Venäläisten Airiston Helmi Oy ja saariostot

Arghipelago Turku

Onkohan tämäkin venäläisten Airiston saarien ostelu projekti kuten Turussa Logicity yhdessä venäläisten kanssa?


"Mistä se raha löytyy?" - IS: Tappiollinen venäläisfirma ostaa saaria Suomen huoltovarmuusreitiltä

Talouselämä
22.9.2014 09:54päivitetty 22.9.2014 09:57


Turun edustalla useita saaria omistava venäläistaustainen yritys huolettaa demarikansanedustaja Sanna Kymäläistä, kertoo Ilta-Sanomat.

Lehden mukaan venäläistaustainien Airisto Helmi - niminen matkailuyritys on ostanut useita saaria tärkeän kauppamerenkulun pääväylän lähistöltä.

"Se on ainoa siinä saaristossa oleva syväväyläreitti, joten se on huoltovarmuusreitti", Kymäläinen sanoo IS:ssä. Väylää pitkin kulkee muun muassa raakaöljyä Naantalin Neste Oilin jalostamoon.

Yritys on vuodesta 2008 tehnyt tuntuvia tappioita, mutta se on silti jatkanut saarien ja ranta-alueiden ostoa. Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet ovat Venäjän kansalaisia.


"Tehdään vuosia tappiota ja pystytään siitä huolimatta hankkimaan mittavia omistuksia. Mistä se raha löytyy?" Kymäläinen ihmettelee lehdessä.

IS kertoo yrittäneensä soittaa yhtiön numeroihin, mutta niihin ei ole vastattu.

http://www.talouselama.fi/uutiset/mista se raha loytyy is tappiollinen venalaisfirma ostaa saaria suomen huoltovarmuusreitilta/a2267072

http://www.logicity.fi/page/fi/logicityyn/lentorahti

http://www.logicity.fi/page/fi

116

4417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pahalta näyttää

      Kävin ostamassa eilisen IltaSanomat

      Olipa paljastava artikkeli oikein kartan kanssa Airiston Helmi Oy:n saariostoksista Airistolla.

      Kokonaisia saaria noin 10 kpl. Ja siinä ei ehkä ole edes kaikki.

      Nyt varmaan tuulee Airistolla Moskovan Kremlistä

      • onkin

        Airisto


      • onkin

        Airisto


    • sauna vuokrattavana

      Höpöhöpö

      Saariston hyvät kohteet ovat hyvä sijoitus. Ne, joilla on rahaa, voivat sijoittaa rantakiinteistöihin. Kaikki tietävät, ettei rantakiinteistöjen vuokratuloilla rikastu, vaan ainutlaatuisten rantakiinteistöjen arvonnousu on se, josta sijoitus tuo rahat takaisin korkojen kanssa.

      Eikä nuo nyt ole mitenkään strategisesti väylän vieressä, vaan ovat suhteellisen lähellä toisiaan, jolloin kiinteistöjen huolto ja siivous onnistuu helpommin.

    • Sotilas x

      Ei ole vaikeaa ymmärtää,että rahoitus tulee Venäjän valtiolta ja natoa varten valmistautuvat!

      • tuplaA

        Jos ne on myytävänä niin ostakoon pois .. eikä ne enää kohta pidä natoa minään isis valmistuu uuteen tulemiseen siinä on nostoväkevää otetta ..


      • Lehdessä mainittiin että yhtiö on ostanut 2 puolustusvoimien käytöstä poistettua alusta mm miinanlaskijoita.
        Onko niistä kuvia, sellaisia on koko ajan väylillä.. Seisovat tunteja jopa välillä pari päivää paikallaan. Laskevat , onko kuuntelulaitteita.


    • iron1

      Turvat kiinni, russofoobikot.

      • okkkkkk

        Ok.


    • 00606

      Suomessa ja Turussakin asuu erittäin paljon Venäläisiä, osoittakaa vähän kunnioitusta...

      • SattumaaSattumaa

        Kunnioitusta on venäläisiä ihmisiä kohtaan.. Venäjän valtio vaan osoittanut Ukrainassa, että se on valmis kuinka likaiseen peliin tahansa!
        Enpä yhtään ihmettelisi, vaikka kohta Suomen raja ylitetään luvattomasta paikasta valkoisilla avustusrekoilla, ja viedään ensiaputarpeita vaikkapa näille saarille. Reitti tietysti kulkee jokaisen huoltovarmuuskohteen kautta, ihan sattumalta.

        Vuosi sitten minäkin olisi pitänyt tällaisia puheita russofoobikoiden puheena. Nyt nämä ovat valitettavasti realismia, sokeat reetat.


    • Turun Tietotoimisto

      Viestit - Karjala
      Miksi venäläiset ostavat Suomen saaria pala palalta? Katso kartta

      Turun edustalla saaria omistava venäläistaustainen yritys huolettaa kansanedustajaa.
      Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) kertoo olevansa huolissaan venäläistaustaisen yrityksen Airiston Helmi Oy:n omistamista alueista Turun saaristossa.
      Expand text..
      Link: www.iltasanomat.fi

      24 Sep at 8:48 pm

      http://vk.com/wall-48634186?own=1


      Viestit - Karjala
      Myös Suomi on väylä anastettujen ruplien vaihtamisessa euroiksi

      Suomeen virtaa ruplia lumelaskujen ja kuittikaupan kautta. Viranomaiset tehostavat idänkaupan valvontaa.

      Erikoinen ruplien vaihtojärjestelmä tuo satojen miljoonien arvosta harmaata rahaa Venäjältä Suomen ja Baltian maiden kautta verokeitaisiin. Osa rahasta jää Suomen yritystoimintaan, mm. matkailuhankkeisiin Itä-Suomeen.
      Expand text..
      Link: yle.fi
      18 Sep at 4:30 pm

      http://vk.com/wall-48634186?own=1

      • kommentz

        Hallituksen jäsen pavel melnikov....olisikohan sukua tunnetulle pietarilaiselle sotilassuvulle..ja venäjän rautateiden perustajalle...nykyinen lienee entinen venäjän tullin virkamies


      • ryccä_pois
        kommentz kirjoitti:

        Hallituksen jäsen pavel melnikov....olisikohan sukua tunnetulle pietarilaiselle sotilassuvulle..ja venäjän rautateiden perustajalle...nykyinen lienee entinen venäjän tullin virkamies

        Ryccä tuli 1939 rajan yli


    • funteeraaja 22

      Tietääkö joku mikä tarkoitus on suurilla sähköliittymillä näissä saaristokophteissa ainakin kahdessa paikassa on yli 200 A pääsulakkeet eli kymmenkertainen tarpeeseen nähden nämä kohteet ei ole mukana kartassa

      • Näin on

        Venäläinen raha ei pakotteiden vuoksi tule enää Suomeen, pankki lähettää sen heti takaisin. Venäläinen pankkikortti ei myöskään toimi Suomessa.
        Ongelmaksi tulee että Venäläiset eivät pysty maksamaan laskujaankaan. Isotkin sähköliittymät katkaistaan kun sähkölaskua ei pysty maksamaan.
        Pakotetteet alkavat puremaan ja ovat hyvin tehokkaita painostuskeinoja.


    • Katsokaa tuota

      Myös Suomi on väylä anastettujen ruplien vaihtamisessa euroiksi
      Kotimaa 18.9.2014 klo 12:09
      Suomeen virtaa ruplia lumelaskujen ja kuittikaupan kautta. Viranomaiset tehostavat idänkaupan valvontaa.
      Tulli on juuri saanut ensimmäisen rahakoiran Massin. Se vainuaa liiat käteiset. Valvontakohde on kuitenkin EU:n ulkopuolelta tuleva raha, Virosta tulijoita ei valvota. Kuva: Yle
      Erikoinen ruplien vaihtojärjestelmä tuo satojen miljoonien arvosta harmaata rahaa Venäjältä Suomen ja Baltian maiden kautta verokeitaisiin. Osa rahasta jää Suomen yritystoimintaan, mm. matkailuhankkeisiin Itä-Suomeen.
      Suomen viranomaisten ns. “Itäprojekti” on ollut tietoinen ruplien vaihtojärjestelmän vuodoista ja menetelmistä. Projektiluonteinen työ muutetaan lähiaikoina operatiiviseksi ryhmäksi. Asiasta kerrotaan torstain Silminnäkijän jaksossa Ruplakeitto.
      - Verottaja, tulli, poliisi ja ulosotto haluavat idänkaupan valvontaa lisää tehokkuutta, vahvistaa Suomen verohallinnosta ylitarkastaja Jorma Moilanen.
      Lumelaskuja ja kuittikauppaa
      Ruplat siirtyvät Euroopan Unioniin lumelaskujen ja valtavan kuittikaupan avulla. Yhtiön tilille voi tupsahtaa viisi miljoonaa euroa, vaikka saatavia oli kolme miljoonaa. Toimintaan tarvitaan runsaasti erilaisia yrityksiä, joista osa toimii myös Suomessa.

      http://yle.fi/uutiset/ruplakeitto/7454091

      • Tasapuolisuutta

        Siis Venäläinen raha ei tule laillisesti Suomeen EU:n pakotteiden takia.
        Laskekaa Venäläisen rahat tullissa, niinhän meiltäkin laskettiin, kun mentiin aikoinaan Neuvostoliittoon farmareita ja nailonsukkia myymään.


    • Transitmies

      Mitähän ovat nämä tyhjillään olevat majoitustilat Turun saaristossa ja ympäri Suomea lentokenttien lähellä, isoissa rautatie- ja maantieristeyksissä, , joukkomajoitvoimajohtosolmupisteissä. Niitä on paljon entisiä ränsistyviä motelleja ja hotelleja, sairaaloita, isoja peltihalleja, entisiä TVH varikkoja, ja isoja omakotitaloja jotka on ilman rakennuslupia muutettu majoitusustiloiksi matkailuyhtiön nimissä?

      Paraisten rakennuslautakunnan asiantuntija esittelijä esitti jälkikäteen haettua rakennuslupaa hylättäväksi vastoin maanrakennuslakia. mutta kuinka ollakkaan. "viisaat" rakennuslautakunnan jäsenit äänestivät hyväksymisen puolesta äänin 5 -4 rakennusluvan vastoin lakia.

      Voisiko nämä olla tarkoitettu tunnistamattomille "vihreille miehille"?.

      Näitä on hankittu ja rakennettu kiihtyvällä vauhdilla aina 2000-luvun alusta lähtien


      Paraisten Kaupunki
      Ote pöytäkirjasta

      Rakennuslautakunta §121, 27.09.2012

      Airiston Helmi Oy, Ybbernäs 445-526-1-34 rakennuslupa 2011 - 1332 muu muutostyö
      4233/10.03.00.03/2012

      http://www.parainen.fi/html/dynasty/fi_FI/kokous/20123184-9-24124.PDF

      " Esittelijän esitys

      Rakennuslautakunta hylkää hakemuksen edellä esitetyn perusteella sekä, koska hakemuksen piirrustuksista ON TODETTAVISSA, ETTEI HUONEJÄRJESTELYN MUUTOS VASTAA ILMOITETTUA ASUMISKÄYTTÖTARKOITUSTA, VAAN KYSEESSÄ NÄYTTÄÄ OLEVAN RAKENNUKSEN KÄYTTÖ MAJOITUSRAKENNUKSENA. MRL 117§, MRL 125§, MRL 135§.

      LUVATTOMASTA HANKKEESTA ILMOITETAAN POLIISILLE ESITUTKINTAA VARTEN, KOSKA TEKOA OLOSUHTEET HUOMIOON OTTAEN EI VOIDA PITÄÄ VÄHÄISENÄ.

    • Saari kauppias

      Ompas Rapaisilla huluvatonta menoa

    • öööööööööööööööööööö

      Tulevatko kesämökeilleen Kosyginin hävittäjällä?Kai muistatte vuoden 1968 ja
      NL:n pääministerin yllätystulon Hangon tienoille?

      • Vaaran vuodet

        Joo. Se oli Tsekkoslovakian miehityksen aikaanelokuussa 1968. Koskygin ajoi sotalaivalla yllättäen Hangossa rannalle ja helikopteri heitti sen maihin ja Kekkosen kiireesti konsultaatioon.

        Kosygin kävi vain kertomassa Kekkoselle, ett nyt turpa tukkoon Suomessa tsekkolovakian miehityksestä. Nimttäin neuvostoliitolla oli rajusti sotalaivoja ja maihin nousualuksia Suomen aluevesirajalla.


      • mokki

        Ybbersnasiin ne tulevat helikopterilla. Kentta loytyy mokin rannalta. Majoitustilat odottavat tyhjillaan. Laiturin nokassa on pahvista tehtyja poliiseja kadet pystyssa. Paikan ostivat suureen ylihintaan, se oli ikaankuin pakko saada.


    • Laus Stultitiae

      Suomipoika on köyhä ja siksi jää. Se myy maansakin, jos joku jotain kehtaa tarjota. Sitte mennään kehhuu retostelleen Hamburger Börssiin kukkaro levällään ja kohta ollaan taas P.A. Velivenäläinen on viekas mies - laukkuryssä - joka vie tuhkatkin suomipojan pesästä. Taas! Mutta suomipoika myy taas. Ja taas.

      Ja miksei möisi: saaristo on unohdettu alue, millä ikinä sieltä pois pääsee ilman tappioita, aina se kannattaa. Muuttaa hän sitten Ruotsiin leveämmän leivän ääreen. Näin on tehty jo ajat.

      Kateus vie kalat padastakin - jos nekään siellä enää viitsii olla?

      Varsinkin Airisto on jo menetetty Manner-Suomen piittaamattomaan myrkynlevitykseen ja tuulimyllyjen siipisaasteen pelkoon - ja kaikki ihan "laillisesti" ja viranomaisten suostumuksin... Siitä on helppo jatkaa?

    • ne nauraa

      Suomalainen on hölmö tsuhna

      • WOIII

        Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Sanoi isä aikanaan.


      • pilavoi

        Mun isä kysyi mitä tapahtuu kun ryssän paista voissa? Voi menee piloille!!


      • wiheriäät_todiste

        Se että on olemassa Wiheriäät on todiste suunnattomasta tyhmyydestä


    • Arjupa

      JOs Venäjä pystyy noista muutamasta lomamökistä valloittamaan saariston, niin aika heikolla on meidän puolustus...

      • Tontti2

        Kyllä venäläiset omistaa rantatontteja itä-suomessa saimaalta pilvin pimein. Kun ajelee lappeenrannasta kesämökille puumalaan niin joka toinen auto on ökymaasturi venäläisillä rekkareilla. Siellä on kokonaisia mökkikyliä venäläisomistuksessa,niin että pikkuhiljaa maat siirtyy naapureille. Kyllä olisi aika suomen poliitikkojen tehdä asialle jotain eikä vääristellä totuutta. Rikollista touhua meidän tyhmien päättäjien siunauksella.


      • Datsat
        Tontti2 kirjoitti:

        Kyllä venäläiset omistaa rantatontteja itä-suomessa saimaalta pilvin pimein. Kun ajelee lappeenrannasta kesämökille puumalaan niin joka toinen auto on ökymaasturi venäläisillä rekkareilla. Siellä on kokonaisia mökkikyliä venäläisomistuksessa,niin että pikkuhiljaa maat siirtyy naapureille. Kyllä olisi aika suomen poliitikkojen tehdä asialle jotain eikä vääristellä totuutta. Rikollista touhua meidän tyhmien päättäjien siunauksella.

        Outoa että venäläiset saa täältä ostaa maata,mutta suomalaiset eivät voi omistaa tonttia esim laatokalta. Suomen poliitikkojen sinisilmäisyys kostautuu jälkipolville ja asian kanssa ollaan vielä vaikeuksissa. Eiköhän venäjällä olisi ihan tarpeeksi maata omille kansalaisilleen ,ettei täältä tarvitsisi lisää ostaa. Tyhmää touhua ja vaarallista.


      • Moby Dick
        Datsat kirjoitti:

        Outoa että venäläiset saa täältä ostaa maata,mutta suomalaiset eivät voi omistaa tonttia esim laatokalta. Suomen poliitikkojen sinisilmäisyys kostautuu jälkipolville ja asian kanssa ollaan vielä vaikeuksissa. Eiköhän venäjällä olisi ihan tarpeeksi maata omille kansalaisilleen ,ettei täältä tarvitsisi lisää ostaa. Tyhmää touhua ja vaarallista.

        "Separatisteja" ja "separatistien valmius rakennelmia alkaa olemaan toimitakykyisinä jo Turun saaristossakin Sen vapauttamiseksi, kuten Itä-ukrainassakin


        Suomen vesiväylät "motissa" - venäläisfirma osti maat

        Maanantai 19.1.2015 klo 05.58

        Asiantuntijan mukaan maakaupoilla on selvä strateginen päämäärä: Suomen valvonta.




        Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana.

        Hankintojen seurauksena venäläistaustainen yritys on saattanut valvontaansa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät. Kyseessä on viisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä saaristomeren väylää.

        Kaakosta maata on hankittu Hangosta Turkuun johtavan Pensarin väylän varrelta. Etelästä Utön syväväylän varrelta ja Ahvenanmaan suuntaan Kihdin Väylän varrelta. Rahtiliikenteen käyttämä Uudenkaupungin väylä ja Högön kiertoväylä ovat olleet niin ikään maanhankinnan kohteina.

        Asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista. Järjestelmälliset hankinnat ovat motittaneet Turun ja Naantalin satamat.

        - Tavoitteena on ollut kaikkien merkittävien syvävesiväylien visuaalinen valvonta ja tarpeen tullen myös sulkeminen.

        Asiantuntijan mukaan kyse on venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia.

        Lue kattava raportti oudoista maakaupoista päivän Iltalehdestä.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011919044524_uu.shtml


    • Russofiili

      Hui kauhea.

      Olisikohan noista parempi olla "suu supussa hiljaa" ettei Venäjä saa "väärää en signaalia" Suomen ystävällisistä suhteista

      • voi lahjoittaakin

        Ei saa kirjoittaa tai puhua, ettei Putin ja kumppanit pahoita mieltään


      • Wähä_tykillä-ampuu
        voi lahjoittaakin kirjoitti:

        Ei saa kirjoittaa tai puhua, ettei Putin ja kumppanit pahoita mieltään

        No kun wähä tykillä ampuu niin vaikenee tyhmä tsuhna


    • tutkija2015
    • Itkettääkö

      Suomalainen metsäläispoika pelkää isoa Venäjää. Hahahah

    • Suomi on sinisilmäisten maa. Me tavikset ihmettelemme tätä käsittämättömän tuntuista Airiston Helmen hommaa, mutta eipä se poliitikkoja juuri taida heiluttaa. Lukekaa asiantuntijan arviot, mitä kaikkea veli venäläinen voisi helposti tehdä. Melekin pelottaa.

    • Turku Putinin ystävä

      "Maanhankinta on kiistatta strategista" - IL: Venäläistaustainen firma "motittanut" Suomen vesiväyliä ja satamia
      Talouselämä
      11:41

      Suomen vesiväylät ovat "motissa", kun venäläisfirma osti maat, kertoo Iltalehti. Asiantuntijan mukaan maakaupoilla on selvä strateginen päämäärä: Suomen valvonta.

      Venäläistaustainen, Suomeen rekisteröity Airiston Helmi Oy on hankkinut järjestelmällisesti merenranta- ja saarikiinteistöjä Turun saaristosta vajaan kymmenen viime vuoden aikana. Yritys on saattanut valvontaansa mun muassa Turun ja Naantalin satamiin johtavat syvävesiväylät.

      Asemansa vuoksi nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan kartoilta paljastuva maanhankinta on kiistatta strategista, kertoo Iltalehti.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/maanhankinta on kiistatta strategista il venalaistaustainen firma motittanut suomen vesivaylia ja satamia/a2287772

    • Ihme ulinaa taas

      Russofoobikot ovat roskasakkia.

      • Faktum

        Niin missä ulisee ja mitä?
        Onko Putkin tullut käymään Turun kaverien, "Piispan poikien" vieraana?


      • petrol123
        Faktum kirjoitti:

        Niin missä ulisee ja mitä?
        Onko Putkin tullut käymään Turun kaverien, "Piispan poikien" vieraana?

        Mene nyt pikku poika punttisalille, tai opiskele edes, ehkä sinusta tulee jotain


      • Poppey
        petrol123 kirjoitti:

        Mene nyt pikku poika punttisalille, tai opiskele edes, ehkä sinusta tulee jotain

        Nuo ostetut alueet eivät olekkaan mitään rantatontteja vaan niistä 9 kpl on kokonaisia saaria. Venäjänkieliset kyltit siellä kieltää jyrkästi maihinnousun saarelle kaikilta muilta.


        Ja jännä huvi- ja turistialus on tuo heidän armeijalta ostama Kampela-alus. Miinanlaskuputketkin näytti viimekesänä olevan paikallaan toimivina.

        Kampela-luokan kuljetuslautta
        Kampela 3
        Naval Ensign of Finland.svg
        Tekniset tiedot
        Uppouma 90 tonnia
        260 tonnia (maksimi)
        Pituus 32,5 m
        Leveys 8 m
        syväys 1,5 m
        Nopeus 9 solmua
        Miehistöä 10

        Aseistus
        Ilmatorjunta 2 tai 4 x ZU 23 mm/L60 joko yksi- tai kaksipiippuisina
        Meritorjunta 20 miinaa

        Kampela-luokka on Suomen merivoimien rannikkotykistöjoukkojen käyttöön hankittu kuljetuslauttaluokka, johon kuuluu kolme alusta: Kampela 1, Kampela 2 ja Kampela 3. Niitä voidaan käyttää monipuolisesti erilaisiin kuljetuksiin. Aluksen kannelle voidaan ajaa erilaisia työkoneita ja muun muassa täysiperärekka mahtuu kyytiin. Kampela 3 oli varustettu miinanetsintäkontein, mutta ne ovat poistettu.

        Malliesimerkki kuljetuskyvystä nähtiin, kun Espoon Meripelastusyhdistyksen tukikohtaan Herrökobbilla rakennettiin uusi laituri keväällä 1981. Merivoimat suoritti lahjoituksena kuljetuksen Kampela 2 -lautalla, jonka kannelle mahtuivat kerralla työssä tarvitut kaksi betoniautoa ja pumppuauto.[1]

        Alukset
        Kampela-luokan kuljetuslautat [Piilota]Nimi Telakka Kylkinumero Kölinlasku Vesille Valmis Muuta
        Kampela 1 Enso Gutzeit 771 - - 29.7.1976 -
        Kampela 2 Enso Gutzeit 772 - - 21.10.1976 -
        Kampela 3 Finnmekano 877 - - 23.10.1979 -

        Lähteet
        Auvinen, Visa (toim.): Leijonalippu merellä. Pori: Eita Oy, 1983. ISBN 951-95781-1-0, mil.fi

        Viitteet, Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1981, s. 29
        Luokka: Suomen merivoimien alukset

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kampela-luokan_kuljetuslautta


        Toinen alus näytti olevan Gyltön rannikkolinnakkeen yhteysalus.


    • L0l..

      Persulit taas ihan kurat housuissa

    • Kannaksen poikii

      Suomalaiset hankkivat Karjalaa takaisin-kilo kerrallaan.Tuovat turistimatkalta mukanaan maaperää muutaman kilon muovipusseissa ja kertovan sen olevan
      nostalgisen matkamuiston.

      • Ha ha Haa

        Ihan tosijuttu kansainvälisestä politiikasta.

        Paavo Väyrynen ja Seppo Kääriäinen veivät Neuvostoliiton johtajille, Nikolay Bresnevylle, vierailunsa aikana 1980 luvun alussa Muovikassillisen Pielavedeltä Lepikon torpan multaa. Torppa on Urho Kekkosen syntymäkoti.


      • Kaspian Sampi Pargas

      • Laiton
        Kaspian Sampi Pargas kirjoitti:

        https://thevelvetrocket.files.wordpress.com/2010/05/soviet-lun-class-ekranoplane-ground-effect-vehicle-16.jpg

        Äänestäkää taas vaaleissa näitä toopeja poliitikkoja kuten anne holmlund,jouni backman,kimmo tiilikainen ym suomen syöjät,jotka vastustivat maakauppalain muutosta. Heidän mielestään on ihan oikein,että suomea myydään pala palalta venäläisille. Mitä tämmöiset poliitikot tekevät suomen eduskunnassa,eikö siellä olla ajamassa suomen etua,eikä lihottamassa omaa pussia? Rikollista toimintaa.


    • PutlerinPerä

      Pi...run Suomen- myyjät.
      On se ihme ja kumma, kun ei venäläisten harjoittamaa Suomen valtausta saada kuriin.
      Hampaita kiristelee, kun nykyistä touhua seuraa.
      Muna..ttomat poliitikot ovat kai tehneet jo päätöksen maamme liittämisestä Venäjään.
      Harasoo!

    • alustietoa

      Poppeylle:

      Airiston Helmi saattaa tosiaan omistaa Kampela-lkan aluksen mutta se als ei ole Kampela 3, koska alus kuuluu edelleen Puolustusvoimille. Jos alus on ollut liikkeessä, niin hyvä. Kampeloita on kaksi muutakin jotka on myyty siviiliin.

    • asevarikko motissa

      "Kaupankäynnin seurauksena venäläisomistuksessa olevat kiinteistöt ovat "motittaneet" yhden maamme keskeisimmästä asevarikoista.

      Kyseessä on puolustusvoimien räjähdekeskuksen yksikkö, jonka päätehtävänä on huoltaa, varastoida ja jakaa kaikki puolustusvoimien käyttöön hankitut räjähdemateriaalit.

      Kiinteistöjen välittömässä läheisyydessä sijaitsee asevarikon lisäksi myös sähkönjakelun kantaverkkoja ja viranomaisliikenteen käytössä olevan Virve-verkon tukiasemia. Yhden kiinteistön viereen on raivattu kenttä. Alueen puusto on kaadettu ja pintahiekka kuorittu pois.

      Venäläisomistukseen siirtyneet maa-alueet ja kiinteistöt sijaitsevat varikon suoja-alueen sisäpuolella. Iltalehden saamien tietojen mukaan kaupoista ei ole tiedotettu puolustushallintoa."
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012419075257_uu.shtml

      Täytyy olla päättäjien ja omistajien idiootteja kun myyvät kaiken mitä ne haluaa, ihan kuin toivoisivat ryssien aloittavan sodan ja tuhoavan kaikki tärkeät kohteet.

      • Yön yli valmius

        Tuo Ähtärin varikko on ollut muutoinkin venäläisten kiinnostuksen kohteena jopa sisäänpääsy ja seuranta mielessä

        http://www.katsomo.fi/?progId=99961&itemId=42620

        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/45-min...-vakoilutarkoituksessa/1942048


        "Puolustusvoimien kumppaneita havitellaan vakoilutarkoituksessa
        Kotimaa Julkaistu 21.12.2011 12:33

        Puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä on yritetty ostaa vakoilutarkoituksessa, kertoo illan 45 minuuttia -ohjelma.

        Puolustusvoimat ulkoistaa yhä enemmän paitsi kalustoa, myös merkittävän osan työtä ja palveluja. Niihin sisältyy maanpuolustuksen kannalta keskeisten toimintayksiköiden turvallisuusjärjestelmien suunnittelua, rakentamista ja valvontaa.

        45 minuuttia tapasi turvallisuusalan yrittäjän, joka suunnitteli ja rakensi kameravalvontajärjestelmiä Itä-Suomen huoltorykmentin varikolle Toivakkaan ja Räjähdelaitoksen ase- ja ammusvarikoille Parkanoon, Haapajärvelle sekä Ähtäriin.

        Venäläinen liikemies yritti ostaa yrityksen koko osakekannan pian sen jälkeen kun yhteistyösopimus puolustusvoimien kanssa oli allekirjoitettu.

        Tieto 2,2 miljoonan euron arvoisesta valvontakameraurakasta oli ongittu internetistä julkisten hankintojen luettelosta.


        (MTV3)

        Katso Tuula Malinin juttu (45 minuuttia 21.12.2011)
        http://www.katsomo.fi/?progId=99961&itemId=42620


    • Kaiva kuvettas

      Tämä on nykyaikaa: se saa jolla on varaa maksaa tarpeeksi! Sinäkin voit kuulua joukkoon jos on hynää!?

    • oletteko vajaita?

      Huolehtikaa omista asioistanne, lampaat

    • urtsurts

      On varmasti. Turun Logicityä ovat haikailleet peitarilainen, vahvasti Turussakin touhuava Bizkon organisaatio, Turun kaupunki, Varsinais Suomen maakuntaliitto ja pari tunnettua rakennusyhtiötä. Ovat kokoustaneet Pietarissa asian tiimoilta. Turussa projektin johtajana on ollut apulaiskaupungin johtaja Tero Järvilammi.

      Turun saaristossa Bizkonilla on ollut jo 2004 suunnitelma "Archipelago". Asian tiesi myös Sisäasianministeriön saaristoasian neuvottelukunta mainiten Bizkonin projektin "Archipelago" tekamässään saaristomatkailu tutkimuksessaan 2005.

      Airiston Helmi Oy on perustettu 2007, jolloin saarten osto alkoi ja parissa vuodessa ostiva ainakin 10 saarta.

      Salainen asia pulpahti julkisuuteen 2010.

    • Selkärankaa

      Turkulaiset ovat Suomen epäisänmaallisimpia ihmisiä.

    • Aloittet

      Nyt kaikki allekirjoittamaan kansalaisaloite maakaupoista,että saadaan jotain tolkkua tähän asiaan. Yhtään tonttia eikä saarta ei enää saa joutua venäläisomistukseen tästä maasta. Meidän tyhmät poliitikot ovat sössineet tämän asian perusteellisesti,joten sivulle kansalaisaloite.fi,sieltä löytyy lomake asiasta. Nimiä vaan laittamaan.

      • TehtyOn

      • Enmyy
        TehtyOn kirjoitti:

        Kyllä
        Nyt kaikki allekirjoittamaan aloite edeskunnalle.
        Löytyy ja voi allekirjoittaa oheisesta linkistä

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

        Päivittäkää nimekeruulista. Tai uusi aloite nimenkeruineen vireille. Nyt nimiä luultavasti tulisikin enemmän kuin 'männävuosina'.

        Kansalaisaloite on vuosien takaa ja siinä lukee nyt mm. että toimiin ryhdyttävä mahdollisimman pian vuonna 2016.


    • HankkikaaElämää

      Ulkomaalaisten tonttikaupat ei kuulu teillä sioille centtiäkään.

      • KylläKuuluu

        Kansalaisadressi maakaupan rajoittamisesta löytyy täältä. Linkistä voi kannattaa lain säätämistä.

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

        *Oli kunnossa, ennen kuin korjattiin*

        Ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistönhankintojen valvonnasta annettu laki (1613/1992) kumottiin 1.1.2000 lukien Satu Hassin toimesta hänen ollessa ympäristö ministerinä

        Suomessa ei ole asiasta enää mitään lakia. Kaikkialla muissa maissa on maakauppa rajoitettu lailla ulkomaalaisille. .

        Viidentoista vuoden kokemusten perusteella voidaan nyt todeta, että valmistelussa ei ollut riittäviä arvioita muiden EU-maiden rajoituksista eikä myöskään arvioita syntyvistä haitoista.

        Julkisuudessa vellonut keskustelu venäläisten kiinteistönhankinnoista vahvistaa tätä käsitystä. Päättäjät ovat kritiikittä uskoneet suurellisiin suunnitelmiin ja lupauksiin investoinneista ja työllistämisistä.

        Lopputuloksena on ollut keskeneräisiä ja toteutumattomia hankkeita, saamattomia saatavia, monenkirjavia ongelmia yrittäjien, naapurien ja luonnon kanssa.

        On tuotu esiin turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyviä näkökulmia rahanpesusta ja korruptiosta puhumattakaan.

        Vastavuoroisuus ei toteudu. Venäjä teki vuonna 2011 päätöksiä, jotka estävät ulkomaalaisilta kiinteistön oston alueilta joihin suomalaiset tuntevat mielenkiintoa. Venäjä ilmoitti vuonna 2012 lunastavansa Karjalassa olevat parisataa suomalaisten omistuksessa olevaa kiinteistöä. Vuoden 2013 lopulla tuli tieto siitä, että ulkomaalaisten kiinteistökaupat ja myös vuokrasopimukset ovat tulossa luvanvaraisiksi koko Venäjän alueella vuoden 2015 alusta.

        Huolestuttavia ovat viranomaisten toteamukset, että heillä ei ole velvoitteita tai oikeuksia tarttua esille tuotuihin ongelmiin. Mikään viranomainen ei tilannetta seuraa eikä nykyistä tilannetta tiedä. Kukin viranomainen keskittyy syntyneen ongelman jälkikäteiseen selvittämiseen.

        Suomi tarvitsee tätä villiä ongelmakenttää säätelevän lain. Tämä ei vaikeuttaisi ulkomaisten yritysten toimintaa Suomessa. Liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa vuokraamalla siihen tarvittavat alueet ja tilat.

        Lailla olisi myönteisiä vaikutuksia oikeuspolitiikkaan ja sisäiseen turvallisuuteen vahvistamalla kansallista turvallisuutta, edistämällä viranomaisten yhteistoimintaa kaikilla hallinnon aloilla ja torjumalla rikollisuutta. Elinkeinopolitiikassa se vähentäisi rahanpesun ja harmaan talouden mahdollisuuksia sekä kasvattaisi verotuloja. EU-politiikkaa se yhtenäistäisi sekä kehittäisi sisäistä toimintakykyä. Ympäristöpolitiikassa se vähentäisi maallemme vieraiden toimintaperiaatteiden lisääntymistä kaavoitukseen ja rakentamiseen.

        Kansalaisaloite eduskunnalle laiksi EU- ja EFTA- maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096) toteutuessaan korjaa tehdyn virheen.


    • Sotahullut

      Yhtään aaria ei tästä maasta enää voi myydä venäläisille. Tyhmää myydä putinin mafiosoille vapaaehtoisesti suomea. Kansalaisaloite.fi sivulle kaikki antamaan tukensa tälle hulluuden loppumiselle. Pysykööt venäläiset omassa maassaan tappelemassa.

    • Airistolla

      Venäjän lain mukaan omaisuus siirtyy valtiolle jollei vainajalla ole perillisiä,joten karu on suomella tulevaisuus kun osa maata kuuluu venäjän valtiolle. Avatkaa nyt silmänne vihdoin ja viimein,kun hölmöt poliitikot eivät älyä mitään. Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite nyt ja äänestetään vaaleissa ulos eduskunnadta ne toopet,jotka kaatoivat syksyllä lakialoitteen maakaupoista.

    • SillanpääTrollitehdas

      Kotka kiinnostaa Putinin agentteja!

      VRogatshev

      21.2.2015 16:52

      Viimeviikolla joukko venäläisiä diplomaatteja tutustui useampaan otteeseen Mussalon satamaan ja sen toimintoihin.

      Yrityksestä tihkuneiden tietojen mukaan Mussalon miehittäminen voi olla lähellä.

      Joulun alla Putinin delegaatti tiedusteli Summassa Googlen tontin tuntumassa.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13449267

    • SittenVirostaLiettuasta

      Putiin tarkoittaa, että ei se maailmanloppu ole kun he asevomin ottavat Venäjälle vain Krimin ja kolmasosan Ukrainasta.

      Putin pitää ”apokalyptistä skenaariota” epätodennäköisenä

      Venäjän presidentti Vladimir Putin.
      © Itar Tass / Reuters
      Julkaistu: 23.2.2015

      Ukraina Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan sota Venäjän ja Ukrainan välillä on epätodennäköinen.
      Putin puhui valtiollisen television haastattelussa.

      – Pidän sellaista apokalyptistä skenaariota epätodennäköisenä ja toivon, ettei se koskaan tapahdu, Putin sanoi.

      Apokalyptinen tarkoittaa maailmanloppua.

      Putin ei myöskään näe tarpeelliseksi järjestää Itä-Ukrainan tapahtumien takia uutta tapaamista Ranskan, Saksan ja Ukrainan kesken. Hän toivoi, että Minskissä saavutettua sopimusta kunnioitetaan.

      Taistelut ovat jatkuneet
      Vasta eilen Ukrainan hallitus ja Venäjän tukemat kapinalliset kertoivat sopineensa raskaan aseistuksen vetämisestä rintamalinjalta pois.

      Ukrainan mukaan kapinalliset ovat jatkaneet hyökkäyksiä hallituksen joukkojen asemia vastaan Mariupolin satamakaupungin lähellä. Vihollisuuksien jatkumisen takia raskasta aseistusta ei Ukrainan armeijan mukaan voi vielä vetää pois.

      Länsi on varoittanut Venäjää mahdollisista lisäpakotteista, jos haurasta tulitaukoa edelleen rikotaan.

      Panssarivaunuja Venäjältä?
      Ukraina sanoo Venäjän lähettäneen parikymmentä panssarivaunua Mariupolia kohti. Venäjän mukaan se ei anna aseapua kapinallisille.

      Saksa ilmaisi maanantaina huolensa tulitaukorikkomuksista Ukrainassa. Samalla se kehotti Venäjää käyttämään vaikutusvaltaansa, jotta kapinalliset lopettaisivat taistelut.

      STT-Reuters-IS

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1424722881138.html

    • Valmiiusrakennelmia

      Venäjä rakentelee omaa rajavartiketjua Suomen puolelle itärajaa??

      IL paljastaa: Rajavartioasemia myyty venäläisomistukseen

      Lauantai 28.2.2015 klo 06.13

      Iltalehti selvitti valtion myymien raja- ja merivartioasemien kohtalon.

      Leinon entisellä rajavartioasemalla sijaitsee nykyään venäläisomisteinen Leinon apartments.

      Leinon entisellä rajavartioasemalla sijaitsee nykyään venäläisomisteinen Leinon apartments. (KIMMO METSÄLÄ)

      Valtion kiinteistöomaisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on myynyt vuoden 2006 jälkeen kaikkiaan 33 raja- ja merivartioasemaa.

      Neljä Senaatin myymistä rajavartioasemista on päätynyt jatkokauppojen seurauksena venäläisomistukseen. Venäläisten suoraan omistamat asemat sijaitsevat Lappeenrannassa, Imatralla, Parikkalassa ja Kiteellä.

      Iltalehden soittokierros vartioasemien omistajille paljastaa, että moni Senaatin suomalaisomistukseen myymistä raja-asemista on kauppojen jälkeen ollut itäostajien kiinnostuksen kohteena. Omistajat kertovat myyntihalukkuuden tunnustelusta ja pihaan saapuneista sijoittajaryhmistä. On kysytty hintaa ja luvattu maksaa mitä pyydetään.

      Rajavartiolaitos alkoi karsia rajavartioasemaverkostoaan 2000-luvulla ja vanhat kiinteistöt myytiin pois. Senaatti-kiinteistöt ja Rajavartiolaitos eivät näe ongelmaa kiinteistöjen päätymisessä ulkomaalaisomistukseen.

      Digilehdessä ja viikonvaihteen (28.2.-1.3.) painetussa Iltalehdessä tuhti paketti rajavalvonta-asemien kaupoista.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015022819276065_uu.shtml

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

    • Kyynikko

      Maanpettureita jotka myyvät suomea venäjälle. Kuka on vastuussa näistä valtion tekemistä kaupoista?nyt on aika allekirjoittaa kansalaisaloite.

    • RajatPois

      Suomi on venäläinen. Aina ollut

    • Ruskit

      Hyvä carl haglund on nyt herännyt.

    • CarHaglundSäger

      Ministeri kannanotto

      Haglund Valtion voitava lunastaa kiinteistöjä turvallisuussyistä

      Maanantai 2.3.2015 klo 09.16

      Puolustusministeri Carl Haglundin (r) mukaan lainsäädäntöä tulee kehittää niin, että valtio voi tarvittaessa lunastaa kiinteistöjä, jos siihen on turvallisuuspoliittisia intressejä.

      Maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut Haglund sanoi, että ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat on huomioitava eri tavalla kuin ennen Itä-Ukrainan esimerkin vuoksi.

      Hän korosti myös verkkovalvonnan merkitystä uudenlaisessa sodankäynnissä ja siihen varautumisessa.

      STT

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015030219286601_uu.shtml

      Kannata tästä aloitetta eduskunnalle

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1096

    • Hiop
    • Kansalainen

      Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite,ei poliitikot sitä lakia muuten muuta.

    • Pelätkää

      Jäkäkäkäkääk... Te Russofoobikot jaksatte inistä

    • Hullujako

      Painu ryssiin.sinne kuulut.

      • SuomenLippusalkoon

        Eilen oli talvisodan päätymisen 75 vuotis päivä


    • SeuraavaksiOtetaan

      Putinille hurrattiin Moskovassa: ”Anna meille seuraavaksi Suomi!”

      Julkaistu: 19.3.2015 15:15
      VENÄJÄ Krimin liitosjuhlassa keskiviikkona Moskovassa vaadittiin väkijoukon suulla seuraavaksi Venäjään liitettäviksi Suomea ja Puolaa.
      Heti Presidentti Vladimir Putinin puheen jälkeen häntä kuunnellut, luultavimmin tarkoin valikoitu kuulijakunta hurrasi ”Venäjä! Venäjä! Putin! Putin!”, minkä jälkeen väki alkoi hoilottaa:

      ”Ole-ole-ole! Krim on meidän! Anna nyt Puola ja Suomi!”

      Punaisen torin juhla oli Kremlin järjestämä, joten sinne päässeet oli valikoitu ja tavallisesti kannattajille on kerrottu etukäteen, mitä huutaa.

      Venäjällä vietetään tällä viikolla ensimmäistä vuosipäivää Krimin niemimaan liittämisestä Ukrainalta Venäjään.

      Punaisella torilla oli viranomaisten mukaan noin 110 000 ihmistä.

      Useat ihmisistä tulivat paikalle 10–15 ihmisen ryhmissä, joilla oli yksi tai kaksi omaa ”kaitsijaa”, kertoo uutissivusto RBC.ru.

      Juhlijoille puhuivat mm. Duuman edustajat sekä Krimin uuden hallinnon viranomaiset tasavallan päämiehen Sergei Aksenovin johdolla.

      – Krimiläiset ovat ylpeitä siitä, että he voivat elää maassa, jolla on kansallinen johtaja – urhea, oikeamielinen ja luotettava mies, joka taistelee kansallisten etujen puolesta, kiitti Aksenov Putinia.

      Lopuksi puhui Putin itse, joka sai kuulijoilta raikuvat suosionosoitukset ja kannatushuudot.

      – Ymmärsimme, että Krimissä ei ole kyse ainoastaan strategisesti tärkeästä alueesta. Kyse on miljoonista venäläisistä ihmisistä, miljoonista kanssakansalaisistamme, jotka tarvitsevat apuamme ja tukea, julisti presidentti.

      Putinin puheen jälkeen kuulijat hurrasivat ja vaativat seuraavaksi Venäjään liitettäviksi Puolaa ja Suomea.

      Lopuksi soitettiin Venäjän kansallislaulu, jonka jälkeen Putin kiitti paikallaolijoita tuesta ja poistui.
      KUVA: POOL

      Timo Myllyniemi
      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426747551233.html

      • Pelätkää

        Noi voi voi taas, pikku suomijuntti tutisee kurat housuissa taas


    • Puttiiiinit

      Hävettää olla venäläinen. Tuollaiset puheet vain pahentavat venäläisten halveksintaa ja turha ihmetellä miksei heistä pidetä missään. Moukkamaisia putinin rikolliskavereita jotka laukovat mitä sattuu. Venäjä on ajanut itsensä suohon.

    • waitandsee

      Suomalaiset on ajanu itsensä suohon, vittulut isolle karhulle tarpeekis... se ärähtää..

    • Liikennelisääntyy

      Venäläisten "peite" tutkimus laiva on ajellut Airiston väylää Naantaliin "omilla vesillään"

      Rajavartiolaitos selvittää hävittäjäharjoituksen lähelle pyrkineen laivan yhteyksiä Venäjään
      Alus oli matkalla Poriin, jonka edustalla ilmavoimat harjoittelevat
      .
      Nikolay Trubyatchinsky -alus Naantalissa 25.3.2015. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

      Rajavartiolaitos ja Tulli selvittävät, missä tehtävissä Nikolay Trubyatchinsky -niminen alus liikkuu Suomen edustalla. Panamaan rekisteröity tutkimusalus tuli viime viikolla Naantalin satamaan. Aluksen nimi viittaa vahvasti Venäjälle, sillä Nikolay Trubyatchinsky (Nikolai Trubjatšinski) oli maineikas, arktisilla alueilla työskennellyt venäläinen sotilasinsinööri ja tiedemies.
      Ylen saamien tietojen mukaan alus on ollut matkalla Poriin. Toistaiseksi alus on kuitenkin Naantalin satamassa.
      Nikolay Trubyatchinsky -aluksessa on tutkimus- ja tallennusvälineistöä. Jos alus aikoisi tehdä Suomessa tutkimustoimintaa, se tarvitsisi tähän erillisen luvan.
      – Parhaillaan on käynnissä viranomaisselvitys aluksen statuksesta ja toiminnasta. Selvitämme, tarvitseeko alus joitakin viranomaislupia toimintaansa. Jos alus on jokin muu kuin kaupallinen alus, se voi tarvita tiettyjä lupia, sanoo Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri.
      Viranomaiset selvittävät myös, mikä taho laivan omistaa. Kivenjuuri kertoo, että alus on rekisterien mukaan venäläisessä omistuksessa. Olennaista on kuitenkin, onko kyseessä valtion alus.
      – Valtion aluksilta vaaditaan lupa saapua toisen valtion alueelle, sanoo Kivenjuuri.
      Kivenjuuren mukaan laivasta on saatavissa runsaasti tietoa julkisista lähteistä, ja tarpeen mukaan lisätietoja pyydetään suoraan alukselta tai sen omistajilta. Suomeen Nikolay Trubyatchinsky tuli Pohjois-Norjasta.
      Ilmavoimat harjoittelee Ruotsin ja Yhdysvaltain ilmavoimien kanssa Porin edustalla Selkämerellä.

      Lisätty: Alus on rekisterien mukaan venäläisessä omistuksessa.

      http://yle.fi/uutiset/rajavartiolaitos_selvittaa_havittajaharjoituksen_lahelle_pyrkineen_laivan_yhteyksia_venajaan/7889094

    • Kotimaata

      Venäläisten maanostot on saatava loppumaan lakia muuttamalla. Hulluutta myydä suomea näille kieroille putinisteille. Onko suomen poliitikot menettäneet loputkin järkensä kun tämmöinen sallitaan?

    • Sennyttietäämljoonat

      Saksalaislehtikin uutisoi venäläisten maakaupoista Suomessa 2015
      Torstai 26.3.2015 klo 13.26

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032619423888_uu.shtml

      Saksalaiset kiinnostuivat venäläisten haalimista tonteista Suomessa. Miljoonalevikkisen Spiegel-lehden lähteenä on Iltalehti.
      Venäläiset yksityishenkilöt ja yritykset ovat jo pitkään ostaneet maita Suomesta sotilaslentokenttien ja ammusvarastojen läheisyydestä, kirjoittaa suosittu saksalainen viikkolehti Der Spiegel.
      Spiegel kertoo saksalaisyleisölle, että venäläiset ovat haalineet erityisesti rantatontteja Turun saaristosta.
      - Niiden sijainti mahdollistaa suomalaisten turvallisuusasiantuntijoiden pelkojen mukaan venäläisille viiden laivareitin tarkkailun Turusta ja Naantalista. Reitit olisivat kriisitilanteessa tärkeitä maanpuolustukselle sekä armeijan huollolle, Spiegel kertoo.
      Iltalehden kartta
      Saksalaislehti on käyttänyt lähteenään Iltalehden julkaisemaa Suomen karttaa, johon on merkitty Suomen mustalla sotilastukikohdat ja punaisella venäläisten maaomistukset.
      Spiegel mainitsee myös, että Suomen puolustusministeri Carl Haglund haluaa nyt rajoittaa lailla ulkomaisten mahdollisuutta ostaa tontteja Suomen turvallisuuteen olennaisesti liittyvien alueiden läheisyydestä.
      - Jopa pakkolunastus voisi tulla mahdolliseksi. Ministeri perustelee hyökkäyksensä rasittuneilla suhteilla Moskovaan, Spiegel selittää.
      Iltalehden tietojen mukaan myös Saksan yleisradioyhtiö ARD aikoo tehdä televisiodokumentin venäläisten maakaupoista Suomessa.

      Spiegel käytti lähteenään Iltalehden karttaa, jossa on merkittynä suomalaiset sotilastukikohdat sekä venäläiset maaomistukset. (KUVAKAAPPAUS)
      NINA DALE
      [email protected]

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032619423888_uu.shtml

    • Kahjot

      Kaikki muut paitsi suomen poliitikot ovat huomanneet tämän hulluuden. Kukaan täysijärkinen ei myy omaa maataan venäläisille. Meidän päättäjät ovat aivan hakoteillä tässäkin asiassa. Onneksi on vaalit tulossa ja voidaan valita eduskuntaan ihmisiä,jotka puolustavat suomen itsenäisyyttä. Venäjäfanit ulos parlamentista.

    • Kannatanasiaa

      Sauli Niinistö on huomannut

      Niinistö ei osallistu Moskovan voitonpäivän paraatiin

      Keskiviikko 25.3.2015

      Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei osallistu Moskovan voitonpäivän paraatiin 9. toukokuuta.

      Presidentti Niinistö ei lähde Moskovaan Ukrainan konfliktin takia. (JOHN PALMéN)

      Asian vahvisti STT:lle presidentin kanslia. Päätöksen perusteet liittyvät kanslian mukaan yksinomaan Ukrainan konfliktiin ja sen myötä syntyneeseen tilanteeseen.

      Päätöksestä on kerrottu Venäjälle tiistaina diplomaattiteitse.

      Suomi jatkaa edelleen muiden Pohjoismaiden kanssa keskustelua ja yhteydenpitoa siitä, millä tasolla paraatiin osallistutaan.

      Venäjä on kutsunut useita valtiojohtajia seuraamaan toisen maailmansodan päättymisen 70-vuotisjuhlan sotilasparaatia Punaiselle torille. Aiemmin muiden muassa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri David Cameron ja EU-presidentti, puolalainen Donald Tusk ovat kieltäytyneet kutsusta. Myöskään Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan presidentit eivät osallistu juhlaan.

      Kymmenen vuotta sitten sodan päättymisen 60-vuotisjuhlaan osallistui silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen.

      Toisen maailmansodan katsotaan Euroopassa päättyneen natsi-Saksan antautumiseen 8. toukokuuta 1945, minkä takia länsimaissa asiaa juhlitaan päivää aikaisemmin kuin Venäjällä. Antautumishetkellä vuorokausi oli Moskovassa vaihtunut jo 9. päivään toukokuuta.

      STT

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032519417626_uu.shtml

    • Lappfjärd
    • Aloitteet

      Haluaisin ostaa mummoni maatilan antreasta,kuinkahan se onnistuu? Venäläiset varastivat sen sodassa laittomasti. Kai se olisi mahdollista kun iivanat saa täältäkin saaria ostaa vapaasti.

    • HelikenttäItärajalta
    • SeuraavanaAiristolla

      Merivoimat teki havainnon veden alla - Helsingin edustalla käytettiin käsisyvyyspommeja
      Julkaistu: 28.4. 11:35 , Päivitetty: 28.4. 14:01

      Merivoimat Merivoimat käytti viime yönä käsisyvyyspommeja Helsingin edustalla havaitun vedenalaisen kohteen etsinnöissä.
      Helsingin edustalla Suomen aluevesillä on etsitty maanantaista puolesta päivästä lähtien mahdollista vedenalaista kohdetta. Merivoimat käytti viime yönä kuutta käsisyvyyspommia varoittaakseen kohteen tulleen havaituksi.

      Merivoimien valvontajärjestelmä antoi maanantaina puoliltapäivin teknisen havainnon mahdollisesta vedenalaisesta kohteesta.

      Kohde paikallistettiin lähelle Suomen aluevesirajaa Helsingin edustalla. Havainnon tarkempaa sijaintia ei paljasteta.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430194890968.html

      • YönBatman

        Venäläiskopterit hämmentävät Paraisilla ja Haminassa – luvat ja reitit hämärän peitossa
        22.1.2016

        Turun saaristosta maa-alueita ja saarikohteita hankkineen venäläistaustaisen Airiston Helmi -osakeyhtiön helikopteriliikenne herättää hämmennystä Länsi-Suomessa. Myös Haminassa on huomiota herättävän vilkasta venäläiskopterien liikennettä.

        Venäläistaustainen Airiston Helmi on rakentanut helikopteriliikenteelle laskeutumisalustoja Turun saaristoon.

        Saaristomatkailua vuosien ajan tuloksetta käynnistellyt Airiston Helmi -yhtiö on rakennuttanut useita helikopteriliikenteelle tarkoitettuja laskeutumisalustoja yhtiön omistamille manner- ja saarikiinteistöille Paraisille sekä ulkosaaristossa Turun edustalla.

        Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt laskeutumispaikkaluvan yhdelle, Paraisten Ybbernäsissä sijaitsevalle kiinteistölle. Kyseinen lupa on vuodelta 2013. Laskeutumispaikkalupa on myönnetty Moskovassa asuvan omistajan yksityisen ja tilapäisen lentotoiminnan käyttöön.

        Naapureiden ja Paraisten kaupungin mukaan helikopteriliikennettä on kuitenkin ollut säännöllisesti vähintään kerrasta kahteen kuukaudessa.

        – Mikäli lentotoiminnan luonne on muuttunut, siitä täytyy ensitilassa ilmoittaa Trafille, jotta voidaan käynnistää uusi lupaprosessi, toteaa johtava asiantuntija Matti Tupamäki Trafin ilmailuesikunnasta.
        Saarille rakennetuista laskeutumispaikoista ei ole ilmoitettu Trafille, eikä niille ole näin ollen myöskään myönnetty erillisiä laskeutumispaikkalupia.

        – Laskeutumispaikkalupaa ei tarvita, mikäli kyseessä on maanomistajan oma tai hänen luvallaan tapahtuva tilapäinen lentotoiminta omien kiinteistöjen alueella. Lupa kuitenkin tarvitaan, mikäli liikennöinti on säännöllistä, selvittää Tupamäki.

        Luvanhaltijalla ilmoitusvelvollisuus
        Trafi ei valvo tilapäisiä laskeutumispaikkoja ja niille tapahtuvaa lentoliikennettä.

        Johtava asiantuntija Matti Tupamäki painottaa, että viranomaisvalvonnan toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että luvanhaltija huolehtii itse lentotoiminnan muutoksiin liittyvästä ilmoitusvelvollisuudestaan.
        – Luvanhaltijan on omatoimisesti informoitava muutoksista valvovia viranomaisia. Uuden lupamenettelyn avulla lentopaikan pitoluvat saadaan ajantasaisiksi ja sitä kautta valvonnasta vastaavien viranomaisten tietoon.
        Tupamäki muistuttaa, että lupaehtojen vastainen lentotoiminta on kiellettyä.

        – Trafi suorittaa määräajoin pistokoeluontoisia tarkastuksia. Luvatta lentämisestä seuraa sanktioita.

        Tuntemattomat lentoreitit
        Airiston Helmen kopteriliikenteen lentoreiteistä on mahdotonta löytää vedenpitävää tietoa. Yhtiön sisältä ei kommentoida asiaa.
        Rajavartiolaitoksesta ei luovuteta tietoa siitä, onko yhtiön kopteri ylittänyt itärajaa viime vuosien aikana. Lentoliikenteen virallisina rajanylityspisteinä toimivilta lentoasemilta ei löydy niiltäkään tietoa Schengen-alueelle saapumisesta.

        Airiston Helmen omistamien kiinteistöjen sijainnin kannalta Lappeenrannan ja Turun lentoasemat olisivat luontevimmat rajanylityspaikat.
        Rajavartiolaitoksen mukaan Airiston Helmi ei ole hakenut rajanylityslupaa myöskään muun kuin virallisen rajanylityspaikan kautta. Tällainen voisi olla esimerkiksi Trafin luvittama, yhtiön oma laskeutumispaikka Paraisten Ybbernäsissä.

        – Meidän partion olisi pitänyt käydä yksityiskiinteistöllä tekemässä rajatarkastus, mikäli lupa olisi myönnetty, kertoo apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri Länsi-Suomen merivartiostosta.

        Latviasta, ei Moskovasta
        Länsi-Suomen merivartiostossa oletetaan, että Airiston Helmen helikopteri on saapunut Suomeen Moskovan sijaan Latviasta. Näin siitäkin huolimatta, että omistaja asuu Venäjällä ja Ybbernäsin laskeutumispaikka on luvitettu nimenomaan yhtiön omistajan yksityistä lentoliikennettä silmälläpitäen.

        – Varmuutta ei ole, mutta oletamme näin, koska yhtiön omistama helikopteri on rekisteröity Latviaan. Tällöin kyseessä on Schengen alueen sisärajaliikenne eikä sisärajaliikenteessä edellytetä rajatarkastuksia, selvittää apulaiskomentaja Kivenjuuri.

        Vastaava epäselvä rajanylityskokonaisuus löytyy Haminasta.
        Venäläisen Rossija Bankin suuromistajiin kuuluva Dmitri Gorelov osti vuonna 2008 veroparatiisiyhtiölleen Dolatus United Corporationille Haminasta kaksi kiinteistöä. Toisella kiinteistöistä sijaitsee yksityinen helikopterikenttä.
        Alueella on havaittu jo aika ajoin vilkastakin helikopteriliikennettä.
        Suomenlahden merivartioston tiedossa ei ole, että rajanylityslupaa olisi haettu. Gorelovia ei tavoitettu kommenttia varten.

        – Ennalta rajanylityspaikaksi määritellyn lentoaseman kautta tapahtuvasta maahantulosta annamme tietoja vain toisille viranomaisille. Linjaus perustuu lakiin henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa, sanoo apulaiskomentaja Ismo Siikaluoma Suomenlahden merivartiostosta.

        http://yle.fi/uutiset/venalaiskopterit_hammentavat_paraisilla_ja_haminassa__luvat_ja_reitit_hamaran_peitossa/8616470

        Tuula Malin


      • einäytäkiinnostavan
        YönBatman kirjoitti:

        Venäläiskopterit hämmentävät Paraisilla ja Haminassa – luvat ja reitit hämärän peitossa
        22.1.2016

        Turun saaristosta maa-alueita ja saarikohteita hankkineen venäläistaustaisen Airiston Helmi -osakeyhtiön helikopteriliikenne herättää hämmennystä Länsi-Suomessa. Myös Haminassa on huomiota herättävän vilkasta venäläiskopterien liikennettä.

        Venäläistaustainen Airiston Helmi on rakentanut helikopteriliikenteelle laskeutumisalustoja Turun saaristoon.

        Saaristomatkailua vuosien ajan tuloksetta käynnistellyt Airiston Helmi -yhtiö on rakennuttanut useita helikopteriliikenteelle tarkoitettuja laskeutumisalustoja yhtiön omistamille manner- ja saarikiinteistöille Paraisille sekä ulkosaaristossa Turun edustalla.

        Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt laskeutumispaikkaluvan yhdelle, Paraisten Ybbernäsissä sijaitsevalle kiinteistölle. Kyseinen lupa on vuodelta 2013. Laskeutumispaikkalupa on myönnetty Moskovassa asuvan omistajan yksityisen ja tilapäisen lentotoiminnan käyttöön.

        Naapureiden ja Paraisten kaupungin mukaan helikopteriliikennettä on kuitenkin ollut säännöllisesti vähintään kerrasta kahteen kuukaudessa.

        – Mikäli lentotoiminnan luonne on muuttunut, siitä täytyy ensitilassa ilmoittaa Trafille, jotta voidaan käynnistää uusi lupaprosessi, toteaa johtava asiantuntija Matti Tupamäki Trafin ilmailuesikunnasta.
        Saarille rakennetuista laskeutumispaikoista ei ole ilmoitettu Trafille, eikä niille ole näin ollen myöskään myönnetty erillisiä laskeutumispaikkalupia.

        – Laskeutumispaikkalupaa ei tarvita, mikäli kyseessä on maanomistajan oma tai hänen luvallaan tapahtuva tilapäinen lentotoiminta omien kiinteistöjen alueella. Lupa kuitenkin tarvitaan, mikäli liikennöinti on säännöllistä, selvittää Tupamäki.

        Luvanhaltijalla ilmoitusvelvollisuus
        Trafi ei valvo tilapäisiä laskeutumispaikkoja ja niille tapahtuvaa lentoliikennettä.

        Johtava asiantuntija Matti Tupamäki painottaa, että viranomaisvalvonnan toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että luvanhaltija huolehtii itse lentotoiminnan muutoksiin liittyvästä ilmoitusvelvollisuudestaan.
        – Luvanhaltijan on omatoimisesti informoitava muutoksista valvovia viranomaisia. Uuden lupamenettelyn avulla lentopaikan pitoluvat saadaan ajantasaisiksi ja sitä kautta valvonnasta vastaavien viranomaisten tietoon.
        Tupamäki muistuttaa, että lupaehtojen vastainen lentotoiminta on kiellettyä.

        – Trafi suorittaa määräajoin pistokoeluontoisia tarkastuksia. Luvatta lentämisestä seuraa sanktioita.

        Tuntemattomat lentoreitit
        Airiston Helmen kopteriliikenteen lentoreiteistä on mahdotonta löytää vedenpitävää tietoa. Yhtiön sisältä ei kommentoida asiaa.
        Rajavartiolaitoksesta ei luovuteta tietoa siitä, onko yhtiön kopteri ylittänyt itärajaa viime vuosien aikana. Lentoliikenteen virallisina rajanylityspisteinä toimivilta lentoasemilta ei löydy niiltäkään tietoa Schengen-alueelle saapumisesta.

        Airiston Helmen omistamien kiinteistöjen sijainnin kannalta Lappeenrannan ja Turun lentoasemat olisivat luontevimmat rajanylityspaikat.
        Rajavartiolaitoksen mukaan Airiston Helmi ei ole hakenut rajanylityslupaa myöskään muun kuin virallisen rajanylityspaikan kautta. Tällainen voisi olla esimerkiksi Trafin luvittama, yhtiön oma laskeutumispaikka Paraisten Ybbernäsissä.

        – Meidän partion olisi pitänyt käydä yksityiskiinteistöllä tekemässä rajatarkastus, mikäli lupa olisi myönnetty, kertoo apulaiskomentaja Tomi Kivenjuuri Länsi-Suomen merivartiostosta.

        Latviasta, ei Moskovasta
        Länsi-Suomen merivartiostossa oletetaan, että Airiston Helmen helikopteri on saapunut Suomeen Moskovan sijaan Latviasta. Näin siitäkin huolimatta, että omistaja asuu Venäjällä ja Ybbernäsin laskeutumispaikka on luvitettu nimenomaan yhtiön omistajan yksityistä lentoliikennettä silmälläpitäen.

        – Varmuutta ei ole, mutta oletamme näin, koska yhtiön omistama helikopteri on rekisteröity Latviaan. Tällöin kyseessä on Schengen alueen sisärajaliikenne eikä sisärajaliikenteessä edellytetä rajatarkastuksia, selvittää apulaiskomentaja Kivenjuuri.

        Vastaava epäselvä rajanylityskokonaisuus löytyy Haminasta.
        Venäläisen Rossija Bankin suuromistajiin kuuluva Dmitri Gorelov osti vuonna 2008 veroparatiisiyhtiölleen Dolatus United Corporationille Haminasta kaksi kiinteistöä. Toisella kiinteistöistä sijaitsee yksityinen helikopterikenttä.
        Alueella on havaittu jo aika ajoin vilkastakin helikopteriliikennettä.
        Suomenlahden merivartioston tiedossa ei ole, että rajanylityslupaa olisi haettu. Gorelovia ei tavoitettu kommenttia varten.

        – Ennalta rajanylityspaikaksi määritellyn lentoaseman kautta tapahtuvasta maahantulosta annamme tietoja vain toisille viranomaisille. Linjaus perustuu lakiin henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa, sanoo apulaiskomentaja Ismo Siikaluoma Suomenlahden merivartiostosta.

        http://yle.fi/uutiset/venalaiskopterit_hammentavat_paraisilla_ja_haminassa__luvat_ja_reitit_hamaran_peitossa/8616470

        Tuula Malin

        Ryssät saa tehdä melkein mitä tahansa, tiedä mitä kuljettavat helikoptereilla saarille. Äsken vasta yksi laiton helikopterin rajan yliys jäi tunnistamattomaksi, ei ole vaikea arvata että ryssien sekin oli. Harjoittelevat koko ajan hyökkäystä Ruotsiinkin ja muihin maihin, mutta Suomessa ei olle yhtään huolestuneita, kunhan vaan kokkareille tule rahaa.


    • NolojaOlette

      Ryssä sitä ryssä tätä ryssät pelottaa teitä paskahousuja.

      • varautuapitää

        Ryssät kun ovat lähes ainoita jotka nykyään hyökkää naapurimaihin, tekevät rajaloukkauksia, lisäävät sotilasvoimaa rajoilla, uhkailevat ja johtajana hullu diktaattori.


      • spetzomon

        Rakin-Kotka saari, 24 hehtaaria myynnissä, Haminan edustalla. hinta 10 miljoonaa euroa.
        SAARESSA ON KÄYTÖSSÄ OLEVA HELIKOPTERIN LASKEUTUMISKENTTÄ.

        Ульяна Ефимова>Остров Rakin Kotka. 10 000 000 Евро


        Ульяна Ефимова
        kuvaa

        19.12.2009
        Rakin Kotka, 49400 Hamina, Finland
        kuvia: 57 – 4 Mt
        Julkinen verkossa
        Расположен в идеальном месте, куда легко приехать с любой точки земного шара.Морской путь от Хамина до Ракинкотка составляет примерно 15 км,также предусмотрена площадка для посадки вертолета.Площадь острова - 24 га.Построен рыбацкий поселок в старинном стиле, использующийся в туристических целях: рыбалка, проведение деловых переговоров.


        http://picasaweb.google.com/106488063647674499510/RakinKotka10000000?feat=directlink&gsessionid=g2ZOfXBQHCHbhdtiglra-A


      • ryssätvittuun
        spetzomon kirjoitti:

        Rakin-Kotka saari, 24 hehtaaria myynnissä, Haminan edustalla. hinta 10 miljoonaa euroa.
        SAARESSA ON KÄYTÖSSÄ OLEVA HELIKOPTERIN LASKEUTUMISKENTTÄ.

        Ульяна Ефимова>Остров Rakin Kotka. 10 000 000 Евро


        Ульяна Ефимова
        kuvaa

        19.12.2009
        Rakin Kotka, 49400 Hamina, Finland
        kuvia: 57 – 4 Mt
        Julkinen verkossa
        Расположен в идеальном месте, куда легко приехать с любой точки земного шара.Морской путь от Хамина до Ракинкотка составляет примерно 15 км,также предусмотрена площадка для посадки вертолета.Площадь острова - 24 га.Построен рыбацкий поселок в старинном стиле, использующийся в туристических целях: рыбалка, проведение деловых переговоров.


        http://picasaweb.google.com/106488063647674499510/RakinKotka10000000?feat=directlink&gsessionid=g2ZOfXBQHCHbhdtiglra-A

        Luulisi olevan tarpeeksi lomapaikkoja omassa maassa, Krimin vasta varastivat, milloinkahan lisää.


      • vjenäjällä.ei-pinta-alaa
        ryssätvittuun kirjoitti:

        Luulisi olevan tarpeeksi lomapaikkoja omassa maassa, Krimin vasta varastivat, milloinkahan lisää.

        Ni mut vjenäjällä ei ole pinta-alaa


    • Slaavi73

      Minulla ei ole mitään venäjää vastaan

    • erikoisjoukot
      • selviö

        Halpaahan tuo kuitenkin on loppupelissä venäjälle pitää tukikohta toisen maan sisällä odottamassa joukkojensiirtoa sinne


      • communismissa---

        Communismissa ei tunneta sanaa tappio ainoastaan hyökkäyskohteiden varalaskupaikka


    • perillä

      Tänään taas ajankohtaista. Airiston Helmeä ratsataan juuri.

    • on_kalustoa

      Nähty että olis pienoissukellus veneitäkin venäläisillä siellä olisko maanvalloitus kyseessä

    • Nauvolainen

      Kyllä Paraislaisella kunnanvaltuutetulla nyt pöksyt tutisee...Ei se mennytkään niin että "Venäjän sijoitukset tuovat rahaa kuntaamme"...

      Kannattaa miettiä ketä äänestää

    • siinäseoli

      Yritys omistaa 11 saarta ja puolustusvoimilta kaksi alusta, miinanraivaaja- ja yhteysaluksen ja helikopterikentän.

      Suuria kiinteistöjä on ostettu puolustusvoimien, sähköasemien ja lentokenttien läheisyydestä.

      Sähköasemien!! Ei siis enää nettiä, eikä älykännykkään tuijottamista. Jotenkin tuntuu että kaikki on jo liian myöhäistä, reagoida siis. Ja mitä me muka niille mahdetaan. Toinen maailmansota oli eri aikakausi, silloin pärjäsimme eri tavalla. Nyt teknologia on niin nopeaa että kaikki on hetkessä ohi.
      Jumala meitä armahtakoon.

    • hooda

      Foliohattu russofobeilla taas paskat housuissa :D

      • kovaa-peliä

        Folio on jo loppunut Turun kaupoista.


    • TulojaSuomelle

      Kuinkas monta miljoonaa euroa Suomi on saanut rahaa noissa kaupoissa ja paljonko rahaa tulee Suomelle vuosittain kiinteistöveroina ja muina veroina tai tuloina? Eli jotain positiivistakin. Lähes kaikkia mukana olevia on ollut helppo seurata vuosien mittaan. Ja toiminnan nopeasta tuhoamisesta on olemassa varmasti tarkat suunnitelmat.

    • Länsimielinen

      Keitä ovat nuo ryssämielisiä älyttömiä kommentteja kirjoittelevat? Onkohan asialla desantti Bääckmanni ja hänen apurinsa, joku Suomeen muuttanut venäläinen ei toivottu elintasopakolainen tai hänen typerä jälkeläisensä, vai tulevatko kirjoitukset suoraan Pietarin trollipajasta

    • Russiiiija

      Nyt on suomen hallituksen viimein herättävä ja saatava laki,joka kieltää maan myymisen venäläisille. Hopi hopi nyt sassiin homma kuntoon.

    • åbo

      Voi miksi kaiken pahan pitää tapahtua juuri Turussa?? Helsinkikö saa olla ihan rauhassa. Pitää muuttaa poisssss.

      • Holotnaolo

        Niin jäljet jotavat sylttytehtaaalle, miksi viranomaiset eivät ole kiinostuneita firmasta nimeltä Jokerit joka on tehnyt joka vuosi 14millin tappiot, kenenkä rahoja siinä pestään ja per..ttä nuollaan. Kremlin oligarkit rahoittaa vielä muutaman vuoden jonka jälkeen seura potkitaan pois KHL:stä ja Hartwal-areenasta tulee ryssien komentokeskus.


    • Patriootti

      Suomi kuuluu Euraasiaan Suomessa kymmeniä tuhansia Venäläisiä aina ollut

      • finlandiana

        Suomi on Euroopan ainoa alkuperäiskansa, olemme oma alueemme.


    • SunilanUkko

      Uskoisin tämän liittyvän tonttikauppahössötykseen. Venäläisten ostamista tonteista ja rakentamista kesämökeistä on hössötetty jo vuosia, kaikki alkoi jo ennen Krimin kriisiä.

      Ei ole vieläkään minkäänsortin näyttöä julkisuudessa, että tapauksessa olisi mitään Venäjän valtioon liittyvää tai sotilaallista.

      Tapaukseen liittyy jokin klik-klik juttu joka sai ihmiset innostumaan pois tolaltaan. Olisikohan se kenties näyttävä sotilaallinen operaatio? Ei pidä mennä toisten tunnekuohuihin mukaan.

      Miten matkailuyrityksen tilat voisivat olla täynnä laittomia aseita? Ja minkä ihmeen takia? Potentiaalinen Kuuntaustanatsien salaisen sotilaallisen tukikohdan sijantipaikka?

      Koko operaatio on aivan ylimitoitettu. Siis poliisi on se joka tekee (talous-) rikoksen esitutkinnan, ei armeija, ei rajavartiolaitos. Kyseinen kotietsintä olisi voinut tapahtua pienellä joukolla poliiseja ja ihan ilman ilmailukieltoalueita ja ilman merkittävää mediatapahtumaa.

      Talousrikostutkimukset ovat poliisille arkirutiinia ja lehdet kuittaavat ne pikku-uutisella.

      Veikkaanpa että tämä juttu kuivuu pian kasaan. Saattaa olla että jokin pienimuotoinen talousrikos saattaa mennä jossain välissä syyteharkintaan.

      • HajoitaJaHallitse

        Hössötys johtuu siitä että poliisille ja armeijalle ollaan antamassa lisää valtuuksia urkkia ihmisten viestiliikennettä kansallisen turvallisuuden nimissä.
        Tämä pelottelu "pienillä vihreillä miehillä" tuli (tilaustyönä) parhaaseen aikaan lain hyväksymisen kannalta.
        Kansan mielipide on jo näkyvästi pehmentynyt asiassa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe