N.60v yliajaja nainen

Olik kännissä!

Joku ajoi työmatkalaisen päältä torstaina Turussa. Poliisi kaipaa nyt vihjeitä miehen päälle ajaneesta henkilöauton kuljettajasta.

Työmatkalla ollut mies kertoo jääneensä autoilijan päälleajamaksi torstaiaamuna Turussa.

Hieman ennen puolta kahdeksaa liikenteessä ollut mies oli juoksemassa töihin, kun hän jäi uudehkon henkilöauton päälleajamaksi.

Tapaus sattui Turun keskustan tuntumassa, Kaskenkadun ja Itäisen pitkäkadun risteyksessä, kun henkilöauton kuljettaja ajoi Kaarinasta kohti Turkua punaisia liikennevaloja päin.

Onni onnettomuudessa oli se, että työmatkalainen onnistui hieman ennen osumaa hyppäämään ilmaan siten, että auton puskuri osui hänen nilkkaansa. Tämän jälkeen mies lensi auton konepellille ja löi päänsä kevyesti tuulilasiin.

- Tästä hurjalta kuulostavasta liikennevahingosta selvittiin kuitenkin onneksi matkapuhelimen ja juoksuvaatteiden rikkoontumisella, Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Uhrin mukaan päältä ajanut kuljettaja on noin 60-vuotias nainen. Onnettomuuden jälkeen autoilija jatkoi matkaansa ja uhri ilmoitti asiasta poliisille vasta kotiin päästyään.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää autonkuljettajaa ja jotain asiasta tietäviä soittamaan virka-aikana numeroon 050 349 9187.

6

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noniin, tämä juttu sitten halutaankin selvittää, kerrottu numero jne. toisin kuin siinä Eerikinkadun tapauksessa.. Eli nyt ei ole poliisilla oma lehmä ojassa millään muotoa

      • Lehmäpoliisi

        Miten niin lehmä ojassa? Onko poliisilla nykyään lehmiä ja mitä ne nyt ojassa olisi? Vai onko ratsupoliiseilla nykyään lehmiä ratsuna? On hiukka pemosta juttua nyt!


      • Lehmäpoliisi kirjoitti:

        Miten niin lehmä ojassa? Onko poliisilla nykyään lehmiä ja mitä ne nyt ojassa olisi? Vai onko ratsupoliiseilla nykyään lehmiä ratsuna? On hiukka pemosta juttua nyt!

        Tuo on sanonta. Eli poliisi tuntee syyllisen tuossa Focuksen tapauksessa ja ei edes halua että tapaus selviää :)


    • Voi pikkuista ;)

      Pankkiautomaatti poika on päässyt 27 ikäisenä koneelle ja ihan rekisteröinyt käyttäjä.

    • Huanonnäkönen

      Pikksen myöhäseks meni karuylitys, mutku ei ummemmi käyny en viitiny kattoo reksiterinumeroo - olikohan ajossa kuiteski mopoauto ilman rekisterinumeroo?

      • Se löytys sittenki!

        Niinki voi käyrä, ku ajaa mopo"AUTOLLA"!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe