Haaste: Näin Suomi nousuun

ässämersu

Tätä palstaa tuskin kukaan päättäjä lukee. Mutta ihan mielenkiinnosta, millaisia ideoita tavis-kaduntallaajilta löytyisi Suomen talouden elvyttämiseksi? Köyhiltä ei saisi ottaa enää mitään, keskiluokalta vain vähän ja rikkailta paljon. Mutta miten se onnistuu?

Se on nimittäin niin, että talouden katastrofi ei ole enää kovin kaukana. Jotain pitää muuttaa, jos meinataan hyvinvointi yhteiskunnassa elää.

Albert Einstein on sanonut "Jos teet niinkuin olet aina ennenkin tehnyt, saat sitä mitä olet aina ennenkin saanut".

Mikä asia/ mitkä asiat vaativat muutosta ja millaista muutosta? Tässä oma ehdotukseni:

Kalleimpien autojen autovero puoleen 2 vuoden määräajaksi. Kalliiksi luetaan auto, jonka hankintahinta ennen veroja on joko uutena tai käytettynä vähintään 60.000 euroa.
Perustelut: Aina valitetaan siitä, että rikkaat eivät osallistu verojen maksuun. Kalliita autoja ostavat vain rikkaat, mutta nyt heilläkin on ostaminen jäissä. Suomessa on maailman korkeimmat autoverot ja 2 vuoden ajaksi veron puolittaminen saisi aikaan sen että rikkaat lähtisivät autokaupoille. Kauppiaille tulisi kohtuuhintaisia hyviä vaihdokkeja ja raha lähtisi kiertoon rikkailta, niinkuin toivotaan.
Miinuspuoli on se että suurin osa rahoista menisi ulkomaille. Kuitenkin autokauppa saisi toivottua piristystä ja valtion kassaan tulisi kerralla ainakin joitakin kymmeniä miljoonia, saattaisi tulla satoja miljooniakin verotuloina.
Olisiko epäreilua? Ei olisi, koska muuten rikkaat pitävät lompsat kiinni. Veron puolittaminen kalleimmilta autoilta saisi juuri rikkaat avaamaan kirstujaan.

18

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • over the edge

      Autohan on rikkaiden mielestä todella huono sijoitus, vain heillä on varaa ajatella tällä tavalla kun köyhemmille duunareille auto on välttämättömyys että voi pyörittää arkea, käydä vuorotöissä jne.

      Ei rikkaat ryntää ostamaan autoja edes puoleen hintaan ja vaikka jotkut menisivätkin, ei tosi köyhällä ole varaa heidän entisiin käytettyihinkään autoihin.

      Suomi on mennyt jo sen rajan yli josta olisi vielä ollut paluuta normaaliuralle, nyt tuho on väistämätön. Ihan sama mitä tehdään joten valtio voisi ihan hyvin jakaa rahaa suoraan käteen jokaiselle kansalaiselle ja ottaa niin paljon velkaa kuin mahdollista, ei tätäkään saada enää maksettua jokatapauksessa...

    • miljardisäästö

      Puolet työkkärin tädeistä pois kun ei siellä muutenkaan mikään pelaa. Samoin puolet työvoimatoimistoista kiinni ja kiinteistöt myyntiin. On hyvillä paikoilla keskustoissa täysin väärässä toiminnassa. Kelalle sama juttu.

    • I hate rich!

      Elvytykset valuvat aina vain rikkaiden taskuun eivätkä hyödytä koskaan tavallista kansalaista. Moraaliton eliitti on syypää Suomen taloudelliseen tuhoon, turha syyttää tavallisia kansalaisia tästäkään asiasta.

    • -----------

      Tällainen pikku juttu, miksei normi tavarataloissa voisi myydä erikoislankoja, muutakin kuin Nalle ja 7 veljestä? Kun ajattelee että erikoisliikkeitä on harvassa, eikä kaikilla ole nettiostoksiin mahdollisuutta.
      Innostaisi sekin harrastuksiin sitä myötä terveyden edistäjäkin.

    • suomi housuun

      Miten kakka housuun? katsoo vaan miten suomi on toiminut talouskasvunsa edistämiseksi.

    • historia opettaa

      Tähän on hyvin yksinkertainen vastaus: Osta aina suomalaista kun voit!! (muuten saat potkut) Sama koskee kuntia ja valtiota. Ei ne Italiat ja Ranskatkaan siitä kilpailuttamisesta niin piittaa vaan ostavat kotimaista, koska veroeurot jäävät silloin kotimaahan = halvempi kokonaisuudessaan kun osa rahasta palautuu!!!!!

      Lisäksi: Käyttäkää vain kotimaistten yhtiöiden palveluita, yhtiöiden jotka maksavat veronsa Suomeen (unohtakaa gigantit, ulkomaisten omistamat lääkäritalot yms.)

      Erittäin yksinkertaisia toimia, mutta varmasti toimivia.

      Ja vielä ohje valtiovallalle (kopsattu ruotsista 70-luvulta): verot alas -> ostovoima ylös, niin kyllä talouden toimeliaisuus tuo menetetyt verotulot moninkertaisesti takaisin.

      • sumineto

        Jos ostat läppärin tai pesukoneen niin sanopa paljonko jää siitä 1000 eurosta todellisuudessa Suomeen? Ainut mistä jää 100% kotimaahan on kotimaiset palvelut. Unohda siis pesukonehankinta ja käy sen edestä suomalaisessa parturissa ja vaikka lapin lomalla polkupyörällä.

      • historia opettaa
        sumineto kirjoitti:

        totta puhut, jätä siis ostamatta tuote, jos sitä ei suomessa valmisteta. Osta vain jos aivan välttämättä tarvitset sitä. Jos vanha tv, läppäri tms tomii tai on korjattavissa, älä osta uutta, vaan käytä rahat kotimaiseen palveluun tai tuotteeseen!!

        Ja vielä historian opetus: Suomessa oli voimassa pitkälle 60-luvulle voimassa tuonirajoitukset (esim autojen ym. joutavan tuontia rajoitettiin). Tällä päästiin jaloilleen sodasta ja sotakorvauksista. Vaihtotase pysyi kunnossa. Nykyään tuodaan enemmän kuin viedään, joka ei voi olla pysyvä tila. Pää tulee vetävän käteen ja rahat loppuu ja konkurssi uhkaa.

        Viellä 80-luvullakin oli lainsäädännössä yrityksille ns. investointivaraus, joka antoi verotuksellisia etuja, kun investoi suomalaisiin tuotteisiin. Nykyään varmaan EU:n myötä kiellettyä, mutta ajatus kotimaisen suosimisesta pitäisi saada jokaisen päähän!!
        Ihan alkaen siitä kun valitsee hanmmastahnaa tai shampoota. Ottakaa niitä suomalaisia!!! Ja siitä laajentaen kaikkeen muuhun! (muuten saat potkut, kun työt kotimaassa yksinkertaisesti loppuu!!!)

      • historia opettaa
        historia opettaa kirjoitti:

        Vielä vähän lisää keinoja:
        Budjetti 2015 -> pois turhat Treen raitiovaunu, metrotunneli sekä kehärata ja rahat tuottamaan!!! Näillä hankkeilla ei ole mitään merkitystä Suomen kilpailukyvyn kannalta ja tällaisessa taloudellisessa tilanteessa jokaisen budjetista maksettavan hankkeen pitää tukea kilpailykykä ja listätä yritysten taloudellista toimeliaisuutta. Nämä edellä mainitut eivät sitä tee. Jokainen euro pitää saada poikimaan ja näissä se ei sitä tee. Jopa kainuulaisen soratien kunnostaminen tuottaisi paremmin kuin nämä. Saataisiin enemmän ja nopeammin ja halvemmalla raaka-aineet metsästä teollisuudelle.

        Hallitus on yksinkertaisesti liian pääkaupunkikeskeinen. Unohdetaan, että suurin osa suomalaisista asuu muualla. Ja sieltä muualta tulee se raaka-aine, työ ja vienti, jolla tämä maa elätetään, myös se pääkaupunkiseutu.

        Ideana hallitukselle, jotta ostovoimaa saataisiin lisää! Lahjaveron rajan nostaminen (esim 20.000 verotta) ja lahjoitusten tihentäminen nykyisen 3v sijasta esim/v siirtäisi mummojen tililtä rahaa kiertoon varovastikin arvoiden satoja miljoonia.

    • leikkauslista

      TEKES, Sitra ja Finvera on lopetettava ja säästyneillä rahoilla kevennettävä alv:tä tai muuta verotusta. Edellämainitut virastot ruokivat lähinnä itseään kuluttavat miljardeittain valtion varoja eivätkä saa aikaan niille tarkoitettuja tehtäviä. Miljardit ovat menneet siis ns. kankkulan kaivoon.

      Näiden virastojen ainoa ulosanti tuntuu olevan tyhjänpäiväiset selvityt että em. virastoja on edelleenkin jatkettava ja muita latteuksia ja poliittisia kannanottoja ja jälkiviisauksia.

      Erittäin hyvä kannanotto on valtio-opin professori Matti Wiberg sanoi kirjoittamassa eilen julkaistussa artikkelissa. Wiberg on kirjoittanut Suomen elinkeinoelämän äänenkannattajiin kuuluvan Evan julkaisun "Julkea sektori - näin byrokratia vaalii omia etujaan". Hän sättii suomalaisia virkamiehiä laiskoiksi oman edun tavoittelijoiksi.
      http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2014/09/Julkea-sektori.pdf

      Tutkimus on todella hyvää luettavaa ja Wiberg on alalla erittäin arvostettu professori.

      • 98+67

        Täysin samaa mieltä! Finnvera, Tekes ym. ruokkivat lähinnä konsultteja, joiden tuntitaksat noin 150 alv ja ylöspäin. Mitä ne konsultit saa aikaan? Joskus jotain hyvää, mutta sille vähäiselle hyvälle tulee veronmaksajien kustannuksella järjetön hinta.

        Paljon järkevämpää olisi käyttää yritystuet pienten eli alle 5 henkilön yritysten tukemiseen. Niillä on rahoitusvaikeuksia kaikkein eniten. Esimerkiksi jo sadalla miljoonalla, joka on yritystukiviidakossa pikku summa, voisi luoda 10.000 X 10.000 euron riskirahoituspaketteja. Eli valtion takaamaa lainaa ilman mitään vakuuksia ja myös sellaisille yrityksille, joiden liikeidea ei kaikkien mielestä ole huippukannattava. Luulisi yhteiskunnalle riittävän se, että yrittäjä saa työllistettyä itsensä?

      • byrokratia paisuu
        98+67 kirjoitti:

        Tekesin pitäisi tukea vientiä, mutta veromiljardit kulutetaan seuraaviin kohteisiin:

        1) TEKESin omaan kulutukseen.

        2) huuhaan (googleen hakusana "tekes valohoito korvavalo") rahoittamisen miljjonilla

        3) kaikkeen muuhun kuin viennin edistämiseen. Surullisen kuuluisa esimerkki on kuinka Tekes on rahoittanut työpaikkojen viemistä ulkomaille ja työttömyyden pahentamista Suomessa, keskustelua "TEKES neuvoo siirtymään Intiaan - näin verovarojasi käytetään":
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10506206

    • Bolse

      Yritysten ja yksityisten verokikkailulle stoppi, harmaa talous kuriin, eroon eurosta, ensin työllistetään Suomen kansalaiset ja vasta sitten ulkomaiset työntekijät (jos enää jäisi työttömiä). Sosiaalituet pois työstä kieltäytyville. Näillä tulee jo useamman miljardin säästöt. Mutta eiväthän kokkaripellet suostu moiseen.

      • lakimuutoksenmuutos

        Verokikkailut loppuu sitten kun verolait saneerataan. Hallinto-oikeudet ja KHO puivat jatkuvasti epäselviä verotuspäätöksiä. Mitä enemmän lakeja ja poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia ja vähennyksiä jne, sitä enemmän kikkailua. Jos verottaja itse ei osaa tulkita omia säädöksiään, miten voi olettaa että kansalaiset tai yritykset sitten osaisi?

      • Verkokikkailu on seuraus korkeasta verotuksesta. Samaan aikaan kun yrittäjien liiketoiminnasta pyritään tekemään mahdollisimman vaikeaa, on jotenkin keksittävä keinot käärimään ne voitot, joita osakeyhtiölakikin jo velvoittaa.

        Siinä vaiheessa kun työllistämisen kustannuksia alennetaan, on yritysten jopa kannattavaa palkata työntekijöitä. Nykymuotoinen verokiila ja ylipäätään yritysten verottaminen ja tiukka lainsäädäntö ajavat yritykset vain siihen tilanteeseen, että on pakko karsia kuluja. Missä tämä näkyy, työttömyydessä.

        Pieni mainos loppuun, samaisesta aiheesta on talousfoorumi.comiin avattu ketju. Asiallinen keskustelu nimimerkkien kera välttää täälläkin esiintyvää trollaamista, mikä johtuu lähinnä nimimerkittömyydestä. Tervetuloa!

        http://talousfoorumi.com/

      • peijoona
        talousfoorumi kirjoitti:

        Verkokikkailu on seuraus korkeasta verotuksesta. Samaan aikaan kun yrittäjien liiketoiminnasta pyritään tekemään mahdollisimman vaikeaa, on jotenkin keksittävä keinot käärimään ne voitot, joita osakeyhtiölakikin jo velvoittaa.

        Siinä vaiheessa kun työllistämisen kustannuksia alennetaan, on yritysten jopa kannattavaa palkata työntekijöitä. Nykymuotoinen verokiila ja ylipäätään yritysten verottaminen ja tiukka lainsäädäntö ajavat yritykset vain siihen tilanteeseen, että on pakko karsia kuluja. Missä tämä näkyy, työttömyydessä.

        Pieni mainos loppuun, samaisesta aiheesta on talousfoorumi.comiin avattu ketju. Asiallinen keskustelu nimimerkkien kera välttää täälläkin esiintyvää trollaamista, mikä johtuu lähinnä nimimerkittömyydestä. Tervetuloa!

        http://talousfoorumi.com/

        Vaikka veroaste olisi 10 % (tällä hetkellä se on yli 60 %), verokikkailua ilmenisi ihan yhtä lailla, jos lainsäädäntö on sekava. Ja se on sitä Suomessa. Yhdysvalloissa yritysten ja yksityisten veroaste on huomattavasti Suomea alhaisempi ja yhtä lailla siellä harrastetaan verokikkailua - jopa paljon massiivisemmin kuin Suomessa - johtuen sekavasta ja monimutkaisesta verolainsäädännöstä.

        Pitäisi olla pienemmät veroasteet ja vähemmän vähennysmahdollisuuksia. Verot eivät koskaan jakaannu oikeudenmukaisesti, joten lakeja, asetuksia ja tulkintaohjeita voisi aivan hyvin vähentää vaikka neljäsosaan nykyisestä. Siihen pitäisi vaan sitten tyytyä. Tällä saisi säästöä siinäkin mielessä, että byrokratian pyörittämiseen, joka on suurinta verovarojen tuhlaamista, menisi murto-osa nykyisestä. Tosin puolet verovirkailijoista joutaisi sitten kortistoon, eli lisäisi työttömyyttä, mutta kuitenkin se olisi tervehdyttävää.

      • Bolse
        lakimuutoksenmuutos kirjoitti:

        Verokikkailut loppuu sitten kun verolait saneerataan. Hallinto-oikeudet ja KHO puivat jatkuvasti epäselviä verotuspäätöksiä. Mitä enemmän lakeja ja poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia ja vähennyksiä jne, sitä enemmän kikkailua. Jos verottaja itse ei osaa tulkita omia säädöksiään, miten voi olettaa että kansalaiset tai yritykset sitten osaisi?

        Kyse on siitä että enemmistöpuolue ajaa vain omaa, eli kannattajiensa etua, ei kansakunnan etua. Tulos on mitä on.

    • tupla vai kuitti?

      Nythän on sillä tavalla, että Suomi lähtee nousuun vain sisäisellä devalvaatiolla. Jos meillä olisi sama valuutta, kuin oli 1990-luvun alkuvuosina, niin hallitus olisi jo ajat sitten käyttänyt devalvaatiota talouden elvyttämiseksi.

      Suomi on kaukana kaikesta ja meillä on suppeat kotimarkkinat, joten vienti on ainoa toivomme. Venäjän vienti sakkaa, Nokia on historiaa, samoin paperiteollisuus alkaa olemaan historiaa ja kaivosteollisuus yskii pahasti. Suomalaisten pitää alkaa tekemään hyviä tuotteita halvemmalla hinnalla ja se onnistuu vain palkkoja leikkaamalla. Sillä saadaan kotimaisille tuotteille kysyntää niin kotimaassa, kuin rajojen ulkopuolellakin.

      Paljonko devalvaatiotarve on tällä hetkellä, veikkaanpa sen olevan kohta 50%. Puolet kaikkien palkoista huomisesta lähtien pois, niin johan lähti talous nousuun. Velat kyllä tuplaantuvat, mutta jos kohta ei jotain radikaalia tehdä, niin ne tuplaantuvat muutenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe