Elatusmaksut

Stressaantunut isä

Näistä täällä näytetään puhuvan, mutta en löytänyt sopivaa keskustelua, joten aloitan uuden. En ole tätä palstaa aikaisemmin seurannut, kun asia on vasta nyt ajankohtainen, joten pahoittelen, mikäli aihetta on juuri tältä kannalta käsitelty aikaisemminkin.

Meille on ero tulossa. Vaimo on lasten kanssa muuttamassa pois yhteisestä talostamme. Minä joudun siis jäämään tähän siihen asti, että talo saadaan myytyä (myynnissä se toki koko ajan on, mutta tietäen tämän alueen asuntokauppatilanteen en odota, että se ensi viikolla tai ensi kuussakaan vielä olisi kaupaksi mennyt). Oma nettopalkkani on noin 2000 euroa kuukaudessa. Se vaihtelee, joten tuokin voi olla vähän yläkanttiin arvioitu. Tämän talon lainakulut (korot ja lyhennykset) ovat 850 euroa kuukaudessa ja haluan niitä lainojakin lyhentää, koska on ihan mahdollista, että tässä ollaan jumissa vielä vuodenkin päästä, ehkä kahdenkin (täältä on naapuritaloja ollut toista vuotta myynnissä, vaikka hintataso on mielestäni ihan kohtuullinen jne.). Lisäksi tulee kaikki lämmitys- ja muut ylläpitokulut, arviolta nekin noin 300-400 euroa kuukaudessa hieman vuodenajasta riippuen. Kun tuon asumisen maksaa, niin käteen jää kuukaudessa enää alle tonni ja siitä on ihan pakko maksaa auton ylläpito ja noin 300 euroa kuukaudessa bensakuluja, että pääsen töihin ja takaisin. En siis oikeasti pysty enää maksamaan elatusmaksuja, lapsiakin kun on useampia. Vaikka maksaisin pelkät korot talosta (enkä tiedä käykö se edes pankille, joskus sanoivat, että korkeintaan puoli vuotta kerrallaan voivat myöntää lyhennysvapaata), niin silti korkojen, asumiskulujen ja autokulujen (=työssäkäyntikulut) jälkeen ei käteen jää enää kuin noin tonni. Miten käy? Pitäisikö minun kuitenkin repiä jostain se 150 euroa/lapsi/kk elatusmaksua, vaikka se vie omat tuloni jo lähes nollaan ilman lainalyhennystä ja miinukselle lainalyhennyksen kanssa?

Muita asumisvaihtoehtoja en tähän hätään näe. Vaimolla on uusi työ uudella paikkakunnalla ja hän aikoo lapset viedä mukanaan. Ei siis ole mahdollista, että hän jäisi lasten kanssa tänne ja minä muuttaisin pois. Itselläni on monivuorotyö ja tämä paikkakunta ei halua tarjota lapsille ilta- ja yöhoitoa (eikä se taitaisi olla lasten etu muutenkaan), joten sellainen vaihtoehto on poissuljettu, että minä jäisin lasten kanssa tänne. Lisäksi lähin koulu lakkautettiin ja koululaiset joutuvat nyt täältä käsin kulkemaan bussilla kouluun ja koulumatkaa tulee noin 2,5 tuntia päivässä, siksikään tämä ei ole hyvä paikka lapsille (ja siksi tämä talo tuskin kaupaksi menee, maan arvo täällä laski älyttömästi sen jälkeen kun tuo koulu lakkautettiin). Vaimollakaan palkka ei mikään huippuhyvä ole, joten tiedän hänen oikeasti tarvitsevan elatusmaksuja selvitäkseen lasten elättämisestä rahallisesti.

Mitenköhän tämä ongelma ratkeaa? Saanko jostain apua elatusmaksujen maksamiseen?

36

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apua..

      Hei, ensiksikin teillä on ilmeisesti vaimon kanssa yhteisomistuksessa talo ja
      lainat, jollin hän maksaa puolet kaikesta talon ylläpidosta ja lainoista... saat vähentää mm. matkakulut mahdollisista elatusmaksuista. Kannattaa sopia vaimosi kanssa, ettei elatusmaksuja maksella ja pidät lapsia mahdollisim-
      man paljon, ei ainakaan niin kauan kuin talonne on myyty... voit ottaa yhteyttä
      esim. elatusvelvollisten liittoon, siellä on saatavilla lakimies, joka auttaa sinua asiassasi, sossusta ei kannata apua kysellä, ovat aina naisten puolella..

      • piuyiuh

        Talohan on yhteisomistuksessa vain niin kauan, ennen kuin ositus on tehty. Mistäpä sitä tietää, vaikka tekisivät se ensi viikolla?

        Ja vaikka ex-vaimo omistaisikin asunnosta osan, niin ei hänellä ole velvollisuutta maksella pois muuttonsa jälkeen enää mitään muuta, kuin korkoja omasta osuudestaan lainoihin. Hän kun tuskin haluaa lainaa enää lyhentää, tai taloa lämmittää, jätehuoltoa maksaa tms. Sellaisista vastaa talossa asuva.


      • puhu pa.skaa
        piuyiuh kirjoitti:

        Talohan on yhteisomistuksessa vain niin kauan, ennen kuin ositus on tehty. Mistäpä sitä tietää, vaikka tekisivät se ensi viikolla?

        Ja vaikka ex-vaimo omistaisikin asunnosta osan, niin ei hänellä ole velvollisuutta maksella pois muuttonsa jälkeen enää mitään muuta, kuin korkoja omasta osuudestaan lainoihin. Hän kun tuskin haluaa lainaa enää lyhentää, tai taloa lämmittää, jätehuoltoa maksaa tms. Sellaisista vastaa talossa asuva.

        Kyllä ex-vaimo on vastuussa ja maksuvelvollinen omistamastaan asunnosta
        ja lainoista niin kauan kuin talo edes osittain hänen nimissään...


      • jopo keulii
        puhu pa.skaa kirjoitti:

        Kyllä ex-vaimo on vastuussa ja maksuvelvollinen omistamastaan asunnosta
        ja lainoista niin kauan kuin talo edes osittain hänen nimissään...

        Mutta jos mies jää asumaan taloon, hän joutuu maksamaan exälle asumiskorvausta hänen puolikkaansa käytöstä. Eli nainen saa lainarahat ja elatusmaksut mieheltä.


      • Oikeudessaratkaistaa
        jopo keulii kirjoitti:

        Mutta jos mies jää asumaan taloon, hän joutuu maksamaan exälle asumiskorvausta hänen puolikkaansa käytöstä. Eli nainen saa lainarahat ja elatusmaksut mieheltä.

        Tämä on kyllä käytännössä totta. Tuo vuokran suuruus pitäisi ensitilassa saada paperille, jottei siitä olisi erimielisyyttä myöhemmin.


    • Liiketaloustotuus

      Pankista sitä lainaa saa elatusmaksujen hoitamiseen, sillä se nyt kuitenkin ON se ykkönen. Vai miten meinasit, ? etteivät lapsesi syö enää? kun isi on tehnyt hieman huonoja asuntokauppuja....?

      Asuntoa vastaan lainaa niin paljon kuin irtoaa. Ja sillä elätte sen aikaa kunnes se on myyty. On se kumma että tälläisiä tarvitsee edes kysyä.

      Sellaista olotilaa, kuin että elatusmaksut jätettäisiin maksamatta, ei laki tunne. Johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, etteivät lapsesi jätä syömättä sitä aikaa kuitenkaan. Joku ne maksaa aina. Joko pankki=velaksi, tai kunnan sosiaaliapu (sekin voi maksaa ne velaksi, varsinkin kun teillä ON kiinteää omaisuutta) Loppupeleissä ne maksat tietty sitten sinä, siis se jonka ne toki pitääkin maksaa. Kunta kyllä perii ne vielä sitten jälkikäteen.

      Mutta maksuaikaa = velkaa saat kyllä, kun lähdet vain ajoissa kyselemään.

      • Älä jauha paskaa..

        Lain mukaan lapsen elatusta koskevat sopimukset ovat vanhempien keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia; jotka tuomioistuin tai kunnan lastenvalvoja virkansa puolesta vanhempien pyynnöstä vahvistaa tai hakemuksesta tuomioistuimessa. Mikään laki ei velvoita sopimaan lap
        sen elatusavusta, vanhemmat itse äättävät lastensa asioista..

        Niin pankista voi äiti hakea lainansa ja lähteä elatusapua maksamaan,
        isällä paremmat lasten asuinolosuhteet, joten äiti maksaa ne elarit ja
        kuskaa sitten lapsia omalla kustannuksellaan tapaamisiin..mitäs lähti huitelemaan vie raan k.ullin perässä.. Talohan oli yhteinen eli ei toinen
        voi ottaa velkaa asuntoa vastaan toisen nimissä ilman toisen suostu-
        muskta niin paljon kuin haluaa, vaan vanhemmat ottavat yhdessä vel-
        kaa asuntoa vastaan elareihin; tällöin menee lapsen elatuskin varmas
        ti puoliksi..

        Miten niin isi tehnyt huonoja asuntokauppoja; talohan oli yhteisomistuk
        sessa.. kyllä mahdollista elatusavuista saa ihan vapautuksen tilantees
        sa jossa ei pysty suoriutumaan maksuista; omaa asuntoa ei lasketa
        kiinteäksi omaisuudeksi, yksi asunto hyväksytään aina eikä sitä oteta huomioon..Loppupeleissä äiti maksaa eikä kunta peri yhtään mitään,
        ei kuulu kunnalle nämä asiat, sorry!!!...se maksaa joka himoissaan läh
        ti vierasta k.ullia hakemaan...kyllä ykkönen lapsia koskevassa asiassa
        on aina kuitenkin lapsen huoltajuus ja asuminen/ tapaamiset ... raha
        vasta toissijainen, rahalla kun ei lapsi saa rakkautta ja huolenpitoa mo
        lemmilta vanhemmiltaan

        ottaa yhteyttä esim. elatusvelvollisten liittoon, siellä on saatavilla lakimies,
        joka auttaa sinua asiassasi, sossusta ei kannata apua kysellä, ovat aina naisten puolella..


      • LapsenOikeus
        Älä jauha paskaa.. kirjoitti:

        Lain mukaan lapsen elatusta koskevat sopimukset ovat vanhempien keskinäisiä ja vapaaehtoisia sopimuksia; jotka tuomioistuin tai kunnan lastenvalvoja virkansa puolesta vanhempien pyynnöstä vahvistaa tai hakemuksesta tuomioistuimessa. Mikään laki ei velvoita sopimaan lap
        sen elatusavusta, vanhemmat itse äättävät lastensa asioista..

        Niin pankista voi äiti hakea lainansa ja lähteä elatusapua maksamaan,
        isällä paremmat lasten asuinolosuhteet, joten äiti maksaa ne elarit ja
        kuskaa sitten lapsia omalla kustannuksellaan tapaamisiin..mitäs lähti huitelemaan vie raan k.ullin perässä.. Talohan oli yhteinen eli ei toinen
        voi ottaa velkaa asuntoa vastaan toisen nimissä ilman toisen suostu-
        muskta niin paljon kuin haluaa, vaan vanhemmat ottavat yhdessä vel-
        kaa asuntoa vastaan elareihin; tällöin menee lapsen elatuskin varmas
        ti puoliksi..

        Miten niin isi tehnyt huonoja asuntokauppoja; talohan oli yhteisomistuk
        sessa.. kyllä mahdollista elatusavuista saa ihan vapautuksen tilantees
        sa jossa ei pysty suoriutumaan maksuista; omaa asuntoa ei lasketa
        kiinteäksi omaisuudeksi, yksi asunto hyväksytään aina eikä sitä oteta huomioon..Loppupeleissä äiti maksaa eikä kunta peri yhtään mitään,
        ei kuulu kunnalle nämä asiat, sorry!!!...se maksaa joka himoissaan läh
        ti vierasta k.ullia hakemaan...kyllä ykkönen lapsia koskevassa asiassa
        on aina kuitenkin lapsen huoltajuus ja asuminen/ tapaamiset ... raha
        vasta toissijainen, rahalla kun ei lapsi saa rakkautta ja huolenpitoa mo
        lemmilta vanhemmiltaan

        ottaa yhteyttä esim. elatusvelvollisten liittoon, siellä on saatavilla lakimies,
        joka auttaa sinua asiassasi, sossusta ei kannata apua kysellä, ovat aina naisten puolella..

        Sähän jauhoit uskomattoman määrän paskaa, kun päätit alkuperäisen puolesta asumispaikat, lapsen huollot sun muut. Koko kirjoituksessasi karkasi jopo hanskasta.

        Nais-vihaako sairastat?


      • en sairasta
        LapsenOikeus kirjoitti:

        Sähän jauhoit uskomattoman määrän paskaa, kun päätit alkuperäisen puolesta asumispaikat, lapsen huollot sun muut. Koko kirjoituksessasi karkasi jopo hanskasta.

        Nais-vihaako sairastat?

        muuta kuin viranomaismafiaa viedä lapselta toinen vanhempi ja lapsen oikeudet valehtelulla ja äidin paapomisella...


    • NäinSeMenee

      Täältä tulee kultainen neuvo sinulle !

      Rupea työttömäksi !

      Sossu maksaa asumisen ja ruokaan 480 euroa sen PÄÄLLE. Kaikki elatusmaksut saat työttömänä vapaaksi.

      Lisäksi saat lastentapaamisiin rahaa sossusta niiltä päiviltä kun ovat kanssasi.Lisäksi sossu maksaa lasten matkakustannukset jotta voit tavata lapsiasi.

      Älä supstu mihinkään elatusmaksusummiin kuin siihen Kelan minimiin. Kela siis maksaa elatusmaksut ja perii sinulta, mutta sä saat jokaisen kalenterikuukauden vapaaksi jälkikäteen hakemalla vapautusta elatusmaksuista, kunhan bruttotulot on alle 1070 euroa. TÄHÄN SUMMAAN EI LASKETA SOSSUN TUKIA !

      Eli varovaisesti arvioiden saat tukia 2000-2500 euroa nettona kuukaudessa. Ite vedän sellasta 1600 euroa nettoa kuukaudessa, on 2 lasta ja ihan julkisilla tulevat mun luo.

      Jää siis ajoissa työttömäksi, hommaa vuokra-asunto, tai mikä parempaa, aso -asunto. siihen saat jemmaan rahaa eikä sossu pakota myymään.

      Kun saat talosi myytyä ja pankkilainasi maksettua ja jos jää jemmaan rahaa, niin piilota ne tyynyn alle tai käy vaikka Latviassa avaamassa pankkitili.

      Omalla suomalaisella pankkitilillä ei saa näkyä varallisuutta jos olet sossun asiakas.

      Sitten jos matkustelet ulkomailla niin älä käytä sossun tiliä ulkomana matkalla, sossu kyttää ihmisoikeuden vastaisesti matkustaako asiakas ulkomailla vai ei.

      Eli, jää pikimmiten työttömäksi, myy talosi vaikak alihintaan, hommaa aso-asunto jos pystyt ja vuokra kämppä jos ei oo rahaa asoon. Jos saat vaikka 10-20 tonnia piiloon rahaa, ni se on jo hyvä puskuri. Päivittäisen elämisen ja lastentapaamiset hoitaa sossu, yleensä mukisematta.

      Sossulla voit maksattaa kaikki uuden asunnon lasten sängyt ja muuta tarpeellista harkinnanvaraista käyttötavaraa.

      Ole huoleti, kaikki järjestyy sossun tuella !

      Ja huonoin neuvo mitä joku tässä ketjussa antoi, etät lainaisit rhaa pankista elatusmaksuihin. Älä vaan ikinä tee niin ! Anna Kelan maksaa elatusmaksut puolestasi, on niillä Kelassa rahaa jakaa, niin kauan kuin sentinkin maksavat maahanmuuttajille, niin kauan voit hakea kaikki rahasi kelasta ja sossusta.

      ME, suomalaiset valkoihoiset eronneet isät olemme kuitenkin jo rotumme puolesta eliittiä, ja meitä tulee kunnioittaa kuinka törkeästi ÄmmÄpossut ahnehtivat kaikkea, ennenkaikke aisoja elatusmaksuja.

      Mutta, mulla on toiminut jo kohta 10 vuotta, eikä senttiäkään ole ulosotossa :)

      • NäinSeMenee

        Ja koita vielä saada sellanen ala mille ei ole töitä.

        Jos olet koulutukseltasi joku hoitaja tai vastaava mummojen AnusTenPesijä, niin joudut varmana töihin. Jos olet koulutukseltasi lähihoitaja, hankkiudu siitä ammatista HETI eroon! keksi joku terveydellinen syy sun pätemättömyyteen.

        Tai sit käy hakemassa joku NakkiHelppo tutkinto, vaikak merkonomi. Kukaan ei Suomessa ole niin tyhmä ettei saisi merkonomin papereita käytyä. käy säkin.

        Hae van johtajatason työtehtäviä akateemisilta aloilta niin ei työkkärikään laita sua töihin.

        Tämä on sellainen laillinen tapa miten välttää elatusmaksut. ja jos joku tuttavasi alkaa v.ittuilee tai muuten haukku, niins nao että onko parempi että teet rikollisen ratkaisun ?

        Sellaisia rikollisia ratkaisuja saa lukea Alibi nimisestä lehdestä. Muijaa hakataan mustaksi ja tapetaan tai muuta ikävää. Henki lähtee hyvin usein erotilanteissa.

        EI,ÄLÄ tee mitään phaa tai väkivaltaa. Ota ihan coolisti ja ota rauhassa kaikki yhteiskunnan tuet ja h.uorien mäkättää.

        Kyllä sä pärjäät kuoma ;)


      • lakkaa juomasta
        NäinSeMenee kirjoitti:

        Ja koita vielä saada sellanen ala mille ei ole töitä.

        Jos olet koulutukseltasi joku hoitaja tai vastaava mummojen AnusTenPesijä, niin joudut varmana töihin. Jos olet koulutukseltasi lähihoitaja, hankkiudu siitä ammatista HETI eroon! keksi joku terveydellinen syy sun pätemättömyyteen.

        Tai sit käy hakemassa joku NakkiHelppo tutkinto, vaikak merkonomi. Kukaan ei Suomessa ole niin tyhmä ettei saisi merkonomin papereita käytyä. käy säkin.

        Hae van johtajatason työtehtäviä akateemisilta aloilta niin ei työkkärikään laita sua töihin.

        Tämä on sellainen laillinen tapa miten välttää elatusmaksut. ja jos joku tuttavasi alkaa v.ittuilee tai muuten haukku, niins nao että onko parempi että teet rikollisen ratkaisun ?

        Sellaisia rikollisia ratkaisuja saa lukea Alibi nimisestä lehdestä. Muijaa hakataan mustaksi ja tapetaan tai muuta ikävää. Henki lähtee hyvin usein erotilanteissa.

        EI,ÄLÄ tee mitään phaa tai väkivaltaa. Ota ihan coolisti ja ota rauhassa kaikki yhteiskunnan tuet ja h.uorien mäkättää.

        Kyllä sä pärjäät kuoma ;)

        Mitä opimme tästä: Joidenkin miesten kannattaa pitää housut visusti kiinni tai teettää vasektomia.


      • lakkaa
        lakkaa juomasta kirjoitti:

        Mitä opimme tästä: Joidenkin miesten kannattaa pitää housut visusti kiinni tai teettää vasektomia.

        ruikuttamasta ruikkuna..


    • Stressaantunut isä

      Jaahas. Melkein jo hymyilytti nämä vastaukset. Yritin kysyä, että miten selviän tästä tilanteesta kaikkein parhaiten siten, ettei kukaan kärsisi kohtuuttomasti, mutta yhtäkään sellaista vastausta en saanut. Joko kukaan muu ei ole tässä tilanteessa tai sitten kukaan muu ei edes yritä ajatella asioita muilta kuin omalta kannaltaan ja joistain vastauksista huokuu, että ei edes omalta kannaltaan. Ehkä kuitenkin hyödynnän tuon neuvon, että otan yhteyttä elatusvelvollisten liittoon.

      Ensinnäkin EN halua saattaa vaimoani vaikeuksiin. En siksi, etten toivo kenenkään olevan elämässään vaikeuksissa ja etenkin en siksi, että lapseni asuvat äitinsä kanssa ja jos äiti voi huonosti, myös lapset voivat huonosti. Joo, vaimoni omistaa puolet talostamme, mutta hänen palkkansa ei ole järin hyvä. Hän joutuu eron jälkeen maksamaan jo omasta ja lasten asumisesta, joten on kohtuutonta, että hän joutuisi maksamaan myös minun asumisestani. En minä voi asua hänen talossaan ilmaiseksi, maksamatta mitään, joten en oleta, että hän maksaisi puolet talon kuluista. Ja vaikka hän maksaisikin puolet koroista, niin eipä se kovin paljoa auttaisi, kun ne korot nyt eivät se suurin menoerä ole.

      En usko, että pankki mielellään myöntää lainaa minulle elatusmaksuja varten edes taloa vastaan. Kyllähän ne tulo- ja menotiedot osoittavat selvästi, ettei minulla ole varaa maksaa elatusmaksuja (jos olisi, niin silloin maksaisin ne ilman lainoja), joten miten pankki kuvittelee saavansa omansa pois korkoineen? Lapsia on muuten viisi, joten jo niitä elareita kertyy maksettavaksi helposti 750 euroa tai enemmänkin kuukaudessa. En tunne ketään, joka maksaisi lainarahalla lasten elatusmaksuja, tunteeko joku muu? Näin sivumennen sanoen, siitä talosta on kyllä sitä lainaa jäljellä, joten en tiedä moneenko tonniin se minun osuuteni talosta edes riittäisi lainan vakuudeksi. Talon arvosta kun vain muistaakseni 70 prosenttia käy lainan vakuudeksi. Ja puolet talosta tosiaan omistaa vaimo. Ja kai se vaimon suostumus tarvitaan siihenkin, jos minä omaa puolikastani vastaan haen lainaa. Luulisin.

      En aio kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että "isi on tehnyt huonoja asuntokauppoja". Tässä talossa on eletty vuosia, tuotettu muutama lapsi, tämä on yhdessä ostettu ja palvellut tarkoitustaan hyvin tähän asti. Ja palvelisi edelleenkin, mikäli tilanne ei nyt muuttuisi näin radikaalisti. Jos olisimme asuneet vuokralla tämän ajan, niin olisimme polttaneet ne taloon käytetyt rahat vuokraan ja tilanne ei olisi yhtään parempi muuten kuin siltä osin, että pääsisin muuttamaan heti, mutta köyhempänä, ilman talorahoja. Ja lapsille jäisi vähemmän perintöä tulevaisuudessa.

      En syytä myöskään vaimoa erosta. Hänellä ei tietääkseni ole toista miestä ja jatkossa sellaisen olemassaolo ei tietysti minulle kuulu. Olisin toki toivonut, että perhe olisi pysynyt yhdessä, mutta niin ei käynyt. Tähän vaikuttaa pitkälti se, että meillä alkoi olla tulevaisuuden suhteen erilaisia kuvitelmia ja emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mihin suuntaan elämäämme kehitämme. Siinä kävi sitten näin.

      En aio jättäytyä työttömäksi, vaan aion ennemmin jatkaa kouluttautumista ja hankkia paremman työn ja parempaa palkkaa. Ensinnäkin haluan olla lasteni tukena ja osana heidän elämäänsä myös tulevaisuudessa, jopa elatusvelvollisuuden jälkeen. Vanhimmat lapseni ovat muutaman vuoden päästä täysi-ikäisiä ja haluan pystyä tukemaan heidän opiskelujaankin myös taloudellisesti. Enkä katso kenenkään olevan voittaja siinä, että pakoilen velvollisuuksiani tarkoituksellisesti.

    • jepjep..

      Juu ei täältä miehet apua ja tukea saa... elatusvelvollisten liittoon yhteys:)

      • joopati joo

        Eipä sitä saa sultakaan :)

        Itse en osaa valitettavasti neuvoa koska exällä ja minulla oli avioehto ja meillä ei ollut lainoja.


    • Tohtoriwer

      Fakta on se, ettei sun enää kannata käydä töissä. Kaikkien menojen myös ruuan jälkeen sulla jää 200-300e/kk..ja SIITÄ joudut maksataan elareita noin 150e/kk. Tämä on tasa-arvoa, EIKÖ? Suosittelisin jäämään työttömäksi niin saisit takauvasti elarit anteeksi.

      • Källi?

        Surkea neuvo. Ihan kuin neuvoja.


      • faktaa..

        kaikkien menoen jälkeen kuuluu jäädä minimissään 500e/ kk;
        mikäli jää tätä vähemmän tuomioistuin ei määrää elareita..
        tämä on faktaa vaikka lastenvalvojat toisin yrittävät ruikuttaa..


      • hhhgh
        faktaa.. kirjoitti:

        kaikkien menoen jälkeen kuuluu jäädä minimissään 500e/ kk;
        mikäli jää tätä vähemmän tuomioistuin ei määrää elareita..
        tämä on faktaa vaikka lastenvalvojat toisin yrittävät ruikuttaa..

        oletko sä joku sossunelätti?


      • ygoy
        faktaa.. kirjoitti:

        kaikkien menoen jälkeen kuuluu jäädä minimissään 500e/ kk;
        mikäli jää tätä vähemmän tuomioistuin ei määrää elareita..
        tämä on faktaa vaikka lastenvalvojat toisin yrittävät ruikuttaa..

        Siis tarkoitat kaikkilla menoilla mitä? Voihan niitä menoja keksiä vaikka mitä, mutta vai oleellisimman hyväksytään. Kohtuulliset asumiskulut, opintolainelyhennykset, pakolliset työmatkakustannukset. Siinä se. Sen jälkeen pitää jäädä about se 500e/kk yleisiin kustannuksiin (kute ruoka, laskut, vaatteet). Jos senkin jälkeen rahaa jää, vaikka vain 150e/kk, niin kyllä ne elarit maksetaan. Ja jos ei jää mitään, niin kela onneksi auttaa lähivanhempaa.


      • faktaa..
        ygoy kirjoitti:

        Siis tarkoitat kaikkilla menoilla mitä? Voihan niitä menoja keksiä vaikka mitä, mutta vai oleellisimman hyväksytään. Kohtuulliset asumiskulut, opintolainelyhennykset, pakolliset työmatkakustannukset. Siinä se. Sen jälkeen pitää jäädä about se 500e/kk yleisiin kustannuksiin (kute ruoka, laskut, vaatteet). Jos senkin jälkeen rahaa jää, vaikka vain 150e/kk, niin kyllä ne elarit maksetaan. Ja jos ei jää mitään, niin kela onneksi auttaa lähivanhempaa.

        tarkoitin jokapäiväiseen elämään; ruoka, vaatteet; ei laskut
        ennen sitä vähennetään vastikkeet, vesi ja sähkökulut, sairaudenhoitokulut, lainanlyhennykset ja korot yms.... ja vasta sitten tuo 500 e pois..tuomioistui-
        men ratkaisu oikaisi lastenvalvojan laskelman..muutti 290e elatusavun 30 e/kk


    • NäinSeMenee

      Okei, sä haluat olla sinisilmäinen kultainen eroisukki. No,mikäs siinä, se on oikeastaan upeaa ! Kunpa mahdollisimman monella olisi vastaava ero.

      Ite koin pahemman eron missä jätettiin toisen miehen takia. Siksi olen puolitosissaan miettinyt kaikkia vaihtoehtoja.

      Elämä jatkuu ja vältän elatusmaksuja parhaan kykyni mukaan koska meillä on järjestelmä että Kela maksaa ne ja ne on niin pirun kalliita.

      Ei yksin asuvan etäisän jolla on 2 lasta tai yli elatusmaksuineeen, ei mun tyyppisen isukin kannata mennä töihin EPÄakateemisella alle 3 tonnin palkalla. Kun vielä olen opiskellut ama tutkinnon, niin vaadin ensin hyväpalkkaisen työn.


      muutenkin olen niin katkera ja pitkävihainen. Nykyään ärsyynnyt ja loukkaannun tosi helposti. En ole yhtän huumorintajuinen ja vihaan sydämestäni valkoisia valheita, varsinkin naistne tekeminä.

      Eron jälkeen kyseenalaistin asemani ihmisenä sekä mieleen tulee jatkuvasti vuosikymmenien takaa olevia piikittelyjä ja pikkuv-ittuiluja vanhoilta kavereilta kouluajoilta. Olen alakanutkin muistelemaan menneitä ja jopa menyt rähisemään vanhoista v.ittuiluista ja kaivanut vanhoja asioita esiin vuosikymmenien takaa.

      Aika pahoja ilmiöitä. Sinänsä harmittomia, mutta olen kostanut ilmiantamalla arkaa tietoa, räkinyt mua kiusanneiden ihmisten naamaan vuosikymmenien jälkeen, läpsinyt ja leikannut ihmisten tukkaa saksilla jotka ovat joskus v.ittuilleet mulle.

      Voi voi voi millainen ihmishirviö voi kasvaakaan kun tarpeeksi kauan tehdään vääryyttä kiltille ihmiselle. Tarpeeksi kauan kiusataan, petetään, petetään ja nus.sitaan toisen ihmisen kanssa parisuhteessa...

      Jso joku vielä mua heikkoluontoisempi kokisi saman, kuten joka päivä kokeeekin, en enää ihmettele Suomen krokeita itsemurhalukuja. Toiset päättää kostaa tekijöille ja Alibi lehti saa taas materiaalia.

      No, mun sinisilmäisyys ja luottavaisuus ihmisiin on maksanut kalliin hinnan. Loppuelämän katekerana koitan selviytyä ja päästä halvalla kaikesta jotta voin elää vielä muutaman vuoden.

      Olen elävä esimerkki kuinka katkeruus sumentaa ihmisen mielen.

      Mut jos joku haluaa neuvoja miten elarrit voi välttää totaalisesti, ni kysymyksii vaan mulle...

      • seliseliseli

        Sinähän olet se, joka käy ulkomailla huorissa, ja antaa heille rahansa. Samalla luulet, että olet hyvä vanhempi, kun et tapaa lapsia pitkään aikaan ja äiti ja uusi mies yksin elättävät lapset.


      • Idiootteja riittää

        Kaikki laittaa vain laskun veronmaksajille omasta tyhmyydestä.

        Ääliönkin pitäisi tietää naidessa ilman ehkäisyä niin lasku voi perään tulla ennemmin tai myöhemmin.

        Kukaan ei voi olla varma että puoliso pysyy maailman tappiin asti.

        Kieltäytyy tekemästä kakaroita vaikkei saisi ämmää eikä ämmältä lootaa niin siitähän jo tietää mikä on homman nimi. Pääsee halvalla eikä tule toisten maksettaviksi siitostuotteitaan.


      • maksa elarisi itse

        Miksi sinä et aio kustantaa lapsiesi elämästä edes pientä siivua.

        Mitä tekemistä sillä on sinun petetyksi tulemisen kanssa? Nehän on sun muksuja ja tarvitsee vaatetta ja ruokaa.

        Ehkä olisi sitten parempi olla niiden elämästä kokonaan pois. Kuulevat kyllä kun kasvavat että isukki antoi vain lämmintä kättä. Tavallaan jättäisit kostoksi eksällesi lapsesi vaikka nälkään kuolemaan....

        Katkeruutesi ymmärrän. Ymmärrä sinä että noin voi käydä kenelle tahansa, käsittele asiat terapiassa vaikka. Ole isä lapsillesi. Älä käytä heitä koston välineenä. Maksa.

        Jos vähän korjaan niin akateemisilla on tällä hetkellä melko surkea työtilanne ja lyhyellä koulutuksella (putkimies etc. ) voit päästä hyville palkoille.


      • Selvinnyt

        Ihan vilpittömästi, ilman riidan haastamista, oletko harkinnut säännöllisen ja pitkäkestoisen terapian aloittamista? Terapiaa ei ole tarkoitettu vain sellaisille, jotka eivät selviä normi arjesta tai jotka ovat saaneet diagnoosin mielisairaudesta. Vaan terapia on erittäin hedelmällistä myös esimerkiksi siihen, että opettelee eroon katkeruudesta ja pahoista ajatuksista.

        Et ole ainoa jota on petetty ja jätetty. Minun mies petti minua 1,5 vuotta selkäni takana suhteessa yhteen naiseen, jopa toisen lapsemme odotuksen ajan. Ja jo aiemmin oli pettänyt pariin kertaan lyhyesti baarireissulla. No, ero tuli, en jaksanut enää. Mies muutti lennosta toisen naisen luokse, ja sinne yhteiset lapsetkin sitten isän tapaamisilla meni... Oli alussa hitusen itkussa pitelemistä, ja lapsille näyttelin tyynesti, että varmasti se uusi äitipuoli on oikein kunnollinen ja kiva... Myönnän (onneksi kahden kesken exän kanssa, lasten näkemättä) pariin kertaan raivonneeni todella kovasti. Olin lyöty, katkera, vihainen. Usko miehiin mennyt. Elämässä oli muitakin vastoinkäymisia ollut, ja olo väsynyt.

        Mutta päätin että elämä jatkuu, ja niin jatkuikin. Itse kävin vuoden terapiassa, ja se teki ihmeitä. Noista tapahtumista on jo aikaa. Minulla on ollut uusi parisuhde jo 3 vuotta, ja olen valtavan onnellinen. Exälle toivon vain hyvää, ja kaikesta huolimatta hän on hyvä isä lapsille. En ole katkera, koska siitä olisi haittaa eniten minulle itselleni.

        Kokeile miltä tuntuisi päästä menneistä yli... Ajatuksesi eivät ole terveellä pohjalla. Etkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäsi. Sinusta on tullut tuollainen siksi, ettet itse ole tehnyt töitä tilanteen muuttamiseksi. Muuta ihmiset voivat satuttaa ja muuttaa sinua vain, jos itse annant sille tilaa. Tsemppiä.


    • kaikilla noin on

      Valitettavasti sun on myytävä se talo ja muutettava pienempään. Toki laskelmassa huomiodaan esim. asuntolainat ja muut. Sama homma se on muillakin ja lapsen elatus ei ole ilmaista. Harvoin elatusmaksu edes riittää siihen mitä lapsi todellisuudessa kuluttaa. :/

    • älä ruikuta

      150 e onkin iso raha, kas kun moni äijä tunkee sen verran kuussa jo lähikaupan peliautomaattiin tai auton bensatankkiin!

      • ☆☆☆♡

        Jos sä tuota ap. tarkoitat niin ei se minun mielestä kyllä ruikuta. Lueppa uudelleen. Miies on pakkorakosessa kun tietää että asuu alueella jossa huonosti menee talot kaupaksi

        Olisit ittekkin stressaantunut jos miettisit yötä päivää mistä repii rahat. Häntä ei moni taho pysty auttamaan. Laina tuskin ratkaisu tuohon, lainaa, lainan päälle.

        Vielä kun yrittää järjestää kaiken parhaalla tavalla, lasten, äidin ja omalta kannaltaan.

        Ap:lle toivon hartaasti että saat talosi myytyä niin kaikki kääntyy parhain päin.


    • AKKKKKKKKKKKKKKKKKKK

      No kannattaako jostain hornasta ostaa talo... Katsotte vähän tarkemmin sen asuinpaikan ja puolison valinnan, niin näitä tilanteita ei tule. Myyt talon vaikka halvemmalla ja muutat pienempään kämppään mahdollisimman lähelle lapsiasi. Lapsiahan muuten ei tarvitse päästää muuttamaan, siihen tarvitaan molempien huoltajien lupa. Akka voi muuttaa yksin ja alkaa puolestaan maksaa elatusmaksuja. Sitten jos olet lähihuoltaja, saat myös lapsilisät tilille. Mitäs akka sanoo tähän tilanteeseen, että maksukykysi ei riitä?

      • just, just

        Akka?

        Eipä ihme, ettei sinun liittosi kestänyt...


    • Stressaantunut isä

      Paljon tulee viestiä, mutta moni vastaajista ei näytä lukevan niitä viestejä, mihin vastaa. Ensinnäkin sille, joka sanoi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä talo. Kuten alkuperäisessä viestissä sanoin, TALO ON MYYNNISSÄ. Ostaisipa joku sen nopeasti. Tällä alueella on muitakin taloja myynnissä ja useimmat ovat olleet myynnissä jopa vuosia. Silloin kymmenen vuotta sitten tämä alue oli oikein mukava asua ja talojen hinnat olivat kohtuullisen korkeita. Sittemmin täältä lakkautettiin pari kauppaa ja nyt koulu ja loputkin palvelut ja niiden myötä kaikki haluavat muuttaa täältä pois. Ehkä olimme tyhmiä, kun emme osanneet ennakoita tätä kaikkea, mutta ennustaminen on vaikeaa. Vähemmän meillä on talosta hintapyyntönä kuin mitä itse talosta olemme aikoinaan maksaneet. Ja kun ottaa huomioon, että me olemme myös remontoineet taloa monen kymmenen tuhannen euron edestä, niin todella selkeästi takkiin tässä talokaupassa otetaan. Ei tosin niin paljoa kuin olisi hävitty siinä, että olisi maksettu vuokraa kaikki nämä vuodet. Minä en edes voi enää laskea talon hintaa alemmaksi, kun vaimo ei siihen suostu. Puolet tästä talosta on kuitenkin vaimon, joten meidän pitää yhdessä sopia se talon myyntihinta. Minua on siis turha asiasta syyttää. Ja joo, olisi varmaan ollut järkevää olla muuttamatta tänne, olla menemättä naimisiin ja olla tekemättä lapsia. Näin on kuitenkin jo tapahtunut, enkä osaa mennä ajassa taaksepäin. Ja vaikka osaisin, niin en muuttaisi mitään näistä asioista, sillä kokonaisuudessaan nämä vuodet ovat olleet erittäin upeita.

      Toiseksi useampi näyttää jauhavan sitä, ettei se 150 euroa nyt niin paljoa ole. Tai että kun kulujen jälkeen minulle jää käteen jonkun laskun mukaan 200-300 euroa ja siitä pitää maksaa elatusmaksua 150 euroa. Lapsiahan on viisi. Jospa pääsisinkin sillä 150 eurolla, niin siitä varmaan selviäisin. Käytännössä tuskin pääsen niin halvalla. Tuo 200-300 euroa ei taida riittää viiden lapsen elatusmaksuihin millään.

      Pitäisikö sitten jättäytyä työttömäksi? Minä ajattelin elää vielä 15 vuoden kuluttuakin, silloin kaikki lapseni ovat jo täysi-ikäisiä. Jos ei sitä ennen ole rahaa lainkaan, niin työssä pysymällä ehkä joskus sen jälkeen taas olisi. Työttömänä ei ole koskaan parempi tilanne. Kuten joku katkeroitunut jo kertoikin elämästään, katkeroitunut kärsii tilastaan kaikkein eniten itse. En aio katkeroitua vaan aion jatkaa elämää eteenpäin. Tämä tilanne on nyt vaikea, mutta vaikka sitten 15 vuoden kuluttua minulla on elatusvelvoitteet suoritettu, saatan olla uudessa, hyvässä parisuhteessa, minulla voi mennä vaikka kuinka hyvin.

      Ja vielä tuohon, että ei pitäisi päästää lapsia muuttamaan, vaan antaa vaimon muuttaa yksin. Kuten tuossa jo mainitsin, tätäkin vaihtoehtoa on ajateltu ja koska fakta on, että minä olen monivuorotyössä ja joudun jonkin verran jopa matkustelemaan, niin en katso sen olevan lapsien etu, että pienet joutuvat ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoihin ja koululaiset eivät edes näe vanhempaansa niinä päivinä, kun olen illat töissä ja he ovat aamupäivät koulussa. Lasten edun vuoksi en siis aio riidellä lähivanhemmuudesta, vaan päästän heidät muuttamaan. Lapset ovat tärkeintä minulle ja haluan heille vain parasta. Ennen kaikkea en halua alkaa riidellä heistä, sillä he kärsivät siitä eniten.

      • niin lapset kärsivät

        lapsia koskevista riidoista ja viranomaiset edesauttavat lisäämällä riitaa,
        valehtelemalla lapsen olosuhteet tuomioistuimessa narsistina viranomaisena:)


      • ouhoiho

        Teidän tapauksessa sopisin niin, että maksat nyt niin kauan 300e kuussa kaikista lapsista, kun talo on myymättä. Sen jälkeen neuvottelette sitten uuden summan, ja sovitte nyt vaikkapa, että sitten myynnin jälkeen sen vastaavan ajan kun nyt maksan ns. liian vähän, niin maksat sitten vähän extraa. Eli jos vaikkapa ex-vaimo joutuu nyt lasten elatusta varten käyttämään luottokortteja, lainaamaan sukulaisilta tms, niin hän pystyy maksamaan ne takaisin sitten kun talo on myyty, ja sinä maksan vähän normia enemmän elareita.

        Tsemppiä talokauppoihin. Muistakaa stailata!;)


    • LawJur

      Teet niin, että et maksa mitään, koska sinulla ei ole varaa maksaa mitään. Tähän tietenkin vaaditaan dokumentit, mutta noilla tuloilla ei todellakaan ole varaa maksaa 300e /kk.

      Toinen vaihtoehto on se, (mitä monet noilla tuloilla tekee) että soville ex:si kanssa nollasopparin tai niin, että maksaisit 50e/kk per lapsi. Tämä on onnistunut kovemmillakin tuloilla kuin sinun.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe