viljan hinnat nousussa

metsäveli

Tänään julkaistut raportit ovat kuin toiselta planeetalta.
USDA:n raportit kun ovat rakenteeltaan sellaiset että niistä
ei ilmene muu kuin määrä.
Onko määrä pelkkää silkkoa ei kiinnosta lainkaan edes esipuheissa
esitettäväksi.
Planeetta jyrää parhaillaan matalaksi Kanadan vehnäsatoa ja
Australiassakin halloittelee parhaillaan.
Kun asioita jatkuvasti seuraavana lukee mitä USDA taritsee, niin
eipä voi kuin päätä puistaa ja päivitellä.
Valitettavasti raporttien perusteella mennään, menee sitten syteen
taikka saveen.
Saapa nähdä meneekö alehintojen vaihe aina siihen saakka kunnes
täällä Euroopassa myllyvehnä loppuu.
Ranskassa tulee loppumaan ensin vaikka se haalii sitä parhaillaan
mistä löytää.
Muualta planeetalta ei laatuvehnää tänne liikene.
http://www.usda.gov/oce/commodity/wasde/latest.pdf
http://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/grain.pdf

Linkki aiempaan katsaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12461726

Kanadassa Albertan alueen kasvukausi loppui 2-5 miinusasteen pakkasiin.
Seuraava yö laajentaa pakkasen aluetta itäänpäin.
Pakkasia edelsi paikoin runsas lumentulo, ja sitä kertyi paikoin 20-30
senttiä.
Paljon rypsiä ja vehnää ehdittiin niittää karheelle, mitkä nyt
vaativat pitkän ajan kuivumiseen.
Laatu menee auttamatta rehuksi ja laatuvehnän osalta Kanada alkaa olla
jo ulkona markkinoilta.
Pakkanen saattaa ulottua myös Usan puolelle.

Australian Victoriassa on jälleen paikoin pakkasen puolella ja lajenmmin
parin lämpöasteen molemmin puolin kahden metrin korkeudelta mitaten
Tähkät menee jäähän kun on melkoisen tyyntä.
Hallaa on myös etelä-Australian puolella.
Halloja on luvassa lisää.
USDA pudotti arviota Australian vehnäsadosta vaivaiset 0,5 milj. t.
Se kopioi ABAREsin arvion jossa vasta kuivuus oli mukana.
Merkittävä alaskirjaus on jossain vaiheessa vielä pakko tehdä.

soija syys 10,61 marras 9,81
maissi syys 3,31 joulu 3,41
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
syys 5,03----5,95----5,99
joulu 5,09---6,06----5,92
maalis 5,26--6,13----6,07
touko 5,37---6,17----6,19
Pariisi vehnä
marras 164 tammi 167,50 maalis 169,50 touko 171,25 syys 178
rapsi
marras 320,75 helmi 323,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 114 tammi 117,55

15

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metsäveli

      Viikolla 29.8.-4.9. myytiin Usasta vehnää 690 200 t. ja laivattiin 559 200 t.
      Kauden myynti kasvoi 12,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,3
      USDA pudotti arvionsa Usan vehnänvienistä 24,5 milj. tonniin, josta
      siis puolet on jo myyty.

      USDA nosti arviotaan vehnän tuonnista Usaan 4,6 milj. tonniin.
      Näinollen Usan vehnän nettovienti putoaisi 19,9 milj. tonniin.
      Kun jo 12,1 milj. t. on jo myyty, niin 8 milj. tonnin lisämyynnin
      jälkeen Usa on ulkona vehnän viejien joukosta, eli tuonnin viennillä
      jatketaan, - jos vain Kanadasta saadaan.
      Tämänlainen viejien välinen puljaus harhauttaa uskomaan että
      vehnänvienti riittää tarvitsijoille entiseen malliin.
      Kauppatilastot saadaan kyllä komeiksi, mutta vehnää syödäkseen tarvitsevat
      näkevät lopulta nälkää.
      Vehnäkaupasta on tullut "kiertokirje" touhua jossa ovat kunnostautuneet
      etenkin Usa, EU ja Venäjä.
      Älä vaan katkaise ketjua varoitettiin kiertokirje- villityksessä ja
      vehnän syöjähän se tämän katkaisun vehnän osalta tekee.

      Maissia myytiin 563 200 t. ja laivattiin elokuun puolella 507 500 t. ja
      syyskuun 605 500 t.
      Päättyneen kauden laivaukset päätyivät 47,3 milj. tonniin,
      Kauden myyntiä jäi laivaamatta 1,3 milj. t. , mikä määrä siirtyi alkaneen
      kauden myynniksi.
      Alkaneen kauden myynti kasvoi 12,3 milj. tonniin, josta laivaamatta 11,6
      USDAn uusin myyntiarvio on 44,5 milj. t.

      Soijaa myytiin 984 300 t.
      Päättyneen kauden laivaukset päätyivät 44,5 milj. tonniin, - kaudella jäi
      laivaamatta 1,3 milj t. mikä siityi kuluvan kauden taseisiin.
      Alkaneen kauden myynti kasvoi 23,9 milj. tonniin, mikä on yli puolet
      kaudelle arvioidusta myynnistä.
      Tästä laivaamatta on 23,9 milj. t.

      Kanadan hallatapahtuman yhteydessä satanut lumi on tuonut lisämurhetta
      Albertan maakunnassa painamalla viljat lakoon.
      Pääosassa on kuitenkin pakkanen joka riitti tuomaan suuret tuhot vielä
      vihreänä olleelle rypsille.
      Vain noin 15-20 % ehdittiin korjata viljoja ennen pakkasia, ja paljon
      oli vielä vaiheessa jossa pakkanen sääti laadun rehuksi.
      Eittämättä satokatastrofi on jo kyseessä, ja lisää tulee lähiöinä.
      Kuvaan kuuluu että vehnäfutuurit viittasivat kintaalla koko asialle.
      Ei se näin tule menemään läpi.

      EU myönsi luvan 660 512 vehnätonnin viennille.

      Pariisin futuurihinnat laskevat reippaasti ja laskua tulee tätä menoa
      lisää.
      Nimittäin eräät satamissa toimivat varastot ovat pysäyttäneet vehnän
      vastaanoton siilojen täyttymiseen ja laivausten puuttumiseen vedoten.
      Ranskalaisen vehnän laatu ei riitä tässä vaiheessa vientimarkkinoille,
      ja tästä esimerkkinä tänään julkaistu Algerian 400 000 tonnin
      vehnänosto, minkä kerrotaan menneen baltian suuntaan.
      Algeria on ollut Ranskan taattu asiakas, mutta myös laatua vaativa.
      Algerian tulee saada kuluvalla kaudella vielä noin 5 milj. t.
      vehnää mutta tuskin löytyy EU:sta.
      Ostajia kun riittää enemmän kuin myllyvehnää, ja ostajana häärii
      myös Ranska joka on jo ostanut päälle 100 000 t, vehnää Saksasta,
      ja myös baltiasta lisää.
      Menee aikansa ennenkuin tämä nähdään hinnoisssa, - valitettavasti.

      soija syys 10,91 marras 9,85
      maissi syys 5,72 joulu 3,38
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      syys 4,98 ----5,72-----5,68
      joulu 5,02----5,93-----5,78
      maalis 5,20---6,01-----5,93
      touko 5,30----6,06-----6,05
      Pariisi vehnä
      marras 162,75 tammi 166,75 maalis 168,50 touko 169,50 syys 176
      rapsi
      marras 321,25 helmi 324,75
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 112,50 tammi 115

    • metsäveli

      Usan ja Kanadan kevätvehnän huono laatu näkyy jo osittain käteishintoje huimana
      hintaerona futuuripelin humpuukihintoihin, eli noin 6 taalaa lisähintaa.
      Parhaimmanlaatuisen eli 15 % valkuaisen omaavan myllyvehnän saa kun maksaa siitä 11,6 -11,7 taalaa bushelilta.
      Tämä vastaa 315 - 318 doll. tonnilta.
      Välitön syy hintapompsaukseen on reutersin mukaan myllyt sekä viejät,
      joiden on nyt jahdattava laatueriä.

      Kanadan sadosta kulkee siksi synkkiä laatutietoja että lieneekö tottakaan.
      Farmarit neuvovat toisiaan että jos viime kauden vehnää jäi myymättä,
      niin siitä on nyt pidettävä kiinni.
      Fusarium , nokisienet ja itäminen ovat yleisiä vikoja.
      Hallat taas vikuuttivat pahasti myöhässä ollutta vehnää, pahemmin rypsiä
      ja kauraa.

      soija marras 9,89 tammi 9,97
      maissi joulu 3,43 maalis 3,55
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 5,00----5,86----5,68
      maalis 5,18---5,94----5,84
      touko 5,29----5,99----5,96
      heinä 5,38----5,91----6,06
      Pariisi vehnä
      marras 161,50 tammi 165,50 maalis 167,25 touko 168,25 syys 172,50
      rapsi
      marras 323,75 helmi 327
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 111,90 tammi 114,10

      • metsäveli

        Ranska sai viimein kaupat syntymään Egyptin kanssa kun laski
        tarpeeksi huonolaatuisen vehnänsä hintaa.
        Egypti päätyi ostamaan 180 000 t.
        hinnaksi tuli silti 229 doll. tonnilta ja tässä ei ole mukana
        laivauskuluja.
        Venäjän vehnä on nykyisin tätä kalliimpaa.

        SovEcon arvioi että Venäjän vehnäsato päätyy 60 milj. tonniin.
        Tästä vietäisiin 22,5 milj. t.
        Paljon on jo vietykin, ja laivaukset tulevat olemaan syyskuun
        lopussa lähellä 10 milj. tonnia.
        Kun edelliseltä kaudelta ei peritty kuin pahnanpohjimmaiset,
        niin syötykin on jo runsaasti.
        USDAn kirjoissa Venäjällä kuluu vuodessa 34,5 milj. t. vehnää,
        josta rehukäyttö on 13 milj. t. eli pyöreä 1 milj. t. kuukaudessa.
        Tässä pitää ottaa huomioon että jos sadon laatu on huono, niin
        rehukäyttö nousee tai sitten rehulaatua jää varastoon.

        Siemeneksi ja ravintokäyttöön kuluu 21,5 milj. t. eli kuukaudessa
        1,79 milj. t.
        Siemen varataan päältä pois ja sitähän on jo kylvettykin.
        Arvelen että alkukaudessa on tällä kertaa kulutushuippu, ja tämä
        koska myllyt täyttävät edellisen kauden synnyttämää vajetta.
        Alkukauden kolmen ensimmäise kuukauden kulutus jäänee kuitenkin
        hieman alle 10 milj. tonnin.

        Tuossa aiemmassa katsauksessa piti ihmetellä venäjän varastolukuja
        jotka näyttivät peräti vaatimattomilta.
        Tässäpä arvaus missä nyt mennään.
        Rehuksi käytetty vehnämäärä 3 milj. t.
        Laivaukset 8 milj. t.
        Elintarvikekäyttö ja jo kylvetty osuus yhteensä 7-8 milj. t.
        Poistuma yhteensä 18 - 19 milj. tonnia.

        Vehnäsato ei ole vielä laareissa vaan Siperiassa korjuu menee
        lokakuun puolelle
        Jos nyt kuitenkin otetaan koko povattu sato laskuihin, niin
        noin kolmannes on jo koko potista häipynyt.
        Venäjän varastomäärä ei tule nousemaan missään vaiheessa lähellekään
        40 milj. tonnia, vaan jäänee alle 35 milj. tonnin.

        Jos SovEconin arvio 22,5 milj. tonnin viennistä toteutuisi, niin
        vielä tulisi löytyä noin 14,5 milj. t. vehnää.
        Tässä on se hankaluus että vehnän tulee olla myllylaatua.
        Venäjän oma kulutus vaatii loppukaudesta noin 15 milj. t. myllyvehnää.

        Eli vienti ja oma kulus vaatii vielä yhteensä 30 milj. t. myllyvehnää.
        Jos tarkastellaan tilannetta yli koko kauden, niin myllyvehnää
        tulee löytyä omaan kulutukseen ja vientiin 43 milj. tonnia.
        Eli koko sadosta tulee myllyvehnän laatuinen osuus olla noin 70 %
        Eipä ole, ja joku jää Venäjällä ilman ellei edelleen turvata
        Kasakhstanin vehnän tuontiin.
        Venäjän hallinto kyllä saa siltikin heittää haaveet varmuusvarastoista
        ellei rajoita vientiä tai tarjoa parempaa hintaa.
        Hintatarjousta olikin jo syyskuun alussa korjattu kilpailukykyisemmäksi,
        joten viime kauden epäonnistumisesta on otettu opiksi.
        Kun näyttää että hallinto on tosissaan, niin vienti ei nouse viime
        lainkaan ellei sitten peräti vähene.

        Tällaista analyysia kaipaisi viljapuolen uutisoinniltakin, mutta turha
        on tällaista toivoa.
        Ei löydy aikaa, eikä löydy asennetta.

        Australiassa seuraava hallatapahtuma osuu keskiviikon hujakalle ja
        Victorian maakunta on jälleen jäämässä alle.
        Lieneekö enää paljon väliäkään, kun viimeiset tiedot kertoo että
        päätuotantoalueisiin kuuluvassa etelä-Malleessa paalattiin viime
        viikolla vehnää heinäksi.

        soija marras 9,80 tammi 9,89
        maissi joulu 3,43 maalis 3,55
        vehnäfutuuri
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,96----5,83----5,65
        maalis 5,12---5,91----5,81
        touko 5,24----5,95----5,93
        heinä 5,33----5,86----6,04
        Pariisi vehnä
        marras 162,25 tammi 166 maalis 167,50 touko 169,25 syys 173,50
        rapsi
        marras 324,25 helmi 327 touko 330,25
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 112,75 tammi 115,50


      • metsäveli
        metsäveli kirjoitti:

        Ranska sai viimein kaupat syntymään Egyptin kanssa kun laski
        tarpeeksi huonolaatuisen vehnänsä hintaa.
        Egypti päätyi ostamaan 180 000 t.
        hinnaksi tuli silti 229 doll. tonnilta ja tässä ei ole mukana
        laivauskuluja.
        Venäjän vehnä on nykyisin tätä kalliimpaa.

        SovEcon arvioi että Venäjän vehnäsato päätyy 60 milj. tonniin.
        Tästä vietäisiin 22,5 milj. t.
        Paljon on jo vietykin, ja laivaukset tulevat olemaan syyskuun
        lopussa lähellä 10 milj. tonnia.
        Kun edelliseltä kaudelta ei peritty kuin pahnanpohjimmaiset,
        niin syötykin on jo runsaasti.
        USDAn kirjoissa Venäjällä kuluu vuodessa 34,5 milj. t. vehnää,
        josta rehukäyttö on 13 milj. t. eli pyöreä 1 milj. t. kuukaudessa.
        Tässä pitää ottaa huomioon että jos sadon laatu on huono, niin
        rehukäyttö nousee tai sitten rehulaatua jää varastoon.

        Siemeneksi ja ravintokäyttöön kuluu 21,5 milj. t. eli kuukaudessa
        1,79 milj. t.
        Siemen varataan päältä pois ja sitähän on jo kylvettykin.
        Arvelen että alkukaudessa on tällä kertaa kulutushuippu, ja tämä
        koska myllyt täyttävät edellisen kauden synnyttämää vajetta.
        Alkukauden kolmen ensimmäise kuukauden kulutus jäänee kuitenkin
        hieman alle 10 milj. tonnin.

        Tuossa aiemmassa katsauksessa piti ihmetellä venäjän varastolukuja
        jotka näyttivät peräti vaatimattomilta.
        Tässäpä arvaus missä nyt mennään.
        Rehuksi käytetty vehnämäärä 3 milj. t.
        Laivaukset 8 milj. t.
        Elintarvikekäyttö ja jo kylvetty osuus yhteensä 7-8 milj. t.
        Poistuma yhteensä 18 - 19 milj. tonnia.

        Vehnäsato ei ole vielä laareissa vaan Siperiassa korjuu menee
        lokakuun puolelle
        Jos nyt kuitenkin otetaan koko povattu sato laskuihin, niin
        noin kolmannes on jo koko potista häipynyt.
        Venäjän varastomäärä ei tule nousemaan missään vaiheessa lähellekään
        40 milj. tonnia, vaan jäänee alle 35 milj. tonnin.

        Jos SovEconin arvio 22,5 milj. tonnin viennistä toteutuisi, niin
        vielä tulisi löytyä noin 14,5 milj. t. vehnää.
        Tässä on se hankaluus että vehnän tulee olla myllylaatua.
        Venäjän oma kulutus vaatii loppukaudesta noin 15 milj. t. myllyvehnää.

        Eli vienti ja oma kulus vaatii vielä yhteensä 30 milj. t. myllyvehnää.
        Jos tarkastellaan tilannetta yli koko kauden, niin myllyvehnää
        tulee löytyä omaan kulutukseen ja vientiin 43 milj. tonnia.
        Eli koko sadosta tulee myllyvehnän laatuinen osuus olla noin 70 %
        Eipä ole, ja joku jää Venäjällä ilman ellei edelleen turvata
        Kasakhstanin vehnän tuontiin.
        Venäjän hallinto kyllä saa siltikin heittää haaveet varmuusvarastoista
        ellei rajoita vientiä tai tarjoa parempaa hintaa.
        Hintatarjousta olikin jo syyskuun alussa korjattu kilpailukykyisemmäksi,
        joten viime kauden epäonnistumisesta on otettu opiksi.
        Kun näyttää että hallinto on tosissaan, niin vienti ei nouse viime
        lainkaan ellei sitten peräti vähene.

        Tällaista analyysia kaipaisi viljapuolen uutisoinniltakin, mutta turha
        on tällaista toivoa.
        Ei löydy aikaa, eikä löydy asennetta.

        Australiassa seuraava hallatapahtuma osuu keskiviikon hujakalle ja
        Victorian maakunta on jälleen jäämässä alle.
        Lieneekö enää paljon väliäkään, kun viimeiset tiedot kertoo että
        päätuotantoalueisiin kuuluvassa etelä-Malleessa paalattiin viime
        viikolla vehnää heinäksi.

        soija marras 9,80 tammi 9,89
        maissi joulu 3,43 maalis 3,55
        vehnäfutuuri
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,96----5,83----5,65
        maalis 5,12---5,91----5,81
        touko 5,24----5,95----5,93
        heinä 5,33----5,86----6,04
        Pariisi vehnä
        marras 162,25 tammi 166 maalis 167,50 touko 169,25 syys 173,50
        rapsi
        marras 324,25 helmi 327 touko 330,25
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 112,75 tammi 115,50

        Etelä-Australiassa on tehty alustavat arviot siitä mihin sato päätyy.
        http://www.pir.sa.gov.au/__data/assets/pdf_file/0004/224977/PIRSA_Crop_and_Pasture_Report_Final_Sept_2014.pdf

        Säät eivät ole suosineet ja hallojen lisäksi sademäärätkään eivät
        ole olleet lähelläkään normaalia.
        Eyre niemimaalla sateet jäivät ennätyksellisen alas.
        Hallatkin ovat ennätystasossa ja tämä laajemmalla alueella.

        Nyt ennustetaan kaikkien viljojen yhteissadoksi 7,6 milj. t. mutta
        samalla todetaan että epävarmuus on suuri hallojen vaurioiden vuoksi.
        Lisäksi raportista paljastuu että vasta elokuun halloja käsitellään.

        Pohjois-Malleen satomenetyksiksi arvioidaan 30 - 40 % ja muualla
        5-10 %
        Aikaiset kylvöt menestyivät huonoiten ja 80 % tai enemmän katsotaan
        menetetyn.
        Halla kohtasi elokuussa vehnän sen pituuskasvun vaiheessa ennen
        tähkälle tuloa.
        Rypsi menetti kukkia mutta on jatkanut kasvua vähentyneen
        satopotentiaalin merkeissä.
        Raportti kertoo että vain vähän on niitetty heinäksi eli
        vielä odotetaan elpymistä, sekä arvioidaan että hallatuhot
        olisivat laikuttaisia.
        Nyt arvioitu satomäärä nähdään mahdolliseksi jos sateet ovat jatkossa
        ajankohdan normaalitasoa.

        Vehnäsato arvioidaan 4,3 milj. tonniin mikä on alle hieman viimeisten
        5 vuoden keskimäärän.
        Samoin myös muut viljat.
        Ennätystähän povattiin vielä kuukausi sitten ja takuuvarmasti.
        Ohra 1,9 milj. t.
        rypsi 0,399 milj. t.

        Vehnän kehitysvaiheen kerrotaan olleen elokuun lopulla tähkälle tulossa
        ensimmäisistä kylvöistä ja myohemmissäkin tähkän aihio valmiina.

        Niimpä kun hallat ovat jatkuneet syyskuun aikana muutaman päivän
        välein, niin raportin satoarviosta on jo pohja poissa.
        Vehnä ja muut kasvit ovat yritelleet kasvua ja jokainen halla
        osuu entistä arimpaan vaiheeseen kasvussa.
        Vehnän röyhyvaihe on vielä edessäpäin ja hallaa ei saisi esiintyä
        lainkaan.
        Nyt saatu arviokin jo pudottaa ennätystä povanneet puheet
        roskapuheiden joukkoon.
        Puheet on puhuttu junttaustarkoituksessa ja onneton tiedotuksen
        taso on ne siunannut taivaallisena totena.

        Erän noloimmista esimerkeistä on agrimoney, jonka ennätyspuheiden
        äänenkannatus sai tällaisen päätöksen.
        http://www.agrimoney.com/news/frost-hurts-s-australia-wheat-but-a-boon-to-canola--7499.html

        soija marras 9,82 tammi 9,90
        maissi joulu 3,41 maalis 3,54
        vehnäfutuurit
        ----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,99----5,82----5,63
        maalis 5,16---5,89----5,79
        touko 5,27----5,93----5,90
        heinä 5,36----5,84----6,00
        Pariisi vehnä
        marras 161,75 tammi 165,50 maalis 167,50 touko 168,25 syys 173,75
        rapsi
        marras 325,50 helmi 329 touko 333
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 113,75 tammi 116,65 maalis 118,50 touko 120,50


      • metsäveli
        metsäveli kirjoitti:

        Etelä-Australiassa on tehty alustavat arviot siitä mihin sato päätyy.
        http://www.pir.sa.gov.au/__data/assets/pdf_file/0004/224977/PIRSA_Crop_and_Pasture_Report_Final_Sept_2014.pdf

        Säät eivät ole suosineet ja hallojen lisäksi sademäärätkään eivät
        ole olleet lähelläkään normaalia.
        Eyre niemimaalla sateet jäivät ennätyksellisen alas.
        Hallatkin ovat ennätystasossa ja tämä laajemmalla alueella.

        Nyt ennustetaan kaikkien viljojen yhteissadoksi 7,6 milj. t. mutta
        samalla todetaan että epävarmuus on suuri hallojen vaurioiden vuoksi.
        Lisäksi raportista paljastuu että vasta elokuun halloja käsitellään.

        Pohjois-Malleen satomenetyksiksi arvioidaan 30 - 40 % ja muualla
        5-10 %
        Aikaiset kylvöt menestyivät huonoiten ja 80 % tai enemmän katsotaan
        menetetyn.
        Halla kohtasi elokuussa vehnän sen pituuskasvun vaiheessa ennen
        tähkälle tuloa.
        Rypsi menetti kukkia mutta on jatkanut kasvua vähentyneen
        satopotentiaalin merkeissä.
        Raportti kertoo että vain vähän on niitetty heinäksi eli
        vielä odotetaan elpymistä, sekä arvioidaan että hallatuhot
        olisivat laikuttaisia.
        Nyt arvioitu satomäärä nähdään mahdolliseksi jos sateet ovat jatkossa
        ajankohdan normaalitasoa.

        Vehnäsato arvioidaan 4,3 milj. tonniin mikä on alle hieman viimeisten
        5 vuoden keskimäärän.
        Samoin myös muut viljat.
        Ennätystähän povattiin vielä kuukausi sitten ja takuuvarmasti.
        Ohra 1,9 milj. t.
        rypsi 0,399 milj. t.

        Vehnän kehitysvaiheen kerrotaan olleen elokuun lopulla tähkälle tulossa
        ensimmäisistä kylvöistä ja myohemmissäkin tähkän aihio valmiina.

        Niimpä kun hallat ovat jatkuneet syyskuun aikana muutaman päivän
        välein, niin raportin satoarviosta on jo pohja poissa.
        Vehnä ja muut kasvit ovat yritelleet kasvua ja jokainen halla
        osuu entistä arimpaan vaiheeseen kasvussa.
        Vehnän röyhyvaihe on vielä edessäpäin ja hallaa ei saisi esiintyä
        lainkaan.
        Nyt saatu arviokin jo pudottaa ennätystä povanneet puheet
        roskapuheiden joukkoon.
        Puheet on puhuttu junttaustarkoituksessa ja onneton tiedotuksen
        taso on ne siunannut taivaallisena totena.

        Erän noloimmista esimerkeistä on agrimoney, jonka ennätyspuheiden
        äänenkannatus sai tällaisen päätöksen.
        http://www.agrimoney.com/news/frost-hurts-s-australia-wheat-but-a-boon-to-canola--7499.html

        soija marras 9,82 tammi 9,90
        maissi joulu 3,41 maalis 3,54
        vehnäfutuurit
        ----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,99----5,82----5,63
        maalis 5,16---5,89----5,79
        touko 5,27----5,93----5,90
        heinä 5,36----5,84----6,00
        Pariisi vehnä
        marras 161,75 tammi 165,50 maalis 167,50 touko 168,25 syys 173,75
        rapsi
        marras 325,50 helmi 329 touko 333
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 113,75 tammi 116,65 maalis 118,50 touko 120,50

        Viikolla 5-11.9. myytiin Usasta vehnää 314 500 t. ja laivattiin 771 800 t.
        Kauden myynti kasvoi 12,4 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,8

        Maissia myytiin 659 700 t. ja laivattiin 722 400 t.
        Kauden myynti kasvoi 13 milj. tonniin, josta laivaamatta 11,6 milj. t.

        Soijaa myytiin 1,466 milj. tonnia ja laivattiin 204 200 t.
        Kauden myynti kasvoi 25,4 milj. tonniin, josta laivaamatta 25,1 milj. t.
        USDAn myyntiarvio on 46,2 milj. t. joten 55 % tästä on jo myyty

        Durran myynti kuluvalle kaudelle kasvoi 2,2 milj. tonniin, josta
        laivaamatta 2,1
        Kausi alkaa nyt noin puolet myyntiarviosta myytynä etukäteen.
        Kiina on ollut ostajana niinkuin viime kaudellakin, ja tilastoviikolla
        sinne ostettiin 332 000 t. durraa.

        Kansasin tyyppistä HRW vehnää löytyi eniten ufomiehille, eli 31 500 t.
        Japani ja Nigeria saivat myös laivalastin kukin.
        Meksikon HRW osto peruuntui ja sinne myytiin Chicagon SRW laatua.
        Japani osti kevätvehnää 90 000 t.
        Länsirannikon WW vehnää myytiin Chileen.
        Algeria osti laivalastin durum vehnää.

        Australian Victoriassa on jälleen selvää pakkasta kahden
        metrin korkeudeltakin mitattuna.
        Horsham nimisen paikkakunnan pakkaset ovat miinus 3 aamu
        kuuden aikaan.
        Tähkän korkeudella voi pakkanen painua alle miinus 5 asteeseen.
        Alue on parasta vehnäntuotannon aluetta ja tämä pakkanen on
        pahin kuluvalla kaudella.
        Melkein koko Victorian vehnäala on pakkasen tai hallan piirissä.
        Vehnä on tähkällä jos on selvinnyt elokuun pakkasista.

        Pakkasta on NSW:nkin puolella ja parhaalla Riverinan alueellakin
        tähkät jäätyy, miinus 3 on tällä hetkellä alin lukema.

        Osa Etelä-Australian maakuntaa on myös pakkasen puolella ja
        yleisemmin on hallaa.

        Tähän mennessä puolivirallinen arvio on saatu vasta elokuun
        pakkasten vaurioista etelä-Australian satoon.
        Nythän sinne tulee lisää tuhoa, mutta pahemmat pakkaset ovat
        olleet Victoriassa ja NSW:n puolella.
        Näin pahoista pakkasista ei ole ausseissa kokemusta kun tilanne
        on ainutlaatuinen.
        Erikoiseksi sen tekee tasaisin väliajoin olleet pakkaset tai
        hallat jo noin kuukauden jaksolla.

        Usan vehnäkaupan hyytymistä siihen että ei ole oikein
        mitä myydä, käytettiin markkinapuheissa hintojen alennuksen
        alibina.
        Tolkutonta roskaa, kun kolmessa kuukaudessa vehnää on myyty jo
        päälle puolet siitä mitä voidaan vientiin luovuttaa, ja tämäkin
        määrä on vahvasti kiinni siitä että saadaanko Kanadasta ostetuksi
        laatuvehnää.
        Näin sitä mielialoja muokataan, ja agrimoneykin jälleen toisti
        kritiikittä mitä viljajättien vilunkikonttuurista tarinoitiin.

        soija marras 9,71 tammi 9,79
        maissi joulu 3,38 maalis 3,50
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,88----5,69----5,50
        maalis 5,05---5,77----5,67
        touko 5,17----5,80----5,79
        heinä 5,26----5,73----5,90
        Pariisi vehnä
        marras 158,50 tammi 162,75 maalis 165 touko 166,50 syys 173,25
        rapsi
        marras 322,75 helmi 327,75
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 113 tammi 115


      • metsäveli
        metsäveli kirjoitti:

        Viikolla 5-11.9. myytiin Usasta vehnää 314 500 t. ja laivattiin 771 800 t.
        Kauden myynti kasvoi 12,4 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,8

        Maissia myytiin 659 700 t. ja laivattiin 722 400 t.
        Kauden myynti kasvoi 13 milj. tonniin, josta laivaamatta 11,6 milj. t.

        Soijaa myytiin 1,466 milj. tonnia ja laivattiin 204 200 t.
        Kauden myynti kasvoi 25,4 milj. tonniin, josta laivaamatta 25,1 milj. t.
        USDAn myyntiarvio on 46,2 milj. t. joten 55 % tästä on jo myyty

        Durran myynti kuluvalle kaudelle kasvoi 2,2 milj. tonniin, josta
        laivaamatta 2,1
        Kausi alkaa nyt noin puolet myyntiarviosta myytynä etukäteen.
        Kiina on ollut ostajana niinkuin viime kaudellakin, ja tilastoviikolla
        sinne ostettiin 332 000 t. durraa.

        Kansasin tyyppistä HRW vehnää löytyi eniten ufomiehille, eli 31 500 t.
        Japani ja Nigeria saivat myös laivalastin kukin.
        Meksikon HRW osto peruuntui ja sinne myytiin Chicagon SRW laatua.
        Japani osti kevätvehnää 90 000 t.
        Länsirannikon WW vehnää myytiin Chileen.
        Algeria osti laivalastin durum vehnää.

        Australian Victoriassa on jälleen selvää pakkasta kahden
        metrin korkeudeltakin mitattuna.
        Horsham nimisen paikkakunnan pakkaset ovat miinus 3 aamu
        kuuden aikaan.
        Tähkän korkeudella voi pakkanen painua alle miinus 5 asteeseen.
        Alue on parasta vehnäntuotannon aluetta ja tämä pakkanen on
        pahin kuluvalla kaudella.
        Melkein koko Victorian vehnäala on pakkasen tai hallan piirissä.
        Vehnä on tähkällä jos on selvinnyt elokuun pakkasista.

        Pakkasta on NSW:nkin puolella ja parhaalla Riverinan alueellakin
        tähkät jäätyy, miinus 3 on tällä hetkellä alin lukema.

        Osa Etelä-Australian maakuntaa on myös pakkasen puolella ja
        yleisemmin on hallaa.

        Tähän mennessä puolivirallinen arvio on saatu vasta elokuun
        pakkasten vaurioista etelä-Australian satoon.
        Nythän sinne tulee lisää tuhoa, mutta pahemmat pakkaset ovat
        olleet Victoriassa ja NSW:n puolella.
        Näin pahoista pakkasista ei ole ausseissa kokemusta kun tilanne
        on ainutlaatuinen.
        Erikoiseksi sen tekee tasaisin väliajoin olleet pakkaset tai
        hallat jo noin kuukauden jaksolla.

        Usan vehnäkaupan hyytymistä siihen että ei ole oikein
        mitä myydä, käytettiin markkinapuheissa hintojen alennuksen
        alibina.
        Tolkutonta roskaa, kun kolmessa kuukaudessa vehnää on myyty jo
        päälle puolet siitä mitä voidaan vientiin luovuttaa, ja tämäkin
        määrä on vahvasti kiinni siitä että saadaanko Kanadasta ostetuksi
        laatuvehnää.
        Näin sitä mielialoja muokataan, ja agrimoneykin jälleen toisti
        kritiikittä mitä viljajättien vilunkikonttuurista tarinoitiin.

        soija marras 9,71 tammi 9,79
        maissi joulu 3,38 maalis 3,50
        vehnäfutuurit
        -----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,88----5,69----5,50
        maalis 5,05---5,77----5,67
        touko 5,17----5,80----5,79
        heinä 5,26----5,73----5,90
        Pariisi vehnä
        marras 158,50 tammi 162,75 maalis 165 touko 166,50 syys 173,25
        rapsi
        marras 322,75 helmi 327,75
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 113 tammi 115

        Pariisissa vehnän pörssihinnat romahtivat lisää ja eipä ihme.
        Laatu kun ei riitä vientiin ja Ranskassa vehnä on jäämässä käsiin.
        Futuurihinta vastaa tällä erää rehulaatua ja lisäpudotusta pitelee
        enää maissin hinta.
        Nyt Pariisissa noteerattava maissi on hinnoissa:
        marras 137 tammi 140,75 maalis 143 heinä 145,75 elo 152

        Niinkuin näkyy, on hintaero siksi pieni että paremman ravintoarvon vuoksi
        ranskalainen vehnä tulee lihantuotannossa maissia halvemmaksi.
        Tässä voi käydä vielä niinkin että ranskalainen vehnä pannaan
        kilpailemaan englannin rehulaadun kanssa ja futuurihinnat laskevat lisää.

        Muutaman vuoden takaa löytyy edellinen vastaava tilanne jolloin
        vehnän hinta painettiin Ranskassa alle tuotantokustannuksen.
        Seurauksena oli pienet kylvöalat, pieni sato ja korkeat hinnat.

        Ranskan laatukatastrofi yrittää alentaaa nyt hyvälaatuisenkin vehnän
        hintoja.
        Kuitenkin oikea myllylaatu loppuu ennen uutta satoa ja monenlaista
        ranttalia tullaan näkemään.
        Vielä ei ole kuitenkaan kuin vähäisiä merkkejä että tilanne tiedostettaisiin.
        Australian pakkastuhoja voidaan vielä pimittää jokunen viikko, mutta
        viimeistään sadonkorjuun alkaminen nostaa kissan pöydälle.
        Tulossa on myös Usan varastoraportti syyskuun alun tasolta, jonka
        vaikutus saattaa nyt olla merkittävä.

        Ei kuitenkaan voi povata nopeaa futuurihintojen nousua.
        Tämä johtuu pelokkaasta pörssistä jossa häärivät viljajättien rahastot
        voivat ajaa vielä hintatasoa mielensä mukaan.
        Niiltä kun puuttuu taloudellinen riski, mikä kyllä tavanomaisella
        sijoittajalla on estämässä mielettömiä positioita.

        Vehnän hinnoittelu ei vastaa vähääkään todellisuutta ja nykyinen
        junttaus vaarantaa planeetan ruokahuollon.
        Asia on jo aiemmin nähty, eli tappiolla ei voida tuottaa ja
        ranttali seuraa.
        Niinsanottu ennätyssato on parhaillaan haihtumassa, mikä tuo oman
        irvokkaan lisänsä tilanteeseen.

        Haihtumista edistää parhaillaan päättyvä toinen perättäinen
        pakkasyö Australiassa
        Pakkanen siirtyi osin uusille alueille jotka edellisenä yönä
        olivat vielä hallatyyppisen vaivan alla.
        Esimerkkinä NSW:n puolen Wagga wagga jossa miinus 2 astetta.
        Condobolissa jossa meni paljon vehnää jo elokuussa miinus 1
        Nämä mittauspaikat eivät ole suinkaan kylmimmissä paikoissa
        ja löytyy peltoja jossa mentiin alle miinus 5
        Hallat eivät tähän lopu vaan etelän säät ovat pillastuneet
        ennennäkemättömään trendiin, ja lähiviikon aikana seuraa
        uusinta.

        EU myönsi luvan 505 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa kauden
        laivaukset 5,8 milj. tonniin.
        Laivausten taso on ollut hieman yli viime kauden lukujen, ja tämä
        vaikka myllylaatuista vehnää riittää vientiin entistä vähemmän.
        Missään tapauksessa ei voida viedä viime kauden määrää. ja
        jossain vaiheessa myllyvehnän saatavuus kriisiytyy.
        Näin on jo tapahtunut Ranskassa, - myllyvehnää haalitaan ympäri
        Eurooppaa.

        Kysyntä on kannatellut hintoja Saksassa jossa sielläkään ei
        mitään runsautta löydy.
        Viikon 38 leipävehnän hinnat Hampurissa.
        12 % valkuainen ja vähintään 220 hagberg 188 euroa tonni
        13 % valk. ja vähintään 250 hagberg -----192
        14 % valk. vähintään 250 hagberg--------205 euroa tonni
        hintatiedot ovat kotoisin täältä:
        http://www.agrarberatung-hessen.de/markt/pflanze1/010403.html

        soija marras 9,57 tammi 9,65
        maissi joulu 3,31 maalis 3,44
        vehnäfutuurit
        ----Chicago Kansas Minneapolis
        joulu 4,74---5,60----5,35
        maalis 4,91--5,66----5,52
        touko 5,02---5,69----5,65
        heinä 5,12---5,62----5,77
        Pariisi vehnä
        marras 153,25 tammi 157,75 maalis 159,50 touko 161,50 syys 170,50
        rapsi
        marras 318 helmi 324
        Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
        marras 111,50 tammi 113,55 maalis 115,35


    • vihnevarvas

      MaasTulli toitottaa melkein joka lehdessä että maailmalla paras vehnäsato ever!!.
      hinnat t
      i
      p
      p
      u
      u.

    • metsäveli

      Maaseudun tulevaisuus lehtihän on maamiehen ystävä, - vai miten se
      nyt meni?
      Siitä suuresta sadosta ei edes kaikkea ole laareissa, eli aussien ja
      Argentiinan sato puuttuu.
      Kanadan suuresta sadosta merkittävä osuus pitää kai polttaa tai
      haudata kompostiin.
      Näitä riittää.
      Miksi mitään negatiivista ei kerrota ?
      Siksipä siksi...

    • jyrkytin

      M.t. toistaa mitä usda ja fao toitottaa ja ilman kritiikkiä, mikä tekee siitä kansa rikollisen. s.o. kanssarikollisen

    • metsäveli

      Australian Victorian yöpakkaset olivat myös paikallisen
      ilmatieteenlaitoksen mittausten mukaan ankaria viljojen
      kannalta.
      Eteläinen Wimmera, molemmat Malleet jäivät alle ja vain pohjoisin
      Mildura säästyi.
      Pakkasta oli mittaukopeissa pahimmillaan -3,5 ja lisäksi
      huomautetaan että alempana pakkasta on ollut monta astetta enemmän.
      http://www.weeklytimesnow.com.au/business/grain-and-hay/wait-on-frost-damage-after-temperatures-plunge/story-fnker6ee-1227063009001

      Australian vehnää kylvetään siinä määrin eriaikaisesti että
      jotain vielä saattaa pelastua jos sataa.
      Linkin komea vehnänalku Temoran lähistöllä kylläkin paleltui heti
      artikkelin julkaisun jälkeen.
      Miinus 1 astetta oli kahtena perättäisenä yönä ja tähkän korkeudella
      enemmän.
      Artikkelin farmarit kertoivat että mitään ei myydä etukäteen, ja
      tämä todentuikin viisaaksi ratkaisuksi.
      Ausseissa kuin muuallakin yritetään hintaremppauksella pelottamaan
      farmarit toimitussopimuksiin, mikä on eräs tapa puijata tuottajia.
      http://www.theland.com.au/news/agriculture/cropping/grains/wheat-price-pressure/2712572.aspx?storypage=2

      Australian vehnäsato on saanut siksi paljon siipeensä että
      alle 20 milj. tonnin päädytään.
      Vientimahdollisuudet ovat lähes kokonaan sen varassa mitä lännessä
      saadaan kasaan.
      Kuivuus on ollut siellä haittana mutta pakkasilta on vielä vältytty.
      Sääkartat eivät kuitenkaan ihan huolettomia aikoja lupaa.

      Egypti osti Usasta laivalastillisen vehnää.
      Hinta oli alempi kuin ranskalainen tarjous, ja myyjänä ihan
      tuntematon pulju.

      soija marras 9,38 tammi 9,45
      maissi joulu 3,30 maalis 3,42
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,76----5,60----5,36
      maalis 4,89---5,65----5,61
      touko 4,99----5,68----5,62
      heinä 5,08----5,62----5,72
      Pariisi vehnä
      marras 151,25 tammi 155,75 maalis 157,25 touko 159 syys 167,50
      rapsi
      marras 310 helmi 316,70
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 110,50 tammi 111,75

    • metsäveli

      "Dimsums" blogi valottaa Kiinan maissinhintoja ja kysyntää
      kuten sika, maito ja siipikarjataloutta.
      Paikallinen maidontuottaja joutuu maksamaan maissista noin
      11 dollaria vastaavaa bushelihintaa.
      Kun 39,3 kiloa painavia maissibusheleita menee tonniin 25,4
      kappaletta, niin hinta vastaa 279 dollarin tonnihintaa.

      Sikatalous on kuralla Kiinassakin ja tuottaja kertoo että maissin
      hinta vastaa 75 % osuutta kuluista.
      Sianlihan hinta on vain 5,5 kertaa maissin kilohinta ja noin
      7,4 juania puolelta kilolta.
      Pitäisi olla 8 juania jolla saisi vasta kulut peittoon.

      Kananmunien tuottaja taas kertoo että maissirehun osuus tekee
      60 % kuluista 20 000 kanan munittamossa.
      Ilmeisesti tuotantosuunta pärjää hieman muita paremmin, koska
      kananmunien hinta on nousussa.
      Tämä on seurausta tuotannon romahduksesta lintu-influenssan
      vuoksi.

      Kesällä kerrottiin Kiinan maissisadon olevan vaikeuksissa
      kuivuuden vuoksi, ja Blogi vahvistaa tämän kertomalla että
      maissia ostetaan suoraan kuivauksesta 423 dollarin tonnihintaa
      vastaavalla hinnalla.

      Blogi povaa sianlihan tuonnille rajoitusta kotimaisen tuotannon
      suojaamiseksi.
      Sianlihan hinnaksi kerrotaan 132 dollaria 100 kiloa kohti.
      Voidaanhan myös tuoda maissia mutta sitten sen tuotannosta
      häviää puhti.
      http://dimsums.blogspot.fi/2014/09/high-corn-prices-bite-chinas-livestock.html

      Usassa kehuttiin kevätvehnän satoa oikein urakalla, ja saattaapa
      ollakin hieman viime vuotta suurempi.
      Laatu taas on huono ja tämän kertoo hintataso Pohjois- Dakotassa,
      jossa farmihinta on noin 3 taalaa bushelilta, mikä tekee noin
      81 dollaria tonnilta.
      Hinta ei kata kuluja alkuunkaan.
      Sensijaan jos löytyy 15 % valkuaisen vehnää niin siitä maksetaan jo
      farmin portilla 11-12 taalaa bushelilta eli 320 doll. tonnilta.
      Laatuvehnä on pitänyt hintansa Euroopassakin.
      Tilanne kärjistyy vielä ranttalin asteelle.

      soija marras9,36 tammi 9,43
      maissi joulu 3,25 maalis 3,38
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,76----5,62----5,34
      maalis 4,88---5,66----5,49
      touko 4,96----5,69----5,60
      heinä 5,04----5,62----5,71
      Pariisi vehnä
      marras 150 tammi 153,75 maalis 155,75 touko 157,50 syys 167
      rapsi
      marras 311,25 helmi 316,75
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 109,75 tammi 112

    • metsäveli

      Ranskassa on tehty laatukokeita saadusta sadosta ja vehnän
      laatu alkaa olla tiedossa.
      Vehnäsatohan oli viime vuoden luokkaa, eli 37 milj. t. jossa
      0,5 milj. t. plussaa.
      Käytettävissä oleva vehnämäärä menee kuitenkin tasoihin viime
      kauteen verraten, ja tämä koska alkuvarasto oli nyt pienempi.

      Hehtopaino keskimäärin 76,3 , mutta 60 % alle 76 kiloa/hl mikä
      raja on määrittänyt mylly ja rehuvehnän erilleen.
      Proteiini on mitattu keskimäärin 11,1 prosenttiin.

      Hagberg luku on saatu 46 prosentille vehnästä 220 sekuntiin
      tai yli.
      Huonoa tietää kuitenkin että peräti 27 % näytteistä on antanut
      luvun alle 140 sekuntia, - mikä kertoo jo pahoin itäneestä
      vehnästä.
      Tämä osuus vehnäsadosta vastaa 10 milj. tonnia ja siis
      on peruuttamattomasti rehulaatua.

      FranceAgriMer, eli virallinen taho ranskanmaalla sanelee
      että 21,8 milj. t. täyttää leipävehnän kriteerit.
      Ranskassa on perinteitä käyttää heikkoa myllylaatua, eli
      patonki on juuri tästä syystä sellainen kuin on.
      Mureneva vehnäleipä kun on huono viipaloida siivuiksi, mutta
      patonki napsahtaa kätevästi annoksiksi.
      Pohjois-Afrikan asiakkaat kuitenkin vaativat parempaa laatua
      koska leipäkin on toisennäköinen, eli lautasenkin virkaa
      samalla hoitava ohut kakkara.

      Agrimer arvioi että ranskalaista vehnää viedään EU:n
      ulkopuolelle 8 milj. t. mikä käytännössä on parasta laatua.
      Saattaa mennä enemmänkin koska vehnän vienti on ollut
      viime kauden vastaavan ajankohdan tasoa korkeampi.

      Omaan käyttöön jäisi myllyvehnäntapaista 12-13 milj. t.
      Tämäkin vaatii jo parempaa tuontivehnää sekoitteeksi.
      Ranskan taseet ovat kireät ja futuuripelin hintataso
      sopii huonosti tilanteeseen, - vaikka ottaisi lukuun sen
      että futuureita kattamaan kelpuutetaan vehnää jonka laatu
      on kyseenalaista ranskalaistenkin laatunormien kannalta.

      Futuurihintoja on käytetty pohjana seuraavan kauden
      myyntisopimuksissa, mutta kukapa farmari lukitsee hinnan
      tasolle jossa tulee tappiota.
      Uusia toimitussopimuksia ei tehdä näihin hintoihin, mikä
      tilanne hermostuttaa lopulta markinat hepulitasolle.
      Tänäänhän vehnäfutuurit hieman nousivat mutta arvelen
      että ei ihan vielä ala nousu takaisin järjellisemmälle
      tasolle.

      soija marras 9,36 tammi 9,45
      maissi joulu 3,29 maalis 3,42
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,80----5,64----5.38
      maalis 4,92---5,67----5,52
      touko 5,01----5,69----5,62
      heinä 5,08----5,62----5,73
      Pariisi vehnä
      marras 152,75 tammi 155,50 maalis 158 touko 159,50 syys 168,50
      rapsi
      marras 314,75 helmi 320
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 109,50 tammi 111,85

    • metsäveli

      viikolla 12-19.9. myytiin usasta vehnää 396 300 t. ja laivattiin 474 400 t.
      Kauden myynti kasvoi 12,8 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,8

      Maissia myytiin 836 400 t. ja laivattiin 1,03 milj. t.
      Kauden myynti kasvoi 13,8 milj. tonniin, josta laivaamatta 11,4
      Ajankohdan myyntimäärä on tasoissa viime kauden määrän kanssa.

      Soijaa myytiin 2,56 milj. t. ja laivattiin 415 500 t.
      Kauden myynti kasvoi 28 milj. tonniin, josta laivaamatta 27,3
      Ajankohdan myynti ylittää 2,3 milj. t. viime kauden tason.
      Vajaan kuukauden vanhan kauden myynti vastaa 60,5 % USDAn
      myyntiarviosta.

      Brasilia tuli tuontitullista huolimatta vahvasti Usan HRW
      vehnää ostamaan ja sai 119 500 t.
      Meksiko osti 27 000 t. HRW vehnää ja 37 500 t. Chigacon SRW vehnää.
      Ufomiehet kaappasivat 68 800 t. kevätvehnää.

      Kiina osti päälle 2 milj. t. soijaa.

      Brasiliassa korjataan omaa vehnää ja alkupää saatiin vähillä
      murheilla talteen.
      Säät ovat huonontuneet ja laatutappiota pelätään.
      Brasilian ostot Usasta jatkuvat koska parempaa vehnää pitää
      saada jostain kun oman vehnän laatu ei hyvänäkään vuotena
      oikein riitä.
      Argentiinan satoa joudutaan vielä odottelemaan kotvanen ja
      sen alkupää on määrältään vaatimaton ja tarvitaan omaan
      kulutukseen.

      EU myönsi luvan 613 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa
      kauden laivaukset 6,2 milj. tonniin.
      Plussaa on 0,2 milj. t. viime kauden vastaavan ajankohdan tasoon
      nähden.

      Ranskan vehnäpula on johtanut epätavallisiin vehnän liikeisiin,
      ja viimeisin oli että Kanadasta ostettiin 22 000 t.

      soija marras 9,22 tammi 9,31
      maissi joulu 3,26 maalis 3,39
      vehnäfiutuurit
      ----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,74----5,64----5,51
      maalis 4,87---5,68----5,51
      touko 4,97----5,70----5,62
      heinä 5,03----5,63----5,73
      Pariisi vehnä
      marras 150,75 tammi 153,50 maali 156 touko 158,25 syys 167,50
      rapsi
      marras 317,50 helmi 322,50 touko 326
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 109,10 tammi 111,50

    • metsäveli

      Kanadan sadonkorjuu on hieman vauhdittunut säiden lämmettyä.
      Kuitenkin ollaan huomattavan myöhässä normaalista, ja asian
      ei voi odottaa muuttuvankaan koska esimerkiksi Albertan
      lumisateet liiskasivat viljat matalaksi.
      Saskatchevanissa oli edistytty syys 22, mennessä 43 %
      tasolle, - viiden vuoden keskiarvon ollessa 58 %.
      Laatutappiot ovat suuret ja entisten fusariumin ja torajyvien,
      sekä itäneisyyden lisäksi tulee pakkasen vikuuttama vilja.
      Kanadassakaan ei ole yleistä täällä Suomessa käytetyt kuivurit,
      ja kerrotaan siiloissa tapahtuvan lämpenemisen olevan ongelma.

      Yleinen huoli laadusta on päässyt jo julkisuuteenkin ja
      hinnoissa näkyy suuri ero myllylaadun hyväksi.
      Mitään tonnimääräisiä arvioita ei vielä anneta sadonkorjuun
      ollessa kesken.
      Vehnäsadon määrä kylläkin romahtaa huomattavasti siitä mikä
      vielä sadonkorjuun aattona oli arvioissa.
      Vanha vientiarvio menee uusiksi ja Usankin vienti vähenee
      koska Kanadasta ei nyt saadakaan laatuvehnää.
      Usan kevätvehnä on samoissa vaikeuksissa laadun vuoksi,
      mikä rajoittaa lisää Usan vehnän vientikauppaa.
      Kohta julkaistava Usan varastoraportti näyttää jotain
      vehnänvienninkin suhteen mutta melkoinen osuus kevätvehnästä
      ei siinä näy.
      Laatutekijät taas eivät näy minkään vertaa.

      Rehuvehnän paikalliset hinnat voi odottaa romahtavan ja
      tämä myös Usan maissisadon takia.
      Ennätystä povataan ja tällä kertaa se näyttääkin todennäköiseltä.
      Maissia ei oikein runsaasti voi viedäkään ja tämä johtuu
      geenimuuntelusta, eli Usan maissi ei kelpaa ostajille.
      Usan maissietanolin tuotannon voi odottaa nousevan ja mitään
      erityisen suurta loppuvarastoa ei voi odottaa.

      Maissin sadonkorjuu voi kylläkin venyä, koska nyt povataan
      jälleen el Ninon alkavan syys -lokakuun vaihteessa.
      Sateisuus tulee ongelmaksi pohjoisen maissialueella.

      Australiassa Victorian maakunnassa satoi paikoin runsaasti
      mutta noin puolet vehnäalasta jäi 5-10 millin sateiden varaan.
      Hyvätkin sateet menivät hukkaan pakkasen vietyä vehnän
      satotoiveet.
      Etelä-Australian sateet jäivät vähäisiksi ja kuivuus on
      kärjistynyt satoa pienentäväksi lähes kaikkialla.
      Ensi tiistain hujakalla on hallanvaara Victoriassa, ja
      myöhemmin näyttää saapuvan lisää kylmää säätä.
      Menee kuitenkin päälle viikon tämä kehitys ja vaikka
      se näyttää nyt melkoisen pahalta, niin eipä ennusteta
      vielä mitään.
      Ennustekartta nyt kuitenkin näyttää kummia, eli
      Etelämantereen pakkaset pullahtavat Intian-valtameren
      kohdalta pitkälle meren päälle.
      Tämä viikonvaihteen aikana.
      http://wxmaps.org/pix/shemi.850.html

      soija marras 9,10 tammi 9,18
      maissi joulu 3,23 maalis 3,35
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,74----5,63----5,33
      maalis 4,87---5,67----5,49
      touko 4,97----5,69----5,60
      heinä 5,03----5,63----5,72
      Pariisi vehnä
      marras 151,75 tammi 154,75 maalis 156,25 touko 158,50 syys 167,25
      rapsi
      marras 315,25 helmi 320,25
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 107,75 tammi 109

    • metsäveli

      Lähi-itä oli elokuussa Turkkia lukuunottamatta erittäin kuiva.
      Käytännön kannalta katsoen sateeton.
      Tässäpä elokuun sateet prosentteina normaalista, - linkki näyttää
      pian syyskuun tilannetta.
      Alueella viljellään vehnää, mutta ei olla omavaraisia.
      Näitä sääkarttoja on seurattava jos aikoo pysyä selvillä
      kysynnästä.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/1cpnp13.gif

      Brasiliassa sateet ovat haitannet vehnän sadonkorjuuta.
      Paranassa korjuu oli edennyt noin 40 % tasolle.
      Satotoiveet olivat Paranassa 3,9 milj. t.
      Seuraavaksi suurimman tuottajan eli Rio Grande do Sul maakunnan
      satoa korjataan paljon myöhemmin.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcpcp15.gif

      USDA julkaisee huomenna raportin viljojen varastomääristä
      syys 1. päivän tasolla.
      Aloitan sen myötä uuden katsausletkan.

      soijamarras 9,21 tammi 9,32
      maissi joulu 3,26 maalis 3,38
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      joulu 4,81---5,66----5,39
      maalis 4,94--6,70----5,53
      touko 5,02---5,72----5,65
      heinä 5,08---5,66----5,76
      Pariisi vehnä
      marras 154 tammi 156,75 maalis 158,75 touko 161,25 syys 170
      rapsi
      marras 317,75 helmi 322,75 touko 326,25
      Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
      marras 108,70 tammi 110,50

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe