Kollikissa "uhkailee" tekevänsä tarpeet eteisen nurkkaan!

Voiitku

Osaakohan kukaan auttaa; Minulla on siis kaksi kissaa, toinen on neljävuotias narttu kissa; oikein rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Ei ole ikinä tehnyt väärään paikkaan tarpeitaan yms ja todella helppo, hieman arka.

Toinen onkin sitten kaksi vuotta täyttänyt kollikissa, joka otettiin meille talliolosuhteista. Ei siis ollut laatikkoa hänellä, mihin opetella tekemään tarpeitaan. Pennut myös meinasivat karkailla ulkomaailmaan (edellisen vuoden pentu hävisi emolta, mikälie peto napannut :/). Normaaliolosuhteista (sisätiloista, kodista) en pentua ottaisi alle luovutusikäisenä, mutta tän tallipennun kohtalo alkoi sen verran pelottamaan, että otin riskin. Pentu oli 10 viikkoinen. Kaikki meni muuten hyvin, kun kissat vain tottuivat toisiinsa. Pennun oli kuitenkin TODELLA vaikeaa oppia sisäsiistiksi. Meni moneen kertaa tyynyt, sängyn peitot yms. Kokeilin kaiken maailman hiekat, ei mikään tuntunut käyvän. Puhdistin hiekat, ei sittenkään. Lopulta hommasin kaksi eri hiekkalaatikkoa, niin vaihtui hieman ääni kellossa. Silti nykyäänkään hiekkalaatikko kelpaa hädintuskin täysin edes puhtaana, auta armias jos narttu kissa on jompaan kumpaan laatikkoon tehnyt jotain, niin ei varmasti kelpaa.

Kollikissa on nyt varmaan vuoden tehnyt sitä, että se menee esim. alkuyöstä ja loppuyöstä mouruamaan eteisen nurkkaan ja ruopii lattiaa. Ikäänkuin "uhkailee" tekevänsä tarpeensa sinne. En keksi juuri mitään raastavampaa keskellä yötä, todella monet yöunet katkenneet siihen. Alkuyöstä alkaa myös naaraskissan kiusaaminen/leikkimielinen jahtaaminen, niin että matot menee rullalle. Lopulta menee usein laatikolle, kun huutaa kurkku suorana (anteeksi naapurit) että prkl nyt vessaan! En ymmärrä, miksi kissa tekee näin. Kerroin eläinlääkärille samalla kun kissa leikattiin (alle kk sitten) mutta ei sanonut juuta eikä jaata, eikä kissassa mitään epätavallista huomattu.Ruopimista tapahtuu myös päiväsaikaan, tietysti silloin kun olisi jotain tärkeää tekemistä mihin keskittyä.

Kollikissan ulosteet on ihan normaaleja, eikä pissassakaan näy mitään kummalista. Ei näytä tekevän kipeää tms. Ainoa mihin olen kiinnittänyt huomiota, niin kissa ei halua astua laatikolle vaan tekee tarpeensa laatikon reunalla jossain epätavallisessa ninja asennossa. Ei myöskään peittele hiekalla (käytössä kristalli hiekka, kun ei pellettikään kelvannut yhtään sen paremmin). Jos olen myös liian kauan pois kotoa (hieman alle vuorokausi on pari kertaa ollut) niin ulosteet löytyy satavarmana eteisen lattialta.

Alan olemaan vain hiukan kypsä katkonaisiin uniin, huutamiseen, mouruamiseeen, siihen että kannan keskellä yötäkin kissaa vessaan jos huuto ei auta ... Joku päivä meni niin totaalisen hermot, että aloin itkeä yöllä kun kuulin ruopimista. Ihan kuin vauvaa pitäisi hoitaa.

Onneksi sentään kissa on muuten ihastuttava (läheisyyden kipeä, sosiaalinen, leikkisä). Olisko kuitenkin jollain vielä vinkkejä, miten yhteiselosta tulisi mukavampaa? Auttaako leikkaus? Meneeköhän leikkauksen vaikutuksiin jonkun aikaa? Vielä en ole huomannut eroa, muutakuin että pissa ei haise enää.
En kaipaa moraalisaarnaa luovutusiästä, mutta olen tietoinen että sillä voi olla vaikutusta kissan käytösongelmiin. Kissa on kuitenkin hyvässä kodissa kivan kissakaverin kanssa, eikä pedon ruokana niin kuin oli vaarana.

4

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ekaksi tää

      No eikö sitä ole leikattu ?
      Leikkauta ihmeessä. Luultavasti rauhottaisi.

    • Itse laittaisin kolmannen laatikon, tosin kolmannen ei mielestäni tarvitse olla kuin korkealaitainen pesuvati. 2kissaa/3laatikkoa on meillä ihan vakiosuhde.

      Eikö eläinlääkäri ottanut leikkauksen yhteydessä virtsanäytettä? Tulehdus ja virtsakivien mahdollisuus pitäisi kyllä poissulkea. Meillä leikkauksen yhteydessä on varmuuden vuoksi otettu näyte, josta lääkäri on katsonut onko kirkas,löytyykö kiteitä yms, onko kissalla muodostumassa kiviä, jolloin voi jo ennaltaehkäisevästi puuttua asiaan, ennenkuin virtsakivistä tulee kissalle konkreettinen ongelma ja terveysriski.

      Jos kyseessä on vain käytöshäiriö, sitten se kolmas vessa. On niitä kotkotuksia muillakin, keikutaan kuin kanat orrella laatikon reunalla, kikkareet menee vierestä, ym... Omat katit käy lenkillä ja tekevät välillä asiansa pusikoihin ja talvella lumeen. Kummasti helpottaa laatikoiden siivouksessa. Ulkoilu vie kissalta energiaa, eikä tarvitse sitten tehdä numeroa pissahädästä. Ja on valinnanvapaus tehdä aika moneen lehtikasaan polun varressa.

      Itse en ole vaihdellut kuivikkeita, joka laatikkoon puista lämmityspellettiä, mikä on niin halpaa että voi reilusti siivota ja laittaa kunnon kerroksia, noin 15cm laatikossa, niin on sitten mitä kuopia. Joillekin kissoille voi olla ongelma sekin että pohja tulee vastaan, kuiviketta on liian ohuelti.

    • jussin mamma

      tallikissa, ei tottunut laatikkoon. Miten olisi paakkuuntuva kissanhiekka matalassa leveässä astiassa, vaikka pahvilaatikossa tai muovisessa "sängynaluslaatikossa, ja siihen hiekan sekaan ripaus kuivaa heinää hajusteeksi. tai luonnon hiekkaa.
      Pistä yksi vati siihen nurkkaan, jota kaapii.
      Kissojen aamuöinen ralli on ihan normaalia. Kissat ovat vilkkampia juuri varhain aamusta/ aamuyöstä
      Joten jätä se ruopiminen omaan arvoonsa, ja vedä peittoa korviin. Kissasi haluaa juuri sitä, että nouset ylös ja osoitat jotain huomiota.
      Loraus etikkaa siihen kohtaan, jota et halua kaavittavan ja pahvilaatikko parilla kulkuaukolla kissoille leikkipaikaksi. Siis, jos ei ole mahdollista siirtää kissoja vaikka pannuhuoneeseen/ lämpimään varastoon yöksi tai järjestää tarhaa ja sinne lämmitettyä koppia

    • kyllä se siitä

      Kissan hormoonitasot heittelee leikkauksen jälkeen, eli muuttuu viellä.Yleensä menee vuosi leikkauksesta, että alkaa normalisoitua.
      Voisit tehdä niin, että kun oot pois, laita kissa pienempään tilaan, että osuis paremmin laatikolle.Ja jos yöllä mesoaa, laita loppuyöksi vaikka kuljetushäkkiin.Lopettaa kyllä, kun tajuaa, että huonosta käytöksestä tulee koppaa.

      Pissan haju ei paljoa leikkauksen jälkeen muutu, monen kissan kokemus, eikä merkkaaminenkaan jää kaikilta pois.Tapa, josta kaikki kissat ei luovu.
      Hyvä että hoidat kissojasi hyvin, ja haet apua ongelmiin.Varmasti auttaa kun aikaa leikkauksesta kuluu, jaksamisia sinulle siihen asti :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe