Tänään se alkaa ! Upeaa uusi lastensairaala

lasten eteen tehdään

Tänään alkaa uuden lastensairaalan rakentaminen Meilahteen. Aivan upea asia, sen siitä tekee tämä rahoitusmuoto. Kuinka me tavalliset suomalaiset olemme kantaneet kortemme kekoon ja 30 miljoonaa alkaa olla kasassa.
Tällainen valaa kyllä uskoa, me muodostamme yhteiskunnan ja voimme asioihin vaikuttaa.
Itse lahjoitin toki häviävän pienen summan asialle, mutta itselle se oli iso uhraus. Kuitenkin hyvän asian puolesta voi hieman vyötä kiristää ja elää huonolla ruoalla kuukauden pari, kun tuloksena on hyvä mieli ja tunne osallisuudesta upeaan hankkeeseen.

16

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsellinen

      No onhan tuo toki hyvä asia, että saadaan lapsille uusi sairaala.

    • Rahat Hurrlsäätiölle

      Veikko Simpanen (SDP) osaa kertoa taustoja sairaalalle:

      Hankkeen toteutussuunnitelma sisältää todella kummallisuuksia.

      Tosiasiassa suunnitelmana on julkisilla eli kuntien ja valtion varoilla rakentaa yksityisen ruotsinkielisen säätiön omistukseen uusi lastensairaala. Alustavan rahoitussuunnitelman mukaan uudesta lastensairaalasta säätiön tavoitteena on rahoittaa keräysvaroilla 30 milj. €, valtio rahoittaa rakentamista 40 milj. € ja kuntayhtymä HUS 40 milj. €.

      Lisäksi suunnitelman mukaan rakennuskustannusten rahoittamiseksi säätiö ottaa lainaa 50 milj. €. Suunnitelman mukaan sairaalarakennus tulisi säätiön omistamaksi ja rakennuksen vuokraisi säätiöltä pitkäaikaisella sopimuksella HUS- kuntayhtymä. HUS joutuisi sairaalan vuokralaisena rahoittamaan vuokralla myös säätiön 50 milj. euron suuruisen lainan lyhennykset, korot sekä muut lainanhoitokulut.

      Suunnitelman mukaan kuntien rahoitusosuus rakentamiskustannuksista HUS- kuntayhtymän kautta olisi käytännössä 90 milj. € lainojen korot ja muut lainojen hoitokulut, valtion 40 milj. € ja säätiön vain keräyksellä saatava mahdollinen 30 milj. €. Suunnitellulla järjestelyllä säätiö saisi omistukseensa nyt aiotulla toteutusmallilla tämän vuoden rahan arvolla 160 milj. euron omaisuuden sijoittamalla itse siihen vain keräämänsä 30 milj. €. Kaiken muun maksaisivat kuntayhtymä ja valtio.

      Mielestäni on perusteltu syy kysyä, onko tämä oikein? Eikö rakennuksen omistusjärjestelyt pitäisi olla vähintäänkin oikeudenmukaisesti rahoittajien lopullisen rahoitusosuuden mukaiset, jos rakennusta ei voida jostakin syystä rakentaa kuntayhtymän omaisuudeksi?

      Tai miksi HUS ei itse ota tuota vuokrallaan säätiölle kuitenkin maksamaansa 50 miljoonan euron lainaa itse suoraan ja samalla lastensairaalaa omistukseensa?

      On vielä huomioitava, että todellinen kustannustaso rakennuksesta ja sen muusta varustamisesta voi ylittää huomattavasti nyt alustavasti arvioidun euromäärän. Uusi tiloiltaan nykyaikainen lastensairaala on tarpeellinen, vaikka nykyistä vastikään peruskorjattiin ja laajennettiin yli 25 milj. euron investoinnilla, mutta yhtä tarpeellisia ovat myös 80 vuoden ikäisen Töölön sairaalan ja Syöpäklinikan korvaavan uudisrakennuksen toteuttaminen mahdollisimman pian rakennusten kunnon, ahtauden ja vanhanaikaisuuden johdosta sekä Uudenmaan väestökehityksestä ja väestörakenteesta johtuvan hoitotarpeen muutoksen johdosta.

      Töölön sairaalakiinteistö voitaisi uuden traumasairaalan Meilahteen valmistuttua myös myydä ja käyttää myyntitulot HUS- kuntayhtymän talouden vahvistamiseen.

      • älä valita

        Työnnä sinä vaikka peukku sinne takapuoleesi hurrivihaaja. Pääasia on lapsille sairaala, sinusta sellainen on näköjään sivuseikka.
        Pienen lapsen vanhempana minua riepoo tuollainen tyyppi, jolla ei ole muuta mielessä, kuin höpertää, kuinka on taas väärin tehty. Olit turakainen itse hoitanut keräyksen vaikka niin, että et olisi huolinut hurrien rahoja.

        Hyvä hurrit kun olette pystyneet vetämään tuollaisen projektin, ja saada vuodessa kerättyä 30 miljoonaa lasten sairaalalle.

      • upea asia

        Ei voisi vähempää tuo jargoni kiinnostaa. Lapsille tulee sairaala ja tomerasti toimineet ihmiset sen ovat mahdollistaneet.
        Niin kuin älä valita nimimerkki jo sanoi, olisit itse pistänyt asian vireille ja hommannut varat siihen. Kun et siihen selvästikään kyennyt, niin älä valita turhasta.
        Tuollaisten valittajien tekemiset jäävät valitusten asteille, muuhun heistä ei sitten ole.
        Upeaa kun saamme uuden sairaalan lapsillemme, luultavasti kukaan tarvitseva ei ovelta käänny, sen takia kuka on keräyksen järjestänyt.

    • Muuten hyvä kirjoitus, mutta miksi pitää jo otsikossa loukata? Eikö mitenkään voi olla asialinjalla.

      Loukkaava otsikko saattaa houkutella henkilöitä, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita asiasisällöstä ja toisaalta karkoittaa samasta syystä asiasisällöstä kiinnostuneet henkilöt. Kummassakin tapauksessa asiallinen vastine jäänee saamatta.

      Itse asiasta eli sairaala vuokralla: se on nykyisin monesti niin ettei päätoimialaan kuulumattomia asioita oteta riesaksi. Rakennuksen omistaminen tuottaa ajan mittaan hankaluuksia ellei ole palkannut joukkoa kiinteistönpidon ammattilaisia itselleen.

      Sen sijaan jos on vuokralla rakennuksessa hyvillä ehdoilla niin kiinteistöyhtiön kuuluu pitää rakennus jatkuvasti kunnossa tai ei hyvää seuraa. Vuokralaisen ei tarvitse sietää homeisia tiloja, vaan voi irtisanoa tällaiset huonetilat. Kiinteistönomistaja taas ei halua joutua tällaiseen tilanteeseen, koska vuokralainen ei maksa.

      Kiinteistönomistaja tuskin voi kovin helposti vuokrata edelleen tällaista erikoistilaa, joka on varta vasten rakennettu vuokralaisen erikoistoimialalle. Siksi vuokralainen on pidettävä tyytyväisenä eli tilat aina kunnossa.

      Meilahden tornisairaala takavuosina oli aika huonossa kunnossa. Lieneekö ollut HUS'in omistuksessa? Kunnossapidon puolesta ei kai muuta, kuin toiminnallisuus huomioitu. Kosmeettinen puoli oli vähän niin ja näin. Kolhiintuneet seinät yms.

      Asiaan löytyy varmaan muitakin näkemyksiä.

    • Huijattu lahjoittaja

      Huijattu sairaalahanke

      Perustajat ovat siis pistäneet omaa rahaa 300.000 euroa ja vastineeksi saavat sillä 160 miljoonan sairaalan JA HUS maksaa sairaalasta vuokraa 30 vuoden ajan... jonka jälkeen odottaa putkiremontit yms. jolloin mahdollisesti veronmaksajat ostavat sairaalan ja maksavat kalliit remontit tai jatkavat vuokralaisina. Säätiön pyörittäjät tietävät varsin hyvin, että 30 vuoden kohdalla alkaa tulla kalliita remontteja ja sairaalaan pitää investoida lisää.

      Kenelle rahat siis menevät ja miksi valtio antaa pyörittää tällaista huijausta? Rahojen ei pitänyt alun perin mennä säätiölle ilman valtion omistusoikeutta. Kummakos yksityiset sijoittajat ovat halunneetkin olla mukana, koska saavat ilmaiset rahat.

      Lastensairaala valtiolle, ahneet pitäköön näppinsä erossa.

      • Huijausväitteesi kuullostaa kummalliselta näin Lastensairaalan sivuihin tutustuttuani.

        Varsinkin tuossa alimmaisessa kappaleessa on vastauksia kysymyksiisi.

        "Uuden lastensairaala kustannusarvio on 160.000.000 euroa ( ALV). Näkemys perustuu vuoden 2012 rakentamisen hintatasoon Helsingissä.HANKKEEN RAHOITUS JAKAUTUU NELJÄÄN KOKONAISUUTEEN SEURAAVASTI:

        1. Suomen valtion avustuksen osuus kokonaisrahoituksesta on 40.000.000 euroa.

        2. HUS:n lahjoitus säätiölle on 40.000.000 euroa.

        3. Säätiön osuus on 30.000.000 euroa

        Yleisen rahankeräyksen tavoitteena on saada kerättyä 30.000.000 euroa uuden lastensairaalan rakentamista varten. Kerääjänä toimii sääntöjensä ja tarkoituksena mukaisesti Uusi Lastensairaala 2017 ry, jolla on varainkeruulupa. Tukiyhdistys kanavoi rahankeräyksen avulla saamansa varat Säätiölle neljännesvuosittain.

        4. Vieras pääoma eli laina 50.000.000 euroa. Mikäli tukiyhdistyksen varainhankinnan tavoite ylittyy, pienenee vieraan pääoman tarve.

        Keräyslaki ei salli lahjoitusten pyytämistä ja varojen keräämistä kunnalle tai kuntayhtymälle. Siksi myöskään kuntayhtymä tai valtio eivät voi olla säätiön keskinäisessä kiinteistöosakeyhtiössä osakkaina. Säätiön säännöt mahdollistavat kiinteistön lahjoittamisen HUS:lle tai sen tilalle syntyneelle julkiselle toimijalle. Lastenlinna rakennutettiin aikanaan säätiömallisena ja säätiö myöhemmin lahjoitti kiinteistön HUS:lle."

      • meillä on tarvetta

        Mistä ihmeestä tuollainen negatiivisuus oikein kumpuaa ?
        Selväksi kyllä käy, että sinulla ei ole lapsia, ainakaan semmoisia jotka tarvitsevat sairaalahoitoa aika ajoin.
        Minulla on, ja minä halveksin sinun asennettasi tässä asiassa. Sinua ei kiinnosta lastensairaala pätkän vertaa, se on tässä se asia. Sinä olet sairas vainoharhainen raukka, se noista herjakirjoituksista tulee lähinnä mieleen.
        Kun itse olet tuollainen, ei nähtävästi aivoihisi mahdu sellaista ajatusta kun, ihmiset voivat haluta auttaa ihan oikeasti, eivätkä tavoittele asiassa muuta kuin sairaalaa lapsille.
        Menisit johonkin terapeutille puhumaan noista huijauksistasi.

      • moro moroneille
        meillä on tarvetta kirjoitti:

        Mutta eikö kuule ole s****nan sairasta touhua kun julkiselle terveydenhuolloLle pitää KERJÄTÄ rahaa - kun taas sellainen humpuukilaitos kuin MUSIIKKITALO sai syödä yhteiskunnan ja veronmaksajien kädestä (Veikkauksenkin kautta)!!??

        Niillä rahoilla se lastensairaala olisi pitänyt/voitu rakentaa;olisivat ne lottomiljoonatkin menneet asialliseen tarkoitukseen!

        Mutta tämä pyhä "kulttuuri"-sana..kyllä sen lausuminen saattaa kokoomus- ja muutkin politikot hurmoksen valtaan..ei ole enää julkisesta rahapulasta tietoakaan.
        Muistan, kun LÄÄKÄRI Sirpa Asko-Seljavaara oikein puhkui Guggenheim-intoa radiossa!!!:(

        Koko Töölönlahti taitaa olla väärällään näitä veronmaksajilla tekohuohotettuja turhakelaitoksia ; 0oppera, Kiasma ja Musiikkiluola - NÄMÄ KUULUISIVAT YKSITYISILLLE TAHOILLE kustannettaviksi KAIKKI!

        Joskus tuntuu, että ne pahimmat maalaistollot ovatkin siellä urbaani-cityn ytimessä :P

      • kokeile positiivisuu
        moro moroneille kirjoitti:

        Sinulla näkyy tuo katkeruus pitävän liikkeessä. Ei muuten ole terveyden päälle hyvä käyttövoima. kannattaisi sinun itsesi takia, koittaa hieman korjata asennettasi.
        Aloita vaikka harjoituksella missä koitat tarkastella asioita positiivisuuden kautta.
        Esim. tässä lastensairaala asiassa, ajattele kuinka hyvä että saadaan uusi lastensairaala.

      • kokeile positiivisuu kirjoitti:

        Menee aiheesta sivuun, mutta itsekin usein ihmettelen, miten viha on käyttövoimana joillekin.

        Täällä kirjoituksissa on vihattu hurreja, ryssiä, somaleita aivan erityisesti ja maahanmuuttajia ikäänkuin maahanmuuttajat olisivat yksi yhtenäinen ryhmä ja koko maahan muutto ainoastaan negatiivinen asia.
        Maasta muuttajia ei ole vielä haukuttu, vaikka täältä on muualle muuttaneitakin paljon.

        Ehkä se on niin, että omaa huonoa itsetuntoa kohennetaan lyömällä muita lyttyyn.

        Luotsina olen poistanut avoimet vihakirjoitukset sääntöjen vastaisina.
        Sen seurauksena olen saanut kuulla olevani varsin monipuolinen ihminen; somali, apina, hurri, kokoomuslainen, vihreä... Kommunistiksi ja homoksi ei vielä ole haukuttu, mutta niitä arvonimiä odotellessa ...

      • Eiran Tollo
        traveller111 kirjoitti:

        Itse en suomensuomalaisena tajua ja ymmärrä missä kohtaa ylläolevissa kirjoituksissa on ollut ns. "vihakirjoittelua", vaikka luin jutut kahteen kertaan.

        Onkohan tässä nyt kysymys taas suvaitsevaisuudesta:
        Suvaitsevaisuutta riittää tasan tarkkaan siihen asti, kun kirjoitukset myötäilevät minun ajatuksiani, MUTTA annas olla kun joku kertoo asioista myös sen lantin toisen puolen niin silloin ollaan jo VIHAKIRJOITUKSISSA!

        *traveller111 voisitko kertoa, missä yllä olevissa kirjoituksissa on sitä VIHAA, kun kirjoitat pragmaattisesti itse vihasta:

        " itsekin usein ihmettelen, miten viha on käyttövoimana joillekin."

        .

      • ketjun aloittaja
        Eiran Tollo kirjoitti:

        Eiran tollolle. Lue ajatuksella vaikka tuo moro moroneille kirjoitus. Siinä ei ole kyse mistään kolikon toisesta puolesta, vaan se huokuu pelkkää katkeruutta. Eikä nämä muutkaan sairaala hanketta vastustavat kirjoitukset paljoa muuta ole.
        On hyvin outoa vastustaa hanketta joka tuo lapsille sairaalan, se on minusta pääasia tässä. Minusta on hienoa kun Anne Berner on antanut kasvonsa hankkeelle, ja olemme saaneet noin lyhyessä ajassa kerättävän summan kasaan.

        Miksi tuollainen "viha" ja katkeruus hanketta kohtaan, kun sillä tuotetaan hyvää yhteiskunnalle ?
        Mikä on ruotsalaisuutta vastaan ? He ovat juuri samanlaisia ihmisiä, kun me suomenkielisen nimen omaavat. Nämä "hurri-jutut" ilmaisevat vain sitä katkeruutta, ja mikä ikävintä, ilman mitään syytä. Nämä meidän ruotsinkieliset ovat juuri aivan samoja suomalaisia kuin mitä me suomenkieliset olemme.
        Minusta tuntuu, että tässäkin ketjussa nämä vastustavat kirjoitukset ovat yhden henkilön näppiksestä kotoisin. En ole asiantuntija sairauksien suhteen, joten en halua alkaa arvioimaan, mutta ei ihan terveellä tuollainen tunnu.

      • Eiran Tollo kirjoitti:

        Itse en suomensuomalaisena tajua ja ymmärrä missä kohtaa ylläolevissa kirjoituksissa on ollut ns. "vihakirjoittelua", vaikka luin jutut kahteen kertaan.

        Onkohan tässä nyt kysymys taas suvaitsevaisuudesta:
        Suvaitsevaisuutta riittää tasan tarkkaan siihen asti, kun kirjoitukset myötäilevät minun ajatuksiani, MUTTA annas olla kun joku kertoo asioista myös sen lantin toisen puolen niin silloin ollaan jo VIHAKIRJOITUKSISSA!

        *traveller111 voisitko kertoa, missä yllä olevissa kirjoituksissa on sitä VIHAA, kun kirjoitat pragmaattisesti itse vihasta:

        " itsekin usein ihmettelen, miten viha on käyttövoimana joillekin."

        .

        Alkuperäisestä aiheesta taas sivuun, mutta vastaaan kun kysyt "Eiran Tollo":

        En tarkoita, että täällä nyt olevissa kirjoituksissa on vihapuhetta, vaan niissä joita täällä ei enää ole. Ei ole kovin asiallista nimitellä ihmisiä esim hurreiksi, kuten eräs kirjoittaja teki. Hurrittelukin on vielä varsin pientä kaikkien poistamieni viestien sisältöihin verrattuna.

        Kaikkia poistamiani vihakirjoituksia en muista, mutta sanoisi niitä olevan ainakin sata. Sisällöltään joitakin todella törkeitä, joissa kehotetaan mm tappamaan ihmisiä (juuri aiemmin mainitsemiani ryhmiä) yms. Ne ovat siis niitä todellisia vihakirjoitteluja, jotka voisivat johtaa tämän palstan "slummiutumiseen", joka mielestäni on hyvä ilmaus siitä millaista täällä oli vielä jokin aika sitten.

        Suomi24:n sääntöjä noudattamalla kirjoitukset pysyvät täällä.

        Asiallinen aloitus ja ilahtuminen vihdoin toteutuvasta Lastensairaalasta johti hurritteluun. Voisihan sitä asiallisestiklin kritisoida "kieli keskellä suuta" eikä jo otsikossa tarvitsisi kertoa omasta valmiista nwgatiivisesta asenteesta jotakin kansanosaa kohtaan.

        Linkki FT käsitteellisyystutkija Yrjö Mikkosen artikkeliin:
        http://yrjomikkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83817-vihapuheko-epaselvaa

        Linkki Hesarin juttuun vihapuheesta tehdystä tutkimuksesta:
        http://www.hs.fi/kulttuuri/Tutkimus Vihapuhe kaventaa sananvapautta/a1384137352288

    • Åbobo

      Tässä on turha tehdä kielipoliittinen juttu.
      Kyllä tämä yhteiskunnan varojen siirtäminen yksityiselle säätiölle on ihmetellyt myös meitä ruotsinkielisiä. Me emme ole kaikki säätiöihin kuuluvia eikä rikkaita ja sen vuoksi nyt oleva järjestely on aiheuttanut kysymyksiä myös meidän piirissä.

      On hyvä huomata että me esim pyysimme selvittämään BENSOW-säätiön valtava väärinkäytös joka on meidän mielestä tosi törkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe