Minkälainen perhe sinulle tulee meistä ensimmäiseksi mieleen? :)

Arto&Paula.

Kerro ajatuksesi. Ihan huvikseen teen omaksi ajanvietteeksi tälläisen avauksen tänne palstalle, missä kerron meidän perheestämme tiettyjä seikkoja ja haluaisin kuulla mikä on sinun ensiajatuksesi meidän perheestä!


Olen nyt 49-vuotias nainen.

Mieheni on saman ikäinen.

Olemme olleet yhdessä v. 1990 lähtien, 25-vuotiaina tapasimme siis ensikerran ja aika piakkoin siitä aloimme sitten seurustelemaan.

1993, menimme 28-vuotiaina naimisiin.

1995 syntyi esikoistyttäremme Kiia Anette. :) Olimme 30-vuotiaita miehen kanssa kun meistä tuli vanhempia ja asuimme tuolloin Joensuussa koko perhe.

2000 aloimme rakentaa omaa omakotitaloamme Leppävirralle. Talo valmistui v. 2001 ja muutimme sillon siihen. Oltiin miehen kanssa 36-vuotiaita ja tyttäremme 6-vuotias Kiia aloitti juuri esikoulun. :)

41-vuotiaina saimme toisen lapsemme Karoliina Auroran v. 2006. Kiiasta tuli ensimmäisen kerran onnellinen isosisko 11-vuotiaana. :)

43-vuotiaina saimme kolmannen ja viimeisen lapsemme v. 2008. Hän on poika ja sai nimen Eelis Aleksanteri. :) isosiskot: Kiia oli 13v & Karoliina 2v.

Samana vuonna otimme perheeseemme myös kultaisennoutajan pennun, pääasiassa Kiian toiveesta. :) mutta tottakai se oli iloinen juttu myös meille vanhemmille ja Karoliinalle ja Eelis nyt tuskin tuossa vaiheessa vielä mitään tajusi...

Molemmilla on ajokortit, mutta perheessämme on vain yksi auto, tälläinen:

http://image.nettiauto.com/extra/carimg/6625601_6625700/volvo-v70-6625665_l_57a1167140048fa2.jpg

Minä työskentelen Leppävirran kunnalla siivoojana.

Ja mies käy töissä Varkauden puolella hitsarina.



Miehellä on pysynyt näihin päiviin saakka vahva ja paksu tukka päässä. Tummat ovat hiukset olleet aiemmin, mutta nytten kun ikää on tullut lisää ne on alkaneet harmaantumaan. :) Tummat silmät. Ajaa yleensä parran ja viikset pois.

Miehellä on pari tatuointia.

Tyyli on nuorekas. Vakio varusteisiin kuuluu musta nahkarotsi, valkoinen fleece, farkut, paljon tummia paitoja... ;)

Jos on mahdollista kuppia vain kulua, niin sitä kanssa menee. Hän myös tupakoi.

Yksi vankeustuomio takana. Luonne vähän renttumainen. Mutta kuitenkin myös perus jämpti, hyvä, kiltti, hellä sydämminen mies. :)


Minulla taas on tummat pitkät paksut hiukset. Tyyli ikäiselleen naiselle perus naisellinen. :) huolittelen itseni, eli kyllä myös meikkaan ja huolehdin ihonhoidosta. Rakastan kaikkia naisellisia juttuja ja hömppähömppä kirjallisuutta. :) Pyrin olemaan mahdollisimman hyvä äiti ja vaimo, rakastan kolmea lastani ylikaiken ja miestä yleensä hemmottelen kodinhoidolla ja hyvällä ruualla. Olen myös hyvin herkkä.

Nyt saa tulla halutessaan juttelemaan ja pistää sitä kommenttia! :)

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        69
        1930
      2. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        164
        1519
      3. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        133
        1323
      4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        90
        1298
      5. Miehelle naiselta

        Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
        Ikävä
        49
        1210
      6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

        Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
        Maailman menoa
        271
        1019
      7. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        75
        972
      8. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        107
        925
      9. Olen syvästi masentunut

        En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
        Tunteet
        111
        896
      10. Nainen, millainen tilanne oli

        kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
        Ikävä
        48
        751
      Aihe