Uusi kissa häiritsee muiden wc käyntejä& ruokailua

usihfihdis

Viikonloppuna tuli uusi kissa kahden kaveriksi. Ensin tietenkin sähisivät toisilleen, sitten sähinä meni jo vähän ohi mutta nyt tilalle on tullut läpsiminen, eli antaavat tassua kyllä jos toinen tulee liian lähelle.

"entiset" kissat ovat vähän muuttaneet käyttäytymistään, tai erityisesti toinen on. Ei tule enää syliin ja syö huonosti.

Lisäksi uusi kissa häiritsee tätä huonosti syövän kissan vessassakäyntiä, eli kun kuulee että se vessassa hiekkalaatikolla rapistelee niin syöksyy kuin salama vessaan ja näin ollen toinen kissa ei saa siis tehtyä tarpeitaan kun lopettaa pissimisen aina jos tämä uusi kissa menee vahtimaan. Tällä häirittävällä on vielä historiassa virtsatulehduksia, ja pelottaakin jo että tuleeko kohta taas kun joutuu pissiä panttaamaan.

Feliway haihdutin on ollut paikallaan siitä lähtien kun uusi kissa on ollut talossa.

Tietysti aikaa on kulunut vasta muutaman päivän mutta pelkään jo että kissat eivät totu toisiinsa :S

3

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissapuhutteluun

      Komenna katti pois laatikolta toista kiusaamasta.Oppii kyllä muutamasta kerrasta, kiellä, ja kanna pois, estä sinne meno.Mene sen eteen ja komenna,käsi eteen,napsauta sormilla samalla estäen, tai vain kiellät ja laitat käden esteeksi..

    • kirjavakolli

      Aikuinen kissa ei välttämätt koskaan hyväksy uutta kissaa, vaan stressaantuu pahasti. Miksi pitää keräillä eläimiä?

      • totuta hitaasti

        Kissat, jotka eivät tunne toisiaan pitää hitaasti totuttaa toisiinsa pitämällä ne alkuun eri huoneissa ja totuttamalla ne hitaasti toistensa hajuun jne. Voit aloittaa totuttamisen alusta laittamalla uuden kissan yhteen huoneeseen ja antamalla vanhojen kissojen liikkua vapaasti muussa huoneistossa. Lue netistä tai kirjoista kissojen hitaasta totuttamisesta toisiinsa. Onnea matkaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe