LammiKivitalojen tavaran ja urakoitsijan toimitukset

Markku 5

Olimme valmistelleet talomme tilausta pari vuotta erityisen huolella arkkitehdin, pääsuunnittelijan ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden avustuksella. Lokakuussa 2009 sitten toimitimme kuvamme LammiKivitaloille ja muutamalle muulle toimijalle pyytäen kirjallisia tarjouksia.

LammiKivitalojen Talokauppasopimuksessa sekä sitä edeltävässä tarjouksessa, lukee edellämainittu hinta perustuu esittämienne kuvien mukaisiin määriin.

LammiKivitalojen tarjous oli hinnaltaan samaa tasoa suunnilleen kuin muutkin mutta tarjoukseen oli oikein kirjoitettu että: Edellä mainittu hinta perustuu esittämienne kuvien mukaisiin määriin.

No allekirjoittanut kysyi talomyyjä Hannu Ahokkaalta talokauppasopimuksen allekirjoitustilaisuudessa saamme nyt sitten tällä sopimuksella kuviemme mukaisen talon. Hannu sanoi saatte kaiken mitä kuvissa on.. näin lukee mustaa valkoisella kirjoitettuna talokauppasopimuksessakin.

LammiKivitaloille toimittamamme kuvat olivat laadukkaat hyvän arkkitehehdin ja pääsuunnittelijan ammattiatidolla laatimat.Hannupa sitten vielä vakuutteli asiantuntemustaan esittelemällä tarkemmin vielä kuviemme niitä kohtia johin oli tussilla sutattu mimmoista harkkoa mihinkin tulee. Värikynillä tuhrailu ei oikein tuntunut niin hienolta kun Hannu esitteli, mutta vaikutti olevan talon tapa joten oletin kaiken olevan kunnossa.

Menin takaisin toimistooni töihin, toisaalla rakennustyömaa eteni ja vastaava mestari valvoi tilannetta päivittäin. Maksoin kaikki laskut ajallaan.. kunnes 10 toukokuuta 2011 Pirjo Tallus-Nikunoja ilmoitti vähäeleisesti LammiKivitaloilta sähköpostilla seuraavaa: ” katsoimme toimituksia ja meidän mukaan kaikki tuotteet on toimitettu niin taloon kuin lisärakennukseenkin. Lisärakennukseen on kattotarvikeetkin toimitettu jo kesällä 2010.

Joopa joo uskokaa tai älkää tänään 24.8.2014 tuo lisärakennus eli toisin sanoen autotalli on edelleen toimittamatta ja paljon muuta kauppasopimuksen sisältämää tavaraa.

Siinä vaiheessa kun pyysimme toimittamaan loput tavarat LammiKivitalot ei enää vastannut vaan kuvaan tuli heidän asianajaja. LammiKivitalojen asiakkuuksien hoito tapahtuu asianajaja oikeusturvavakuutushuippulaskuttaja ja asiakkaan tietojen vääristelijä Jukka Kosken välityksellä (Jukka laskutti jo 25.000e kuluttajariitalautakunnassa ja lisää kaiken aikaa) niin kuluttajariitalautakunnassa kuin käräjäoikeudessankin, menneitä ja tulevia kuluja. Kaikissa vaiheissa tuo veijari sekoitti asioiden selvittämistä ja soitteli syvällä rintaäänellä hyväystäväpuheluita/sähköposteja käräjäoikeudentuomarille, sellaisia joissa kertoi valheita. Soitti todistajillemme valehdellen asiastamme. Sellainen on LammiKivitalojen ja Jukka Kosken tapa toimia.

Niin ja meille LammiKivitalojen toimistossa ja heidän urakoitsijarekisteristään meille kilpailuttama urakoitsija A-Mesta/Eero Leppänen olikin jo valmiiksi muutamat isot konkat tehnyt ja kilpailutushetkelläkin tuoreilla maksuhäiriöillä varustettu LammiKivitalojen luottourakoitsija. Jukka Koski sai Leppäsen aina kiinni mutta ulosottomies ei koskaan.

LammiKivitalot tarjosivat talokauppasopimuksen yhteydessä, käytännössä vauhdittivat vain meitä kirjoittamaan sopimusta soittelemalla perään empiessämme, siis luottomiestään, joka oli perintärekistereissä, joka sittemmin jätti työt kesken ja pilasi rakennusmateriaaleja.

Sopimukset on pidettävä on perusperiaatteeni ja tuohon periaatteeseen lähes kaikki toiminta oikeusvaltiossa oletetaan perustuvan. Varsinkin kauppasopimus, joka on puoleltamme kiistatta loppuun maksettu.

LammiKivitalot ei ole pitänyt sopimustaan vaan yksipuolisesti purki se, jätti tavarat toimittamatta, joten, on enemmän kuin paikallaan kirjoittaa asiasta.

Terveisin, Markku

8

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös tyytymätön

      Et valitettavasti ole ainoa Lammin kanssa kompuroinut. Tosiasiassahan Lammin toimitukseen sisältyy vain erittelyssä mainittuja nimikkeitä kuvista arvioiduilla määrillä. Meidän tarjouksessa luki, että määrät voivat tarkentua rakennesuunnittelun valmistuttua, ja tarkistuikin. Oikein 30 tuhannen euron edestä ylöspäin. Puuttui sitä ja tätä, mitä ees "ammattilainen" ei vaan voinut arkkitehtikuvista ymmärtää. Sitten toinen juttu. Arvoivat betonimenekin tarjouksessa 56m3 suuruiseksi. Betoni ei tosin kuulunut hintaan, mutta menekki oli tosiasiassa 80m3. Lisäksi sanoivat, että betonikuutio maksaisi n. 180€. Meillä sen hinnaksi tuli pumppauksineen yli 250€. Meillä niin varmaksi arvioitu budjetti karkasi sellaiset 70000€. Lammin suosittelemasta urakoitsijasta en edes viitsi mainita mitään.

      Jos nyt saisin päättä, valitsisin jonkun muun kuin Lammin ja ehkä jonkun muun harkonkin. Autotalli tehtiin myöhemmin lecasoraharkoista. Sekin oli paljon helpompi ja sujuvampi kokonaisuus.

    • Talomyyjä 48

      Arkkitehtikuvista tuskin kukaan pystyy antamaan täydellistä tarjousta mistään harkosta ilman , että tarjous sisältäisi ylihintaa reilusti.
      Talon rakennuspaikka kun määrittelee kivitaloissa paljonkin tarvittavat rakenteet.
      Myös rakentamisen tyyli vaikuttaa määriin, kuinka paljon rikotaan harkkoja tai tehdään hukkaa.
      Monasti vielä työmaalla tehdään muutoksia, jopa mittavirheitä, jolloin menekki kasvaa.
      Nykyaikaisen kivitalon rakenteet voivat muuttua paljonkin rakennesuunnittelussakin, on monenmoista teräspalkki Penaa liikenteessä.
      Monet muutokset ja niiden kustannukset voivat myös asikkaastakin johtuen muuttaa kokonaisuutta ja lisätä kustannusta.
      Ei ole helppoa rakennusliikkeelläkään, kun työmaakokoukset ja lisätöiden kirjaukset jäävät helposti kiireessä. Jälkeenpäin vain lakimiehet rikastuvat ja rakentaja maksaa.
      Kukaan ei lopulta hallitse kokonaisuutta.
      Yleensä talokauppa alkaa liian usein hintaneuvotteluilla, eli mennään perse edellä puuhun, kun tonttiakaan ei monasti ole olemassa.
      Ei näissä hommissa rakennuttajakaan aina aivan syytön ole. Mielikuvamarkkinoinnin uhri kylläkin.

      • Mestari espoo

        Jos arkkitehti on ajan tasalla ja osaa miettiä hieman muutakin kuin hyviä viboja asumiseen, niin ammattitaitoinen tarjouslaskija osaa kyllä laskea ilman varmuusvaroja niin kivi-, kuin teräsrakenteetkin arkkitehtikuvista. Valitettavasti tällainen ammattitaitoinen laskentayksikkö löytyy vain kourallisesta toimijoita. Niin Lammi, kuin moni muukin toimija laskee neliöihin perustuvan hinnan parilla muuttujalla ja kirjaa tarjoukseen, että rakennesuunnittelun jälkeen katsotaan sitten se oikea hinta.

      • Paljon tekis toisin
        Mestari espoo kirjoitti:

        Minulla on karuja kokemuksia siitä, kuinka budjetti lävähti rakennesuunnittelun valmistuttua 50000€ ylöspäin. Tästä pelkästään kantavia teräsosia oli 30000€. Ei paljoa naurattanut. Se mikä todellakin yllätti, oli seinään valettavan betonin kuutiohinta. Talopakettimyyjän mukaan menekin olisi pitänyt olla 85m3 ja kustannuksen/190€ per kuutio. Kuutioita meni lähemmäs sata kun ottaa kaikki aukkojen ylitykset ja muurit huomioon. Hinta ei todellakaan ole tuo 190€ vaan riippuen toimituksen koosta 230-260€ per kuutio pumpattuna rahteineen, hukkineen ja odotusaikoineen.

        Onneksi on vielä duuni ja pankilla ymmärrystä. Talosta tuli kyllä hyvä, mutta pihoihin ei oikein ole varaa ollut sijoittaa, mikä harmittaa kyllä. Pikkuhiljaa tulorahoituksella nysvätään jos nysvätään. Isompi pelko on jos tämän joutuu laittamaan myyntiin. Tulee tuo 50-70 donaa takkiin samantien. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin valinnut runkoratkaisuksi jonkun yksinkertaisemman ja riskittömämmän ratkaisun kuin valettavan harkon. Samoin olisin painottanut arkkitehdin valinnassa hänen osaamistaan erilaisissa rakennejärjestelmissä. Nykyistä taloa ei suunniteltu oikein mihinkään järjestelmään suoraan sopivaksi, ja siinä paloi varmaankin kymmeniä tuhansia euroja.

      • Se Avarakatseinen
        Paljon tekis toisin kirjoitti:

        "Nykyistä taloa ei suunniteltu oikein mihinkään järjestelmään suoraan sopivaksi, ja siinä paloi varmaankin kymmeniä tuhansia euroja."

        Päinvastoin,säästit "kymmeniä tuhansia euroja" kun hankkeessa voitiin etsiä Se kokonaistaloudellisuultaan EDULLISIN ratkaisu!

        Näin kaikki kunnat ja valtiokin joutuvat tekemään hankintalain mukaan.

      • Ei tod ole ihan sama
        Se Avarakatseinen kirjoitti:

        "Nykyistä taloa ei suunniteltu oikein mihinkään järjestelmään suoraan sopivaksi, ja siinä paloi varmaankin kymmeniä tuhansia euroja."

        Päinvastoin,säästit "kymmeniä tuhansia euroja" kun hankkeessa voitiin etsiä Se kokonaistaloudellisuultaan EDULLISIN ratkaisu!

        Näin kaikki kunnat ja valtiokin joutuvat tekemään hankintalain mukaan.

        Jaa. Olet siis sitä mieltä suunnittelun laadulla ja lopputuloksen hinnalla tai laadulla ei ole merkitystä. Perustelet tätä varmaan niin, että kilpailuttamalla nämä "universaalit" suunnitelmat saat edullisemman ja paremman lopputuloksen? Haluatko että kerron sinulle totuuden... ET SAA! Kyllä hirsitalosuunnitelmilla tulee järkevimmin hirsitalo, lautatalo suunnitelmilla lautatalo, valuharkkosuunnitelmilla valuharkkotalo, kevytbetonisuunnitelmilla kevytbetonitalo, tilaelementtisuunnitelmilla tilaelementtitalo jne. Jos näitä suunnitellaan ristiin lopputulos on aina kompromissi eikä niin hyvä ja tehokas kuin se olisi voinut olla.

      • Rane jkylä
        Ei tod ole ihan sama kirjoitti:

        Asiapuhetta. Juuri näin on asia.

    • huolestuttaa

      Aika kovaa tekstiä. Nimiä ja kaikkea faktalta kuulostavaa... kuuluuko palstoille, en tiedä, mutta toiminta kuulostaa aika erikoiselta ns. brändiyritykseltä. Olen tosin kuullut, että Lammi on muutenkin vaikeuksissa ja ihmisiä laitetaan pihalle. Toivotaan, että irtisanottavat ovat näitä epäammattilaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1756
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1367
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1292
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1243
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1240
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1146
    7. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1137
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      594
      1103
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1014
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      954
    Aihe