Teemu Lahtinen: Perseenmyynnin ABC

kerrankin asiaa

Näin Tom Of Finland -postimerkkien julkaisuaattona Teemu "E.P." Lahtinen kirjoittaa pitkästi perseenmyynnistä Uuden Suomen blogissaan. Viidestä blogin kappaleesta ainoastaan kahdessa ei ole lainkaan mainintaa pers-eestä ja sen myymisestä.

Itse asiassa koko Lahtisen blogi on kiertynyt persuksen myynnin ympärille. Persheen myymisen ruotiminen on Lahtisen blogin pääsisältö. Lahtisen blogissa perse-ttä myydään milloin toistaiseksi, milloin sen myynti on lopetettu, mutta varsinainen Lahtisen kysymys - ainakin minun tulkintani mukaan - kuuluu: Myykö Suomi persettä, kenelle, milloin ja mihin hintaan?

Lienee aika myöntää tosiasiat, Suomen Sisun perustaja on aito isämmaallinen, näin rohkeasti ei ole puhuttu julkisesti isänmaata vuosikausiin. RT:n lienee syytä pohtia ylennystä. Vuosikymmenien pyyteettömällä aherruksella Suomen eteen ansaitsee mielestäni riviplösönaamaa korkeamman arvon.

4

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruskea ehdottelija

      Ehdottaisin Ruskean Talon Espoon osaston pääkonsulin virkaa. Onhan hän sentään aktiivisesti tuonut esiin ruskeita arvoja pääkaupunkiseudulla. Lisäksi EP voitaisiin nimittään Ruskeiden "akateemisten" kunniaritariksi.

    • junttisuomi2014

      rasistit ja homofoobikot on perseestä

    • näin on

      Isänmaallisempaa olisi ostaa kuin myydä.

      • näin on

        Kaikkein isänmaallisinta olisi antaa ilmaiseksi


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2200
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1721
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      156
      1579
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1217
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1089
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe