Lidl työntekijöille Lidl lisä

-vikkelät

Lidlin työntekijöitä hemmotellaan - palkkaan kilahtaa "Lidl-lisä"
Torstai 18.12.2014 klo 08.10
Lidl sitouttaa osaa työntekijöistään palkankorotuksilla, kertoo PAM-lehti.

Uudet lidliläiset saavat tes-palkkansa päälle 1,5 prosenttia, yli kaksi vuotta talossa olleet 5 prosenttia ja yli viisi vuotta Lidlissä työskennelleet 10 prosenttia ekstraa.
Uudet lidliläiset saavat tes-palkkansa päälle 1,5 prosenttia, yli kaksi vuotta talossa olleet 5 prosenttia ja yli viisi vuotta Lidlissä työskennelleet 10 prosenttia ekstraa. (MIIKKA HUJANEN)
Lehden mukaan lisä kilahtaa ketjun pääkaupunkiseudun myymälöiden sekä Laukaan ja Janakkalan jakelukeskusten työntekijöiden palkkaan.

Lisän suuruus vaihtelee työnantajan palveluksessa vietetyn ajan mukaan. Uudet lidliläiset saavat tes-palkkansa päälle 1,5 prosenttia, yli kaksi vuotta talossa olleet 5 prosenttia ja yli viisi vuotta Lidlissä työskennelleet 10 prosenttia ekstraa.

PAM-lehti kirjoittaa Lidlin selittäneen korotuksia henkilökunnalle pääkaupunkiseudun korkeammilla asumiskustannuksilla sekä varastotyöntekijöiden arvostuksen kohentamisella. Henkilökuntatiedotteessa Lidl myös mainitsee varastotyöntekijöiden sitouttamisen.

Lähde: PAM

24

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nousu-uralla

      Asiaa. Välillä muutakin kuin lomautuksia ja lopputilejä. Tosin Lidli on poikennut edukseen ennenkin.

    • patepete

      Edulliset hinnat , kohtelijaat myyjät , noilla eväillä kauppa kannattaa

    • tumpelo87

      Liideliin aina menen välillä tissejä katselemaan!!!!;)

    • Matematiikkaa1

      Paljonko on 5 prosenttia lähes nollasta?

      • sentit kilisee

        Kysy bonuskauppa S-marketista


    • Jaaha.

      Onko kukaan ollut Lidlissä töissä yli 2 vuotta?

      • kaupan etu

        Onhan siellä jopa paljonkin. Mutta siihenhän tämä palkkio on tähdätty ettei kilpailijat osta. Uuterat ja kohtelijaat on kysyttyjä.


      • sorjat varret
        kaupan etu kirjoitti:

        Onhan siellä jopa paljonkin. Mutta siihenhän tämä palkkio on tähdätty ettei kilpailijat osta. Uuterat ja kohtelijaat on kysyttyjä.

        "Uuterat ja kohtelijaat on kysyttyjä."
        Mitä järkeä onkaan palkata putrukoita lahustavia työntekijöitä.


    • Natsi-Simo

      Muut lisät ovat: Lopputili roskien käytöstä, jokaviikkoinen takapaksin ratsaus ja aina saa pyytää pomon antamaan rahat takaisin pullopanteista. Lisäksi ekstraa työkaverin polttamisesta.

      Aika kovia etuja, ei pysty moni firma samaan!

      • paremi kuin

        Natsi-Simolle: Onhan toki parempi ennalta ehkäistä työntekijöiden mahdolliset anastukset, kuin, että joutuu puimaan niitä vilpin jälkeen.
        Kannatta pitää tiukka ote näin säilyy nolla hävikki, ainakin myyjien osalta.


      • bonukset kanssa

        Kyllä ainaski S-kauppassa pystytään ja huom! Saat vielä donusta.


      • Natsi-Simo
        paremi kuin kirjoitti:

        Natsi-Simolle: Onhan toki parempi ennalta ehkäistä työntekijöiden mahdolliset anastukset, kuin, että joutuu puimaan niitä vilpin jälkeen.
        Kannatta pitää tiukka ote näin säilyy nolla hävikki, ainakin myyjien osalta.

        Ai pois heitettävien ruokien tai roskien anastus? Jos joku haluaisi minun roskani varastaa, tervetuloa! Takapaksia en kyllä anna penkoa, vaikkei siellä mitään olekaan...


      • vai "roskia"
        Natsi-Simo kirjoitti:

        Ai pois heitettävien ruokien tai roskien anastus? Jos joku haluaisi minun roskani varastaa, tervetuloa! Takapaksia en kyllä anna penkoa, vaikkei siellä mitään olekaan...

        Simppa ei tajua. Henkilökunta määrittää poisheitettävät. Sitten töiden jälkeen ottavat mukaan. Eli tiukka kontrolli pitää kaidalla tiellä.

        Jos henkilökunta pöllii kilon, se on useita rekkakuormia euroopanlaajuisesti.

        S -ketjussa on löysenpää. Siellä hävikki lisätään hintoihin. ( ilmeisesti )


      • mattikk
        vai "roskia" kirjoitti:

        Simppa ei tajua. Henkilökunta määrittää poisheitettävät. Sitten töiden jälkeen ottavat mukaan. Eli tiukka kontrolli pitää kaidalla tiellä.

        Jos henkilökunta pöllii kilon, se on useita rekkakuormia euroopanlaajuisesti.

        S -ketjussa on löysenpää. Siellä hävikki lisätään hintoihin. ( ilmeisesti )

        JA ruokahalu kasvaa syödessä
        Asiakkaat ovat hyviä syntipukkeja


      • niikke...
        vai "roskia" kirjoitti:

        Simppa ei tajua. Henkilökunta määrittää poisheitettävät. Sitten töiden jälkeen ottavat mukaan. Eli tiukka kontrolli pitää kaidalla tiellä.

        Jos henkilökunta pöllii kilon, se on useita rekkakuormia euroopanlaajuisesti.

        S -ketjussa on löysenpää. Siellä hävikki lisätään hintoihin. ( ilmeisesti )

        kai nyt muitakin etuja pitänee olla palkan lisäksi ...luontaisetuja?


    • Natsi-Simo

      Voit tulla viemään Natsi-Simon roskat. Sinä olet henkilökuntaa ja minä olen kauppias. En anna edes varoitusta. Saat viedä kaikki, ei tarvi tyytyä kiloon.

    • joulupukki vanha U

      En tykkää en tykkää en tykkää poonuksista niinpä käynkin Lidissä Ja poonuksia tupsahtaa joka kerta

    • T.M.F

      Kyllä! Kaikkea ei voi eikä pidä mitata taloudellisen hyötymisen mittareilla. Suurin bonus voi olla kassaneidin hieno asenne yhdistettynä hymyyn. Ainakin Kouvolan Lidlissä Jenny innoittaa karut juntitkin shoppailemaan.

    • tumpelo87

      liidelin myyjiltä saa helpomin pillua kun smarketin tai kmarketin myyjiltä....lisäksi isommat tissit myyjillä!!! myynti valtti???;)

    • ERKKI-PURKKI

      Eiköhän ne kaikki anna jos nätisti pyytää?
      Valehteleminen on väärin mutta miehen ja naisen välisessä suhteessa on PAKKO hieman narrata.
      On samantekevää oliko työtön tai töissä tms..kaikki naiset antaa jos innostuvat.
      PS.Aina kannattaa esittää varakasta ja hauskaa sekä kovaa jätkää. Aamulla lähdet omalle naisellesi hyvillä mielin ja kassit tyhjinä kolisee kuin Joulupukin poron kulkuset.

    • ilmapiiri

      onhan se päivän selvää, että kohtelijaisuus vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin, näin sitten onpi > Kiva soppailla .....
      hyvässä ilmapiirissä tulee myös tehtyä heräteostoksia, heitettyä kärryyn sellaisiakin tuotteita joita ei edes ollut tarkoitus ostaa
      myyjille: välillä voisi miettiä, mitä sinä asiakkaana toivoisit myyjiltä

    • Lidl on tarkka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2180
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      174
      1701
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1577
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1207
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1079
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe