Koiravihaaja naapurina!

rasittava akka

Meille tuli maailman ihanin pentu kuukausi sitten.
Olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoon.
Heti seuraavana päivänä, kun koira oli tullut meille, samassa rapussa asuva mummo tuli tekemään minulle selväksi, että hän ei pidä koirista.
Olin vähän hämmentynyt, enkä välittänyt asiasta.

Nyt mummo on alkanut jo ärsyttämään.
Kun ollaan lähdössä lenkille ja mummo on sattumalta samaan aikaan rapussa, hän HUUTAA, että "PIDÄ SE KOIRA KAUKANA MINUSTA".
Pentu katsoo vain ihmeissään, että mitä minä nyt tein, seisoin kiltisti paikallani..?
Ja jos ollaan pihalla juuri tulossa sisään ja mummo on meistä vähintään viiden metrin päässä, niin väistää koiraa silti ja karjuu, että pidä se rakki nyt aisoissa; pentu seisoo kiltisti vierelläni ja hihnana meillä toimii 120cm pitkä talutin, eli koira ei mummon lähelle pääsisi, vaikka haluaisi.

Ja sitten mummo syyttää meitä ihan kaikesta.
"Miksi te käytte tuossa pyykkitelineen vieressä käyttämässä koiraa paskalla??"
Ei. Emme käy missään lähelläkään pyykkitelinettä. Se, että siinä on koiranpaskaa ei tarkoita sitä, että se olisi minun koirani tekosia. Mummo ei ole koskaan nähnyt meidän käyvän siinä, mutta olettaa tietysti, että tämä rakkihan sen on oltava.

Tänään juuri, taas kerran, sanoin akalle, että ei se koira siitä hihnasta irti pääse, ja se on pelkkä PENTU, eikä sillä ole mitään haluja tulla sinun lähellesi!
Mummo vain murahti ja meni sisälle.
Odotan vain että tuo muru tuosta kasvaa.
Mitäköhän akka tuumaa aikuisesta saksanpaimenkoirasta kun pentukin pistää vihaksi...

78

1270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmph!

      Kannattaako jo kohta ilmoittaa isännöitsijälle muutamalla lauseella, että etpä ihmettelisi jos kohta tulisi joku perätön ilmoitus ja kysyä onko mummelista raportoitu haittaa ennen.
      Mummulle huutaisin varmaan itse jo tuollaisessa tilanteessa, että pysy mummo nyt kaukana tästä koirasta! Älä tule edes lähelle! Älä tule lähelle! Huutaisin vaikka kilpaa mummun kanssa. Ymmärtäisköhän itse siitä että ei olla tulossa lähelle mekään. Saisi mummo murahdella rauhassa. Tai sit olisin vaan hiljaa. Mut vituttaahan tollaset isoisoäiti-tyypit kyllä. Olkoon vaan mummuja, mikä vaan käytös ei ole niiltäkään hyväksyttävää vaikka selvästi iän myötä alkaa järki jättää onhan se nähty....

      • Hyötyö koirista

        Koiravero 500 euroon kuukaudessa, lukuunottamatta palveluskoiria ja maaseudun haja-asutusalueille häkkiin sijoitettuja metsästyskoiria. Koiranruualle ja kissanruualle 50 % alv. Sontaläjärikemaksu 300 € / läjä.
        Kertyneet varat käytetään lasten ja vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Salakoirista 3000€ sakko, joka voidaan suorittaa myöskin vuoden pakkotyönä yhteiskunnalle vanhustenhoidossa, tai ympäristön hoitotyönä.

        Näillä toimenpiteillä voimme poistaa koirista "murahtelevat mummut" todella vähiin.
        Samalla tulisi valtiontalouteen hiukan tuloa ja lasten määrä lisääntyisi, koska moni rapsuttaisi muuta karvaa, kuin koirankarvaa.


      • isoisoäiti

        Minkäköhän verran tiedät tuon aloittajan käytöksestä? Tuntuu olevan keskustelutaidoton, koska on niin herkä kuvittelemaan vain hänen olevan oikeassa.

        Sinä se taas et osannut ottaa muuta kantaakuin solvata isoisoäiti tyylisiä ihmisiä, eli olit vähän niinkuin väittelyä vailla.Millä perustelet ajatuksesi, vai oliko taas yksi niitä tavan vuoksi kirjoitettuja.

        Kyllä jokainen sanoo kun koira vierasta vasten hyppii ja saakin sanoa. siinä ei auta muu kuin omat tavat tarkastaa. Myös korjata!


      • -K-
        Hyötyö koirista kirjoitti:

        Koiravero 500 euroon kuukaudessa, lukuunottamatta palveluskoiria ja maaseudun haja-asutusalueille häkkiin sijoitettuja metsästyskoiria. Koiranruualle ja kissanruualle 50 % alv. Sontaläjärikemaksu 300 € / läjä.
        Kertyneet varat käytetään lasten ja vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Salakoirista 3000€ sakko, joka voidaan suorittaa myöskin vuoden pakkotyönä yhteiskunnalle vanhustenhoidossa, tai ympäristön hoitotyönä.

        Näillä toimenpiteillä voimme poistaa koirista "murahtelevat mummut" todella vähiin.
        Samalla tulisi valtiontalouteen hiukan tuloa ja lasten määrä lisääntyisi, koska moni rapsuttaisi muuta karvaa, kuin koirankarvaa.

        Nimimerkille "hyötyö koirista": Päinvastoin kaikki saisi pitää mitä elukoita tahtovat ja verot pois kaikesta. Ei maksella lapsilisiä eikä kotihoidon tukia eikä varsinkaan järjestetä mitään päivähoitoja. Kaikki ei halua kersoja, osittain koska nekin paskoo/ sotkoo joka paikan ja mölyää on muutenkin vitun rasittavia. Jos kerran on pakko kersoja porsia niin elättäkööt ja hoitakoot itse. Saakelin pahoinvointi-yhteiskunta!


      • minelan
        -K- kirjoitti:

        Nimimerkille "hyötyö koirista": Päinvastoin kaikki saisi pitää mitä elukoita tahtovat ja verot pois kaikesta. Ei maksella lapsilisiä eikä kotihoidon tukia eikä varsinkaan järjestetä mitään päivähoitoja. Kaikki ei halua kersoja, osittain koska nekin paskoo/ sotkoo joka paikan ja mölyää on muutenkin vitun rasittavia. Jos kerran on pakko kersoja porsia niin elättäkööt ja hoitakoot itse. Saakelin pahoinvointi-yhteiskunta!

        nm. K

        En minäkään pidä kirkuvista ja huutavista lapsista, Jayhteikunta maksaa lapsiperheille aivan liikaa tukiaisia. Joa on kerran lapsia tehnyt, niin hoitakoot vanhemma ne omilla varoilaan ja edes jonkinlaisia rajoja ja kasvatusta kaippaisin lapsille. Jos nykymeno jatkuu, niin lisää lapsia inhoavia ihmisiä tulee lisää. Vanhukset jätetään hoitamatta, kun yhteikunnan varalloilla hoidetaan vain lapsia ja heidän kiitrtämättömiä vanhempiaan,


      • räkytiryti
        -K- kirjoitti:

        Nimimerkille "hyötyö koirista": Päinvastoin kaikki saisi pitää mitä elukoita tahtovat ja verot pois kaikesta. Ei maksella lapsilisiä eikä kotihoidon tukia eikä varsinkaan järjestetä mitään päivähoitoja. Kaikki ei halua kersoja, osittain koska nekin paskoo/ sotkoo joka paikan ja mölyää on muutenkin vitun rasittavia. Jos kerran on pakko kersoja porsia niin elättäkööt ja hoitakoot itse. Saakelin pahoinvointi-yhteiskunta!

        Samaa mieltä K:n kanssa. Koiranpaskoista valitetaan, mutta kun pysähteleel tienvarsien levikkeille niin niillä käy kummasti VESSAPAPERIA käyttäviä otuksia paskomassa puskat täyteen ja jättää läjänsä/ kusensa merkiksi vakean paperitollon. Lisäksi on purkkeja, lasinsirpaleita, muuta papria pitkin tienvartta ja sen jätepöntön ympärillä, joskus jopa pussillien kotitalousjätettäkin


      • minelan

        Sinuna en lähtisi tuolle kilpahuuto linjalle. Vaan ohittaisin tämän mummon ikään, kuin häntä ei olisi olemassakaan. Ilmoitus isännöitsijälle kyllä kannattaa vastaisen varalta tehdä.


    • Tee näin

      Anna eukon huudella, ja pysy itse kaukana siitä. Ei kannata vastata tuollaisille mitään, saati yrittää puhua järkeä, sillä ei siitä ole apua. Suhtaudut vain kuin ilmaan, tai korkeintaan ystävällisesti tervehdit. Opetat koirasi käyttäytymään hyvin, niin sekös akkaa vituttaa, kun sinä menet vain ohi hienosti käyttäytyvän koiran kanssa, etkä välitä hänen mesoamisestaan ollenkaan.

    • ei mitään..ei ketään

      Älä ole huomaavinas koko akkaa.Lopettaa kyllä, kun ei saa aikaa mielipahaa tai huomiota.Niin kauan jaksaa, kun jotain yrität sille puhua.Olet sen päivän piristysruiske.Lopeta sen viihdyttäminen, ole kuin sitä ei oliskaan.Älä katso, älä puhu sille ;)

    • eikö vaiko

      Pihalle jätetyt koiranpasskat kohta peittyvätkin lumeen ja se päivittäinen räksytyskin kestään vain 20 tuntia vuorokaudessa niin siitä ei saisi sanoa.

      • 14+17

        Aloittaja tuskin on vastuussa muiden koirien passkoista ja niiden peittymisistä tai peittämisistä. Tuskin sen koira myöskään 20 tuntia räksyttää. Joten turhaa sun on tähän tulla nillittään.


      • EhkäEiMahdollisesti

        Nimimerkiltä "eikö vaiko" kysyisin, miten laajaa tuo yhteisvastuullisuus siis on? Tarkoitan, että jos ihmisellä on koira, onko hän vastuussa koko Suomen vai vain oman paikkakuntansa koirien jätöksistä ja haukkumisista? Vai onko vastuu mahdollisesti vielä laajempi?


      • miedän koiran jätökset keräämättä vain ojasta ja haukkuu noin kerran kahdessa viikossa ja silloinkin yleensä lenkillä jollekin oudolle asialle.


    • missähän vika?

      Vajokki ja mielenterveyspotilas??? Jos ei vaan halua rapsutella jokaista vastan tulevaa koiraa??? Nykyisin on tosi paljon koiranomistajia jotka esim. päästävät lemmikkinsä nuuskimaan ja hyppimään vasten jokaista vastaantulijaa ja olettavat että kaikki ehdottomasti ihastuvat kuraisiin tassunjälkiin ja karvoihin vaatteessaan. Tai koiranläjistä sen pyykkitelineen vieressä.

      • Mikä noi on

        vaikeeta? Eikö pääse muka ohi vaan. Pitääkö vittuilla ohimennessään hä?


      • voi voi teitä

        No jos ei osaa olla hiljaa ja noteeraamatta inhoamaansa asiaa, vaan pitää mesota ja möykätä kokoajan, niin kyllä on päässä vikaa. :D En minäkään pidä esim lapsista, mutta en todellakaan ala rähjäämään kun lapsia on lähellä. "pidä se kakaras kaukana minusta!!11" Hahhahah xD
        AP:n tapauksessa mummolla ei kyllä ole kaikki kotona.
        AP tuskin on pyytänyt mummoa rapsuttelemaan koiraansa, ja tuskin odottaa kaikkien tykkäävän.


      • toisinkin päin
        voi voi teitä kirjoitti:

        No jos ei osaa olla hiljaa ja noteeraamatta inhoamaansa asiaa, vaan pitää mesota ja möykätä kokoajan, niin kyllä on päässä vikaa. :D En minäkään pidä esim lapsista, mutta en todellakaan ala rähjäämään kun lapsia on lähellä. "pidä se kakaras kaukana minusta!!11" Hahhahah xD
        AP:n tapauksessa mummolla ei kyllä ole kaikki kotona.
        AP tuskin on pyytänyt mummoa rapsuttelemaan koiraansa, ja tuskin odottaa kaikkien tykkäävän.

        On melko paljon koiranomistajia jotka alkavat mesomaan heti lapsen vastaan tullessa: Et kakara koske mun koiraan, ei saa silittää, et tuu lähelle! Kaikki lapset eivät välttämättä ryntää suoraan vieraiden koirien luo, jotkut lapset eivät välitä koirista.


      • Aika vähän
        toisinkin päin kirjoitti:

        On melko paljon koiranomistajia jotka alkavat mesomaan heti lapsen vastaan tullessa: Et kakara koske mun koiraan, ei saa silittää, et tuu lähelle! Kaikki lapset eivät välttämättä ryntää suoraan vieraiden koirien luo, jotkut lapset eivät välitä koirista.

        niitä mesoavia koiranomistajia on. Nuo mainitsemasi on vaan jotenkin kyvyttömiä esittämään asioita paremmin. Ja lähinnä nekin on huolissaan lasten hyvinvoinnista, ettei koira vahingossakaan näykkäse muksua, vaikka se ulosanti tuleekin töksähtäen - joskus varmaan saattaa olla kiire estää vahinkoa tapahtumasta.

        Olen samaa mieltä tuosta että kaikki muksut eivät ryntäile vieraiden koirien luo, vaan useimmiten kysyvät kauniisti lupaa ensin. Ongelma tulee usein siinä vaiheessa kun lähistöllä on muksuja enemmän, niin silloin kun yhdelle antaa luvan, voi olla lähes varma että kaikki muutkin kuvittelevat luvan koskevan myös heitä - ja kiirehtivät paikalle juosten ja kiljuen turhia lupia kyselemäti. Herkkä koira hermostuu sellaisesta ja pahassa tapauksessa tarjoaa hampia.


    • oma havainto

      Hänellåä on varmaan hyvä syy vihata koiria. Ne metelöivät, likaavat ja aiheuttavat myös pelkoa. Ja kerrostalossa oikein todella. Aina kun joku kulkee rappukäytävässä, alkaa sen päiväinen räksytys.

      • vihaajat hautaan

        Meidän koira ei metelöi, rapaa tulee sama määrä mitä ihmisen kengistä, ja pelko on jokaisen oma asia ja itse se pitää hoitaa.


    • toinenkin puoli

      Noh, ajattele asiaa toisestakin näkökulmasta, pentu on sinusta, tottakai, maailman ihanin mutta toiset eivät näe asiaa samallalailla. Osa ei halua koiria lähelle, varsinkin pennut hyppii = vaatteet sotkeutuu jne. Eikä kaikki halua olla koirien kanssa missään tekemisissä, joten mikä on sinun ongelma ? Pysy kauempana, kun on jo mainittu asiasta, pennun voi ottaa rappukäytävässä syliinkin, jos vastaantulijaa pelottaa. Juuri sinunlaisten koiranpitäjien ansiosta näitä myrkkyjä sitten levitellään, "minulla on maailman ihanin koira" = muutkin ovat samaa mieltä.

      Oma koirani ei mene koskaan vieraiden luo ilman että he sitä pyytävät, jo pentuna oppi, että on minun lähellä kun ihmisiä kulkee, ettei tule noita ongelmia. Kukaan ei ole koskaan huudellut eikä syytellytkään juuri minun koiraa tiettyjen paikkojen läjistä, ehkä siksi, että varmaan jokainen tämän alueen asukas on nähnyt minun kantavan kakkapussia.

      • 10+13

        No eihän ap:n koira edes mene mummon luo? 5 metriäkin väliä? Pysy kauempana? Mummon mesoaminen on täysin turhaa. Eikä pentua todellakaan rueta kanniskelemaan jos joku mummeli ei siitä tykkää. Mummo ei edes ole koiran kanssa tekemisissä, vaan häiriintyy jo pelkästä koiran näkemisestä. Mikä on mummon ongelma? Se, että koiria on olemassa ja että koira asuu samassa talossa. Ei tervettä.

        Miten ihmeessä kuvittelet, että ap antaisi pennun lähestyä mummoa ja hyppiä päälle? Lue aloitus uudestaan.


      • mieti uudestaan
        10+13 kirjoitti:

        No eihän ap:n koira edes mene mummon luo? 5 metriäkin väliä? Pysy kauempana? Mummon mesoaminen on täysin turhaa. Eikä pentua todellakaan rueta kanniskelemaan jos joku mummeli ei siitä tykkää. Mummo ei edes ole koiran kanssa tekemisissä, vaan häiriintyy jo pelkästä koiran näkemisestä. Mikä on mummon ongelma? Se, että koiria on olemassa ja että koira asuu samassa talossa. Ei tervettä.

        Miten ihmeessä kuvittelet, että ap antaisi pennun lähestyä mummoa ja hyppiä päälle? Lue aloitus uudestaan.

        Jotain vikaa aloittajassakin on, koska meitä tuhansia koiran kanssa kulkevia joille ei kukaan koskaan huutele.


      • Ihmisiä erilaisia
        mieti uudestaan kirjoitti:

        Jotain vikaa aloittajassakin on, koska meitä tuhansia koiran kanssa kulkevia joille ei kukaan koskaan huutele.

        Et tainnut tulla ajatelleeksi, että kaikki ihmiset ei tykkää kaikista eläimistä ja tapa näyttää se voi olla harvasa tapauksessa erittäin kirjavaa.


    • 12+6

      Meilläkin asuu koiranvihaajamummo naapurissa. Ikkunasta kyttää kun joku menee koiran kanssa ulos ja jos erehtyy hidastelemaan etupihalle hetkeksikään, alkaa ikkunasta huutelu, kuinka koirat paskoo pihaan. Hassua sinällään, mummo ulkoiluttaa omaa kissaansa aivan vapaana sekä etu- että takapihalla, pensaikoissa ym., ja antaa sen tappaa pikkulintujakin. Ihan olen omin silmin nähnyt. Olen valittanut asiasta mummolle, joka vaan määkyy että kissalla on lupa kulkea ja kaikki pitävät kissasta. Joo-o. Laitoin valitusta isännöitsijälle, jonka mukaan mitään lupaa ei ole, eikä kissan kulkeminen vapaana pihalla ole sallittua. Tuollaisiapa nuo mummelit vaan tuppaa olemaan.

    • Älynväläys

      Nyt tais löytyä henkilöllisyys eräälle koirapalstalla viihtyvälle vanhemmalle rouvashenkilölle.....:)))))

    • koiraihminen12

      Koira ei kuulu kerrostaloon. Ikinä, eikä missään tilanteessa. Se on eläimen kidutusta

      • wtretrewtw45

        jaa ei meidän koira vaan kidu kerrostalossa, eikä ole mitenkään haittaa naapureillekaan. Mutta ymmärrän toki jos sinulla kituu.


      • meri-anne

        Ja mikähän se on syy ettei koiraa voi pitää kerrostalossa??
        Riippuu tietysti koiran koosta.


    • positiivisyyttä

      Mummelit hakevat vain humiota ja sisältöä elämään, tappelukaveria susta haluais.'Yksi tapa on se, että jatkossa hymyilet leveästi ja sanot kauniisti päivää mummon nähdessäsi, katsot häntä kuin parasta ystävääsi, ja sanot "hei" tai "huomenta", "Iltaa" leveästi hymyillen.
      Ehei mummo kauaa jaksa vihotella, kun näytät että sinäpä oletkin hyvätapainen, iloinen ja posititiivinen ihminen.Jo ennen mummon , sanot aina jotain kaunista ja mukavaa.Elä koirista puhu.Ilmoista vaikka, muista olla yli onnellisen näköinen hänet nähdessäsi.Tehoaa varmasti :)

    • KaikkeaVielä

      Se, ettei muutamalle vastaajalle ole koskaan, missään, milloinkaan joku ulkopuolinen tullut huutelemaan ilkeyksiä ilman syytä, ei tarkoita sitä, ettei koskaan kenellekään, missään, milloinkaan joku ulkopuolinen tule huutelemaan aivan täysin ilman syytä.
      Se riippuu ihan siitä, että sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Jos ap olisi minun naapurinani, olisin käynyt jo kysymässä, saakos pentua tervehtiä. Niin olisi käynyt moni minun naapureistanikin. Mutta aina jossain täytyy näiden elämäänsä kyllästyneiden tai mielenterveyshäiriöisten tai maniakäyttäytymistä tekevien ihmistenkin asua. Ja huonolla tsäkällä se paikka on siinä samassa talossa, samassa rapussa.
      Ap:n kannattaa yrittää olla rauhallinen ja tavallinen tuon mummon kohdatessaan. Joko ei kiinnitä siihen mitään huomiota tai nyökkää ohimennen, ei muuta. Jos tuollaiselle huutaa takaisin, vaikka vain ettemme ole tulossakaan teidän lähellenne, se innostuu vaan lisää. Ja mikä pahempaa, pentu alkaa todennäköisesti varomaan, myöhemmin pelkäämään sitä mummoa. Ja sitten haukkumaan, myöhemmin ärisemään sille.

    • Sano sille mummolle

      Että minä teen koirani kanssa mitä haluan ja sinä pidät turpasi kiinni!

    • ...

      Voi herranen aika sentään, juttusi vaikuttaa trollilta ja ketjussa olevat koiraihmiset taas kerran pöljiltä. Mitä tuosta välittämään tai valittamaan anna mummon mesoa ihan rauhassa. Maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä ja jos mummo ei pidä sun koirasta ei siitä tarvitse välittää.

    • P.Terapeutti

      Uloste koostuu pääosin paskasta, se nyt vaan pitää oppia hyväksymään. Jos sitä ei hyväksy niin elämä voi alkaa tuntua perin hankalalta jossain vaiheessa. En haluaisi joutua samaan käymälään paskan vihaajan kanssa. Uskoisin saavani elämäni traumaatisimman kokemuksen, kun seuraisin paskan vihaajan jakomielitautista säntäilyä, hänen pyrkiessä estämään paskaa tulemasta sen luonnollista poistumiskanavaa pitkin. Lopulta väistämätön kuitenkin tapahtuu ja sen seurauksena paskan vihaaja vaipuu samanlaiseen epätoivoiseen mielenmasennukseen, syyllisyydentuntoon ja häpeään, kuin retkahtanut juoppo tai narkkari. Paskan vihaajan kohtalo on vain karumpi kuin juopon tai narkkarin. Kun nämä päihteiden käyttäjät retkahtavat, voi kuolema armollisesti pelastaa heidät pidemmiltä kärsimyksiltä. Toisin on laita paskan vihaajalla, hän voi joutua käymään tämän saman helvetin läpi päivittäin, mikäli ei satu kärsimään ummetuksesta. Varmimmin paskan vihaajan tunnistaa siitä, että pyrkiessään pihtaamaan paskaansa, niin ennen kuin se purkautuu luonnollista kanavaansa pitkin, pyrkii paska purkautumaan ulos suun kautta. Tätä epämielyttävää tapahtumaa saamme olla todistamassa lähes päivittäin, erilaisissa sosiaalisen kanssakäymisen tilanteissa. Erityisen usein näiden inhottavien purkausten kohteeksi jostain syystä joutuvat koiranomistajat. Ehkä kuitenkin kysymyksessä on luonnonvalinnan ohjaama symbioottinen suhde koiran omistajan ja paskan vihaajan välillä. Koirillahan on todettu olevan terapeuttinen vaikutus mielenterveyspotilaiden kuntoutuksessa.

      • bghiokoå52jm

        Nyt saimme P.Terapeutin tekstiä lukiessamme todistaa p.skan purkautumista näppäimistön kautta! Ihmetelkää ainutlaatuista tapahtumaa!!


      • 13+6
        bghiokoå52jm kirjoitti:

        Nyt saimme P.Terapeutin tekstiä lukiessamme todistaa p.skan purkautumista näppäimistön kautta! Ihmetelkää ainutlaatuista tapahtumaa!!

        Sama näytti tapahtuvan kirjainyhdistelmän viestissä.


      • Koiranpää
        bghiokoå52jm kirjoitti:

        Nyt saimme P.Terapeutin tekstiä lukiessamme todistaa p.skan purkautumista näppäimistön kautta! Ihmetelkää ainutlaatuista tapahtumaa!!

        P.Terapeutin tekstiä lukiessani nauroin vedet silmissä ja bghiokoå52jm kommentin jälkeen nauruni yltyi niin raivoisaksi, että pääsi tuskainen parahdus.


    • Koiralehdissäkin on ollut juttua näistä koiranvihaajista, jotka ovat vain päättäneet savustaa koirat pois talosta. Heille kun ei oikein mitään voi. Pitää vaan joko sietää tai vaihtaa asuinpaikkaa.

    • meri-anne

      Otan osaa, noita "mummuja" riittää. Ehkäpä pätemisen tarvetta, kun ei ole ketään muuta, kelle räyhätä. Älä välitä, toivottavasti voit kyseisen mummon väistää ja tehdä mukavia lenkkejä nallukkasi kanssa.
      Voimia ja jaksamista!!

    • Muuta itse pois

      Erikoisia koiraihmisiä. Purkautumisesi antaa sinusta hyvin epämiellyttävän kuvan.

      Totuus on, että suurin osa ihmisistä ei pidä koirista lainkaan eikä varsinkaan halua niitä naapurustoonsa.

      • Totuutesi on valhe

        Se totuus on aivan omassa päässäsi. Oikea totuus on että suurin osa ihmisistä suhtautuu koiriin ja omistajiin neutraalisti, ns normaalisti, ilman ahdistuskohtauksia jotka joillakin ahdistuneilla purkautuvat nimettömillä nettipalstoilla. Tai sitten pitävät koirista. Pienempi osuus on ihmisistä niitä jotka suhtautuvat negatiivisesti (ja näistäkin puolet vain siksi etteivät ole koskaan viitsineet eläinlajiin tutustua joten ei ole mitään oikeaa syytä vihata).
        Eräs "käännynnäinen" on oma mieheni joka on aina ollut kissaihminen. Kun minut tapasi koirineni, muuttui mielipide niin koirista kuin koiraihmisistäkin:)


    • hiippi

      On paljon "koiranvihaajia". Silti suurin osa vihaa koiranomistajia jotka eivät ""ymmärrä"" tai välitä yleisistä säännöistä. Koirat ovat aivan älykkäitä. Koiranomistajat eivät aina.

      • minelan

        hippi

        Luulen, että suurin osa ihmisistä ovat neutraaleja koirien suhteen, varsinkin jos koira käyttäytyy kunnolla. MUTTA ONGELMANA ON KOIRANVIHAAJAT. ON KUINheiltä puuttuisi aisti tuntea rakkautta koko maailmaa, itseään lähellä ympäristöä olevia ihmisiä ja koiria kohtaan, He todellakin tarvitsisivat pätevää hoitoa, mutta sitä ei ilmeisesti saa mistään. Heidät on jätetty heitteille, kYSYMYKSESSÄHÄN VOI OLLA TODELLA SSAIRAUS ja potilaat tarvitsevat hoitoa. 0len surullinen näiden ihmisten puolesta.


    • Tsemppiä

      Mulla on paljonkin kokemusta aiheesta. En nyt ala sitä tässä avata, mutta kehotan ottamaan yhteyttä isännöitsijään. Kirjaa vaikka ylös sen akan sanomiset ja kellonajat ja lähetä isännöitsijälle emailitse. Pyydä ottamaan yhteen naiseen ja kertomaan että häiriköiminen ei ole sopivaa. Näin olet vahvoilla, jos alkaa myöhemmin keksiä valituksia. Yleensä yhden ihmisen valitukseen ei taloyhtiössä reagoida mutta jos se saa jonkun kaverin teille voi tulla vaikeaa koska koiranomistaja pääsääntöisesti on aina väärässä.

    • 12121212

      Täytyy laittaa sellainen koira tai kaksi .Mikä pitää rosvot loitolla ja kaikki koiran vihaajat!!

    • tyäläinen

      Isännöitsijän asia hoitaa jos olette viattomia uhreja. Kyllä noita äkäisiä naapureita riittää.Meilläkin on naapurit oikein pahanilmanlintuja.Aina jotain negatiivista sanottavaa vaikka olemme suuren osan lomaasunnolla .Ja kaiken lisäksi noiden naapureiden pitäisi olla sivistyneitä toinen kirurgi ja toinen hammashoitaja.

    • fpifpi

      Mummo, eukko ,akka, isoäiti, nainen tästä tarinasta huomaa, että on huu haa kirjoitus.Sama jengi sekoilee eri aiheilla,aika törkeitä kirjoituksia.

    • Ei mummeli

      oletteko ajatelleet kun menette näiden karvaisten perheenjäsenienne kanssa kyläilemään että oletteko tervetulleita .Itse en haluaisi että vierailija päästää koiransa sohvalle tai sänkyyn ja ihmiset sentän ottaa kengät tois vierailun ajaksi mutta koirat valloittavat koko kodin.Yritän pitää kotini puhtaana ja harvoin ostan sohvan ja matotkin ovat hyviä mutta vanhoja ,itse en halua esimerkiksi koiraa koska se vaatii paljon hoitajaltaan ennenkaikkea puhtaudesta huolehtimista.Pidän eläimistä mutta on paljon koiranomistajia joiden ei edes olisi pitänyt hankkia ikinä koiraa kun ei ole halua tai kykyjä siihen.Se on myös ikävää kun koiranomistaja luulee että kaikki haluaa silittää ja päästäävät koiran kuolaamaan vaatteille ja jos perääntyy niin on koiranvihaaja ei se näin mene ,ihmisethän väistää kohti tulevaa koiraa jos se tuntuu vaaralliselta,ainakin isokokoisia.

      • HHUHUH

        "ei mummeli"..

        Ei sulla varmaan ketään käykään kylässä, olet muuten aika hapannaama kirjoituksestasi päätellen. Taidat olla pahassa puutteessa


      • minelan

        Ei VARMAAN KUKAAN TULE LUOKSESI KYLÄÄN, jot et ole kutsunut heitä ja mikset silloin kutsuessasi kertonut, että et halua, koiran mukaan.
        Siinä tapauksessa he varmaankin kieltäytyneet tulemasta


    • Rakasta koiraasi

      Tuommonen mummo on jäänyt vaille lellikkieläintä ja paitsi paljosta muustakin, ehkä jo pienenä..
      Osta hänelle kissanpentu yllätyslahjaksi...taikka älä sittenkään..
      Valehtele sille että, tästä pennusta koulutetaan viellä poliisikoira..
      Olis siivoo jos mummon naapurissa asuisi oikea poliisi..koira.,lakkais valitus,

      • työläinen-----

        Lukuvika tossahan luki että,mummolla on kissa vapaana kulkeva.Hei nää sun mummojutut on aika sairasta paskaa.Kaikenlaisia sekopäitä nykyisin.


    • HHUHUH

      No juu, mummo on niitä kerrostalokyttääjiä ja ikuisia narisijoita.. Odottelehan, se kyllästyy kohta siihen koiraan ja alkaa kyyläämään teidän roskia roskiksesta, heti kun olette roskapussin sinne heittänyt ja paljon muuta.. uusia asukkaita kun olette. Kantsii varmaan keskustella muidenkin naapurien kanssa, kuinka he on päässeet osallisiksi tämän ämmän kiusaamisista

    • ä_ö

      Kyllä köirät vöivät öllä hänkäliä jä västenmielisiä. Mymmö ön ihän öikeällä äsiällä. Käikenläiset köirät vään kyriin.

    • tomstone10

      Minullekin on kohdalle sattunut ihmisiä, jotka huutavat jo kaukaa, että eivät halua koiraani lähelleen. He pelkäävät koiria, pelko on hallitsematonta, Rauhoittelen heitä kertomalla koirastani ja tietysti pidän koirani poissa heidän lähettyviltään. Olin samanlaisessa tilanteessa vuosia sitten. kun muutin nykyiseen asuntooni labradorin noutajan pennun kanssa. Naapurissa asuva mummo ei pitänyt koirista. Lisäksi koirani pääsi tekemään pahojaan hänen pihallaan, mummo huusi itsensä uuvuksiin. Kävin ostamassa uusia kukkia hänelle ja vei ne kauniin kortin kanssa hänelle. Noin vartin kuluttua hän jutteli jo ihan normaalisti. Tietysti pyysin anteeksi koirani tekoisia ja sitä että koira pääsi valvonnastani. Me ystävystyimme ja kun mummo muutti vanhustentaloon kävin katsomassa häntä usein. Yritä ajatella asiaa mummon kannalta. Onnea ja menestystä koirallesi ja sinulle.

      • ohitsevaanjooko

        Muuten hyvä mutta onko pakko jäädä "kertomaan koirastaan" eli selostamaan miten ihqu, viisas, ihhimillinen ja söpö sekä kiltti, leikkisä ja sosiaalinen se on jos joku selkeästi ilmoittaa että ei halua tutustua koiraan eikä halua koiran tutustua häneen. Monilla koiranomistajilla on tapana oikein pysähtyä ja jäädä tekemään selkoa koiransa koko elämästä jos huomaavat ettei joku halua antaa vieraan koiran tulla nuuskimaan ja hyppimään vaatteita vasten. Näin toimitaan varsinkin jos huomataan että lapsi pelkää koiraa -ja koiria pelkääviä lapsia on nykyisin lisääntyvässä määrin, kiitos holtittomien ja vastuuttomien koirantaluttajien. Sitten jäädään vielä puoleksi tunniksi mäkättämään miten eisemitääntee, eiookkoskaatehny,sehaluuvaaleikkii,sehaluuvaatutustuu...oot sä joku koiranvihaaja vai! Onko koiralla joku erityinen oikeus tutustua hyppien ja kuolaten jokaiseen ohikulkijaan. Kun pääsisitte normaalien ihmisten tapaan ohi vaan!!! Kiva muuten että kävit katsomassa sitä kesyttämääsi mummoa vanhustentalossa.muistithan varmasti ottaa koirasi mukaan-onhan joka vanhustentaloon kuljetettava niin paljon koiria kuin suinkin, sekin kai on koirien oikeus-pitää päästä kaikkialle.


      • dh-hautaan

        Pälä pälä vali vali, etkö muuhun enää kykene. Voi hirveää kun on koiria ja niitä pidetään nyyhkisssss elämä piallla koska koirat!!111


      • minelan

        un muutin tähän toloyhtiöön koirani chihun kanssa, niin koin vähän saman kohtalon, Ihmiset katsoivat vähän karsaasti koiraani, mutta ei kulunut kun muutama viikko niin käytös muuttui. Mummot ja papat halusivat silittää Touhoa ja antaa sille makupalan. Koposen pappa tuli hiljattain kaupasta, kassi täynnä tavaraa ja sanoi, että nyt on Touholle taas namipaloja, niitä herkkutikkuja. Koposen pappa kertoi, että TOUHON lempinimi on kingi talon väen keskuudessa ja että Touho on hyvin suosittu tässä talossa, koska on niin herrasmies, ei hauku- tee tarpeitaan pihalle yms.


      • NIMELAN
        ohitsevaanjooko kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta onko pakko jäädä "kertomaan koirastaan" eli selostamaan miten ihqu, viisas, ihhimillinen ja söpö sekä kiltti, leikkisä ja sosiaalinen se on jos joku selkeästi ilmoittaa että ei halua tutustua koiraan eikä halua koiran tutustua häneen. Monilla koiranomistajilla on tapana oikein pysähtyä ja jäädä tekemään selkoa koiransa koko elämästä jos huomaavat ettei joku halua antaa vieraan koiran tulla nuuskimaan ja hyppimään vaatteita vasten. Näin toimitaan varsinkin jos huomataan että lapsi pelkää koiraa -ja koiria pelkääviä lapsia on nykyisin lisääntyvässä määrin, kiitos holtittomien ja vastuuttomien koirantaluttajien. Sitten jäädään vielä puoleksi tunniksi mäkättämään miten eisemitääntee, eiookkoskaatehny,sehaluuvaaleikkii,sehaluuvaatutustuu...oot sä joku koiranvihaaja vai! Onko koiralla joku erityinen oikeus tutustua hyppien ja kuolaten jokaiseen ohikulkijaan. Kun pääsisitte normaalien ihmisten tapaan ohi vaan!!! Kiva muuten että kävit katsomassa sitä kesyttämääsi mummoa vanhustentalossa.muistithan varmasti ottaa koirasi mukaan-onhan joka vanhustentaloon kuljetettava niin paljon koiria kuin suinkin, sekin kai on koirien oikeus-pitää päästä kaikkialle.

        Koira on aina omistajan vastuulla, eikä se pidä antaa edes leikkimielessä hyppiä ihmisten päälle. Mutta on ihmisiä, jotka ensin vähän pelkäävät koiraa. mutta haluavat kuitenkin tutustua koiraan, kun omistaja vakuuttaa sen olevan kiltti,


    • Putin <3 ISOJAkoiria

      Koiranomistajia ei pitäisi päästää asumaan muiden ihmisten sekaan. He sopivat "lemmikkeineen" ainoastaan kaltaistensa seuraan, esim. Siperiaan missä on hyvin tilaa eikä laki ja järjestys rajoita naapureille uhittelua.

      • hyvää matkaa

        Vitsi, mul tuli idea, siel ei varmaan oo ollenkaa koiranomistajii.Ni mee sää sinne =0


    • 345671

      Kaverin koira tykkäsi ruskeasta 'jäätelöstä'. Sen jälkeen yritti nuolla naamaa .Sisällä asunnossa se ehti kusasta lampun päälle ja sängylle. Ei ole enään toivottu vieras.

      • mammatkattokaavähän

        Kaverin kakara tykkäsi suklaakekseistä. Sen jälkeen kiipesi valkoiselle sohvalle. Paskavaipat jätettiin mun roskikseen mun ulos kuljetettavaksi. Härnäsi koiriani kun nämä oluvat syömässä kaikessa rauhassa. Ei ole enää toivottu vieras.


      • SivustaSeurannut

        Tällainen huomio 345671 ei osaa kirjoittaa oikein ENÄÄ sanaa, mutta Mammatkattokaavähän oikean kirjoitusasun osasi. Siitä jälkimmäiselle pointsit. :D

        Muutoin sekä rakki omistajineen että kakara vanhempineen ovat yhtä ei toivottuja vieraita. Käytöstavat oli kummaltakin sakilta täysin hukassa.


    • Välillä on koiranvihaajia ja välillä on niiden muutenkin sairasta mieltä ruokkivia vastuuttomia koiranomistajia. Eräs tuntematon mies kävi purkamassa pahaa oloaan 5 kk vanhaan koiranpentuuni. Koira oli hihnassa ja me vain kävelimme rauhassa autossaan häärivän, tuntemattoman miehen ohi. Hän sitten yks kaks yllättäen kääntyi ympäri ja ihan tahallaan potkaisi rauhassa ohi kävelevää pari kiloista pentua. Jälkeenpäin poliisille selitti, että oli vaan pahalla päällä ja hetken mielenjohteesta purki pahaa oloaan koiraan. Toisaalta on nähty myös näitä valopää-koiranomistajia, jotka ihan tahallaan härnäävät koirillaan henkilöitä, jotka ilmoittavat selkeästi, etteivät pidä koirista. Meitä on moneen junaan ja osa jää asemallekin.

    • JUSTIINSAJOO

      Ei se mummo koiravihaaja ole, se on kerrostalokyttääjä ja nyt vain sai hyvän aiheen jatkaa mesoamistaan. Noista hulluista sekopäistä ei tarvitse valittaa jos koira ei häiritse ketään, hauku. Ulisee varmaan vielä, mikäli jää yksin, mutta kaikki nuo on opetettavissa pois, kunhan pentu kasvaa. Se akka jatkaa ja keksii syitä vaikka mistä. Kohta saatte leijua kämpässänne ja porraskäytävässä ettei vaan kuulu askelten ääniä.. Varmaankin paukutatte lattioita kantapäillänne. Odota vain, tuo on vasta alkua.

    • Paskaporttia

      Meille tuli maailman ihanin pentu kuukausi sitten.
      Heti seuraavana päivänä, kun koira oli tullut meille...

    • kummakoira

      Meille ei ole koskaan "tullut" yhtäkään elukkaa. Jos koira "tulee" jonkun luo, niin se on ns. irtokoira tai sitten se on jonkun oma, karkuun päässyt koira, joka pitää ottaa kiinni ja palauttaa sen oikealle omistajalle.

    • HUUDAT_SILLE

      MUMMOLLE, ETTÄ NYT SE TURPA KIINNI SAATANAN AKKA, TAI TÄÄLTÄ PESEE!!! Noille mummoille on turha koittaa olla kohtelias. Ei ne enää tuossa iässä ymmärrä kohteliaisuuksien perään, jos elämä on jo vuosia katkeroittanut. Ei tietysti käsiksi saa käydä, mutta sanallisesti voi sanoa todella tylysti takaisin.

      • OotkoIhanNahkapääkin

        Juntti uhoaa. :D


    • minelan

      Aika harva. NE kirkuvat ja riehuvat pitää lapsisa jo kotonakin pitävät kauheeta meteliä. Niin, että naapurit eivät saa hetken rauhaa.
      Sitten vielä lapsiperheille maksetaan ylisuuria korvausta lapsista, ja vanhukset jäävät hoitamattta. sitten vielä nämä kiittämättömät lastenvanhemmat, jotka eivät osaa edes kasvaattaa kakaroroitaan.
      Lasten vahemmat kuvittelee olevansa maailman napa, mutta vahukset ja muut yhteikunnan jäsenet on jätetty heitteille ja se ei ole oikein.

      • katkerarääpäle

        Kertomuns lapsuudestasi ilmeisesti....


    • minelan

      Sinun tilanteesi taitaa olla vähänkuin minunkin, kun muutin tähän taloon..Touho oli vasta hankittu chiuaha ja nehän ovat maineeltaan kovia räksyttäjiä.
      Sain osakseni paheksuvia katseita, mutta en ollut näkevinänikään niitä. n.2 kk meni, niin alkoivat naapuritkin sulaa ja nyt 3vuotta myöhemmin Touho on taloyhtiön lemmikki. Mutta se ei saa haukkua sisällä, no ei oikeastaan ulkonakaan. TARPEENSA SE TEKEE LÄHEISEEN METSÄÄN.
      Koita pitämään koiraasi, niin että kellään ei ole mitään sanomista.
      Minuakin häiritsevät ympäristön lapset, kun niillä ei tunnu olevan minkäänlaista kuria ja kasvatusta. Huutavat ja mellastavat kuinka sattuu. Vielä enemmän minua inhottavat lasten vanhemmat, jotka eivät itse elätä kersojaan, vaan yhteiskunnan pitäisi maksaa kaikki heidän kulunsa.

      • paraswinkki

        JOs muut häiritsee,kannattaako muuttaa muiden naapuriksi?
        kannattas säästää,ostaa oma tupa maalta,ilman nanapureita ;)


      • kokotalonvuffe

        Huom: se koira ei ole TALOYHTIÖN lemmikki, se on SINUN lemmikkisi. Oletteko koiranomistajat ihan varmoja että taatusti kaikki talon asukkaat ovat lääpällään juuri teidän koiraanne, haluavat ehdottomasti tutustua siihen ja ihailevat sen jätösläjiä pihalla ja kulkuteillä kuten te itse ihailette.


      • touholiini
        kokotalonvuffe kirjoitti:

        Huom: se koira ei ole TALOYHTIÖN lemmikki, se on SINUN lemmikkisi. Oletteko koiranomistajat ihan varmoja että taatusti kaikki talon asukkaat ovat lääpällään juuri teidän koiraanne, haluavat ehdottomasti tutustua siihen ja ihailevat sen jätösläjiä pihalla ja kulkuteillä kuten te itse ihailette.

        kokotalonvuffe

        Minunhan se koira on ja minä vastaan sen tekemisistä. Mutta taloyhtiön asukkaatkin ovat hyväksyneet HÄNET. En millään raaski mennä vain tuo keskusteluköörin ohi, jotka istuvat tuossa grillikatoksen alla, ilman, että he saavat silittää Touhoa ja antaa sille makupalan.
        e
        Emme Touhon kanssa todellakaan tunne kaikkia talon asukkaita, kaikkia emme oles nähneet, mutta
        suurimman osan asukkaita tunnemme.


    • OstaSauva

      Mitä sinäkin koiralla teet. Otatko sen nuolemaan anustasi, kuten moni kerrostalossa asuva koirahullu on tehnyt.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe