Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kepu ja demarit ajoivat Suomen suohon, kai pysyvästi

Poliittinen muisti

Suomen tuhoksi koituivat kepulien, demareiden ja vihertallukoiden "saavutukset", kannattaa edes vähän kahta viikkoa pidemmälle tarkastella poliittista toimintaa tässä maassa. Kumma, että ihmiset näitä tuholaisia ovat äänestäneet, tai sitten on todella lyhyt poliittinen muisti?

Keskustan Esko Ahon ns. lama-ajan hallitus aloitti Suomen tuhon, kukaan vaan ei tunnu enää muistavan asiaa. Esko-Ahon ko. hallitus eriytti tulo- ja pääomatulojen verotuksen, jonka seurauksena tuloerot lähtivät Suomessa kasvuun ja hyvinvointivaltio rapautumaan. Osansa oli tietty lamalla ja sillä, että kaikki ulkomaankaupankäynti oli Kekkosen aikana jne. laskettu entisen itäblokin kanssa käytävään bilateraalikauppaan. Mutta tuloerojen kasvattamisen aloitti nimenomaisesti Keskusta Esko Ahon johdolla.

Tuhon varmistivat sitten demarit Lipposen I ja Lipposen II hallitusten johdolla, jolloin tuloeroja kasvatettiin lisää ottamalla lisäksi käyttöön ns. haittaverot (energia ym., ja alv-veron korotukset), lisäksi ensin tilapäisinä, mutta pysyviksi jäivät auton käyttömaksut nyk. käyttövero. Ovat tasaveroja niin energia kuin muutkin tuolloin käyttöön otetut, ja rankaisevat entien siis pien- sekä keskituloisia. Eihän ne kokoomusta haittaa, kun sen puolueen kannattajakunnasta on iso osa parempituloisia, joille noista demarien innolla käyttöön ottamista tasaveroista ei ole niin suurta haittaa. Koska 6 tonnia kuussa ansaitsevalle ei suuria merkkaa, maksaako sähkö kuusi euroa kuukaudessa enemmän tai vähemmän, mutta vaikka kansaneläkkeen perusosalle jne. 600 euroa kuussa ansaitsevalle sellaisella 6 eurollakin on paljon isompi merkitys. Vihreäthän näitä kulutusveroja vaativat, mutta demareiden Lipponen 1 ja 2 otti ne sitten käyttöön.

Lopullisen niitin maan taloudelle sai nyt vaikka demareiden J. Urpilainen laittamalla maamme rahat Kreikkaan oman maan sijasta, koska hän sattui sympatiseeraamaan sikäläisiä aate- veljiään/sisariaan.

Joten itse asiassa kokkareita on aika turha syytellä, kun tuhon ovat saaneet aikaan jo em. kepu ja sitten demareiden vetämät hallitukset 1990-luvun puolivälistä lukien; tosin viimeinen niitti tuli nyt, kun demarivaltiovarainministeri Urpilainen "viimeisteli" loput.

Kannattaapi katsoa vaikka kuvaaja reaalitulojen kehityksestä jutusta http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/12/24/huomisen-suomessa-koyha-tietaa-paikkansa/201244075/139

ja sitten verrata sitä siihen, minkä puolueen johtama hallitus meillä ollut milloinkin, vaikkapa linkistä http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=V2

Taloudellisen epätasa-arvon kehityksestä pätkä wikissä Suomen osaltakin, kts. linkki http://fi.wikipedia.org/wiki/Taloudellinen_epätasa-arvo

37

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sen tuhon

      Aloitti Holkerin "syökää silakkaa, minä juon nyt kahvia" hallitus.

      "Toimiin alettiin sitten toden teolla kokoomus ja demarihallituksen toimesta 1987 ja alettiin tehdä kuuluisaa "Hallittua rakennemuutosta" joka meni aika holtittomaksi lopulta, mutta jatkuu edelleen.

      "Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. "

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus

      Wikipedia kertoo myös kuinka "Talouden rakennetta oli tarkoitus kehittää hallitusti, niin että suurelta työttömyydeltä olisi vältytty.". Tuo taas on ristiriidassa sen kanssa mitä Jukka Tarkka kirjoitti Holkerin sanoneen työttömyyden kasvusta (Että sitten tulee paljon työttömiä, kun tämä rakennemuutos aloitetaan) kirjassaan Uhan alta unioniin (Otava 2002). Eli Holkeri tiesi, että työttömiä tulee ja paljon.

      Soinivaaran mukaan työttömyttä olikin tarkoitus nostaa (NAIRU - teorian mukaisesti) aina kahteensataan tuhanteen työttömään asti, mutta kävi kuten kulotuksessa usein käy, tuli karkasi... "

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12308572/#comment-68363676

      • ......

        Ja kokoomus lyö viimisen naulan arkkuun... ...ja sen jälkeen tulee natsi Susanna Koski


      • Viinane

        Kokoomuksen Arve kehui telkussa että "kokoomusta on aina pidetty taloudesta huolehtivana puolueena" ...aivan vuodesta 1987 lähtien valtion hallintokulut
        (eduskunta,virkamiehet yms.) ovat liki kolminkertaistuneet taantumista huolimatta.
        Valtion velka pilvissä, luottoluokituksen lasku ym. sekoilut valtion tasolla. Kunnallis
        puolella sama virsi mm. Tampere: kokoomus-pormestarin johdolla budjetti 45Me
        alijäämäinen ja jo 4 vuotta peräkkäin.

        Jostain syystä Holkerista lähtien vaaleissa on kokoomuksen hallituskumppanit saaneet kärsiä vaikka kokkarit ovat vieneet niin kepua kuin demareitakin kuin pässiä narussa.


      • ...................
        Viinane kirjoitti:

        Kokoomuksen Arve kehui telkussa että "kokoomusta on aina pidetty taloudesta huolehtivana puolueena" ...aivan vuodesta 1987 lähtien valtion hallintokulut
        (eduskunta,virkamiehet yms.) ovat liki kolminkertaistuneet taantumista huolimatta.
        Valtion velka pilvissä, luottoluokituksen lasku ym. sekoilut valtion tasolla. Kunnallis
        puolella sama virsi mm. Tampere: kokoomus-pormestarin johdolla budjetti 45Me
        alijäämäinen ja jo 4 vuotta peräkkäin.

        Jostain syystä Holkerista lähtien vaaleissa on kokoomuksen hallituskumppanit saaneet kärsiä vaikka kokkarit ovat vieneet niin kepua kuin demareitakin kuin pässiä narussa.

        Virkamiehiä
        1965 1970 1975 1980 1985 1990
        109 480 115 721 119 034 124 308 131 648 100 268

        1995 2000 2005 2010
        94 183 97 591 102 885 75 065

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkamies

        Määrä on siis pudonnut vuodesta -85 lähtien.


      • Ei oikein
        ................... kirjoitti:

        Virkamiehiä
        1965 1970 1975 1980 1985 1990
        109 480 115 721 119 034 124 308 131 648 100 268

        1995 2000 2005 2010
        94 183 97 591 102 885 75 065

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkamies

        Määrä on siis pudonnut vuodesta -85 lähtien.

        Näköjään toimi, ne ei se mitään virkamiehiä oli 1985 kokonaista 131 648 kpl.

        vuonna 2010 heitä oli valtiolla enään 75 065 kpl.


      • Turhatvirkamiehet
        Ei oikein kirjoitti:

        Näköjään toimi, ne ei se mitään virkamiehiä oli 1985 kokonaista 131 648 kpl.

        vuonna 2010 heitä oli valtiolla enään 75 065 kpl.

        Et siis laske eduskunnan etkä eri ministeriöiden virkamiehiä? Kerro "ei oikein" miksi
        siis hallintokulut (joihin lasketaan virkamiesten palkatkin) ovat lähes kolmin kertaistuneet v.-87 alkaen?


      • Laskettu
        Turhatvirkamiehet kirjoitti:

        Et siis laske eduskunnan etkä eri ministeriöiden virkamiehiä? Kerro "ei oikein" miksi
        siis hallintokulut (joihin lasketaan virkamiesten palkatkin) ovat lähes kolmin kertaistuneet v.-87 alkaen?

        Ja ovat mukana tuossa luvussa, 75 065 kpl.


      • Demarihaitta

        Demarien osuus on kanssa kummallinen. Tyypillinen demari toimii kulujen lisäämisen periaatteella ja kansalaisten vahingoittamiseksi. Hallinnon karsimisen tai tehostamisen sijasta halutaan aina korottaa veroja ym.

        Koko Suomessa kai merkittävin ongelma on siellä hallintopuolella; hallinto ehkä paranisi, jos kunnanvaltuutetut ja kansanedustajat meillä keskittyisivät vaikka kansalaisoikeuksien lisäämiseen. Sen sijaan poliitikot yrittävät päteä kieltoja, pakkoja, lakeja sekä kansalaisten veroja, maksuja ja velvollisuuksia lisäämällä. Poliittisia suojatyöpaikkoja riittää, ja kuitenkin kaikki asiantuntemusta vaativat asiat joudutaan tilaamaan ulkopuolelta konsulteita ja vastaavilta; siis kun suojatyöpaikassa olevan demarikaverin asiantuntemus tai ammattitaito puuttuu.

        Korkean verotuksen, jota demarit edelleen haluavat nostaa, takia kansalaisen suhteellisen palkan ostovoima on merkittävästi EU:n keskiarvoa heikompi, linkkinä vaikka http://www.taloussanomat.fi/img.php?f=PalkkaOstovoima.jpg&w=800

        Täällä Suomessa verotus on maailman 3. korkein, silti Suomessa vaikka SOTE-sektorille laitetaan verorahaa merkittävästi EU-keskiarvoa vähemmän, emme ole vaikka ns. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kanssa todellakaan siellä samassa joukossa. Linkkinä vaikka https://futuregenerator.files.wordpress.com/2011/09/terveydenhuoltomenot.gif Vastine korkealle verotukselle on erittäin heikko. Korkea verotuksemme ei anna meille mitään "hyvinvointivaltiota"; päinvastoin, korkea verotuksemme tekee meistä köyhempiä kuin muut. Ja vaikka sairastavuus on muuhun länsimaailmaan verrattuna erittäin korkea; voiko syyksi ajatella vaikka vuosia jatkuneita säästöjä terveydenhuollosta? Sen sijaan vaikka demareiden ent. valtiovarainministeri Jutta Urpilainen laittoi verorahat ja lisää vielä lainana Kreikkaan aatesisarilleen ja -veljilleen; kotimaassa kyllä löytyi säästökohteita eikä mitään ainakaan parannettu. Veroja osattiin kyllä lisää nostaa.

        Ei osata tarkastella kulujen rajoittamista, vaan kiljutaan kurkku suorana verojen nostoa. Tuollaiset poliitikot ovat vahingoksi kansalaisille!


      • Todella
        ...... kirjoitti:

        Ja kokoomus lyö viimisen naulan arkkuun... ...ja sen jälkeen tulee natsi Susanna Koski

        Erinomaisen hyvä linkki tuo Soinivaaraan viittaava linkki, se kertoo paljon.


    • kylse vaan

      Kokoomustollot kaiken takana ja demumöllit!

    • Kepulit

      http://tiedostot.taloussanomat.fi/files/panorama_Reaalitulokehitys.jpg

      No ainakin tuo aloittajan taloussanomien juttulinkissä oleva kuva täsmää Ahon 26.4.1991 - 13.4.1995 ja Lipposen 13.4.1995 - 15.4.1999 valtakausiin.

      Keskeinen tuloerojen kasvuun vaikuttanut tekijä on vuoden 1993 verouudistus, jossa ansiotulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan. Kepu.n Esko Aho hallituksineen toteutti tuon.

      • ei korjaannu ennää

        näin, tämän tietäen keskusta olisi pidettävä loppuolemassaolonsa ajan oppositiossa, sellaisen kärsimyksen aikaansaivat.


      • muista/ulos

        2000-luvun mokien takana kookomus, demarien tuella. Tule nykypäivään!


      • Kepu pettää aina

        Tuon Keskustan aikaansaannoksen seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Eli iso osa rahasta vain makaa paikoillaan eikä ole käytössä, siis koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, joten vaikkapa kotimainen kysyntä on laskenut. Tämä on jatkuvasti kadottanutt työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa riittävän kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Tämä siksi, että iso osa yrityksistä on jo siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa sekä lähempänä tuotteiden käyttömaita. Miksi kukaan ehdoin tahdoin haluaisi sitten tuotantolaitoksia ylläpitää kaukana pitkien kuljetuskusmatkojen takana paikassa, jossa ei ole omaa kysyntää & energia on kallista sekä vaikkapa kokonaisveroaste on muutenkin maailman kalleimpia?


      • Kepu pettää aina!
        Kepu pettää aina kirjoitti:

        Tuon Keskustan aikaansaannoksen seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Eli iso osa rahasta vain makaa paikoillaan eikä ole käytössä, siis koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, joten vaikkapa kotimainen kysyntä on laskenut. Tämä on jatkuvasti kadottanutt työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa riittävän kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Tämä siksi, että iso osa yrityksistä on jo siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa sekä lähempänä tuotteiden käyttömaita. Miksi kukaan ehdoin tahdoin haluaisi sitten tuotantolaitoksia ylläpitää kaukana pitkien kuljetuskusmatkojen takana paikassa, jossa ei ole omaa kysyntää & energia on kallista sekä vaikkapa kokonaisveroaste on muutenkin maailman kalleimpia?

        Ja Keskustan Vanhasen aikaansaannoshan oli tämä veronmaksajien suur-rahareiän tekeminen, siis Talvivaaran kaivos. Kepun aluepolitiikan ja Vanhasen hallituksen siis. Kiva, että joka mökin mummolle ajoivat puhdistamojen rakennusvelvoitteet samaan aikaan, kun järjestivät yhden Suomen suurimmista ympäristövahinkojen aiheuttajista. Likavesiä sieltä laskettu tänne Saimaan vesistöönkin... Eihän ne syanidit ja raskasmetallit vaarallisia ole mammojen & taatojen saunasaippuaan verrattuna?!!


      • Kepu pettää aina!
        Kepu pettää aina kirjoitti:

        Tuon Keskustan aikaansaannoksen seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Eli iso osa rahasta vain makaa paikoillaan eikä ole käytössä, siis koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, joten vaikkapa kotimainen kysyntä on laskenut. Tämä on jatkuvasti kadottanutt työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa riittävän kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Tämä siksi, että iso osa yrityksistä on jo siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa sekä lähempänä tuotteiden käyttömaita. Miksi kukaan ehdoin tahdoin haluaisi sitten tuotantolaitoksia ylläpitää kaukana pitkien kuljetuskusmatkojen takana paikassa, jossa ei ole omaa kysyntää & energia on kallista sekä vaikkapa kokonaisveroaste on muutenkin maailman kalleimpia?

        Niin, ja unohtui nämä Kepun ajamat tuulituet! Koska osalla Kepun äänestäjäkunnasta on sitä joutomaata tuolla maaseudulla, piti "ympäristöasian" varjolla Kepun silloin ajaa läpi nämä tuulivoiman rakentamis- ja syöttötariffituet. Joka vuosi pari miljardia egeä veroeuroja hukkaan siihen, että propellit maisemassa pyörii ja pääosin ulkomaiset firmat kuppaavat verorahat. Mutta saapahan muutamat Kepukannattaja-maanomistajat vuokraeuroja propellimaista jne.; alkuviikolla Ylen MOT-ohjelman mukaan noin 100 000 egeä/propelli/vuosi. Että sinänsä...


      • Kepu pettää aina!
        Kepu pettää aina kirjoitti:

        Tuon Keskustan aikaansaannoksen seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Eli iso osa rahasta vain makaa paikoillaan eikä ole käytössä, siis koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, joten vaikkapa kotimainen kysyntä on laskenut. Tämä on jatkuvasti kadottanutt työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa riittävän kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Tämä siksi, että iso osa yrityksistä on jo siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa sekä lähempänä tuotteiden käyttömaita. Miksi kukaan ehdoin tahdoin haluaisi sitten tuotantolaitoksia ylläpitää kaukana pitkien kuljetuskusmatkojen takana paikassa, jossa ei ole omaa kysyntää & energia on kallista sekä vaikkapa kokonaisveroaste on muutenkin maailman kalleimpia?

        Ja sama se on tosiaan tuossa uudessa sote-lakiasiassakin! Kummallista, että Kepun tuholaiset saaneet siinäkin tahtonsa läpi, kun hallituspuolueet opposition kanssa kyseistä ovat yhdessä sorvanneet. Heti syntyi pelottavaa jälkeä!

        Kepuhan tässä joku aika sanoi, että sai oman sote-mallinsa läpi hallituksessa! Siis vaikka on oppositiopuolue. Se oli juuri tämä malli. Siis, joka suosii erityisesti pikkukuntia, joissa ikääntynyt vanhusväestö ja laittaa suuremmat kunnat eli käytännössä kaupungit veronmaksajineen maksajiksi. Siihen liittyen kannattaa muutenkin katsoa jo Kekkosen ajalta saakka vallinnut tilanne, missä tilanne maassamme niin, että noin sata lähinnä syrjäkuntaa elää käytännössä puhtaasti muiden elätteinä, linkkinä Ylen uutinen tältä viikolta http://yle.fi/uutiset/sata_kuntaa_elaa_suomessa_muiden_rahoilla__katso_oman_kuntasi_tilanne/7655863 Muutenkin malli näyttää vain heikentävän terveydenhuoltoa ja lisäävän kustannuksia tehottomuuden takia.

        Mutta Kepu on pettänyt aikaisemminkin, siksi ihmettelenkin vaikka eilisissä Ylen uutisissa ollutta heidän korkeaa kannatustaan...

        Aikanaan Keskustan Esko Aho hallituksineen räjäytti Suomessa tuloerot kasvuun eriyttämällä tulo- ja pääomaverotuksen, koska se sattui suosimaan maanviljelijöitä sekä yksityisiä metsänomistajia. Eli käytännössä aloitti hyvinvointi-Suomen alasajon sillä, että tasainen tulonjako päättyi. Tämä johtui kai siitä, että osa heidän edustajistaan halusi palauttaa maamme takaisin torppariyhteiskuntaan. Ja siellähän sitä kohta ollaankin.

        Toinen oli tämä Keskustan Vanhasen ja heidän ympäristöministerinsä Paula Lehtomäen jätevesiasetus, jolla pakotettiin kaikki haja-asutusalueiden kiinteistöt rakentamaan pienpuhdistamot mutta saatiin maatiloille vapaus pitää jättipäästönsä. Samaa sarjaa myös Keskustan aluepolitiikkana Talvivaara, joka on tullut veronmaksajille kalliiksi ja Keskustan jätejuttuun nähden kyseenalainen, kun kaivos raskasmetallivedet saa vesistöihin laskea mutta mökin mummot joutuu saunavesilleen puhdistamot rakentamaan...

        Eikä tuo Keskustan Vanhasen hallituksen tuulimyllyjuttukaan mikään halpa ole, joka ainoa tuulivoimalan pyörähdys tietää useamman veroeuron kilahtamista ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden kassaan. Mutta saahan muutama Keskustan kannattaja-maaomistaja sentään noin satatuhatta euroa vuokratuloa per propellin sijoituspaikka sitten näiltä tuulimylly-yhtiöiltä; näiden "maaseututukieurojen energia-asiassa" hinnaksi vaan veronmaksajille muodostuu vuosittain miljardeja.

        Katsotaan mitä vielä tulee lisää, jos Keskusta tulevaan hallitukseen pääministeripuolueeksi? Pelottaa jo tässä vaiheessa! Mutta kovasti ilmeisesti ko. galluptuloksella heistä yritetään buffata vaalivoittajaa, koska liikkuvat äänestäjät haluavat usein kuulua "voittajasakkiin", joten helpolla äänestetään sitä, jota gallupit ennen vaaleja veikanneet voittajaksi. Tässä tapauksessa Kepua.


      • Viherhaitta
        muista/ulos kirjoitti:

        2000-luvun mokien takana kookomus, demarien tuella. Tule nykypäivään!

        Kyllä se pahin puolueista on kuitenkin Vihreät.

        Ongelma on Suomen verotus ja se, että poliitikot ym. hukkaavat ne rahat Vihreät etunenässä kaikenmaailman tuulimyllytukiin! Kaikki muut verot ja veroluonteiset maksut pitäisi ensinnäkin poistaa, niin energiaverot, autoverot, arvonlisäverot ja vastaavat ja jättää vaan progressiopohjainen tulo- ja pääomavero. Ne muut ovat tasaveroja luonteeltaan ja rankaisevat siis kaikkein kipeimmin pieni- sekä keskituloisia ja suosivat suurituloisia. Toisin toimisi siis, jos Suomessa verotus perustuisi melko puhtaasti vain progressiolla toteutettuun tulo- ja pääomatuloverotukseen; kaikki muut pois.

        Mutta nimenomaisesti Vihreät ovat vaatineet näitä tasaveroja, joita on vaikka energian verot; ne lisäävät asumiskustannuksia mm. eläkeläisillä ja pienituloisilla yhtiövastikkeiden, lämmityksen, vuokrien ym. nousuna, mutta eivät suuremmin vaikuta suurituloisten tilanteeseen. Tämä vaan siksi, että kymmenen euroa ei ole 5000 €/kk ansaitsevalle kovin merkittävä, mutta 800 €/kk ansaitsevalle se on huomattavasti merkittävämpi summa. Vihreät ovat Suomessa (ja vaikka Saksassakin) luettava nykymaailman äärioikeistolaisimmaksi puolueeksi kai?

        Mutta Vihreiden verotuksen kannatus sopii kai kuvaan sen takia, että valtaosa kannattajakunnasta tilastojen mukaan työskentelee ammateissa, jotka rahoitetaan verovaroin tai on ihmisiä, jotka elävät veroilla kerätyillä etuuksilla (ikuisuusopiskelijat ym.).

        Suomen korkean kokonaisveroasteen syy on juuri se, että valtaosasta asioista maksetaan monenkertaiset verot. Se karkottaa niin yrityksiä kuin ihmisiäkin; järjestelmä ylipäätänsä on jo sekava. Ja kun normi-ihminen ei saa kokonaisverotuksesta tolkkua, niin se on helppo pitää luvattoman korkeana! Ilmeisesti ei ole kaikilla poliitikoillakaan tolkkua kokonaisuudesta. Oleellinen on, että iso osa rahasta vielä hukkuu turhuuksiin ja on tehoton järjestelmä, ei saada siis vastinetta korkeille veroille. Ihmisillä silloin kurja elämä, käytettävissä on huomattavasti vähemmän rahaa kuin toisaalla olisi, mutta silti julkinen puoli toteuttaa heikommat palvelut kuin kevyemmän verotuksen maissa.

        Vihreät ovat siis yhteiskunnan syöpä ajaessaan näitä tasaverotyyppisiä veroja ja haittamaksuja. Se aiheuttaa pieni- ja keskituloisille kurjuutta sekä hävittää työpaikkoja Suomesta. Ne työpaikatkaan ei enää palaa takaisin, mistä sitten veroja enää otetaan? Kaikki julkisen puolen työpaikatkin kun perustuu siihen, että yrityspuolen yrityksistä ja työntekijöiltä sitä tuloa kansantalouteen.


      • Keskustaonkusta
        ei korjaannu ennää kirjoitti:

        näin, tämän tietäen keskusta olisi pidettävä loppuolemassaolonsa ajan oppositiossa, sellaisen kärsimyksen aikaansaivat.

        Puolueita ainakin Keskusta tuhosi maaseudun. Tämä on kummallista ainakin sen takia, että monet puolueet sentään toimivat edes oman kannattajakuntansa eduksi jollakin tavalla. Keskusta ei tee sitäkään, vaan nimenomaisesti vahingoittaa toiminnallaan suurta osaa kannattajistaan. Otan esimerkiksi kyläkoulujen lakkauttamiset ja maaseutuasukkaiden kohtalon Keskustan vaikutuksesta...
        Ainakin valtakunnallisesti linja on keskustalla ollut maaseudun tyhjentäminen ja vahingoittaminen. Vertaan vaikka, että keskustan Vennamo ajoi alas ns. postiautoliikenteen, joka aikaisemmin turvasi maaseudun joukkoliikenteen. Ja keskustan Lehtomäen käsialaa oli tämä haja-asutusalueiden asuntojen sekä kesämökkien jätevesipuhdistamolaki, joka teki monista maaseudun rakennuksista liki arvottomia tai vaikeita myydä. Ja Suomen suurin kyläkoulujen lakkautusaalto sattuu keskustan hallitusvastuuaikaan 1980- ja 1990-lukujen seutuun, kun keskusta pienensi valtionosuuksia ja poisti niiltä ns. "korvamerkinnän" tiettyyn tarkoitukseen, jotta omat poliitikot maaseutukunnissa saivat vapaammin päättää, mihin valtiolta tulevia pienten kuntien tukia laittavat. No ne menivät puolueen koplauksiin vaikka mihin, muttei kyläkouluihin tms. Tarvitseeko antaa lisää esimerkkejä?
        Kuntatasollakin Keskustapuolueen toiminta on jäänyt siis siltarumpupolitiikan ja erilaisten koplausten tasolle, jonka seurauksena kuntien taloudellinen tilanne nimenomaisesti heikkenee sekä joudutaan niitä kyläkoulujakin lakkauttamaan!
        Keskusta vahingoittanut toimillaan nimenomaisesti maaseutua. Ja tässä keskioluenkieltoasiassa vaikka, monenko kyläkaupan tms. ajattelette jäävän henkiin vielä, jos sieltä lähtisi oluen myyntikin pois? Eli aikomus Keskustalla lakkautaa monesta kylästä se viimeinenkin palvelu?


    • puolueään.
      • Rappeutunut kansa

        Kummallisia puolueita meillä. Demareiden Urputtajakin Kreikan kommareita sympatiseeratessaan laittoi valtion rahat sinne, ja nyt ollaan itse kriisimaaluokassa. Linkkinä kannattaa katsoa http://velkakello.fi/

        Uuden homolain myötä ajattelen olevan parempi, että rupeaisikin sammumaan tämä popula täällä. Kai se niin onkin, että luonto hoitaa niin, että yhteisö joka on epäkelpo, loppuu ajastaan??

        Kummaa sakkia. Ensin nöyristelty Ruotsin suuntaan, ja sitten Venäjän. Kun ei saatu enää olla alusmaana "Pohjolan Afrikkana", niin sitten Kekkosen aikana oli saatava nuolla Neuvostoliiton takamusta. Kun sekin lakkasi olemasta, piti päästä ruskeakieliseksi koko Euroopalle.

        Ja näkyyhän se kansalaistenkin toiminnassa. Oli täällä asiat kuinka huonosti tahansa, niin ihmiset kumartaa poliitikkoja ja virkamiehiä. Toisaalla pienestäkin lähtevät osoittamaan mieltään ja töppäyksiä tehneet poliitikot joutuvat eroamaan. Täällä sitä varmemmin Juhantalot ja vastaavat pääsevät uudelleen valituiksi eduskuntaan, mitä enemmän rikoksia ym. ovat tehneet.

        Parempi, että tulee toisaalta vähän uutta verta. Suomi on harvoja maita maailmassa, jossa on mahdollista mennä naimisiin vaikka serkun kanssa. Meillä on kyseisen homman takia paljon perinnöllisiä sairauksia, mitä toisaalla ei ole. Erityisesti menneinä aikoina, kun enemmän noudatettiin tätä "sitä herkumpaa, mitä serkumpaa" -periaatetta, niin seurauksia tuli. Vaikkapa polkupyörän yleistyminen vähän sentään geenipohjaa helpotti, kun päästiin eukon hakuun sentään naapurikylästä, ettei omasta pihapiiristä tarvinnut ottaa...


    • Lyhtynäköinen kepu

      Suomessa pienten kuntien asukkaat joutuvat valitettavasti tulevaisuudessa maksumieheksi, kun Kepu tekee kunnallispolitiikkaa, jossa politikoiden oma etu on etusijalla.

      Poliitikot ajavat aina vain omia etujaan, vaikka heidät nimellisesti on valittu vaikka koko kunnan asukkaiden tai esim. eduskunnassa koko kansan edun ajajiksi. Mutta paljon muuta ei näekään, kuin "hyvä veli" -järjestelmää taikka "sulle - mulle" -seuraleikkiä.

      Monissa pikkukunnissa Kepua erityisesti hirvittää se, että oma valtuustopaikka olisi vaarassa. Suomessa tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöitä on alle 3% työvoimasta ja ko. puolueen ajaessa vain kyseisen ryhmän etua syntyy kansantaloudellisesti ja kunnallistaloudellisesti kamalaa jälkeä.

      Otan esimerkkinä valtakunnan politiikasta sen, että jo Keskustan Esko Aho aikanaan hallituksineen liitätti Suomen EU:n jäseneksi, jotta maanviljelijöille saatiin korkeampia tukiaisia; samalla meni kuitenkin kansallinen päätäntäoikeus ja kasvoi veronmaksajien rasite; koska tulonsiirtohan se vaan oli lisämaataloustukiaisina ja niin, että osa vielä meni EU-kassaan. Sama sitten tässä jätevesiasiassa, että haja-asutusalueiden ihmiset joutuvat puhdistamotasoiset saunavesilleen rakentamaan, jotta maatilat saivat pitää jättipäästöissään vapauden: iso osa haja-asutusalueiden kiinteistöistä tehtiin liki arvottomiksi. Eikä vaikka tämä tuulivoimatuki Keskustan aluepolitiikkana kovin onnistunut ole; tietysti muutama Keskustalainen suurmaanomistaja saa vuokratuloa 100.000 € per mylly, mutta koko Suomen veronmaksajat maksavat niillä tuotetusta tuetusta sähköstä pari miljardia tukea, joka menee pääasiassa ulkomaisille sijoittajayrityksille. Eikä vaikka tuo Talvivaarakaan oikein hyvää kerro Keskustan aluepolitiikasta, veronmaksajien rahaa palanut aika paljon ja jopa tänne Saimaan vesistöön saakka raskasmetalleilla saastutettuja likavesiä puhdistamattomina ympäristöä pilaamaan... Ristiriitaista, kun saman puolueen Paula Lehtomäki sai tämän joka mökille jätevesipuhdistamo -asian aikaan.

      Kuntatason mittakaavassa sitten sama asia. Oman poliittisen aseman turvaamiseksi Keskustan poliitikot pistävät välit poikki kaikkiin muihin samassa kunnassa ja naapurustossakin, ettei vaan vahingossa paljastuisi se tosiasia, että yhteistyön tai yhdistymisen kautta saattaisi elämä olla turvattua kotikunnassa tai se olisi halvempaa pienemmän verorasitteen kautta.

      Keskustavetoisissa kunnissa väestö vanhenee kovaa kyytiä ja väestö pienenee. Omia työpaikkoja ei pahemmin ole, valtaosa muutamaa maanviljelijää, metsuria ja taksikuskia poislukien työskentelee naapurikunnissa tai sitten kunnan itsensä keräämin verorahoin (muiden elätettävinä) kunnan omissa töissä vanhainkodissa, terveyskeskuksessa tai koulussa opettajana jne. Tulevaisuus näyttää heikolta, kun valtio tulevina vuosina suunnitellusti leikkaa entisestään valtionosuuksia. Mitä sitten tehdään, kun muista kunnista ei enää pumpata rahaa Keskustan leikkeihin? Kannattaisi poliitikkojenkin katsoa asiaa vähän yhtä vaalikautta pidemmälle, on nimittäin kuntalaisille aika vahingollista oman vallanhimon turvaamiseksi tuhota talous ja ajaa tilanne siihen, että jossain pisteessä sitten pakkoliitetään ilman neuvotteluja ja vaikka valtio sanelee ehdot taikka kuntalaiset väliajan tällaiseen tapahtumaan kärsivät heikoista palveluista ja korkeista veroista.

    • 13+13=epäonni

      Juhantalot ja Väyryset ym. hääräämään, niin saadaan sellainen soppa ettei mitään rajaa.

      • sekametelioksennus

        Sitten johtamassa vielä ääriuskonnollinen Sipilä, oliko se rauhansanalainen vai mikä?


    • kusipäät

      ootahan vaan, kesKUSTA on kannatusjohdossa. jos ne pääsevät pääministeripuolueeksi, ei taas olekaan muuta kun koplausta ja verorahojen pumppausta tiedossa.

      • kepu pettää aina

        Kuntatasolla. päätettäessä ensi vuoden kunnallisveroprosentista nimenomaan KEPU HALUSI KOKOOMUKSEN TUELLA KOROTTAA VEROPROSENTTIA. Maanviljelijät ja yrittäjät saavat vähentää elinkeinoonsa kohdistuvat menot verotuksessa. Tilitoimistot ja ohjelmat "älähtävät" heti, kun liiketuloksesta jäisi verotettava, etttä "on ilvestoinnin aika". Ainoastaan palkansaajat ja eläkeläiset joutuvat maksamaan täyden veron joka saamastaan eurosta, koska ei ole yritysmenoja vähennettävinä. kepu-vanhanenhan puolitti metsänomistajilta puunmyyntipääomaveron määräajaksi, ja määräajaksi vähensi 25 %:lla.


    • Suomettuminen

      Keskusta se on syynä Suomen ongelmiin ollut. Keskustan Kekkosen ollessa presidenttinä maamme talous kytkettiin bilateraalikaupalla niin tiiviisti Neuvostoliittoon, että kaikki oli "yhden kortin varassa" ja Neukkulan kaatuessa kaatui Suomenkin talous 1990-luvun alun lamassa...

      Itäblokin ollessa voimissaan Keskusta (demarileirin ja vassareiden avustuksella kyllä) sitoutti maatamme Neuvostoliittoon niin voimakkaasti, että jopa monissa länsimaiden kartoissakin tämä luettiin ns. itä-blokkiin. Suomettuminen oli tämä negatiivinen termi, jolla asiaa muutenkin kuvattiin.

      Taloudessa seurauksena oli vaikka se, että tuotettiin mitä naapuriin meni ja usein niin huonoa laatua, ettei tosiaan kelvannut ns. länsimaihin vaan ainoastaan sopimusperusteisesti tuonne itään. Kun Neuvostoliitto kaatui, niin eihän täältä Suomesta vaikka vanhentuneen mallin mukaisia ja huonosti tehtyjä "sarkavaatteita" ja "koppurakenkiä" kukaan oikeasti ostanut, vaan vaikkapa vaateteollisuus kaatui kokonaan; ja kyllä silloinen muukin teollisuus meni tosiasioiden tullessa. Tietysti se kaikkia harmitti, mutta poliitikkojen syytä se oli, että kaikki oli laskettu vain yhden markkinan varaan. Vähän sama kuin Venäjällä nyt, että öljy- ja kaasukortin varassa ollut talous (50% BKT:sta) romahtaa öljyn hinnan laskiessa...

      Mutta järkyttävintä on, että Keskusta ja Venäjän Putinin johtama Yhtenäinen Venäjä -puolue hahmottelivat syksyllä 2009 omaa sopimustaan, eli melkein pahempaa kuin tuo UKK:n aikainen Suomettumis-puuha; niin kovastiko se sakki edelleen haikailee ex-Neuvostoliiton aikaan? Että melkein pirulle annettaisiin heidän toimestaan koko Suomi?! Kummallista sakkia, maanpettureita! Ilta-Sanomien juttuna http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418629879402.html

      Tosiasia on se, että pitää tarkastella hiukan historiaa. "Hyvinvointi" perustui harhalle, joka muokattiin Neuvostoliiton säännellyn kaupan aikana kääntämällä kaikki taloudellinen toiminta vain siihen suuntaan vailla muita kumppaneita. Kun sitten Neuvostoliitto romahti, loppui tietty kauppakin. Samaa muistellessa on ilmeisesti tiettyjen Venäjä-rakastajien toimesta tehty nykyäänkin, että turhan paljon laskettu naapurin varaan; kun siellä tulee ongelmia, korostuu se sitten täällä Suomessa.

      • troijan heppa

        Äänestä kepua - saat Troijan hevosen!

        Tässä on keskustan kohuttu Putin-sopimus - lue sanasta sanaan

        "Marraskuulle 2009 päivättyä sopimusta hiottiin keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan jo edellisvuodesta lähtien, ja keskustan eri puolue-elimet käsittelivät asiakirjan eri versioita useaan otteeseen."

        http://is12.snstatic.fi/img/658/1418708756983.jpg

        "Laaninen kiistää, että puolueiden keskenään sopimalla yhteistyöllä olisi vaikutusta keskustan viimeaikaisiin linjauksiin Venäjää vastaan kohdistetussa sanktiopolitiikassa."

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418708734581.html?pos=ok-trm-uutk


    • pettynyt9

      todellisuus on että -90 oli tehty lama pankkien johdolla ja sitä kautten poliittinen johto hahmot pääsi paremmin kiinni eriarvoiseen aika kautteen.eu/euro soppailuun jossa kansa on varma maksaja...
      maanpoliittinen keskustelu on kuin aivottomien keskustelua.ja vielä puhutaan toisen hki.puheen vuore aikana että eihän koulussakaan SAA PUHUA JOS TOISELLA ON PUHEEN VUORO

      • PolHistorianKertausk

        Pikahistoriana Suomen ongelmista seuraava:

        Keskustan Esko Ahon hallitus eriytti Suomessa tulo- ja pääomaverotuksen, jonka seurauksena maassamme tuloerot räjähtivät kasvuun ja hyvinvointiyhteiskunta hajoamaan. Sdp:n Lipposen I ja II hallitukset pahensivat tätä tilannetta entisestään, ja Lipposen hallitukseensa ottamien Vihreiden vaatimuksesta aloitti Suomessa tasaverojen lisäämisen (esimerkiksi arvonlisäverojen nostot) ja haittaverojen (energiaverot, autoverot ym.) kasvattamisen, jotka puolestaan aiheuttivat työpaikkojen kadon teollisuus ym. työpaikkojen kadotessa maihin, joissa ei vastaavia kustannuksia. joten hyvinvointiyhteiskunnan tuhon voi laittaa Keskustan Ahon ja Sdp:n Lipposen erityisiin saavutuksiin.

        Mutta 1990-luvun lama on puhtaasti Keskustan aikaansaannos. Keskustan UKK:n valtakaudella YYA-sopimuksen hengessä Suomi keskittyi bilateraalikauppaan Neuvostoliiton kanssa, ja teollisuustuotantomme oli sitä tasoa, että ei kelvannut minnekään toisaalle. Laatu huonoa ja tuotettiin sitä, mikä sopi CCCP:n 5-vuotisiin suunnitelmiin. Kun itäblokki kaatui 90-luvun alussa eikä täältä tuotettu huonolla valikoimalla ja heikkolaatuinen kelvannut mihinkään "länsimaihin", kun oli vienin edistäminen länteen laiminlyöty, tuli Suomeen lama. Joten kannattaa kiittää tuolloin Kekkosen ajan hallintoa siitä.

        Joten kiittääkää erityisesti Keskustaa, mutta myös Demareita nykytilanteestamme.


      • kääntötakkitehtailija
        PolHistorianKertausk kirjoitti:

        Pikahistoriana Suomen ongelmista seuraava:

        Keskustan Esko Ahon hallitus eriytti Suomessa tulo- ja pääomaverotuksen, jonka seurauksena maassamme tuloerot räjähtivät kasvuun ja hyvinvointiyhteiskunta hajoamaan. Sdp:n Lipposen I ja II hallitukset pahensivat tätä tilannetta entisestään, ja Lipposen hallitukseensa ottamien Vihreiden vaatimuksesta aloitti Suomessa tasaverojen lisäämisen (esimerkiksi arvonlisäverojen nostot) ja haittaverojen (energiaverot, autoverot ym.) kasvattamisen, jotka puolestaan aiheuttivat työpaikkojen kadon teollisuus ym. työpaikkojen kadotessa maihin, joissa ei vastaavia kustannuksia. joten hyvinvointiyhteiskunnan tuhon voi laittaa Keskustan Ahon ja Sdp:n Lipposen erityisiin saavutuksiin.

        Mutta 1990-luvun lama on puhtaasti Keskustan aikaansaannos. Keskustan UKK:n valtakaudella YYA-sopimuksen hengessä Suomi keskittyi bilateraalikauppaan Neuvostoliiton kanssa, ja teollisuustuotantomme oli sitä tasoa, että ei kelvannut minnekään toisaalle. Laatu huonoa ja tuotettiin sitä, mikä sopi CCCP:n 5-vuotisiin suunnitelmiin. Kun itäblokki kaatui 90-luvun alussa eikä täältä tuotettu huonolla valikoimalla ja heikkolaatuinen kelvannut mihinkään "länsimaihin", kun oli vienin edistäminen länteen laiminlyöty, tuli Suomeen lama. Joten kannattaa kiittää tuolloin Kekkosen ajan hallintoa siitä.

        Joten kiittääkää erityisesti Keskustaa, mutta myös Demareita nykytilanteestamme.

        Taitaa tuo lähimuistikin pätkiä aika monella. Tässä hieman virkistystä Keskusta-ansioihin: Kehittyvien Maakuntien Suomi, moottorikelkkatehdas, taulukaupat, Nuorisoasuntosäätiö, tuppeen sahatut laudat ja Ruusunen, Pallas-ministeri Lehtomäki, Vuotoksen allas, Kiviniemi kakkonen, reittäjä-Karpela, virkanimittäjä-Kääriäinen, super-Mauri ja varastohuoneen tulipalo...


    • PoliittinenMuistiNolla

      Täytyy muistaa, mitä Keskustan Aho vaikka edellisessä lamassa sai aikaan maallemme, sitä maksetaan edelleen. Ja kyseisen puolueen siltarumpupolitiikat, Pekkarisen tuulivoimatuet tai tämä haja-asutusalueiden kiiteistöjen arvon nollaus jätevesipuhdistamopakolla sen takia, että saatiin muutamalle maatille säilyttää saastutusoikeudet. Ja "onnistuneena" Keskustan aluepolitiikkana tämä Talvivaaran kaivos, joka edelleen rahareikä veronmaksajan piikissä puhumattakaan ympäristölle aiheutuneista haitoista. Ostaisitkos kalaa, joka pyydetty sieltä lähivesistöistä?

      Kun tämän yhdistää siihen, että maanviljelijöitä alle 3% työvoimasta ja Keskusta lähinnä kyseisen ryhmän etua ajaa; joutuu ainakin normi-ihminen kysymään, edustaako puolue etuani? Lisämaataloustukiaisten toivossahan Aho liitätti maamme EU:iin (no kansanäänestyksen turvin mutta silti); no 40% maataloustuista tulee kierrätettynä EU:n kautta. 60% maksetaan suoraan veroista. EU:ssa olemme kuitenkin veronmaksajina nettomaksaja, sinne menee rahaa enemmän kuin tulee. Eli noille lisäprosenteille maataloustukeen tulee veronmaksajan pussista aika paljon lisähintaa. Eikä Keskusta valtaan päästessään ainakaan maataloustukiaisia leikkaisi, mikä nyt kansantaloudellisesti olisi aika perusteltua, kun toisaalta vähennetään?

      Puhumattakaan vaikka Keskustan Väyrysestä, joka taas ilmoitti ulkoministerin paikkaa haluavansa. Ihminen, joka on sen luokan russofiili, että ilmeisesti osaksi Venäjää haluaisi Suomen? Ilmeisesti Putinin linja miellyttää?

      Keskusta on ihan syystä oppositiossa, kun nykytilanne on heidän aikaansaamansa eivätkä kyenneet korjaamaan. No ei nyky-sateenkaarihallituskaan Keskustan aikaansaamia ongelmia pystynyt eripurassaan siivoamaan, mutta ajattelevatko ihmiset ongelmien syypään siihen pystyvän sitten paremmin?

    • Homopellet

      Jos se kuitenkin olikin KOKOOMUS, joka Suomen tuhos!

      • vastuunpakoilijat

        ehkä pahin onkin persut? oppositiossa ei ainakaan pahemmin voi tilannetta korjata tai muuttaa... jos pakoilee kannatusta saadessaan vastuun oppositioon sikojen vinkukuoroon, ei se mitään muuta. silloin jopa syyllisempi kuin muut: annetaan vähän kannatusta saaneiden jatkaa tuhotyötään eikä itse koeteta edes muuttaa suuntaa? pakoillaan äänestäjien antamaa vastuuta!


      • TuhoonTuomittuMaa
        vastuunpakoilijat kirjoitti:

        ehkä pahin onkin persut? oppositiossa ei ainakaan pahemmin voi tilannetta korjata tai muuttaa... jos pakoilee kannatusta saadessaan vastuun oppositioon sikojen vinkukuoroon, ei se mitään muuta. silloin jopa syyllisempi kuin muut: annetaan vähän kannatusta saaneiden jatkaa tuhotyötään eikä itse koeteta edes muuttaa suuntaa? pakoillaan äänestäjien antamaa vastuuta!

        Kaikki suuret puolueet on syyllisiä, ja itse asiassa homma on niin huono, että jouduttaneen joka tapauksessa sanomaan hyvästit nykymalliselle Suomelle.

        Menkää lukaisemaan vaikkapa Suomen valtion tasekuplasta. Linkkinä http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/08/06/suomen-valtion-tasekupla/

        Kertoo hyvin poliitikkojemme "onnistuneista" toimista. Tämä maa on menossa konkurssiin. Valtion velasta on jätetty pois vaikkapa velkakikkailulla rakennetut valtion virastotalot ja moottoritiet ym. sekä velkaelämisen seurauksena valtionyhtiöiden taseeseen piilotetut velat, jotka on otettu. Esimerkiksi monet valtionyhtiöt myydään, kun monessa niistä on sisällä "velkapommi".

        Myös vaikka Valtion Eläkerahaston 80 miljardin euron nettovelkaa ei ole mitenkään käsitelty valtion tilinpäätöksessä.

        Maamme tilanne on todellisuudessa huonompi kuin Kreikan. 1990-luvun alun lamasta useampi hallitus (Keput, Demut, Kokkareet) ovat saaneet totaalituhon aikaan; tilanne on korjaamattomissa. Vaikka KAIKKI Suomen valtion omaisuus myytäisiin, jäisi velkaa silti n. 70 miljardia.

        Korjaustoimia ei ole tehty, vaan on eletty koko ajan ottamalla lisävelkaa. Vasta maamme otti jo lainaa pelkkiin valnhojen lainojen korkoihin... Demarit vaan haluaa säilyttää vanhan "kaverileikin" ja korottaa kansan veroja niin, että on saavutettu piste, jossa verokertymä itse asiassa alkaa laskea yritysten paetessa maasta ja ihmisten todetessa työntekoa kannattamattomaksi; Keskusta taas jyväjemmarituilla ja vastaavilla vääristää todellisuutta aiheuttamalla jättilaskua kansalaisille; Kokkareet puolestaan leikkaisi veroja laskematta samaan aikaan menoja. Eli kaikki em. toimii vastuuttomasti. Sitten "vaihtoehdolla" Persuilla ei ole edes esittää toimintaan mitään todellista vaihtoehtoa tai suunnitelmaa saati suunnitelmaa vaikka homman rahoittamisesta, jos osaakaan heidän ehdottamistaan lisärahareikävaalihuuteluista toteutettaisiin saati velan maksamisesta. Kaikki ovat ilmeisesti huonoja ja täystuho tullee, jos meno ei muutu.


    • kepuonKUSTA

      On taas alkanut vaalipropaganda näemmä kovalla höyryllä. Tänään oli ainakin Kymen Sanomissa Keskusta-aktiivin kolumni, linkki ohessa: http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/03/07/Kolumni: Ilmastonmuutos on tehtävä Suomelle/2015318732486/4

      Ilmasto on muuttunut koko maapallon historian ajan. Kannattaa perehtyä hiukan edes oman aurinkokuntamme toimintaan; auringolla on oman aktiivisuutensa syklit ja vaikkapa maapallon kallistuskulman vaihtelulla sekä kiertoradan muutoksilla on omat syklinsä. Seuraa pienten ja suurten jääkausien syklit ja välissä lämpenemiset.

      Kolumnin kirjoittaja on Keskusta-puolueaktiivi, ja kun hallitusvastuuseen pääsy kai häämöttää, on ilmeisesti puolusteltava Vihreiden keksimää ja Sdp:n Lipposen käynnistämää rahastus-Sampoa? Vaikkapa Pekkarisen junailemat tuulivoimatuet valuvat veronmaksajilta lähinnä ulkomaisille sijoitusfirmoille sekä muutamalle maanomistajalle ja bioenergiatuilla metsänomistajille lisärahaa. Samaa sarjaa oli Keskustan masinoima Itämeren pelastusoperaation muutos taajamien ulkopuolella asuvien mummojen ja pappojen kustannuksella joitakin vuosia sitten, kun haluttiin maatiloilla säilyttää päästöoikeudet; onneksi tuli uudet päättäjät ja vihelsivät pelin poikki ainakin tilapäisesti siitä järjettömyydestä.

      Vouhotus aiheuttaa kuitenkin vahinkoa ja on jo tuhoa tehnyt yhteiskunnallemme. Tasaveroluonteiset energia- ja kulutusverot/maksut karkottavat yrityksiä ja työpaikkoja; sekä samalla pienentävät ihmisten ostovoimaa rankaisten erityisesti pieni ja keskituloisia kallistuneena asumisena (lämpö sähkö) sekä kulkemiskustannuksia (autoilu); edistää toimivan joukkoliikenteen puuttuessa kallis autoilu myös maaseudun ja pienempien taajamienkin tyhjenemistä.

      Keskikokoinen kaupunki Kiinassa saastuttaa saman verran päivässä kuin koko Suomi vuodessa. Miksi pitää kurjistaa omaa maata, kun ei Kiina (1 miljardi ihmisiä), Intia (1,3 miljardia ihmistä) tai vaikka Yhdysvallat noudata samoja pelisääntöjä? Haluavatko poliitikot tuhota tarkoituksellisesti maamme ja hyvinvointiyhteiskuntamme vai mikä tässä on takana? Hyvätuloisten kaupunkilaisten ajatus ostaa puhdasta omatuntoa ja kurjistaa pienituloisten elämää entisestään, vai miksi kirjoitus on arvioitava?

      Itse totean yritykseksi jatkaa samaa rahastuskoplauspa*skaa, mitä kyseinen puolue on tehnyt ja aikaisemmin hallitusvastuussaan saanutkin jo korjaamatonta tuhoa aikaan.

      • rahasampo

        hyvä rahastuskeino, ja kivahan se tuulivoimatukia sekä haketukia, kun omat hyötyy ja muut maksaa. miksi haluaisivat rahastukeinosta luopua?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe