En tiedä oonko tulossa hulluksi

_black_sheep_

vai mitä, mutta tänään kirjotin kirjeen tulevalle puolisolleni.
En siis tällä hetkellä seurustele, mutta haluan uskoa, että meille jokaiselle
on olemassa se yksi ja ainoa, joka saa ne suojamuurit kaadettua.
On olemassa se joku, joka saa sut luottamaan siihen, että sä riität,
just semmosena kuin oot, vajavaisena omana itsenäsi.
Pitkän aikaa ihastuin...ja rakastuin henkilöihin, jotka eivät olleet mua varten.
Jotkut käyttää ehkä termiä 'rakastuin väärään ihmiseen'.
Mut mun mielestä, ei ihmiset koskaan oo vääriä. Jokin niissä on ollut, koska on joskus niistä kiinnostunut.
Ennemminkin mun mielestä, omalla kohdalla, ongelma on ollut siinä, että
on nostanut sen toisen jotenkin aina jalustalle, yläpuolelle.
Palvonut maata hänen jalkojensa alla,
Unohtanut ne omat lapselliset haaveet,
Yrittänyt olla jokin muu,
aikuinen ja järkevä,
viisas ja jotenkin kaikin muun tapoin niin ns. normaali.
Mutta totuus onkin siinä, että kohtaa sellaisen ihmisen,
jonka vierellä sun ei tarvitse pelätä,
ettet riitäkään.
Ja voin myöntää, että mä oikeasti olen niin naiivi, että uskon,
siellä jossakin olevan sen ihmisen, jolle jonain päivänä
annan sen kirjeen, jossa kerron kaiken.
Kerron ne kaikki lapselliset haaveeni, toiveeni ja totuuteni.
Kerron kaiken siitä, mikä saa mut nauramaan.
Mikä saa mut itkemään...Jne..

Ja mä tiedän, että tähänkin, joku tulee kommentoimaan, mitenkä
helvetin tyhmä mä oon. Ja mitenkä tää on vain pelkkää imelää paskan jauhantaa.
Ja sitähän tää voi olla, mutta tää on totta mulle. Tässä ja nyt.

Ja edelleen uskon, että on olemassa se yksi ja ainoa.
Ja voi olla että oon hänet jo kohdannut tai sitten hän on vasta tuolla jossakin tuloillaan.
Ei voi ikinä tietää...

10

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oih,

      niin kaunista :)

    • henkimieli

      Et ole tulossa hulluksi :) Ennemminkin olet kokenut jotain mitä vois kuvailla heräämiseksi. Pidä tuo moodi!

    • jebulisjee

      Ei tuossa ole mitään hullua. :) Mutta se on hullua palvoa toista ihmistä ja pitää tätä jotenkin ylempänä omaa itseään. Jokaisella varmaan on tällaisia kokemuksia elämässään, kun on epävarma omasta itsestään ja haluaa miellyttää toista ja olla tämän rakkauden arvoinen. Vaikka kaikkihan me syntyjämme olemme erilaisia ja lähtökohtaisesti rakkauden arvoisia omina itsenämme. :) Ainoastaan omat harhaluulomme eristävät meidät siitä rakkaudesta. Harhaluulot ovat kuin tummat pilvet... mutta vaikka on pilvistä niin voimme luottaa aina siihen että aurinko paistaa silti. :)

      • jalustalle

        Mielestäni ihastuminen ja rakastuminen on aina jollain tavalla eräänlaista palvomista ja siinä asetetaan aina tavalla tai toisella toinen sinne jalustalle. Henkilö, joka ei ihastuessaan/rakastuessaan millään tasolla palvo tai ihaile tai halua miellyttää kohdettansa, ei ole mielestäni koskaan kokenut ihastumisen/rakastumisen tunteita.


      • jebulisjee
        jalustalle kirjoitti:

        Mielestäni ihastuminen ja rakastuminen on aina jollain tavalla eräänlaista palvomista ja siinä asetetaan aina tavalla tai toisella toinen sinne jalustalle. Henkilö, joka ei ihastuessaan/rakastuessaan millään tasolla palvo tai ihaile tai halua miellyttää kohdettansa, ei ole mielestäni koskaan kokenut ihastumisen/rakastumisen tunteita.

        Jaa no minä en ainakaan. Muistan kun koin ensirakkauteni, se iski ytimeen. Se tuntui ihanalta, jumalalliselta mutta samaan aikaan niin tavattoman luonnolliselta. Tuntui kuin olisi saapunut kotiin. En palvonut häntä, en edes olisi ikinä voinut uskoa että haksahtaisin häneen, olimmehan tunteneet jo kauan... Mutta se vain tapahtui. Siinä tunteessa ei ollut mitään epätasapainoista, päinvastoin, olin täysi, kokonainen ja vahva. Silloin tiesin että se mitä tunsin oli sitä aitoa rakkauta.


    • Romanttista :)

    • Toinen tyhmä

      Helvetin tyhmä :P
      Mäkin haluan uskoa.

    • Sonne

      Mä en ole viiteentoista vuoteen lukenut mitään kauniimpaa koko serverin tuotoksista.

      Viiteentoista vuoteen.

      (Kollektiivinen havahtuminen)

    • söpötyttö

      Millä perusteella uskot, että on olemassa yksi ja ainoa? Ihan oikeesti, mihin pohjaat tän ajatuksen, kiinnostaa ihan vilpittömästi tietää?

      Sit toinen mihin kiinnitän tossa muuten ihan mukavassa tekstissä huomiota on tuo, että toivot rinnallesi ihmistä, joka "saa ne suojamuurit kaadettua-- joka saa sut luottamaan siihen, että sä riität, just semmosena kuin oot, vajavaisena omana itsenäsi."

      Miksi ihmeessä jonkun toisen ihmisen pitää tämä kokemus sulle tuoda? Kuulostaa siltä kuin kaipaisit toista ihmistä vakuuttamaan, että oot ok. Mihin ylipäätään tarvitset ns. suojamuureja elämässäsi? Ei kenenkään toisen tehtävä ole kaataa sun suojamuureja, sun pitäisi tehdä se itse, mielestäni. Toisekseen, myös sä itse oot avainasemassa siinä, että tunnetko riittäväsi. Riittämättömyyden tunne, niin ymmärrettävä kuin se onkin, kumpuaa ennen kaikkea sun oman pääsi sisältä, joten se on tavallaan sellanen ongelma, johon sun itse pitäisi puuttua jo ennen ku edes mietit parisuhdetta. Jos suhde ei toimi jonkun ihmisen kanssa, niin kyse ei ole silloin siitä, että SINÄ et riitä, vaan siitä, että te ette ole sopivia toisillenne syystä tai toisesta. Siinä kaikki. Jos selität sen omalla riittämättömyydelläsi, niin se on silloin merkki heikosta itsetunnosta.

      Ei parisuhdetta kannata etsiä surumielisesti ja ratkaisuna oman sisäisen maailman epävarmuuteen, koska sellainen se ei ole. Sun sisäinen todellisuutesi sitä vastoin tulee heijastumaan siihen parisuhteeseen.

    • suudelmin sinetöity

      Ihana ajatus kirjoittaa kirje tulevalle rakkaalle! Rakkauskirje on niin suloisen herkkä tapa avata sielunsa toiselle. Mietin, miten haavoittuvainen kirjoittaja on ja samalla rohkea. Rakkauskirjeen kirjoittaja ihan ylipäätään, ei vain aloittaja. Olisin kyllä tosi vaikuttunut kirjeestä, riippumatta siitä tuntisinko samoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2112
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      172
      1639
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1557
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1332
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1182
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1069
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1033
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      892
    Aihe