Meidän hyväkuntoinen kissamme oksentelee melko usein ja se on alkanut huolestuttaa. Kissa syö ja käyttäytyy normaalisti ja madotuskin on kunnossa. Onko syytä huolestua?
Kissa oksentelee
6
116
Vastaukset
- 204
Vääränlainen ruoka, toisin sanoen yliherkkyys tai allergia jollekin ruoka-aineelle
- Marella_
Meidän toinen kissa teki samaa ja tekee välillä vieläkin. Oksenteli useamman kerran viikossa ihan puhdasta ruokaa tai karvoja tai niiden sekotusta. Kuitenkin söi, joi, kävi tarpeillansa ja oli oma leikkisä itsensä.
Viimeksi, kun kävimme eläinlääkärissä, mainitsin oksentelusta hänelle. Eläinlääkäri uskoi, että joko kissamme ahmi ruokaa tai kissa on herkkävatsainen. Suositteli, että annamme kissalle pieniä annoksia ruokaa useamman kerran päivässä, jotta kissa ei pääsisi niin ahmimaan.
Kannattaa myös syöttää kissalle mahdollisimman vähäviljaista ruokaa tai herkkävatsaisille tarkoitettua ruokaa, kuten Royal Canin Sensible. Monet ovat kyllä sanoneet, että Royalin ruoissa olisi melko paljon viljaa, mutta uskon, että ovat ihan hyviä ruokia. Kannattaa myös ostaa jotain mikä auttaa karvapalloissa, jos kissa sen vuoksi oksentelee. Toki on normaalia, että joskus oksennellaan ihania karvapötköjä.
Meidän kissan oksentelu on vähentynyt, kun aloimme syöttää Applawsin naksuja heille. On ollut pitkä tauko oksentelusta. :) Mutta jos oksentelusta tulee päivittäistä ,tapahtuu useamman kerran päivässä tai kissan vointi huononeen tai oksennuksessa on verta, niin kannattaa mennä eläinlääkäriin, jotta selviää ettei ole esim. joku suolitukos tai muu vastaava kyseessä.- 1019
Royal canin ei ole hyvä ruoka, sillä siinä on viljaa... Eikä se ole mikään uskon asia, vilja ei kuulu minkään kissan ruokavalioon mitenkään ja se on fakta. Kissa on lihansyöjä.
- louisssaa
Onko tuon Royalin lisäksi sitten samankaltaisia merkkejä?
- threeam
Laadukasta ja suosittua ruokaa on mm. Applaws, porta21 sensible, power of nature ja purizon. Märkäruuista voin suositella tuota portaa tai animonda carnya. Kannattaa sitten tarkistaa että märkäruuat ovat täysravintoa, ei täydennysrehua.
- Laatattaa
Näin kesäiseen aikaan meidän katit syö ulkona ruohoa ja sitten oksentelevat.
Talvella ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit284923Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3063703TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362780Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372709- 1452230
- 552016
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221900Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91594Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s41514Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi261468