Miten voin suostutella

Pupujussi13

Olen pian neljätoista ja kani on pyörinyt mielessä yli puolivuotta ja puhuinkin siitä äidilleni ja hän sanoo etten jaksaisi kuitenkaan huolehtia siitä. Minulla ei ole koskaan ollut lemmikkiä mutta koiraakin olen yrittänyt saada nämä kaksi ovat lempi eläimiäni ja kaneista olen etsinyt paljon tietoa ja hoito ohjeita ja muuta tärkeää. Tunnen olevani valmis kaniin ja olen miettinyt siis monesti tätä että jaksanko hoitaa sitä mutta olen sata varma. Mitään muuta en toivo niin paljon. Koitin siis kysyä sitä äidiltäni noin maaliskuussa viimeksi ja ei napannut ja olen yrittänyt monella eri tavalla ja mietin että toimisiko jos sanoisin että maksan itse ainakin puolet ruuasta kuukaudessa(olen varma että tekisin sen). Ja että näytän tekemäni "hoito oppaan" jossa on kaikki tarvittava tieto kanin hoitoon. Ja selittäisin kuinka olen etsinyt niistä tietoa ja mitä niiden kanssa voi tehdä. Tapanani on niin sanotusti luovuttaa kun kysyn asioista mutta kysyn silti aina uudestaan mutta tämä ei siltikään tunnu mahdottomalta saada kania. Serkullani joka on jo aikuinen on kani ja hän voisi opettaa kanin hoidossa. Muistan viimeksi kuin keskustelimme äitini sanoi että katsotaan parempana ajan kohtana ja en tiedä eroaako tämä siitä mutta kuitenkin. On pian synttärini ja ajattelin pyytää sitä syde lahjaksi. Tai edes lupaa kaniin voisin ostaa senkin itse. Miten olette saaneet vanhempanne suostuteltua/millä keinolla?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pupujussi13

      Ja olen miettinyt kerätä paljon syitä siitä miksi haluan kanin ja kerron ne sitten äidilleni,mutta onko kellään parempaa ideaa

    • Lejon_

      No, kerro syitä miksi haluat kanin?

    • Pupujussi13

      Olen tehnyt sellaisen lappusen jossa on kaikkia syitä miksi haluan kanin ja että olen etsinyt paljon tietoa ja tiedän mitä ne tarvitsee jne. Onko mitäön muita hyviä ehdotuksia

    • Lejon_

      Kerro tähän syitä miksi haluat kanin niin ihmiset osaa neuvoa paremmin.

    • Pupujussi 15

      No minulla ei ole arkisin kovin paljoa tekemistä koulun lisäksi ja olen hyvin monta vuotta etsinyt eläintä kaveriksi ja kani tuntuu oikealta. Ja mökilläkään ei hirveästi tekemistä ole ja siellä olisi ihanteellista viettää kanin kanssa aikaa. Olen myös kiinnostunut kanien estehyppelystä vaikka tuskin kisailemaan asti. Myös ulkoilu ja häkin järjestely olisi mieleeni. Koskaan meillä ei ole eläintä ollut ja uudenlaisen arjen kokeileminen olisi opettavaista. Ja jostain huolehtiminen olisi mielestäni vastuuta tuovaa(kirjotin vähän oudosti mutta toivottavasti teillä on ideoita ja ei muuten antanut ottaa tuota samaa nimeä nyt joten laitoin erin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1753
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1431
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      219
      832
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe