Minäkin haluan naimisiin

tai, hetkinen..

Olen monesti miettinyt sitä asiaa että miksi joku haluaa naimisiin nyt heti ja äkkkiä.
Ei olla edes tutustuttu kunnolla ja seurusteluaikaa on takana vasta pari kuukautta. Eihän siinä ajassa opi tuntemaan ketään, saatikka thaimaalaista naista. Eikö sitä saakeli voi odottaa ja ensin tutustua ja mittelöidä että kohtaako tarpeet. En ole saanut päähäni sitä syytä että miksi pitää mennä naimisiin äkkiä ja nyt heti. Eihän suomessakaan tehdä niin. Vai onko kyseessä se pelko että tämä vaimoehdokas löytääkin jonkun paremman. Jos näin on niin eikö se olisi suotavaa toista kohtaa että saa paremman. Ja toisekseen ei se vaimohdokas ole se ainoa joka siellä thaimaassa on, niitä on siellä miljoonia. Jos yksi jättää niin toinen ottaa, pätee myös thaimaassa. Olen nähnyt monen kaverin menevän naimisiin vain parin kuukauden tutustumisen jälkeen ja on niitä vielä hätäisempiäkin ollut.
Tämmösistä hätähousuista ei jää esille kuin tyhmyys ja sitähän tuo hosuminen on. Veikkaan että 95% hätäisistä naimisiin menijöistä tulee katumaan tekosiaan, ennemmin tai myöhemmin, ja yleensä ennemmin.
Koittakaa nyt jumalauta ottaa se järki käteen ja miettikää mitä olette tekemässä.

65

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järki ja housut

      Money , money ------ Tottakai thaitytöillä on kiire naimisiin = vihille =
      pankkikortille . Koko suku tarvitsee avustusta kuka mihinkin.
      Ukot pitäkää järki päässä( ja housut jalassa )

    • persu 21

      minäkin olen joutunut lykkäämään akan tänne tuontia. onhan se 3 kk käynyt täällä pariin kertaan harjoittelemassa. naimisiin on pakko mennä jos haluaa neidin tänne pidemmäksi aikaa. 3 vuotta tunnettu näistä asuttu yhdessä 15 kk. silti vieläkin mietin tätä kulttuuri eroa. toiseksi suomalaiset on rasisteja. siis suurin syy kiirreelliselle naimisiin menolla on suomeen tuonnin vaikeus. tai ainakin pitäisi olla jos taas menee suoraan naimisiin niin on idiootti.

      • phoo kai

        Seurusteluviisumia ei thaikku tytöille suomeen myönnetä. Ei edes palstalla kirjoittelevien rahamiesten hyvin koulutetuille vaimoehdokkaille. Hyvin koulutetut thaimaalaiset naiset ovat yleensä käyneet sen pakollisen 8 vuotta peruskoulua, jonka perusteella opiskelu tai työviisumin saanti suomeen on miltei mahdotonta. Firmansa myynyt tai yötä päivää n. 8 kk vuodessa töitä painavalla ja 4kk vuodessa tyttöystävänsä kanssa lomaileva palstan rahamieskään ei ole niin rahamies, että voisi rahoillaan pysyvästi thaimaassa elellä vaan peffa on kokolailla auki tuon 4 lomakuukauden jälkeen, että Suomeen on päästävä uutta reissua tienaamaan.

        Yhtään niin rakastunutta miljoonamiestä en vielä tiedä, joka tekisi viikossa 4 pitkää päivää ja lentäisi torstai iltana Bangkokkiin viettämään aikaa uusio perheensä, avovaimonsa ja tämän lapsen/ lapsien kanssa. Muija on saatava nopeasti Suomeen ja itsekkin on töissä käytävä. Helpoin tapa on mennä naimisiin ja tuoda muija Suomeen. Näin pääsee käymään töissä ja samalla tutustumaan henkilöön jonka kanssa on naimisissa.

        Itsellä thai vaimo ollut suomessa jo 11vuotta, Täältä kun lueskelee niin vaimot on olleet hotelli managereja ja muita fiksuja ammatti nimikkeitä. Thai-Suomi pariskunnat joihin olemme Suomessa olo aikana tutustuneet, kaikkien vaimot yhtä lukuunottamatta ovat työskennelleet " ravintola alalla" Thaimaassa. Tämän yhden herran vaimo työskenteli heidän tavatessaan myös ravintola alalla, Hän oli stripparina suomessa, sai pysyvän oleskeluluvan perhesyistä..

        Suurten suomalaisten rakastajien pitää muistaa 2 asiaa, niin ei totuus hämärry :

        1. Thainaiselle on aivan sama kuka ja minkänäköinen ukko hänen päällänsä tuhertaa, kunhan sillä tienaa elantonsa.

        2. Thainaisen palava rakkaus sinua kohtaan voi alkaa ensi tapaamisella kymmenessä minuutissa. Rakkaus voi myöskin loppua 10 minuutissa, minkä jälkeen olet hänelle pelkkää ilmaa. oli yhteistä elämää takananne sitten yksi vuorokausi tai 5 vuotta, sillä ei ole merkitystä.

      • juuri niin

        Jos niin kipeästi haluat naimisiin panopuusi kanssa mikset muuta samantien Thaimaaseen. Siellä sitten yhdessä viljelette riisiä ja panette aina paussien välissä. Kyllä sinä reippaana poikana osaat riisiä viljellä ja appivanhemmat pistävät kaikki alulle ja senkun jatkamaan vaan sitä työtä siellä.

        Olet sitten hyödyksi sille valtiolle kun olet reipas suomalainen työteliäs mies ja panopuusi ei taas tule rasitteeksi meille muille suomalaisille veronmaksajille.

      • Minä ja Pun
        juuri niin kirjoitti:

        Thaimaaseessa asuu paljon onnellisia suomalaisia. Ei meidän mitään riisiä amalia hyvä tarvitse viljellä, nautimme elämästä päivä kerrallaan. Toisin on siellä suomeeseessa mihin rakkaat itä-napurinnekin on jo suunnaneet katseensa, ilmatiedustelujahan tehdään jo lähes päivittäin. Mutte eihän teidän siellä syys sateessa huolissanne tarvitse olla niinhän Lego Hammas Stub asian ilmaisi.
        Nyt amalia kipin kapin kauppaan ostamaan halpaa Putin voita.
        Me lähdemmekin tästä Pun kanssa syömään tuonne 28 asteen lämpöön nyt.

      • pedagogi
        Minä ja Pun kirjoitti:

        No nyt iski kateus... Tämä Punin ( joka on muuten pojan nimi) mieskokelas taitaa olla niitä jermuja jotka asuvat Thaimaassa pysyvästi 2 viikkoa vuodessa matkatoimiston järjestämässä hotellissa.

        Mies tarkkailee silmämuna kovana päivittäin suomen tapahtumia ja säätietoja, kun näkyy niistä hyvin selvillä olevan. Muutama tunti vierähtää päivittäin suomi24 palstoja selaillen, tärkeän näköisenä. Kysymys kuuluu: Missä vaiheessa nämä urpot ehtivät nauttia lomastaan??

        11kk kestänyt ilman omaatahtoa vietetty selibaatti päättyi toissapäivänä. Tänään tuntuu sexi jo siltä kun se olisi läpivuoden itsestäänselvyys. Vaan eipä ole.

        Tyttöystävälle olisi paljonkin asiaa, mutta kun se yhteinen kieli puuttuu, niin ynistään vaan kuin kaksi mykkää ja kävellään Walkkaria edestakaisin käsi kädessä otetaan sadanpatin halikuvia vesirotta olkapäällä ja syötetään 4000 B norsuille banaaneja. Kyllä mä tämän tyylin kaverit tunnistan jo pelkistä kirjoituksista.

        Onhan niitä yhteiskuvia sitten kiva loman jälkeen katsella äidin kanssa. Äidin ollessa pois kotoa voi sitten katsella Punin kuvaa jossa sillä näkyy vähän nänniä hihattoman paidan hihasta, ja hyväillä samalla kyläkauppiastaan peiton alla.

        pissalla käydessään voi katsella itseään ja leikkisästi todeta kyläkauppiaallensa, että ei ole enää 11kuukauttakaan kun taas pääset tositoimiin.

        Ei muuta ja kiitos, muista nauttia matkastasi.

      • Göcci

        Ilmatiedustelut kuulostavat aika vanhanaikaiselta sateliittiajan yhteiskunnassa.

        Hyvää ruokahalua vaan, mukava nauttia riisikakusta kun hiki valuu koko ajan.

      • minä ja Pun
        pedagogi kirjoitti:

        No nyt iski kateus... Tämä Punin ( joka on muuten pojan nimi) mieskokelas taitaa olla niitä jermuja jotka asuvat Thaimaassa pysyvästi 2 viikkoa vuodessa matkatoimiston järjestämässä hotellissa.

        Mies tarkkailee silmämuna kovana päivittäin suomen tapahtumia ja säätietoja, kun näkyy niistä hyvin selvillä olevan. Muutama tunti vierähtää päivittäin suomi24 palstoja selaillen, tärkeän näköisenä. Kysymys kuuluu: Missä vaiheessa nämä urpot ehtivät nauttia lomastaan??

        11kk kestänyt ilman omaatahtoa vietetty selibaatti päättyi toissapäivänä. Tänään tuntuu sexi jo siltä kun se olisi läpivuoden itsestäänselvyys. Vaan eipä ole.

        Tyttöystävälle olisi paljonkin asiaa, mutta kun se yhteinen kieli puuttuu, niin ynistään vaan kuin kaksi mykkää ja kävellään Walkkaria edestakaisin käsi kädessä otetaan sadanpatin halikuvia vesirotta olkapäällä ja syötetään 4000 B norsuille banaaneja. Kyllä mä tämän tyylin kaverit tunnistan jo pelkistä kirjoituksista.

        Onhan niitä yhteiskuvia sitten kiva loman jälkeen katsella äidin kanssa. Äidin ollessa pois kotoa voi sitten katsella Punin kuvaa jossa sillä näkyy vähän nänniä hihattoman paidan hihasta, ja hyväillä samalla kyläkauppiastaan peiton alla.

        pissalla käydessään voi katsella itseään ja leikkisästi todeta kyläkauppiaallensa, että ei ole enää 11kuukauttakaan kun taas pääset tositoimiin.

        Ei muuta ja kiitos, muista nauttia matkastasi.

        Suomessa piipahdin viimeksi yli vuosi sitten. Aasai thiinii saan pii.Tietenkin suomalaisena Suomen uutisia seuraan. Kateus suomalaisten perusluonne.

      • farangkhiinok
        juuri niin kirjoitti:

        Jos niin kipeästi haluat naimisiin panopuusi kanssa mikset muuta samantien Thaimaaseen. Siellä sitten yhdessä viljelette riisiä ja panette aina paussien välissä. Kyllä sinä reippaana poikana osaat riisiä viljellä ja appivanhemmat pistävät kaikki alulle ja senkun jatkamaan vaan sitä työtä siellä.

        Olet sitten hyödyksi sille valtiolle kun olet reipas suomalainen työteliäs mies ja panopuusi ei taas tule rasitteeksi meille muille suomalaisille veronmaksajille.

        Täällä ollaan jo ja riisin lisäksi kasvaa banaania ja papaijaa. Ei todellakaan ole ikävä lunta ja räntää. Ja pannaankin ihan omiksi tarpeiksi. Asuttiin aikanaan myös suomessa ja sossu ei tullut tutuksi kummallekkaan.

    • 28x...

      Kivoja ajatelmia pojilla.

      Aloittaja ei nyt kuitenkaan ole huomioinut sitä rakkauden valtavaa voimaa joka joskus valtaa järkevänkin veikon sydämen ja pakahtaa rinnan. Jos juurikin sen naisen haluaa on pistettävä kaikki peliin koska kilpailijoita on takarivissä.
      Minä olen viimeinen mies sanomaan kenellekään mikä on järkevää ja mikä ei. Eikä järjellä ole mitään tekemistä sydämen asioiden kanssa.

      Kuka voi arvioida rahallisesti tai millään mittapuulla muutamankin vuoden rajatonta onnea? Joku maksaa suomessa pienestä tunnin onnenhetkestä 500 euroa pitkäsääriselle venakolle.
      Joku tappelee läskiakkansa kanssa vuosikymmeniä kunnes jompikumpi puukottaa toisen.

      Mutta mikäs; kiva aihe jossa pohdittavaa riittää eikä koskaan valmista tule...

      • freeman thank god

        Onhan näitä tapauksia Suomessakin. Nuorena naimisiin koska tyttöystävä "vahingossa" hänen mukaansa paksusti. Sitten ostetaan parempipalkkasen miehen rahoilla asunto. Parin vuoden kuluttua ero ja ex vaimo saa 50% asunnosta vaikka ei ole penniäkään laittanut itse likoon. Eräänlaista hu.ran työtä sekin on.
        Avioliitto Suomalaisen kanssa on huono instituutio.

      • oh my godness
        freeman thank god kirjoitti:

        Eiköhän se ole miehen omaa tyhmyyttä jos ei osaa avioehtoa tehdä ja panee sitten paksuksi neidon. Tuskin se nuori neito on itse itsensä paksuksi saattanut, teitä nyt vaan on ollut siinä kaksi sitä väsäämässä.

        Niin miksi ostitte parempipalkkaisen tuloilla sen asunnon? Eikö sekin ole hieman tyhmyyttä? Tottakait se saa puolet, kun ette ole tehneet avioehtosopimusta. Vaimolle kuuluu lain mukaan puolet. Ei se ole suoranaista huoran työtä, koska toinen puoli omaisuudesta LAIN mukaan kuuluu puolisolle erossa. Tuskin tiesitte menessänne yhteen, että ero tulee vielä.

        Itse sinä hänen kanssaan menit yhteen ja muodostitte perheen. Aika julkeaa sanoa, että lapsesi äiti olisi huora. Eikö sinustakin? Onko miehen looginen ajattelu noin simppelitasolla, että kaikki naiset loppujen lopuksi ovat huoria? Eli ne miehet, jotka hakevat mm. Thaimaasta ja Vietnamista maksullista rakkautta, naiset eivät ole huoria, vaan ihan tavalliset naiset ne huoria ovatkin.

        Eli siis suomalaisen naisen kanssa avioliitto on huono instituutio, koska se saa erossa lain mukaan puolet, mutta thaimaalainen nainen vedättää sua joka hiton neliömetrillä joka ikisestä tehtävästä ja imee sut kuiviin rahoistasi ennenkuin sinut ehditään edes kuopata. Onko se sitten parempi instituutio?

      • Freeman thank God
        oh my godness kirjoitti:

        Amalia, en kertonut omakohtaiseta tilanteesta. Vaan kaverini. Tämä tyttö sen uuden miehen löysi . Ihme tyyppi olet klo 03.00 kirjoittelet viestejä ja peukutat itseäsi 26 kertaa. Sairas olet.

      • ruuneberi

        oh my godness_ käyhän ensi yönä katsomassa niitä potilaita useammin kuin työajalla tänne kirjoittelet tai jos kotona oot niin osaa otan vaan kun et unta saa

      • Alexis Stone
        ruuneberi kirjoitti:

        oh my godness_ käyhän ensi yönä katsomassa niitä potilaita useammin kuin työajalla tänne kirjoittelet tai jos kotona oot niin osaa otan vaan kun et unta saa

        Taitaa Amalia itse olla potilaana, ei vaan saa öisin nukuttua.

      • oh my godness
        Freeman thank God kirjoitti:

        Amalia, en kertonut omakohtaiseta tilanteesta. Vaan kaverini. Tämä tyttö sen uuden miehen löysi . Ihme tyyppi olet klo 03.00 kirjoittelet viestejä ja peukutat itseäsi 26 kertaa. Sairas olet.

        Ihan sama, kerroitpa kuitenkin tarinan ja minä kerroin oman mielipiteeni. Ja enpä nyt satu olemaan mikään amaliakaan ja enpä ole itse itseäni peukuttanut.. Mitä väliä sillä on mihin vuorokauden aikaan ihminen kirjoittaa ja tekeekö se ihmisestä sairaan? Voi hyvät hyssykät, taidat itse vaan olla niin yksinkertainen ettet voi käsittää että kaikki ihmiset eivät elä sinun kellosi mukaan.

      • höpö höpö

        Kuka muukaan 26 peukutusta olisi antanut klo 03.00 - 08.00 välillä kuin amalia itse. Olet sairas.

      • of my godness
        höpö höpö kirjoitti:

        Kuka muukaan 26 peukutusta olisi antanut klo 03.00 - 08.00 välillä kuin amalia itse. Olet sairas.

        Höpö höpö, ei vaan pidä paikkaansa.
        En tiedä mitä muita sairauksia sinulla on vainoharhaisuuden ja epäluulon lisäksi.

        Koita saada pääkoppasi kuntoon pian tai saat jhärttä slaakin.

        Kato nyt piru vie, kello on jo melkein yksi yöllä ja minä olen koneella. Sinä varmaan normaalinan ihmisenä menit nukkumaan juuri yhdentoista aikaan, eikö. Niinhän se mami aikoinaan sanoi, et pitää mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa taas aamulla 7-8 aikaan, vaikka päivystää nettien palstoilla, eikö?

        Eikö olekkin sairasta?

      • hmmmmmm.
        of my godness kirjoitti:

        Amalia on niin heikosti koulutettu ettei saa muita töitä kuin yötyö. Sivistyneet ja koulutettut henkilöt työskentelevät päivisin, pois lukien lääkärit. Eikä heillä ole aikaa istua öisin suoli24 palstalla muiden kirjoitelmia haukkuen. Eikä tuo toisen kotimaisen kielen osaaminenkaan ole hallussa.

    • Songkhlan mies

      Aloittaja: "Vai onko kyseessä se pelko että tämä vaimoehdokas löytääkin jonkun paremman. Jos näin on niin eikö se olisi suotavaa toista kohtaa että saa paremman."

      Jos tuollaista alkaisi ajattelemaan että vaimoehdokkaan pitää saada itselleen paras niin silloin sen vaimoehdokkaankin pitäisi olla paras ja koska maailmassa on 7 miljardia ihmistä niin sen parhaan mahdollisen löytäminen yhden ihmiselämän aikana olisi melko hankalaa.

      Ihminen itse määrittelee mikä hänelle on "paras". Eikä sen tarvitse olla paras kunhan se on rakas. Samatenhan voisit itse alkaa dumpata niitä naisia vaikka kuuden tunnin välein ja kertoa hänelle että löysin juuri vielä paremman. Typerä ajatusmalli.

      Kaksi kuukautta tiivistä kanssakäymistä sosiaalisten ihmisten kesken ei ole mikään erityisen lyhyt aika. 24/7 kun on tiiviisti yhdessä niin kyllä siinä ehtii tutustua aika hyvin. Suomesta tiedän sellaisia pariskuntia jotka eivät tunne toisiaan edes 20 vuoden yhdessäolon jälkeen ja eivät enää edes puhu toisilleen muuta kuin tiuskimalla. Sekös se sitten on se oikea tapa olla parisuhteessa?

      Sellainen keski-ikää lähestyvä rakkaudettomasta ja jääkylmästä suhteesta eronnut tavallinen suomalainen mies kun saa yhtäkkiä nuoremmalta kaunottarelta huomiota, rakkautta ja sellaista seksiä josta ei ole nähnyt ennen untakaan niin onko ihme jos haluaa naimisiin sen naisen kanssa?

      Samoinhan ne tekee ne monet suominaiset jotka menee mustan miehen tai etelämaalaisen kanssa naimisiin. Moni tekee sen siksi että mies haluaa oleskeluluvan Suomeen. Siskoni on tehnyt sen kahdesti vain siksi että on halunnut auttaa köyhää etelän hetelmää. En hyväksy hänen motiivejaan mennä tuosta syystä naimisiin mutta mikäpä minä olen toisten asioista päättämään.

      Thaikuille on se perhe siellä Thaimaassa kaikki kaikessa. Perhettä he eivät halua hylätä ja tulevan farangimiehen tulee kunnioittaa tuota asiaa ja ymmärtää ettei monikaan thainainen halua lähteä pysyvästi jonnekin suomen kolkkaan siten etteivät näe enää koskaan perhettään.
      Siksi miehellä tai naisella tai heillä yhdessä tulee olla sen verran tuloja tai fyrkkaa että rouva pääsee tai pääsevät yhdessä vierailemaan rouvan kotipuolessa ja pitämään hieman huolta siitä thaiperheestäkin.

      Se on turha kuvitella että voisit tuoda sieltä kotiorjan suomeen pieneen köyhään tölliin työttömänä ja varattomana ja viedä naiselta hänen perheensä. Sellaiseen liittoon ei suostu kukaan nainen mistään päin maailmaa kovin kauaa.

      Itselleni kävi Suomessa 2000- luvun alussa niin että sairastuin masennukseen ja menetin työkykyni kahdeksi vuodeksi. Rahat oli tiukilla ja suomivaimo (rikkaasta perheestä) lähti lapsemme kanssa kälppimään ja jätti minut yksin masennuksineni ja rahavaikeuksineni.

      No, siinä sitten vuoden piehtaroin itsesäälissä ja läträsin viinan kanssa kunnes yhtäkkiä löysin virtaa itsestäni ja nousin pohjalta hyvin toimeen tulevaksi yrittäjäksi joka on rampannut Thaimaassa parikymmentä kertaa välillä pitkiäkin reissuja. Nyt on kolmas thaineito kierroksessa, naimisiin ei ole kiire.
      Suomalaiset naiset ei oikein nyt nappaa enää kun on pääsyt thain makuun. Lokakuun lopussa aloitan 5-6 kuukauden aasian turneen johon morsiameni osallistuu kahtena ekana kuukautena ja sitten hän palaa landelle duuniin.

      Minun puolestani saatte mennä vaikka viikossa naimisiin. Mitäpäs se minulle kuuluu. Parempi kiihkeä pikaromanssi kuin jo alkuunsa kuollut pitkä.

      • phom pelimies

        Sen verran korjaan kaverin kertomaa. että vasta 20 vuotta oltuasi thain kanssa naimisissa voit tietää minkälainen suhde on siihen suomalaiseen 20 vuoden suhteeseen verrattuna?

        Kuinka keski ikää lähestyvä mies on yleensä ajautunut jääkylmään ja rakkaudettomaan suhteeseen? Ettei vaan olisi käynyt niin, että suhde kukoisti ja oli täynnä rakkautta alkuaikoina? Samanlailla kun aina tuoreet suhteet thain ja kaikkien muidenkin naisten kanssa. Sanotaan että pitkässä parisuhteessa kumppanit tuntevat toisensa niin hyvin että erotiikka on estotonta ja kumppanin kanssa voi kokeilla eri jutskia vuoteessa.. Itseni kohdalla asiat eivät ainakaan ole niin, yli 10 vuoden suhde josta 2 lasta, en voisi kuvitellakkaan ehdottavani vaimolleni esim rimmingiä tai anaali yhdyntää, sehän pitäisi mua ihan pimeenä? Noita hommia kyselen mielummin yhden yön suhteilta joita olen harrastanut koko avioliittoni ajan silloin tällöin, en kuitenkaan usein samojen naisten kanssa, ettei asia muutu vakavammaksi. Kyllä ensimmäinen puolivuotta on kivaa aikaa seurustella. nykyinen seksielämämme on todella pientä kun vertaa tohon puoleen vuoteen sen jälkeen kun tapasimme.

      • kolomas kerta
        phom pelimies kirjoitti:

        Onhan tuo selvä asia että liitot laimenee. Siksipä onkin sitten aika vaihtaa. On ihmisissäkin eroja. Eka vaimoni oli sulkeutunut introvertti a toinen äärimmäisen hersyvä ekstrovertti. Ensimmäinen ahdisti ja toisen perässä ei tahtonut pysyä. Nykyinen thaikkuvaimoni on samanlainen kuin minä ja mukautuu reippaasti uusiin olosuhteisiin eikä niuhota eikä vauhkoile. Hyvältä näyttää.

      • Songhlan poika

        Hah hah. Tyhmänä pidän songkhlan miestä, jos hän ei tiedä misä tama nuori kaunis nainen on oppinut antamaan sellaista seksiä mistä songkhlan mies ole ennen nähnyt edes unta.

      • tsinnisklaani
        kolomas kerta kirjoitti:

        Onhan tuo selvä asia että liitot laimenee. Siksipä onkin sitten aika vaihtaa. On ihmisissäkin eroja. Eka vaimoni oli sulkeutunut introvertti a toinen äärimmäisen hersyvä ekstrovertti. Ensimmäinen ahdisti ja toisen perässä ei tahtonut pysyä. Nykyinen thaikkuvaimoni on samanlainen kuin minä ja mukautuu reippaasti uusiin olosuhteisiin eikä niuhota eikä vauhkoile. Hyvältä näyttää.

        Jaahas, kysymys kuuluu, miksi kolomas kerta meni meni näiden verttien kanssa naimisiin?? Jos thaikkuvaimosi on samanlainen kun sinä ja mukautuu uusiin olosuhteisiin reippaasti, kuten sinä sopeuduit elämään introvertin ja ekstrovertin kanssa. veikkaan että kolomas kerta ei ole viimeinen. Kokeile välillä jotain Morttia

      • olet yksi höynäytet
        kolomas kerta kirjoitti:

        Onhan tuo selvä asia että liitot laimenee. Siksipä onkin sitten aika vaihtaa. On ihmisissäkin eroja. Eka vaimoni oli sulkeutunut introvertti a toinen äärimmäisen hersyvä ekstrovertti. Ensimmäinen ahdisti ja toisen perässä ei tahtonut pysyä. Nykyinen thaikkuvaimoni on samanlainen kuin minä ja mukautuu reippaasti uusiin olosuhteisiin eikä niuhota eikä vauhkoile. Hyvältä näyttää.

