Palkat/hinnat vuonna 1998

nappopää7

Otetaan alkajaisiksi palkkani vertailu. Vuonna 1998 kuukausipalkkani oli 9 968 mk. Vuoden 2013 kuukausipalkkani (samasta työstä) oli 2 517 euroa. Jos ajatellaan, että verotus on suunnilleen sama, niin kertoimeksi tulee 9968/2517 = 3,96. Eli pyöristettynä noin 4.

Olkoot rahayksikkö mikä tahansa, niin numeroina tienaan noin 4 kertaa vähemmän kuin vuonna 1998. Samalla logiikalla myös tavaroiden hinnat pitäisi olla 4 kertaa pienemmät (numeroina), kuin vuonna 1998.

Mutta onko?

Ei taida olla. Otetaanpa hintaesimerkkejä.

Esim. Saunavalaisin (se puinen neliskanttinen), hinta starkissa 53 euroa. Kerrotaan se 4:llä niin saadaan 212 markkaa. Kuinka moni olisi maksanut noin suuren hinnan, peruslampusta. Otin tämän esimerkin siksi, koska löysin vuonna 1998 ostetun valaisimen kuitin, hinta oli 99 markkaa. Ja tämä malli on ollut TÄYSIN sama jo yli 20 vuoden ajan, siksi se on jopa erittäin hyvä esimerkki. Hinta olisi pitänyt olla 28 euroa, niin se olisi ollut ostovoimallisesti saman arvoinen kuin vuonna 1998. Hmmm, 25 tai 53 euroa, ihminen ei pidä eroa kovin suurena, molemmat ovat kaksinumeroisia lukuja, ja "halpoja". Kun verrataan lukua 99 ja 212, niin ero tuntuu hurjalta.

Toinen esimerkki. Braun yleiskone Prismassa, hinta 249 euroa (tarjous). Kerrotaan jälleen 4:llä, niin saadaan 996 markkaa. Meillä on vuonna 1998 ostettu Braunin yleiskone, päällisi puolin samanlainen, tuskin moottorissakaan paljon erilaista. Kuitin mukaan hinta oli 499 markkaa. Eli samalla ostovoimalla euroiksi muutettuna 124 euroa.

Ruoan hinta on varmaan pysynyt samana, siinä ei ole suurta eroa. Ruokaostokset maksoi markka-aikana 300 markkaa, ja nyt menee 70-80 euroa, eli 4:n kerroin pätee tässä asiassa.

Sanotaanko näin, että tavaroiden yms hinta on noussut. Voisi sanoa että jopa tuplaantunut, ostovoimaan nähden. Ihmiset eivät miellä vielä(kään) hintoja, ja sen takia koneisiin, laitteisiin, on helppo laittaa hintoihin ilmaa. Osin sen takia hinnat ovat kalliita. Vai onko kyse vain siitä, että vuonna 1998 tavarat olivat liian halpoja? Jotenkin vain muistelen, että vuonna 1998 en olisi ollut valmis maksamaan saunavalaisimesta ja yleiskoneesta yhtään enempää, eli hinta oli silloin.

Tuntuu kummalliselta, että ihmiset ovat nykyisin palkkaansa nähden valmiita maksamaan ns "tuplahinnan" tavaraostoksistaan. Kun mietitään siis sitä ostovoimaa. Luvut ovat pienempiä, mutta niin on sen palkankin "luku".

Sitten vielä kuriositeettina, että ikälisätkin ovat nostaneet palkkaani. Kun ottaa ikälisät pois, ja kuvittelee työkokemuksen samaksi, mikä oli vuonna 1998, niin palkka on uusilla työntekijöillä 2178 euroa kuukaudessa. Eli kerroin olisi periaatteessa tämä seikka huomioon otettuna noin 4,57. Eli hinnat pitäisi olla vieläkin pienempiä euroina, mitä esimerkeissäni kerroin.

Plus että veroprosentti on noussut tasaisesti vuosien varrella. Sekin pienentää ns nettoansiota. Jolloin kerroin on varmaan käytännössä lähempänä 5:ttä.

Mielipiteitä kiitos...

18

1395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nappopää7

      Laskin huvikseni vielä tavaraoptimoidun palkan. Eli kerroin on ainakin noihin saunavalaisimiin ja yleiskoneisiin 2. Eli henkilö jonka bruttopalkka on 2178 euroa/kk, pitäisi tienata 4356 euroa/kk, jotta ostovoima olisi tavaraan nähden sama kuin vuonna 1998. Itse tienaan tällä hetkellä 2517 euroa, joten kk-palkkani pitäisi olla 5034 euroa/kk.

      Miettikää, 5000 euron kuukausipalkka, ja vasta sitten ostovoima on sama kuin vuonna 1998 perusduunarin palkka. Kun puhutaan tavaroiden hinnoista siis.

    • Ihmettelijä44
      • Ihmettelijä44

        Nii anteeks vielä toi saunavalaisin oli halvempi ja monitoimikone jopa puolet halvempi. Haluatko että kaivan tähän vielä televisioiden hinnat niin saadaan neljä kertaa halvemmat hinnat. Saati sitten autot.

        Juuri oli tekniikan maailmassa taulukko keskimääräisistä ansioista ja autojen hinnoista. Kokoajan halventunut. Taulukko oli 80 luvun alusta saakka.


      • nappopää7

        Puhuin yleiskoneesta, joka on kalliimpi ja eri tarkoitukseen. Tuo boschin monitoimikone on lelu, lähinnä mehulinko. Keittiön laitteet tietysti näyttää maallikon silmiin samalta, varsinkaan jos ei osaa laittaa ruokaa kuin mikrouunissa.

        Saunavalaisimella tarkoitin pinta-asennettavaa mallia. Ja kärkkäinen on ehkä saanut jostain halvan erän saunavalaisimia, uppomallia. Mutta kun ei minulla ole mahdollisuutta lähteä 300 kilometrin päähän kärkkäiselle. Täällä on vain Prismoja ja Starkkeja sekä K-rautoja. Ei täältä tuota saunavalaisinta alta 50 euron saa mistään kaupasta.

        Tarkoitus oli puhua myös yleishintatasosta. On totta että joku kärkkäinen tms keskinen pistää välillä kovia tarjouksia, jonkin yksittäisen erän, kun haluaa tosissaan eroon niistä. Mutta kun ei se kerro yleishintatasoa. Yleishintataso on se hinta, kun teet yhteenvedon alueesi liikkeiden hintatasosta. Esim keskiarvo.

        Vähän sama kuin puhuttaisiin Suomalaisten keskipituudesta, että se on esim 178cm. Ja sitten SINÄ tulet sanomaan, että puhun p*skaa, koska juuri eilen näit tyypin joka oli vain 165cm pituinen.

        Tuossa vielä linkit noihin tuotteisiin:

        http://www.prisma.fi/fi/prisma/braun-k3000-yleiskone

        http://verkkokauppa.starkki.fi/fi/saunavalaisin-ensto-avh112-xv02--11


      • nappopää7
        nappopää7 kirjoitti:

        Puhuin yleiskoneesta, joka on kalliimpi ja eri tarkoitukseen. Tuo boschin monitoimikone on lelu, lähinnä mehulinko. Keittiön laitteet tietysti näyttää maallikon silmiin samalta, varsinkaan jos ei osaa laittaa ruokaa kuin mikrouunissa.

        Saunavalaisimella tarkoitin pinta-asennettavaa mallia. Ja kärkkäinen on ehkä saanut jostain halvan erän saunavalaisimia, uppomallia. Mutta kun ei minulla ole mahdollisuutta lähteä 300 kilometrin päähän kärkkäiselle. Täällä on vain Prismoja ja Starkkeja sekä K-rautoja. Ei täältä tuota saunavalaisinta alta 50 euron saa mistään kaupasta.

        Tarkoitus oli puhua myös yleishintatasosta. On totta että joku kärkkäinen tms keskinen pistää välillä kovia tarjouksia, jonkin yksittäisen erän, kun haluaa tosissaan eroon niistä. Mutta kun ei se kerro yleishintatasoa. Yleishintataso on se hinta, kun teet yhteenvedon alueesi liikkeiden hintatasosta. Esim keskiarvo.

        Vähän sama kuin puhuttaisiin Suomalaisten keskipituudesta, että se on esim 178cm. Ja sitten SINÄ tulet sanomaan, että puhun p*skaa, koska juuri eilen näit tyypin joka oli vain 165cm pituinen.

        Tuossa vielä linkit noihin tuotteisiin:

        http://www.prisma.fi/fi/prisma/braun-k3000-yleiskone

        http://verkkokauppa.starkki.fi/fi/saunavalaisin-ensto-avh112-xv02--11

        Ja lisätään vielä sen verran. Että tuolla kärkkäisen sivuilla oleva saunavalaisin oli IP34, ja hinta oli 43 euroa. Tuo 26,90 euroa taisi käsittää pelkän puuritilän. Ainakin puuritilän hinta oli kärkkäisen sivuilla juurikin tuo 26,90 euroa.

        Ja se Starkin vastaava oli IP44, eli roiskevesitiiviys on parempaa luokkaa, kuten myös hinta.

        Eli puhumme hieman eri tuotteista. Ja kuten tiedämme, kosteisiin tiloihin ei saa IP34:sta laittaa.


      • sähkö745655
        nappopää7 kirjoitti:

        Ja lisätään vielä sen verran. Että tuolla kärkkäisen sivuilla oleva saunavalaisin oli IP34, ja hinta oli 43 euroa. Tuo 26,90 euroa taisi käsittää pelkän puuritilän. Ainakin puuritilän hinta oli kärkkäisen sivuilla juurikin tuo 26,90 euroa.

        Ja se Starkin vastaava oli IP44, eli roiskevesitiiviys on parempaa luokkaa, kuten myös hinta.

        Eli puhumme hieman eri tuotteista. Ja kuten tiedämme, kosteisiin tiloihin ei saa IP34:sta laittaa.

        Puuttumatta itse aiheeseen, on pakko huomauttaa IP-luokituksesta.

        IP 34 on nimenomaan sisälle kosteisiin tiloihin soveltuva ja usein käytetty tiiviysluokka. Ensimmäinen numero kuvaa mekaanista, toinen suojausta vettä vastaan. Eli IP 34 käy aivan yhtä hyvin kosteisiin tilohin (suojaus roiskuvalta vedeltä) kuin 44.


    • Källis

      Jos mikä on noussut tässä viime vuosikymmeninä..

      -Polttoaineet Muistan( on ylhäälläkin) kun sain ajokortin 1988 ostin bensaa 97 oktaanista 2,89markkaa/litra.. Vielä euroon saiirryttäessä oli litra hinta parhaillaan alle euron. Siintä voi laskea prosentti nousua kyseessä on kuiten aine, jota käytän tuhansia litroja vuodessa (n.300l/kk).

      -Ruuan hintakin on noussut muistan 2000 ostin sika/nauta jauhelihaa aina 17,90markkaa kilo edam juusto maksoi saman verran kilo. Kurkku tomaatti maito yms..

      -Kaikki perusmaksut oli kyseessä vaikka veden perusmaksu.. Jos sanot irti vettä ei tule ei sähköä ilman autoa ei normi perheellinen pärjää, jos ei asu pääkaupungissa ja silti itse haluaisin auton..

      Tarkoitan kaikki mitä pitää käyttää päivittäin, jotain valaisia ei tarvitse ostaa tai jos ostat pärjäät esim. 10-v ..

      Vakuutusmaksut nousseet aivan pilviin. Verot kiinteistöistä esim.. noussu

      Tulot nousseet 2000-2014 n. 1500€/kk verot muut maksut samassa ajassa 30->40% Työt tosin vaihtuneet siksi ei ehkä ihan verrannollinen palkan korotukseen mutta palkasta otettavat on verrannollinen...


      http://www.talouselama.fi/uutiset/muistatko miten halpaa kaikki oli 10 vuotta sitten kananmunat 101 peruna 96 sahko 88/a2175123

      Tuo linkki kertoo paljon hintojen kehityksestä.

      Tähän vielä bensan hinnan kehitystä..

      http://www.hs.fi/kuluttaja/a1305647524328

    • sftjusrtuywrty

      Puhumattakaan asuntojen hinnoista... Olisikohan joku markkojen aikana maksanu kuppaisesta 40-vuotta vanhasta ja täysin remontoimattomasta betoniluukusta miljoonan? Tuskin...

    • inflaatio 1,5%

      Vuoden -98 palkka 9968mk, 2013 vastaava summa oli 2208€

      Eli, tienasit paremmin.

    • huhmarsal

      Tuo nimimerkki "ihmettelijä44" taisi ollakin 22-vuotias räkänokka, jolla ei mitään lähihistorian tuntemusta. Saatika tuntemusta palkoista sekä niiden kehityksestä. Täysin uusavuton PELLE!!!

    • huh huh sentään

      Siis ei juma lauta. Ette te voi näitä markka-ajan hintoja muuttaa mielessänne suoraan euroiksi ja tehdä siitä vertailua, mikä on ollut halvempaa ja mikä mahdollisesti kalliimpaa!!!

      Ei se niin mene. Teidän täytyy ottaa huomioon rahan arvon muutos jos meinaatte vertailla esim. v. 2000 hintoja nykyhintoihin. Katsokaa kerroin vaikka esim. Nordean sivuilta taulukosta, tai varmasti netistä löytyy tuohon suoraan joku laskinkin.

      • fox trout

        No tuossa aloituksessahan sitä rahan arvon muutostahan juuri yritettiinkin ottaa huomioon. Näit vain silmissäsi euron ja markan, etkä jaksanut lukea muuta tekstiä, päättelit sitten kyseessä olevan euro-markka keskustelun, lukematta tarkemmin.

        Taulukot kertovat varmasti asiaa. Mutta tässähän olikin kyse lähinnä tiettyjen tavarahintojen suhteellisesta kallistumiseseta.


    • Täysin posketonta

      Aikalailla osuvaa juttua, just yks ilta tässä mietittiin ja muisteltiin, kun aikoinaan tavallisen omakotitalon rakensi 300000mk.lla ja "ökytalon" 500000mk:lla (euroissa noin 50000-85000€). Mitähän tuollaisten talojen rakentaminen nykypäivänä maksaakaan... ainakin myyntihinnat näkyy olevaan ihan tolkuttomia, pikkusen kärjistäen summat on just tuon 300000-500000, mutta yksikkönä ei olekaan enää markka, vaan euro... ja onko tavallisen duunarin palkka nyt 10000€/kk, jos se sillon aikoinaan oli 10000mk/kk? Ei todellakaan ole.

      • niin on.....

        "... jos se sillon aikoinaan oli 10000mk/kk? Ei todellakaan ole."

        Milloin duunari tienasi 10 000mk/kk ??


      • dseppo
        niin on..... kirjoitti:

        "... jos se sillon aikoinaan oli 10000mk/kk? Ei todellakaan ole."

        Milloin duunari tienasi 10 000mk/kk ??

        No paljonko se sitten sun mielestä markka-aikana tienasi?

        Olen itse sen ikäluokan ihminen, että muistan tuon ajan palkat vielä varsin hyvin. Todellakin 10 000 markkaa oli aika perus duunarin palkka. Sanotaanko sellainen vedenjakaja.

        On hieman hassua, että nykyään 90-luvulla syntyneet kommentoivat tänne, mitä palkka oli 90-luvulla, vaikka oma kokemus perustuu tuolla vuosikymmenellä lähinnä karkkirahaan.


      • cmer
        dseppo kirjoitti:

        No paljonko se sitten sun mielestä markka-aikana tienasi?

        Olen itse sen ikäluokan ihminen, että muistan tuon ajan palkat vielä varsin hyvin. Todellakin 10 000 markkaa oli aika perus duunarin palkka. Sanotaanko sellainen vedenjakaja.

        On hieman hassua, että nykyään 90-luvulla syntyneet kommentoivat tänne, mitä palkka oli 90-luvulla, vaikka oma kokemus perustuu tuolla vuosikymmenellä lähinnä karkkirahaan.

        1996 kaikkien miespuolisten palkansaajien keskitulo oli n.140 000mk/vuosi.
        Normi duunari sai just ja just sen kymppitonnin kuukaudessa.

        140 tonnia olisi nykypalkkana n.33 tonnia vuodessa.

        Mistä sinä tiedät milloin kukakin on syntynyt ???

        Mies kun täyttää 50 vee, alkaa Uhmaikä vol.2


      • Mistä sua ottaa?
        cmer kirjoitti:

        1996 kaikkien miespuolisten palkansaajien keskitulo oli n.140 000mk/vuosi.
        Normi duunari sai just ja just sen kymppitonnin kuukaudessa.

        140 tonnia olisi nykypalkkana n.33 tonnia vuodessa.

        Mistä sinä tiedät milloin kukakin on syntynyt ???

        Mies kun täyttää 50 vee, alkaa Uhmaikä vol.2

        140000mk/vuosi jaettuna 12kk:lla = 11666mk/kk, eli NOIN 10000mk/kk! Tavallisen duunarin liksa oli siis suunnilleen kymppidona kuukausessa, jos tuota liksaa suhteutetaan tuon ajan hintoihin, niin tuo 10000€/kk nykyliksana olisi ihan järkevä liksa samassa suhteessa, kuten tuossa talonhinta-asiassa mietitään.


    • ghyj88989o98

      Ei ole. Vuonna jotain 1985 abaut maksoin videoista 4500 mk. Nyt ostin DVD soittimen (olkoon vastaava nykypäivään kun videoille ei enää käyttöä) 29 euroa. On muuten paljon halvempi eurona kun markoina. Partakone nyt 19 euroa 1980-luvulla moninkertaiseti euronihin nähden. Elektroniikka halventunut paljon takavuosiin verrattuna. Pätee aika moneen laitteeseen. Esim TV ennen 6500 mk. nyt sain 2 vuotta sitten 229 eurolla. Ei lähelläkään markkoina tuota 6500 mk. Eli paljon vähemmän pitää tehdä työtä saadakseen jotain mitä enne piti tienat 2-3 kuukautta kuten 1. videotani. Otetaanpa esim. palkkakehityksestäni...

      Aloittaessani sain 2000 mk kouraan, Välissä oli 7-8t,mk kuukausipalkkojakin ajan edetessä. Sitten lako lamavuodet joista ainakaan täällä ei enää päässyt eroon ja palkat putosi yleisellä tasolla. nyt tienaan edelleen n. 6500 mk (netto) markoiksi laskettuna mutta ikaa on kulunut tuosta n. 18-20 vuotta!!!!

      Toisin sanoen palkkakehitys jämähti paikoilleen. Viimmeiseen 5 vuoteen palkkaan on tullut lisää vain jokusia kymppejä kokonaisuudessaan pikkuhiljaa.

      Mutta pikkupalkalla pärjää sillä tavara on halppaa ainkin tietyissä asioissa. Taas kumisaappaiden hintaa ihmettelen. Niiden hinta ihmeellisen suuri ja noussut rajousti mutta onneksi on tullu korvaavaa japarempaa materiaalia - jonka hinta n. 1/4 osa kummisaappaista... Ostan tässä kun palkka tulee ja painavatkin vain tuon neljäsosan kummareista.

      Taas ruoka minusta vie nykyään paljon suurimman osan palkastakun ennen! Huomattavasti suuremman. Siinä missä ennen 6500 mk palkasta meni n. 1000 kauppaan 2 ihmiseltä nykyään helposti 500 euroa = m. 3000 mk!!! Eikä meillä mitään herkkuaterioita syödä. Tuo summa suhteutettu 2 ihmiselle. Meitä 4 ja menee n.1000 euroa kuussa. Ollaan koetettu pihistää mistä voi mutta tuota ei juurikaan pienemmäksi enää saa.

      Tuossa esimerkkejä vähän. Kaikkia en jaksa kirjoittaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1428
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      962
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      682
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe