Akavan eläkejurnutus

Myös opiskellut

Akava ei suostunut eläkeneuvotteluissa keskustelemaan itse aiheesta = ahneudesta.
Akavapomo sanoi että motivaatio korkeakouluopiskeluun alenee jos eläkettä ei kartu työuran loppupuolella runsaammin kuin duunareille, ja "kouluttaumishalu" alenee. Haittaak se? Siis motivaation aleneminen?
Jos on ensin notkunut yhteiskunnan maksamissa yliopistoissa ja/tai korkeakouluissa välillä opintosuuntaa valkaten ja "ronklaten" kolmevitosiksi, ja nauttinut yhteiskunnan kaikkia mahdollisia tukia, niin miksi he****issä heille pitäisi alkaa maksaa korkeampaa eläkekertymää lähes heti heidän tultuaan työelämään valitsemaan koko ajan paremmin palkattuja töitä.
Kaikkihan tiedämme mistä syystä esim. lääkäri- tai juristikoulutus hankitaan:Jalo ja kirkasotsainen lapsi päättää jo lukiossa (vastoin vanhempiensa tahtoa) pelastaa ihmishenkiä tai puolustaa uhrautuvasti pientä ihmistä oikeusasioissa. Odotettavissa olevalla palkalla ei ole siis mitään merkitystä koulutusvalinnopissa.
Ovatkohan nuo Akavan pölvästit koskaan tulleet miettineeksi sitä, miksi Suomessa on "akateemisia" työttömiä niin paljon? Siksi että on nykyisen tyyppisiä henkilöitä Akavan pomoina.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen tt

      Totta. Akateemisena työttömänä toivon joskus pääseväni edes Kelan takuueläkkeelle....On tämä maailma vain muuttunut, mutta ay-johtajat elävät menneessä. Vituttaa. No, puolustavathan he suuria ikäluokkia.

    • näio

      Alle 50-vuotiaana juuri kukaan ei ajattele vielä eläkettään, tuskin osaa vielä kuvitella koskaan eläkkeelle edes jäävänsä.

      Opiskeluikäisen päässä pyörivät aivan muut asiat kuin tuleva eläke.

    • kouluttautunut

      Akava on härski etujärjestö, kuten kaikki muutkin ammattijäårjestöt. Saavutetuista eduista ei luovuta vapaaehtoisesti. Akateemisten alojen työntekijöistä opettajia lukuun ottamatta valtaosa haluaa silti uudistusta. Jokainen itse ajatteleva ymmärtää, ettei esim. raskasta fyysistä työtä tekeviä pidä jättää vähemmälle vain siksi, että samat eurot ansaitaan nuorempina ja vähemmällä koulutuksella kuin akateemisila aloilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1602
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1048
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe