Naisten itsepuolustus höpölöpö

Kaikenkokenut40

Oletteko tutustuneet tähän Jarmo Östermanin (tms.) naisten itsepuolustukseen suunniteltuun kirjaan? Itse sain kirjan lahjaksi, ja muutamia huomioita tuli näin painijana mieleen.

1. Naisen olemus vaikuttaa siihen oletko uhri vai et. Olen samaa mieltä. Selkä suorana, käsi ojossa saattaa hyvinkin pelastaa kettumaiselta tilanteelta.

2. Ninjatekniikat. Ne samat hemmetin ninjatekniikat, joita tytöille opetettiin jo 20 vuotta sitten koulun liikuntatunnilla. Täysin naurettavia ranteenvääntelyitä, jotka epäonnistuessaan aiheuttavat täydellisen paniikin (VARSINKIN, jos pidät kyseistä tekniikkaa täysin varmana.

3. Päällekävijä luovuttaa heti ensimmäisen yllätyksen jälkeen. Ei tasan luovuta. Pahimmassa tapauksessa ärsyyntyy vielä enemmän, jos hento nainen pamauttaa otsalla isoa miestä nenään. Ja lähtee perään.

4. Ajatus siitä, että joku pärjäisi hyökkääjää vastaan ilman JATKUVAA kamppailuharjoittelua on itsessään jo naurettava.

5. Ajatus siitä, että kaikkia ihmisiä on pidettävä potentiaalisina hyökkääjinä on absurdi. Aika jännittävä yhteiskunta odottaa, jos tuollainen ajattelumalli leviää.

6. Ilman (jatkuvaa) täyskontaktitreeniä päällekävijän päihittäminen on ainostaan teoreettisella tasolla mahdollista.

7. Tilanne tulee yleensä yllätyksenä, mikä tarkoittaa että uhri on jo menossa tonttiin, kun tilanteen vakavuus selviää.

8. Tämä on se pahin pointti: Suurin osa ihmisistä ei ole tottunut kontaktiin, ja tilanteen jatkuminen saa tällaiset ihmiset jäätymään totaalisesti. Siinä ei korkokengillä varpaille enää potkita.


Paini antaa hyvät valmiudet naisille itsepuolustukseen, joten olisiko aika alkaa kehittää ihan naisille suunnattuja painikursseja, joissa keskityttäisiin vastustajan kontrollointiin ja tilanteen hallintaan niin, ettei paniikkia synny?

0

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        179
        1418
      2. Mietin sinua nainen

        Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
        Ikävä
        55
        942
      3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

        Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
        Lapua
        63
        731
      4. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

        Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
        Ikävä
        51
        667
      5. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        32
        645
      6. Ne alkaa aina yhdeltä

        jos mies et ole sattunut huomaamaan!
        Ikävä
        81
        641
      7. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        110
        624
      8. Haluan sinua mies

        Saat minut kuumaksi.
        Ikävä
        36
        614
      9. Voitaisiinko harjoitella rakas

        Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
        Ikävä
        64
        588
      10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

        Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
        Hindulaisuus
        303
        587
      Aihe