Olen ollut samalla työnantajalla viimeiset 3 vuotta. Minulla on tuntipalkka joka on 25€/h. Työsuhteeni on toistaiseksi voimassa oleva. Viikkotunteja tulee noin 25 joka viikko ja työ on ilta- ja yötyötä. Minulla on ihan tavallinen työsopimus eikä siinä ole sovittu mitään esim. esimiesasemasta eikä lisien sisällyttämisestä palkkaan. Nyt kysyin lomakorvauksiani useammalta vuodelta koska niitä en ole saanut eikä niitä myöskään useiden vuosien ajalta säilyttämissäni palkkalaskelmissakaan näy. Enkä siis lomiakaan voinut pitää. Ainoa mikä näkyy on perustuntipalkka (KTA) joka on tuo 25€. Myös sunnuntaitunteja tulee huomattavan paljon. Olen asiaa kysellyt ja minulle on vaan sanottu että tuntipalkkani sisältää kaikki ja sillä siisti. Lain mukaan lomakorvauksia ei saa sisällyttää perustuntipalkkaan ilmeisesti? Mitään mainintaa tällaisesta ei löydy myöskään työsopimuksestani. Minulla on palkkatositteet tallessa usealta vuodelta ja niissä näkyy vain tuo perustuntipalkka eikä mitään erittelyä mistään lisistä eikä lomakorvauksista. Kysyisinkin että voinko vaatia lomakorvauksia sekä yö- ja sunnuntailisiä jälkikäteen? Noista kertyy usealta vuodelta aika huomattava summa kuitenkin. Työvuorokirjanpitoni sekä palkkatodistukseni todistavat kyllä että mistään muusta kuin peruspalkasta ei ole mainintaa missään. Eikö peruspalkka ole peruspalkkaa ja lisät maksetaan siihen päälle sitten?
Lisien maksamisesta
6
148
Vastaukset
- t t trolli
Olet ollut 3 vuotta samassa firmassa ja vaadit lomakorvauksia useammalta vuodelta ?
Vaadi samalla rajattomasti lounareita ja vaparit squash-halliin. - Vuokraorjana?
Ootko kenties vuokratyövoimaa?
- tietämätön
Olen ollut samassa talossa kyllä jo 8 vuotta mutta talon palkkalistoilla viimeiset 3 vuotta. En siis ole vuokratyöntekijä.
- omaetukyseessä...
Työntekijän täysi lomanmääräytymiskuukausi määräytyy joko ns. 14 päivän säännön tai ns. 35 tunnin säännön perusteella. 14 päivän sääntöä on pidettävä pääsääntönä.
Ilta ja yötyökorvaukset maksetaan alan työehtosopimuksen mukaisesti.
Lomakorvaukset pitää maksaa vaikka työntekijä ei lomia pitäisikään. Lomakuukaudelta jonka olet työssä saat siis kaksinkertaisen kk palkan lomaltapaluurahan. - Tietämätön
Voiko työnanataja vedota siihen että peruspalkka on parempi kuin alan tessin määräämä minimi? Että se sisältäisi lisät? Mitään sopimuksta tällaisesta ei ole tehty ja palkkalaskelmatkin sen todentaa useamman vuoden ajalta. Ei niissä ole eritelty lisiä eikä lomakorvauksia. On vain peruspalkka. Nyt työnanataja väittää että peruspalkka sisältää lisät (kaikki) vaikka mitään kirjallista sopimusta ei ole sellaisesta eikä sellaista ole myöskään sovittu. Tuntuu vain nyt keinolta koittaa välttyä maksuvelvollisuudesta. Eihän tuollaisilla ehdoilla voi lomaa koskaan pitää jos loman ajalta ei makseta palkkaa kuten normaalisti.
- SOIF
Parempia neuvoja saa aluehallintoviraston työsuojeluviranomaiselta, joka valvoo myös työsopimuslain ja työaikalain noudattamista. Soita sinne. yhteystiedot löytyy www.tyosuojelu.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327311Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e784324Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582737- 552146
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281679Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3431414Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131242Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561087- 761030