Muurametalot hakeutui yrityssaneeraukseen!!!

Talonrakentaja

http://www.ksml.fi/uutiset/talous/muurametalot-hakeutui-yrityssaneeraukseen/1948019

Jorma Rahkonen
08:46
Talonvalmistaja Muurametalot Oy on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Valmiskoteihin erikoistunut yhtiö jätti saneeraushakemuksen Keski-Suomen käräjäoikeuteen viime perjantaina. Yhtiön päävelkojat puoltavat saneerausta.

Muurametalojen pääkonttori on Jyväskylässä ja tehdas Tornion Karungissa. Yhtiö työllistää noin 80 henkeä, joista hieman alle 20 Jyväskylässä, 45 tehtaalla Torniossa ja loput myyntitehtävissä eri puolilla Suomea. Osa tehtaan henkilöstöstä on lomautettuna.

Toimitusjohtaja Lauri Vappulan mukaan vuosi on ollut erittäin vaikea.

– Keväällä kysyntä pysähtyi lähes totaalisesti. Syksy on ollut tosi huono, sillä toimitusmäärät ovat pudonneet 40 prosenttia viime vuoden syksyyn verrattuna.

Myös muita syitä vaikeuksiin on. Vappula kertoo, että maarakentamiseen liittyvästä aiemmasta vahingosta tehty reklamaatio aiheutti Etelä-Suomessa yhtiölle usean sadantuhannen euron kustannukset.

Myös asiakkaiden vaikeudet näkyvät talotehtaan arjessa.

– Tämä aika koettelee rakentajia aika tavalla. Asuntokauppa ei käy. On paljon asiakkaita, joiden talotoimitus on viivästynyt, kun edellinen asunto ei ole mennyt kaupaksi, Vappula sanoo.

Muurametalot on Muurame Groupin omista yhtiö. Vappula omistaa Muurame Groupista 42 prosenttia, lisäksi yhtiöllä on useita muita omistajia.

Rauhallisin mielin eteenpäin

Talotehtailla ei ole viime vuosina mennyt erityisen hyvin, mutta vielä viime vuonna Muurametalot teki voitollisen tuloksen. Yhtiön tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli runsaat 52?000 euroa plussalla. Liikevoittoa yritys teki yli 750?000 euroa, mutta tulosta rasittivat 545?000 euron satunnaiset kulut.

Muurametalojen liikevaihto kasvoi vuonna 2013 runsaat viisi miljoonaa euroa ja oli 36,6 miljoonaa euroa.

Vappulan mukaan syksyllä kauppoja on tehty kohtuullisesti, minkä ansiosta ensi keväänä on talotoimituksia melko hyvin. Muutoinkin Vappula uskoo yrityksen selättävän vaikeudet.

– Olemme tyytyväisiä kevään toimitusmääriin. Menemme rauhallisin mielin eteenpäin, hän sanoo.

Muurametalot oli mukana Jyväskylän Asuntomessuilla viime kesänä. Talot oli jo myyty messujen aikaan.

36

3370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • san2

      Taitaa olla iso todennäköisyys että menee konkkaan, eikö se saneeraus yleensä sitä tarkoita.

      • ei tarkoita

        Aika moni yritys selviää.
        Itsekin työskentelin vielä vuositauhannen vaihteessa yrityksessä joka oli saneerauksessa, mutta pääsi siitä pois vuosituhannen jälkeen ja on nyt hyvin menestyvä vakavarainen yritys.
        Voisi jälkeenpäin sanoa että tuo saneeraus oli sille yhtiölle pelastus. Saneeraus pakotti tekemään uudistuksia ja oikeita asioita talouden tervehdyttämiseksi sekä oikeita toimenpiteitä kilpailussa pärjäämiseksi.
        Muurametalot teki vuosi sitten vielä voittoa vaikka vuosi 2013 oli sekin kohtuullisen vaikea. Se varmasti antaa uskoa, että yritys pärjää kyllä kunhan talonrakentaminen palaa edes lähelle normaalia toimitustilannetta.


    • Karungista kotoisin

      Montakohan talotoimitusta/-tilausta perutaan lähiviikkoina?

      Aikamoinen liukumäki kohti pohjamutia vuodesta 2009 eteenpäin :(:( Taisi omistajat vaihtua silloin...

    • Jorma P.

      Ei taida Muurametalot nähdä enää ensi kesää.

    • Muuraamee

      Ei taida tuulettuva alapohja olla enää kaupallinen, älvari on ainoa mikä vielä siihen uskoo, muuthan on jo poistuneet markiinoilta, koittakaapa myydä rossipohja talo niin jälleenmyyntihinta ei kata edes rakennuskustannuksia...

      • Porvoosta

        Jännä juttu kun täällä porvoossa katselee noita vanhimpia puutaloja (n.200-300 vuotta) joita on vielä pystyssä, niin kaikissa niissä on rossipohja.


      • Rak.inssi
        Porvoosta kirjoitti:

        Jännä juttu kun täällä porvoossa katselee noita vanhimpia puutaloja (n.200-300 vuotta) joita on vielä pystyssä, niin kaikissa niissä on rossipohja.

        Noissa vanhoissa taloissa ei alapohjassa ole juurikaan eristeitä. Ainoastaan hiukan sahanpurua, hiekkaa, savea yms. töhnää. Eristyskyky ei ole edes 100 mm verran mineraalivillaa. Lisäksi lattia on harva, jolloin kosteus pääsee poistumaan molempiin suuntiin.

        Nykyisissä rossipohjissa on 250-400 mm mineraalivillaa, joka aiheuttaa kosteuden tiivistymistä puurakenteisiin 90 % todennäköisyydellä, kun lämpö ei jaksa pumpata kosteutta pois rakenteista. Rossipohjan alapinta on aina muutaman asteen plussalla ja kun kosteutta on riittävästi, niin home on lähes varma asia.
        Kosteuden poistaja on lienee ainoa varma tapa pitää kosteus alapohjassa riittävän vähäisenä.


      • Vanha inssi
        Rak.inssi kirjoitti:

        Noissa vanhoissa taloissa ei alapohjassa ole juurikaan eristeitä. Ainoastaan hiukan sahanpurua, hiekkaa, savea yms. töhnää. Eristyskyky ei ole edes 100 mm verran mineraalivillaa. Lisäksi lattia on harva, jolloin kosteus pääsee poistumaan molempiin suuntiin.

        Nykyisissä rossipohjissa on 250-400 mm mineraalivillaa, joka aiheuttaa kosteuden tiivistymistä puurakenteisiin 90 % todennäköisyydellä, kun lämpö ei jaksa pumpata kosteutta pois rakenteista. Rossipohjan alapinta on aina muutaman asteen plussalla ja kun kosteutta on riittävästi, niin home on lähes varma asia.
        Kosteuden poistaja on lienee ainoa varma tapa pitää kosteus alapohjassa riittävän vähäisenä.

        Älä sie poika puhu pehmosia. Silloin kun on rossipohja, on huolehdittava tuuletuksesta.
        Nykyään rossipohjataloissa on 6 - 12 tuuletusaukkoa n. 20 x 20 cm2 ja lämmin ilma johtuu alapohjan kautta, jopa lämpöeristeiden kautta. Rossitilassa on lämpimämpää kin ulkoilmassa ja tällöin ilma kiertää ja kuivattaa. Kesällä mahdollinen kosteus haihtuu.
        Käväse vielä jatkokursila ja tule sitte selittään. Rakenna itelles maapohjatalo niin näet kumpi on parempi, kuiva vai märkä lattia.


      • Rak.inssi
        Vanha inssi kirjoitti:

        Älä sie poika puhu pehmosia. Silloin kun on rossipohja, on huolehdittava tuuletuksesta.
        Nykyään rossipohjataloissa on 6 - 12 tuuletusaukkoa n. 20 x 20 cm2 ja lämmin ilma johtuu alapohjan kautta, jopa lämpöeristeiden kautta. Rossitilassa on lämpimämpää kin ulkoilmassa ja tällöin ilma kiertää ja kuivattaa. Kesällä mahdollinen kosteus haihtuu.
        Käväse vielä jatkokursila ja tule sitte selittään. Rakenna itelles maapohjatalo niin näet kumpi on parempi, kuiva vai märkä lattia.

        Vai että kesällä kosteus poistuu? Mihin tuo muka perustuu. Eihän polttopuutkaan kuivu kuin keväällä ennen juhannusta. Kesällä ilman kosteus on suurempi kuin keväällä. Kesällä ilma on kylmenpää talon alla kuin ulkona, joten kosteus tiivistyy sinne.

        Tuo tuuletus on toiminut noissa huonosti eristetyissä taloissa, kun alapohja on pysynyt lämpimänä. Vanhoissa taloissa saattoi hormissa olla yksi ilmahormi joka meni tuonne rossipohjaan, jolloin tuuletus toimi paremmin.


      • lastulevy
        Rak.inssi kirjoitti:

        Vai että kesällä kosteus poistuu? Mihin tuo muka perustuu. Eihän polttopuutkaan kuivu kuin keväällä ennen juhannusta. Kesällä ilman kosteus on suurempi kuin keväällä. Kesällä ilma on kylmenpää talon alla kuin ulkona, joten kosteus tiivistyy sinne.

        Tuo tuuletus on toiminut noissa huonosti eristetyissä taloissa, kun alapohja on pysynyt lämpimänä. Vanhoissa taloissa saattoi hormissa olla yksi ilmahormi joka meni tuonne rossipohjaan, jolloin tuuletus toimi paremmin.

        Eikös joku firma kehunut kans tuota tuuletusputkee??.

        Niin tuosta itse Muuramesta eikös heillä ollut myös tuollainen lämminalapohja?

        Mutta mitäs mieltä jos lattiaeriste olisi jotain solumuovi/uretaania mitä veikkaat tälläisen toimivuudesta?


    • kysyjä...

      Mitä yleensä käy tälläisessä tapauksessa jatkuuko työt/myynti?

      • jonkinverran

        Ei se vaikuta periaatteessa mitenkään. Hommat jatkuu niinkuin ennenkin.

        Joitakin vaikutuksia kuitenkin on kuten asian tuoma huono julkisuusarvo. Varmasti se vaikuttaa jonkin verran potentiaalisten ostajien päätökseen. Halutaanko naimisiin yrityksen kanssa joka on saneerauksessa? Se kai on ainoa miinus asiakkaan näkövinkkelistä.
        Asiat muurametaloilla vain täytyy tehdä niin hyvin ja laadukkaasti että muut asiat kallistavat vaa'an muuramen puolelle kun kauppoja hierotaan.

        Toinen vaikutus on tavaran ja velan saannissa. Saneerauksessa oleva yritys ei saa lainarahaa niin helposti ja se on kalliimpaa.
        Lisäksi saneeraus vaikuttaa tavaran ostamiseen. Monesti tavarantoimittajat vaativat heti maksua toimittamistaan tavaroista kun taas muuten yleinen tapa on toimittaa tavara ja lasku jossa on kohtuullinen maksuaika. Tällöin saneerauksessa talotehtaalla pitää olla pääomaa millä se maksaa heti ostolaskut eikä vasta sitten kun se on saanut perittyä asiakkaalta rahat toimitetuista tavaroista tai talosta.


    • OlenHuolissaan

      Kuka tilaa talon yrityssaneerauksessa olevalta yritykseltä? Kuka takaa, että yritys on vielä keväällä pystyssä?
      Mikä firma myy saneerauksessa olevalle yritykselle tuotteita (puutavara, LVIS-tuotteet, eristys, kuljetus, yms., yms.) ilman käteistä??? Eli kaikille tuotteille täytyy saada maksu tilauksen yhteydessä! Mistä rahat?

      • lestoja

        Joulupukki!!! Tuo rahnaa lestavirmalle...


    • Kaikkea voi kokeilla

      Kohta on vaalit ja mainokset valmiina, kaikki ei pääse eduskuntaan?

      • gtys

        Ei taida tulla ensi kesää Muuramelle. Jos vaikka kaikki ne jotka on jo ostaneet, eivät peruisikaan kauppojaan, mistä löytyy riittävästi uusia ostajia tässä tilanteessa.


    • rakentajaehkä

      Noi on aina pahoja kun näinkin suuri yritys on tuossa tilassa, ihan jo työntekiöiden puolesta harmittaa ja taitaa merkkinäkin olla jo ollut jonkun aikaan.

      Oliko tuo tehdas joskus siellä itse muuramessa? Itekkin jutellut noiden myyjien kanssa yksillä messuilla ja ihan mukavan oloisia heppuja vs yhden toisen valmistajan:)

    • Uule

      Ilmeisesti pääsi saneeraukseen. Mutta en kyllä itse ostaisi heiltä mitään. Moni velkoja on urakoitsija, joka käytännössä rakentaa talot ja heidän velkojaan nyt pakkoleikataan saneerauksen kautta.

      Tämä näkyy tällä hetkellä työmailla, siellä on joitakin urakoitsijoita, jotka eivät suostu Muurametaloille tekemään töitä, koska ei ole rahaa tullut hetkeen. Ja kuka kärsii ja maksaa tuskan nahoissaan myöhästymisistä ja kuluista: asiakas.

      Riskit Muuramelta tilaamiseen ovat valtavat. Jos mökki ei tulekaan tehtaalta niin rahaahan voi palaa kymppitonneja hukkaan. Kauppa tuskin käy uutisoinnin jälkeen kovinkaan kuumana ja kuten he keroitavatkin niin kylmänä se on käynyt jo koko 2014 ajan.

      En kyllä siis itse uskaltaisi sieltä mitään tilata. Kävin heidät noin vuosi sitten tapaamassa, mutta päädyin toiseen toimijaan ja hyvä niin.

    • VoipiHiljaistaPidell

      Joopa. Kun on vaikeasta tilanteesta huolimatta terveessä kunnossa olevia talotoimittajia, niin miksi kukaan tilaisi taholta joka on yrityssaneerauksessa?

      • pitkästärakentaja

        Onkohan moni perunut talotoimituksen? Ainakin ne jotka vielä miettivät talotoimittajaa niin jättävät yrityssaneerauksessa olevan firman pois listoiltaan.


    • VaroVaro

      No se jolla on järkeä päässä peruu talotoimituksen. Siellä on tutulla raksa aivan sekaisin, kun pystyttäjät eivät suostu tulemaan Muuramen laskuun töihin ja Muuramen etupainoitteisella maksuerätaulukolla on talosta maksettu enemmän kuin mitä aito valmiusaste on. Kuluja tulee ja aikaa menee. Varokaa.

    • rakentaja

      Muuramella on kyllä hyvä konsepti sinänsä, toivottavasti saavat asiat kuntoon :)

    • Talokauppaa

      Muurame laitteli jotain spämmiä, että nyt saa alennusta kun tilailee talon. Kertoivat myös, että nyt on valoisaa ja mihinkään talouden haasteisiin ei viitattu ollenkaan. Avointa sanoisin.

      Suosittelivat tilaamaan. No en uskalla ja en voikaan, pankki ei suostu rahoittamaan yrityssaneerauksessa olevalta toimittajalta.

    • Varsinaissuomi

      Näyttää olevan projektipäälliköissä ja pääkonttorilla väki vähentynyt huomattavasti.

    • osmo v

      Pankki ei anna talolainaa kun yritys on saneerauksessa. Ei heitä rahoja kankkulan kaivoon.

    • oko

      Joo sama juttu. Pankki ei anna aloittaa heidän kanssaan projektia kun on saneeraus päällä. Vaativat täysiä vakuuksia esim rahapantin muodossa rakennusajaksi. Ei irtoa.

      Varmaan pulju tekee puhdistavan nollauksen ja palaa markkinoille uudella nimellä pian esim: Jyvästalo, Siemenkoti, Mällimökit, Piparitalot, Muumitalot tai Ouluhaus

    • kirvesvarsiT

      Tietääkö kukaan että vieläkö näitä rakennetaan vai joko on asiakkaat kaikonneet?

      • moorame

        Rakennetaan kyllä. Mutta edelleen ovat saneerauksessa. Eli onkohan toimituspäivänä elementit pihassa ja saavatko alihankkijat rahansa talon pystytysvaiheeseen...


      • Karvakakikaki

        Tätä jäämme yhdessä jännittämään. Luotetaan että kaikki menee niinkuin Herra on tarkoittanut.


    • Eipätässä

      Muurametalojen tämän hetkinen tila johtuu täysin johdon tekemistä virheistä ja epäonnistuneista projekti hankkeista.En voi edes tajuta miten noin hyvässä taloudellisessa tilanteessa ollut yritys on saatu ajettua nuin huonoon kuntoon.Saattaa tietenkin olla, että rahaa on pumpattu ulos tyhjillä ostoilla joillekin muille yhtiöille.

      • Keinonen22

        Uusien omistajien touhut ovat kusseet koko firman. Väki alkoi vaihtua omistajavaihdoksen jälkeen älytöntä vauhtia.


    • LuottamusOnMennyt

      On taas parin kuukauden radiohiljaisuus ollut kotisivuilla ja Facebookissa... Ei herätä luottamusta.

    • Realisti_tal.hallinnosta

      Suomessa rakennettiin 2007 vielä 16000 taloa vuodessa. 2014 enää 5000 taloa. Lasku on ollut tasaista.
      Lähes jokainen talotehdas on vaikeuksissa. Ne jotka ei ole vielä käyneet saneerausprosessia, joutuvat siihen kyllä jos homma jatkuu pari-kolme vuotta tällaisena.
      Sitten kun taas rakennetaan 10 tuhatta taloa vuodessa (ehkä n. 2020-2022 vuosina), niin sitten alkaa business luistaa useammallakin talotehtaalla. Siis niillä, jotka ovat siihen asti selvinneet ilman konkkaa.

      • MarkkinaPyhimys

        Juuri näin. Muurametaloissa toteutui näköjään lopulta aikamoinen puhdistus. Lestajohtajat kaikki kävelleet ovesta vihdoin ulos. Siellä on massimies nyt taustalla. Aikoinaan yhtiönsä pörssiin vienyt Matti Häll. Veikkaan että nousee tuhkasta kuin feenikslintu. Edelleen olen sitä mieltä että tuotteena on helvetin hyvä.
        Luulenpa että alkaa kauppa käymään.
        Viime vuoden tulos plussalla ja pääomat plussalla.
        Siinä moni manaaja joutuu sanansa ottamaan takaisin 😇😇


    • respan

      Samat virheet ja monesko konkurssi tai yrityssaneeraus.
      Halvalla saa mitä haluaa ja ulkomainen työvoima miltei joka työmaalla.
      Vaikea on varmasti. Tsemppiä

      • Laaduttaja

        Toimittelujohtaja vaihtui taas. Alkaa olla jo vuosittainen rutiini.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe