Tässä se taisi olla..

Olen parikymppinen nainen ja ollut yhdessä samanikäisen miehen kanssa kohta viisi vuotta. Näistä vuosista kaksi olemme asuneet saman katon alla enemmän tai vähemmän onnellisesti. Viimeisen vuoden ajan olen miettinyt erilleen muuttamista tai lopullista eroa. Syinä ovat mm. miehen saamattomuus( ei osallistu kotitöihin, kaupassa käyntiin tms.), hän pelaa milloin milläkin pelikoneella tuntikausia ja se estää häntä elämästä "normaalia" elämää, hän ei osaa kokata tai siivota, eikä muutenkaan huolehtia omista asioistaan. Raha-asioista en edes viitsi aloittaa.. Kaikista suurin syy eron miettimiseen on kuitenkin minä itse. Tunteet ovat kuoleet viimeisen puolentoista vuoden aikana melkein kokonaan. Seksiä on hyvässä lykyssä kerran kuukaudessa koska en halua miestäni. En halua että hän koskee minuun tai hyväilee minua millään tavalla. Tämä taas johtuu siitä ettei suhteessamme ole ollut hellyyttä vuosikausiin. Olen yrittänyt halailla ja pusutella yms. mutta en saa koskaan vastakaikua. Ainoa syy miksi lähelle tullaan on seksi. Tunteista olemme (=olen) puhuneet monesti. Yksinpuheluahan tuo on kun mies ei edes pihahda. " En tiedä", "en oo varma", "no en mä osaa tohon mitään sanoa", ovat nämä tyypilliset lausahdukset. Aina puhutaan siitä miten vietetään enemmän yhteistä aikaa ja yritetään vaalia suhdetta, mutta mikään ei koskaan muutu. Olen kyllästynyt yrittämiseen ja siihen ettei toinen anna minkäänlaista vastakaikua. Aina tätä samaa paskaa. Kovasti hän väittää rakastavansa, mutta teot puhuvat toista. Hän ei auta minua arjen kanssa vaikka käymme molemmat töissä. Teen pitkää päivää, jonka jälkeen käyn kaupassa, pesen pyykit, teen ruokaa, tiskaan ja imuroin yms. jos on tarvetta sellaiseen. Edes roskat eivät mene miehen mukana ulos ellen erikseen siitä nalkuta muutamaa päivää putkeen. Nämä asiat eivät välttämättä kuulosta isoilta näin kirjotettuna, mutta olen aivan loppu. Kärsin stressistä jonka takia olen menettänyt hiuksia, saanut stressi-ihottumaa ja menettänyt kuukautiseni melkein puoleksi vuodeksi. Olen kyllästynyt olemaan äiti, palvelija ja huora. Ja silti rakastan tätä ihmistä niin valtavasti enkä halua hänelle mitään pahaa.. kai se on sitten se hoivavietti minkä takia olen yhä tässä suhteessa. Haluan vihdoinkin olla itsekäs ja hoitaa itseni kuntoon ja miettiä mitä oikeasti haluan elämältä. Silti mietin että voinko lähteä näin itsekkään syyn takia: mies ei lyö minua, ei hauku tai ole alkoholisti. Tuntuu että nuo ovat ainoat "hyvät syyt" lähteä suhteesta. Vielä kun saisin rohkeutta toteuttaa haaveeni mahdollisimman nopeasti..