        Ja sinussa ei sitten ollut mitään vikaa. Hmmm. niinpä monet miehet jotka eivät jaksa suomalaista "ottavat" sen mukautuvan thaimaalaisen, joka ei niuhota eikä vauhkoile, koska niillä vaan ei ole varaa siihen. No, kunhan sen kanssa olet pari vuotta ja se oppii maan kielen ja muutenkin, niin alkaa sanelee sinulle pelin sääntöjä ja saa sinut imettyä kuiviin itsesi huomaamatta.

    • Seppo Kalevi

      Hyvä kirjoitus Songkhlan mies

    • jäätyneet suot

      Tavallinen normaalissa työssäkäyvä thai ei ole rakkauselämältään juuri suomalaista kummoisempi. Thai-kulttuuri saattaa tosin olla ihmisläheisempi kuin kylmien suonmaalaaisten.

    • 28x...

      Minulla on erittäin hienoja ja lämpimiä kokemuksia niistä parista kerrasta jolloin olen oppaani kera maalla heidän kotonaan vieraillut. On aivan uskomatonta kuinka lämpimästi ottavat vastaan tuikituntemattoman äijän jostain ihmeen paikasta pallollamme mistä heillä ei ole mitään hajua.
      Juurikin se perhekeskeisyys ja lämpimyys on suorastaan liikuttavaa.

      Suomessahan vanhukset jätetään täysin yksin ja lisäksi unohdetaan. Kuolon lähestyessä omaiset tulevat hyeenan lailla vaanimaan saalista.

      • peris tietää

        no sinähän äitin kanssa asuessasi tiedät mistä puhut

      • Pidetään huolta

        Lämpimästä otetaan vastaan varsinkin farangin tuliaiset ja rahalahjat,
        sitä tarkoittaa tuikituntemattoman äijän muistot.
        Suomessa ei ketään vanhuksia täysin yksin jätetä jollei äitin poeka matkusta
        Thaimaahan tyttöjä jahtaamaan.

      • Suksii vaan!
        Pidetään huolta kirjoitti:

        Lämpimästä otetaan vastaan varsinkin farangin tuliaiset ja rahalahjat,
        sitä tarkoittaa tuikituntemattoman äijän muistot.
        Suomessa ei ketään vanhuksia täysin yksin jätetä jollei äitin poeka matkusta
        Thaimaahan tyttöjä jahtaamaan.

        Mökötä sinä siellä pirtin nurkassa yksin vainoharhoissasi ja puristele laihaa lompakkoasi äläkä puutu elävien miesten naisasioihin kun et niistä mitään tiedä.

      • jaahas taas ÄO

        Tottakait ne ottaa lämpimästi vastaan koska olet heille rahakeidas. Se lämpimyys ja ystävällisyys on sanoinkuvaamatonta ja jopa kosketeltavaa silloin kun sinä valkoisena miehenä putkahdat viidakon bambumajoihin huorasi kanssa tapaamaan hänen vanhempiaan. Hän esittelee rahoittajansa vanhemmilleen ja vanhemmat ovat tooodellaa tyytyväisiä ettei tarvitse elää kurjuudessa.

        Se on sellaista huolenpitoa omista vanhemmista että meidän pitäisi Suomessakin ottaa mallia.

      • Mietipäs hetkinen
        jaahas taas ÄO kirjoitti:

        Et ymmärrä Thaimaan kulttuuria etkä Theravada- buddhalaisuutta ja tunget omia ahdistuneita ja vainoharhaisia körttiläisiä käsityksiäsi ja ajatuksiasi ikäänkuin ne liittyisivät jollakin tavalla thaimaalaisten ajatteluun ja käytökseen.

        Opiskele tästä ensi alkuun:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Theravada

        Thaimaan maaseudulla ja kylissä kaikki jaetaan kaikkien kesken siten että kaikki tulee toimeen ja keneltäkään ei viedä viimeistä ropoa. Tyttöystäväni (Lamphunista) juuri valitteli että koska hänellä on enemmän, hän joutuu antamaan enemmän ja joutuu siksi luopumaan joistakin omista unelmistaan yhteisen hyvän vuoksi.

        Homma toimii molempiin suuntiin. Jos sinusta tulee perseaukinen pummi niin ne elättävät sinutkin ihan muina miehinä ja pitävät sinusta huolen.

        Minulla on muutamia hyviä kavereita Thaimaassa jotka ovat Theravadassa varsin pitkällä. Heistä on poissa kaikki länsimaisen ihmisen perisynnit kuten ahneus, kateus jne. SInunkin kannattaisi ottaa mallia ettet tukehdu katkeruuteesi, vainoharhaisuuteesi, kateuteesi ja pihiyteesi.
        Koetat saada Thaimaalaiset kuulostamaan joltakin itä-euroopan rosvoliigalta kun todellisuudessa kyse on täysin päinvastaisista ihmisistä.

        Seukkasin aikoinaan yhden tasokkaan baaripimun kansssa Pattayalta. Olen hänen kaveri edelleen ja käyn silloin tällöin hänen kotikylällään Buriramissa. Kolmekymppinen mimmi on koko kylän sankari ja kantanut rahaa lapiokaupalla kyläänsä, auttanut varmaan 20 lasta kouluun ja pitänyt mummot ja papat hengissä, teetättänyt muutaman kaivon ja ostanut maatalouskoneita. Siinä on loistava malliesimerkki siitä että ne meidän sponsorirahat ei mene hukkaan.

        Pystyisitkö itse samaan? Antamaan ihan hyvästä tahdosta?

      • Near prakonchai
        Mietipäs hetkinen kirjoitti:

        Joo, oikeassa olet, Sitä vaan en ymmärrä, että siellä maaseudulla joillakin on aika mahtavat isot tilat ja talot ja autot. Naapurissa asuu perhe jonka lehmä laiduntaa aaltopelti kattoisen talon alla ja kulkuvälineenä on iänkaikkisen vanha 2- tahti mopo. Kun itse asun puolet vuodesta tuolla maaseudulla niin tiedän, että "Mietippä hetkinen" nimimerkki tietää mistä puhuu. Hah Hah.

        Siinä on aurinkomatkalaisella menneet maan-osat vähän sekaisin. Thaimaassa on yleinen oppivelvollisuus, joten tyttöystäväsi on tehnyt hienoa työtä auttaessaan lapsia kouluun ?? Muutaman kaivonkin on teettänyt ?? Ei se nyt ihan hukkaan ole mennyt, siinä on mukava kannella istuskella ja juoda kaupasta ostettua pullovettä, ja saavat saunaan kantaa löylyvedet ;-D

        Hieno ele on myös ostaa suurtilallisille maatalouskoneita ?? Yhtiön ei tarvitse investoida koneisiin ja saavat jakaa koko sadon tuoton kyläläisten kesken?? Toisille enemmän ja toisille vähemmän. Rakenna poika maaseudulle 1000000b talo niin tulet huomaamaan naapureiden ystävällisyyden. Eivät hymyssä suin anna rakentaa edes tietä joka kulkisi heidän maillaan n 10 metrin matkan, joutomaata ja olisin tehnyt heillekkin kunnon tien pihaan. mutkan jouduin tieheni tekemään.

        Mikä tietysti haittaa talvisia lumenajoja, ja maksoi n 200 000b enemmän muuta haittaa ei ole

      • Mietipäs hetkinen2
        Near prakonchai kirjoitti:

        Olet ilmeisesti varsin vittumainen farangi ja siksi sinusta ei tykätä siellä eikä täällä. Älä kuitenkaan esiinny koko Thaimaan asiantuntijana sen perusteella että lusit kyr´pä otsassa jossakin pusikossa puolet vuodesta.

        Thaimaa on suuri maa ja kyliä ja tapoja on monenlaisia. Siellä missä ihmiset ovat tottuneet ja joutuneet tulemaan toimeen itsekseen on ihan eri meininki kuin siellä missä rikkaus kohtaa köyhyyden.

        Oppivelvollisuus on mutta köyhillä seuduilla se ei toteudu. Monet muutkin perusasiat on hukassa.

        Kaivot on viljelyä varten. Juomavedeksi siitä ei ole tuolla mistä puhuin.

        Missäpäin Thaimaata joudut lunta ajamaan ja kuka nyt hymyilee jos meinaat pölliä niiden maat missä päin maailmaa tahansa?

        Minä ole törmännyt Thaimaan maaseuduilla ainoastaan ystävällisyyteen. Rahaa eivät huoli hieman suuremmistakaan palveluksista vaan auttavat auttamisen ilosta. Se tuntuu olevan tuntematon käsite monelle farangille. 4,5 vuotta yhteensä Thaimaassa aikaa viettäneenä Chiang Raista Pattanaan tiedän jokseenkin paljon miten hommat toimii.

      • Mietipä hetkinen3
        Mietipäs hetkinen2 kirjoitti:

        Korjaan, Pattaniin. Pattanassakin olen usein käynyt. Pattaniin ei ole oikein asiaa nyt kun musulmaanit käyvät siellä kierroksilla.
        Tiedän muutes talon rakentamisestakin Thaimaassa aika paljon koska olen auttanut suomi- kavereita thaiperheineen niiden rakentamisessa ja suunnittelussa. Yhden kaverin komean talon pyyhkäisi tulvat silloin pari vuotta sitten.

      • keptinen

        "Rahaa eivät huoli hieman suuremmistakaan palveluista" Puhuu mies joka nusasee 2 viikossa 2000e. Mitä hemmettiä??

      • eri asioita
        keptinen kirjoitti:

        "Rahaa eivät huoli hieman suuremmistakaan palveluista" Puhuu mies joka nusasee 2 viikossa 2000e. Mitä hemmettiä??

        Älä sekoita kahta eri asiaa toisiinsa. Turistien viihdekeskukset ovat eri asia kuin maaseutu. Ja minä nusaisen viikossa sellaisen 2500 euroa Pattayalla. 5000 on kahdeksi viikoksi käteistä messissä ja aina joutuu silti viimeistään vikana päivänä painelemaan automaatille.
        Rahat menee lyhentämättömänä suoraan hyvään käyttöön.

        Landella olen elänyt kahdellasadallakin eurolla kuukauden komiasti ja se on sisältänyt viskit ja naiset.

      • kirvesmies too
        Mietipä hetkinen3 kirjoitti:

        Korjaan, Pattaniin. Pattanassakin olen usein käynyt. Pattaniin ei ole oikein asiaa nyt kun musulmaanit käyvät siellä kierroksilla.
        Tiedän muutes talon rakentamisestakin Thaimaassa aika paljon koska olen auttanut suomi- kavereita thaiperheineen niiden rakentamisessa ja suunnittelussa. Yhden kaverin komean talon pyyhkäisi tulvat silloin pari vuotta sitten.

        Jaahas, tämä on taas se sama kaveri, jolle thaimaalaisen muijan ottaneet eronneet suomalaiset miehet raportoivat entisistä suomi muijistaan ja miten miehet itse osallistuvat muijalle jääneiden lapsiensa elatukseen avokätisesti ja suurella rakkaudella. Nyt tää kaveri tietää paljon rakentamisestakin ja auttaa talon suunnittelussa jos hänen mielestä joku ratkaisu ei ole rakentavalle perheelle hyväksi. Ja kaikki tämä pelkästään hyvästä sydämmestä rakentamatta itse talon taloa.

        Joskus nämä noviisit talonteko talkoolaiset ovat aika innokkaita ja koko ajan tiellä.
        Itse en niin välittäisi jos perheeni kanssa taloa suunnitellessani joku joka ei tiedä rakentamisesta eikä suunnittelusta yhtään mitään, notkuisi siinä vieressä ja kyselisi ja heittelisi jotain omia mielipiteitään kuinka meidän tulisi talomme rakentaa. Niin sanotusti "auttaisi" suunnittelu projektissa.

      • kiwari
        eri asioita kirjoitti:

        Älä sekoita kahta eri asiaa toisiinsa. Turistien viihdekeskukset ovat eri asia kuin maaseutu. Ja minä nusaisen viikossa sellaisen 2500 euroa Pattayalla. 5000 on kahdeksi viikoksi käteistä messissä ja aina joutuu silti viimeistään vikana päivänä painelemaan automaatille.
        Rahat menee lyhentämättömänä suoraan hyvään käyttöön.

        Landella olen elänyt kahdellasadallakin eurolla kuukauden komiasti ja se on sisältänyt viskit ja naiset.

        Joo, Pattayalla tytöt naruttavat tyhmempää turistia. Näistä on suurin osa juuri kaltaisiasi 5000e ja 2viikkoo. aurinkomatkojen hotellissa. Tuskinpa äitisi sua kuukaudeksi reissuun päästääkään.

      • paak maa

        Landella elää komeasti kuukauden 200e:llä viskit ja naiset mahtuu tohon putjettiin.

        ainoa vaan, että naisia on tasan se kenen kotiin olet mennyt kyläilemään ja kotiin lähtiessäsi lentokentällä annat tuolle tyttöystävällesi 300- 500 euroa kiitokseksi halvasta maaseutumatkailusta. Tietenkin vain jos sinulla lähtöpäivänäsi enää on tuollaisia summia tilillä. Ei kai kylminkään Suomalainen panomies kehtaa jättää tyttöystäväänsä vuodeksi ilman rahaa odottelemaan paluutasi??

      • voi sinnuu...
        kiwari kirjoitti:

        Joo, Pattayalla tytöt naruttavat tyhmempää turistia. Näistä on suurin osa juuri kaltaisiasi 5000e ja 2viikkoo. aurinkomatkojen hotellissa. Tuskinpa äitisi sua kuukaudeksi reissuun päästääkään.

        Voi sinua pientä ja kateellista ja persaukista piruparkaa... Jos "narutus" on niin kivaa ja halpaa kuin se on aina ollut niin minua saavat "naruttaa" aina ja iankaikkisesti jatkossaskin. Ensimmäisen kerran olin Thaimaassa vuonna 1989 thainekkailu leirillä landella lähellä Hua hiniä 3 kuukautta. Sen jälkeen joka vuosi 4 viikkoa - 5 kuukautta pitkät reissut.

        Talveksi lähden kiertelemään aasiaa taas noin neljäksi kuukaudeksi ja arvioitu budjetti on noin 30000 euroa. Jos ei riitä niin siirrän firmalta lisää.
        Aurinkomatkalla olen kerran ollut vuonna 1988 Kyproksella ja prätkällä kierrellyt euroopan, aussit ja palan aasiaa. 3 kuukautta päristelin Thaimaan ympäri prätkällä rajoja pitkin 2008.

        Amerikan mantereella en ole vielä edes käynyt. Suunnitelmissa on.

        Mahtaa kiwaria vituttaa kun itse haaveilet bussimatkasta tuurin kyläkauppaan ja ostat alumiiniämpärin eurolla jota esittelet kavereillesi ja sitten menet kotiin itkemään ja runkkaamaan.

        Äitini kuoli kaksi vuotta sitten 74 vuoden iässä parkinsonin tautiin. Rauha hänen sielulleen.

      • Lähimmäinen mies
        paak maa kirjoitti:

        Landella elää komeasti kuukauden 200e:llä viskit ja naiset mahtuu tohon putjettiin.

        ainoa vaan, että naisia on tasan se kenen kotiin olet mennyt kyläilemään ja kotiin lähtiessäsi lentokentällä annat tuolle tyttöystävällesi 300- 500 euroa kiitokseksi halvasta maaseutumatkailusta. Tietenkin vain jos sinulla lähtöpäivänäsi enää on tuollaisia summia tilillä. Ei kai kylminkään Suomalainen panomies kehtaa jättää tyttöystäväänsä vuodeksi ilman rahaa odottelemaan paluutasi??

        Totta toinen puoli! Panin pari kertaa tosin myös tyttöystävän siskoakin kun tyttöystävä oli kaupungilla.
        Tottakai rahaa tarvitseville pitää antaa rahaa ja tukea. Itselläni kun sitä on ihan liikaa omiin tarpeisiin ja lisää tulee tilille melkein joka päivä. Ei ehdi tuhlaamaan millään. Se on nääs karua tämä liikemiehen arki.

        Lähimmäistä kuuluu auttaa. Niin sanotaan Raamatussakin. Palakoot helvetissä ne jotka ajattelevat vain omaa hyvinvointia.

      • no johan oli taas
        Mietipäs hetkinen kirjoitti:

        Et ymmärrä Thaimaan kulttuuria etkä Theravada- buddhalaisuutta ja tunget omia ahdistuneita ja vainoharhaisia körttiläisiä käsityksiäsi ja ajatuksiasi ikäänkuin ne liittyisivät jollakin tavalla thaimaalaisten ajatteluun ja käytökseen.

        Opiskele tästä ensi alkuun:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Theravada

        Thaimaan maaseudulla ja kylissä kaikki jaetaan kaikkien kesken siten että kaikki tulee toimeen ja keneltäkään ei viedä viimeistä ropoa. Tyttöystäväni (Lamphunista) juuri valitteli että koska hänellä on enemmän, hän joutuu antamaan enemmän ja joutuu siksi luopumaan joistakin omista unelmistaan yhteisen hyvän vuoksi.

        Homma toimii molempiin suuntiin. Jos sinusta tulee perseaukinen pummi niin ne elättävät sinutkin ihan muina miehinä ja pitävät sinusta huolen.

        Minulla on muutamia hyviä kavereita Thaimaassa jotka ovat Theravadassa varsin pitkällä. Heistä on poissa kaikki länsimaisen ihmisen perisynnit kuten ahneus, kateus jne. SInunkin kannattaisi ottaa mallia ettet tukehdu katkeruuteesi, vainoharhaisuuteesi, kateuteesi ja pihiyteesi.
        Koetat saada Thaimaalaiset kuulostamaan joltakin itä-euroopan rosvoliigalta kun todellisuudessa kyse on täysin päinvastaisista ihmisistä.

        Seukkasin aikoinaan yhden tasokkaan baaripimun kansssa Pattayalta. Olen hänen kaveri edelleen ja käyn silloin tällöin hänen kotikylällään Buriramissa. Kolmekymppinen mimmi on koko kylän sankari ja kantanut rahaa lapiokaupalla kyläänsä, auttanut varmaan 20 lasta kouluun ja pitänyt mummot ja papat hengissä, teetättänyt muutaman kaivon ja ostanut maatalouskoneita. Siinä on loistava malliesimerkki siitä että ne meidän sponsorirahat ei mene hukkaan.

        Pystyisitkö itse samaan? Antamaan ihan hyvästä tahdosta?

        Tässä kiteytettynä: thaimaalaiseen kulttuuriin farangien myötä kuuluu ottaa niin paljoooon avustuksia ja lahjoituksia vastaan kuin mahdollista keinoilla millä hyvänsä oli sittern hankkijana "tasokas" baaripimu tai vähemmän tasokas. Siksi lähettävät omat tyttärensäkin kaduille ja baareihin keräämään valkoisten miesten vapaaehtoisesti tuomat rahamäärät. Koska asuvat köyhyydessä, niin rahan tarve on valtava ja kaikki on tervetullutta ja sinä kannat sitä sinne muiden hölmöläisten kanssa niska vääränä. Mulle kyllä ihan sama mihin kukakin rahansa kantaa, ei voi vähempää kiinnostaa ja voihan sitä vaikka kutsua sitten avustustyöksi, jos se tuntuu paremmalta.

        Itse en kyllä jakelisi omia rahojani tuntemattomille varsinkaan millekkään horoperseille, koska rahan tarve siellä on loppumaton suo. Ja muutenkin kun sinne rahojasi kannat eivät he viitsi sen enempää tehdä tulevaisuutensa ja paremman elämänsä eteen paitsi huorata. Muuten kuulostaa hyvältä että kaikki jaetaan kyläläisten ja sukulaisten kesken, mutta rahan jakeleminen muka avustustyönä pillua vastaan on vähäjärkisen ja tyhmän ihmisen puuhaa.

      • hiiri jonkka
        voi sinnuu... kirjoitti:

        Voi sinua pientä ja kateellista ja persaukista piruparkaa... Jos "narutus" on niin kivaa ja halpaa kuin se on aina ollut niin minua saavat "naruttaa" aina ja iankaikkisesti jatkossaskin. Ensimmäisen kerran olin Thaimaassa vuonna 1989 thainekkailu leirillä landella lähellä Hua hiniä 3 kuukautta. Sen jälkeen joka vuosi 4 viikkoa - 5 kuukautta pitkät reissut.

        Talveksi lähden kiertelemään aasiaa taas noin neljäksi kuukaudeksi ja arvioitu budjetti on noin 30000 euroa. Jos ei riitä niin siirrän firmalta lisää.
        Aurinkomatkalla olen kerran ollut vuonna 1988 Kyproksella ja prätkällä kierrellyt euroopan, aussit ja palan aasiaa. 3 kuukautta päristelin Thaimaan ympäri prätkällä rajoja pitkin 2008.

        Amerikan mantereella en ole vielä edes käynyt. Suunnitelmissa on.

        Mahtaa kiwaria vituttaa kun itse haaveilet bussimatkasta tuurin kyläkauppaan ja ostat alumiiniämpärin eurolla jota esittelet kavereillesi ja sitten menet kotiin itkemään ja runkkaamaan.

        Äitini kuoli kaksi vuotta sitten 74 vuoden iässä parkinsonin tautiin. Rauha hänen sielulleen.

        Ero on vain siinä, että minä toteutan haaveeni bussimatkasta tuuriin. Sinä jatkat uneksimista matkailusta ja sgagan jauhamista netissä. Aikuinen mies ja nyrkkeilee piharillillä ihmisten kanssa. Lapsellista eikö sinustakin?

      • cabitalist
        eri asioita kirjoitti:

        Älä sekoita kahta eri asiaa toisiinsa. Turistien viihdekeskukset ovat eri asia kuin maaseutu. Ja minä nusaisen viikossa sellaisen 2500 euroa Pattayalla. 5000 on kahdeksi viikoksi käteistä messissä ja aina joutuu silti viimeistään vikana päivänä painelemaan automaatille.
        Rahat menee lyhentämättömänä suoraan hyvään käyttöön.

        Landella olen elänyt kahdellasadallakin eurolla kuukauden komiasti ja se on sisältänyt viskit ja naiset.

        Mun ei ole tarvinnut ikinä laskea paljonko reissuilla menee rahaa, käteistä en mukanani kanniskele nostelen tarvitsemani käteisen seinästä. Ikinä ei ole kortti haukannut ilmaa eikä alkanut pätkimään. Ei ole mielestäni tärkeää paljonko rahaa menee tärkeää on se että sitä tulee enemmän kun menee.

      • jomppa chan
        Lähimmäinen mies kirjoitti:

        Totta toinen puoli! Panin pari kertaa tosin myös tyttöystävän siskoakin kun tyttöystävä oli kaupungilla.
        Tottakai rahaa tarvitseville pitää antaa rahaa ja tukea. Itselläni kun sitä on ihan liikaa omiin tarpeisiin ja lisää tulee tilille melkein joka päivä. Ei ehdi tuhlaamaan millään. Se on nääs karua tämä liikemiehen arki.

        Lähimmäistä kuuluu auttaa. Niin sanotaan Raamatussakin. Palakoot helvetissä ne jotka ajattelevat vain omaa hyvinvointia.

        Erikoinen liikemies kun ei saa toosaa muutakun fyrkalla

      • Patilan Ossi
        cabitalist kirjoitti:

        Mun ei ole tarvinnut ikinä laskea paljonko reissuilla menee rahaa, käteistä en mukanani kanniskele nostelen tarvitsemani käteisen seinästä. Ikinä ei ole kortti haukannut ilmaa eikä alkanut pätkimään. Ei ole mielestäni tärkeää paljonko rahaa menee tärkeää on se että sitä tulee enemmän kun menee.

        Ilmeisesti cabitalist ei ole kovinkaan useita matkoja Thaimaahan tehnyt, kun kortilla on pärjännyt. Minulla on parikin Goldkorttia, Masteri ja Visa ja kyllä on käynyt niinkin, että kerran eivät kumpikaan pelittäneet kolmeen päivän, soittelin Suomeen asiasta pankkiini ja kertoivat, että todennäköisesti syy on tietokoneyhteyksissä, koska kaikki tililläni on ok. Onneksi mukanani on aina myös sopivan käteiskassan lisäksi rahavyö, jossa nykyisin €uroissa viitisensataa ja aikoinaan markoissa noin puolet siitä.
        Onpahan hätäensiapua, mikäli kortit eivät pelitä, jota tosin ei toiste ole tapahtunut.
        Kortit pelasivat kyllä ok muutoin, mutta automaateilta eivät antaneet rahaa.
        Tapahtui Pattayalla, markka-aikaan.

      • Lähimmäinen mies
        jomppa chan kirjoitti:

        Erikoinen liikemies kun ei saa toosaa muutakun fyrkalla

        Kun on nähnyt elämää vähän enemmän kuin monet muut, ollut pari kertaa naimisissa suomalaisen naisen kanssa, seurustellut tusinan kanssa, pannut noin sataa suominaista ja saanut joukon lapsia, nähnyt heidän kasvavan, kokenut nousu- ja laskukausia, nähnyt hyvää ja pahaa, matkustellut liki sadassa maassa ja ollut töissä noin tusinassa eri maassa pitkiä aikoja niin on oppinut yhden läksyn: -Ilmaisia lounaita ei ole.

        Ensimmäinen suomiexäni oli kalliimpi kuin kaikki muut yhteensä maksulliset mukaanlukien enkä tämän elämän aikana saa ylitettyä hänen ennätystään vaikka antaisin pankkikortin ja pin-koodin mustalaismuorille.

        Taskurahani riittävät tekemään thainaiseni onnelliseksi niin miksi en tekisi häntä onnelliseksi ja sitä kautta itseäni onnelliseksi? Kaikki tarvitsee toimeentulon ja elannon. Naiset kaikkialla maailmassa kaipaavat sitä tukea keskimäärin enemmän kuin miehet.

        Suomessa mies tienaa helposti tonnin enemmän kuussa kuin nainen. Ajatellaanpas 20 vuoden avioliittoa noissa olosuhteissa. Tonni x 20 vuotta tekee 240 tonnia rahaa. Puolet siitä on mennyt vaimollesi kun elätte yhteistaloudessa eli 120 tonnia hänelle.

        120 tonnia Thaimaassa on valtava raha jolla elätät puoli tusinaa maaseudun tyttöä koko heidän elämänsä. SInä voit tehdä vapaasti omat valintasi. Niin olen tehnyt minäkin ja ihan ikiomilla rahoilla.

      • Lotto miljonare 2004

        Netissä eikä näillä järkevien ihmisten sosiaalisissa netti piireissä juurikaan tavallisia pers aukisia pyöri, Ei heillä ole aikaa pyöriä joka päivä täällä kertomassa fantasioitaan? He joutuvat käymään töissä?

        Moni täällä kertoilee viettävänsä talven tyttöystävänsä kanssa Thaimaassa, keväällä ja kesällä ovat täynnä virtaa kertovat ensi talven reissuistaan ja kaatavat epäilijät maahan pienillä nyrkeillään vuokratalosäätiön pihagrillillä. Talven tultua samat hemmot viihtyvät Pattaya osiolla päivittäin?? Heidän lomailunsa on pelkkää kuvittelua tai sitten peffa auki pyöriminen äitin kanssa möksällä laittaa ihmisen kertomaan haaveistaan netissä. moni viettää 4-5kk thaimaassa talvisin matkustamatta lähiöasunnostaan yhtään mihinkään. Kirjoitustyylistä tuntee aika monet " talvensa thaimaassa viettävät " Mutta kiva näitä on lukea, antakaa palaa kaikki siniset ukot. Vaikka perätuubi on ollut auki koko ikänne, pään sisäistä thaimaan matkailua teiltä ei voi etevinkään ulosottomies ulosmitata. Ei tälläisellä palstalla käy kukaan edes keskituloinen hakemassa hyväksyntää ja vahvistamassa omaa minä kuvaansa. Tämä on rectumi auki elävien haavelijoiden palsta.

      • capital 1-2
        Patilan Ossi kirjoitti:

        Ilmeisesti cabitalist ei ole kovinkaan useita matkoja Thaimaahan tehnyt, kun kortilla on pärjännyt. Minulla on parikin Goldkorttia, Masteri ja Visa ja kyllä on käynyt niinkin, että kerran eivät kumpikaan pelittäneet kolmeen päivän, soittelin Suomeen asiasta pankkiini ja kertoivat, että todennäköisesti syy on tietokoneyhteyksissä, koska kaikki tililläni on ok. Onneksi mukanani on aina myös sopivan käteiskassan lisäksi rahavyö, jossa nykyisin €uroissa viitisensataa ja aikoinaan markoissa noin puolet siitä.
        Onpahan hätäensiapua, mikäli kortit eivät pelitä, jota tosin ei toiste ole tapahtunut.
        Kortit pelasivat kyllä ok muutoin, mutta automaateilta eivät antaneet rahaa.
        Tapahtui Pattayalla, markka-aikaan.

        Väität siis että en ole käynyt thaimaassa usein koska korttini ovat toimineet siellä moitteettomasti?
        Erikoinen väite, todella erikoinen väite. Asiasta en ole kuitenkaan pankilleni viitsinyt valittaa. Tyhmältähän se kuulostaisi valittaa sittä että korttini on toiminut niinkuin pitääkin. mikä neuvoksi??

        Käyntikertoja on omaksi tarpeeksi riittävästi, talo isaanissa, 49% omistus ja päätäntävalta vaimoni siskon kanssa perustamassamme lihakarjan kasvattamiseen keskittyneessä yhtiössä. Busines viisumi ja pankkikortit jotka toimii?? En enää käy kovinkaan usein Thaimaassa mutta alkuaikoina vietin siellä useampia kuukausia vuodessa. Nyt nostellaan suomessa vaimoni kanssa toimivan yhtiömme liikevaihtoa, mikä sekin pyörii vielä 2-3 vuotta ennen kun tulosta alkaa tulemaan, huonot ajat nyt, kiinteistö bisnestä kun pyöritetään.

      • Amaaaalia...
        Lotto miljonare 2004 kirjoitti:

        Älä sekoita omaa elämääsi niiden elämään kenellä on pinkka kunnossa.
        Itsestäni voin kertoa sen verran että suomessa käynti on pakkopullaa ja katson vaan että lafka pysyy pystyssä ja sitten palaan takaisin. Paluu Taivaahan on lokakuun lopulla.

        Vituthaa sen verran tämä suomessa olo etten suostu edes panemaan täällä näitä suomineitoja. Säästän nallini Thaimaahan.

        Amalian jutuissa äiti on kovin tärkeä ja se on hieno asia. Amalia vie nyt koirun pissille vaan ja itkee itsensä uneen kuten aina iltaisin.

      • yksityis banggiiri
        Patilan Ossi kirjoitti:

        Ilmeisesti cabitalist ei ole kovinkaan useita matkoja Thaimaahan tehnyt, kun kortilla on pärjännyt. Minulla on parikin Goldkorttia, Masteri ja Visa ja kyllä on käynyt niinkin, että kerran eivät kumpikaan pelittäneet kolmeen päivän, soittelin Suomeen asiasta pankkiini ja kertoivat, että todennäköisesti syy on tietokoneyhteyksissä, koska kaikki tililläni on ok. Onneksi mukanani on aina myös sopivan käteiskassan lisäksi rahavyö, jossa nykyisin €uroissa viitisensataa ja aikoinaan markoissa noin puolet siitä.
        Onpahan hätäensiapua, mikäli kortit eivät pelitä, jota tosin ei toiste ole tapahtunut.
        Kortit pelasivat kyllä ok muutoin, mutta automaateilta eivät antaneet rahaa.
        Tapahtui Pattayalla, markka-aikaan.

        Patilan Osbourne on pannu luotot haisemaan, omat säästöt on nivelbussissa ja luotolla ollaan taas rällätty?
        noi visat ja masterit velottaa aina luoton puolelta ulkomaan nostoissa. Visa elektronilla voi nostella omia rahojansa, siis jos sattuu olemaan.

      • hortomoni
        Mietipäs hetkinen2 kirjoitti:

        Olet ilmeisesti varsin vittumainen farangi ja siksi sinusta ei tykätä siellä eikä täällä. Älä kuitenkaan esiinny koko Thaimaan asiantuntijana sen perusteella että lusit kyr´pä otsassa jossakin pusikossa puolet vuodesta.

        Thaimaa on suuri maa ja kyliä ja tapoja on monenlaisia. Siellä missä ihmiset ovat tottuneet ja joutuneet tulemaan toimeen itsekseen on ihan eri meininki kuin siellä missä rikkaus kohtaa köyhyyden.

        Oppivelvollisuus on mutta köyhillä seuduilla se ei toteudu. Monet muutkin perusasiat on hukassa.

        Kaivot on viljelyä varten. Juomavedeksi siitä ei ole tuolla mistä puhuin.

        Missäpäin Thaimaata joudut lunta ajamaan ja kuka nyt hymyilee jos meinaat pölliä niiden maat missä päin maailmaa tahansa?

        Minä ole törmännyt Thaimaan maaseuduilla ainoastaan ystävällisyyteen. Rahaa eivät huoli hieman suuremmistakaan palveluksista vaan auttavat auttamisen ilosta. Se tuntuu olevan tuntematon käsite monelle farangille. 4,5 vuotta yhteensä Thaimaassa aikaa viettäneenä Chiang Raista Pattanaan tiedän jokseenkin paljon miten hommat toimii.

        Kaivojen teko oli hieno asia, riisipellot tarvitsevat vettä kasvaakseen on hyvä että lähellä olevasta kaivosta saa veden sukkelasti pellolle ämpärillä, sitä kun täytyy olla riisipelloilla kasvuaikana koko ajan polviin asti.

      • Isaanin talot
        capital 1-2 kirjoitti:

        Väität siis että en ole käynyt thaimaassa usein koska korttini ovat toimineet siellä moitteettomasti?
        Erikoinen väite, todella erikoinen väite. Asiasta en ole kuitenkaan pankilleni viitsinyt valittaa. Tyhmältähän se kuulostaisi valittaa sittä että korttini on toiminut niinkuin pitääkin. mikä neuvoksi??

        Käyntikertoja on omaksi tarpeeksi riittävästi, talo isaanissa, 49% omistus ja päätäntävalta vaimoni siskon kanssa perustamassamme lihakarjan kasvattamiseen keskittyneessä yhtiössä. Busines viisumi ja pankkikortit jotka toimii?? En enää käy kovinkaan usein Thaimaassa mutta alkuaikoina vietin siellä useampia kuukausia vuodessa. Nyt nostellaan suomessa vaimoni kanssa toimivan yhtiömme liikevaihtoa, mikä sekin pyörii vielä 2-3 vuotta ennen kun tulosta alkaa tulemaan, huonot ajat nyt, kiinteistö bisnestä kun pyöritetään.

        Talo Isaanissa tuo heti mieleeni reissun kaverini taloa katsomaan, oli myös Isaanissa, Khoratin lähellä. Ajan kuluksi lähdin muutaman päivän reissulle ja olihan siellä melko uusi rakennettu talo, kaksi huonetta ja pieni keittiökin rakennettu sisälle, vesi kylläkin piti kantaa keittiöön.
        Varmaankin joku 60 neliötä ja kehui yli kuusisataatuhatta maksaneensa. Wc oli pikku koppi ulkona, suihkun vieressä. Lattialla seisovat tuulettimet toimittivat ilmastoinnin virkaa.
        Eipä ole toiste tehnyt mieli lähteä taloa katsomaan Isaanin loistotaloja!

    • rhanu

      no johan oli taas. mikä tässä sinua kiinnostaa. miksi sinua harmittaa toisten matkailu? kovasti katkeralta vaikutat.

      • Hölmöläiset

        Ei se ole katkeruutta suinkaan, vaan realismia .

      • somnamnaa naanna na

        kaikki ovat katkeria Thaimaassa lomailevia rahamiehiä kohtaan. Itse en ole, samat äijät on yleensä vuokraluukussa tai vanhempiensa nurkissa loisivia aikamiespoikia, toki joukkoon mahtuu muutama hieman erikoiseksi luokiteltava perintöään tuhlaava nörtti. joka etsii suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen helpomman kautta. 300b ja saat tuntea naisen tai miehen kosketuksen.
        Yhtä kaikki, säälittävää jengiä.

      • Rahnamies nro1
        somnamnaa naanna na kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisista kuin työllä ja yrittämisellä rikastuneet? Senttiäkään en ole saanut koskaan perintöä ja vanhemmat kuoli ajat sitten mutta massia on niin paljon että sitä jo suorastaan kuuluu jakaa.
        Suomen asuntoni arvo kirjoitetaan seitsemällä numerolla ja ensimmäinen numero ei ole yksi eikä kaksi.

        Jos kuvittelet että Thaimaassa lomailee vain keskituloiset niin olet väärässä. Täällä vietetään laatuaikaa muiden julkkisten ja rahamiesten kanssa. Terkkuja vaan Korsoon! Siellä on kuulema syksy? Eräs Suomen tunnetuin julkkis vuokrasi juuri yhden kämppäni kolmeksi kuukaudeksi joulusta alkaen. Mutta Korso lienee hieno paikka silloinkin olla ja elää!?

        som nam naa no oletetaan ,että asia on noin. mitä sitten. miksi se sinua kiinnostaa noin paljon. jotenkin kummallista jaksat haukkua näitä kavereita joilla menee muutenkin huonosti. oletko niin ku sipää lyöt maassa makaavaa.

      • pipaton tammikuu
        Rahnamies nro1 kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisista kuin työllä ja yrittämisellä rikastuneet? Senttiäkään en ole saanut koskaan perintöä ja vanhemmat kuoli ajat sitten mutta massia on niin paljon että sitä jo suorastaan kuuluu jakaa.
        Suomen asuntoni arvo kirjoitetaan seitsemällä numerolla ja ensimmäinen numero ei ole yksi eikä kaksi.

        Jos kuvittelet että Thaimaassa lomailee vain keskituloiset niin olet väärässä. Täällä vietetään laatuaikaa muiden julkkisten ja rahamiesten kanssa. Terkkuja vaan Korsoon! Siellä on kuulema syksy? Eräs Suomen tunnetuin julkkis vuokrasi juuri yhden kämppäni kolmeksi kuukaudeksi joulusta alkaen. Mutta Korso lienee hieno paikka silloinkin olla ja elää!?

        Ei helvata... Onko Kurrin Jarikin innostunut kirjoittelemaan Pattaya osiolle?

      • Kuuntelia sonera
        Rahnamies nro1 kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut sellaisista kuin työllä ja yrittämisellä rikastuneet? Senttiäkään en ole saanut koskaan perintöä ja vanhemmat kuoli ajat sitten mutta massia on niin paljon että sitä jo suorastaan kuuluu jakaa.
        Suomen asuntoni arvo kirjoitetaan seitsemällä numerolla ja ensimmäinen numero ei ole yksi eikä kaksi.

        Jos kuvittelet että Thaimaassa lomailee vain keskituloiset niin olet väärässä. Täällä vietetään laatuaikaa muiden julkkisten ja rahamiesten kanssa. Terkkuja vaan Korsoon! Siellä on kuulema syksy? Eräs Suomen tunnetuin julkkis vuokrasi juuri yhden kämppäni kolmeksi kuukaudeksi joulusta alkaen. Mutta Korso lienee hieno paikka silloinkin olla ja elää!?

        Ensimmäinen numero on 0.

        Olen kuullut ihmisistä jotka ovat rikastuneet yrittämisellä ja omalla työllään.

        Huomattavasti enemmän olen kuullut aikamiespojista jotka lomailevat Thaimaassa ja asuvat äitinsä kanssa vuokralla itä- helsingin lähiöissä ovat työttömiä ja suoltavat skeidaa päivät pitkät matkailupalstoilla

      • Skitsofreenikolle
        Kuuntelia sonera kirjoitti:

        Ensimmäinen numero on 0.

        Olen kuullut ihmisistä jotka ovat rikastuneet yrittämisellä ja omalla työllään.

        Huomattavasti enemmän olen kuullut aikamiespojista jotka lomailevat Thaimaassa ja asuvat äitinsä kanssa vuokralla itä- helsingin lähiöissä ovat työttömiä ja suoltavat skeidaa päivät pitkät matkailupalstoilla

        Itä-Helsingissä aikamiespoikia asuu äitinsä kanssa? Missä helvatan maailmassa sinä elät? Tiedätkö edes missä itä-helsinki on? Se ei ole siellä Taka-Perä-Mälikkälän ja Kiuhion vieressä ainakaan missä sinä asustelet.

        Vuoronperään heität skeidaa siitä että "pattayan ukkoja lypsetään pattayalla" ja sitten taas meinaat ettei siellä kukaan ole edes käynytkään ja toisinaan ne miehet dallaa siellä isojen mahojen kanssa mutta sitten ne ovatkin yllättäen runkkaamassa äidin peräkammarissa ja vieläpä itä-helsingissä joka nyt on viimeinen paikka jossa ylipäätään asuisi vanhoja poikia viiksekkäitä.

        Vedä nyt saatanan tollukka käteesi ja hirtä sitten itsesi niihin hevonvitun henkeleihin joilla ne 52 numeron verkkarisi pysyvät riipputissiesi alapuolella. Olisitko niin kiltti ja tekisit tuon palveluksen yhteiskunnalle?

    • Jean Pierre Kusela

      Moi Juha,

      Äijällä menee näköjään hyvin, minkä niistä sadasta kämpästä vuokrasit Veskulle ?
      Vieläkin naurattaa kun kerroit siitä ruotsinlaivan hassusta tapahtumasta, kun heräsit aamulla filmi poikki kortonki peräluukussa. Hah haa

      • kruunu

        ......ja 50 kruunua taskussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1930
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1519
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      133
      1323
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1298
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1210
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      925
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      111
      896
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe