vuotokohta selviää. Joskus vuoto ei ole hallittavissa niinkuin jo kerrotussa vannasputken tapauksessa.

      • ilman vakuutusta jee

        Meillä oli Yahctpoolin vakuutus, omavastuu oli 1000 (-2000?) euroa ja ehtoja tarkkaan lukiessani tuli sellainen olo ,ettei vakuutusmaksua kannata maksaa; pitää olla täystuho tai vastaavaa, että korvauksia saa. 1000 eurolla korjaa venettä itse paljon ja ei tarvitse tapella vakuutusyhtiön kanssa.

        Ilman vakuutusta jos veneilee sattaa olla myöskin enemmän kiinnostunut veneen kunnosta. Pelolla markkinoiminen on tehokasta ja pelkoon perustuvat vakuutukset. Ei kannata pelätä vaan toimia fiksusti.

    • kaksi pumppua

      Nuo pumpun tehovaatimukset eivät ole tästä maailmasta. Veneeseen ei tarvita mitään paloruiskua. Jo 10l tunnissa on aika paljon. Se on jatkuvana käyntinä 240 litraa vuorokaudessa.

      Todellisuudessa jos veneeseen tulee sellainen vuoto, joka tarvitsee 100 tunnissa pumppaustehoa, veneen akku loppuu ennen kuin vuoto ehditään korjaamaan.
      Pilssipumput eivät käy jatkuvasti vaan jaksoittain.

      Paperinpalat pilssissä tukkii kaikki pumput myös sen 1200 l version. On turha hankkia isompaa pumppua roskan takia, tärkeämpi on pitää pohja puhtaana ja laittaa pumppu sellaiseen paikkaan, johon ei roskaa ulkoa tule.

      Jos tarkoituksena on hakea pumppua merellä tapahtuvan vuodon varalle, ne ova isompia ja käynnistetään erikseen. Ei pidä sekoittaa pilssipumppua ja tyhjennyspumppua toisiinsa. Iso pumppu on huono pilssipumppuna koska sen virrankulutus on enimmäkseen käynnistyksestä johtuvaa eikä pumppausta ole kuin hetken verran.

      Pilssipumppu on sopivan kokoinen ja tarkoitettu normaaliin pilssin kuivana pitämiseen

      • ei lelupumppua!

        Mielipiteesi poikkeaa omastani ja myös kokemuksestani.
        Sähköisissä pilssipumpuissa on tavallisesti vaihtokytkin MAN-0-AUTO. Itse pidän sen purjehtiessa ja satamassa auto-asennossa. Pilssin pesussa tai pumpun testauksessa asento on manual.
        Minun mielestäni 10 litraa tunnissa on mitättömän pieni tyhjennysteho. Miksi sellainen lelu pitäisi veneeseen hankkia? 100 litraa minuutissa ei ole mitenkään harvinainen pilssipumpun nimellisteho. Pienen Marcon uppopumpun tehoksi ilmoitetaan 63 litraa minuutissa, virrankulutus on 5A. Miksi akkusi ehtisi tyhjentyä ennenkuin löydät vuotopaikan? Tietysti inhimilliset kyvyt ovat yksilöllisiä.
        Katsopa minkälaisia vastauksia saat hakusanalla "pilssipumppu" tai "bilge pump"!

        Pilssipumppujen asennuksessa on syytä käyttää takaiskuventtiileitä estämään veden pääsy pilssipumpusta toiseen, jos käsipumpulla ja sähköpumpulla on yhteinen runkoläpivienti. Kaikissa pilssipumpuissa on tai pitäisi olla siivilä estämään roskien pääsy pumppuun. Huolellinen kippari tietenkin pitää pilssin puhtaana ja kuivana.
        Merellä sattuvassa vuototilanteessa ei tule akkukapasiteetin ongelmaa pilssipumpun takia, jos moottori on käynnissä.

      • opetusvideot

    • Vastuuvakuumi

      Useimmat Vakuutusyhtiöt eivät korvaa kulumisesta johtuvia uppoamisia. Pääsääntöisesti syynä on läpivienti johon on tullut sinkkikato, letkunkiristin ruostunut ja letku irronnut jne. Täytyy olla todella onnekas, että vakuutusyhtiö korvaa laituriin uppoamisen. Lukekaapa ne vakuutusehtonne.

      • oma valinta

        Onkohan noin?
        "Alandia korvaa vahingot, jotka syntyvät:

        - jos vesi äkillisesti ja ennalta-arvaamatta tunkeutuu sisään rungosta, läpivienneistä ja niiden putkiliitoksista tai niihin johtavista letkuista
        …. "

    • Ryds

      Avainsana on tuo "äkillisesti". Jos esim. letkunkiristin on ruostunut eikä sitä tästä huolimatta ole vaihdettu, kyse ei ole yllättävästä tapahtumasta. Ei siis korvata!

      • Tyrnäväntorpedo

        Äkillisesti ei ole se ongelma vaan ennalta-arvaamatta. Huonokkuntoisen yhteen tai muun rakenteen pettäminen ei ole ennalta-arvaamatonta, jos huoltoa tai tarkastusta ei ole tehty. Voisi jopa sanoa, että joskus ne hajoavat varmuudella ja silloin vettä tulee äkillisesti.

      • lukija1

        Mites se vaatimus pilssipumpusta? historioitsijat....

      • Ex-Santtu31

        Toi vaatimus oli aikoinaan Yacht-Poolin vakuutuksessa, tarkkaa sanamuotoa ennenää muista. Nykyinen vene ei ole enää 80-luvun skandi eikä vakuutus YP.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe