Mitä selvänäkö on?

tämä on yleinen palsta kaikille kiinnostuneille. ajattelin kertoa jotakin omasta kokemuksestani ja siitä miltä se tuntuu ja miten se toimii. ehkä muutkin asiaa harjoittavat ottavat kantaa, se olisi toiveeni?!

noh, aina ei ole se oikea päivä ottaa näitä asioita käsiteltäväksi. energiat ovat muualla ja pitää odotella. sitten tulee ilta (toisille päivä) ja sitten alkaa polttaa, tekee mieli ottaa osaa ihmisten unelmiin ja ponnisteluihin, auttaa ja miettiä mitä neuvoja voisi antaa. mietin kovasti ja syvällisesti ja alkaa kuumottaa. siitä se sitten alkaa.

en minä mainosta, en missään, tästä on turha lähteä arvostelemaan. olen rehellisesti auttamassa ja teen sen, mihin pystyn. mutta palataan nyt tuohon otsikkoon: eli mitä selvänäkö on.
luen kysymyksiä (nyt puhun näistä palstoista) ja sitten keskityn kysymyksiin. myös virkkeiden välistä lähtee esiin tunne, että asiat ovat vakavia / tai sitten kysymys on heitetty aivan huvikseen. siinä teen heti eron, sillä harrastuksen vuoksi heitetty kysymys ei ole pitkän vastauksen arvoinen.
mutta kun ihmisellä on hätä, siihen täytyy paneutua. ja minulle selvänäkö on sekä lahja että painajainen.

niin näillä palstoilla, kuin myös arkielämässä, ihmisillä on aina jonkin asteinen hätä. tässä nyky-yhteiskunnassa on niin kova vauhti, että kaikessa ei millään pysy mukana. selvänäkö on minulle tapa ja tottumus mikä vain tapahtuu. näen ihmisen auran kohdatessamme, kirjoituksen kautta tunnen hänen olemuksensa ja tarpeensa.
selvänäkö on sellaista, mikä antaa tietoa "pohjan alta". sitä on helppoa ymmärtää, silloin kun energiat virtaavat ilman vastusta. kun vastus sitten jarruttaa, yritän tarttua siihen kiinni ja "ravistaa" sitä. ei ollenkaan yksinkertaista, koska ihminen aina pistää vastaan.

en usko aikaan, vaan energioihin. en myöskään usko varsinaiseen onneen, vaan ihmisen kehitykseen ja sen tuomaan tietoon. kaikki tietohan on jo olemassa! näissä omissa opinnoissani olen tukeutunut myös kirjallisuuteen, koska jostainhan sitä kokemusta on kartutettava. luin monta kertaa Gibranin Profeetan ja joka kerta se sai minut ällistymään. sitä ei voi lukea liikaa, ainakin minulle siitä avautuu aina uutta. ne viimeisen luvun sanat ovat niin ällistyttäviä - että me taas synnymme uudestaan.

uskon siis elämän kiertokulkuun ja uudelleensyntymiseen. olemme täällä oppimassa ja niin monta kertaa, kunnes olemme valmiita.
mutta tämä ei enää vastaa aloitustani siitä, että mitä selvänäkö on. haluan kertoa omasta kokemuksestani, mikä on hauska ja miellyttävä, samoin myös raskas ja itkettävä.
selvänäkö on lahja, mikä meillä kaikilla on hallussa, kunhan sen uskaltaa oivaltaa ja omaksua. minä uskoin aina toisten kykyihin ja käytin heidän apujaan nuorena, kunnes toisin tapahtui.
elämä tuo kiviä tielle ja niitä on potkittava pois, että pääsee eteenpäin. ihmisen on opittava rentoutumisen taito - se taitaa tuottaa monille suurinta vaikeutta! sen jälkeen on luotettava itseensä ja annettava tiedon tulla. se tulee takuulla, kun on vastaanottavainen. ei siihen tarvita pelikortteja eikä sormustimia.....

uskon että jokaisella on taito päästä henkiselle tasolle, missä aikaa ei ole. ole sinut itsesi kanssa ja hyväksy elämäsi arki sellaisena kuin se on. ole positiivinen ja avoin, älä päästä ketään tai mitään liian lähelle sydäntäsi ilman lupaa. kuulostaa naiivilta? mieti vielä uudestaan :-)

selvänäkö on haasteellinen kokemus, mitä ei aluksi tahdo ymmärtää. se pelottaa ja sitä ei uskalla kertoa kenellekään. vielä monien vuosien jälkeen minä en uskalla tai halua kertoa siitä kaikille, koska he eivät ymmärtäisi sitä. sitä minä pelkään.
ei ole fiksua neuvoa toista, jonka tuntee niin hyvin. ystävyyssuhteet voisivat loppua juuri siihen.

no jaa, taas luisuin otsikosta...
se selvänäkö on minulle tuntemusta ja tietoa, minkä avulla voi ohittaa vaikeuksia. se auttaa varautumaan tilanteisiin, jotka ovat auttamattomasti tulossa. se auttaa myös uskomaan siihen hyvään, mikä on tulossa ja mihin kannattaa panostaa!
selvänäkö on sitä, että tietää maailman perustuvan yhteen ja ainoaan voimaan, siihen mitä kaikki jahtaavat:
se on RAKKAUS

siinä se on, se on valtava voima ja sitä me kaikki jahtaamme. sen siemen on ihmisessä ja vain ihminen voi auttaa sitä kasvamaan ja kehittymään. anna sille vettä ja valoa.
selvänäkö on minulle yksinkertaisesti: auttamista, että ihminen löytää rakkauden.

terveisin Keskiyö

16

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkille keskiyö

      Hei,

      Aihepiiri on varsin mielenkiintoinen herättäen monenlaisia reaktioita ja siksi olen ihmetellyt miksi et kirjoittaisi kirjaa kokemuksistasi vaikkapa perustuen tämän palstan kysyjiin ja tilanteisiin joita olet käsitellyt.

      Kirjoitustyylisi on varsin sujuvaa ja verbaalinen lahjakkuus aivan omaa luokkaansa.

      Pelkästään aloittamasi teksti tässä linkissä kävisi kirjan takakannen esittelytekstistä.

      Materiaalihan sinulla olisi periaatteessa valmiina koska olet niin kauan palstoilla vastaillut ja kommentoinut. Onko kirjoittajilla sitten oikeus omiin palstateksteihinsä, se tietysti tulee selvittää.

      Eipä muuta, kun mukavia talven jatkoja täältä jostain.

      • p.s vielä..

        Luin uudelleen tuohon aloituksen jälkeen kirjoitetut kommentit ja kieltämättä kerrassaan järkyttävää mikäli näin on toimittu. Toki sitäkin tulisi kirjassa käsitellä (laskutus selvänäköpalveluista)mikäli sellaisen kirjoittamiseen ryhtyisit.


      • seurailija.
        p.s vielä.. kirjoitti:

        Luin uudelleen tuohon aloituksen jälkeen kirjoitetut kommentit ja kieltämättä kerrassaan järkyttävää mikäli näin on toimittu. Toki sitäkin tulisi kirjassa käsitellä (laskutus selvänäköpalveluista)mikäli sellaisen kirjoittamiseen ryhtyisit.

        Olisipa kiva kuulla mitä keskiyöllä on tähän sanottavaa? Varmaan olet nämä jo käynyt lukemassa..


      • kanssaseuraaja
        seurailija. kirjoitti:

        Olisipa kiva kuulla mitä keskiyöllä on tähän sanottavaa? Varmaan olet nämä jo käynyt lukemassa..

        Ettei nyt 1000 egen investointi ois kuitenki mielenterveysongelmaisella tai työttömällä menny johonki puhelinennustajaan. Muistaakseni Keskiyön maksullinen tulkinta on 50 €. Eli 20 sähköpostitulkintaa yhdeltä näkijältäkö?


      • tosi2
        kanssaseuraaja kirjoitti:

        Ettei nyt 1000 egen investointi ois kuitenki mielenterveysongelmaisella tai työttömällä menny johonki puhelinennustajaan. Muistaakseni Keskiyön maksullinen tulkinta on 50 €. Eli 20 sähköpostitulkintaa yhdeltä näkijältäkö?

        Kyllä on mennyt. Varmasti keskiyö tunsi kyselijän hädän, mutta lisäsi vain entistä sairaampia juttuja. Kaikki on luettavissa tikulta, jonne sähköpostit on talletettu. On vastuutonta ensin voittaa toisen luottamus manipulaativisin keinoin ja sitten kertoa kuinka mitä sairaimpia juttuja, esim. kuinka kysyjän lasta on hyväksikäytetty ja kannattaa tehdä rikosilmoitus. Näkijä sai myös kysyjän uskomaan, että hänenisänsä on paha ihminen ja on tehnyt monille ihmisille pahaa. Keskiyö muka näkee auroja ja hänelle pitää lähettää kuvia sähköpostin liitteenä, joista sitten on näkevinään jotain. Täysin humpuukiakka tai voi olla mieskin. Älkää menkö lankaan.


      • Onko oikeasti noin?
        tosi2 kirjoitti:

        Kyllä on mennyt. Varmasti keskiyö tunsi kyselijän hädän, mutta lisäsi vain entistä sairaampia juttuja. Kaikki on luettavissa tikulta, jonne sähköpostit on talletettu. On vastuutonta ensin voittaa toisen luottamus manipulaativisin keinoin ja sitten kertoa kuinka mitä sairaimpia juttuja, esim. kuinka kysyjän lasta on hyväksikäytetty ja kannattaa tehdä rikosilmoitus. Näkijä sai myös kysyjän uskomaan, että hänenisänsä on paha ihminen ja on tehnyt monille ihmisille pahaa. Keskiyö muka näkee auroja ja hänelle pitää lähettää kuvia sähköpostin liitteenä, joista sitten on näkevinään jotain. Täysin humpuukiakka tai voi olla mieskin. Älkää menkö lankaan.

        Siis eikö hänellä ole selkeää nimeä, toiminimeä tai yritystä jos hän ansaitsee tuolla tavoin?
        Pelkkä tilinumero ja nimimerkki?


      • kanssaseuraaja
        Onko oikeasti noin? kirjoitti:

        Siis eikö hänellä ole selkeää nimeä, toiminimeä tai yritystä jos hän ansaitsee tuolla tavoin?
        Pelkkä tilinumero ja nimimerkki?

        No, purkautuu kai tämäkin tavallaan. Onhan täällä jo muitakin tulkitsijoita puhuttu huijareiksi.


      • edell.
        Onko oikeasti noin? kirjoitti:

        Siis eikö hänellä ole selkeää nimeä, toiminimeä tai yritystä jos hän ansaitsee tuolla tavoin?
        Pelkkä tilinumero ja nimimerkki?

        Ei ole mitään nimeä eikä yritystä. On vain tilinumero, joka sekinon sveitsin pankissa. Täysi huijari siis kyseessä.


    • Marlis yritti

      Palstalla hän näki minulle aika hyvin (asiat, joista hän kertoi, eivät olleet pääteltävissä kysymyksistäni). Olisi tilannut häneltä laajemman tulkinnankin, mutta pelkällä nimimerkillä ei ulkomaan tilille voinut maksaa pyydettyä suoritusta. Joten asia jäi. En tiedä, miten olisi pitänyt toimia.

      • on niitä huijareita

        täällä palstalla joku muu otti maksua! 8 e sähköpostin kautta, mutta kun en ollut kiinnostunut niin henkilö lopulta katsoi minulle ilmaiseksi, mutta minä en ymmärtäny sanaakaan siitä katsonnosta ja se ei ollut montaa riviä


      • rivitön
        on niitä huijareita kirjoitti:

        täällä palstalla joku muu otti maksua! 8 e sähköpostin kautta, mutta kun en ollut kiinnostunut niin henkilö lopulta katsoi minulle ilmaiseksi, mutta minä en ymmärtäny sanaakaan siitä katsonnosta ja se ei ollut montaa riviä

        8€, mitä kuvittelet saavasi sillä? ei tuolla summalla montta riviä viitsi kirjoittaa


      • älkää maksako !
        rivitön kirjoitti:

        8€, mitä kuvittelet saavasi sillä? ei tuolla summalla montta riviä viitsi kirjoittaa

        8.n euron ennustus:

        Tack och adjö!

        Ja eiku tili sveitsiin.


    • se on aavistus..

      En ole näkemisestä tai korttien katsomisesta ottanut tai pyytänyt rahaa
      - näkeminen ja kokeminen sitä sun tätä. Kadonneitten etsimistä -
      joskus löytymistä. Motiivina ihmisrakkaus ja ihmisten inhimillinen hätä.
      - raskaitten taakojen sitojia kyllä riittää, vaikkap jotka oman uskonsa nimissä
      kiroavat näkijöitä, tekijöitä ja kokijoita, vainoavat, jopa polttavat noitina.

      Joku erikoinen ja eriskummallinen lahjahan se on, kyky kuunnella ja kuulla,
      tuntea nahoissaan - miksi se muuksi pitäisi muuttaa? Kaita tie?
      Sanoiksi puettu.

    • Tukisielu

      Mä olen sitä mieltä, että meillä on tänä päivänä niin paljon selvänäkijöitä ja sieltä löytyy paljon myös niitä jotka vain tykkäävät puhua ihmisten kanssa, keksivät juttuja mitkä ei sit koskaan kuitenkaan tapahdu.. tuo on asia missä tässä maassa pitäisi tehdä jotain, puoskareille lakipykälä millä saadaan ojennukseen ne jotka eivät toimi eettisesti. Tässä maassa on muutamia hyviä jotka eivät pitkitä puheluita tieten tahtoen vaan rauhoittavat ihmisen joka on herkässä tilassa, sen mä hyväksyn mutta en sellaista et kerrotaan ja kuvitetaan toisen elämää haavemaailmaksi eli siis syvennetään sen ihmisen tilaa huonompaan..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe