Oikeudesta myöhästyminen

maksetaankunlotosta

Onko teistä oikein, että asianomistajia sakotetaan tonnitolkulla,
jos ja kun myöhästyy hovioikeudesta, eli vastaajat tekee tiliä ja
hovioikeus alentaa muutenkin niiden sakkoja, jotain yhdyskuntapalvelua vain?

hovioikeus ei ota huomioon, että on aiemmin tullut moitteettomasti paikalle
eri tyyppiseen istuntoon, myös muulle paikalle kuin vastaajan aina.

nyt ulosotossa pyörii semmoista laskua, jonka voi maksaa hitaammin, eli ei joudu
asianomistajana vankilaan.

Mikseihän kukaan sakota itse hovioikeutta kun se järjestää istunnon kuukauden loppuun , jolloin asianomistajalla voi olla rahatilanne huonoimmillaan ja tämän lisäksi hovioikeus järjestää istunnon muutenkin huonosti eli sinne tuleminen olisi ollut huono reissu, koska olisi ollut yli 2 tunnin viivästys? Ketä kiinnostaa pyöriä odotustilassa toista tuntia ylimääräistä äärimmäisten häijyjen vastaajien uhkailtavana?

2

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lottoavaan

      Täh? Jaa että sinun mielestäsi se pitäisi painaa vallan villaisella, että veronmaksajien rahoilla oikeudenjäsenet istuvat odottamassa sinua? Jaa että oikeudenkäynti pitäisi sijoittaa sellaiseen ajankohtaan kuukaudesta, kun sinulla on rahatilanne parhaimmillaan ja sellaiseen ajankohtaan päivästä kun sinulle parhaiten menemisiesi puolesta sopii?

      Ettet nyt ihan vähän kuvittelisi, että koko yhteiskunta pyörii sinun pienen napasi ympärillä?

      Miten ihmeessä ne vastaajat tekevät tiliä, jos sinua sakotetaan myöhästymisestä? Ei ne rahat vastaajille mene.

    • maksetaankunlotosta

      Vastaajille tuomitaan maksettavaksi uhrin lompakosta, vaikka asiat olisi pystynyt järjestämään paremmin aiemmin. (=tilin tekoa ..ja vastaajien etu oikeuden viivästyminen) Ikävä kyllä oikeusprosessissa luotetaan liikaa ihmisten omatoimisuuteen. Ehkä siis syy on itsessä lopulta, henkilön luotettiin tulevan kyllä paikalle ..

      Ei sis tulla hakemaan Ajoissa "mustalla maijalla"

      Nähtävästi asioiden eteen tehdään jonkun verran, mutta olen oppinut että tietoa heillä sittenkin pitäisi enemmän olla kokonaisuudesta, jotta vältetään epäonnistuneet istunnon yritykset.

      Eurojackpot ei tullut, joten mietitään mistä sataset hoville ehtisi maksaa, ennenkuin korkoa erääntyvät. Meneehän siitä vastaajien varakkaalle asianajajallekin, taitaa suurin osa mennä itseasiassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2516
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1645
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1454
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1305
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1162
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      84
      1039
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      998
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      942
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      896
    Aihe