Oletteko kärsineet katkeruudesta?

Onneksi luonteeseeni ei kuulu kumpikaan luonteenpiirre, ei katkeruus eikä kateus.
Mitä hittoa ne parantavat.
Veemäisiä tunteita, jotka tekevät tuntijastaan veemäisen.
Paljosta voisin olla katkera, mutta enpä vain ole.
Aina on jäljellä enemmän, mistä voi olla onnekas.

Olen ollut koulukiusattu, puolisoni on pettänyt niin avioliitossa kuin talousasioissakin jättäen sotkuja selvitettäväkseni. On jopa ihmetelty, että miten olen selvinnyt ja miksi en kanna kaunaa menneisyyteni suhteen.20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Olen selvinnyt, antanut menneisyyden olla. Katkeruus ei auta, ei anna voimaa: päinvastoin se nakertaa psyykkistä energiaa, tekee kyyniseksi ja voi johtaa jopa masennukseen.
Olen saanut voimaa Jumalalta vapautua menneisyyden taakoista. Ei kai sitä muuten voi ymmärtää.

Vaillehan sitä on jäänyt useammastakin asiasta. Olinpa katkerakin,mutta nyt se aika näyttää olevan ohi. Kun ajattelee elämää vähän syvällisemmin, niin silolin tajuaa monta asiaa. Ei mikään ole mustavalkoista. Katse eteenpäin, kun ei menneitä voi muuttaa millään lailla.

Kysymyksestä poksahti päähän siipan kommentti katkerasta vanhasta akasta, meikää tarkoitti. Mietin monet kerrat, millaista on olla katkera, miltä se tuntuu, mitä se tarkoittaa. Sitten satuin jossain kohdassa kuulemaan viime vuoden tangokuninkaan uudelleen lämmittelemän Petit Fleur'in / Pieni kukkanen ja tiesin oitis, mitä sana tarkoittaa. Mun biisi !

Olen ollut katkera, mutta sitten oivaltanut, että se ei olekaan kaiken sen väärinkohtelun seurausta, vaan oma valintani.

Katkarena sitä jotenkin kuvittelee, että jos jättää sen taakseen, ne väärinkohtelijat pääsevät pälkähästä tai että hyväksyisin elämän epäoikeudenmukaisuuden, ja sitten sitä kantaa sitä katkeruuden taakkaa ja syyttää omasta kurjuudestaan muita.

Mutta kun oivaltaa sen, että oma elämä muodostuu niistä palikoista, jotka itsellä on tässä ja nyt, ja keskittyy niistä rakentamaan itselleen mahdollisimman hyvän elämän sen sijaan, että miettii, mitä kaikkea puuttuu tai olisi pitänyt olla tai kuuluisi olla, niin huomaakin, kuinka paljon hyvää siinä omassa elämässä onkaan.

Elämä nyt vain on epätäydellistä, kaikessa on hyvät ja huonot puolet, ja jokaisella on mahdollisuus valita, kummille antaa enemmän painoarvoa.

Tämä on vähän väärä palsta tuollaiselle kysymykselle. Sen joka tähän ikään on selvinnyt suunnilleen terveenä, ei kannata olla katkera mistään. Itse olen kulkenut kivisen tien niin yksityis- kuin työelämässäkin, mutta nyt olen hyvilläni kaikesta menneestä. Muutaman kerran on ollut hengenlähtökin lähellä, ja eräs sellainen tapaus puistattaa vieläkin.
Rahaa minulla on riittävästi. Voin vaikka lopettaa työnteon koska tahansa, ja esimieheni tietävät sen. Voin ottaa rennosti työelämässäkin.

Haikeus monestakin asiasta katkeruus tuntuisi vaikealta, moni asia olisi voinut mennä paremmin tai olisi menny kurjasti joten paras olla tyytyväinen

Olen jäänyt vaille jotain, jotain itsestään selvyytenä pitämääni, jota toinen ihminen ei pystynytkään/halunnutkaan antaa, enää ensihuuman jälkeen. Rakastin, rakastin ja rakastin, vuosikymmeniä. Mutta missä vastarakkaus. Ei sitä ole. Koen tulleeni vain hyväksi käytetyksi. Olen ollut tyhmä, liian kiltti ja vastuuntuntoinen. Jatkuvaa alamäkeä vain, toinen on minusta riippuvainen mutta minä en toisesta missään mielessä. Toinen on, rehellisesti sanoen pelkkä riesa. Itsekäs minä laittaisi toisen johonkin laitokseen mutta vastuuntuntoinen ja kiltti minä kantaa vastuunsa loppuun asti, palvelee, sietää ja kärsii. Ole siinä sitten kärsimättä katkeruudesta.

Aina välillä mietin mikä oli vikana, etten silloin hankkinut lasta, kun oli sen aika. Tai avioitunut hyvän miehen kanssa, joka kosi. Jollakin tapaa olen tehnyt tyhmiä ratkaisuja tai valintoja, vaikka älyä on ollut vaikka muille jakaa. Onko sillä älyllä ollut sitten loppujen lopuksi merkitystä, koska se sokeutti minut näin jälkikäteen ajatellen hyvien valintojen tekemiseltä. Tyhmä olen ollut. Äly ei auttanut.