Kyvyttömyyttä

Työeläkeläinen

Taloutemme ei ole tasapainossa nyt eikä pitkällä tähtäimellä joten sitä on tasapainotettava. Eläkeratkaisut ovat yksi olennainen osa tasapainon hallintaa.

Työmarkkinajärjestöt ovat aina halunneet olla noissa työelämän asioissa päällepäsmäreinä ja ovatkin selvinneet aina jos on tiedossa lisääntyvää menoerää tuotannolle mutta supistukset ja talouden järkevöittäminen ei tahdo sujua.

Hallitus antoi heille viisaasti tehtäväksi suunnitella eläkejärjestelmän uudistamista mutta tulosta ei saada aikaan koska se tietäisi mahdollisia etujen kavennuksia tulevaisuudessa. Kun hallitus sitten tulevaisuudessa asian päättää niin jo alkaa taas parku miten työläistä sorretaan. Se on kuitenkin turhaa koska heillähän on nyt ollut kuukausikaupalla aikaa katsoa voidaanko se sama saada muutoin aikaan.

Tuo kyvyttömyys tehdä päätöksiä osoittaa miten noille järjestöille on annettu aivan liian paljon valtaa yhteiskunnassa asioissa jotka vaikuttavat muuallekin kuin jäsenistöön.

Toinen hyvä esimerkki viime päiviltä on lentoemojen tapaus. Finnair on tappiollinen ja on ollut jo kauan. Tuloja ei pysty lisäämään koska kilpailu pitää lippujen hinnat alhaalla. Jos halutaan toimia on kulujen vähennys ainoa toimiva tekijä.

Koneet maksavat minkä maksavat, polttoaineen hintaan ei paljoa pysty vaikuttamaan joten suurin jäljelle jäävä erä lienevät palkat. Niistä neuvoteltiin mutta ei päästy tulokseen ja suomineitojen ja rouvien tilalle saadaankin ulkomaan kaunistuksia ainakin ulkolaisen yhtiön kautta. Nyt ansiot jäänevät vielä pienemmiksi kuin mihin Finnair olisi suostunut koska tuo välitysyhtiökin ottanee osansa siitä välistä. Todellista typeryyttä järjestöiltä.

Lentäjien kanssa asiat taitavat mennä samoin joskin aikataulu on hieman myöhässä tyttöjen aikataulusta.

Kyllä ammattiyhdistysten on pystyttävä tekemään myös negatiivisia päätöksiä jos tilanne sitä vaatii ja yhä enemmän se alkaa vaatimaan kun kyse on työstä jonka jokainen tai melkein jokainen pystyy suorittamaan lyhyellä koulutuksella ja työssä oppimalla. Vain erikoisosaaminen takaa pysyvyyttä mutta ei kuitenkaan ikuisesti sillä maailma muuttuu ja erikoisuudetkin tulevat tavalliseksi varsin lyhyellä aikajanalla tänä päivänä.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KIVITYÖPAJAMESTARI!

      HEI!

      Miksi Te Toveri Työkkäri ja Toveri AP ette halua tehdä sellaista ratkaisua, että elättäisitte itsenne vain Osinkotuloilla ja antaisitte Eläkekertymänne pois Valtio-omistajan kassaan? Oletteko Te SINIMUSTAT todellakin niin hyviä Yrittäjiä, että Teille Valtio-omistajan kannattaa antaa Osinkotuloa enemmän kuin 800-900 euroa kuukaudessa? Miksi Te SINIMUSTAT kuten Toverit Työkkäri, AP, PSillanpää, AvaraKatsanto, Kyselijä X, Rajan Vartijat ja PRO KARELIA ette halua huomata sitä asiaa, että pelkkä omistajuus ei tuota yhtään mitään puolueomistajalle? Nyt lähtökohtana pitää olla se, että miten hyvin ja tuottavasti sekä keinotteluvapaasti ja käyttäen apuna sellaisia Talous- ja Yhteiskuntateorioita, jotka kestävät romahtamatta Logiikkatestin ja Realismitestin, niin on kaikenlainen SUUNNITTELTYÖ ja Vastaava pantu toimeen.

      • Mehän mestari saamme niitä osinkoja siitä sijoituksesta jonka työnantajamme on tehnyt aikoinaan joten toiveesi on muutoin toteutunut paitsi siltä osin, että valtio ei maksa senttiäkään eläkkeestäni vaan yksityinen työeläkelaitos.

        Yksityiset työeläkelaitokset olivat todella hyvä ratkaisu aikoinaan sillä jos nuo rahat olisivat valtion hallussa niin poliitikot kyllä keksisivät eläkerahoille muutakin käyttöä.

        Meidän hyvyydellämme ei enää ole merkitystä, meidän hyvyytemme oli silloin kun me olimme työssä suhteessa siihen rahamäärään jonka työnantajamme maksoi eläkeyhtiöille.

        Olet siis aiheen suhteen hakoteillä, nyt tuottavan työn tekijöitä ei voi verrata meihin jo eläkkeellä oleviin tässä mielessä. Meidän, jopa minun ja yritykseni tuotteitani on mennyt runsaasti vientiin joten palkkani ei ollut liian suuri. Palkkani koko ei tehnyt yritystäni koskaan liian kalliiksi kotimaan tai ulkomaiden markkinoille vaan siitä alkaen kun ulkolaiset halusivat ostaa ne myös ostivat. Nyt on se ongelma kohdalla mitä ei saisi olla, olemme arvottaneet itsemme ylihintaisiksi.

        Hinnoittelu ei kaipaa sinun testejäsi vaan reaalisen hinnanmuodostuksen.


    • KIVIPAJAMESTARI!

      HEI!

      Miksi Teille pitää maksaa jotain Eläkerahastoista olivatpa ne sitten Yksityisiä tai Julkisia? Eikö Teille riitä ihan hyvin ns. Osinkotulot mutta siten, että Teille maksetaan osinkotuloa korkeintaan noin 800 euroa/kuukausi? Miten nyt Omistajuus pelkästään oikeuttaa sen asian, että Teille Hyvät SINIMUSTAT pitää maksaa osinkotuloa tai vastaa NALLE PUH -tyyliin? Miten Te olette voinut suunnittelutyön hoitaa pelkästään Teknikkotason tiedoilla ja taidoilla, sillä ymmärtääkseni Talous- ja Teknologiasuunnittelu edellyttää sitä, että Te hallitsette Matematiikka-, Fysiikka-, Kemia- ja FILOSOFIA-tiedot pätevällä tavalla sekä vielä erityisesti Klassinen Fysiikka LD:ssä ja Differentiaali- ja Integraaliyhtälöt?

      • Jotta saa osinkotuloja niin pitää omistaa osakkeita eli osuus tai osuuksia yrityksestä tai yrityksistä. Minä olen myynyt osuuteni aikoinani perustamastani yrityksestä ja sain samalla hieman korvausta pitkistä päivistä ja alun ilmaisesta työstä kun tuloja ei juurikaan ollut.

        Voisin tietysti ostaa jos se olisi mahdollista Suomi Oy:n osakkeita noilla eläkerahoillani mutta se antaisi minulle omistamaltani osin oikeuden puuttua maan asioiden hoitoon koska olisin osaomistaja osakkeineni. Kun meitä eläkeläisiä on ainakin miljoona niin mehän omistaisimme Suomen eikä vaaleja tarvittaisi vaan eläkeläiset määräisivät miten maata hoidetaan yrityksenä.

        En usko sinun haluavan tuota vaikka se aivotuhnuna pääsikin pihahtamaan esille. Minäkään en moista tule ehdottamaan sillä luotan mieluummin edustukselliseen demokratiaan joka mielestäni on toiminut jos ei kiitettävästi niin tyydyttävästi ainakin.

        Tuo sinun suunnitteluongelmasi lähestyy rakettitiedettä mutta tunnustan ihan avoimesti etten ole yhtäkään rakettia suunnitellut, ampunut kylläkin kun lapset olivat sopivan kokoisia ja ikäisiä.

        Matikkaa, fysiikkaa ja elektroniikan tietämystä olen tarvinnut suunnittelussani ja ehkä vähän kemiaakin, se taas riippuu siitä mitä suunnittelee. Sillan suunnittelija tarvitsee hieman eri työkaluja kuin se joka käyttää hyväkseen nykyajan elektroniikan tuotteita komponenttitasolla. Siitä tuli mieleeni seuraavaa: talousmiesten pitäisi ottaa muutama matikan kurssi sillanrakentajien kanssa yhtä aikaa koska sillat romahtelevat niin paljon harvemmin kuin taloudet. Ero lienee varmuuskertoimissa!


    • VASKIPAJAMESTARI!

      HEI! Miksi Te haluatte unohtaa sen asian, että Marxismi-Leninismi-sekoilun lisäksi on olemassa myös Marxilainen REVISIONISMI siis Marxilainen Filosofia ja Semologia, Marxilainen Arkeologia ja Politologia sekä Marxilainen Filosofia ja Sosiologia? Miksi Te Hyvät Toverit kirjoitatte jotain sellaista, että KAPITALISMI häviää toimimattomana ja sen tilalle tulee Sosialismi Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmänä?

      Nyt ainakin minusta Te Arvoisa TOVERI olette sitä mieltä, että Marxismi-Leninismi-Aateryväs on pätevä, mutta on ainakin se asia HYVÄ tuoda kehiin, että muotoutuuko Elinkeinoelämä KORKKIRUUVITEORIA rp:n viitoittamalla tavalla. Nyt Korkkiruuviteoria eli Marxismi-Leninismi-Filosofia rp:n perusta on seuraava: Metsästys- ja Kalastuskausi, Orjanomistusjärjestelmä, Feodalismi, Kapitalismi, Sosialismi ja KOMMUNISMI jatkumona siten, että Kommunismi1 rp:n jälkeen tulee Orjanomistusjärjestelmä2, Feodalismi2, Kapitalismi2, Sosialismi2 ja Kommunismi3 jatkumona jne.

      Jos ja kun nyt Te Toveri pidätte Marxismi-Leninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia rp:tä pätevänä siis myös Korkkiruuviteoria rL:ää, niin nyt kysyisin sitä Teiltä Toverit, että miten pitäisi suhtautua siihen kuvioon, että teorian mukaan Kommunismi1:n jälkeen tulee jatkumosäännön mukaan Orjanomistusjärjestelmä2. Jos nyt Kommunismi2 tarkoittaa teoriamäärittelyn mukaan melko tarkkaan lähes täydellistä Työväenluokan IHANTOLA eli Paratiisi-yhteisöä, niin kysyisin myös sitä, että mitä tarkoittaa tarkkaan ottaen Kommunismi1:n jälkeen jatkumosäännön mukaan tuleva Orjanomistusjärjestelmä2.

      Onko nyt Orjanomistusjärjestelmä2 Orjanomistusjärjestelmä1:n kaltainen vai mikä todella? Nyt kysyn sitä asiaa myös, että miten Kommunismi1:n jälkeen tuleva Orjanomistusjärjestelmä2 voisi olla työväenluokan etu, jos ja kun Kommunismi1 on määritelmän mukaan Työväestön IHANTOLA tai jopa Paratiisi. Niin ja nyt kysyn vielä sitä asiaa, että mitkä Elinkeinoelämän Liikelait ja Liikevoimat ja erityisesti LIIKEVOIMAT voisivat saada aikaan Korkkiruuviteorian mukaisen kehityksen. Mitä Te Hyvät Toverit haluatte ehkä vastata?

      • Mestari se taas sekoilee oikein vauhdilla noine vakio ilmaisuineen.

        Miksi et ihan selkokielellä ilman koukeroita kerro mitä varsinaisesta aloituksen aiheesta ajattelet ja mikä olisi se parempi ratkaisu niihin pulmiin? Siinä ei tarvita orjanomistusjärjestelmää eikä IHANTOLAA vaan käytännön reaalisia ratkaisuja. Jotain mikä pysyy näpeissä vielä tulevaisuudessakin. Vai onko normaali ilmaisu ja uuden ajattelu sinulle niin myrkkyä jotta mielenterveys ei kestä?


    • KELLARISEPPÄMESTARI!

      HEI! Jos nyt ur tarkoittaa Teidän kaavassanne ns. Uusi Raha rp:tä, niin kysyn nyt sitä, että mistä tämä uusi raha tulee. Niin ja mitä nyt tarkoittaa kaava R pikku yksi, T eli tavara ja pikku r ja yksi? Mitä nyt tarkoittaa uusi raha ja Tavara ja Uusi Raha yksi? Jos me otamme nyt Materialistinen Historiankäsitys ja Pääomakirjan Arvolakimalli LD:ssä lähtökohdaksi, niin MAKROTEORIA pitää sisällään Kaavat: Rahapääoma R-R, Tavarapääoma T-T, Pankkipääoma R-R-R', Kauppapääoma R-T-R' ja Tuotantopääoma R-T...P...T'-R'. Onhan sitten olemassa vielä MIKROTEORIA1 siis Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä Lisäarvo ja MIKROTEORIA2 siis Kiinteä ja Liikkuva Pääoma sekä Lisäarvo. Mikroteoria1:n Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma ja Mikroteoria2:n Lisäarvo on MYYNTIHINTA miinus Kiinteä ja Liikkuva Pääoma. Nyt sitten Yrittäjän VOITTO on Lisäarvo miinus Lainanhoitokulut. (Hypoteesi on R-T-(R¹-T-r1) = ur-T-ur1 ja nyt sitten kysyn sitä asiaa, että mistä muualta kuin Teidän HR kirjoituksestanne voisin löytää Hypoteesikaavan. Niin mistä muualta?. Nyt varmaan kiinnostaa Teitä Arvoisat Toverit, että mitä tarkoittaa lyhenne LD. Niin ja nyt LD tarkoittaa samaa asiaa kuin DIALECTICA NATURALIS eli Luonnon Dialektiikka. Nyt LD:n lausepuun peruslause on A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus, Euklidinen Geometria ja XYZ-avaruus. LD:n kategoriat ovat Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti. LD:n liikelaki on Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Taistelun Laki, Kieltämisen Kieltäminen eli SOPIMUSLAKI.

    • Ei jaksais enää...

      Tämä milloin mikäkin "mestari" kirjoittelee aivan sekaisia ja sekopäisiä jorinoita.
      Pitäiskö ylläpidon puuttua asiaan ja poistaa ko. viestit palstalta? Minä en oikein usko, että täällä käyvät aikuiset ja asialliset haluavat tuollaisia. silmäilen yleensä nuo kirjoitukset läpi, mutta jätän sillensä.
      Onhan tietenkin hyvä, että kaikki kukat saavat kukkia, mutta ei kai ihan missä hyvänsä. Rikkaruohot kitketään joka paikasta...

      • KELLARISEPPÄMESTARI!

        HEI!

        Nyt kysyn sitä asiaa, että mikä todella ns. Kellariseppämestari rp:n kirjoituksessa on sitä, joka Teidän nimimerkki EI JAKSA ENÄÄ rp:n mielestänne on sekaista ja sekopäätouhua. Oletan jotain sellaista, että eräät ns. SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet ovat sitä mieltä, että Marxilainen Filosofia ja Sosiologia eli Materialistinen Historiakäsitys ja Luonnon Dialektiikka on sekoilua ja sekapäisyyttä. Me nyt voimme kysyä sitä, että onko Uusklassinen Talousoppi tai Marxismi-Leninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia jotain sellaista, joka ei ole mielenvikaisuutta.

        PS Ettekö Te Hyvät Aateritarit kuten Työkkäri, AP, Kyselijä X, Rajan Vartijat, PSillanpää ja AvaraKatsanto sekä PRO KARELIA enää halua esiintyä entisillä nimimerkeillä? Olettehan Te Hyvät Toverit ainakin jollakin tavalla lukeneet erään Kulkurin, Katunarrin ja Sekopään kirjoituksen. Pitääkö todella sensuurin iskeä?

        Haluan sanoa vielä sen, että en ole minkään lajin vallankumouksellinen vaan Marxilainen Revisionismi rL:n tukija ja kannattaja. Minulle riittää SOSIAALIPOLITIIKKA siis Henkivakuutus, Työvakuutus, Kouluvakuutus ja Kauppavakuutus, LAKIKIRJAT ja KOULUFILOSOFIA ja olen myös sitä mieltä, että PÄÄMÄÄRÄ on toissijainen mutta LIIKE on tärkeintä. Nyt ainakin Eräs REVARI on vielä sitä mieltä, että on parasta antaa Teknisten ja Taloudellisten Liikelakinen ja Liikevoimien määrätä ja säätää Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmämme.


      • Ei jaksais enää...
        KELLARISEPPÄMESTARI! kirjoitti:

        HEI!

        Nyt kysyn sitä asiaa, että mikä todella ns. Kellariseppämestari rp:n kirjoituksessa on sitä, joka Teidän nimimerkki EI JAKSA ENÄÄ rp:n mielestänne on sekaista ja sekopäätouhua. Oletan jotain sellaista, että eräät ns. SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet ovat sitä mieltä, että Marxilainen Filosofia ja Sosiologia eli Materialistinen Historiakäsitys ja Luonnon Dialektiikka on sekoilua ja sekapäisyyttä. Me nyt voimme kysyä sitä, että onko Uusklassinen Talousoppi tai Marxismi-Leninismin Yhteiskuntatiede ja Filosofia jotain sellaista, joka ei ole mielenvikaisuutta.

        PS Ettekö Te Hyvät Aateritarit kuten Työkkäri, AP, Kyselijä X, Rajan Vartijat, PSillanpää ja AvaraKatsanto sekä PRO KARELIA enää halua esiintyä entisillä nimimerkeillä? Olettehan Te Hyvät Toverit ainakin jollakin tavalla lukeneet erään Kulkurin, Katunarrin ja Sekopään kirjoituksen. Pitääkö todella sensuurin iskeä?

        Haluan sanoa vielä sen, että en ole minkään lajin vallankumouksellinen vaan Marxilainen Revisionismi rL:n tukija ja kannattaja. Minulle riittää SOSIAALIPOLITIIKKA siis Henkivakuutus, Työvakuutus, Kouluvakuutus ja Kauppavakuutus, LAKIKIRJAT ja KOULUFILOSOFIA ja olen myös sitä mieltä, että PÄÄMÄÄRÄ on toissijainen mutta LIIKE on tärkeintä. Nyt ainakin Eräs REVARI on vielä sitä mieltä, että on parasta antaa Teknisten ja Taloudellisten Liikelakinen ja Liikevoimien määrätä ja säätää Talous- ja Yhteiskuntajärjestelmämme.

        * * * mielestänne on sekaista ja sekopäätouhua. * * *
        Ihan kaikki kirjoituksesi. Ihan kaikki!


    • Olisiko Työeläkeläisellä aika siirtyä leikkimään lastenlasten kanssa.
      Hän jaksaa toitottaa 300 vuotta vanhaa kapitalistien virttä "työläisen ostovoiman kohoaminen tuhoaa talouden".
      Paradoksi on siinä, että aina kun työväenluokka on kyennyt parantamaan niitä tai näitä työelämän puolia, kapitalismikin on voinut hyvin.

      Nyt työeläkeläiset kautta lännen ovat 20 viime vuoden aikana onnistuneet kohottamaan rikkaimman prosentin tuloja tai rikkaimman kymmeneksen. Miten on käynyt?
      Suurtyöttömyys vaivaa kaikkialla, kaikkea palvelutuotantoa leikataan ja sotauhkia nostetaan.

      Olisiko kapitalismin aika antaa tilaa sosialismille. Estetään sodat ja rakennetaan vanhainkoteja, terveyskeskuksia, kehitetään koulujärjestelmiä yms..
      Teknologian kehitys antaa mahdollisuudet melkein mille tahansa. Luonto ja ilmastokin voidaan pelastaa.
      Esteenä on pienen ryhmän yksityinen ahneus. Tarvittaisiin kansanrintama muutoksen puolesta. Suomen kapitalismi syyllistyy ennenkuulumattomaan syntiin pitämällä vuosikausia 400.000 työhaluista työttömänä.
      Ihmiset töihin kunnon palkalla, sotauho pois, ja eiköhän homma hoidu.

      • Timo Espoosta

        >>...rikkaimman prosentin tuloja...> Estetään sodat ...>Paradoksi on siinä, että aina kun työväenluokka...> Ihmiset töihin kunnon palkalla...


      • "Olisiko kapitalismin aika antaa tilaa sosialismille. Estetään sodat ja rakennetaan vanhainkoteja, terveyskeskuksia, kehitetään koulujärjestelmiä yms..
        Teknologian kehitys antaa mahdollisuudet melkein mille tahansa. Luonto ja ilmastokin voidaan pelastaa. "

        Niin, onkohan sinulla esimerkkiä tästä mainostamastasi sosialismista?
        Kallen tuntemat tähänastiset sosialistset kokeilut eivät ole kuvauksesi mukaisia joten kerrohan missä maassa, milloin ja kenen johdolla on kuvaamaasi sosialismia esiintynyt.

        PS. Joko sinulle on selvinnyt, että miten uutta rahaa syntyy kansantalouteen, vai luuletko vieläkin setelinippujen putkahtavan esiin tuotannossa?

        .......................


      • "Suomen kapitalismi syyllistyy ennenkuulumattomaan syntiin pitämällä vuosikausia 400.000 työhaluista työttömänä."

        Niin.
        Ymmärrätkö mitään kommunismin teoriasta, tunnetko marxin oppeja lainkaan?

        Marxin mukaan lisäarvo - ja siis kapitalistien voitto - syntyy tuotannossa. Kerrohan siis, että miksi maamme ahnaat kapitalisti antavat 400.000 työläisen olla työttöminä.
        Miksi nämä ahneina pitämäsi kapitalistit eivät kilpaa palkkaa työttömiä tekemään heille lisäarvoa - ja siis voittoa?
        Kerrohan oma käsityksesi siitä, miksi työttömiä ei palkata tekemään marxin oppien mukaista voittoa kapitalisteille?

        ................


      • Tässä kohden on s.p hakoteillä.

        Ei työläisten ostovoiman nostaminen vie taloutta hakoteille vaan se jos sitä nostetaan enemmän kuin he oikeasti ansaitsevat. Palkan ja ostovoiman lisäys on aina mitoitettava korkeintaan tuottavuuden lisäykseen ja nimen omaan sen kyseisen tehtävän jossa työläinen toimii. Autokuskin palkkaa ei voi nostaa sen vuoksi jos vaikka kaupan myyjän tuottavuus nousee tai maanviljelijän. Kaikki työt pitää pisteyttää omikseen tässä mielessä. Nykyinen käytäntö jossa sovitaan palkankorotukset ”kimpassa” vie monen kohdalla tilanteeseen jossa ansio on vain murto-osa palkasta.

        Ei ole työväenluokkaa joka saisi aikaan jotain luokkana vaan sen tekevät yksilöt työntekijöinä. Tuo sinun luokkasi on jopa, jos sitä nyt yleensä edes koskaan on ollutkaan, hävinnyt ja ne ryhmät jotka asiasta ”saarnaavat” ovat kutistuneet häviämisen rajoille. Eikö sekään auta teitä poloisia ajattelemaan missä on vika? Onko komu-usko niin lujassa jotta ajattelu ei suju?

        Sinun sosialismiasi on jankutettu viimeiset 100 vuotta mutta yhtään onnistunutta kokeilua ei ole esittää. Sen sijaan suomalaisen kaltainen porvarillinen pääomatalous on osoittanut kelpoisuutensa. Onhan siinäkin ongelmia kuten kaikessa mitä ihmiset tekevät mutta se on saanut aikaan hyvinvoinnin joka on ennen näkemätön maailman historiassa.

        Meillä ei asiaa paranna vaikka vanhainkoteja ja sairaaloita rakennettaisiin joka mutkaan kouluja unohtamatta. Se mitä me tarvitsemme on työtä siihen hintaan jotta se menee kaupaksi ja sen jälkeen voimme siitä saatuja varoja käyttää vaikka minkä rakentamiseen.

        Tuo sama koskee työllisyyttä, kyllähän kansaa töihin kutsutaan jos on katteellista työtä tarjolla, haluaahan se sinun kapitalistisi mahdollisimman hyvän tuloksen ja sen saa vain palkkaamalla lisää tuottavaa työvoimaa. Tuottavuus ja siihen verrannollinen palkkakustannus onkin se avain jolla nyky tilanne saadaan purettua, Kunnan ja valtion hommat eivät sitä paranna vaan yksityisen sektorin menestys. Nykyinen yhteiskunnan palvelujen jatkuva lisääminen ilman niiden täysimääräistä laskuttamista palvelun saajalta on turmioksi talouden kokonaisuudelle.

        Sosialismi ei sotauhoa vie, sen meistä jokainen muistaa, tännekin hyökkäsivät ilman syytä ja varastivat osan maatamme silti väittäen olevansa ystäviämme. Asiaa voi verrata naapureihin joista toinen varastaa toisen ruohonleikkurin ja alkaa siitä johtuen väittämään olevansa sen toisen ystävä jolta hän sen ruohonleikkurin varasti. Varsin kommunistista ajattelua!


      • AgitBrob

        "Olisiko kapitalismin aika antaa tilaa sosialismille. Estetään sodat ja rakennetaan vanhainkoteja, terveyskeskuksia, kehitetään koulujärjestelmiä yms..
        Teknologian kehitys antaa mahdollisuudet melkein mille tahansa. Luonto ja ilmastokin voidaan pelastaa."

        Tämmöisä kyselee "Spartacus".

        Spartacuksen kannalta ongelma on siinä, ettei "kapitalismillä" eikä "sosialismillä" ole äänioikeutta eikä paljon muutakaan. Ne oikeudet ovat tavallisilla kansalaisilla. Oikeuksia käytetään mm. vaaleissa. Ja vaalien sanoma on ollut viime vuosikymmeninä varsin selkeästi tämä: sosialismia ei haluta. Sosialismin haluajat ovat virhemarginaalissa. Kuinkahan kauan kestää, ennenkuin tämä tosiasia valkenee "Spartacukselle"? Vai valkenneko koskaan?


    • maaki

      "On ihan turha väittää, että yhteiskunnan kehitys tai taantuma on yhden porukan tai poliittisen ryhmän aikaansaannos."

      Ei lainkaan. Jatkuva talouskriisi Suomessa on Kokoomuksen ja sitä tukevien porvarillisten puolueiden aikaansaannos. Ne pitävät taloudellista ja poliittista valtaa vai väittäkö persu toisin.
      Kun persut tulivat eduskuntaan, he eivät ole tehneet edes yhtä rakenteellista uudistusehdotusta kapitalismin valuvikoihin.

      Kapitalismi on kääntänyt kehityksen pyörää taaksepäin. Tähän saakka se on työläisten painostuksen takia suostunut uudistuksiin. Viimeiset vuosikymmenet ovat kuluneet saavutuksien purkamisessa. Palkkatyöläisen asemaa ollaan kurjistamassa.
      Samalla vaikeutuu pienyrittäjien toimintaedellytykset.
      Kapitalismi yskii ja pahasti.

      • Timo Espoosta

        >> Jatkuva talouskriisi Suomessa on Kokoomuksen..> Ne pitävät taloudellista ja poliittista valtaa vai väittäkö persu toisin. > Kapitalismi yskii ja pahasti.


    • TYÖPAJAMESTARI!

      HEI!
      Onko Arvon Henkilöillä tietoa siitä, että mitä tarkoittaa MUSTA RAHA? Voivathan nyt Omistaja- ja Kansalaisremmi tehdä yhdessä jotain sellaista, että maksetaan Virallinen Näkyvä palkka Virkahenkilöille, mutta kuitenkin vielä Tiskin alta oma palkkio-osuutensa pimeänä.

      On nyt kuitenkin olemassa LAKIKIRJAT ja OIKEUSTIEDE sekä Tutkintatoimi ja Oikeusistuin sekä VAHO eli Vankeinhoitolaitos. Nyt Te Hyvät Kansalaiset unohdatte sen, jos RENGASTEORIA on arkipäivää Valtiossa, niin ainakin Hyvä Kysymys on se, että KUKA tutkii ns. MUSTA RAHA rp:n, jos kaikki ovat kuvioissa mukana enemmän tai vähemmän. KUKA todella järjestelee asioita ja asian haaroja Hyvät Natsikomut ja Natsisossut?

      Rengasteoria on jotain sellaista kuin AVOIN RENGAS, PUOLIAVOIN RENGAS ja SULJETTU RENGAS. Me voimme huomata ehkä sen, jos Kansantaloudessa on Avoin Rengas muotia, niin perusedellytys tälle on se, että Kansantalous toimii Klassikkomallin oletusten määräämällä tavalla.

      Nyt lähtökohta Avoin Rengas rp:lle on se, että IDENTTISYYSOLETUS C:n ja Q:n suhteen on arkipäivää, vallitsee Täydellinen Informaatio, alalle ja sieltä pois pääsee kitkatta, yritykset ovat pieniä kuin pisara meressä, joten ne ottavat markkinahinnat annettuina, kunkin alan yritysten valmistamat tuotteet ovat keskenään homogeenisia eli samanlaisia, vallitsee Täystyöllisyystasapaino, joten jokainen, joka haluaa tehdä työtä, niin saa sitä. Puoliavoin Rengas on sellainen, että siihen on jo muotoutunut ns. Rikollisperheet, mutta Pomojen Pomo puuttuu. Suljettu Rengas on muuten samanlainen kuin Puoliavoin Rengas, mutta eroaa Puoliavoin Rengas rp:stä kuitenkin siten, että Yhteiskuntaan on jo valittu Mafiosoperheiden yhteistä etua ajamaan POMOJEN POMO. Nyt onkin Hyvä Kysymys se, että mikä Rengasteorian osa-alue kuvaa hyvin Suomen Valtion ja Kansantalouden tilaa ja tilannetta. Mikä todella joko Avoin Rengas, Puoliavoin Rengas vai Suljettu Rengas?

    • oles

      "Hallitus antoi heille viisaasti tehtäväksi suunnitella eläkejärjestelmän uudistamista mutta tulosta ei saada aikaan koska se tietäisi mahdollisia etujen kavennuksia tulevaisuudessa."

      Nän viisaasti Kokoomus haluaa pidentää työaikaa, tehdä lisää työttömiä, kaventaa useiden eläkeryhmien reaalietuja. Kavennukset eivät koske suurituloisia. Vaikka koskisivat, he voisivat tiputtaa eläkkeitään tuhansilla euroilla eikä heitä kirpaisisi. Usein nämä rikkaat esiintyvät kansikuvissa yhteiskunnan pelastajina lahjhoituksilla hyväntekeväisyyteen.
      Ruotsissa peruskouluja on yksityistetty. Odottelemme Kokoomukselta menemästä Suomessa samaan suuntaan. Rahan täytyy Kokoomuksen mielestä ratkaista. Varakkaiden lapsille eliittikoulut!

    • työ sulle - lepo kel

      Pappa töihin ja heti. Laiskana makaa ja maan talous menee kuralle. Kukaan ei estä vapaaehtoista työntekoa elämänsäö viime minuuteille saakka.
      Pappa näyttäköön kokoomuslaisille, että työajan pidentämistä ei tarvitse säätää. Jokainen kokoomuslainen tehköön hommia, ilman palkkaa 75 vuotiaaksi saakka.

      • Olen melkoisen varma siitä, että keskimääräinen kokoomuslainen saa aikaan enemmän työpaikkoja kuin keskimääräinen komu. Teillä siinä on petraamisen varaa. Ei kannata muita moittia jos itse ei pysty muuhun kuin suunsoittoon tai näppiksen räpistelyyn.

        Itse jäin eläkkeelle koska nuorempi suunnitteluinssi tarvitsi työtä ja hän oli ollut siinä rinnalla jo parisen vuotta jotta osasi firman tavat.

        En minä toimeton ole nytkin kirjoittelen tätä Lapissa ilman palkkaa, pelkän eläkkeen turvin ja aion jatkaa yli 75v jos vaan henki säilyy.


    • työ sulle - lepo kel

      Pappa
      Pappa on sittenkin lusmuilija. Hän haluaa pidentää muiden työaikaa ja lisätä siten työttömyyttä edelleen.

      Kokoomuksessa on todellakin rahamiehet ja paljon talouspoliittista valtaa. Hoitkaoon työttömyyden pois.
      Komuilla on hyviä neuvoja. Alkakaa elvytys leikkausten sijaan. Pistäkää kokoomuslaiset veronkiertäjät maksamaan veronsa.

      • Kyllä työttömyys saadaan laskemaan kunhan työt hinnoitellaan reaalisti. Nythän palkkoja on aina vain nostettu mutta mikään ei tässä maailmassa ole pysyvää joten kun kauppa ei käy on pidettävä alennusmyynti ja siitä se taas lähtee.

        Kyllähän sitä elvytetään kunhan vain löytyy työtä josta joku on valmis maksamaan. Onko sinulla hyviä ehdotuksia uusiksi vientiin kelpaavista tuotteista. Nyt kun koko Euroopassa ainakin on matalasuhdanne niin investointitavarat eivät tee kauppaansa joten on siirryttävä kuluttajatuotteisiin ja kilpailtava sekä Kiinan että Intian kanssa hinnoilla.

        Velkaelvytystä tuskin kannattaa alkaa koska sitä velkaa on jo tarpeeksi on siis elvytettävä tekemällä työtä hintaan jolla kauppa käy.

        Työttömyyshän ei ole työnpuutetta vaan kannattavan työn puutetta ja kannattavuuteen voidaan vaikuttaa kustannuksia uudelleen miettimällä.


    • OPISTOPAJAMESTARI!

      HEI!

      Kun nyt Te Toveri Työkkäri olette Liikenero, niin kysyn jotain sellaista, että jos ei ole kysyntää esimerkiksi Hyödykkeistä ja Työvoimasta, niin miten ihmeessä ME voimme nyt lisätä tarjontaa? Luoko TARJONTA aina oman Kysyntänsä?.

      Jos TARJONTA luo nyt aina ja kaikkialla oman maksukykyisen kysyntänsä, niin voiko Nyt Liikenero ja Puolueneuvos kertoa meille tyhmille sekopäille, että Miten ME voimme nyt tyhjästä nyhjästä maksukykyisen Markkinakysynnän?

      Niin miten todella me voimme kehitellä Tuotantopääoman Kaavan R-T...P...T'-R' rp:m määräämän ja säätämän tilanteen? Voitteko nyt Te Toveri Yrittäjäneuvos Työkkäri ja Te Puolueneuvos SINIMUSTAT-aktiivi kertoa meille Komuille ja Sossuille, että miten me voimme saada aikaan maksukykyisen kysynnän, jos Rahaperusteinen eli Maksukykyinen KYSYNTÄTASO aina pienenee?

      Voimmeko me aina joustaa Tuotantokustannuksissa alaspäin silloinkaan, jos OMISTAJA sekä Yrittäjä- ja Puoluenerot voivat täysin itsevaltaisesti määrätä Työn Sankarien PALKKA-, TYÖ- ja VAPAA-AIKA rp:n ehdoista? Mitä Arvoisat Toverit SINIMUSTAT haluavat ehkä vastata Tyhmien ja Sekopäisten Puniikkikapojen TOIVO- ja KORVA-remmiaktiivin ehkä todella nerokkaisiin Kysymyksiin?

    • pappa hourii

      "Kyllä työttömyys saadaan laskemaan kunhan työt hinnoitellaan reaalisti. Nythän palkkoja on aina vain nostettu "

      Papparainen, missä hoksottomisesi ovat. Alkaako senilismi vaikuttaa.
      Kaikkialla Euroopassa reaalipalkat laskevat tai enintään pysyvät samana. Työn tuottavuus kohoaa, pitäisi tieteen ansiosta kohota. Sotusektorin alasajo Euroopassa vapauttaa suuria summia pääomalle vuosittain valtion budjetin kautta. Suurituloiset verorikolliset jättävät varoja pankkeihin lojumaan.

      Mikäli papalla home ei ole vielä liian syvällä, tulisi ymmärtää, että ellei ostovoima kohoa tuotanto ei voi kasvaa.
      Ideaali luokkatasapaino on työn tuottavuuden lisäyksen mukaiset palkankorotukset ja niiden suuntaaminen sosiaalisektorille. Pääoma ja palkkatyö saavat osuutensa kohoavasta tuottavuudesta. Mikäli palkkatyö saisi hieman enemmän kuin työn tuottavuuden kohoamisen verran, silloin pääomatulot hiukan pienentyisivät eikä yhteiskunta joutuisi silloinkaan paniikkiin.

      Ehkä maksamme parasta aikaa huomaamattamme USAN ja EU-naton sotamenoja. Irak yksistään vei taivaan tuuliin biljoonia euroja ja tuho jatkuu.
      Kapitalismi käy papankin kautta luokkataistelua työväenluokkaa vastaan, luokkaa joka haluaisi rakentaa siviilituotantoa ja pitää maailman kansoja ystävinään.

      • Niitä töitä joissa "tiede" saattaa vaikuttaa isommin varsinaiseen työn tuottavuuteen on varsin vähän jos ei lasketa parempia puhdistusaineita siivoojille. Ovatko nekään monesti tieteen saavutuksia? Paremminkin epäilen vanhojen tiedossa olevien asioiden uudenlaista hyväksi käyttöä joka ei ole tiedettä vaan järjen käyttöä.

        Ostovoimaa ei voi nostaa ennen kuin se on ansaittu ja juuri tuo väärä järjestys on pilannut markkinat. Palkkojen nostaminen enemmän kuin mitä milloinkin ansaitaan on virhe joka kostautuu juuri niille jotka eniten kuvittelevat hyötyvänsä palkankorotuksistaan.

        ET ole vissiin laskenut mitä palkankorotus aiheuttaa! Jos saat satasen lisää käteen niin sen kustannusvaikutus on ainakin kaksinkertainen käteen saamaasi rahamäärään verraten. Tuottavuutta on siis lisättävä huomattavasti enemmän mitä käteen jää jotta ollaan positiivisella puolella eikä tässä ole vielä otettu huomioon muuta kuin yhden työntekijän osuus. Todellisuudessahan muutkin kuin se "sorvari" saavat sen korotuksen niin johdossa kuin keittiössäkin eli koko yrityksen osalta hinnankorotuspaine kasvaa huisisti ja jos hintoja ei voida nostaa koska kauppa ei käy niin siitä seuraa työttömyyttä tai devalvaatio joka tarkoittaa aina palkan alennusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe