Tätä mieltä olen tupakasta

platoninen filosifia

Tupakoitsijat ovat harhaisia pellejä, jotka tyhmyyttään luulevat, että vastoin kaikkia muita tupakoitsijoita, heillä on maagisia voimia vastustaa riippuvuutta. Luulette olevanne niin siistejä tupakka huulessa. Luulette olevanne kovia jätkiä ja siistejä mimmejä. Te ällöttätte minua.

Kaikki tupakoitsijat kärsivät henkisestä vajaavaisuudesta. He ovat itsekurittomia ja saamattomia. He kävelät yskien ja lima pärskyen, ja kaikki kunnolliset kansalaiset joutuvat kuuntelemaan tätä rasittavaa köhimistä.


Tupakoitsijat tuovat mieleeni aasin. Aivan, oletteja aaseja. Itsepäisiä pelleaivoja. Voisitte ihan hyvin lopettaa polttamisen, mutta ei, on vain pakko jatkaa sitä sätkän imemistä, senkin tekosyitä latelevat idiootit. Ei se niin vaikeaa ole, sen kuin lopetatte. Inisette, kuinka vaikeaa on lopettaa, mutta yritättekö edes? Tuskinpa. Teidät on aivopesty luulemaan, että lopettaminen on vaikeaa. Se on helppoa. Yksinkertaisesti ette enää polta!

Kunpa kuolisitte. Kunpa teidät kaikki pistettäisiin riviin ja ammuttaisiin keuhkoihin. Kunpa tämän jälkeen kituisitte todella pitkään ja tupakkaa tungettaisiin teidän sieraimiinne ja lapsenne laitettaisiin huoneeseen, jossa leijailee tupakan savua. Sen te teette meille muille. Passiivinen tupakointi on maailmanlaajuinen ongelma ja ainoa ratkaisu tähän olisi potkaista teitä jokaista ja piestä henkihieveriin ja ampua ja ampua ja puukottaa ja saatana paloitella säkkeihin, joista jaettaisiin lihaa eläintarhojen leijonille. Niin paljon teitä vihaan. Sen te ansaitsette.

12

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tubagoimatogn

      Mä en vihaa tupakoijia, vaan näen heidät joko sosiaalisen paineen kohteena tai nikotiiniriippuvaisina.

      Mutta lopetus on vaan ihan itsestä kiinni.

      Lopettakaan nyt!
      Ei huomenna.

      • 7+14

        Lopetan kyl, mut mul o viel puol askii jäljel.. Sen jälkeen lopetan.


    • voi jumalauta nyt

      Aloittajan teksti on yksinkertaisesti niin typerä, etten jaksa edes kommentoida mitään syvällistä.

    • Nynnerö

      Olen todella vaikuttunut ja osittain myös liikuttunut tekstistäsi. Ensimmäinen filosofi, joka uskaltaa puhua suoraan tupakoitsijoista, eikä pelkää tupakoitsijoiden veristä kostoa kuin mikäkin nynnerö. Respektit sinulle!!! Olet kuitenkin vain kateellinen ja haastan sinut kaksintaisteluun!! Jos hyväksyt haasteen, kirjoita : Nynnerö vastaa haasteeseen.

    • Timo keravalta

      ilmeisesti menny tupakoitsijat jalkoihin(:

    • aimo rutka

      Tupakan vaarallisuudesta, eikö se kannattais lähteä siittä, että tutkittais tupakan lisäaineita, niitä on 3000-4000, näistä lisäaineista varmaan jokin on EPÄTERVEELLINEN, sen jälkeen vasta kieltoja.
      Tupakeita on lisäaineettomia, mutta ne on kalliimpia kuin lisäaineelliset. ?????

    • qwerty415

      Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa.
      Lisään vielä sen, että jokainen tupakoitsija kuvittelee olevansa juuri SE yksi tupakoitsija, jota muut ihmiset eivät tupakoinnin perusteella pitäisi valkoroskana.
      Todellisuus onkin sitten ihan muuta. Valtaosa väestöstä, joka ei tupakkaan koske näkee tupakoinnin selvimpinä merkkeinä valkoroskaisuudesta. Tottahan tämä myös pääosin on, koska tupakoitsijat pääasiassa kuuluvat yhteiskunnan alimpiin sosio-ekonomisiin luokkiin, vaikkakin ovat myöskin köyhissä silti vähemmistö.

    • jointti

      Mä en ole kyllä huomannut yhdenkään tupakoitsijan pitävänsä itseään roskana, enkä ole kyllä huomannut, että muutkaan pitäisivät ketään sellaisena tupakoinnin takia. Itse en siis tupakoi.

      Savuttelijoista suurin osa on aivan normaaleja ihmisiä ja ainoat ketkä asiasta jaksavat meuhkata ovat aina ne samat tekopyhät moralistit ja kukkahatut. Nämä pellet oikeasti kuvittelevat omaavansa niin täydellisen elämänkatsomuksen, niin täydelliset arvot ja vieläpä uskovat, että muutkin ihmiset ovat samaa mieltä heidän moralisoinneistaan. Sitten jos joku kehtaakin tehdä toisin, niin nämä moralistit ja kukkahatut ihan yksissä asettuvat "ylempiarvoisina" väärien arvojen yläpuolella ja kuittaavat asian sillä.

      Kukkahatut oikeasti luulevat, että kaikki ajattelevat kuten he, ts .luulevat koko maailman jakavan samat tekopyhät moraaliarvot. Näihin tekopyhyyksiin kuuluu myös tupakoitsijoiden, pajauttelijoiden ja alkoholin kuluttajien demonisointi. Totuus on kuitenkin päinvastainen: jos keskiverto ihmiseltä kysytään, keskiverto ihminen pitää näitä tekopyhiä moralisteja ja kukkahattuja paljon vastenmielisempinä kuin yhtäkään tupakoitsijaa tai alkoholin käyttäjää.

      Sitähän nämä tekopyhät moralistit ym. kukkahatut eivät ymmärrä. Eivät tajua, että ketään ei kiinnosta kuunnella niitä rautakanki perseessä, hirveällä paatoksella pakkosyötettyä moralisointeja, jotka ovat lähinnä ikästyttäviä. Jos keskiverto ihmisillä kysytään, mielipide hyvin vahvasti se, että olisi paljon parempi jos nämä moralistit ja kukkahatut vaan tunkisivat ne ulkoa opetellut valistuslappunsa perseensä ja lakkaisivat ihmisten kiusaamiseen.

    • aloittajaonvammainen

      Aloittaja taitaa vain itse olla niin koukussa tupakkaan, että purkaa pahaa oloaan muihin. Jospa ensin potkittaisi sinut kuoliaaksi.

    • Roviolle joo

      Onhan tupakka toki vaarallista. Tätä sinänsä vilpittömästi vastustaessaan ASHn ja muiden kotimaisten kukkahattujen propagandan päätavoitteena on ollut tupakoitsijoiden ja tupakan käytön ns. ”epänormalisointi”. Aloittajan tekstistä päätellen tässä on onnistuttu oikeastaan liiankin hyvin.

      Lienee tarpeen muistaa, että natsitkin olivat ihan tavallisia ihmisiä, joille propagandan keinoin julistettiin totuutta juutalaisista historian hyvin tuntemin seurauksin...

      • s-kiehkura

        Ja Hitler tunnetusti vihasi tupakkaa.


    • Teeskentelijät

      Ja taas Suomi kaksnelosen terveysvalistajat on vauhdissa... Tupakointi on OMA valinta, se ei ole muitten asia. Kunhan poltat jossain missä muut ihmiset, tupakoimattomat, eivät kärsi. Itse olen polttanut n. 2 vuotta ja pakko sanoo: inhoon "terveysvalistajia" ja teennäisiä ihmisiä. Kuvittele itsesi johonkin samankaltaiseen tilanteeseen: esim. Olet mäkkärissä syömässä ranskalaisia ja yhtäkkiä joku tulee sun selkäs taakse ja sanoo:" Sun kannattais lopettaa... Toi tappaa...". Leikkaisko kiinni?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2152
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      174
      1691
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1567
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1352
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1207
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1079
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      902
    Aihe