Mitä sanoisit lapsenlapsellesi,

tädin täti

joka sanoo halveksimansa *askatöitä, joten on kaikkea työtä vieroksuva.
Valvoo yöt, nukkuu päivät, pelaa räiskintäpelejä tietsikalla, tai luuhaa kaupungilla puuhapussi mukanaan, kilpaiillen kuka kimpasta sylkee kauimmaksi.

Siis mitä haluaisit sanoa hänelle naamasta naamaan, ei vain hienoja käsitteitä maailmanrauhasta, ja saahan meidän Petri maata sohvalla, kun ei puurtaminen maistu? Pojathan on aina poikia.

116

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ♡ Nainen Ihanainen ♡

      Ostaisin lapsenlapselleni kunnon kannettavan, jolla onnistuu uusimpienkin pelien pelaaminen. Ja sitten ostaisin pelejä, hän kyllä kertoo millaisia. Lupaisin vielä lisää pelejä, kun on uusi läppärikin.
      Niin ja hyvät kuulokkeet tarvii kans, että voi öisin pelata ilman, että häiritsee nukkujia. Hyvät pitää olla kuulokkeet ja kajarit kans, että kuulee pelin upeat äänet.
      Sitten ostaisin lapsenlapselle haluamansa älypuhelimen, jossa on laadukas kamera, vaikkei sillä mitään kuvatakaan.

      P.s. 1. räiskintäpelit ovat jänniä, niihin jää koukkuun. Kokeile ihmeessä. Lapsenlapsi opastaa varmasti kivaa mummeliaan ja pääset näkemään, että osaa se pentele jotain sentään paremmin kuin sinä ☺
      P.s. 2. olen käynyt oman räiskijäpelaajani kanssa ostamassa tietsikkakaupasta kunnon pelikoneen.
      P.s. 3. hyvä hänestä vielä tulee. Usko pois. Tulihan sinustakin ☺

      • ap.

        Sain oman Pleikkarin lahjaksi jo yli 10 vuotta sitten, joten koettu on sekin puoli elämässä.
        Mixet kehoittaisi pojanpoikaasi menemään vaikka tavarataloon siivoojaksi, jotta saisi omalla rahallaan koneen ja pelit ostaa?

        Pääseehän elämän läpi pelaillenkin, onhan tuo nähty. Huoleton on hevoseton poika.

        ☻☻☻☻☻☻☻

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ap. kirjoitti:

        "Mixet kehoittaisi pojanpoikaasi menemään v..."

        Siks en kehottaisi, kun osaa tyttären tytär osaa itse mennä.
        "Voit antaa heille rakkautesi,
        mutta et ajatuksiasi,
        sillä heillä on heidän
        omat ajatuksensa.

        Voit pitää luonasi heidän
        ruumiinsa, mutta et
        heidän sielujaan, sillä
        heidän sielunsa
        asuvat huomisessa,
        jonne sinulla ei ole pääsyä,
        ei edes uniesi kautta.

        Voit pyrkiä olemaan
        heidän kaltaisensa,
        mutta älä yritä heistä tehdä
        itsesi kaltaista,
        sillä elämä ei kulje
        taaksepäin eikä
        takerru eiliseen."

        Kahlil Gibranin Sinun lapsesi-runosta
        _________________________________________________

      • ent. sivoojaparka
        ap. kirjoitti:

        Sain oman Pleikkarin lahjaksi jo yli 10 vuotta sitten, joten koettu on sekin puoli elämässä.
        Mixet kehoittaisi pojanpoikaasi menemään vaikka tavarataloon siivoojaksi, jotta saisi omalla rahallaan koneen ja pelit ostaa?

        Pääseehän elämän läpi pelaillenkin, onhan tuo nähty. Huoleton on hevoseton poika.

        ☻☻☻☻☻☻☻

        ap. appappappap!!!!!

        Ei nuoria siivoustyöhön rikkomaan itseään. Jollakin kevyellä konttorityöllä on sopiva alkaa ensin ja sitten ottaa loppukirin siivoojana, kun alkaa verenpaine kummittelemaan ja tohtori määrää liikuntaa.

      • ap.
        ent. sivoojaparka kirjoitti:

        ap. appappappap!!!!!

        Ei nuoria siivoustyöhön rikkomaan itseään. Jollakin kevyellä konttorityöllä on sopiva alkaa ensin ja sitten ottaa loppukirin siivoojana, kun alkaa verenpaine kummittelemaan ja tohtori määrää liikuntaa.

        Niinpä, eikä siivoustyö ole enää juuriharja, luutu ja vesiämpäri.

        *ammattisiivoojanjälkeläinen*

      • ent. siivoojaparka
        ap. kirjoitti:

        Niinpä, eikä siivoustyö ole enää juuriharja, luutu ja vesiämpäri.

        *ammattisiivoojanjälkeläinen*

        Ei olekaan. Silti senverran kuluttavaa työtä, että kukaan nuorena siihen alkava ei tee sitä ehjänä eläkeikään asti. Ei muuta kuin opiskelemaan sieltä sohvalta ensin. Parempi niin kuin että ensin rikkoo itsensä ja sitten jää joko sairaseläkkeelle jo ennen keski-ikää tai joutuu opiskelemaan itselleen vaivaisena kevyempää ammattia.

      • ap.
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Onko masennus ja joku elämänhalunpuute vaikkapa opiskelun este?

      • ent. siivoojaparka
        ap. kirjoitti:

        Onko masennus ja joku elämänhalunpuute vaikkapa opiskelun este?

        Nyt en ymmärtänyt miten kysymyksesi liittyy mihin. Jos on masentuneesta kysymys, niin tuskin siivoustyö asiaa parantaa. Voi käydä päinvastoin.

    • Minä en nyt lähre opastamaan sun lastenlasta mut noin niin kuin yleisesti haluaisin palata tähän lumimieheen.
      Siihen joka taikkuihin lähti ja omaisuutensa möi,kertokaa mulle millä perusteilla siit tyypistä kerrotaan sillai ihaillen.
      Sehän on täydellinen vapaamatkustaja ja loinen ,pikkasen olisin odottanut et ei sitä olis ihan oman aikansa sankarina esitelty.

      • ap.

        Ensinnäkin asia on teoreettinen, ei minulla ole ainuttakaan lastenlasta.
        Lumimiehiä en tiedä, kuin Pekka ja Pätkä ja Lumimies, joka rakastui Justiinaan?

        Kerro, hyvä mies, mikä lumimies, jotta voin itseäni sivistää.

      • ap. kirjoitti:

        En minäkään kirjottanu kellekkään henk.koht mut se lumimies on tässä.
        http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1414729657666

      • ap.
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Kiitos jutusta, pulpahtihan se juttu omistakin aivosoluista.
        Mikseipä halukas voi interreilata vaikka koko elämänsä.
        Eihän terve ruumis työtä kaipaa, ja hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

        Vaikken itse samaa mieltä olekaan, kyllä ihmisen työssäkäynti pitää elämän raiteillaan, ilman reppuakin.

        Sitä vaan koitin esiintuora et kenen piikkiin nää taivaanrannan maalarit reissaa,jatkuvasti irvitään niit ketkä kuuliaisesti kyntää sarkansa.
        Tekevät niit roskahommiakin ja maksaa veronsa ,mämä systeemin väärinkäyttäjät romuttaa todellises härässä olevien suojaverkkoa.

        En tiedä, jos sohvapotuksi kasvaa, jääneekö siihen tilaan lopuksi ikääkin?
        Josko työttömille tarkoitettujen kurssien anti tunnetaan niin olemattomiksi, ettei niistä ole käytännössä tuskin mitään apua.
        Tosin, liekö niihinkään mitään käyntipakkoa.

        Normityöntekijät elättävät työvastaisia ja miljardöörejä.

      • .mollis
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Sitä vaan koitin esiintuora et kenen piikkiin nää taivaanrannan maalarit reissaa,jatkuvasti irvitään niit ketkä kuuliaisesti kyntää sarkansa.
        Tekevät niit roskahommiakin ja maksaa veronsa ,mämä systeemin väärinkäyttäjät romuttaa todellises härässä olevien suojaverkkoa.

        Minua kyrsii kaiken lisäksi se, että hänellä on neljä lasta. Tuskinpa hän elatusmaksuja heistä maksaa vaan nekin on yhteiskunnan kontolla.
        Ei mielestäni hyvä esikuva lapsilleen.

    • Mitäpä minä asialle voisin, kyllä se on vanhempien kontolla opettaa jälkikasvu työn tekoon.
      Olen oppinut että ei kannata puuttua liikaa lasten elämään.
      Ihmetellyt ittekseni olen sitä pelaamista, alle 10-vuotiaatkin pelaavat koko ajan kun on tabletit, älypuhelimet ja I` poodit, mitä kaikkia sitten onkaan. Kakakra on äreä ja lyhytpinnainen kun koko ajan tuijottaa peliä.

      • .Siilimuori

        Siinään on se juju. Omille kakaroilles voit sanoa ja vaatia, ohjata ja opastaa mutta toisten et.

      • ap.
        .Siilimuori kirjoitti:

        Kyllä minä muutamat madon luvut lausuisin kuvitellulle pojanpojalleni.
        Pitäisin hereillä muutaman minsan päiväuniltaan.

      • .Siilimuori
        ap. kirjoitti:

        Kyllä minä muutamat madon luvut lausuisin kuvitellulle pojanpojalleni.
        Pitäisin hereillä muutaman minsan päiväuniltaan.

        Juu mut poikasi tai miniäsi saattasi nousta vastakarvaan kuitenkin.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ap. kirjoitti:

        Kyllä minä muutamat madon luvut lausuisin kuvitellulle pojanpojalleni.
        Pitäisin hereillä muutaman minsan päiväuniltaan.

        Kyllä minäkin madon luvut lausuisin kuvitellulle mummolleni, jos se lapsenlapsettomana trollaa netissä kuvitellusta lapsenlapsestaan kaikkea negatiivista.

      • ap.
        .Siilimuori kirjoitti:

        Juu mut poikasi tai miniäsi saattasi nousta vastakarvaan kuitenkin.

        Juu, olisin mitä ilmeisimmin viisas mamma.
        Oma mammani kun eli lopulta meidän elämäämme, kehui vielä asialla.
        En todellakaan lankeaisi siihen kiveen. Koville otti.

      • ap.
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Kyllä minäkin madon luvut lausuisin kuvitellulle mummolleni, jos se lapsenlapsettomana trollaa netissä kuvitellusta lapsenlapsestaan kaikkea negatiivista.

        Kuvitteletko tosiaan, että täällä ihan jokainen puhuu vain itsestään.
        Enkä koe, että joidenkin työvierovuus kaikkia koskee.
        Sen saanee perittynä.
        Lähinnä ihmettelen, miten saa aikansa kulumaan.

      • .Siilimuori
        ap. kirjoitti:

        Juu, olisin mitä ilmeisimmin viisas mamma.
        Oma mammani kun eli lopulta meidän elämäämme, kehui vielä asialla.
        En todellakaan lankeaisi siihen kiveen. Koville otti.

        Minusta jokainen saa kasvattaa lapsensa ninkuin taitaa, Vanhemmille (varsinkin jos toinen vanhemo oma lapsi) voi jutella niin ettei lapsenlapsi kuule, mut turhaa menna lapsenlapselle ohi vanhempien ojennusta antamaan. Siin voipi mennä völit.

      • ap.
        .Siilimuori kirjoitti:

        Minusta jokainen saa kasvattaa lapsensa ninkuin taitaa, Vanhemmille (varsinkin jos toinen vanhemo oma lapsi) voi jutella niin ettei lapsenlapsi kuule, mut turhaa menna lapsenlapselle ohi vanhempien ojennusta antamaan. Siin voipi mennä völit.

        Niin varmaan, ei ole kokemusta. Ja toisaalta, itsehän on kasvattanut lapsenlapsensa vanhemman.

      • .Siilimuori
        ap. kirjoitti:

        Kuvitteletko tosiaan, että täällä ihan jokainen puhuu vain itsestään.
        Enkä koe, että joidenkin työvierovuus kaikkia koskee.
        Sen saanee perittynä.
        Lähinnä ihmettelen, miten saa aikansa kulumaan.

        Aivan. ja kyllä nykyajan Suomessa näkyy vielä pärjäävän vaikka ei työtä haluaisi tehdäkkään kun ei kiinnosta tai kun ei saa riittävän isoa liksaa. Edes opiskelemaan ei lähdetä kun isopalkkaiseen työhön pitäisi päästä parin vuoden opinnoilla ja heti kyetä hankkimaan sama elintaso kuin vanhemmillaan. . Kyllä vielä kotiin elätetään muta saa nähdä kuinka kauan.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ap. kirjoitti:

        Kuvitteletko tosiaan, että täällä ihan jokainen puhuu vain itsestään.
        Enkä koe, että joidenkin työvierovuus kaikkia koskee.
        Sen saanee perittynä.
        Lähinnä ihmettelen, miten saa aikansa kulumaan.

        "Kuvitteletko tosiaan"

        En ainakaan lapsenlapsia kuvittele itselleni. On oikeasti.

        "joidenkin työvierovuus"
        Kovin yksinkertaisesti ajateltu ja ilmaistu, Ja että sen saisi perittynä - no, heh, silloinhan sulla ei ole huolta.

      • .Siilimuori
        ap. kirjoitti:

        Niin varmaan, ei ole kokemusta. Ja toisaalta, itsehän on kasvattanut lapsenlapsensa vanhemman.

        Ei minullakaan ole vieöä lapsenlapsia ja teisä onko koskaan mutta näkee lähes parikymmentä vuotta nuoremman sisareni ilmeestä mitä hän tykkää jos menen hänen lapsiaan ohjaamaan. Siitä päättelin. El talossa talon tavalla.

      • ||||<zzz
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        "Kuvitteletko tosiaan"

        En ainakaan lapsenlapsia kuvittele itselleni. On oikeasti.

        "joidenkin työvierovuus"
        Kovin yksinkertaisesti ajateltu ja ilmaistu, Ja että sen saisi perittynä - no, heh, silloinhan sulla ei ole huolta.

        Koko kysymyshän on konditionaalissa, -isi-.

        Konditionaali = ehtotapa.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ||||<zzz kirjoitti:

        Koko kysymyshän on konditionaalissa, -isi-.

        Konditionaali = ehtotapa.

        Voi hyvä isi ☺
        että oikein ehtotapa ☺

    • Pirre*

      Kysyisin itseltäni minkä virheen tein lasteni kasvatuksessa.
      Huvittavaa seurata kuinka samaa mallia esim. poikamme käyttää opettaessaan elämän realiteetteja lapsilleen, eli jos haluaa ajokortin puolet sen rahoituksesta pitää hankkia itse kesätöillä jne., mielestäni lasta ei pidä tuudittaa siihen että ilman omaa panosta saa kaiken. Onneksi olimme köyhiä :)

      • ap.

        Varmaan omankin elämäni hyvyyden on itse aiheuttanut.
        Ja ihan rehellisellä työnteolla.
        Kauan olin jo kasvanut, ennen kuin kuulin eka kaikujakaan jostain viikkorahasta.

    • L - L

      Hänelle en sanoisi mitään mutta omalle pojalleni / tyttärelleni sanoisin olevani pettynyt itseeni kasvattajana.

      • ap.

        Siis sinunkin mielestäsi työ on ihan hyvä olemassa?

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ap. kirjoitti:

        Siis sinunkin mielestäsi työ on ihan hyvä olemassa?

        Töihin, töihin, sanoi Lapatossu, muttei kaikkiin töihin. Sellaiselle alalle kannattaa mennä joka kiinnostaa, niin siellä työtäkin löytyy, kun on harrastuneisuutta on vapaa-ajallakin, niin on kehittynyt tosi taitavaksi.

        Mitä kamalaa tuossa aloituksen kuvitellussa lapsenlapsessa on?
        Ei tee rikoksia. Ei ole väkivaltainen.

        Mun räiskimispelien pelaajatyttöni testasi uusia pelejä ennenkuin ne tuli markkinoille, siinä muun pelaamisensa ohella. Hänen kaverinsa oli taitava itseoppinut ohjelmoija ja veteli huippuliksaa ja kävi pari vuotta ulkomaillakin työskentelemässä. Tämän kaverin tekemäässään pelissä kehityin paremmaksi pelaajaksi kuin oma räiskijäni.
        Oma räiskijäni osasi itse hakea ja päästä alan kouluun ja oli parhaiden joukossa hakijoista. Opiskelu on helppoa, kun on harrastuneisuutta alaan.
        Mun luokkatoverini tenava löi rahoiks myydessään pelialan firmansa.

      • L - L
        ap. kirjoitti:

        Siis sinunkin mielestäsi työ on ihan hyvä olemassa?

        Alle 2-vuotisesta voi jo aloittaa. Iltaisin omien lelujen kokoaminen säilytyspaikkoihin.
        Seuraavaksi oman huoneen siivous.
        Yhteisiin askareisiin osallistuminen ja sitten omat vastuualueet ja ajat.

        Lasten on opittava, ettei kaikki, eikä aina voi olla kivaa!

        Kotityöt on tehtävä osana perheen yhteisiä puuhia ilman mitään aineellisia houkuttimia.
        Meillä oli penskoilla teini-ikäisinä sisäsiivoukset, tiskit ( ei konetta ) ja ok:n pihatyöt vastuina.
        Tenavat kävivät keskenään kauppaa töistä.
        Poika inhosi tiskausta enemmän kuin pihatöitä ( lumityöt, ruohonleikkuu ) ja tytöllä oli päin vastoin.
        Pääasia, että tunsivat vastuunsa ja työt tulivat tehdyiksi.
        Koskaan ei tullut edes kaskustelua tehdäänkö vai ei. Asia oli itsestään selvä!

        Aikuisina ovat sanoneet avoimesti arvostavansa lapsuusajan puuhia vaikka silloin joskus potuttikin.

        Jk. Mitä vikapäitä vanhemmat olisivat yksinomaan tekemään kotitöitä joihin tenavatkin pystyvät?

    • turha vaitää toisin

      " ennen oli ennen nyt on nyt "

      VÄITÄN, jokin on menny kouluissa opetus pieleen,
      ennen sodanjälkeen kouluissa opetteiin kunianhimoisesti tekemään työtä ja kouluutautumaan yhteiskunnan hyväksi, opettettiin kunioittamaan omia vahempiaan ja opettettuiin uskontoa ja en tarkotusta, siis mikä on oikein ja mikä on väärin,
      siis KOULUISSA KAIKKEEN SUURIN SYY , miksi nyky nuoret on semmosia kuin on,

      Koulut on sitä varten että NIISSÄ OPETETAAN lapsia elämään elämää oikein ja opetetaan vastuulisuutta itseään ja yhteiskuntaa kohtaan,
      tämä puuttuu nyky kouluista kokonaan,
      OLISI niin paljon parjattavaa nyky koulujen opetussuunitelmista,
      ei jaksa nyt enemää,

      • ,--,

        Koulu opettaa tietoa, kodissa opitaan ihmisyyttä ja muita hyviä tapoja. Turha koulua mistään moittia, opettajilla ei ole enää mitään kunnioitusta tyhmeliinien parissa.

      • Nainen Ihanainen ♡♡

        Kuitenki väitän.

        Mun tuntemani nykynuoret ovat ihania, avoimia, juttelevaisia, ajattelevia, pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin...

        Koulu ja koulu.

        Meillä on koti myös antanut elämään eväitä - aikaa, lämpöä, tukea ja rahaa. Kavereilla on kans iso merkitys.

      • aloittaja.
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Kuitenki väitän.

        Mun tuntemani nykynuoret ovat ihania, avoimia, juttelevaisia, ajattelevia, pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin...

        Koulu ja koulu.

        Meillä on koti myös antanut elämään eväitä - aikaa, lämpöä, tukea ja rahaa. Kavereilla on kans iso merkitys.

        Niin minäkin tunnen, jokainen on opiskellut, ja käy ihan oikeassa työssä.
        Mutta kun kuuluu olevan ihan erilaisiakin nuoria.
        Mistä johtuu, samastako, kun jo melkein vastasyntyneitä otetaan mielenterveyshoitoon.

        Koulu on oppimista varten, tosin saisi olla käytöstapojekin.
        Koti on ihmisen selkäranka, jonka oppien perusteella syntyy lapsen oma kuva.
        Turha kehua Pisa-tutkimuksilla, kun opettajia huoritellaan.
        Raukkamaisia vanhemmat, jotka yrittävät tekosyin poistaa itseltään kasvatusvastuun.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        aloittaja. kirjoitti:

        Mun sukulaisiin on kasautunut opettajia. Aina, kun tulee koulu puheeksi, niin he kehuvat oppilaitaan. Ihania ovat kuulemma. He viihtyvät opetushommissaan. Tykkäävät touhuta nuorten kanssa ja puuhaavat kaikenlaisia erityistouhuja kouluihinsa.

      • ap.
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Mun sukulaisiin on kasautunut opettajia. Aina, kun tulee koulu puheeksi, niin he kehuvat oppilaitaan. Ihania ovat kuulemma. He viihtyvät opetushommissaan. Tykkäävät touhuta nuorten kanssa ja puuhaavat kaikenlaisia erityistouhuja kouluihinsa.

        Sepä mainiota.

      • k/k

        Ei yhteiskunta ole kasvattaja,vanhempien kuuluu hoitaa että lapsi oppii ihmis tavat.
        Jos koulussa huoritellaan ja huudellaan se kertoo ensisijaisesti vanhempien tavoista.
        Miten kuvittelet opettajan selviytyvän 30lapsen kasvatuksesta jos kotona ei selvitä kahdesta.
        Kun se koko lauma on kotona opetettu ihmistavoille niin silloin opettaja voi tehdä oman työnsä,eli ohjata sen porukan tiedon äärelle.
        Lisäksi väitän että hysteeriset vellihousu vanhemmat on pilanneet koulujen työrauhan,meidän pikkuista ei komenneta.
        Muistan omasta koulustani sodan käyneen miesopettajan,oltiin meinaan tunnilla kauniisti .
        Paapominen ja kaiken kaaoksen hyväksyminen pilaa koko yhteiskunnan työrauhan.
        Ei ilman rajoja ja sääntöjä joita kotona iskostetaan lapseen ,ei pärjätä missään.

      • .Siilimuori
        ,--, kirjoitti:

        Koulu opettaa tietoa, kodissa opitaan ihmisyyttä ja muita hyviä tapoja. Turha koulua mistään moittia, opettajilla ei ole enää mitään kunnioitusta tyhmeliinien parissa.

        Opettajilta on viety kaikki mahdollisuudet ylipäätän pitää kuria. Häiriköivät Kullannuput ovat pääosissa, opettajia uhkaillaan niin oppilaiden kuin vanhempien tahoilta.

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Mun sukulaisiin on kasautunut opettajia. Aina, kun tulee koulu puheeksi, niin he kehuvat oppilaitaan. Ihania ovat kuulemma. He viihtyvät opetushommissaan. Tykkäävät touhuta nuorten kanssa ja puuhaavat kaikenlaisia erityistouhuja kouluihinsa.

        Varmaan ala-asteen opeja, ihania ne on ylä-asteellakin he ketkä ovat mutta siellä hormoninen vaikutus alkaa jo näkyä kurittomuutena jarjattomuutenakin. Ala-asteikäisille ope on vielä auktoritteetti.

      • .Siilimuori
        .Siilimuori kirjoitti:

        Varmaan ala-asteen opeja, ihania ne on ylä-asteellakin he ketkä ovat mutta siellä hormoninen vaikutus alkaa jo näkyä kurittomuutena jarjattomuutenakin. Ala-asteikäisille ope on vielä auktoritteetti.

        .jarjattomuutena? mistähän tuokin................ järjettömyytenä? Rajojen kokeluina?

      • kouluhin vastuu -
        ,--, kirjoitti:

        Koulu opettaa tietoa, kodissa opitaan ihmisyyttä ja muita hyviä tapoja. Turha koulua mistään moittia, opettajilla ei ole enää mitään kunnioitusta tyhmeliinien parissa.

        ,--,

        sinulla on tyypillinen tyhmä käsitys lapsen kasvatuksesta,
        et huomaa,,,,, vanhemmat ovat molemmat yöelämässä, heillä on hyvin usein liian vähän aikaa paneutua lasten KAIKKIIN huoliin vaikka taatusti kaiken tekevät siinäki asiassa,
        MUTTA
        koulut on opetusta ja sivistystä varten ja HUOMAA siellä on KAIKKI lapset paikalla samssa huoneessa jossa opettajan velvollisuus on OPETTAA KAIKKI elämän ja elämässä tarvittava tieto, taito, vastuu elämästä,
        koulussa saadaan kaikki lapset , neki lapset joitten vanhemmat EI kertakaikkiaan ehdi kaikkea opettamaan lapsille,
        kenties vanhemmat EI OSAAKKAA kaikkea opettaa koska itsekkään eivät ole saaneet kasvatusta eivätkä ole opiskelleet kasvatustieteitä kuten opettajien on pitäny opiskella,
        KYLLÄ opettajien velvollisuus on opettaa kaikki koko elämän kirjo vastuulisuus kunnioitus rehellisyys käyttäytyminen yhteisössä,
        --- pienen pieni esm, omasta lapsuuden koulusta,
        opettaja kertoi kuinka paha juttu on kun särkee katulyhtyjen lappuja kuinka kaikki kärsii seurauksista,
        joten pojat lopetti lappujen kivittämisensiihen ,
        joten , ---, sinulla on hyvin tyhmä yksipuolinen ajatus lasten kasvatuksesta,
        lapsen kasvatukseen kuuluu JUURI KOULU ENITEN,
        jossaki vaiheessa kouluissa mentiin pahasti pieleen, oliskohan se aika kun korostettiin vapaakasvatusta, siinähän ei lapsille saanu sanoa yhtään mitään, lapset sai olla hunnigolla täysin tietämättömiä kaikesta ympäristöstä ja käytöstavoista,
        ehkä syy on näiltä ajoilat ehkä sinäki ,---, olet yksi vapaa kasvatuksen saaneista kun on tommonen mielipide viestissäsi,

      • ent. siivoojaparka
        .Siilimuori kirjoitti:

        Varmaan ala-asteen opeja, ihania ne on ylä-asteellakin he ketkä ovat mutta siellä hormoninen vaikutus alkaa jo näkyä kurittomuutena jarjattomuutenakin. Ala-asteikäisille ope on vielä auktoritteetti.

        Suoraan verrannollista siihen, miten opettaja itse kohtaa oppilaat. Joku kauhuluokka saattaa olla jonkun opettajan tunneilla olla oikein malliluokka. Muistaa sen omilta kouluajoiltaan, miten eräitten liian auktoritääristen opettajien tunneilla kokeiltiin, minne asti ne käyttäytymisen rajat pystytään liikuttamaan menettämättä henkeään.

        @.Siilimuori
        "Varmaan ala-asteen opeja"

        Eipäs olekaan. Yläasteen (yläkoulu on nykyinen nimi) ja lukion opettajia ovat.
        Olen itsekin ollut yläasteen opena ja ihanimpia olivat ne monien opettajien mielestä kamalimmat ☺ he olivat lapsellisempia kuin luokkatoverinsa ja heidät sai innostumaan jopa opettamastani matematiikasta niin, että ovella odottivat mua kerjäten "Ope, ope, pidä pistokkaat! Mä osaan tän!"
        Mutta en tehnyt sitä duunia kauaa, joten jaksoin villitä ja olla kiva oppilaille.

      • k/k kirjoitti:

        Ei yhteiskunta ole kasvattaja,vanhempien kuuluu hoitaa että lapsi oppii ihmis tavat.
        Jos koulussa huoritellaan ja huudellaan se kertoo ensisijaisesti vanhempien tavoista.
        Miten kuvittelet opettajan selviytyvän 30lapsen kasvatuksesta jos kotona ei selvitä kahdesta.
        Kun se koko lauma on kotona opetettu ihmistavoille niin silloin opettaja voi tehdä oman työnsä,eli ohjata sen porukan tiedon äärelle.
        Lisäksi väitän että hysteeriset vellihousu vanhemmat on pilanneet koulujen työrauhan,meidän pikkuista ei komenneta.
        Muistan omasta koulustani sodan käyneen miesopettajan,oltiin meinaan tunnilla kauniisti .
        Paapominen ja kaiken kaaoksen hyväksyminen pilaa koko yhteiskunnan työrauhan.
        Ei ilman rajoja ja sääntöjä joita kotona iskostetaan lapseen ,ei pärjätä missään.

        "feikki-k/k"

        Missähän lienee syntyi ensimmäinen äiti/isä joka opetti esi-koululaiselleen
        huorittelun ja kiroilun?
        Esi-koululaisen, joka siirsi oppineisuutensa kavereilleen.
        Itse kuulun suku-polveen, jonka isä eli viitisen vuotta mies-porukoissa.
        Ja kuten sinäkin näemmä tiedät, ne porukat eivät olleet kovinkaan puhdas-puheisia Kariluotoja, eivät varsinkaan niissä oloissa.
        Lähtee se kyllä naisillakin kielen-päältä, jos pyykit unohtui lajitella ennen
        pesu-konetta.
        Minusta vähän tuntuu siltä, että kielen tukahduttaminen lapsuudessa saa aikaan
        pakko-liikkeitä ja änkytystä.
        Sen myötä tuki-opetusta lääkityksineen.
        Valitettavasti karskit opettajamme ovat jo kuolleet.
        Onnettomuudeksi itkuiset tyttärensä jatkavat isiensä jalan-jäljillä.
        Ajatteles nyt tilannetta Hiekka-laatikolla::
        Nyt tulee hihintti turpaan! Ole hyvä...
        Ja leikki-auto peeseeseen! olen pahoillani...
        Anteeksi täti, oli ihan pakko...
        Eihän tarhan täti voi muuta kuin antaa anteeksi.
        Käytöksestä kympin myös rahana

        H.

      • .Siilimuori
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Suoraan verrannollista siihen, miten opettaja itse kohtaa oppilaat. Joku kauhuluokka saattaa olla jonkun opettajan tunneilla olla oikein malliluokka. Muistaa sen omilta kouluajoiltaan, miten eräitten liian auktoritääristen opettajien tunneilla kokeiltiin, minne asti ne käyttäytymisen rajat pystytään liikuttamaan menettämättä henkeään.

        Hei, nykyajan lapset eivät enää ole samanlaisia kuin me oltiin ennen :). Opettajilta on viety valta ja keinot pitää kuria luokassa.

      • ****
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @.Siilimuori
        "Varmaan ala-asteen opeja"

        Eipäs olekaan. Yläasteen (yläkoulu on nykyinen nimi) ja lukion opettajia ovat.
        Olen itsekin ollut yläasteen opena ja ihanimpia olivat ne monien opettajien mielestä kamalimmat ☺ he olivat lapsellisempia kuin luokkatoverinsa ja heidät sai innostumaan jopa opettamastani matematiikasta niin, että ovella odottivat mua kerjäten "Ope, ope, pidä pistokkaat! Mä osaan tän!"
        Mutta en tehnyt sitä duunia kauaa, joten jaksoin villitä ja olla kiva oppilaille.

        En niele kaikkea kirjoittamaasi purematta. Olet varmaan opettanut jossain tuppukylässä ylä-asteella jossa on viisi oppilasta :)
        Täälä nyt voi kertoilla mitä hyvänsä.

        Kuinka kauan siitä sun opena olosta on?

        Nykypäivän kouluongeminen takana ei taida olla enää kyse siitä, jaksaako ope olla kiva oppilaille vaan koulujenkin ongelmat kumpuavat syvemmistä ongelmista. Koulukusaaminen, aseiden tuonti kouluun, huumaus- ja muiden aineiden käyttäminen/jakaminen kouluissa, lintsaaminen, vastuuttomuus omasta tulevaisuudesta. Yövalvomiset verottavat jaksamista päivällä. Vanhempien uusavuttomuus kasvattaa jälkeläisiään ym ym. Opettajien uhkailut sekä vanhempien taholta ym. Siis nämä silloin kun onglemia ilmenee, onhan paljon nuoria joilla menee todella hyvin.

        Siinä sitten opena yrität pitää jotain järjestystä niiden resurssien puitteissa mitä sinulle on annettu.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        **** kirjoitti:

        Olin kaupungissa opena.
        Kahteen otteeseen, kahdessa eri koulussa.
        Sisarukseni ovat olleet koko työssäoloaikansa opettaneet ja edelleen. Ja viihtyvät.

      • .Siilimuori
        kouluhin vastuu - kirjoitti:

        ,--,

        sinulla on tyypillinen tyhmä käsitys lapsen kasvatuksesta,
        et huomaa,,,,, vanhemmat ovat molemmat yöelämässä, heillä on hyvin usein liian vähän aikaa paneutua lasten KAIKKIIN huoliin vaikka taatusti kaiken tekevät siinäki asiassa,
        MUTTA
        koulut on opetusta ja sivistystä varten ja HUOMAA siellä on KAIKKI lapset paikalla samssa huoneessa jossa opettajan velvollisuus on OPETTAA KAIKKI elämän ja elämässä tarvittava tieto, taito, vastuu elämästä,
        koulussa saadaan kaikki lapset , neki lapset joitten vanhemmat EI kertakaikkiaan ehdi kaikkea opettamaan lapsille,
        kenties vanhemmat EI OSAAKKAA kaikkea opettaa koska itsekkään eivät ole saaneet kasvatusta eivätkä ole opiskelleet kasvatustieteitä kuten opettajien on pitäny opiskella,
        KYLLÄ opettajien velvollisuus on opettaa kaikki koko elämän kirjo vastuulisuus kunnioitus rehellisyys käyttäytyminen yhteisössä,
        --- pienen pieni esm, omasta lapsuuden koulusta,
        opettaja kertoi kuinka paha juttu on kun särkee katulyhtyjen lappuja kuinka kaikki kärsii seurauksista,
        joten pojat lopetti lappujen kivittämisensiihen ,
        joten , ---, sinulla on hyvin tyhmä yksipuolinen ajatus lasten kasvatuksesta,
        lapsen kasvatukseen kuuluu JUURI KOULU ENITEN,
        jossaki vaiheessa kouluissa mentiin pahasti pieleen, oliskohan se aika kun korostettiin vapaakasvatusta, siinähän ei lapsille saanu sanoa yhtään mitään, lapset sai olla hunnigolla täysin tietämättömiä kaikesta ympäristöstä ja käytöstavoista,
        ehkä syy on näiltä ajoilat ehkä sinäki ,---, olet yksi vapaa kasvatuksen saaneista kun on tommonen mielipide viestissäsi,

        Kenen kuuluu antaa opeille ja kouluille raamit toimia?

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        Kuinka kauan siitä sun opena olosta on?

        Nykypäivän kouluongeminen takana ei taida olla enää kyse siitä, jaksaako ope olla kiva oppilaille vaan koulujenkin ongelmat kumpuavat syvemmistä ongelmista. Koulukusaaminen, aseiden tuonti kouluun, huumaus- ja muiden aineiden käyttäminen/jakaminen kouluissa, lintsaaminen, vastuuttomuus omasta tulevaisuudesta. Yövalvomiset verottavat jaksamista päivällä. Vanhempien uusavuttomuus kasvattaa jälkeläisiään ym ym. Opettajien uhkailut sekä vanhempien taholta ym. Siis nämä silloin kun onglemia ilmenee, onhan paljon nuoria joilla menee todella hyvin.

        Siinä sitten opena yrität pitää jotain järjestystä niiden resurssien puitteissa mitä sinulle on annettu.

        Pitää olla kriittinen.
        Mutta jos nauttii hekumoida nykyajan kamaluudella, entisajan paremmuudella ja omalla paremmuudellaan, niin siitä vaan.

        Paljon enemmän tapahtuu hyvää kuin pahaa.

        Vain huonot uutiset ovat uutisia.

        Milloin olet saanut lukea tai kuulla uutisissa hyviä uutisia oppilaiden käyttäytymisestä kouluissa tai mukavista oppitunneista kouluissa.
        Paljon tapahtuu ihania upeita asioita kouluissa. Opeista tykätään. Ope on ihanneihminen ja ihanneammatti. Ope saa pöydän täyteen lahjoja taas joululomalle lähdettäessä.

      • ent. siivoojaparka
        .Siilimuori kirjoitti:

        Hei, nykyajan lapset eivät enää ole samanlaisia kuin me oltiin ennen :). Opettajilta on viety valta ja keinot pitää kuria luokassa.

        Ei pidä paikkaansa.
        On opettajia, jotka antavat valtansa oppilaille turhalla niuhotamisella ja riehumisella. Armeija kapiaisiksi sopisivat paremmin. Sitten on niitä, jotka säilyttävät valtansa asettumalla oppilaitten ajatusmaailmaan ja pysymällä ajan tasalla missä mennään.

      • hunksz kirjoitti:

        "feikki-k/k"

        Missähän lienee syntyi ensimmäinen äiti/isä joka opetti esi-koululaiselleen
        huorittelun ja kiroilun?
        Esi-koululaisen, joka siirsi oppineisuutensa kavereilleen.
        Itse kuulun suku-polveen, jonka isä eli viitisen vuotta mies-porukoissa.
        Ja kuten sinäkin näemmä tiedät, ne porukat eivät olleet kovinkaan puhdas-puheisia Kariluotoja, eivät varsinkaan niissä oloissa.
        Lähtee se kyllä naisillakin kielen-päältä, jos pyykit unohtui lajitella ennen
        pesu-konetta.
        Minusta vähän tuntuu siltä, että kielen tukahduttaminen lapsuudessa saa aikaan
        pakko-liikkeitä ja änkytystä.
        Sen myötä tuki-opetusta lääkityksineen.
        Valitettavasti karskit opettajamme ovat jo kuolleet.
        Onnettomuudeksi itkuiset tyttärensä jatkavat isiensä jalan-jäljillä.
        Ajatteles nyt tilannetta Hiekka-laatikolla::
        Nyt tulee hihintti turpaan! Ole hyvä...
        Ja leikki-auto peeseeseen! olen pahoillani...
        Anteeksi täti, oli ihan pakko...
        Eihän tarhan täti voi muuta kuin antaa anteeksi.
        Käytöksestä kympin myös rahana

        H.

        Näinhän se menee nykyisin,vainajalle pikku sakko ja tekijä vapaaksi.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        Kuinka kauan siitä sun opena olosta on?

        Nykypäivän kouluongeminen takana ei taida olla enää kyse siitä, jaksaako ope olla kiva oppilaille vaan koulujenkin ongelmat kumpuavat syvemmistä ongelmista. Koulukusaaminen, aseiden tuonti kouluun, huumaus- ja muiden aineiden käyttäminen/jakaminen kouluissa, lintsaaminen, vastuuttomuus omasta tulevaisuudesta. Yövalvomiset verottavat jaksamista päivällä. Vanhempien uusavuttomuus kasvattaa jälkeläisiään ym ym. Opettajien uhkailut sekä vanhempien taholta ym. Siis nämä silloin kun onglemia ilmenee, onhan paljon nuoria joilla menee todella hyvin.

        Siinä sitten opena yrität pitää jotain järjestystä niiden resurssien puitteissa mitä sinulle on annettu.

        @.Siilimuori
        "Siinä sitten opena yrität pitää jotain järjestystä niiden resurssien puitteissa mitä sinulle on annettu."

        Kouluissa on nykyään opo. terkkari yms. henkilökuntaa ja voidaan oppilas ja perheensä ohjata eteenpäin hakemaan apua ongelmiinsa.
        Ei opettaja ole yksin.

        Minulla on suurperhe ja olen saanut seurata kouluelämää vuosikymmeniä läheltä/sisältä keskisuuressa kaupungissa. Esikoiseni on 40v ja kuopus 21v ja hän vasta tänä syksynä muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
        Moni, niin moni asia on paljon paremmin kuin oli mun kouluaikanani.

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Pitää olla kriittinen.
        Mutta jos nauttii hekumoida nykyajan kamaluudella, entisajan paremmuudella ja omalla paremmuudellaan, niin siitä vaan.

        Paljon enemmän tapahtuu hyvää kuin pahaa.

        Vain huonot uutiset ovat uutisia.

        Milloin olet saanut lukea tai kuulla uutisissa hyviä uutisia oppilaiden käyttäytymisestä kouluissa tai mukavista oppitunneista kouluissa.
        Paljon tapahtuu ihania upeita asioita kouluissa. Opeista tykätään. Ope on ihanneihminen ja ihanneammatti. Ope saa pöydän täyteen lahjoja taas joululomalle lähdettäessä.

        Ei minusta realiteettien toteaminen (siis positiiviset ja ei niin positiiviset asiat) ole hekumontia nykyajan kamaluudella. Pään pensaaseen laittaminen ja ihanuuuden korostaminen sen sijaan on. Pitää pystytä tunnustamaan molemmat näkökannat.
        Kai kaikilla on omakohtaista kokemusta jos ei opettajana olosta niin koulumaailmasta joko oppilaan näkökulmasta, tai vanhemman.

        Joten emä ole seittemänpäiväälehden varassa :). Tai iltaäivälehtien.

        Olet nähtävästi ollut yksi niitä harvinaisia opettajia, joista oppilaat olisivat voineet sanoa; me toivotaan, ettet ikinä koskaan muuttuisi sellaiseksi "normaaliksi" opettajaksi.

      • .Siilimuori
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa.
        On opettajia, jotka antavat valtansa oppilaille turhalla niuhotamisella ja riehumisella. Armeija kapiaisiksi sopisivat paremmin. Sitten on niitä, jotka säilyttävät valtansa asettumalla oppilaitten ajatusmaailmaan ja pysymällä ajan tasalla missä mennään.

        "pysymällä ajan tasalla missä mennään."

        yllä nykypäivän ope ei enää kykene riehumaan kuin opet meidän aikoina. Siitä pitävät oikeuksistaan tietoiset oppilaat ja vanhempana huolen. On taidettu paremminkin mennä toiseen äärilaitaan.

        Opet voivat tiedostaa missä mennään, mutta keinot taämän menon ohjailemiseksi on otettu pois.

      • .Siilimuori
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Olet nähtävästi ollut yksi niitä harvinaisia opettajia, joista oppilaat olisivat voineet sanoa; me toivotaan, ettet ikinä koskaan muuttuisi sellaiseksi "normaaliksi" opettajaksi.

        Hih!

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        Ei minusta realiteettien toteaminen (siis positiiviset ja ei niin positiiviset asiat) ole hekumontia nykyajan kamaluudella. Pään pensaaseen laittaminen ja ihanuuuden korostaminen sen sijaan on. Pitää pystytä tunnustamaan molemmat näkökannat.
        Kai kaikilla on omakohtaista kokemusta jos ei opettajana olosta niin koulumaailmasta joko oppilaan näkökulmasta, tai vanhemman.

        Joten emä ole seittemänpäiväälehden varassa :). Tai iltaäivälehtien.

        @.Siilimuori
        "Nykypäivän kouluongeminen takana ei taida olla enää kyse siitä, jaksaako ope olla kiva oppilaille vaan koulujenkin ongelmat kumpuavat syvemmistä ongelmista."

        Olenko väittänyt tuollaista?
        Huoh :O

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @.Siilimuori
        "Siinä sitten opena yrität pitää jotain järjestystä niiden resurssien puitteissa mitä sinulle on annettu."

        Kouluissa on nykyään opo. terkkari yms. henkilökuntaa ja voidaan oppilas ja perheensä ohjata eteenpäin hakemaan apua ongelmiinsa.
        Ei opettaja ole yksin.

        Minulla on suurperhe ja olen saanut seurata kouluelämää vuosikymmeniä läheltä/sisältä keskisuuressa kaupungissa. Esikoiseni on 40v ja kuopus 21v ja hän vasta tänä syksynä muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
        Moni, niin moni asia on paljon paremmin kuin oli mun kouluaikanani.

        "Nainen Ihanainen ♡♡"

        Olen tietoinen mitä kouluissa nykysin on ja sillä täällä äänessä olenkin :).

        Ainakin suurimmissa kouluissa ja suurimmissa kaupungeissa kouluterkkareiden ja opojen ja kuraattoreiden antaman työpanos on riittämätön, koska heitä on monissa paikoin liian vähän ja avuntarvitsijoita on paljon. Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu.

        Opot terkkarit ja kuraattorit joutuvat entistä useamminn tekemään moniammatillista yhteistyötä lääkäreiden, mielenterveyspalveluiden ja sosiaalitoimen kanssa. Lisäksi mukana kuvioissa on syrjäytymistä ennaltaehkäisevä työ, joten työtä riittää muuaallakin kuin koulun seinien sisäpuolella.Oman mausteensa koulutyöhän tuo se, kun kaikki pyritään sulauttamaan samaan kouluun, apukouluja ei ole enää niin kuin meidän nuoruudessamme oli.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Olet nähtävästi ollut yksi niitä harvinaisia opettajia, joista oppilaat olisivat voineet sanoa; me toivotaan, ettet ikinä koskaan muuttuisi sellaiseksi "normaaliksi" opettajaksi.

        @ent. siivoojaparka

        Opettajan ja oppilaiden suhteet ovat ihmissuhteita.
        Opettaja tekee työtään koko persoonallaan. Ei vain ammenna kauhalla tietoja oppilaan päähän.

      • .Siilimuori
        .Siilimuori kirjoitti:

        "Nainen Ihanainen ♡♡"

        Olen tietoinen mitä kouluissa nykysin on ja sillä täällä äänessä olenkin :).

        Ainakin suurimmissa kouluissa ja suurimmissa kaupungeissa kouluterkkareiden ja opojen ja kuraattoreiden antaman työpanos on riittämätön, koska heitä on monissa paikoin liian vähän ja avuntarvitsijoita on paljon. Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu.

        Opot terkkarit ja kuraattorit joutuvat entistä useamminn tekemään moniammatillista yhteistyötä lääkäreiden, mielenterveyspalveluiden ja sosiaalitoimen kanssa. Lisäksi mukana kuvioissa on syrjäytymistä ennaltaehkäisevä työ, joten työtä riittää muuaallakin kuin koulun seinien sisäpuolella.Oman mausteensa koulutyöhän tuo se, kun kaikki pyritään sulauttamaan samaan kouluun, apukouluja ei ole enää niin kuin meidän nuoruudessamme oli.

        Siis: se että itse ei joudu näiden asioiden kanssa tekemiseen ei saa sulkea pois siltä että hyvin moni joutu ja kenellekkään ei ole pahitteelsi tietää millaisten asioiden kanssa koulumaailmassa kamppailaan ja minkälaisella työpanoksella.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        "Nainen Ihanainen ♡♡"

        Olen tietoinen mitä kouluissa nykysin on ja sillä täällä äänessä olenkin :).

        Ainakin suurimmissa kouluissa ja suurimmissa kaupungeissa kouluterkkareiden ja opojen ja kuraattoreiden antaman työpanos on riittämätön, koska heitä on monissa paikoin liian vähän ja avuntarvitsijoita on paljon. Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu.

        Opot terkkarit ja kuraattorit joutuvat entistä useamminn tekemään moniammatillista yhteistyötä lääkäreiden, mielenterveyspalveluiden ja sosiaalitoimen kanssa. Lisäksi mukana kuvioissa on syrjäytymistä ennaltaehkäisevä työ, joten työtä riittää muuaallakin kuin koulun seinien sisäpuolella.Oman mausteensa koulutyöhän tuo se, kun kaikki pyritään sulauttamaan samaan kouluun, apukouluja ei ole enää niin kuin meidän nuoruudessamme oli.

        @.Siilimuori
        "Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu."

        Nyt olemme tästä liikuttavan yksimielisiä ☺

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @.Siilimuori
        "Nykypäivän kouluongeminen takana ei taida olla enää kyse siitä, jaksaako ope olla kiva oppilaille vaan koulujenkin ongelmat kumpuavat syvemmistä ongelmista."

        Olenko väittänyt tuollaista?
        Huoh :O

        Et suoraan mutta kirjoituksestasi huokui sellainen sinäsnäs ihan hyväntahtoinen usko siihen et kun ope on kiva oppilaiden mielstä, kaikki hoituu :).

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        Olin kaupungissa opena.
        Kahteen otteeseen, kahdessa eri koulussa.
        Sisarukseni ovat olleet koko työssäoloaikansa opettaneet ja edelleen. Ja viihtyvät.

        Olimääki kerran, viikon :).

      • Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @.Siilimuori
        "Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu."

        Nyt olemme tästä liikuttavan yksimielisiä ☺

        "Naihainen"

        Yksin-puhelu kahdella nimmarilla?

        H.

      • ent. siivoojaparka
        .Siilimuori kirjoitti:

        "pysymällä ajan tasalla missä mennään."

        yllä nykypäivän ope ei enää kykene riehumaan kuin opet meidän aikoina. Siitä pitävät oikeuksistaan tietoiset oppilaat ja vanhempana huolen. On taidettu paremminkin mennä toiseen äärilaitaan.

        Opet voivat tiedostaa missä mennään, mutta keinot taämän menon ohjailemiseksi on otettu pois.

        Ei pidä paikkaansa. Keinot on monet, jos opettaja osaa niitä oikeita keinoja käyttää. Ihan ensimmäisenä opettajan on lähdettävä siitä, että jokainen oppilas on oma erikoinen yksilönsä, (joissa kaikissa on se hyvä, kunhan sen löytää) eikä luokka ole 30 märäntynyttä kaalinpäätä.

      • ent. siivoojaparka
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @ent. siivoojaparka

        Opettajan ja oppilaiden suhteet ovat ihmissuhteita.
        Opettaja tekee työtään koko persoonallaan. Ei vain ammenna kauhalla tietoja oppilaan päähän.

        Just.

      • ent. siivoojaparka
        hunksz kirjoitti:

        "Naihainen"

        Yksin-puhelu kahdella nimmarilla?

        H.

        Siltä minustakin jo alkoi haiskahtamaan, mutta minun mielestäni "nainen ihanainen " on juuri sitä opettajamateriaalia, jota pitäisi olla enemmän.

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        Et suoraan mutta kirjoituksestasi huokui sellainen sinäsnäs ihan hyväntahtoinen usko siihen et kun ope on kiva oppilaiden mielstä, kaikki hoituu :).

        @Siilimuori
        "kirjoituksestasi huokui" "kun ope on kiva oppilaiden mielstä, kaikki hoituu :)."

        Keksit itse huokunan.
        Kerroin sen, ett"en tehnyt sitä duunia kauaa, joten jaksoin"
        Se, että itse olin kouluaikana onnettoman ujo enkä viihtynyt, vaikka kauan viivyinkin, auttoi varmasti ymmärtämään joitain oppilaita ja kuuntelemaan ja huomaamaan heidän ongelmansa.
        Yksi 8. luokan poika sanoi "Opettaja, sä oot ihana", kun päästin hänet etupulpettiin istumaan tunnillani ja annoin oikeuden mukaisen numeron todistukseensa. Muut opettajat eivät olleet huomioineet, vaikka pojan näössä oli vikaa ja hänelle oli vaikea seurata opetusta takapulpetista.
        Väliaikaisena opena oleminen ei ole helppo duuni - oli oppilaita, jotka olisivat halunneet entisen opettajansa pysyvän, sanoivatkin sen ja siitä syystä inhosivat minua.

      • .Siilimuori
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Keinot on monet, jos opettaja osaa niitä oikeita keinoja käyttää. Ihan ensimmäisenä opettajan on lähdettävä siitä, että jokainen oppilas on oma erikoinen yksilönsä, (joissa kaikissa on se hyvä, kunhan sen löytää) eikä luokka ole 30 märäntynyttä kaalinpäätä.

        Juu ja tuohonhan yskittäisellä opelaon aikaa, ruhtinaallisesti :)). Tervemenoa tutustumaan oikeaan koulmaailmaan eikä mielikuviin siitä mitä itellä joksus on ollu :).

      • ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Siltä minustakin jo alkoi haiskahtamaan, mutta minun mielestäni "nainen ihanainen " on juuri sitä opettajamateriaalia, jota pitäisi olla enemmän.

        "ent. siivoojaparka"

        Oma vikasi :)
        Miksi vaikutat joskus hömpältä naiselta.
        Yrittäisit edes...

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "ent. siivoojaparka"

        Oma vikasi :)
        Miksi vaikutat joskus hömpältä naiselta.
        Yrittäisit edes...

        H.

        ...yhtä hömpältä....

        H.

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @Siilimuori
        "kirjoituksestasi huokui" "kun ope on kiva oppilaiden mielstä, kaikki hoituu :)."

        Keksit itse huokunan.
        Kerroin sen, ett"en tehnyt sitä duunia kauaa, joten jaksoin"
        Se, että itse olin kouluaikana onnettoman ujo enkä viihtynyt, vaikka kauan viivyinkin, auttoi varmasti ymmärtämään joitain oppilaita ja kuuntelemaan ja huomaamaan heidän ongelmansa.
        Yksi 8. luokan poika sanoi "Opettaja, sä oot ihana", kun päästin hänet etupulpettiin istumaan tunnillani ja annoin oikeuden mukaisen numeron todistukseensa. Muut opettajat eivät olleet huomioineet, vaikka pojan näössä oli vikaa ja hänelle oli vaikea seurata opetusta takapulpetista.
        Väliaikaisena opena oleminen ei ole helppo duuni - oli oppilaita, jotka olisivat halunneet entisen opettajansa pysyvän, sanoivatkin sen ja siitä syystä inhosivat minua.

        No miun kirjoitelmat on mutua :).

      • ent. siivoojaparka
        hunksz kirjoitti:

        "ent. siivoojaparka"

        Oma vikasi :)
        Miksi vaikutat joskus hömpältä naiselta.
        Yrittäisit edes...

        H.

        Liian myöhäistä enää yrittää muuttua muuksi. Näin on niin hyvä.

      • .Siilimuori
        Nainen Ihanainen ♡♡ kirjoitti:

        @.Siilimuori
        "Nykysin oppilaat osaavat hakeutua esim koulukuraattoreille entistä helpommin, mikä sinänsä on hyvä. Ongelma taitaakin olla heissä, jotka eivät hakeudu."

        Nyt olemme tästä liikuttavan yksimielisiä ☺

        Juu mutta gamaluuksiin mennäkseni tämä joukko on kasvamassa kooltta ja mitä se taas tuo tullessaan.................................:).

      • Nainen Ihanainen ♡♡
        .Siilimuori kirjoitti:

        No miun kirjoitelmat on mutua :).

        @Siilimuori
        "miun kirjoitelmat on mutua :)."

        Kuten meidän kaikkien ☺
        Hyvä, kun on erilaisia mutuja.

      • pikkumaista.
        .Siilimuori kirjoitti:

        .jarjattomuutena? mistähän tuokin................ järjettömyytenä? Rajojen kokeluina?

        Kannattaneeko aikuisten kettuilla toisilleen oikeinkirjoitusvirheistä?
        Kaikille niitä tulee,

      • ent. siivoojaparka
        .Siilimuori kirjoitti:

        Juu ja tuohonhan yskittäisellä opelaon aikaa, ruhtinaallisesti :)). Tervemenoa tutustumaan oikeaan koulmaailmaan eikä mielikuviin siitä mitä itellä joksus on ollu :).

        Olen tutustunut aika läheltä erääseen nykyiseen tukholmalaiseen koulumaailmaan ja tutustuminen jatkuu joka näkemällä, mikä tosin on liian harvoin koska hän työnsä ohella opiskelee japaninkieltä 20 tuntia viikossa.

      • k/k kirjoitti:

        Ei yhteiskunta ole kasvattaja,vanhempien kuuluu hoitaa että lapsi oppii ihmis tavat.
        Jos koulussa huoritellaan ja huudellaan se kertoo ensisijaisesti vanhempien tavoista.
        Miten kuvittelet opettajan selviytyvän 30lapsen kasvatuksesta jos kotona ei selvitä kahdesta.
        Kun se koko lauma on kotona opetettu ihmistavoille niin silloin opettaja voi tehdä oman työnsä,eli ohjata sen porukan tiedon äärelle.
        Lisäksi väitän että hysteeriset vellihousu vanhemmat on pilanneet koulujen työrauhan,meidän pikkuista ei komenneta.
        Muistan omasta koulustani sodan käyneen miesopettajan,oltiin meinaan tunnilla kauniisti .
        Paapominen ja kaiken kaaoksen hyväksyminen pilaa koko yhteiskunnan työrauhan.
        Ei ilman rajoja ja sääntöjä joita kotona iskostetaan lapseen ,ei pärjätä missään.

        Voi voi,sen kerran ku joku vaivautuu vastaamaan niin heti kumitetaan, ei ollut mun idea.

      • nakrattaa ;)
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Voi voi,sen kerran ku joku vaivautuu vastaamaan niin heti kumitetaan, ei ollut mun idea.

        Se kumittaa johon kolahtaa.

      • .Siilimuori
        pikkumaista. kirjoitti:

        Kannattaneeko aikuisten kettuilla toisilleen oikeinkirjoitusvirheistä?
        Kaikille niitä tulee,

        Täh, saan kai minä omiani korjailla, varsinkin kun en edes itse muistanut mitä olin tuos kohti aatellu.

      • pikkumaista.
        .Siilimuori kirjoitti:

        Täh, saan kai minä omiani korjailla, varsinkin kun en edes itse muistanut mitä olin tuos kohti aatellu.

        Aattelematta otin sinun kirjoituksesi nokkaani, enkä ollut edes huomannut, että se oli sinulta sinulle.
        Hökälehteleminen on yksi harvoista vioistani. :))
        Pyytän sytämellisesti anteeksi!

      • .Siilimuori
        pikkumaista. kirjoitti:

        Aattelematta otin sinun kirjoituksesi nokkaani, enkä ollut edes huomannut, että se oli sinulta sinulle.
        Hökälehteleminen on yksi harvoista vioistani. :))
        Pyytän sytämellisesti anteeksi!

        Arvelinkin noin käyneen että et huomannu kirjoittajia, saat anteeksi :).

      • -mollis
        pikkumaista. kirjoitti:

        Aattelematta otin sinun kirjoituksesi nokkaani, enkä ollut edes huomannut, että se oli sinulta sinulle.
        Hökälehteleminen on yksi harvoista vioistani. :))
        Pyytän sytämellisesti anteeksi!

        pikkumaista,

        Kiitos tuosta sanasta hökälehtiminen, minulla on sama tauti. Ja tuota sanaa harvoin kuulee tai näkee :)

    • Selevää kuin pläkki

      tädin tätinä en puuttuisi asiaan, ei yhtään kuulu. Eli kysyykö tässä joku toinen isoäidin/-isän puolesta?

      Ihan turpani tukossa pitäisin toisten asioita.

      • ap.

        Yrittäisikö sinuus ymmärtää, että ainakin minulla on hyvä näkyvyys muuhunkin, kuin omaan perheeseen.
        Jopa ystäviin kuuluu muitakin, kuin sukulaisia.
        Sokeaksiko luulet minun tulevan, kun heidän ulko-ovensa avaan.
        Taidat kuulua heihin, joilla ei ole kiinnostusta muuhun, kuin omaan napamantereeseesi.

    • sormi osottaa -

      vika kouluissa, muutama vuosi sitten unohdettiin kouluissa että lapsia pitää sielläki kasvattaa,

      Huomatkaa,
      koulut on suomen sivistyslaitoksia,
      opettajat ovat opiskelleet kasvatustieteitä, joten kaiken järjen mukaan kouluihin kuuluu myös lasten kasvattaminen kunnon kansalaisiksi,
      ainaki ennen opetetiin oppiainetten lisäksi käytöstapoja,
      vanhempien kunnioittamista, työtä ja yhteikunta vastuuta,
      mihin ON kadonnu nyky kouluista nämä sivuaineet,
      ennenvanhaan opettajat oppiaittein välissä joskus huumorin varjollaki opettivat käytöstapoja, MIKSEI nykyään,
      nyky vanhemmat ovat " vapaakasvatuksen " tuloksena vanhempia,
      siis heillä ei ole minkäänlaista käsitystä esm. rajojen panemista lapsille,
      eikä minkäänlaista taitoa kasvaattaa lapsiaan , kun eivät itse saaneet opetusta,
      on turha syyttää vanhempia,
      asia pitää nyt korjata kouluissa,
      kouluissa tulee opettaa kaikki elämään kuuluvat käytöstavat, opettaa mikä on oikein ja mikä väärin ja miksi on väärin,
      on aivan naurettavaa syyttää vanhempia,
      --- meikä on sdanjälkeen koulut käyny,
      ennen pidettiin tiukasti kiinni järjestyksestä , jos joku ei totellu tunnilla,
      pantiin nurkkaan seisomaan lopputunniksi tai sai jälki-istuntoa,
      itse kasvatin lapseni kunnolla, kaikki kävi ylopistotasoisen koulutuksen ammattiin,
      ovat nykyään noin viisikympisiä
      kun lapseni olivat kouluikäisiä , siihen aikaan oli se kuuluisa vapaakasvatus muoita,
      minäki sanin nuhteita kun määräilin lapsiani, mutta koin sen oikeaksi,
      myös lapsenlapseni ovat " kurin " mukaan aikuistuneet muutama on lääketieteestä valmistunu ja toiset tekee väitöskirjaa omas opinsuunastaan,
      edelleenki väitän että kouluihin vastuu lasten kasvatuksesta vanhempien lisäksi,
      " kuri ja järjestys luokkiin ",

      vanha sanonta

      " joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee "

      ( kunnialla ei niin väliä, kuhan kunnon ihmisiä kaikista tulee se riittää,)

      jotkut täällä syyttää vanhempia ja kotikasvatusta,
      mutta pitäs muistaa tuo aika jolloin vaadittiin " vapaakasvatusta " siellä on syy miksi jotkut nyky vanhemmat ei yksinkertasesti osaa kasvattaa lapsiaa,
      koska he itse ei ole saanu minkäälaista kasvatusta,
      EI EDES KOULUISTA OLE SAANEET TUKEA KASVATUSTEHTÄVÄÄN,

      • rajoja ja rakkautta

        "Vapaa kasvatus" ei ole oikeasti koskaan tarkoittanut rajattomuutta. Laiskat kasvattajat ottaneet termin oman laiskuutensa tekosyyksi.

        Kasvattaminen on kodin velvollisuus. Ei ihme, jos opettajia huoritellaan, kun isi niin puhuu äidistäkin.
        Mitä hyötyä kurittomana ja kasvattamattomana on korkeistakaan opinnoista, jos ihmisen sielu on silkkoa sisältä.

        Isä ja äiti ovat lapsen jalat, koulu vain kyynärkepit.

      • ----------------
        rajoja ja rakkautta kirjoitti:

        "Vapaa kasvatus" ei ole oikeasti koskaan tarkoittanut rajattomuutta. Laiskat kasvattajat ottaneet termin oman laiskuutensa tekosyyksi.

        Kasvattaminen on kodin velvollisuus. Ei ihme, jos opettajia huoritellaan, kun isi niin puhuu äidistäkin.
        Mitä hyötyä kurittomana ja kasvattamattomana on korkeistakaan opinnoista, jos ihmisen sielu on silkkoa sisältä.

        Isä ja äiti ovat lapsen jalat, koulu vain kyynärkepit.

        " rajoja jarakkautta "

        niimpä,
        mutta kaikki ei ole ymmärtäny mitä on "vapaakasvatus "
        enimmäkseen sen ajan ihmiset " luuli " että se tarkottaa sitä että lapsi saa tehdä mitä tahtoo, syleksiä vanhusten silmille, riehua julkisilla pakoilla miten tahtoo, siksi nyky nuoriso kärsii vielä vapaakasvatusen seurauksista,

        jotenki tulee raamatun lause mieleen

        ( jumala rankaiseen isien pahat työt kolmateen ja neljänteen polveen asti )
        näillä näkymin kärsimystä riittää vielä vuosia,
        enennen kuin ihmiskunta sivistyy

    • Vähän myöhässä tähän keskusteluun, mutta koulumaailmassa lähes koko aikuisikäni työskennelleenä tunnistan ton siilirouvan esittämän tilanteen paremmin. Opettajien mahdollisuudet käyttää aikaansa lasten kanssa OPETTAMISEEN ovat selvästi pienentyneet ja kurinpidolliset ja organisaattoriset velvollisuudet kasvaneet. On vaikeampaa ja stressaavampaa olla opettaja tänään kuin mitä se oli kaksikymmentä vuotta sitten.

      Yritä vaikka komentaa jotain isin ja äidin pikku kullannuppua niin älypuhelin lentää esiin kuin keihäs ja kohta isi on vaatimassa haastattelua opettajan kanssa kesken oppitunnin "kun olet ollut niin ilkeä että olet komentanut minun pientä kullannuppua"

      Kuitenkin, suurin osa opettajista tekee työtään koska he kokevat sen mielekkääksi ja antoisaksi, todellinen kutsumustyö, jos verrataan opiskeluajan pituutta ja palkan kokoa muihin vastaaviin ammatteihin. Lapsista on melkein pakko tykätä jos viihtyy siinä ammatissa.

      Parhaimmillaan lapset sekä oppivat että kasvavat koulussa, yhteisymmärryksessä kodin ja vanhempien kanssa.

    • opettajilta nyt -

      vaaditaan paljon viisautta jaksakkseen kasvattaa ja opettaa nyky hunningolle jätettyjä nuoria aikuisuuteen ja ihmisyyteen yhteiskuntakelpoisiksi aikuisiksi,
      nuorissa on suomen tulevaisuus,
      kannattaa paneutua opetus ja kasvatus tehtävään vaikeuksista huolimatta,

      juuri osottaa käyttäytymisen aikasemman " vapaakasvatuksen " seurauksena,
      että pikku kullamuru soittaa heti isille ja isi tulee viivana puhuttelemaan opettajaa ojennukseen,
      siis isi on se vapaakasvatuksen saanu ( uusavuton ) vanhempi,
      isi ei käsitä että lapsi tarvitsee rajat käytökselleen ja että lapsi tarvii opetusta kasvaakseen yhteiskunta kelpoiseksi,
      lapsen tulee tietää mikä on oikein ja mikä on värin käyttöksessä,

    • nii ii i

      Nykyään lapset elää erimaailmassa kuin me, kuitenkin kasvatus periaatteessa ei voi olla kovin erillaista ja yksilöt ovat yksilöitä kuin silloinkin joten sen mukaan on mentävä.
      Omaa tyttöäni ei tarvinnu kasvattaa vikojen tähden, ainoan kerran pikkasen tukistin ja heti kaduin. Kysymys on yksilöstä miten mennään.

      • ap.

        Kyllä koulukkaisiin pitäisi jotenkin saada kunnioitus opettajiaan kohtaan.
        Pisassa ollaan korkealla, mutta käyttäytyminen on usein täysin ala-arvoista.
        Samaa ihmetteli telkkarissa nykyisin Sveitsissä asuva suomalaisopettaja.
        Siellä mm. tervehditään aamulla opettajaa kädestä pitäen, ei lysmytä takarivissä pipo päässä kännykkää hipoen, ei huudella opettajille hävyttömyyksiä.

        Ei kaikki tietenkään.

        Toistan nyt samaa vanhaa viisautta, minkä olen joskus palstalta lukenut; kunnioitus pitää itse ansaita. Pätee myös opettajiin. Miksi ihmeessä jotain pitäisi kunnioittaa vain siksi, että hän on opettaja tai jotain muuta tärkeilijää.

      • ap.
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Toistan nyt samaa vanhaa viisautta, minkä olen joskus palstalta lukenut; kunnioitus pitää itse ansaita. Pätee myös opettajiin. Miksi ihmeessä jotain pitäisi kunnioittaa vain siksi, että hän on opettaja tai jotain muuta tärkeilijää.

        Siksi, että ihmisiin kannattaa jo pienestä istuttaa kauniin käytöksen idut.
        Ei ihmistä kannata opettaa pedoksi, joka saa tehdä mitä huvittaa, jos huvittaa.
        Ei ruma käytös toisia kohtaan ole pelkkä koulujen ongelma, sehän on yksi yhteiskunnan peruspilareita nakertava rotta.

        Sinulla tuntuu olevan probleema opettajien ammattia kohtaan, minun mielestäni.
        Miksei asiallisuus riitä opettajat vastaan oppilaat. Mitä ihmeen kunnioitusta opettajan pitää ansaita, heitellä häränpyllyjä aamuisin?

        Ei minulla ole ongelmia silleen niitten ammattia kohtaan. Ei ammatissa sinänsä mitään vikaa.
        Ongelma on siinä, että alalla on paljon sellaisia opettajia, jotka ovat valinneet selvästi väärän ammatin. Sellaisia, jotka eivät ole kunnioitusta ansainneet. Niitä on ollut, on ja tulee olemaankin.

      • ap.
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Ei minulla ole ongelmia silleen niitten ammattia kohtaan. Ei ammatissa sinänsä mitään vikaa.
        Ongelma on siinä, että alalla on paljon sellaisia opettajia, jotka ovat valinneet selvästi väärän ammatin. Sellaisia, jotka eivät ole kunnioitusta ansainneet. Niitä on ollut, on ja tulee olemaankin.

        Onhan nyt leipäpappejakin, jos heitä toki oli ennenkin.
        Kauhistuttaa ajatus, että joskus, lyhyen ajan, haaveilin opettajan ammatista.
        Siinä on oltava lehmän hermot.
        Pelkät lehmän silmät ei riitä.

        Itse olen kyllä nähnyt tosi upeita opeja, erityisopettajia useinmiten.

      • --------------------
        ap. kirjoitti:

        Kyllä koulukkaisiin pitäisi jotenkin saada kunnioitus opettajiaan kohtaan.
        Pisassa ollaan korkealla, mutta käyttäytyminen on usein täysin ala-arvoista.
        Samaa ihmetteli telkkarissa nykyisin Sveitsissä asuva suomalaisopettaja.
        Siellä mm. tervehditään aamulla opettajaa kädestä pitäen, ei lysmytä takarivissä pipo päässä kännykkää hipoen, ei huudella opettajille hävyttömyyksiä.

        Ei kaikki tietenkään.

        ap

        hyvä huomio,
        käytöstapojen korjaus alkaa heti a l a -a s t e e l t a , aivan ensimäiseltä luokalta, aivan ensimmäisenä päivänä pitää lapsille selittää kuinka tullaan kouluun,
        ( enen piti kouluissa mennä lasten riviin ja opettaja päästi rivin sisälle ) siis opetettiin heti alussa sisääntuloki,
        luokassa opetetaan kuinka ensin tervehditään opettajaa, kuinka istutaan hiljaa luokassa ja kuunellaan mitä opettaja sanoo ja opettaa,
        siitä kaiken pitää lähteä,

      • ent. siivoojaparka
        ap. kirjoitti:

        Onhan nyt leipäpappejakin, jos heitä toki oli ennenkin.
        Kauhistuttaa ajatus, että joskus, lyhyen ajan, haaveilin opettajan ammatista.
        Siinä on oltava lehmän hermot.
        Pelkät lehmän silmät ei riitä.

        Itse olen kyllä nähnyt tosi upeita opeja, erityisopettajia useinmiten.

        Hyviä opettajia on ja suurin osa heistä. Heillä ei ole mitään vaikeuksia saada pidettyä ne "pedot" ja hermonsa kurissa. Ymmärtämystä ja kärsivällisyyttä se vaati ja sitä kaikilla opettajilla ei valitettavasti ole ja silloin on väärällä alalla.

      • ap.
        ent. siivoojaparka kirjoitti:

        Hyviä opettajia on ja suurin osa heistä. Heillä ei ole mitään vaikeuksia saada pidettyä ne "pedot" ja hermonsa kurissa. Ymmärtämystä ja kärsivällisyyttä se vaati ja sitä kaikilla opettajilla ei valitettavasti ole ja silloin on väärällä alalla.

        Totta, mutta ei vanhempien aina kannattaisi piiloitua, 'ei meidän Janne koskaan tee tuollaista'-kyltin taakse.
        Syö opettajan olematonta auktoriteettia.

      • ent. siivoojaparka
        ap. kirjoitti:

        Totta, mutta ei vanhempien aina kannattaisi piiloitua, 'ei meidän Janne koskaan tee tuollaista'-kyltin taakse.
        Syö opettajan olematonta auktoriteettia.

        No piiloutua aina, ei toki. Kyllä joskus on paikallaan, että vanhemmat puolustavat lastaan ammattitaidottoman opettajan hyökkäyksiltä.

        Monesti muuten ne luokan pahikset saattavat olla niin kotona kiltiksi ja mykäksi pieksettyjä, että vanhempien on vaikea uskoa etteivätkö he olisi yhtä kilttejä koulussakin, minne vanhempien silmä ei ylety ja uskaltavat vapautua. Siitä se "ei meidän Janne..."

        Valitettavasti "ammatitaidottomia" vanhempia on huomattavasti enemmän kuin ammattitaidottomia opettajia. Sattuuhan sitä sellaista että joka alalle eksyy joku joka ei sille alalle sovellu, mutta yleensä he karsiutuvat pois jo opiskeluvaiheessa tai sitten viimeistään harjoituspaikoissaan.

        Miten vanhemmat kokevat opettajan ammattitaitoisuuden on erittäin subjektiivinen juttu: jos meidän Janne ei pärjää koulussa niin jo on huono ope; jos Janne pärjää, on meillä sitten etevä poika. Opettajan ammatti on eräs kaikkein epäkiitollisimpia mitä on.

        Ei niiden "pahisten" tarvi olla pieksettyjä; joka ikinen lapsi tietää ja osaa manipuloida omia vanhempiaan. Vanhempien "kuva" omasta lapsestaan poikkeaa tosi usein siitä mitä käyttäytymistä lapsi koulussa esittää. Kotikasvatus on kaiken a ja o: totta hemmetissä sinä äitinä opetat omat lapsesi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja puhuttelemaan heitä ihmisiksi, ottamaan huomioon mutkin ihmiset, olemaan huutamatta ja räyhäämättä ja muutenkin ihmisiksi. Tähän toisten kunnioittamiseen kuuluu ilman muuta koulun opettajien ja muun henkilökunnan kunnioittaminene; se on itseisarvo eikä sitä tarvi kenenkään ansaita. Minä kuvittelin että nää tällaiset jutu on itsestäänselvyyksiä.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        @ent. siivojaparka: sorry jos mä vähän tuohduin. Noi sun argumentit olen kuullut aikaisemminkin vanhemmilta jotka ei ole sitä mieltä että heidän pikku Janne on tehnyt mitään väärää kun se repii opelta hiustukkoja päästä. Vain siitä syystä että ope otti siltä jonkun kännyn säilöön tunnin ajaksi kun pikku-Janne ei usean kehoituksen jälkeen vieläkään malttanut laittaa aparaattiaan itse pois.

      • ent. siivoojaparka
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Valitettavasti "ammatitaidottomia" vanhempia on huomattavasti enemmän kuin ammattitaidottomia opettajia. Sattuuhan sitä sellaista että joka alalle eksyy joku joka ei sille alalle sovellu, mutta yleensä he karsiutuvat pois jo opiskeluvaiheessa tai sitten viimeistään harjoituspaikoissaan.

        Miten vanhemmat kokevat opettajan ammattitaitoisuuden on erittäin subjektiivinen juttu: jos meidän Janne ei pärjää koulussa niin jo on huono ope; jos Janne pärjää, on meillä sitten etevä poika. Opettajan ammatti on eräs kaikkein epäkiitollisimpia mitä on.

        Ei niiden "pahisten" tarvi olla pieksettyjä; joka ikinen lapsi tietää ja osaa manipuloida omia vanhempiaan. Vanhempien "kuva" omasta lapsestaan poikkeaa tosi usein siitä mitä käyttäytymistä lapsi koulussa esittää. Kotikasvatus on kaiken a ja o: totta hemmetissä sinä äitinä opetat omat lapsesi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja puhuttelemaan heitä ihmisiksi, ottamaan huomioon mutkin ihmiset, olemaan huutamatta ja räyhäämättä ja muutenkin ihmisiksi. Tähän toisten kunnioittamiseen kuuluu ilman muuta koulun opettajien ja muun henkilökunnan kunnioittaminene; se on itseisarvo eikä sitä tarvi kenenkään ansaita. Minä kuvittelin että nää tällaiset jutu on itsestäänselvyyksiä.

        Jos ei alalle kouluttautunut opettaja kunnioita ihmisenä oppilaitaan, jotka vielä ovat ihmisen raakileita ja hankalassa iässä muutenkin, niin muuta ei voi odottaa oppilailtakaan kuin vastahankaan asettumista.

        Minä olen opettanut lapseni kunnioittamaan toisia ihmisiä (myös alaikäisiä) ihmisinä ja siksi hän ehkä selviääkin niin hyvin vielä myöhäismurrosikäisten opettajana ja oppilaat kunnioittavat häntä. Se henkisesti aikuisen ihmisen esimerkin vaikutus...

        No sittenhän onkin kaikki kohdallaan. Valtaosa opettajista (alalle hakeutuneita ja pitkän koulutuksen läpikäyneitä) ovat erittäin ammattitaitoisia ja jos koti on hoitanut tehtävänsä ja antanut lapsille hyvät eväät selvitä eteenpäin vaikeissakin tilanteissa, niin kaikki pitäisi olla hyvin.
        Mutta ei opettajien tarvitse erikseen ansaita oppilaidensa kunnioitusta; peruskunnioitus (kotona opittu) kaikkia ihmisiä kohtaan riittää hyvin, ei sitä tarvitse ansaita millään tavalla. Se on ihmisoikeus.

        (Tyttäreni opettaa myös, esikoulussa, ja poikani opiskelee yläasteen ja lukion opettajaksi. Mieheni oli myös opettaja. Ammattitaitoa ja kokemusta riittää perheessä ja eipä ole kukaan koskaan tullut minulle sanomaan että kuulehan sun tarvii ansaita mun lapsen kunnioitus.)

        Ammattitaitoiset opettajat (jos heillä halua riittää) pystyvät korjaamaan paljon sitä, mitä kurssittamattomat vanhemmat ovat ymmärtämättömyydessään pilanneet. Onneksi heitäkin on.

        Tottakai oppilaitten on kunnioitettava opettajia (privaatti)ihmisenä tiettyyn rajaan asti, mutta ei heidän tarvitse kunnioittaa opettajan taholta mitä vaan despoottimaista käyttäytymistä.

        Toivottavasti pojastasikin tulee yksi niitä opettajia, joilla on kykyä ja halua paneutua jokaisen erillisen oppilaan sielunelämään yksilönä. Niitä tarvitaan... niitä jotka ovat halukkaita ansaitsemaan oppilaitten kunnioituksen muuten kuin opettajantittelillä.

    • Ootellaan

      Ei ole lapsenlapsia, joten olen varmaan jo kuollut kun ensimmäinen sellainen tulee työikään ja saa opintonsa päätökseen.

    • hytinä

      Monet nuoret turhautuvat nykyisin. Opiskella täytyisi ja olla ylioppilas vähintään ammattiin kuin ammattiin. Sitten siitä vielä jatko-opinnot ja ehkä tekikin väärän valinnan. Siinäpä taas otat velkaa ja alat opiskelemaan uutta ammattia.
      Nuorten työttömyysluvut ovat huipussaan, pohjoismaissa 25% eteläeuroopan maissa jopa 40%. Olisi hirveän tärkeää lapsen saada kesätöitä ja vanhemmilla sekä isovanhemmilla , miksei myös tädeillä ja sedillä olla hyvät yhteydet työnantajiinsa jotta nuorilla olisi edes jonkinlainen verkosto johon viitata työnhaussaan.
      On myös vastuu vanhemmilla kysyä työnantajiltaan jos jälkeläiset saisivat tulla heille kesätöihin tai ruuhka-apulaisiksi.
      Myös vanhempien ja sukulaisten tulisi elää niin nuhteettomasti kuin mahdollista. Jos täti tai setä, oma isä tai äiti tai sisarus tai serkku on rikollinen niin nuori ei varmasti saa töitä pankista. Nykyään on nuoriso kovan tarkkailun alla. Eihän heitä voi muuta kuin kannustaa yrittämään kuitenkin parhaansa ja kehua kaikessa missä he ovat hyviä.

      • .Siilimuori

        Nykyisin ammattikouluun on vaikeampi päästä kuin lukioon.

    • valkokaulus

      Sanoosin notta että mee kattomaan kuuskytäpalstalaisten paskanjauhamista ikäpalstoilla, niin näet tulevaisuutesi. Paskatuunii tekee vain hoitajat ja putkimiehet. Toiset kutsumuksesta, toiset rikastuakseen.

    • ap.

      Jos minulle puhut, olen aina saanut hyvän palkan erittäin mielenkiintoisesta työstä.
      Ja muuten, tämä on 6-kymppisten palsta, jos et ole huomannut.
      Ei kauan tulisi yhteiskunta ilman hoitajia toimeen.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2132
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      173
      1661
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1567
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1342
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1192
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1069
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1033
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      892
    Aihe