Milloin tiedostitte Suomen kohtalon?

whoknowswins

Kysyn teiltä toisilta tietomiehiltä sitä, milloin te käsititte Suomen olevan menossa kohti peruuttamatonta lamaa?
Omaa valaistumisen hetkeäni en sataprosenttisesti pysty määrittelemään. Sen muistan että 2003 paikkeilla uskoin vielä ihan täysillä juttuihin tulevasta työvoimapulasta ja ikuisesta noususta. Suomi tuntui menestyvältä vielä silloin.

2004 Wärtsilä ilmoitti Turun tehtaan lopettamisesta ja se oli ehkä ensimmäinen selkeä signaali Suomen alasajosta. Siitä tiesi tulevan laivateollisuuden alasajon.

Jossain 2008 paikkeilla tulivat ensimmäiset huhut Nokian aikeista lopettaa tuotanto Suomessa ja ehkä silloin alkoi realismi kyteä päässäni. 2012 loppuvuodesta tuo toteutui ja porukka onkin putoamassa lähiäikoina peruspäivärahoille. Mielenkiintoista nähdä, miten asia vaikuttaa Salon jo valmiiksi rommanneisiin talojen hintoihin.

Tänään julkaistiin taas karuakin karummat lukemat taloudesta. Investoinnit -3,9% vuoden takaiseen ja vain julkisissa menoissa oli kasvua, muuten käytännössä kaikki miinuksella.

Minkälaisia suunnitelmia teillä muilla tiedostavilla on? Kuinka moni poistuu / on jo poistunut nääntyvän maan nettomaksajan roolista muille maille tai kuinka moni aikoo katsoa kortit loppuun asti? Onko peliliikkeitä mielessä, asuntojen myyntejä tai ostoja joskus aikanaan rommin pohjilla?

102

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • köyden rasvaaja

      Eikö whoknowswins:llä ole parempaa ajankulua perjantai-iltana, siellä loistopursien täyttämässä satamassa Monacossa, kuin pohtia ja lässyttää Suomen tilanteesta ja miten tänne jääneille tulee käymään ?
      Me tässä jatketaan köyden rasvaamista eikä ehditä sinun pohdintoihisi enempiä vastailla.

    • omakas

      Minä laskin jo joskus viimeistään vuosituhannen vaihteessa, että eihän ole olemassa mitään syytä sille, että Suomi pysyisi maailman vauraimpien maiden joukossa. No kun ei sitä romahdusta ole tullut, niin olen välillä epäillytkin näkemystäni.
      Tällä hetkellä näyttää siltä, että oikeassa olin. Suomi ei tule enää pysymään suhteessa muuhun maailmaan yhtä vauraana kuin parhaimmillaan oli. Eli bkt per henki ei tule olemaan enää top tenissä. Top 50 voi olla haastava tavoite v.2050.

      Mutta ei tämä silti tarkoita, että Suomi välttämättä absoluuttisesti köyhtyisi.

      Lähtisin Sveitsiin, jossa akateemisen keskipalkka 9000e /kk, mutta valitettavasti olen pelannut korttini niin huonosti, että minua ei tietääkseni tarvita siellä. Joten jatkan kortinpeluuta kotimaassani.

      • Luki.

        Sveitsissä on syytä osata kieli aika hyvin muuten ei saa oikein töitä,mutta kallista sielä elämä on ja aika huono lomat työrintamilla.

        Tuttava perhe muuti suomeen sweitsistä aikoinaan muutamiksi vuosiksi ,mutta ei täällä menestyneet joten palasivat takaisin,sain heidän perheestään kaverin joka tosin on jäänyt vuosien varrella sivuun.

    • Luki.

      Uskoin henkilökohtaisesti suomen menevän lamaa vuonna 2005 jolloin näin kaus.

      Tuona aikana ei tietenkään sitä voinut vielä oikein kovinkaan moni nähdä mutta minä kerroin siitä pienille piireille henkilö kohtaisesti.

      Vuonna 2007 olin jo kertonut aika laajalle porukalle,mutta ne vaan nauro täyttäpäätä.

      Vuonna 2008 olin tällä palstalla kertomassa myös syvästä lamasta mutta eihän täällä minua noteerattu mitenkään(pilkattiin ja reippaasti).

      Vuonna 2010 tällä pastalla ja koko euroopassa luutiin nousun alkavan ja euro kriisin olevan ohi,mutta minä kerroin että uskokaa tai älkää kriisi ei ole vielä edes alkanutkaan eli se on teillä ja mediassa ihan väärä luulo, että te erehdytte nyt.

      Vuonna 2012 alkoi tälläkin palstalla kovin moni käsittämään suuren synkkyyden pilven euroopan yllä mutta minä lisäsin usein kaiken päälle että lähes koko maailma vaipuu lamaan venäjää ja usa:ta myöten.

      Vuonna 2013 aloin palstalla kertomaan menetetystä vuosikymmenestä joka voi kestää pitkälle 2020 lukua.

      vuona 2014 olen kertonut palstalle mahdollisesta lamasta 2030 luvulla,eli emme oikeasti selviä kuin numeroissa plussalle mutta 2030 odottaa jo ja suuret määrät maasudun tyhjiä taloja.

      • Luki.

        Jos vielä lisään 2007-2008 vuonna olin tällä palstalla käytännössä lähes ainut joka yritti kertoa älkää nyt ostako enään jne..painumme ennen näkemättömään lamaan,siihen aikaan ja vielä 2011ja jopa 2012 Laupiaskin oli nousumiehiä ja muut kumppanit,yksin sai topuutella ettei tää nyt hyvältä näytä,meitä kohtaa joka saralla vaikeudet kuten yksistään jo työttömyys aalto pyyhkäisee koko maan raajasti.

        No röhönauruahan ja pilkkaa sai osakseen mutta tässä sitä nyt ollaan,ja epävarmuus on hiipunut suurimpaan osaan suomalaisista.

      • whoknowswins

        2004 - 2005 olin 7 kk ulkomaankomennuksella ja seurasin silloinkin tiiviisti Suomen tapahtumia. Tuolta ajalta ei kyllä jäänyt mieleen mitään järisyttäviä talousuutisia, ehkä tsunami peitti ne jos niitä edes oli.

        Sen muistan kyllä miten hillitön okt -buumi oli päällä. Mökkiä nousi savipellolle kuin sieniä sateella ja kaikkein kämäsimmillekin tonteille. Siihen saakka pitkästä rakentaneet pikkufirmat siirtyivät kasaamaan pakettitaloja, jotta pysyivät kysynnän mukana. Maine luotiin siis kunnollisella rakentamisella ja sitä hyödynnettiin sittemmin pakettitaloja kasattaessa ja niitä edelleen myytäessä. Laatu laski, hinnat nousivat ja entistä ohuemmin eväin liikkuneet perheet ostivat taloja.
        Siitä on 10 vuotta aikaa, joten talojen hinnasta ei jokaisella ole puoltakaan vielä maksettu. Jopa 30 vuoden maksulapuista puhuttiin silloin ja 25 oli aika tavallista. Korot veivät vielä tuolloin jonkinmoisen osan kuukausimaksuista.

        Oli miten oli, ne hankintapäätökset tuolloin on tehty aivan erilaisen taloustilanteen ja tulevaisuudennäkymien vallitessa.

      • Luki. kirjoitti:

        "ja jopa 2012 Laupiaskin oli nousumiehiä ja muut kumppanit,yksin sai topuutella ettei tää nyt hyvältä näytä"

        Nousumiehiä kyllä. Pitkässä Juoksussa, inflaatiosta olen puhunut ja sen vaikutuksesta. Reaalinousua on vaikea nähdä jos talous junnaa. Mutta koska asumisen tarve ei ole loppumassa, niin asunnoille on jonkunlainen kysyntä aina, jopa huonoja aikoja voi tosiaan kantaa se, ettei uutta rakenneta niin vanhoissa on hinnat pysyneet korkealla. Ihan kaikkia samoja virheitä ei ole tehty kuin 90-luvun lamassa.

        Mutta uskon kyllä, että Suomesta ei elämä/asuminen lopu vaikka maailma ja nykyaika on melkoisessa myllerryksessä. Maailma muuttuu, ja se automaattisesti tarkoittaa sopeutumista.

        Bio-energia, siinäkö seuraava Nokia?
        En ihan hirveästi pidä eilisestä päätöksestä tehdä ydinvoimaa, koska se työllistää vähemmän kuin bio-energian tukeminen.
        Onko Suomen mahdollista olla omavarainen energiantuotannossa, uskon että kyllä on, jos on halua.

      • porvarihallitus
        whoknowswins kirjoitti:

        2004 - 2005 olin 7 kk ulkomaankomennuksella ja seurasin silloinkin tiiviisti Suomen tapahtumia. Tuolta ajalta ei kyllä jäänyt mieleen mitään järisyttäviä talousuutisia, ehkä tsunami peitti ne jos niitä edes oli.

        Sen muistan kyllä miten hillitön okt -buumi oli päällä. Mökkiä nousi savipellolle kuin sieniä sateella ja kaikkein kämäsimmillekin tonteille. Siihen saakka pitkästä rakentaneet pikkufirmat siirtyivät kasaamaan pakettitaloja, jotta pysyivät kysynnän mukana. Maine luotiin siis kunnollisella rakentamisella ja sitä hyödynnettiin sittemmin pakettitaloja kasattaessa ja niitä edelleen myytäessä. Laatu laski, hinnat nousivat ja entistä ohuemmin eväin liikkuneet perheet ostivat taloja.
        Siitä on 10 vuotta aikaa, joten talojen hinnasta ei jokaisella ole puoltakaan vielä maksettu. Jopa 30 vuoden maksulapuista puhuttiin silloin ja 25 oli aika tavallista. Korot veivät vielä tuolloin jonkinmoisen osan kuukausimaksuista.

        Oli miten oli, ne hankintapäätökset tuolloin on tehty aivan erilaisen taloustilanteen ja tulevaisuudennäkymien vallitessa.

        Koska ne venekuvat tulevat? On ollut aika hiljaista. Tiedän että yrität venkoilla vastuustasi pois vaatimalla lainapapereista kuvia. Ihmettelen mitä lainapaperit kuuluvat tähän, koska nehän ovat pankin luottamuksellisia papereita sekä ne eivät edusta omaisuutta, kuten vene jolla pädet.

        Kuvat esiin nyt, tai vaihda nimimerkkiä ja keksi uusi tarina.

      • whoknowswins
        porvarihallitus kirjoitti:

        http://aijaa.com/6qkoQV

        http://aijaa.com/K6LFJs

        Ohessa linkit kuviin. Ulkokuvia en julkaise, se olisi näin harvinaisen vempeleen kohdalla aivan sama kuin oman sotu:n julkaisu. Jo tuosta selviää asioista perilläoleville se, ettei puhuta pikkurahojen vermeistä. Samoin selviää se että palmupuun alla ollaan.

        Jatkossa persaukiset vekselivillet, porvarihallitus ja Pelleily seis etunenässä tajunnevat pitää turpansa kiinni kun aikamiehet puhuvat talousasioista.

        Yhden asian sinäkin sentään olet käsittänyt, lainapaperit eivät ole omaisuutta ;)

      • Ok-Loordi
        Luki. kirjoitti:

        Jos vielä lisään 2007-2008 vuonna olin tällä palstalla käytännössä lähes ainut joka yritti kertoa älkää nyt ostako enään jne..painumme ennen näkemättömään lamaan,siihen aikaan ja vielä 2011ja jopa 2012 Laupiaskin oli nousumiehiä ja muut kumppanit,yksin sai topuutella ettei tää nyt hyvältä näytä,meitä kohtaa joka saralla vaikeudet kuten yksistään jo työttömyys aalto pyyhkäisee koko maan raajasti.

        No röhönauruahan ja pilkkaa sai osakseen mutta tässä sitä nyt ollaan,ja epävarmuus on hiipunut suurimpaan osaan suomalaisista.

        Loordi ei omistanut asuntoa v.2009, kun halusin omakotitaloon niin luovuin työsuhdeasunnostani. Olisiko muka tuolloin pitänyt jäädä vuokralle omakotitaloon oman ostamisen sijaan? Hyvän omakotitalon vuokra voi olla helposti 1500-2000 euroa. Sain maksettua lainan pois 3,5 vuodessa eli v. 2012. Jos taas olisin noudattanut Lukin suositusta jättää oma talo ostamatta niin olisi vuokraan mennyt hirveät rahat eikä olisi taloakaan. Olen ostanut lisää asuntoja kaiken lisäksi, yksiön v. 2013 käteisellä ja kaksion v. 2014 käteisellä myös, mukavaa kun on monia asuntoja ja saa vuokratulojakin.

    • Luki.

      Joka kerta kun vuosia sitten kirjoitin täällä,piti olla tai vaadittiin todisteita ja linkkiä joita en käyttänyt mutta sitten rupesin linkeillä pikkasen näyttämään koska aiheita oli jo näkyvillä mediassa niin tällä palstalla sitten porukat suutui ettei saa suoraan linkittää ja kopsata.

      Kuminkaan päin ei ollut hyvä nousukkaille.

    • Luki.

      Niin ja kaikille niille tiedoksi jotka ei tiedä Luki:n käyttäneen erinimeä alkuaan joka kantoi ja kaus Lukihäiriöinen.

      Tämä nimi oli vertaansa vailla jota myöhemmin päädyin lyhentämään nimeksi Luki.

      • Olisiko taas aika vaihtaa nimimerkkiä? Lukihäiriöinen oli palstalla monta vuotta, mutta kun uskottavuus oli lopullisesti mennyt rommaripiireissäkin, niin hävisit vähäksi aikaa ja palasit uudella nimimerkillä. Nyt alkaa taas olemaan nimimerkki tuttu, joten olisiko aika uudelle?

        Miten olisi Ajatushäiriöinen? Seuraavaksi voit sitten kokeilla nimimerkkiä Ajatus, joskin se on vähän harhaanjohtava.

    • Etuviisas

      Hyvä kysymys!

      Vastaus lyhyesti: jo -70 -luvulla (uskomatonta, mutta totta!).
      Olen kotoisin eräästä pienestä periaatteessa "paljon parjatusta köyhästä kunnasta" sisämaasta.
      Jo silloin muistan keskustelleeni (mm. vanhempien kanssa) esim. siitä tosiasiasta, kuinka pikkukuntiin palkattiin kaikenmaailman virkamiehiä- ja naisia (pikkukunnissa omat raittius-liikunta-nuoriso, kulttuuri.....sihteerit, kylän pikkupolitiikkoja nostettiin pikakursseilla terveystarkastajiksi yms.).
      Rakennettiin uusia virastotaloja, urheiluhalleja yms. Ja KAIKKI valtion kustannuksella. Valtiovalta avokätisesti rahoitti suurilla valtio-osuuksilla.
      No, ei se mitään; tulipahan uutta väkeä ja veroäyrejä kuntaan.
      Jo siis silloin aloin seurata näitä mielenkiintoisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

      80-luku olikin sitten nousun aikaa, mutta 90-luvun romahdus ja sen nopea taittuminen onkin sitten oma lukunsa (eikä siitä nyt sen tarkemmin).
      Kuitenkin selkeästi jo silloin suomalaisessa yhteiskunnassa murtui ja kääntyi jotakin oleellista päälaelleen : ryhdyttiin valtiovallan toimesta lisääntyvän velan hyväksymiseen! (ja monet muutkin negatiiviset seikat, jotka ovat yleisessä tiedossa). Samalla koko kärrynpyörä heitti ympyrää Suomen ympärillä. Tätä vain ei uskottu.

      Eli tiivistäen: jo silloinkin ajattelin, että täältä tullaan vielä kovaa kyytiä alaspäin (jo jopa ihmeen pitkään onkin kestänyt - täytyy myöntää).
      En ole tietenkään ollut niitä harvoja: toki jo ennen tätä nettiäkin on ollut runsaasti kriittisiä ennustavia kirjoituksia; esim. Ari Ojapelto on kirjoittanut tulevasta laskusta jo kauan aikaa sitten.

      Ennusmerkit olivat näkyvissä jo vuosikymmeniä sitten!

      • whoknowswins

        Aivan! Muistan kun kotikuntaani, jossa oli noin 4000 asukasta, palkattiin kulttuurisihteeri joskus aivan 80 -luvun alussa. Siis ei niin mitään tolkkua, eikä tietysti työtehtäviäkään.

        Avokaatopaikalla, eräällä kaikkien aikojen suurimmalla ympäristökatastrofipaikalla oli kunnallinen vartija. Vartijalle hankittiin tolkuttoman hieno mobiilitoimisto pakastavine kuivakäymälöineen! Ja siis vieressä puskettiin öljyä, myrkkyjä ja sontaa suoraan pohjavesialueen hiekkaharjun monttuun.

        Talonjussit pitivät itseään kovina nettomaksajina ja olivat isossa äänessä kunnallisessa politiikassa. Kepulaisisännän heikkopäisemmät lapset työllistyivät kunnalle, samoin lehmänlypsystä vapautunut emäntä. Suojatyöt ovat ymmärrettäviä,mutta niiden ikuisuus ja jakoperusteet eivät sitä ole olleet.

        Oli kyllä hirveetä kattoo sitä elättikuntalistaa alkuviikolla. Siis oli kuntia joissa veroaste pitäisi nostaa käytännössä sataan prosenttiin jotta kunnat tulisivat toimeen omillaan, jos sittenkään. Se on sitä kepulaisuuden aikaansaannosta ja lisää tulee seuraavien vaalien jälkeen.
        Toivotan onnea nettomaksajille. Saletisti selkä kamelista katkeaa.

        Juuri näin: jo silloin näitäkin työpaikkoja pidettiin kotikylällä rehellisesti sanottuna suojatyöpaikkoina, joita todellakin kyläpolitiikot jakelivat mm. sukulaisilleen ym. tuttaville tai jäsenkirja-orjilleen.

        Meillä vanhemmalla sukupolvella on varmastikin useita esimerkkejä näistä työn sankareista. No, hyvä heille: elämäntyö on tehty ja siirrytty hyvin ansaitulle eläkkeelle
        (tosin tulihan sitä joskus muinoin kavereiden kanssa ihmeteltyä:" Mitähän ne kunnan urheilu, nuoriso yms. sihteerit tekevät, kun ei heitä juuri missään eikä milloinkaan näy)
        Toki suureen joukkoon ympäri Suomen maata sopi varmasti ahkerampiakin sihteereitä yms.

        Kyllä lähiaikoina tulee olemaan julkispuolella suuri parku, kun näitä enemmän tai vähemmän tarpeettomia virkoja tullaan väkisin yhdistämään ja lopettamaan.

        Esimerkkinä:
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1417745365081.html

        Taisi Auvo nyt kohottaa väärän vesilasin alkoholitarkastajan mielestä

      • whoknowswins kirjoitti:

        "Toivotan onnea nettomaksajille. Saletisti selkä kamelista katkeaa."

        Kiitos.

        Ulkomaille en ole lähdössä, siitä tehty periaatepäätös. (Firman sisällä olisi ollut, ehkä vieläkin mahdollista mennä ulkomaille hommiin) Perhe painaa tässä päätöksessä eniten.

        Nettomaksajana ärsyttää kova verotus, vaikka ei puhuta kuin keskituloisesta henkilöstä nyt. Tiedostan, että minulla on silti asiat aika paljon paremmin kuin monella muulla (mm. karttuva asuntovarallisuus vuokrakustannusten hinnalla) joten olen kiitollinen tästä vähästäkin. Pyrin aina olemaan avulias ja auttamaan nuorta väkeä sekä hätää kärsiviä. Myös rahallisesti.

        "hyvä antaa vähistäänkin, paha ei anna paljostakaan" Tällainen sanonta on jäänyt isovanhemmilta mieleen lapsuudessa.

      • omakas
        Etuviisas kirjoitti:

        Niillähän on muutaman kuntaliitoksen jälkeen jopa 15-vuoden irtisanomissuojat. Siellä ne ovat sitten entisien naapurikuntien 5 kulttuurisihteeriä ja 10 monikulttuurijohtajaa hieromassa viisaita päitään yhteen vuoteen 2030 asti.
        Tästä nähdäänkin, että tervehdyttäminen tapahtuu alkaen 2030, ei ennen sitä.

        Kepun lisäksi kiittäisin byrokratialla elävää SDP:tä.

      • omakas
        laupias60 kirjoitti:

        "Toivotan onnea nettomaksajille. Saletisti selkä kamelista katkeaa."

        Kiitos.

        Ulkomaille en ole lähdössä, siitä tehty periaatepäätös. (Firman sisällä olisi ollut, ehkä vieläkin mahdollista mennä ulkomaille hommiin) Perhe painaa tässä päätöksessä eniten.

        Nettomaksajana ärsyttää kova verotus, vaikka ei puhuta kuin keskituloisesta henkilöstä nyt. Tiedostan, että minulla on silti asiat aika paljon paremmin kuin monella muulla (mm. karttuva asuntovarallisuus vuokrakustannusten hinnalla) joten olen kiitollinen tästä vähästäkin. Pyrin aina olemaan avulias ja auttamaan nuorta väkeä sekä hätää kärsiviä. Myös rahallisesti.

        "hyvä antaa vähistäänkin, paha ei anna paljostakaan" Tällainen sanonta on jäänyt isovanhemmilta mieleen lapsuudessa.

        Minä kyllä tietyin ehdoin veisin mielelläni lapsetkin ulkomaille. Se voisi antaa paljon heillekin.

      • sadfffffffffdddddddd

        Lol, pitää varmaan kysyä että mitä kävi terveydelle, raittiudelle ja kulttuurille? Taidan kyllä tietää.

      • Luki.
        laupias60 kirjoitti:

        "Toivotan onnea nettomaksajille. Saletisti selkä kamelista katkeaa."

        Kiitos.

        Ulkomaille en ole lähdössä, siitä tehty periaatepäätös. (Firman sisällä olisi ollut, ehkä vieläkin mahdollista mennä ulkomaille hommiin) Perhe painaa tässä päätöksessä eniten.

        Nettomaksajana ärsyttää kova verotus, vaikka ei puhuta kuin keskituloisesta henkilöstä nyt. Tiedostan, että minulla on silti asiat aika paljon paremmin kuin monella muulla (mm. karttuva asuntovarallisuus vuokrakustannusten hinnalla) joten olen kiitollinen tästä vähästäkin. Pyrin aina olemaan avulias ja auttamaan nuorta väkeä sekä hätää kärsiviä. Myös rahallisesti.

        "hyvä antaa vähistäänkin, paha ei anna paljostakaan" Tällainen sanonta on jäänyt isovanhemmilta mieleen lapsuudessa.

        Nostan hattua Laupiaalle ,tuolaisia sinunkaltaisia on enään harvassa,Nousit hetkessä silmissäni korkealle koska en tienyt että osaat ajatella noinkin viisaasti.

      • Luki. kirjoitti:

        Nostan hattua Laupiaalle ,tuolaisia sinunkaltaisia on enään harvassa,Nousit hetkessä silmissäni korkealle koska en tienyt että osaat ajatella noinkin viisaasti.

        Olen aina sanonut, että olen rehellinen ja hyvä mies.
        Joskus vähän v---umainen, mutta huumori on aina mukana.

    • Komsiikomsaa

      Itsellä on tällä hetkellä kouluttautuminen uuteen ammattiin menossa. Tällä uudella ammatilla voi periaatteessa tehdä töitä missä päin maailmaa tahansa. Samoin kämppä on myynnissä. Sen kun saa myytyä-toivottavasti, niin täytyy sitten miettiä tarkkaan mitä peliliikkeitä tekee. Itse olen perheellinen ja se asettaa rajat ja puitteet tulevalle aika tarkkaan...

      Mutta joo. Suomi on kuitenkin asuimaana vielä siinä mielessä hyvä, ettei tämä ole ylikansoitettu. On metsää mistä saa bioenergiaa, puhdasta vettä jne. Mutta näistä lähtökohdista huolimatta asiat on kyllä onnistuttu taikomaan älyttömän huonoon jamaan. Reippaan tuuletukseen paikka on. Turhasta holhouksesta ja Liian korkeista maksuista sekä sääntelystä pitäisi päästä eroon. Antakaa ihmisille vapautta yrittää ja keksiä uutta. Kyllä se nousu sieltä löytyisi.

    • 43444

      Kun ruotasalaiset tulivat suomeen pakkokymmenyksineen 1000 jaa, alkoi suomalaisten alamäki. Velkarahalla pyörii valtio ja sen asukkaat ja vetävän pää tulee 1000 vuoden päästä vihdoin käteen.

      • 43444, voitit kukavoittaa:n kyselyn.

    • 44455566633888877777

      Tässähän oli juuri se ajankohtaisohjelma ylellä, areenassa se vieläkin, missä lähinnä nuorta väkeä ideoimassa uutta yritystoimintaa ja tietenkin hehkuttivat myös sen positiivisen asenteen ja uskon ideoihinsa tärkeyttä. Joku muusikko joka maaseudun jalostusvasikkayrittäjäksi aikoi oli siinä esimerkkinä siitä miten hulluilta tuntuvista ideoista pitäisi lähteä yrittäjyyttä hakemaan. Samainen muusikko vielä nimenomaan sanoi mielipiteenään, että tekniikan puolen jutut me olemme jo hävinneet ja jostain tällaisista hulluista ideoista sitä uutta kasvua pitäisi lähteä hakemaan. No voihan näistä hulluista ideoista jotain pientä ja vähän suurempaakin meneastystä joku vähäksi aikaa saavuttaa niuinkuin näistä pelijutuissakin on nyt vähän menestystä ollut. Mutta jos pidemmän päälle elintaso halutaan säilyttää lähellekkään nykytasoisena ja tämä n.s. hyvinvointivaltio edes jotenkuten ylläpitää niin tarvitaan kyllä teollisuuden menestystä ja siis tekniikan ja insinööritaidon osaamista kone ja laitevalmistuksineen. Myös luonnonvarojamme on vastakin osattava hyödyntää, ja niihin nojaavaa tekniikkaa on osattava kehittää. Vihervasurifeministianarkistit aina huutavat uuden ympäristöystävällisen tekniikan kehittämisen perään minkä pohjalta meille voisi tulla merkittävää vientiteollisuuttakin. Se on tietenkin periaattessa ilman muuta hyvä tulevaisuuden ala tämä, mutta ei näistä viherpössyttelijöistä kyllä ole minkäänlaisen tekniikan kehittelijöiksi kunhan paasaavat vaan propakantaaansa ja keskittyvät myyräntöihinsä, vain Saksasta tai jostain maailmalta tuulimyllyjä voivat tilata joita valtion varoista tukien pyörittävät. Niitä insinöörejä tai tekniikan taitajia tässäkin asiassa kaivataan, eikä pelkkiä ekonomistikoulutuksen saaneita pajattajia ja tyhjää paasaavia vihervasurifeministianrkisteja jotka valitettavasti ovat meillä itsensä johtopaikoille nostaneet.
      Se Virossakin toimiva vanhempi yrittäjä siinä oli sekin vähän huono siksi kun ei osannut muuta syytä ongelmiemme syyksi sanoa kuin mitä syytti yritysverotusta joka hänen mukaansa pitäisi saada Viron mallin mukaiseksi, se nyt ei kuitenkaan ollut mikään pelkkä joku ravintola y.m.s. palvelualan yrittäjä.

      Se on selvä että paperiteollisuuden alasajo paperin kysynnän hiipumisen myötä yhdistettynä Nokian pienemmäksi romahtamiseen(Nokiakaan ei kuitenkaan romahtanut kokonaan vaan jäi vielä melkoinen osa jolla kasvuedellytyksiäkin on) ovat keskeiset meidän talouden heikkenemistä koskevat asiat, sen lisäksi että maailmanlaajuinen kilpailutilanne on kiristynyt aasian nousun seurauksena sekä nämä finanssikriisit päälle. Nyt vielä kaiken päälle tuli Ukrainan kriisi talouspakotteineen, jotka nekin purevat meiltä suhteellisesti eniten.

      Mutta kyllä tässä jo valoa on näkyvissä, ja ihan hyvää yritystä politikoiltakin on ollut. Laivanrakennuskin saatiin pelastettua jatkoon saksalaisyrityksen kanssa. Ja nyt sitten tämä Fortumin hyvä diili Rosatomin ja Gasumin kanssa Venäjän Karjalan alueen vesivoiman suhteen ja ydinvoimalan rakentaminen jota vihervasemmistoanrakistit eivät onnistuneet torppaamaan kiihkeästä kamppanjastaan huolimatta. Sitten nämä UPM:n hankkeet Äänekoskella ja vähän muuallakin. Ja on meillä edelleen hyvin menestyviä isoja firmoja kuten Kone, ja monia pienempiä. Nää on kaikki isoa bisnestä ja kyllä ne sentään edelleenkin myös suoraankin työllistävät, vaikka ei enää niin paljon suhteellisesti.

      • Hyvä kirjoitus, pääosin olen samaa mieltä.
        Kannatan ydinvoimaa, vaihtoehtona tuontikaasulle yms.
        Mutta siinä komppaan viherpössyttelijöitä (eri syystä tosin) että bio-energia parempi, työpaikkojen vuoksi.

        Kyllä niitä hyviäkin uutisia on, mutta media nyt haluaa revitellä kaikella negatiivisella. Tyhmää sisänsä sekin, erottautuisi paremmin jos korostaisi plussa-uutisia?

        "Sitten nämä UPM:n hankkeet Äänekoskella ja vähän muuallakin."
        Eikös tästä ollut juttua, että työllistää todella paljon väkeä Jyväskylän seutukunnassa?
        Onkohan asuntojen hinnat "pitäneet" miten hyvin?

      • 44556666688999999999
        laupias60 kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus, pääosin olen samaa mieltä.
        Kannatan ydinvoimaa, vaihtoehtona tuontikaasulle yms.
        Mutta siinä komppaan viherpössyttelijöitä (eri syystä tosin) että bio-energia parempi, työpaikkojen vuoksi.

        Kyllä niitä hyviäkin uutisia on, mutta media nyt haluaa revitellä kaikella negatiivisella. Tyhmää sisänsä sekin, erottautuisi paremmin jos korostaisi plussa-uutisia?

        "Sitten nämä UPM:n hankkeet Äänekoskella ja vähän muuallakin."
        Eikös tästä ollut juttua, että työllistää todella paljon väkeä Jyväskylän seutukunnassa?
        Onkohan asuntojen hinnat "pitäneet" miten hyvin?

        Tästä ydinvoimalahankkeesta huolimatta bioenergian kehittämiselle jää tarvetta ihan riittävästi. Toki oma lukunsa tähän on nyt vielä se missä määrin nyt jatkossa sieltä Karjalasta voidaan edullista vesivoimalla tuotettua sähköä tuoda.
        Nää bioenergiajutut ovat kuitenkin toistaiseksi sellaisia, että niihin tarvitaan valtion tukiaisia, eikä niiden varaan siksi voi vielä niin paljon heittäytyä.
        Loviisan voimalatkin alkavat tulla käyttöikänsä loppuun ja Olkiluodon voimalatkin aika pian. Näitä on uusittava tai sitten kehitettävä jotain muuta tilalle, ehkä sitten enemmän bioenergiaakin kunhan sen ensin omillaan toimimaan saa.
        Tässä ydinvoimassa on meilläkin nyt osaamista esim. käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusjutuissa, näistä jutuista on mahdollisuuksia vaikka vientiinkin.
        Myös jätteistä biokaasun tekeminen on hyvin meillä edistymässä. Esim. tämä Vantaan energian laitos missä pääkaupunkiseudun jätteistä biokaasua ja sähköä tehdään on tulevaisuuden tekniikkaa jolla varmasti maailmalla kysyntää riittää.

      • 44556666688999999999 kirjoitti:

        Olet alan asiantuntija?
        Pysy palstalla, minua kiinnostaa (harrastemielessä ainakin) tämä bio-energian kehittäminen.

    • jurgen kataistrofi

      Sillä samalla sekunnilla, kun Käteinen lausui ne kuuluisat sanat "ei koske Suomea". Saman tien tiesin, että peli on pelattu tämän maan osalta.

      • Olen tiedostanut

        Katainen muuten ehdotti, että kannattaa nukkua vaikeiden aikojen yli! Lainaa otettiin 10mrd/vuosi ja Piti nukkua 5 vuotta ja herätä uuteen nousuun! Nyt ollaan herätty ja homma jotenkin ontuu? Itse luulen että voi joutua elintason perässä muuttamaan jonnekin täältä? Tämä on tapahtunut kaikissa Kriisivaltioissa, kun olot ovat käyneet vaikeiksi! Luulen että täällä on täysin sama kehitys ja asiat ei parane, ennen kuin jotain tehdään niiden eteen? Siksi en ainakaan Ok-taloa jättäisi tänne laudat ikkunoissa mätänemään? Kerrostaloon nyt saa vaikka vuokralaisen?

      • 44455566688777777777
        Olen tiedostanut kirjoitti:

        Se on totta että kerrostaloasunto on siinä mielessä paljon parempi kun sen voi jättää silleen. Taloyhtiön puolesta se lämmitetään ja vähän muutenkin katsotaan perään. Eikä ne yhtiövastikkeet ainakaan vielä ole ihan hirveitä, ja jos veroilla niitä edelleen nostavatkin niin kyllä pientalojen veroja nostavat vähintään samassa suhteessa.
        Jos pois maasta pitkäksi aikaa menee niin silloin riittää ositteena ja asuntona ainakin yksinäiselle henkilölle yksiökin. Henkikirjoilla voi toki olla asunnottoman statuksellakin, mutta postiosoite sentään pitäisi aina olla ellei pysyvästi maasta pois muuta ja jonkun muun maan kansalaiseksi mene tai pääse. Ja kyllä se joku kämppä aina on hyvä olla jos nyt ylipäätänsä vähänkin joutuu maassa käymään ja asioitaankin hoitelemaan mitä joutuu ellei pysyvästi jonkun muun maan kansalaiseksi pääse. Yksiö käy virallisesta osoitteesta siinä missä isot residenssitkin ja hoitovastikkeet ovat vain jotain satasen luokkaa, eikä sähkön perusmaksut ja vakuutuksetkaan niin suuria ole, ja mahdolliset taloyhtiön remppalaskutkin ovat pinimmät yksiöistä. Ainakin vanhemmissa kerrostaloissa postikin tulee sisälle vielä oven luukusta, ja sitä siitä mahtuu pitkäksi aikaa varsinkin jos 'ei mainoksia' tekstin laittaa. Pientaloissa taasen se postikin tulee ulkona sijaitsevaan laatikkoon, ja pitäisi olla joku kaveri joka sen käy aina silloin tällöin ottamassa johonkin talteen.

      • Purku Reiska
        Olen tiedostanut kirjoitti:

        Katainen muuten ehdotti, että kannattaa nukkua vaikeiden aikojen yli! Lainaa otettiin 10mrd/vuosi ja Piti nukkua 5 vuotta ja herätä uuteen nousuun! Nyt ollaan herätty ja homma jotenkin ontuu? Itse luulen että voi joutua elintason perässä muuttamaan jonnekin täältä? Tämä on tapahtunut kaikissa Kriisivaltioissa, kun olot ovat käyneet vaikeiksi! Luulen että täällä on täysin sama kehitys ja asiat ei parane, ennen kuin jotain tehdään niiden eteen? Siksi en ainakaan Ok-taloa jättäisi tänne laudat ikkunoissa mätänemään? Kerrostaloon nyt saa vaikka vuokralaisen?

        Kyllä, vanha kerrostalo Jakomäestä on oiva sijoituskohde

    • Pelleily seis

      Mikä romahdus ja missä. Herätkää nyt pellet saivarteluinenne. Täällä yksi hyvätuloinen, joka maksaa sen minkä tarvitsee, ja käyttää mieluusti vain kotikuntansa ja kotaoisia palvelujamme. Eikä valita. Ei puhettakaan, että lähtisin tollasen ikisaivartelijan kuin woittajatietäjä kelkkaan, kehottamaan muuttamaan ulkomaille tai vielä tyhmemmän Lukin kaltaiseen pää pensaaseen ja persettä hameessa pystyyn tappiomielialaan. Eikö teistä pelleistä ole oikeasti muuhun kuin täällä egobuustailuun asioilla, joista ymmärrätte hel_vetin vähän.

      Woittajapelle kuunlemma tiesi tämän televan ja möi kaiken poistuen ulkomaille, ollen vielä ylpeä siitä. Mä sanoisin, että helve_tin keskonen, hanki elämä ja valehtele vielä vähän lisää. Kaveri todennäköisesti istuu kassukolossaan ja saivartelee asioista, joista ei mitään ymmärrä. Samoin vai sanoa Lukista, tuosta palstan suursmurffista, joka pää pensaassa yrittää saada muitakin hameineen pyllistämään alistuneesti kohtalon edessä. Mitähän siitä olisi tullut, jos 70vuotta sitten miehet olisivat olleet tollasia pullapersepelkureita. Puhuttaisiin kaikki venäjää ja ihmeteltäisiin, kun mikään ei suju. Nyt kuitenkin elämme edelleen yhdessä maailman vauraimmista valtioista etuineen, missä kaikista pidetään huolta. Samaan aikaan kuitenkin valitetaan ihan kaikesta, kaikista ja varsinkin niistä, jotka jotain asioiden eteen tekevät, ottamatta itse mitään vastuuta tekemisistään ja olemisestaan. Hankkikaa oikeasti elämä te pää pensaassa hameessa pyllistelevät alistujat. Olette säälittäviä.

      Parempaa itsenäisyyspäivää kaikille huomiseen uskoville.

      • vaihtoehto1

        Ilmeisesti jotain viduddaa, kun joillakin on varaa ja mahdollisuus lähteä rajojen ulkopuolellekin? Tietenkin "pelleilijällä" pitää olla kova usko huomiseen! Se on nimittäin pakko, kun on se pallo jalassa! Itse olen liikkunut ja kulkenut useamminkin joten vaikeuksia ei ole lähteä nytkään. Ulkomaille muutto voi olla henkisesti ainakin ensikertalaiselle raskasta, mutta kaikkeen tottuu! Nää on hienoja nää raivarit! kun joku tekee jotain erilailla ja se ei justiinsa näitten Ok-mulleroisten päähän mahdu, että kaikki ei halua lahoavaa tönöä! Nuorisotyöttömyys alkaa olla sitä luokkaa, että on vain ajan kysymys, milloin nämä keksii lähteä litomaan täältä?

      • whoknowswins

        http://aijaa.com/6qkoQV

        http://aijaa.com/K6LFJs

        Ohessa linkit kuviin. Ulkokuvia en julkaise, se olisi näin harvinaisen vempeleen kohdalla aivan sama kuin oman sotu:n julkaisu. Jo tuosta selviää asioista perilläoleville se, ettei puhuta pikkurahojen vermeistä. Samoin selviää se että palmupuun alla ollaan.

        Jatkossa persaukiset vekselivillet, porvarihallitus ja Pelleily seis etunenässä tajunnevat pitää turpansa kiinni kun aikamiehet puhuvat talousasioista. 

      • tarinasi ei uskottav

        Mutta mistä maasta henkilöllisyyspaperisi haet ja minne verosi maksat ja missä asiasi ja bisneksesi hoidat. Rahaa jos on niin terveyspuolen jutut kyllä hoidat missä vaan eikä välttämättä tällaiseen tarvettakaan ole. Mutta ei sitä nyt noin vaan saa minkään maan satamissa mustalaistyyppisenä kulkijana paatissaan majailla, kyllä siinä paperit pitää olla kunnossa ja luvat majailuun. Ja mihin olet varasi sijoittanut, niin että niistä tuottoa sen verran olisi että sillä pärjäillä voisi, kun ei ainakaan muutamalla satatonnisella vielä pitkään kekaloida missään jos pääomaa syömään joutuu.
        No mitäpä näistä kun jo se hämmentää miksi olisit niin kiinnostunut Suomen asuntojen hinnoista jos kerran hyvin pyyhkisi eikä mitään bisneksiä tai sijoituksia täällä olisi ja jos muita kieliäkin osaisit kuin mitä vain suomea niinkuin pitäisi osta jos maailmalla pyörisit.

      • naurua kolmannella.

        joo. Hienot on todisteet ! LOL !!!!
        Turkissa tai Floridassa sitä siis ollaan.
        Ja palmun alla asut ? Tuo palmu kuvassa, se kotipalmusi ?`
        "jahdin" kojetaulussakin vempeleitä kuin pikku Bella-veneessä. LOL !!!!
        Ihanko sähkö/sulaketaulu on kuvassa ja pari mittaria. Satojentuhansien eurojen hintaisissa jahdeissa ei mittarit ole tuollaisia 2,5tuumaisia Motonet/Biltema-mittareita !

        Kovin on salamyhkäistä tuo todistelun taso !
        Jahdit teollisesti tehtyjä ja kovin harvoin ns. uniikkikappaleita.
        Satamissa jatkuva myyntinäyttely menossa. Kiipesit siis johonkin 4-sale-lätkällä varustettuu pikku purtiloon ja otit hätäiset pari valokuvaa ! LOL !!!!

        Muo kuvasi eivät todista mitään ! Muuta kuin sen että jossain paatissa pääsit (luvatta) käymään ?!!

      • naurua kolmannella.
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        Yksi todennäköinen sijantipaikka kaikkitietävälle, legendaarinen Kanarian saaret. Tai sitten ns. "aurinkorannikko". Näissä paikoissa ei olekaan moni suomalainen vielä käynyt ! LOL !!!

      • " jos 70vuotta sitten miehet olisivat olleet tollasia pullapersepelkureita. "

        Ei Luki ole sellainen. Tunnen ihmistyypin (ehkä jopa itse Lukin) ja kyllä siitä on pullaperse kaukana.

        "
        Puhuttaisiin kaikki venäjää ja ihmeteltäisiin, kun mikään ei suju"

        No tätähän se kohta on, ellei Nato auta.. ( EI MUUTEN AUTA)

      • whoknowswins
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        joo. Hienot on todisteet ! LOL !!!!
        Turkissa tai Floridassa sitä siis ollaan.
        Ja palmun alla asut ? Tuo palmu kuvassa, se kotipalmusi ?`
        "jahdin" kojetaulussakin vempeleitä kuin pikku Bella-veneessä. LOL !!!!
        Ihanko sähkö/sulaketaulu on kuvassa ja pari mittaria. Satojentuhansien eurojen hintaisissa jahdeissa ei mittarit ole tuollaisia 2,5tuumaisia Motonet/Biltema-mittareita !

        Kovin on salamyhkäistä tuo todistelun taso !
        Jahdit teollisesti tehtyjä ja kovin harvoin ns. uniikkikappaleita.
        Satamissa jatkuva myyntinäyttely menossa. Kiipesit siis johonkin 4-sale-lätkällä varustettuu pikku purtiloon ja otit hätäiset pari valokuvaa ! LOL !!!!

        Muo kuvasi eivät todista mitään ! Muuta kuin sen että jossain paatissa pääsit (luvatta) käymään ?!!

        Miltä tuntuu olla köyhä velkamuuli taantuvassa Suomessa? Vituttaako? Voin iloksesi laittaa kuvia mittaristosta valaistunakin :) Kerro ihmeessä mitä kuvia haluat nähdä, postaan mielelläni kyllä niitä lisää.

        Hajoa sohjoon, köyhä kuplavelkapoju.

      • whoknowswins
        tarinasi ei uskottav kirjoitti:

        Mutta mistä maasta henkilöllisyyspaperisi haet ja minne verosi maksat ja missä asiasi ja bisneksesi hoidat. Rahaa jos on niin terveyspuolen jutut kyllä hoidat missä vaan eikä välttämättä tällaiseen tarvettakaan ole. Mutta ei sitä nyt noin vaan saa minkään maan satamissa mustalaistyyppisenä kulkijana paatissaan majailla, kyllä siinä paperit pitää olla kunnossa ja luvat majailuun. Ja mihin olet varasi sijoittanut, niin että niistä tuottoa sen verran olisi että sillä pärjäillä voisi, kun ei ainakaan muutamalla satatonnisella vielä pitkään kekaloida missään jos pääomaa syömään joutuu.
        No mitäpä näistä kun jo se hämmentää miksi olisit niin kiinnostunut Suomen asuntojen hinnoista jos kerran hyvin pyyhkisi eikä mitään bisneksiä tai sijoituksia täällä olisi ja jos muita kieliäkin osaisit kuin mitä vain suomea niinkuin pitäisi osta jos maailmalla pyörisit.

        Puhun viittä kieltä, kuutta osaan lukea. Aika moni viranomainen on paperitkin tsekannut eri maissa. Olen asuntosijoittaja ja siksi asiat kiinnostavat. Suomalaisen asunnon nimellisomistaja häviää nyt rutosti rahaa, sinä kuulunet heihin. Vituttaako?

        Se on hirveetä kattoo.

      • zzzxxxaaafffffffffff

        No jo englannin kielelläkin tulee kohtalaisen hyvin toimeen, ei siinä muita kieliä tarvitse osata. En minäkään osaa kuin englantia, ruotsia tai suomenruotasalaisten ruotsia kyllä ymmärrän aika hyvin, kun on tullut niin paljon kuunneltua meidän ruotsinkielisiä ojelmia. Mutta et vastannut olelliseen, eli siihen minkä maan kansalainen nyt olet ja mistä paperisi haet ja mihin verosi maksat ja missä maassa bisneksesi ovat. Jos ne on täällä Suomessa eikä kuitenkaan täällä minkäänlaista asuntoa eikä osoitetta, niin aika hankalaksi se menee asioidensa hoitelu täällä.
        Ei minullakaan ole nyt omana asuntonani Suomessa kuin yksiö, möin isomman rivariasuntoni pois 2011 ja ostin yksiön tilalle ja myös yhden vuokralla olleen sijoitusasunnonkin möin 2012 keväällä. Ostin aika hintavan uuden keskusta-asunnon pääkaupungista, mutta en Hesingistä vaan ulkomailta. Ei minulla ole sijoitusasuntoja enää kuin 2kpl ja toisen niistä olen ostanut jo 70-luvun lopulla silloin omaan käyttööni ja toisenkin jo kauan sitten, ei niitä oikein myydä olisi kannattanut 90-luvun laman jälkeen saati 90-luvun laman aikaan eikä niitä nytkään myydä kannat. Hyvällä sijaintipaikalla sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja ainakin toistaiseksi on hyvin vuokralaisia ollut saatavissa.
        Ulkomaan asuntoni on omassa käytössäni enkä sitä aiokkaan vuokrata, uusi voisi mennä rumaksi. Myyntiä olen vähän jo miettinyt kun kysyntää sille olisi ja tarjouksiakin on kiinnostuneilta sinne postilaatikkoon tullut. Ei mulla kuitenkaan kiirettä sen myynnillä ole siksikään kun kokonaisasumiskustannukseni ovat kuitenkin pienet, siksi kun tämä nykyinen kämppäni on vain yksiö. Ulkomaan asuntoni on 79,5 neliön kolmio mutta suht. pienet hoitovastikkeet siinäkin, siksi kun se on uusi ja lämpöäkin hyvin pitää, juuri olinkin siellä muutaman viikon. Se asunto on muuten kiinteistö vaikka apartemntti onkin. Itse asiassa 3 kiinteistöä siihen liittyy, itse apartmentti, kellariautotallipaikka ja viereinen varastotila, jotka kikki ovat ihan erillisiä kiinteistöjä vaikka samassa talossa sijaitsevatkin.

      • naurua kolmannella.
        whoknowswins kirjoitti:

        Miltä tuntuu olla köyhä velkamuuli taantuvassa Suomessa? Vituttaako? Voin iloksesi laittaa kuvia mittaristosta valaistunakin :) Kerro ihmeessä mitä kuvia haluat nähdä, postaan mielelläni kyllä niitä lisää.

        Hajoa sohjoon, köyhä kuplavelkapoju.

        taitaa kaikkitietäwää jokin ketuttaa ! :-D

        Että ihan Fuengirolaan asti olet päässyt ? Rahasalkku täynnä viissatasia, otit ja menit heti ensitöiksesi ostamaan lähimmästä satamasta, sen "sataman kuningattaren".
        Siis paatin, josta ei narut ole olleet irti laiturintolpista muutamaan vuoteen eikä konettakaan ole enemmälti käytetty.
        Muistitko teetättää rungon kosteusmittauksen ? Et varmaan. Se tuo lasikuitu tuppaa imemään kosteutta aika kivasti, kun vene on vuosikausia yhteen kyytiin vedessä. Ja etenkin suolaisessa vedessä.
        Varmaan aika moni tämänkin palstan kommentoijista olisi ostanut tuollaisessa valintatilanteessa, rantanäkymin olevan apartementon, eikä vettynyttä paattia !
        Mutta, jokainen tekee rahoillaan mitä haluaa.. :-D

        Tosiasiassa, taitaa olla niin että hra kaikkitietäwä on ex-pisnismiäs, jolla alkoi tuli polttaa persuuksia kotisuomessa. Löysi tiensä Fuengirolaan, jossa pärjää vaikka rauman tai turun murteella. Suomeen jäi joitain kaipailijoita. Mutta ennemmin tai myöhemmin... kaikki selviää.
        Pääsit sitten käymään jonkin terassibaarituttavan veneellä ? Ja otit parit "valaisevat" valokuvat ! Kyllähän noista nyt kuka tahansa uskoo, että laivuri se on tämä hra kaikkitietäwä! NOT ! LOL !!!!

        Otappas nyt hra kaikkitietäwä vielä sellaiset kuvat, jossa näkyy paatin sisustaa hiukkasen enemmän.Vaikka sellainen kuvatus, missä näkyy kapteenin valtakunta ruorineen ja mittaristoineen.
        Toinen kuvatus vaikka sitten konehuoneesta. Nähdään sitten ne pääkoneet, 2 kpl (vähintään) sellaisia pakokaasuahdettuja isoja MAN-, DetroitDIESEL, tai Peninsular-koneita. Voivat toki olla muutakin merkkiä.

        PS. hra kaikkiteitäwä taisi vähäsen hermostua. Oli tuo teksti niin hyökkävää.
        Lopuksi. Ei tässä olla köyhiä, niinkuin et ole sinäkään rikas !

        Laitahan hra kaikkitietäwä siis sellaisia kuvia, hieman uskottavampia.
        Niinkuin totesinkin, niin jokaisessa huvipursisatamassa on jokapäivä myyntinäyttely. Varmaan löydät sopivam kuvattavan. Jäämme odottamaan !

        Taitaa vekselipoikaa ahdistaa, onko kovat velkasaldot niskassa lamassa ja asuntojen hintarommissa? Tienaatko vähemmän kuin mitä rommi syö kuukaudessa? Ehkä olit se, jolla oli MAKSETTU AUTOTALLI ja velkainen asunto kolmoskehän sisäpuolella. Todella mahtavaa, onnitella pitää.

        Purjeveneissä on harvoin MAN tai DetroitDieselin koneita. Ei tässäkään sellaista ole.
        Vene on Suomessa rakennettu ja olen sen sieltä tänne purjehtinut. Fugessa muuten en ole, ei oikein nappaa suomalaisten eläkeläisten asuttamat kohteet, junttimeininki ja juuri nuo mainitsemasi karkulaiset. Itse karkasin myös. Karkasin räntä- ja vesisateita, järjetöntä verotusta, pimeyttä ja holhousmentaliteettia. Verot on kuitenkin maksettu ja muutkin velvoitteet hoidettu. Hakuja ei ole perässä.

        Jossain vaiheessa tosiaan ostan täältä etelästä asunnon. Katson optimipaikan väliltä La Corunã - Limassol.

        Koitahan pärjätä. Sosiaalihuoltovaltio Suomi on sinulle optimaalinen asuinpaikka. Moni fiksumpi sieltä on jo haihtunut ja lisää lähtee joka päivä. Lähteminen vaatii henkistä kapasitettia, kanttia tai rahaa. Minulla on niitä kaikkia, sinulla tuskin on niistä mitään.

        voi voi hra kaikkitietäwä..
        Ihanko yrität kettuilla ? Yritä kovemmin.
        Täällä Suomessa on maailman eniten suomalaisia. Ainakin vielä. Eli aika monta "kohtalotoveria" vielä siis.

        Asunnosta 75% maksettu käteisellä. Ei siis ihan hirveästi ole tuota velkaa. Kaikki muu jo maksettu. :-D
        Velaton sijoitusasunto kehä3:n ulkopuolella. Samoin kesä"mökki" ja jenkkicruiseri vene. Pari velatonta autoa. Mutta eihän nämä tietty ole mitään, sinun miljuunaomaisuuden rinnalla ! LOL !!
        Tämä(kin) palsta täynnä shittiä. Taidan lopettaa tämän seuraamisen ja kirjoittelun tähän kertaan.

        Ai niinkös se olikin että jahti/yacht tarkoittaakin myös purjevenettä. Minä kun luulin että yacht on sellainen isohko huvialus.
        Sinähän se erikseen aloitit tuolla omaisuudella ja erinomaisuudellasi kehumisen :-D

        Laitappa siis nyt niitä jahtikuvia. Jäämme odottamaan.
        Ja lopuksi. Jos tahdot nähdä tosijurpon, niin vilkaise peiliin !

        vielä yksi kysymys, kuitenkin...
        Muutkin palstalaiset esittäneet kommenttia/kysymyksen, mikä ihme tuollaista kaikkitietäwää ajaa tänne ex-kotosuomen nettipalstoille ? Tunnut päivystävän täällä lähes 24/7.

        Velkarahalla ostamasi sijoitusasunnot Suomessa ? Vakuusarvot laskeneet ja pankki kyselee lisävakuuksia ? Vuokralaisten kanssa harmia ? Rahat meinaa loppua ?
        Eikö siellä etelän lämmössä ole riittävästi aktiviteettia että pitää bisnismiähen käyttää kallista aikaansa tänne lamasuomen nettipalstalle kirjoitteluun ?

        Onko tuo notwarewin sukua ? Kenties, alter ego ?

        Mutta nyt lopetan. Näkemiin :-D

      • zzxxxccccwwweeeeffgg
        whoknowswins kirjoitti:

        Taitaa vekselipoikaa ahdistaa, onko kovat velkasaldot niskassa lamassa ja asuntojen hintarommissa? Tienaatko vähemmän kuin mitä rommi syö kuukaudessa? Ehkä olit se, jolla oli MAKSETTU AUTOTALLI ja velkainen asunto kolmoskehän sisäpuolella. Todella mahtavaa, onnitella pitää.

        Purjeveneissä on harvoin MAN tai DetroitDieselin koneita. Ei tässäkään sellaista ole.
        Vene on Suomessa rakennettu ja olen sen sieltä tänne purjehtinut. Fugessa muuten en ole, ei oikein nappaa suomalaisten eläkeläisten asuttamat kohteet, junttimeininki ja juuri nuo mainitsemasi karkulaiset. Itse karkasin myös. Karkasin räntä- ja vesisateita, järjetöntä verotusta, pimeyttä ja holhousmentaliteettia. Verot on kuitenkin maksettu ja muutkin velvoitteet hoidettu. Hakuja ei ole perässä.

        Jossain vaiheessa tosiaan ostan täältä etelästä asunnon. Katson optimipaikan väliltä La Corunã - Limassol.

        Koitahan pärjätä. Sosiaalihuoltovaltio Suomi on sinulle optimaalinen asuinpaikka. Moni fiksumpi sieltä on jo haihtunut ja lisää lähtee joka päivä. Lähteminen vaatii henkistä kapasitettia, kanttia tai rahaa. Minulla on niitä kaikkia, sinulla tuskin on niistä mitään.

        Se asia kun sanot vaurastuneesi asuntosi täällä pois myynnillä ja niillä varoilla mahdollistaneesi pysyväisluonteisesti ulkomaille oleskelemaan menemisesi ei ole uskottava, ellet sitten monia miljoonia ole asuntosi myynnistä netonnut. Ja jos vaikka olisitkin miljoonia netonnut, niin olisi sinun pitänyt onnistua sijoittamaan ne varat tuottavasti, mikä ei helppoa ole kun monissa ulkomaissa on huijareita ja korruptiota mielin määrin. Eikä pelkästään keinottelemalla kekaloivaa aina hyvällä katsota missään maassa vaikka keinotteluissaan onnistuisikin. Sieltä alkaa helposti tulla paskaa silmille muodossa tai toisessa, toki niin kauan saa aina olla kun rahojaan törsää ja ne siis hupenevat.
        Se että asetat tämän omassa käytössä olleen asunnon myymisen vaurastumisesi perustaksi näkyy erityisen hyvin siinäkin, kun toisaalta piehtaroit siinä vahingonilossa miten ne jotka eivät ole asuntoaan myyneet menettävät hirveästi varojaan siksi kun ausntojen hinnat romahtavat hurjasti.

      • omakas
        zzxxxccccwwweeeeffgg kirjoitti:

        No, jos olisi miljoonan netonnut, niin aika turvallisesti voisi laskea sen tuottavan keskimäärin 5% eli 50 000e vuodessa ja sillähän jo elää.

      • 44556633322111111111
        omakas kirjoitti:

        No, jos olisi miljoonan netonnut, niin aika turvallisesti voisi laskea sen tuottavan keskimäärin 5% eli 50 000e vuodessa ja sillähän jo elää.

        No ehkä sitä jo yhdellä miljoonallakin selviäisi lopun elämänsä(kymmeniä vuosia kuitenkin se) edellyttäen että sijoituksissaan hivin onnostuisi, mikä ei kuitenkaan ole ollankaan mikään itsestään selvyys. Jos olisikin helposti saatavissa 5% luokkaa olevia realituottoja(jolla elämään pystyisi pääomaansa syömättä) riskittömistä sijoitusksista, niin mikäpä siinä silloin olisikaan elellä aurinkorannoilla maaten ja vaikka hotelleissa kekaloiden. Jo hintavan o.k. talon myyden ja jotain puolen milliä käteensä saatuaan voisi heittäytyä vapaaherraksi maailmalle. Mutta ei näitä tällaisia varmoja kohtalaisesti tuottavia sijoituksia niin vaan ole tehtävissä, ja maailmalle sijoittaen riskejä tuskin ainakaaan vähemmän on kuin mitä vaikkapa suomalaisiin pörssiosakkeisiin sijoittaen on, varsinkin EU:n ulkopuolelle sijoittelu toisi arvaamattomia riskejä. Helposti ja jopa todennäköisestikkin siinä kävisi niin, että muutaman vuoden kuluttua rahat olisivat loppu ja pitäisi palata tänne ja sossusta hakea rahaa ja asuntoa, onhan näitä esimerkkejäkin ollut.
        Raha ei todellakaan tule rahan luokse jotenkin automaattisesti ja itsestään, ei varsinkaan piensijoittajan kyseessä ollen. Suursijoittajana voi kyllä vaikka pestata ammattilaiset varojaan hoitamaan, mutta siinäkin on riskinä se että nämä pestaamasi ammattilaiset kuppaavat omaisuutesi.

        Mutta jos siis jotain milli rahaa tai sitä enemmän, niin silloin jo varojaan syöden pystyy elelemään vuosikymmenet, eikä tarvitse muuta kuin jossain suht. vakaassa valuutassa rahojaan pitää. Saamansa korot pistää elämiseen ja antaa pääoman huveta inflaation tahdissa.

      • omakas
        44556633322111111111 kirjoitti:

        Eihän ne mitään riskittömiä ole, mutta todennäköisiä kuitenkin. Itse asiassa todennäköisesti saa 10% vuodessa. Voi tietysti käydä huonompi tuuri ja tulla -50% vuosi. Tai 100%.

        Voi olla, että unelma varhaiseläkkeestä pääomilla katkeaa, mutta todennäköisemmin se kuitenkin onnistuu, jos on miljoona takataskussa. Tai mieluummin pörssissä.

        Saahan sieltä sitten tulla takaisin Suomeen kortistoon, jos menettääkin kaikki rahansa. Tai peräti töihin, jos töitä saa.

        Sanoisin, että 99% varmuudella se milli riittää loppuelämäksi, kun vaikka tuota 10% vuosituottoa ei saisikaan, niin ilman tuottojakin sitä milliä jo syö useamman vuoden.

      • whoknowswins
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        voi voi hra kaikkitietäwä..
        Ihanko yrität kettuilla ? Yritä kovemmin.
        Täällä Suomessa on maailman eniten suomalaisia. Ainakin vielä. Eli aika monta "kohtalotoveria" vielä siis.

        Asunnosta 75% maksettu käteisellä. Ei siis ihan hirveästi ole tuota velkaa. Kaikki muu jo maksettu. :-D
        Velaton sijoitusasunto kehä3:n ulkopuolella. Samoin kesä"mökki" ja jenkkicruiseri vene. Pari velatonta autoa. Mutta eihän nämä tietty ole mitään, sinun miljuunaomaisuuden rinnalla ! LOL !!
        Tämä(kin) palsta täynnä shittiä. Taidan lopettaa tämän seuraamisen ja kirjoittelun tähän kertaan.

        Ai niinkös se olikin että jahti/yacht tarkoittaakin myös purjevenettä. Minä kun luulin että yacht on sellainen isohko huvialus.
        Sinähän se erikseen aloitit tuolla omaisuudella ja erinomaisuudellasi kehumisen :-D

        Laitappa siis nyt niitä jahtikuvia. Jäämme odottamaan.
        Ja lopuksi. Jos tahdot nähdä tosijurpon, niin vilkaise peiliin !

        Jenkkicruiseri, Bayliner 1750 vuodelta -88? Muista pitää Trossi -jäsenyys voimassa niin meripelastajat hinaavat sitten ilman eri maksua pois mereltä kun bensa loppuu, sakat tukkivat kaasarit tai vetolaite OMC King Cobra kyrvähtää kesken Suokinreissun.

      • ffgggcccxxzzswwwwwww
        vaihtoehto1 kirjoitti:

        Ilmeisesti jotain viduddaa, kun joillakin on varaa ja mahdollisuus lähteä rajojen ulkopuolellekin? Tietenkin "pelleilijällä" pitää olla kova usko huomiseen! Se on nimittäin pakko, kun on se pallo jalassa! Itse olen liikkunut ja kulkenut useamminkin joten vaikeuksia ei ole lähteä nytkään. Ulkomaille muutto voi olla henkisesti ainakin ensikertalaiselle raskasta, mutta kaikkeen tottuu! Nää on hienoja nää raivarit! kun joku tekee jotain erilailla ja se ei justiinsa näitten Ok-mulleroisten päähän mahdu, että kaikki ei halua lahoavaa tönöä! Nuorisotyöttömyys alkaa olla sitä luokkaa, että on vain ajan kysymys, milloin nämä keksii lähteä litomaan täältä?

        Nuorisotyöttömät ja vihervasurianarkistit voivat toki päästä suomen passilla ulkomaille matkustelemaan, mutta ei näille ulkomailla juurikaan työpaikkoja ole. Ja kun ei ole työpaikkoja eikä varoja muuta kuin mitä Suomesta on saatavissa erilaisia etuuksia, niin ei siellä ulkomailla kerralla ainakaan kauaa voi olla kansalaiseksi pääsemisestä puhettakaan. Ja jos anarkistina paikkoja hajottaa ulkomailla niin ainakin porttikiellon maahan saa ellei sitten johonkin kurjaan vankilaan rottien sekaan siellä laiteta.

    • Pelleily seis

      Kovin on keveitä tietävänwoittajan todistukset. Niinkuin tuolla toisaalla kirjoitin, ei vakuuta.

      Usko tulevaan on tosiaan kova. Ihan tekemällä hyviä päätöksiä, jokainen täällä pärjää. Niin se vaan menee. Lisäksi ihan kongreettisesti eri sijoituksieni tuotto näyttää päivä päivältä paremmalta ja kun suodattaa lehdistön sansaatiohakuisen uutisoinnin seasta oikeat asiat huomaa, että parempaan päin ollaan menossa. Totuus on, ettei BKTnole ainoa mittari, millä hyvinvointia ja pärjäämistä mitataan.

      • "Usko tulevaan on tosiaan kova. Ihan tekemällä hyviä päätöksiä, jokainen täällä pärjää. Niin se vaan menee"

        Tästä olen samaa mieltä.

      • whoknowswins

        Velkasi on absoluuttista. Hajoa siihen, kuplavelkanousukaspyrkyri somppuduunareitasi käskyttäessäsi.

      • zzxxxxwwweeeeeeqqqqq

        BKT ei tosiaankaan ole ainoa hyvinvointia mittaava tekijä, eikä se varsinkaan sovellu maiden vertailuun joilla ihan erilainen talousrakenne.
        BKT:hen otetaan rahan pyörityksenä mukaaan myös täysin tuottamaton turha byrokratia mikä siis ei pätkääkään lisää hyvinvointia kun ei se mitään konkreettista ihmisille tuota, ei suoraan eikä välillisesti. Ja jos taasen verrataan vaikkapa jonkun n.s. kehitysmaan BKT/kansalainen lukua n.s. kehittyneen rikkaan teollisuusmaan vastaavaan lukuun, niin se antaa kehitysmaan menosta liian köyhän kuvan, siksi kun kehitysmaissa on väistämättä suhteellisesti paljon enemmän taloutta tilastojen ulkopuolella eikä turhaa tuottamatonta byrokratiaakaan ole niin paljon. Iso merkityks hyvinvoinnin kannalta on myös sillä miten tasaisesti tulot jakaantuvat kansalisten kesken. Ja tietenkin vielä sekin on että hyvinvointiin liittyy muitakin tekijöitä kuin taloudellinen vauraustaso.

      • 44556632288999999999
        whoknowswins kirjoitti:

        Velkasi on absoluuttista. Hajoa siihen, kuplavelkanousukaspyrkyri somppuduunareitasi käskyttäessäsi.

        Vankkumaton on uskosi ainakin siihen että valuutta arvonsa tasan tarkkaan tulee säilyttämään. Tämäkin kommenttisi on kyllä sitä lajia, että se myös kielii kirjoittajasta yhtä sun toista muutakin sellaista mitä se ei suoraan sano.

    • Notwarewins

      Terveisiä sinnen Suomen kylmyyteen, täältä Australiasta, viettäkää itsenäisyyttä,arvostan sitä, vaikka arvostan myös lämpöä ja siksi asun täällä näin 36 v eläkeläisenä ja monimiljonäärinä.
      Talo ja vene omassa rannassa, enkä laita valokuvia turvallisuussyistä.

      • heh

      • naurua ´kolmannella.

        voiko olla mahdollista, että meillä tässä kaksi eri rahamiestä, jotka lähteneet Suomesta rahoineen. Ja nyt sitten kommentoivat tänne Suoli24-palstalle. Tämä "notwarewins" jopa ihan Australiasta saakka !
        Sydneyssä kello nyt 06.18 aamulla. Että sillee nämä miljunäärit viettävät aikaansa ! LOL !!!!!
        Onneksi ei tarvitse olla miljunääri, niin ei tarvitse paeta tropiikkiin ja sieltä sitten kommentoimaan suoli24-palstalle ! Kun ei keksisi muuta tekemistä ! LOL !!!!

        ps. täällä kotosuomessa katsellaan tässä samalla, pressanlinnan juhlia telkusta.

      • naurua ´kolmannella. kirjoitti:

        joko saa nauraa?
        :D

      • Luki.

        Miltä se tuntuu olla miljönääri?

        Sitten se tärkein, missä valutaassa tämä määrä moni miljonääriys on saavutettu.

        Euroissa se on varsin vaikeaa.

        Unohtu mainita jos itse olisin monimiljönääri euron mittapuulla niin ehkäpä sitä voisi todella muuttaa suomesta,tällä hetkellä ei ole varaa muutella ulkomaille niin että sitä rahaa olisi moni miljonäärin verran.

      • naurua kolmannella,
        laupias60 kirjoitti:

        joko saa nauraa?
        :D

        aika moni varmaan kotosalla ja katselee telkusta kun pressanlinnassa väki juhlistaa itsenäisyyttä.
        Mekin tässä juhlistamme, niinkuin lukemattomat muutkin suomalaiset: parvekkeen pöydällä kynttilät ja lasissa kuohuvaa. Tosin vain kuohuviiniä, ei samppakaljaa.
        1 kpl Moet-shamppajapullo tuolla kaapissa, odottamassa sopivaa juhlahetkeä.
        Me katsotaan pippaloita 55" Samsung:sta. Maksoi n. 1800euroa, ostohetkellä, Tämän vuoden alussa. Samaan aikaan kun muutettiin tähän uudistaloon.

        http://aijaa.com/JfdPmS

        Ei muuta kuin hyvää Itsenäisyyspäivää kaikillen !
        ps. Saat nauraa jo "laupias60" ! VAro ettet tukehdu jos samalla nautit juhlajuomaa.

      • omakas
        naurua kolmannella, kirjoitti:

        Toiset elvistelee tonnin telkkarilla ja shampanjalla, jota ei raaski avata, toiset puolen millin veneellä. Mitä eroa teillä on? Toinen on päässyt pidemmälle, mutta perusluonne vaikuttaa aika samalta.

      • naurua kolmannella.
        omakas kirjoitti:

        Toiset elvistelee tonnin telkkarilla ja shampanjalla, jota ei raaski avata, toiset puolen millin veneellä. Mitä eroa teillä on? Toinen on päässyt pidemmälle, mutta perusluonne vaikuttaa aika samalta.

        en nyt tiedä elvistelystä...
        Mutta laitanpahan osaltani hieman dokkaria, omistani...
        kun täällä on monimiljunäärejä ja hehtaarikokoisten ok-talojen omistajia.

        Itse olen niin köyhä, että joudun ajelemaan 60-luvun vanhalla jenkkiautolla.
        Asutaan vain uudessa, saunallisessa ja isolla lasiteltulla parvekkeella ladatussa kolmiossa kehä3:n sisäpuolella.
        Asunnon lisäksi autotalli samassa talossa. Ei ruostu tuo wahha auto niin paljoa. Nyt se on vain sellainen museorekisterissä oleva. Arkiajot joudun ajelemaan pari vuotta vanhalla turbofarmarilla. Autot velattomia, talli myös (oma osake). Kämpästä velkaa jonkinverran. Maksettiin siitäkin isoin osa käteisellä, muuton yhteydessä.
        Laittakaa nyt muutkin palstalaiset kuvia tulemaan, ettei jää pelkäksi "elvistelyksi".
        Nyt jatkan itsenäisyyspäivän viettoa. Otan loput kuoharista. Saatamme paremman puoliskon kansssa vaikka korkata vielä tuon pitkään jemmatun samppakaljapullonkin...

        http://aijaa.com/u7OHpx
        http://aijaa.com/vzNBb2

        Turpolle on varppina joka poika kade!

      • naurua kolmannella.

        Notwarewins 36 v eläkeläisenä ? Ja vieläpä jopa monimiljunäärinä ?
        Saatko Suomesta eläkettä ? Ilmeisesti olet romani, jotka jäävät eläkkeelle heti kun lapsilisän tulo loppuu.
        Aika uskottava juttu tämä "Notwarwins":in juttu, kaikinpuolin !!! NOT !!!!

      • Luki.
        naurua kolmannella, kirjoitti:

        aika moni varmaan kotosalla ja katselee telkusta kun pressanlinnassa väki juhlistaa itsenäisyyttä.
        Mekin tässä juhlistamme, niinkuin lukemattomat muutkin suomalaiset: parvekkeen pöydällä kynttilät ja lasissa kuohuvaa. Tosin vain kuohuviiniä, ei samppakaljaa.
        1 kpl Moet-shamppajapullo tuolla kaapissa, odottamassa sopivaa juhlahetkeä.
        Me katsotaan pippaloita 55" Samsung:sta. Maksoi n. 1800euroa, ostohetkellä, Tämän vuoden alussa. Samaan aikaan kun muutettiin tähän uudistaloon.

        http://aijaa.com/JfdPmS

        Ei muuta kuin hyvää Itsenäisyyspäivää kaikillen !
        ps. Saat nauraa jo "laupias60" ! VAro ettet tukehdu jos samalla nautit juhlajuomaa.

        "naurua kolmannella,"

        Ihan mukavaa,kuvahan oli tv:ssä varmasti kohtuullinen ellei jopa tosi hyvä koska on hintava.

        Nyt ihmetystä kumminkin herätti uudisasunto ja muut puitteet.

        Kaiuttimet (no merkistä ei ole tietoa)

        Olivat väärässä paikkaa ne ei saisi olla käytävällä ahdistamassa ,jossa niin sanottu räsymatto osittain päällä.

        Sitten oli matot jotka ei oikein kuulu uudisrakennukseen,noita mattoja käytetään maalla ja sellaisissa paikoissa jossa ei välitetä tasosta.mattot hankitaan pikkasen erinlaiset jossa puhutaan laadusta kappale maksaa jonkin verran 150e-300e tietämillä.Siis kappale.(mieluiten allergia matot)

        Lisäksi matot mitataan käytäville aina määrämittaan eli ne on sentilleen kohdillaan.
        Ei noin kuinka kuvassa ne heitelty kuin räsymatot maaseudulla.

        Talousjakkara ei näy milloinkaan taustalla vähänkin hienommissa piireissä,on sattunut lipsahdus.

        Kallis ja arvokas tv:ei paikkaa noita mielestäni suuria sisustus kömmähdyksiä,sun pitäisi katsoa sitä tv:tä enemmän tai oikeaa kanavaa ,sielä voit nähdä kuinka tärkeää on matot jos puhutaan laadusta ja sisustamisesta.Ja kun kyseessä on uudisrakennus niin tv:ei paikka noita mokia,tällä kuvalla et saisi myytyä tai yhtään katsojaa jos pitäisi myydä.

      • Luki.
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        Notwarewins 36 v eläkeläisenä ? Ja vieläpä jopa monimiljunäärinä ?
        Saatko Suomesta eläkettä ? Ilmeisesti olet romani, jotka jäävät eläkkeelle heti kun lapsilisän tulo loppuu.
        Aika uskottava juttu tämä "Notwarwins":in juttu, kaikinpuolin !!! NOT !!!!

        "naurua kolmannella"

        " Ilmeisesti olet romani, jotka jäävät eläkkeelle heti kun lapsilisän tulo loppuu."

        Mikä kaveri sinä olet?

        Kehut kovin itseäsi tai puitteita mutta kumminkin kaikki ei ole kuin kulissia,ei todellista jotka selviää siitä kuvasta.

        No täällä sinä nyt menit romani rotuun,tuo saattaa olla pahempi juttu,tuolainen lausunto alentaa ja voi johtaa tutkintaan.

        Romanit on erittäin tarkkoja eduistaan ja pitävät kiini usein miten,tässä sinä selkeästi aliarvioit heitä,tuo voi olla virhe.

        Että pikku vinkkinä jos romani ottaa tulta niin maksat korvaukset.Ja taas tulee nettailu sinulle paljon kalliimaksi.

      • naurua kolmannella.
        Luki. kirjoitti:

        "naurua kolmannella,"

        Ihan mukavaa,kuvahan oli tv:ssä varmasti kohtuullinen ellei jopa tosi hyvä koska on hintava.

        Nyt ihmetystä kumminkin herätti uudisasunto ja muut puitteet.

        Kaiuttimet (no merkistä ei ole tietoa)

        Olivat väärässä paikkaa ne ei saisi olla käytävällä ahdistamassa ,jossa niin sanottu räsymatto osittain päällä.

        Sitten oli matot jotka ei oikein kuulu uudisrakennukseen,noita mattoja käytetään maalla ja sellaisissa paikoissa jossa ei välitetä tasosta.mattot hankitaan pikkasen erinlaiset jossa puhutaan laadusta kappale maksaa jonkin verran 150e-300e tietämillä.Siis kappale.(mieluiten allergia matot)

        Lisäksi matot mitataan käytäville aina määrämittaan eli ne on sentilleen kohdillaan.
        Ei noin kuinka kuvassa ne heitelty kuin räsymatot maaseudulla.

        Talousjakkara ei näy milloinkaan taustalla vähänkin hienommissa piireissä,on sattunut lipsahdus.

        Kallis ja arvokas tv:ei paikkaa noita mielestäni suuria sisustus kömmähdyksiä,sun pitäisi katsoa sitä tv:tä enemmän tai oikeaa kanavaa ,sielä voit nähdä kuinka tärkeää on matot jos puhutaan laadusta ja sisustamisesta.Ja kun kyseessä on uudisrakennus niin tv:ei paikka noita mokia,tällä kuvalla et saisi myytyä tai yhtään katsojaa jos pitäisi myydä.

        vielä tässä ollaan linjalla. Naureskellaan paremmanpuoliskon kanssa sinulle, Luki..

        Vai että matto ei sovi tyyliin ?? Sori, kun ei muistettu kysyä sinulta sisustusvinkkejä ! LOL !!!
        Ihan uusia, käsinkudottuja räsymattoja ovat. :-D

        Kaiuttimet legendaarisia Radiotechica-merkkisiä. Ostin uutena v. 2005.
        Keittiöjakkara tosin vain IKEA:sta ostettu.
        Pitänee korjata tuon maton asentoa/paikkaa. Kiitos vinkistä ! LOL !!!

        Telkku, tosiaan, aika lailla parasta mitä rahalla sai, alkuvuodesta 2014. Nythän jo tullut 4K-mallit saataville. Meille tosin riittää tämä nykyinen , varmaan aika pitkän aikaa.
        4k-malleille ei vielä kovinkaan paljoa tuota ohjelmatarjontaa.

      • Luki.
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        en nyt tiedä elvistelystä...
        Mutta laitanpahan osaltani hieman dokkaria, omistani...
        kun täällä on monimiljunäärejä ja hehtaarikokoisten ok-talojen omistajia.

        Itse olen niin köyhä, että joudun ajelemaan 60-luvun vanhalla jenkkiautolla.
        Asutaan vain uudessa, saunallisessa ja isolla lasiteltulla parvekkeella ladatussa kolmiossa kehä3:n sisäpuolella.
        Asunnon lisäksi autotalli samassa talossa. Ei ruostu tuo wahha auto niin paljoa. Nyt se on vain sellainen museorekisterissä oleva. Arkiajot joudun ajelemaan pari vuotta vanhalla turbofarmarilla. Autot velattomia, talli myös (oma osake). Kämpästä velkaa jonkinverran. Maksettiin siitäkin isoin osa käteisellä, muuton yhteydessä.
        Laittakaa nyt muutkin palstalaiset kuvia tulemaan, ettei jää pelkäksi "elvistelyksi".
        Nyt jatkan itsenäisyyspäivän viettoa. Otan loput kuoharista. Saatamme paremman puoliskon kansssa vaikka korkata vielä tuon pitkään jemmatun samppakaljapullonkin...

        http://aijaa.com/u7OHpx
        http://aijaa.com/vzNBb2

        Nyt minä huomasin vaikka teksti tuntuu nyt hieman nuoremmalta.

        Arvaa mikä paljastaa iän? siinä auton ratin edessä.

        Siitä voi päätellä sinun iän.

        Silti kirjoitat lapsuksia vai onko juomilla tässä pientä vaikutusta?kun et sinä huomenna enään samassa virrassa kirjoita,moni täällä nimittäin hyytyy vaikka toisin alussa on luulut.

      • Luki.
        naurua kolmannella. kirjoitti:

        vielä tässä ollaan linjalla. Naureskellaan paremmanpuoliskon kanssa sinulle, Luki..

        Vai että matto ei sovi tyyliin ?? Sori, kun ei muistettu kysyä sinulta sisustusvinkkejä ! LOL !!!
        Ihan uusia, käsinkudottuja räsymattoja ovat. :-D

        Kaiuttimet legendaarisia Radiotechica-merkkisiä. Ostin uutena v. 2005.
        Keittiöjakkara tosin vain IKEA:sta ostettu.
        Pitänee korjata tuon maton asentoa/paikkaa. Kiitos vinkistä ! LOL !!!

        Telkku, tosiaan, aika lailla parasta mitä rahalla sai, alkuvuodesta 2014. Nythän jo tullut 4K-mallit saataville. Meille tosin riittää tämä nykyinen , varmaan aika pitkän aikaa.
        4k-malleille ei vielä kovinkaan paljoa tuota ohjelmatarjontaa.

        Se on matot ei matto.

        Minä kävin kaksi päivää sitten katsomassa myös noita tv:tä itsellä on 46 samsung siis tuota samaa sarjaa ostin 2013 lopulla tuolloin se maksoi 1500e mutta minä maksoin 1200e 400mz /sen jälkeen tuli 800 ja nyt on 1000 mz .

        No puolee se pystyy eli 400m2 on oikeasti 200mz jne...ootko kokeilu niitä 3 d rillejä minkä verran?

        Meillä ne on laatikossa käytännössä melkein aina.

        Niin minun takia ei tarvii mitään ostaa tai tehdä,tehkää niin parjaiksi näätte.

        Se olisi sitten eriasia jos oltaisin enmpi tuttuja niin korjattaisiin heti alkujaan nuo matto hommat ja päästäisin eri tasolle,mutta kun nyt kerran ollaan vasta ensimmäsiä stooreja heittämässä niin ei nyt sentään minun takia,lepo vaan.

        Niin ei minulla käsinkudottuja mattoja vastaan mitään ole,nehän on kodikkaita ja imee ääntä.Jalalle aika mukavat.

      • Turvaan-Suomesta

        Kerro nyt minulle palauttaako Australia asevelvollisuuttaan pakoilevia.
        Ei minkään maan pitaisi palauttaa ihmisiä sotaa käyvään maahan. Suomi voi pian olla tuossa tilanteessa.

        Neuvoisin poikiani muuttamaan mahdollisimman kauas Suomesta. Venäjällä hullu Putin yrittää lietsoa sotaa, kyllä se vielä voikin hyökätä. Kaikki rahat siellä menee aseisiin.
        En halua poikien jäävän tänne, ne pitäisi saada turvaan mahdollisimman kauas. Pojat ovat hieman yli 20 v kumpikin.

      • vitun velliperseet!
        Turvaan-Suomesta kirjoitti:

        Kerro nyt minulle palauttaako Australia asevelvollisuuttaan pakoilevia.
        Ei minkään maan pitaisi palauttaa ihmisiä sotaa käyvään maahan. Suomi voi pian olla tuossa tilanteessa.

        Neuvoisin poikiani muuttamaan mahdollisimman kauas Suomesta. Venäjällä hullu Putin yrittää lietsoa sotaa, kyllä se vielä voikin hyökätä. Kaikki rahat siellä menee aseisiin.
        En halua poikien jäävän tänne, ne pitäisi saada turvaan mahdollisimman kauas. Pojat ovat hieman yli 20 v kumpikin.

        Lähetä ne ruotsiin, tai voihan ne vetää mekot päälle ja alkaa lotiksi. Venäläiset saa tyhjentää pussinsa poikiisi.

    • t ja merikpoika

      Yleensähän näitä provoja uskoo vain Laupias(jostan syystä, jota voi miettiä)

    • Luki.

      miksi se on niin pieni..

    • Sir.Tiede

      2009 kun ymmärsin että kaikki johtuu Fiat velkarahasta.

    • fffffffvvvvvvvvvvv32

      Valtion pitää nimenomaan velkarahalla elvyttää julkista sektoria että se lähtee käyntiin, kieltää kaiken ja ottaa enemmän velkaa, trickle down ;)

      • sadfffffvvvvv4444444

        Sitten voisi tietenkin porailla kaikenlaisia tunneleita maan alle, vaikka ajotunneleita ja metroja. Sekin varmaan tuo sitä valuuttaa. Miten voi tunnelin rakentaminen millään tapaa saada mitään hyödyllistä aikaiseksi. Samaan aikaan voisi jättää muut tiet hoitamatta. SItten pitäisi vielä tuoda muista maista pizza yrittäjiä jotka saavat ikuisesti 2 vuotta verotonta ja yrityslainat, konkka ja firma sukulaiselle, sille 2 vuotta verotonta. Kyllä on pakko globalisaatio käynnissä. Sitä saa mistä maksaa. Ei ole pokkaa vaihtaa pois eurosta. Aseet pois, teollisuus pois ja mamut ja velat sisään. Tää niinsanottu hallinnointi on vielä surkeampaa kuin Realian isännöinti. Sekin pelkkää paperi ja laskutus sellaista, ei todellista.

      • browser
        sadfffffvvvvv4444444 kirjoitti:

        No sillä tavalla, että matka-ajat tietyllä välillä lyhenevät vaikka 5 minuuttia. Aika on rahaa. Jos päivässä 5 minuuttia säästää 10 000 henkeä, on se yhteensä jo lähes 1000 tuntia. Työtunnin hinta ainakin 20€ eli 20 000€ säästöä per päivä. Niin ja polttoainekulut päälle.

    • ArtoSmegma

      Tunnistin kuvan tv pöydän ja samsung 6415 telkkarin ovh 999,-

      olen tuossa talossa käynyt emäntää painamassa...tunnistin tv pöydän...kaupunki on p-suomessa ei kehä kolmosen sisällä

      • Varsta

        Sama täällä .. kyse on neeggerivaimosta...

      • Darkkkkis
        Varsta kirjoitti:

        Sama täällä .. kyse on neeggerivaimosta...

        Ovatko muutkin käynyt tuolla "Fatiman" luona vähän ÄH ÄH ÄH!!

      • pohjoisen ulottuvuus
        Darkkkkis kirjoitti:

        Ovatko muutkin käynyt tuolla "Fatiman" luona vähän ÄH ÄH ÄH!!

        Se sano mulle että mies on tuonut hänet Suomeen kun oli ollu Libanonissa sinibarettina, ylikersantti oli ollu kuulemma. Toi diisselimersun, 300 TD, se turbofarkku, myös silloin 1988 Kumpikin on käytössä vielä.

      • naurua kolmannella.

    • notwarewins

      Kovasti meitä elämässä onnistuneita kadehditaan, itse tein omaisuuten kovalla työllä ja liikemiesälyllä, ikää on 36v ja omaisuus noin 36 miljoonaa euroissa, vaikka asunkin Australiassa, venekin on ja pieni lentokone ja autoja..
      Suomen ilmasto ei ole minun juttuni, siksi, yritykseni myin 31 vuotiaana ja nautin elämisen laadusta, eiköhän näillä pärjää, varsinkin kun tuotto on kasvavaa laatua, kiinteistöjä ym

    • Luki.

      No jos on noin niin saattaa hyvin pyyhkiä, tosin raha ei tuo välttämättä onnea, se toki auttaa paljon mutta onnellisuutta se ei välttämättä saa täysin aikaan.

      Useimmat noinkin äveriäät eivät ole onnelisia edes muiden silmissä.

      Itse toivon niin ,kunpa en koskaan omistaisi liian suurta,josta ei ole kuin harmia,pieni muotoisia omistuksia kyllä mutta ei suurta,niistä on vain huolta.

      Möit siis 2009 yrityksen suomessa,mietin vain oliko tuolloin niin huomattavaa yritystys kauppaa,kun mielestäni ei ollut juuri tuonna vuonna.

      • 1112244773626627

        Kim Dotcom, suomalainen äiti taitaa olla.

      • Luki.

        Toki on se voinut olla jonkun miljoonan mutta tällöin ikäsi ei oikein täsmäisi.

        Olenko väärässä?

    • ollakko_vaiko_ei

      2005 oli aivan selvää, että Suomi tulee sukeltamaan, oli se niin hirveetä menoa. Kyttääminen ja kyyläys oli varmaan pahimmillaan ja Lipponen vauhdissaan. Suomi ei näyttänyt olevan köyhä eikä kipeä. Maraskuussa 2005 starttasin Suomesta ulkomaille, jossa asuin viisi vuotta ja palasin Suomeen 2011 tietäen, että huonommaksi tilanne kyllä menee.

      No asunto on ulkomailla odottamassa, jos tilanne menee täällä kestämättömäksi, mutta aijon kyllä katsoa tän pelin loppuun asti täällä. On tää ihme maa kun muutoksia ei saada aikaiseksi vaan mielummin odotetaan totaaliromahdusta. Nyt on taas kiihtynyt YLE:n propakandaiedotus, kuinka kaikki voivat Suomessa ihan hyvin ja vaan pieni osa huonosti ym. mielipidemuokkausta.

    • eläköön e-u

      Silloin kun suomalaisista 56% äänesti eu-myönteisesti. Senjälkeen rupesi raha kerääntymään yksille, eikä päässyt enää kiertämään.

    • Vuonna -94

      Kun Suomi äänesti EU:hun liittymisen puolesta ja vastaus oli kyllä. Hyvinvointiyhteiskunnan kaatuminen oli silloin selvä: Oli selvää että muualta tulee sosiaalituilla ratsastajia, eläkejärjestelmä romuttuu omaan mahdottomuuteensa ja työpaikat vähenee. Tullimaksujen sijaan tulivat ALVit eli mikään ei halventunut. Yritysten joukkomyynti ulkomaille ei ollut tiedossa eikä tuleva järjetön lisäkustannus tulevasta pakolaispolitiikasta "työvoiman tarpeen" perusteella. Ei myöskään se että Suomesta tulisi pysyvästi nettomaksaja.
      Äänestin silloin ei ennen kaikkea siksi, että EU:ta kehuttiin loistavaksi mahdollisuudeksi Śuomelle, mutta asiaa perusteltiin vain matkustuksen ja tavaroiden liikkuvuuden helppoudella, mutta mitään konkreettista tietoa tulevista muutoksista liittymisen puolesta ja vastaan ei ollut saatavissa. Vain hirveä hypetys puolesta, vailla perusteita. Passin näyttäminen ei ollut kovin vaativaa silloinkaan ja tullimaksut tulivat Suomelle eikä EU:lle. ALVin olemassaolo on kasvattanut järjettömästi kuluttajahintoja kaikessa EU:hun liittymisen jälkeen. Korkojen lasku on tosiasia (toistaiseksi vielä), mutta samaan aikaan mm. asuntojen ostohinnat ovat nousseet järjettömiksi (kukaan ei silloin olisi maksanut perusomakotitalosta yli miljoonaa markkaa, puhumattakaan kahdesta. Nyt talo maksaa helposti 200-300 000€ eli pari miljoonaa markkaa), mikä syö kaiken hyödyn alhaisista koroista, jotka nekin katoavat muutamassa vuodessa ja Suomi on sitten täynnä työttömiä ja velkaantuneita veronmaksajia, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään.

      • whoknowswins

        Perusteellinen kirjoitus. Suomen liittyessä EU:n jäseneksi ei vielä puhuttu Romaniasta ja muista hanurimaista että nekin otetaan mukaan unioniin. Kerjäläiset ja työn hinnanpolkijat ovat näistä maista. Somput oli jo täällä ennen unionia.

        1994 ei maksettu okt:stä useinkaan yli miljoonaa, mutta 1989 vielä maksettiin. 1994 rommi oli maksimissaan ja hinnat puolittuneet.

        Alvia ennen oli liikevaihtovero? Euro on ollut hyvä. Tienattu ja säästetty raha on arvonsa säilyttävää, siihen on voinut luottaa aivan eri tavalla kuin markkaan devalvointeineen ja kovine korkotasoineen. Mahdollisti osaltaan minunkin lähtöni pois kaamoksen raatamisleiriltä, Suomesta.

        Suomi sössittiin 1986 -1992 sellaiseen kuntoon, että muutos todella tarvittiin silloin.Se oli EU. Ei mikään paratiisi, mutta paljon parempi kuin se entinen. EU:n syyksi laitetut viat ovat pääosin kotikutoisia. Tsaarinajan virkakoneiston ylläpito tulee ensimmäisenä mieleen.

      • Tätä mieltä!

        Eihän täällä ole ongelmana kuin hintataso! Näin pieni ongelma ja tämä vie mahdollisesti maan konkurssiin? Näillä egonomisteilla ei ollut alun perinkään suunnitelmallisuutta, miten eurossa pärjää. Silloinhan oli vallalla vapaa markkinatalous, eli markkinat määräävät hinnat! No määrääväthän ne, mutta hinta voi olla tosi kova Suomelle! Sitten vielä Ekp alkoi sorkkimaan tätä "Vapaata markkinaa" kun ne pelisäännöt ei kuitenkaan miellyttäneet!

      • 44555663332288888888

        Syyt nykyiseen huonoon tilanteeseen eivät kyllä johdu EU-jäseneksi liittymisestä ainkaan suoraan eikä edes eurovaluuttaan siirtymisestä. Paperiteollisuuden lasku menekin romahtamisen myötä ja Nokian lasku tässä ovat keskeisenä takana, joiden asioiden syyt taas on hyvin tiedossa. Ja tähän kun lisätään raskas julkinen sektori hyväpalkkaisine byrokraatteineen, jota sitä on vaan kasvatettu edelleen menneen 2000 luvun nousukauden aikaan eikä oleellisesti vieläkään karsittu, niin se on siinä. Ja kaiken päälle tuli tähän nyt vielä talouspakotteet Ukrainan kriisin johdosta.
        Se että alvi tuli ja verotuksen painopistettä on yhä enemmän tähän siirretty on kyllä huonontanut tilannetta siksi kun se on nostanut tavaran hintoja suhteessa tulokehitykseen vahvoihin ammattiliittoihin kuulumattomien palkansaajien ja työmarkkinoiden ulkpuolella olevien osalta. Mutta toisaalta juurikin vahvoihin ammattiliittoihin kuuluvat palkansaajat sekä työnantajat tätä verotusta yhä enemmän alvilla kerättäväksi ovat halunneet siirtää.

    • viimeistään tänään
      • Mies-7654321

        Minulle tämä olisi aika paska juttu. Grillaaminen on aika vähäistä.
        Käytän kaasua mökin lämmitykseen kylmään aikaan, alkulämmitykseen perjantaisin sellaiset 6 tuntia. Onneksi sisko, joka ei ole töissä perjantaisin, ehtii tulla laittamaan kaasulämmityksen päälle hyvissä ajoin ennen kuin itse saavun paikalle n. klo 18 aikoihin. Lisäksi kaasua kuluu myös hellaan, valohinkin hieman sekä kesällä jääkaapin käyttämisessä.
        Eikö lämmitysöljy muuten enää ole valmisteverovapaata? Siis ALV:n lisäksi menee ylimääräinen vero kuten bensiinissä on, viinoissa on jne.

    • 20 vuokra-asuntoa

      Minulle tilanne valkesi v. 2008 kun USA:n valtiovarainministeri (republikaani) meni demokraattien kokoushuoneeseen ja pyysi polvillaan demokraatteja pankkien pelastuspakettiin mukaan. Silloin ajattelin, etta tama saatana saattaa keikahtaa kunnolla.

      Siita hetkesta alkoi meilla lopun asuntolainan raju maksuohjelma jonka sain paatokseen v. 2012. Sitten vaihto vahan turvallisempaan tyopaikkaan ja maan vaihto siina samalla, ja erorahat sijoitin Aasiaan. Sinne on pistetty rahaa sen jalkeen muutenkin kun myin ensin perintotilan Suomesta ja sen jalkeen yhden omakotitalon. Nyt on viela pari tonttia taalla myynnissa mutta 'kesamokin' perustat on siella jo tehty. Kirjoitin sen lainausmerkeissa koska siina tulee olemaan nelisensataa neliota ja vaikka rakentaminen siina maassa onkin kohtuu halpaa niin tontit eivat ole, eli kylla silla rahalla hyvanlaisen omakotitalon saisi Suomestakin, varsinkin naina aikoina.

      Sanomattakin on selvaa, ettei sinne toita menna tekemaan eli niilla investoinneilla mita sinne on tehty tullaan siella myos elamaan.

    • asdf234asdf234

      Itse ymmärsin sen vihdoin katsottuani yle areenasta A-Studio-talkin 12.12.2014 klo 15.55-16.50.
      Eli tilanne on sumpussa eikä siitä liiku mihinkään. Joten sumppua odotettavissa. Ja asian korjaaminen oli kymmenen vuotta sitten ainakin tutkittu ja todettu että sitä ei voi muuttaa. Eli siinäpä se.

      Slushi-sektori pyrskyttää, muu taantuu. Asuntojen hinnat.. tulevat alas mutta niitä ei ole ketään ostamassa, paitsi juuri niissä muutamissa keskustoissa opiskelija tai muun vuokrakämppä liiketoiminnan alueilla, joku sanoi että tällä hetkellä 90% maan alueesta on hinnoiltaan taantuvaa aluetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      262
      2876
    2. 197
      2832
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2405
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      208
      1896
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1172
    Aihe