Netissä uskallan elää

Sinä tarvitset apua hyvä nuori ihminen. :) Hyvä keino on soittaa johonkin auttavaan puhelimeen, sellaisten numeroita löytyy netistä, sieltä osaavat neuvoa sinua eteenpäin. Kriisikeskus on myös ok paikka pyytää apua, osaavat myös neuvoa eteenpäin. Minä sain hyvää apua sieltä. Ja Mielenterveyskeskus (tai millä nimellä ovatkaan nykyisin) auttaa myös. Etsi netistä tai puhelinluettelosta oman kuntasi mielenterveyspalvelut. En ole varma onko Nuorisopsykiatria 20 vuotiaita varten, mutta sieltäkin kannattaa kysyä, osaavat varmasti neuvoa eteenpäin.

Kerro rohkeasti ongelmastasi. Josset pysty soittamaan, katso oman kuntasi (tai sinun kuntasi asiat hoitavan isomman kunnan) nettisivuilta sosiaalipalveluiden ihmisten yhteystiedot ja kirjoita jollekulle psykologille tai psykiatrille sähköposti. Josset saa vastausta, älä anna periksi, tiedät itsekin, että sähköpostit katoavat joskus, lähetä niin monta postia että saat vastauksen.

Olet kyllä jo kaksikymmenvuotias, mutta uskoisin että yksi hyvä ja varmasti turvallinen paikka kysyä apua olisi Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), kysy sen sivuilta joltain apua, olethan vasta muutaman vuoden ollut aikuisiässä. Etsi vaan yhteystiedot ja kerro asiasi ja pyydä auttamaan, osaavat varmasti neuvoa auttavalle ihmiselle! =)

Toivotan sinulle rohkeutta! =) Ja juuri nyt olet keskustellut ystävällisen miehen kanssa, joten sekin kynnys on nyt jo osittain ylitetty. =) Rohkeasti vain apua etsimään!

Kiitos paljon vastauksesta! Aion selvittää jonkun paikan jossa joku voisi auttaa. Helpompi ehkä olisi laittaa sähköpostia.

En ole tajunnut jostain syystä ottaa vielä selvää näistä auttajista, vaikka minulla on kyllä ongelma. Tiedän sen. Kiitos vinkistä. :)

Oletko kokeillut nettitreffejä esim täällä suomi24? Sinne voi joko laittaa kuvan tai olla laittamatta.
Ujoille ihmisille nettitreffit on hyvä tapa tutustua toiseen koska livenä aloitteenteko voi olla lähes mahdotonta..

En ole kokeillut. Vaikka netissä juttelenkin ja olen tutustunut muutamaan mukavaan henkilöön niin aina kun olisimme tapaamassa oikeasti niin siihen se jää. Tulee jotenkin hirveän ahdistava olo ja helpoin tapa on juosta karkuun.

Ei vain ole sitä itsekuria kohdata pelkonsa. :(

Samaistuin aloituspostaajan tekstiin sillä erotuksella että olen mies. En ole koskaan seurustellut.

Melkein vois luulla että minä oon kirjottanut tuon tekstin, tai ainakin osittain... Huh ymmärrän kyllä aivan älytsin hyvin mitä tarkotat! Mulla on joku lievä paniikkihäiriö tai on ollut muutenkin esim. kauheeta ahdistusta. Naispuolisten henkilöiden kanssa ei oo mitään ongelmaa, mutta miespuolisia kammoan aivan kamalasti ja meen aivan lukkoon ja kaikki se pienikin määrä itseluottamusta katoaa kuin tuhka tuuleen. Mulla on aina semmonen tunne että kaikki miespuoliset ajattee musta että olen aivan kamalan hirveä säälittävä paska, lievästi sanottuna.. Sitä on vaikea kuvailla. Olen tuttujen (perheen ja ystävien) kassa ihan sosiaalinen ihminen, mutta vieraassa ja etenkin miesporukassa olen aivan eri ihminen ja niin epäsosiaalisen olonen kuin olla ja voi.
Monesti on käynyt niin, että esim. käytävällä on ollut paljon miespuolisia henkilöitä, niin käytävällä käveleminen on yhtä helvetti*; en yhtään tiedä mihin katsoisin, olo on kuin pikku bambilla kohti tulevissa auton valoissa, sydän takoo melkein rinnasta ulos, suolet menee solmuun, en hallitse hengitystä, kädet vapisee ja tuntuu että joku iso koura yrittää puristaa mun ylävartalon ihan kasaan.. Onneksi olen aina kuitenkin pystynyt kävelemään nopeasti tlanteesta pois kenenkään huomaamatta, mutta silti kuitenkin tuntuu että koko käytävä huomaa ja nauraa mielessään että onks toi ihan pimahtanu sairas idiootti.

Kävin joskus psykologilla, se vähän ehkä autto selviytymään just tollasista tilanteista paremmin, mutta silti nuissa tilanteissa tulee nuita "oireita" mut ei ehkä enää niin super voimakkaasti mutta silti voimakkaasti.. Ja psykologi kanssa selvitettiin että mistä se johtuu, eli sain tietää sen, mut ei se kauheesti auttanu.
Kantsii käyä vaikka psykologilla ni se saattaa ainakin jonkin verran auttaa. Mun pitäs ite mennä uudestaan, koska se jäi mulla vähän kesken, mut se vaatii multa taas aivan sikana rohkeutta uudestaan mennä sinne, kun eka kertakin oli ihan sika vaikeeta.

Näitten kaikkien juttujen lisäks, mulla on aivan suunnaton häpeä ja syyllisyys tästä mitä mulla on. Siksi olen kertonut niistä vain muutamalle hyvälle lapsuuden ystävälleni. Edes perheeni ei tiedä niistä. En vaan kehtaa kertoa kenellekkään.

Mut just pahinta on se et jätkien kanssa ei voi olla luontevasti. En pysty olemaan yhtään oma itseni ja haukun itseni niin syvälle viemäriin miesten läsnäollessa. Olen kuin jostain maailman hauraimmasta aineesta tehty "rauta"kanki millä on pois paikoiltaan hyppivä sydän ja missä lukee että "täys paska, tallo jalkoihisi".

Mut naisten seurassa, olen oma itseni: iloinen, mukava, sosiaalinen, rento, läppää heittävä, normaali jne. nainen, jolla on myös luonnetta. Ja tulen kaikkien (myös kusipäitten) kanssa toimeen.

En tiiä oliko apua tosta mun tekstistä

Kiva lukea muidenkin kokemuksia ja on edes hieman lohduttavaa tietää etten ole ainoa joka tuntee näin. :) Itsekään en ole uskaltanut kertoa kenellekään ja miehetkin varmaan on ihmetellyt että miksi aina lähden karkuun.

En ole tosiaan koskaan kokeillut puhumista jollekin. Ehkä se psykologi tai joku sellainen saattaisi auttaa. Kantsii varmaan kokeilla kaikkea. :)

Mieli maassa oleva, laita nyt välittömästi itsellesi muistutus, kännykkään tai teippaa lappu koneen ruutuun tms josta varmasti sen näet: Tänään etsin saamani auttajien listan avulla itselleni auttajia!

Ja otat itseäsi sen verran niskasta kiinni, että et tee tietokoneella etkä kännykällä yhtään mitään ennenkuin teet tuon homman loppuun, eli etsit niin monta auttavaa tahoa kuin löydät ja heidän kaikkien yhteystiedot, myös puhelinnumero, myöhemmin voi olla hankala löytää uudestaan nettiviidakosta jos ei muista kuka oli kyseessä ja missä. Ja sitten kirjoitat sähköpostin kaikille sopiville auttajahenkilöille ja lähetät sen heille. Lähetä vaikka useammalle eri auttavalle taholle, he kyllä ymmärtävät miksi teit niin. =) Ja vasta kun nämä kaikki on tehty, vasta sitten aloita normaali koneen tai kännykän käyttösi. Sanoin tämän siksi, koska tiedän kuinka helppoa asioiden myöhemmäksi siirtely on, jos on masentunut. Tee tämä tärkeä yhteydenotto ensin, sitten voit ansaitusti huokaista helpotuksesta! =)

19v naiselle, kuulostit aivan yhdeltä tuntemaltani naiselta, hänelläkin oli/on vakavia ongelmia ja hänellä jäi psykologin käynnit kesken jostain syystä ja hän oli tosi pettynyt sen vuoksi. Hän kertoi miten vaikeaa siellä käynti oli joka kerta, mutta kertoi myös miten auttoi kun sai siellä kertoa kamalia asioita joita ei ollut koskaan puhunut kenellekään. Hän olisi juuri alkanut oppia selviytymiskeinoja ongelmiaan vastaan, mutta jostain syystä ei mennyt enää sinne uudestaan ja siitä aiheutui paljon ikävyyksiä hänen läheisilleen seuraavina vuosina, kun hän yritti selvitä elämästään ilman ammattiapua. Sinä 19v ja kaikki muutkin psykologin käynnin syystä tai toissta jättäneet, menkää ihmeessä uudelleen takaisin psykologin asiakkaaksi! =)

Zemppiä kaikille apua vasta hakeville ja sitä jo saaville! =)

Minä taas olen jo kohta 26-vuotias mies enkä uskalla puhua naisille ellei nainen aloita keskustelua. Haluaisin naisen mutta tässä tilanteessa se on täysi mahdottomuus. Sama juttu minullakin että netissä olen aika rohkea mutta tosi elämässä en sitten uskalla olla oma itseni.

meitsillä onki ihan kauhee muiden ihmisten pelko mutta miehiä uskallan lähestyä siinä mielessä ihan oudon itsevarmasti. en ymmärrä miksi olen muuten sitten ihan surkea sosiaalisissa tilanteissa mutta jos lähden jotain pokaamaan niin juttu luistaa kuin rasvattu

Otin yhteyttä kolmeen eri psykiatriin. Yhdestä tuli viesti ettei viesti ollut mennyt perille. Liekö posti täynnä tai sähköposti ei ole käytössä? Muista ei ole tullut minkäänlaisia vastauksia. :( Kerroin koko tarinani. Toivottavasti joku yrittäisi auttaa.

Ihmettelen että miten jotkut ei uskalla hoitaa muita asioitaan mutta uskaltavat iskeä vastakkaista sukupuolta ihan tuosta vain. Luulis että se on kaikkein vaikein tilanne mitä voi olla kun on kiinnostunut jostain ja pitäisi tehdä vaikutus tähän henkilöön. Minulle se on ainakin yksi vaikeimpia asioita kun pitää mennä jonkun kanssa treffeille. Helposti siinä käy niin että jähmettyy täysin eikä saa sanaa suustaan.

Meitä on moneksi. Jokaisella on omat vahvat puolensa, toiset vain eivät tunne vahvoja puoliaan. Ei tulisi mieleenkään mennä naista iskemään. SIlti osaan noin vaan asioita joita ei muille tulisi mieleenkään. Omat vahvuudet pitää vaan löytää ja oppia käyttämään niitä. Monia heikkouksiakin voi parantaa aikaa myöten. Puhelinta pelkäävien kannattaa joskus vaan painaa vastamisnappia ja ottaa vastaan se pelkonsa. Huomaatte varmasti, että jäitte henkiin. :) Jos ahdistaa, henkeä voi vetää puhelun aikana ja sen jälkeen. :) Niin muutkin tekevät. Vastaamista ja soittamista pitää vaan harjoitella. Sitä se oli minullakin. Joskus puhelu pelottaa yhä, mutta siitä pääsee yli. :)

Sain tänään vastauksen psykologilta. Hän oli ymmärtänyt ongelmani hyvin ja laittoi pari kysymystä joita mietinkin enemmän. Joka tapauksessa viestin jälkeen tuntui etten saanut sen enempää apua. Hän valaisi minun ongelmat ja sain jotenkin koko paketin kokoon, mutta en tiedä minne sen hävittäisin.

Huomasin myös sen että uskaltaisin ottaa yhteyttä siihen mieheen, jos tiedän että se on oikein. Olen jostain syystä niin kamalan epävarma ja tuntuu että minun ei kannata ottaa yhteyttä.

Myös se ettei minulla ole kavereita enää on ongelma. Kukaan ei tue ja kannusta minua. Se saattaa olla osasyy siihen että olen niin epävarma. En tiedä mitkä asiat on oikeita, mitkä vääriä.

Luovuttamisen tunne on aika lähellä, enkä jaksa yrittää. Psykologin sanomisen mukaan se johtuu ennemminkin masennuksesta. Miksi minun ikinä pitikään kohdata se mies? Hänestä on enemminkin haittaa. Jos en koskaan olisi tavannut häntä, en tietäisi mitä ikävöidä. On tämä elämä joskus niin niin ahdistavaa. :(

Hyvä että sait vastauksen. Luepa nyt huolella! =) Eihän yksi ainoa psykologin sinulle lähettämä sähköposti sinua pysty parantamaan, eikä ketään muutakaan, eikä niin ole tarkoituskaan. Sinun täytyy nyt vaan rohkeasti ottaa häneen uudestaan yhteyttä ja varata jutteluaika joko hänelle tai jollekulle muulle. Pääasia että sovit ajan ja pidät sovitusta kiinni ja menet sinne juttelemaan. Ei sähköpostilla voi kenenkään huolia poistaa. Eikä huoliesi ollut tarkoituskaan poistua yhdellä ainoalla sähköpostilla. Sinun auttamiseksi tarvitaan terapiakäyntejä. =) Niitä ei tarvitse pelätä. =) Sinä olet vain ymmällä, koska olet niin tottunut tuohon tilaasi ja siihen että elämäsi on juuri tuollaista, etkä ole tätä ennen ilmeisesti yrittänytkään vielä vakavissasi tehdä muutosta. Nyt kun muutos yhtäkkiä tulee, tottakai se pelottaa! Se on luonnollista hyvä nuori nainen! Minä tiedän mistä puhun. =) Ja tuo luovuttamisen tunnekin on todennäköisesti nyt tullut vain siksi, että olet niin kauan ollut yksin jumittuneena elämäntilanteesi ja ahdistustesi kanssa ja nyt yhtäkkiä teit pienimuotoista kanssakäymistä ihmisen kanssa kun rohkeasti aloit selvittämään elämäsi ongelmia. Tottakai siitä seuraa väsymystä ja ahdistusta ja masennuksesi vahvistaa sitä tunnetta. Se on ihan tavallista ja kuuluu asiaan. Siitä ei pidä säikähtää. Ei ole mitään syytä antaa periksi. Ota vaan rohkeasti häneen tänään yhteyttä ja varaa aika, tai jos hän on oman kuntasi ulkopuolella, pyydä häntä auttamaan ajanvarauksessa sinun kuntasi alueelle. Hän kyllä ymmärtää henkisen väsymyksesi ja varmasti tarjoaa apuaan.

Sinua auttavana miehenä sanon, että on Oikea teko ottaa psykologiin uudelleen yhteyttä ja varata jutteluaika! =) Siitä se lähtee! =)

Otitko häneen yhteyttä? =) Älä jää kotiin makaamaan tekemättä mitään, ei ole hyvä ratkaisu. Rohkeutta, ota yhteyttä, niin ongelmiesi ratkaisu pääsee alkuun! Terapiat tulevat viemään aikaa ja niin pitääkin viedä. Hyvä ei tule hetkessä. Eihän lyhyessä ajassa ehtisi kertoa ja pohtia kunnolla ongelmiaankaan, vai mitä? =)

En ottanut yhteyttä. Menin sen sijaan puhumaan ns. tuntemattomille ihmisille. Huomasin, että kyllä minä pystyn siihen. :-) Sain rohkaistua itseni juttusille.
En enää itsekään tiedä mikä ongelma minulla on.
Tai ehkä se on kateus. Kaikki tuntuu olevan parempia kuin minä. Kuitenkin yritän olla niin ettei se haittaa elämää. Haluaisin että joku näyttäisi minulle että kelpaan tällaisena kuin olen.
Haluaisin ottaa yhteyttä ihastuksen kohteeseeni, mutta se taitaa olla vielä liian pelottavaa. :-) Vaikka toki varmaan kaikkia muitakin jännittää se. Pelkään vain etten riitä ja mahdolliset pakit saa minut ajattelemaan taas negatiivisesti itsestäni.

Hyvä kuulla! Uskalsit ottaa elämästä kiinni, hyvä! Osaat myös pohtia asioitasi hyvin. Ei ole kuitenkaan haitaksi käydä jonkun ammattiauttajan luona juttelemassa vaikka muutamankin kerran. Kriisikeskukseen on helppo mennä puhumaan. Kriisihän sinulla oli ainakin ollut. Saisit siltäkin taholta uusia ajatuksia. Hyvä kuulla että uskallat alkaa elämään! Ihastuksen kohteeseen yhteydenotto jännittää ihan kaikkia! Jos joku väittää ettei jännitä yhtään, hän valehtelee tai tunteissa on jotain vikaa. Kun otat ihastukseesi yhteyttä ja jos hän ei heti luovuta, voittehan te viettää aikaa yhdessä muutenkin. Ei aina ole pakko heti kertoa "mä rakastan sua!". ;) Asioita voi kuulostella, yhdessä ajan viettäminen ja kaikenlaisesta jutteleminen on hyvä tapa kuulostella toisen ajatuksia. Eikä saa lannistua jos pakit tulee. Elämää on muuallakin ja elämä jatkuu. =) Ja sinä olet vasta aloittamassa elämääsi, paljon on vielä edessä! =) Kaikki tuntevat surua jos tulee pakit, ei siitä kannata ruveta itseään syyttämään. Teetpä niin tai näin, onnea alkavaan elämääsi! =)

Aivan totta. Olisi kiva viettääkin aikaa ihastuksen kohteeni kanssa. Kai pystymme olemaan yhteydessä vaikkei hän pitäisi minusta kaveria enempää. :-)
Olisi varmaan ihan hyväkin jutella vielä jonkin ammattilaisen kanssa. Ei siitä mitään haittaakaan ole ja voisin olla ylpeä siitäkin että olisin uskaltanut puhumaan heille. (koska viimeksikin laitoin vain sen sähköpostin). Eiköhän kaikki järjesty tässä ajan kanssa.

Mukavaa että olet jaksanut seurata tätä keskustelua ja antaa paljon hyviä neuvoja ja tukea. Kiitos paljon myös Sinulle! :-)

Hyvä että olet tuota mieltä neuvoistani! =) Neuvon juttelemaan ihan kasvokkain jonkun ammattiauttajan kanssa. Omista kokemuksista tiedän, että sitten kun asiat kääntyi hyvään päin pitkän ongelma-ajan jälkeen, vaikka tunsi olonsa hyväksi ja tunsi pystyvänsä tekemään vaikka mitä, sitä tiesi kuitenkin olevansa sisältä vielä hauras ja tiesi, että se hauraus ei häviä pian vaan ajan kanssa. Jos juttelu ei jostain syystä suju juuri tietyn ammattilaisen kanssa, voi kokeilla pyytää toista auttajaa. Välttämättä ei kaikilla paikkakunnilla/nykytaloustilanteessa saata tosin onnistua. Jos ei suju, niin joskus myöhemmin voi kannatta yrittää kysyä uudestaan sieltä tai jostain toisesta auttamispaikasta jotakuta toista ammattilaista ja sanoa rohkeasti, että viimeksi kävi näin edellisen auttajan kanssa jne. Rohkeasti vaan! Juuri tuota minä tarkoitin, mitä itsekin nyt tajusit, että sinulle tulee lisää itseluottamusta siitä, kun menet juttelemaan ammattiauttajan kanssa! =) Ja ammattiauttajat osaavat sanoa sellaisiakin hyviä neuvoja juuri sinua varten, mitä kaikille tavan kaduntallaajille ei tulisi edes mieleen.

Hyvää alkavaa talvea sinulle ja tsemppiä elämään! Kaikesta voi selvitä vaikka tuntuisi ensin mahdottomalta! Pitää vaan jaksaa yrittää aina uudestaan! =)