Dongarit aikanaan

junghanssi

1950 ja 60-luvulla merimiehet hankkivat kaukomailla farkkuja jotka oli haluttuja maakrapujen keskuudessa.

Mitkä tai mikä oli merimiesten suosikki merkki!

Lewis 501, Lee, Wrangler vai joku muu?

6

1337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leevi2

      Seilasin täkillä muutamanvuoden 70 luvun alussa silloin ostin itse Lee rotsin ahterissa sijainneessa päivähuoneessa kauppaa pitävältä rouvalta, samoin Seiko5 rannekellon kun otettiin kanarialla punkkeria matkalla alas Araguayalla. Samoin myöhemmin dongarit . Työhanskoja sanottiin kanssa leehanskoiks ja leenpuolelta mentiin ruoriin.

      • Khaki

        Dungarees lienee näille dongareille alkuperäinen lähtösana. Yleensä timpan housuiksi tyypilliset. Joko henkseleillä tai vaikkapa ilman, mutta farkkukangasta kuitenkin.

        Jo 50-luvulla taisi olla niin, että suomalaiset merimiehet alkoivat nimittää kaikkia farkkuja (jeans) dongareiksi tai jopa tongareiksi. Mitäpä väliä sillä oikeastaan on.

        Lee dungarees oli minun mielimerkkini. Ohutta, mutta kestävää materiaalia eli myös miellyttävät jalassa. Jeans puolellakin kävin nuoruuteni päivinä ja samoin Lee oli merkkini. Kaipa niitä 70 luvulla oli Wrangler ja Lewis housuja, joiden mallista en erityisesti pitänyt. Olin ehkä enemmän khaki vaatteiden pitäjä. Jenkkien khaki kamppeet olivat ihan kivoja vapaa-ajan varusteita käydessäni sataman ilot.. iloissa. Äidinmaassani Norjassa ja isänmaassani Suomessa niillä taisi erottua suuresta massasta. No, olin ylpeä merimiehisyydestäni.

        Mistähän saisi kunnon khaki vaatteita nykyään?

        Itsenäisyyspäivän odottelua merimiehillekin.

        xyx

      • Anonyymi
        Khaki kirjoitti:

        Eikös ne olleetkaan lappuhaalareita??

    • Utantvivel
    • Itämeri

      Ei tarvinnut mennä kaukomaille. Esim Antverpenin satamassa oli pieniä putiikkeja, joissa myytiin kaikkea mahdollista. Ostin niistä Leen dongareita jotka oli tosi hyviä. Täytyi vaan pistää ensiks pesuun että suurin värimäärä lähti.

      • Anonyymi

        Elektroniikkaa myös tuli tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe