hitaasti mutta varmasti...

edut pienenevät

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kepulaisedustaja Esko Kiviranta eilen eduskunnassa:

      "Kokoomuksen uuden maatalouskomeetan, ministeri Petteri Orpon puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Venäjän maatalouteen kohdistuvien vastapakotteiden tultua julkisuuteen elokuun alkupuolella Orpo antoi ymmärtää, että maatalouden kansallisen tuen leikkaukset perutaan vuoden 2015 talousarviossa ja niitä lykätään yhdellä vuodella. Orpo siis teki hallituksen ja kokoomuksen omien leikkausten perumisesta hyveen. Kun nyt katsoo ensi vuoden talousarviota, siellä ne leikkaukset kuitenkin ovat täysimääräisinä, eli 55 miljoonan euron kansallisen tuen leikkauksina."

      "Kansallisen tuen 55 miljoonan euron leikkaus on julmaa politiikkaa. Tästä 33 miljoonaa euroa aiheutuu maito- ja nautasektorin kansallisen 141-tuen siirtymisestä maksettavaksi alenevista EU:n suorista tulotuista käytännössä viljelijöiden sisäisenä tulonsiirtona. Loppu 22 miljoonaa euroa joudutaan leikkaamaan pohjoisesta tuesta."

      Hallituksen toimet ilahduttavat suomalaisia veronmaksajia. Maataloustukiaisten lakkauttamista kohti tässä ollaan menossa. Hitaasti mutta varmasti. HYVÄ!

    • jämptist

      Näi o

    • Työnorjat

      Heh ! Jopalla uusi tyyli hommissa; ensin rekisteröimättömällä nimimerkillä linkki tai provo, johon 10 minuutin sisään jopana kommentti.

      Nythän tulee huikeat säästöt kun Temmi ja Batmanin lempilapsi Ely-keskus laitetaan laihdutuskuurille. Siellä on varsinkin hankepuolella ja ympäristöpuolella paljon turhia kynänpyörittelijöitä. Valvonta puoli lienee turvassa, koska EU rahoituskorjaus veisi sen minkä valvonta maksaa.

      Kokoomus ja Ay-liike on Suomen talouden romuttaneet yhdessä työvieroksujien ja ulkomaille maksettujen sosiaalietuuksien kanssa.

      • tukirenki

        voihan sen kaltaisesi yllättää, mutta on olemassa muitakin jotka kokevat nykymuotoiset maataloustuet epäoikeudenmukaisina.


      • oooh sooolemio
        tukirenki kirjoitti:

        voihan sen kaltaisesi yllättää, mutta on olemassa muitakin jotka kokevat nykymuotoiset maataloustuet epäoikeudenmukaisina.

        Törsä kokee ne liian pieninä. Haluais kuulemma saatana miljoonan puhtaana käteen.


      • HAASTETTA,,:)
        oooh sooolemio kirjoitti:

        Törsä kokee ne liian pieninä. Haluais kuulemma saatana miljoonan puhtaana käteen.

        OORTAS KOHRAN SAARAAN UUS NAVETTA TEHRYY, NIN PIRÄS PÄÄST AIKA LÄHELL,,:)))


    • sosiaalitukirenki

      "Maanviljelijät EU-aika on ajanut valitsemaan kahden vaihtoehdon väliltä: joko lopettaa tai laajentaa. Ne, joilla ei ole ollut edellytyksiä kasvaa, ovat joutuneet ajamaan toiminnan alas.

      Maatalous keskittyy koko ajan. Tälle tielle ei näy loppua." - Kaleva

      10% maatiloista tuottaa 50%, lopuille maataloustuet ovat vain sosiaalitukien vastikkeita.

    • no.

      "Hallituksen toimet ilahduttavat suomalaisia veronmaksajia", jopa_vain

      Eilisen Iltasanomien liitteessä oli juttu narsismista. Siinä kerrottiin eräästä narsistin luonteenpiirteestä: "narsistin on hyvin hankalaa asettua toisen ihmisen asemaan,
      koska hän ajattelee että, että kaikki toivovat luonnollisesti tismalleen samaa kuin hän itse".

    • Isänmaan lypsäjät

      ottamatta kantaa väittämääsi jopan narsismiin voi todeta että suorista ja naamioiduista maataloustuista saatavilla oleva tieto on vaikeasti tavoitettavaa sekä siksi kokonaisuutena hankalasti hahmotettavaa.

      voikin siis olettaa että juuri tästä syystä johtuen suurin osa suomalaisista, ehken päättäjistä ja mediastakin, on tässä asiassa kieltämättä tehokkaan pellervolaisen tiedonvälityksen varassa.

      alan tietoa julkaisevat tutkimusinstanssit ovat osa kokonaisuutta ja eivät ihan aina tuota objektiivista informaatiota ilman piiloagendaa. esimerkkinä vaikkapa epämääräiset viljelijän tuntipalkka- tutkimukset...

      maataloustuki johdannaisin tuotetaan myös suuret määrät markkinointia, sinänsä arvokkaan, positiivisen maanviljely-mielikuvan tueksi.
      vai tunnistatko toista toimialaa jossa pelkkää raaka-aine tuotantoa promotaan samalla tavoin?

      nämä ovat hitaasti murtuvan agraariyhteiskuntamme häntiä

      • Paljastin

        Nimimerkki Isänmaan lypsäjät = Jopa_ vain


      • TYHMÄ MIKÄ,,:))
        Paljastin kirjoitti:

        Nimimerkki Isänmaan lypsäjät = Jopa_ vain

        SAMA TOLLO JOPA JAUHAA SAMAA HAUTAANSA ASTI YKSIÖSSÄÄN,,,:))))))


        RAUKKA EI VAAN SAA TILAA HOMMATTUA JA NÄYTETTYÄ MALLIA MITEN SITÄ VILJELLÄÄN, NOH MITÄS SITÄ VOI NARU KÄDETTÖMÄLTÄ KAHELILTA VAATIA,,:)))))))


      • no.
        TYHMÄ MIKÄ,,:)) kirjoitti:

        SAMA TOLLO JOPA JAUHAA SAMAA HAUTAANSA ASTI YKSIÖSSÄÄN,,,:))))))


        RAUKKA EI VAAN SAA TILAA HOMMATTUA JA NÄYTETTYÄ MALLIA MITEN SITÄ VILJELLÄÄN, NOH MITÄS SITÄ VOI NARU KÄDETTÖMÄLTÄ KAHELILTA VAATIA,,:)))))))

        Mitä vaikeuksia sinulla on saada sinulla on saada tietoa maataloustuista.

        "Pääosa maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmään tallennetuista tiedoista on julkisia.
        Julkaistavat tiedot:
        •tuensaajan etu- ja sukunimi, jos tuensaaja on luonnollinen henkilö

        •täydellinen virallinen nimi, sellaisena kuin se on rekisteröitynä, jos tuensaaja on oikeushenkilö

        •yhdistyksen täydellinen nimi, jos tuensaaja on yhdistys, joka ei ole oikeushenkilö;

        •kunta, jossa tuensaaja asuu tai jonne tämä on rekisteröity, kunnan postinumero tai sen osa

        •kuhunkin rahastoista rahoitettuun toimenpiteeseen liittyvät, kunkin tuensaajan asianomaisena varainhoitovuonna saamat tukimäärät

        •rahoitettujen toimenpiteiden luonne ja kuvaus sekä se, missä toimenpiteessä tuki on myönnetty".
        http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/Hakuopas/Sivut/1-2-Rekisteritietojen-julkisuus-ja-luovuttaminen.aspx

        "Maaseutuvirasto
        Hallinnonala: Maa- ja metsätalousministeriö
        Toimiala: Maatalous- ja maaseutuhallinto.

        Maaseutuviraston tehtävät ovat valtakunnallisia ja kansainvälisiä. Toimimme laajassa hallinnonalan yhteistyöverkostossa. Maa- ja metsätalousministeriö, ELY-keskukset, kuntien maaseutuviranomaiset ja Leader-toimintaryhmät toimivat hallintokumppaneinamme Suomessa.

        Mavi vastaa Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimii maksajavirastona. Toimiessamme EU:n maksajavirastona teemme läheistä yhteistyötä EU:n muiden maiden maksajavirastojen ja Euroopan komission kanssa".
        https://www.valtiolle.fi/valtiolle/fi/02_tutustu_tyonantajiin/maaseutuvirasto/index.jsp



        "tunnistatko toista toimialaa jossa pelkkää raaka-aine tuotantoa promotaan samalla tavoin?"

        Tunnistan ainakin aloja jotka ovat ihmisen elämällä miltei yhtä tärkeitä ja joita
        promotaan, kuten, terveyden ja vammaisten ja vanhustenhoito koulutus,
        Esimerkiksi.


      • Kappasvaan.
        no. kirjoitti:

        Mitä vaikeuksia sinulla on saada sinulla on saada tietoa maataloustuista.

        "Pääosa maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmään tallennetuista tiedoista on julkisia.
        Julkaistavat tiedot:
        •tuensaajan etu- ja sukunimi, jos tuensaaja on luonnollinen henkilö

        •täydellinen virallinen nimi, sellaisena kuin se on rekisteröitynä, jos tuensaaja on oikeushenkilö

        •yhdistyksen täydellinen nimi, jos tuensaaja on yhdistys, joka ei ole oikeushenkilö;

        •kunta, jossa tuensaaja asuu tai jonne tämä on rekisteröity, kunnan postinumero tai sen osa

        •kuhunkin rahastoista rahoitettuun toimenpiteeseen liittyvät, kunkin tuensaajan asianomaisena varainhoitovuonna saamat tukimäärät

        •rahoitettujen toimenpiteiden luonne ja kuvaus sekä se, missä toimenpiteessä tuki on myönnetty".
        http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/Hakuopas/Sivut/1-2-Rekisteritietojen-julkisuus-ja-luovuttaminen.aspx

        "Maaseutuvirasto
        Hallinnonala: Maa- ja metsätalousministeriö
        Toimiala: Maatalous- ja maaseutuhallinto.

        Maaseutuviraston tehtävät ovat valtakunnallisia ja kansainvälisiä. Toimimme laajassa hallinnonalan yhteistyöverkostossa. Maa- ja metsätalousministeriö, ELY-keskukset, kuntien maaseutuviranomaiset ja Leader-toimintaryhmät toimivat hallintokumppaneinamme Suomessa.

        Mavi vastaa Suomen kansallisten tukien ja EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä ja toimii maksajavirastona. Toimiessamme EU:n maksajavirastona teemme läheistä yhteistyötä EU:n muiden maiden maksajavirastojen ja Euroopan komission kanssa".
        https://www.valtiolle.fi/valtiolle/fi/02_tutustu_tyonantajiin/maaseutuvirasto/index.jsp



        "tunnistatko toista toimialaa jossa pelkkää raaka-aine tuotantoa promotaan samalla tavoin?"

        Tunnistan ainakin aloja jotka ovat ihmisen elämällä miltei yhtä tärkeitä ja joita
        promotaan, kuten, terveyden ja vammaisten ja vanhustenhoito koulutus,
        Esimerkiksi.

        "...voikin siis olettaa että juuri tästä syystä johtuen suurin osa suomalaisista, ehken päättäjistä ja mediastakin, on tässä asiassa kieltämättä tehokkaan pellervolaisen tiedonvälityksen varassa".

        Et kai nyt ole tosissasi kun tietoa on netin täydeltä.
        Nyt kyllä aliarvioit kansaamme. Vai että vielä päättäjämmekin olisivat
        yksipuolisen tiedon varassa. On sinulla jutut.


    • "Tunnistan ainakin aloja jotka ovat ihmisen elämällä miltei yhtä tärkeitä ja joita
      promotaan, kuten, terveyden ja vammaisten ja vanhustenhoito koulutus"

      On julkea irvokasta rinnastaa maataloustuet ihmisen terveyteen,
      vammaisuuten, vanhusten hoitoon tai koulutukseen.

      "tunnistatko toista toimialaa jossa pelkkää raaka-aine tuotantoa promotaan samalla tavoin?",
      oli nimimerkin 'Isänmaan lypsäjät' kysymys. Korostan: t o i m i a l a n eli
      esimerkiksi metsäteollisuus, kemian teollisuus, tukkukauppa jne...

      Tragikoomisesti nimimerkki 'no' tulee absurdilla rinnastuksellaan paljastaneeksi
      sen seikan, että tukijussit itsekin mieltävät olevansa yhteiskunnan parasiitteja,
      tuen varassa eläviä luusereita, eivätkä itsenäisellä t o i m i a l a l l a toimivia, ylpeitä
      yrittäjiä.

      • kymysys

        Kerrohan jopa jokin toimiala, joka tule toimeen ilman maajussin kasvattamaa ruokaa!!!


    • Isänmaan lypsäjät

      turha projisoida kaikkia tukikriittisiä kirjoituksia vanhaan kiistakumppaniinne jopaan. näin ei vain ole.

      suorista tuista löytyy toki informaatio.

      alan tietoa julkaisevat tutkimusinstanssit ovat osa maatalouteen ohjautuvaa julkista rahoitusta nauttivaa kokonaisuutta ja eivät ihan aina tuota objektiivista informaatiota ilman piiloagendaa.

      kysy kansanedustajaltasi kuinka suuri osuus elinkeinotuostamme kohdentuu maatalouteen? ja mikä osuus siitä käytetään r&d hen ?
      saatat saada konkreettisen esimerkin siitä mitä tarkoitan.

      terveyden jne huolto.
      eipä ole näkynyt samanlaisia markkinointiponnisteluita kuin mitä maatalouteen kohdentuu

      • Paljasta

        4 minuuttia maltoit odottaa Jopa.


      • -------------------

        ELÄTKÖ 60% PELLE PILVESS,,:)))))))))))

        TERVEYDEN HUOLLON MAINOKSIA TV TÄYS, JA NE PALVELUT HOMMATAAN VALTION RAHALL, SIIS VERO VAROIST,,:))))))))))


        JOS NE FIRMAT PYÖRIS PELKÄN YKSITYISEN RAHAN VOIMIN OLIS ERIJUTTU.

        VAAN EIRPÄ OLE.


      • TOLLO MIKÄ,,:)))
        ------------------- kirjoitti:

        ELÄTKÖ 60% PELLE PILVESS,,:)))))))))))

        TERVEYDEN HUOLLON MAINOKSIA TV TÄYS, JA NE PALVELUT HOMMATAAN VALTION RAHALL, SIIS VERO VAROIST,,:))))))))))


        JOS NE FIRMAT PYÖRIS PELKÄN YKSITYISEN RAHAN VOIMIN OLIS ERIJUTTU.

        VAAN EIRPÄ OLE.

        JA JOPPE VOI LOPETTAHAN SEN NIKKI PELLEILYN, SAMA APINA SIEL ITRELLEEN VASTAILEE,,:)))))))))))


      • tukipummi
        TOLLO MIKÄ,,:))) kirjoitti:

        JA JOPPE VOI LOPETTAHAN SEN NIKKI PELLEILYN, SAMA APINA SIEL ITRELLEEN VASTAILEE,,:)))))))))))

        Lopeta sinä se loisiminen.


    • Kappasvaan.

      "On julkea irvokasta rinnastaa maataloustuet ihmisen terveyteen,
      vammaisuuten, vanhusten hoitoon tai koulutukseen". jopa_vain

      Olen pahoillani. Miten mieleeni juolahtikaan pitää ruokaa niin tärkeänä kuin
      terveyden vammaisten ja vanhusten hoito tai koulutus.
      Eihän tuo ruoka nyt ole mitenkään tärkeää. Jopakin voi olla sitä ilman jos haluaa.
      Eikä hän ilmeisesti käytäkään koska se on hänen vihaamiensa maanviljelijöiden tuottamaa.

      "Isänmaan lypsäjät" on provosoivasta nimestään huolimatta asiallinen, kiitos siitä.
      Maataloudesta ja maanviljelijöistä voi kirjoittaa ilman herjausta ja nimittelyä.

      "Terveyden jne huolto.
      eipä ole näkynyt samanlaisia markkinointiponnisteluita kuin mitä maatalouteen kohdentuu".

      En nyt aivan ymmärtänyt mitä tarkoitit.

      • Isänmaan lypsäjät

        Terveyden-, vanhustenhuollolla yms toimialoilla ei ole samanlaista markkinointia kuin maataloudella.

        Muutuinkin ko toimialan rinnastaminen tukimielessä maatalouteen on erheellistä. Toisella alalla osa yrityksistä voittaa julkisia kilpailutuksia, maataloustuet maksetaan lakisääteisesti.


    • jahas.

      "Mehiläisen verokikkailulle tulossa stoppi.
      Mehiläisen verojärjestelyt nousivat julkisuuteen viime vuoden marraskuussa. Tuolloin selvisi, että Mehiläinen oli maksanut lähes 40 miljoonan euron voitollisesta tuloksestaan veroja Suomeen noin 360 000 euroa, eli alle prosentin".
      http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2012/08/16/mehilaisen-verokikkailulle-tulossa-stoppi/201235012/12

      "Ministeriötkin ostavat terveyspalveluja verokikkailusta syytetyiltä yrityksiltä.
      Suuri osa ministeriöistä on ulkoistanut työterveyshuoltonsa veroarvostelun kohteeksi joutuneille terveysyrityksille. Ministeriöistä vain kolme käyttää työterveyspalveluissaan selkeästi suomalaista terveysyritystä.

      Yle Uutisten selvityksen mukaan suurimmalla osalla ministeriöistä työterveyspalvelut ovat Suomen Terveystalossa ja yhdellä palvelut sijaitsevat Mehiläisessä. Molempien yritysten nimi on mainittu viime aikoina velloneessa verokeskustelussa, jossa näitä yrityksiä on kritisoitu Suomeen maksettujen verojen minimoinnista".
      http://yle.fi/uutiset/ministeriotkin_ostavat_terveyspalveluja_verokikkailusta_syytetyilta_yrityksilta/6339657

      • Erkki S

        "Ruotsissa paljastukset vanhustenhuollon epäkohdista ovat pakottaneet maan viranomaiset ripeisiin toimiin.
        Yksityisen vanhustenhuoltoalan yrityksen on kerrottu palkinneen voittoa tehneitä johtajiaan bonuksilla samaan aikaan kun ikäihmiset on jätetty vanhainkodeissaan riittämättömälle hoidolle.
        Hoitoalan yhtiö Carema Caren väitetään käyttäneen verorahoja maksimoidakseen voittoa ja bonuksia. Samanaikaisesti vanhusten hoitoa ja hygieniaa on laiminlyöty ainakin kahdessa Tukholman alueen vanhainkodissa pitkälti henkilökunnan vähyyden vuoksi".
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011110814720510_ul.shtml

        Näin ruotsissa, ehkäpä meilläkin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe