Antakaa vinkkejä/neuvoja

Jaksaakko

Olen ahdistunut työnteosta. En ole aikoihin pitänyt kunnon lomaa, sillä teen sijaisuuksia toisen perään eri toimipaikoissa. Nyt tuntuu että alan olemaan loppu. Elokuun lopussa oli tarkoitus pitää ns kesälomaa mutta viikon lomailun jälkeen minulle tarjottiin taas pätkää ja otin sen vastaan. Kolme viikkoa pitäisi vielä jaksaa. Työ on sinäänsä mielenkiintoinen mutta silti ei jaksaisi/huvittaisi töihin mennä. Olen päättänyt pitää kunnon loman tämän pätkän loputtua. Mutta millä ilveellä saisin tsempattua itseäni vielä kolme viikkoa? Iltaisin ahdistun seuraavan päivän töistä ja nukun siksi huonosti.

10

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • artsi7

      Älä tee niin kuin minä tein, poltin itseni loppuun työnteolla. Eli heti lomille tai sairaslomalle jos alkaa olla burn-out oireita. Liikunnalla esim. pitkillä lenkeillä jaksaa pidempään, mutta ei loputtomiin. Me jaksetaan uupumiseen, mutta kauemmaksi emme.

    • Jaksaakko

      No sairalomaa en kehtaa ottaa. Olin muutaman päivän poissa muka kipeänä, eli en vain kyennyt töihin menemään. Huomaan että olen alkanut kertomaan läheisilleni valkoisia valheita. Eli jos olen ollut esim "kipeänä" pois töistä, niin joko valehtelen heillekkin olevani kipeä tai sitten jätän kokonaan kertomatta että olen ollut pois töistä. Jotenkin siis hävettää se etten jaksa.

      • ...

        Pitää kehdata. Joskus energiavarastot vain ehtyvät, ei siinä ole mitään hävettävää.

        Elämäsi on sinua varten, sinun pitää nyt ajatella itseäsi ja hyvinvointiasi eikä sitä, mitä joku muu ajattelee.


      • Jaksaakko
        ... kirjoitti:

        Pitää kehdata. Joskus energiavarastot vain ehtyvät, ei siinä ole mitään hävettävää.

        Elämäsi on sinua varten, sinun pitää nyt ajatella itseäsi ja hyvinvointiasi eikä sitä, mitä joku muu ajattelee.

        28-vuotiaana ei vielä pitäisi väsyä. Haluaisin ehkä vaihtaa alaa kokonaan mutta en ole varma mille alalle. Tuntuu että olen tällä hetkellä täysin hukassa. Tuntuu että muilla on selvät sävelet elämänsä suhteen, perustetaan perheitä ja otetaan asuntolainaa. Äh. Päätä särkee ja itkettää.


    • artsi7

      Päivä kerrallaan. Ei me muutkaan aina tiedetä mihin suuntaan ollaan menossa. Asiat tuppaavat selviämään ajan myötä.

    • Hei

      Voimia sinulle. Toi on niin hankala tilanne kun teet sijaisuuksia toisensa perään, lomia ei ole ja muutenkaan et voi suunnitella tulevaisuutta. Ymmärrän myös tuon, että et kehtaisi hakea sairauslomaa. Voi ei.

      Kuitenkin tuo kuulosti hyvältä, että työ sinänsä on mielenkiintoista. Mutta kun olet uupumuksen partaalla, et osaa arvioida, mistä olisit oikeasti kiinnostunut ja mitä tulevaisuudelta toivot ja odotat.

      Tietääkö kukaan työkavereistasi uupumuksestasi? Toivon, että voisit kertoa siitä työterveyslääkärille – vaikka oletkin sijainen. Oletko ollut aivan liian ahkera ja työhön keskittynyt? Ja nyt kavereilla on perhettä ja muuta, sinulla vain uupumus?
      Nuori ihminen toipuu nopeasti. Mutta tarvitset todella nyt lepoa tavalla tai toisella. Kun olet levännyt, voit rauhassa katsoa, mitä odotat ja toivot tulevaisuudelta. Ahkeruus on hyvästä, mutta se ei voi olla koko elämän sisältö. Älä menetä toivoasi. Selvitä tästä uupumuksesta ja ehkä osaat tulevaisuudessa hiukan olla armollisempi itsellesi.

      Voimia
      Toivoo Päivi-pappi Hämeestä

      • Jaksaakko

        En pidä itseäni ahkerana ihmisenä. Teen työt mitkä käsketään ja pyrin tekemään ne hyvin. Mutta en ole mikään suorittaja. Silti en jaksa. Pidän itseäni enemminkin laiskana alisuorittajana. Ja se vasta mikä hävettää. Taas alan ahdistumaan huomisesta aamusta, saati tulevasta yöstä. Onneksi huomenna pääsen klo 15 ja sitten pari päivää vapaata. Lasken päiviä milloinka työt loppuisi. Tekisi mieli pyytää, että voisinko lopettaa viikkoa aiemmin mitä on työsopimukseen sovittu.


    • Hei!
      En voi tietenkään tietää, mikä on elämäntilanteesi ja mitä elämältä toivot. Mutta lukiessani tekstiäsi minusta tuntuu, että olet sellaisessa työssä, joka ei vastaa toiveitasi ja taipumuksiasi. Jos olet itse samaa mieltä, niin haluaisin sinua vahvasti rohkaista etsimään ihan sitä omaa alaasi. Mitä haluaisit tehdä? Mistä pidät?

      Moikkaa Päivi-pappi Hämeestä

      • Jaksaakko

        Sain sovittua töissä että voin lopettaa työt hieman aiemmin kuin sovittu. Se helpotti oloani hieman. Enää viikko töitä. Sen jälkeen aion rauhassa miettiä mitä haluaisin oikeasti tehdä. Tällä paikkakunnalla töitä ei vain ole hirveästi tarjolla. Opiskelemaan en jaksa lähteä. Minulla on kaksi ammattia ja ajattelin nyt jatkossa tehdä välillä toisen alan töitä, jos suinkin mahdollista. Eniten silti tällä hetkellä kaipaan vain lomaa ja hermolepoa. Jospa tämä tästä. Viikko enää.. Pakko jaksaa tsempata vielä muutama aamu että saa itsensä ylös sängystä.


    • valoon päin

      Minulla on kanssa pitkä työ sarka takana, mutta onneksi samassa työ paikassa .Nyt olen lyhyellä sairas lomalla .Ainut ongelma on jaksanko miten kauan. Työ paikalla on välillä tosi raskas työilma piiri. Jopa minusta on ruvettu puhumaan aivan sairaita juttuja joilla ei ole perää .Olen tuntenut monesti itse syyllisyyden tunteita ,mutta mielestä aivan suotta .Mietin kyllä olisiko parempi vaihtaa työ paikka vai puhua asiat puhtaiksi .Pidän työstäni ,mutta joskus liika on liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe